Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Kirja oli tylsähkö melkein koko kirjan ajan. Minulle ei oikein tullut sellaista tunnetta, että olisin halunnut lukea seuraavan sivun jännityksen takia. Kansi oli hieno, mutta minua häiritsi se, että sivujen yllä luki "Sari Peltoniemi" ja "Hämärän renki" joka toisella sivulla. Kyllähän sen kannen perusteella pitäisi tietää, että mitä lukee. Myös Oksenjan nimi oli vähän kummallinen minulle, koska olen suomalainen. Meinasin lukea Oksenjan nimeä koko ajan Oksentajaksi.

Olin odottanut kirjaa mielenkiinnolla ja kun sen kirjastosta sain aloitinkin heti sitä lukemaan. Kirja oli mielestäni heti alusta alkaen ihan suhtkoht mielenkiintoinen ja hieman normaalista poikkeava, joskaan vielä alussa en tiennyt oliko se hyvä vai huono. Pidemmälle lukiessani totesin että Nathan on hieman naivi, joka on ihmisissä kaikkein ärsyttävin piirre, mutta tämä luenteen piirre keskittyi lähinnä vain Annaliseen koskevissa asioissa jonka johdosta en pitänyt hänestä missään vaiheessa. Kun Annalise ilmestyi Mercuryn luokse toivoin kovasti että hän kuolisi, mutta eiiipä tietenkään -_- Noh toivoni elää vielä tuon asian suhteen. Pidin koko kirjan alan Marcusista ja Gabrielistä jojten toivo että heitä on paljon jatkossa ja että Nathan lopettaisi naivina olemisen. Kokonaisuudessaan pidin kirjasta melko paljon ja aijon lukea jatko-osat. Tästä osasta jäi puuttumaan "se jokin" mutta toivon sen tulevan seraavassa osassa.

Heti Salamavarkaan perään piti tietenkin ahmita jatko. Hirviöidenmeri jatkaa tarinaa onnistuneesti. Percy palaa leirille missä kaikki on sekaisin. Kheiron on erotettu ja tilalle on tullut joku, jolla on jotain leiriläisiä vastaan. Leiriä suojaava Thalian petäjä on myrkytetty ja Percy lähte ystävineen hakemaan parannusta. Lisäksi mukaan ryntää uusi sukulainen. No niin. Nyt on pieni juonikuvio kerrottu ja voinkin alkaa arvostelemaan! En todellakaan voi sanoa, että arvostelisin puolueellisesti. Jos ensimmäinen kirja vei minut mukanaan, vie toinenkin. Se on ollut mielipiteeni niin kauan kuin muistan, ja useimmiten on asia näin mennyt. Tietenkin olen saanut pettyä moniin jatko-osiin, mutta niitähän löytää aina. Ensinnäkin rakastin jo kyseistä elokuvaa, joten uskoin vakaasti, että kirja ei olisi pettymys minulle. Oikeassa oltiin. (Omahyväisyys oikein paistaa kasvoiltani) Rakastin juonta, henkilöhahmoja, kaikkea. Percy on kasvanut ja kehittynyt vuoden verran. Sen huomaa. Jotenkin kirjailia on onnistunut saamaan ikääntymisen tunnetiloihin ja vuorosanoihin. Ihmeellistä! Riordan ansaitsee oman patsaansa ja rakenna kohta pyhätön hänelle. Ainut henkilö, joka ei saanut ihailuani, oli Tantalos. Alan kohta ihan tosissani epäillä, että lukeminen ei ole terveydelle hyväksi. Olen repinyt hiukset useammin kuin kerran päästäni sen takia, että inhoan jotain henkilöä sydänjuuriani myöten. Tyson, oli aivan ihana ja lutunen hahmo. Yhdessä hetkessä saatoin nauraa kyyneleet silmissä ja toisessa huomasin, että kyyneleet tulivat silmiin ihan muista syistä. Poika oli yksinkertaisesti suloinen ja loppujen lopuksi, ehkä älykkäin heistä kaikista. Mitään muuta sanomisen arvoista en näköjään keksi, joten tämä arvostelu loppuu tähän. (Nyt tuli huono omatunto... No lupaan itselleni, että ensi arvostelu on pitkä ja hyvä!)

Perhanan hyvä kirja. Kaikkien suureellisten dystopia-sarjojen ohella on mukava lukea tällaista sarjaa, joka sijoittuu ruotsalaiseen pikkukylään, ja missä henkilöhahmot ovat epätäydellisiä ilman turhia selittelyjä. Myös sydäntäni lähellä oleva koulukiusaamisteema tuli tässä hyvin esille. Ida oli vuosituhannen kettumaisin hahmo. Harmillista, että Elias kuoli niin äkkiä. Hänen hahmoonsa olisi ollut mukava tutustua muutenkin kuin Linnean näkökulmasta. Myös Rebeckan kuolema aiheutti pienen wtf-fiiliksen. Toivottavasti jatko-osissa selviää, miksi osa Piiristä lähti maisemista niin aikaisessa vaiheessa. Mutta suosittelen sarjaa, ehdottomasti. Jotain vähän erilaista ja niiin taitavasti kerrottua.

Kolmas osa ja olen silti ihan pihalla. Kaikki oli niin ennalta arvattavaa. Ihmisiä kuolee, ei ketään merkittävä ja ihmisten surun kuvailu. Ei elämä. Kyn sairastuminen pieni käänne mutta Cassian reaktio. Voi Jeesus... Margariini Jeesus... Kirja sarja risoo niin paljon. Ja älkää ketään ottako nokkiinsa ketkä tykkäs tästä kirjasta ja ylipäätänsä koko trilogiasta.

Tekisi mieli kirjoittaa spoileriarvostelu, jottei tätä voi lukea. Hahaa. Mutta. Kun. Ei tässä ollutkaan erikoisen karseaa loppuratkaisua, jota puida. Ensimmäinen kerta kyseisen sarjan kanssa, kun odotus seuraavaan osaan ei raapinut mielenterveyttä hajalle. Tämä vain chillailtiin. Jee. Kaikki hyvin. Tuo oli kai sitten se spoileri. Huumori ei ollut yhtä läsnä kuin ennen tai sitten komiikantajuni on tylsynyt. Oli tässä hyviä vitsejä, mutta nauroin ääneen vain pari kolme kertaa. Söpöilyä sen sijaan... Aww. Nico! Tai no siis, on yksipuolinen rakkaus surullista, mutta... Voin nähdä Nicon ensimmäisenä katselemat taistelut, miten Percy on eka sankari, jonka pikkujäbä on nähnyt ja... Aww! Ja Leokin oli aivan ihana. Ehkä suosikkini näistä uudemman sarjan hahmoista. Aloin pitää Frankista kunnolla vasta nyt. Ei sillä, että pieni komistuminen oli si vaikuttanut. Percy ei vaan ole Percy näissä kirjoissa. Harmillista, mutta kaipa sankarin täytyy vähän antaa valokeilaa muillekin. Annabethin hän-kertoja on okei. Suomennos on huomattavasti parempi kun ei lue alkuperäistä tekstiä. Pari kirotusvirettä osui silmään, mutta vähemmän kuin Merenjumalan pojassa. Innostaa palaamaan Percyihin ja alkupäähän tästä sarjasta. Ja oli ihana koukuttua pitkästä aikaa.

Samalla tasolla jatkuu. Olen iloinen että Ygritte(oikein kirjoitettu?) kuoli sillä mielestäni Jonin on parempi ilman. Hurtan kuolema suretti minua sillä mielstäni hän oli oikeistio hyva kun piti Sansasta ja Aryasta huolta, myös Aryan ansteeksi antamattomuus harmittaa, mutta mitäpäs tuosta sillä hänhän on oikeataan lemppari hahmoni :D

Vihdoinkin voin sanoa, että tiedän mistä puhun, kun aiheeksi tulee Percy Jackson. Olen viimeiset vuodet kierrellyt tätä kirjaa, kuin ruttoa. Kun olin yhdeksän ja yritin lukea kirjaa, minua häirisi se, että päähenkilönä oli poika. Naiivi pikkutyttö kun oli, en koskaan lukenut kirjaa loppuun, koska päähenkilö oli poika eikä mikään ihana ja kultahiuksinen tyttö. Niinpä, mitä sitä onkaan puhuttu lasten lapsellisuudesta, joka tietenkin oli silloin päivänselvä juttu, mutta nyt se saa minut näkemään punaista! Kun täytin 11 yritin uudelleen, koska ärsytti ihan vietävästi se, että kaikki puhuivat luokallani Percy Jacksonista. Jälkeenpäin ajateltuna se taisi johtua siitä elokuvasta, joka oli vuosi aikaisemmin ilmestynyt. Heti kun kirja elokuviin tulee niin lapset innostuu. Noo ihan ymmärrettäväähän se on siinä iässä. Jokatapauksessa yritin uudelleen, enkä taaskaan saanut kirjaa loppuun. Tällä kertaa minua ärsytti henkilöiden ikä. 12 vuotias on ihan liian nuori. Se sama naiivius vaivasi siis edelleen. Päähenkilön täytyy olla vähintään 14! ...Joo, olen itse 11, ja luen mieluumin kirjaa, jossa päähenkilö on 14, ja ihan vain siksi, että on coolia lukea vanhemmistä henkilöistä, koska he ovat niin viisaita. Nyt vihdoin ajattelin, että olen tarpeeksi kypsynyt,(Kyllä,olen selvästikkin niitä nuoria, jotka kypsyvät hyvin hitaasti...Huoh, miksi minä!?) että voin yrittää kolmannen kerran. Niinhän sitä sanotaan: Kolmas kerta toden sanoo. Aloitin kirjan eilen ja mielessäni valmistauduin pettymykseen tai taas uuteen tekosyyhyn heittää kirja syrjään. Yllättäen kirja oli luettu aamuun mennessä, ja kasvoilleni oli ilmestynyt sellainen typerä virne, joka kertoo kaikille kuinka järkevä ja viisas nuori olenkaan. Kirja oli ihan mahtava ja ylivertaisen ihana! Siis en tajua nuorempaa itseäni, miksi heitin hukkaan niin monta vuotta!? Percy Jackson, nuori 12-vuotias poika, joka kulkee koulusta toiseen. Kärsii lukihäiriöstä ja ylivilkkaudesta. Poika kerää sympatian puoleensa ihan heti. (Sanoo tyttö joka reagoi näin, Oiiii, voi pikkustaa!) Percyn agressiivisuus, kun hän suuttui oli ymmärrettävää ja sarkastinen ja humoristinen tapa ajatella oli mieleeni. Lisäksi nautin näsäviisaista vastauksista ja kommenteista, joita Percy aina välillä heitteli. Lisäksi se välittäminen ja rakkaus jota Percy äitiään kohtaan tunsi oli niin suloista. Pidin myös siitä, (kylläpä nyt pidän monesta asiasta) että Percy oli Poseidonin poika eikä Zeuksen. Jotenkin mielenkiintoisempaa, että häntä ei tehty pääjumalan, vaan toiseksi parhaimman jumalan pojaksi. Sitten voidaankin siirtyä muihin henkilöihin. Annabeth on taas näitä hahmoja joita rakastaa. Ei kuulu normaalin muottiin hän. Vahva, seikkailun haluinen, nokkela ja välittävä. Voiko parempia luenteen omaisuuksia olla? Luke on taas tää ihana poika, joka on ystävällinen ja ihana ja täydellinen ja kaltoinkohdeltu poika, joka lopussa ei olekkaan sitä miltä vaikuttaa. Grover, Grover, meidän ihana pikku Grover. Kasvot täynnä finnejä, vammautunut jalka ja hujoppimainen olemus. Vähemmästäkin saa pilkkaa osakseen. Mutta kukaan ei arvannutkaan, että suloisen ja herkän pojan ainut toive on onnistua jossain, mikä viimeksi meni pieleen. Kukaan ei tiedä, että oikeasti tämä poika jolle nauratte, kuuluu osaksi paljon mielenkiintoisempaan maailmaan. Olen aina rakastanut kreikan mytologiaa ihan siitä syystä, että se on niin mielenkiintoinen. Kaikki tarut ja myytit ovat jännittäviä ja hieman pelottaviakin. Idea puolijumalista on kertakaikkiaan loistava. Nyt hieman saarnaa siitä, että kirjat ovat tunnetusti elokuvia parempia. Tietenkin on poikkeuksia, mutta tässää tapauksessa se pitää paikkasa. Vaikka rakastin elokuvaa sydämeni pohjasta, antoi kirja silti tietoja ja tunteita enemmän. No ilmiö on tuttu Pottereista, joten miksi olisin yllättynyt. Toivon silti, että elokuvia tehtäisiin vielä lisää. Hirviöidenmeri elokuva, joka ilmestyi viime vuonna sai minut taas käyttäytymään kuin paraskin fangirl, joten mitä jälleen olisi voinut odottaa minulta. Läpinäkyvä ihminen kun olen :D. Suosittelen kaikille lämpimästi, erityisesti niille jotka pitävät fantasiasta ja historiasta.