Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Odotin kovasti, että pääsisin lukemaan kyseisen kirjan. Odotus kyllä palkittiin. Kirjassa oli paljon odottamattomia juonenkäänteitä, jotka toivat kirjaan lisää mielenkiintoa. Kirja oli aivan ihana, harmittaa vain ettei siihen ole odotettavissa jatkoa?? :(
Harryn, Ronin ja Hermionen kommentit on niin parhaita xD kannattaa lukea, erittäin hyvä lisäys Potter-maailman yksityiskohtiin. En jaksanut ensimmäisellä lukukerralla lukea kaikkien ihmeotusten kuvauksia, sillä keskityin Harryn kommenttejen ja havainnollistuksien bongaamiseen, mutta myöhemmin luin kannesta kanteen. Suosittelen, jos tykkäät pottereista :)
Tosi hyvä! Mahtava idea xD kaikki potterfanit, kannattaa lukea vaikkei tietenkään potter-romaaneja päihitäkään. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat oli vähän parempi.
Kirjassa on liikaa tylsää tarpomista, fontti on vaikeasti ymmärrettävä ja riviväli lähes olematon. Tarina etenee jokseenkin hitaasti, mutta jos jaksaa uppoutua voi kirjasta pitää. Hahmot ovat onnistuneita. Kirjan pohjalta tehty elokuvatrilogia on kirjoja parempi.
Sarjan paras osa. Tässä oli mukana se tunnelma, joka aiemmissa osissa jäi puuttumaan.
Koska luin ensimmäisen osan oli pakko lukea myös jatko-osat. Sarjan idea on ihan hyvä, mutta juoneen olisi voinut panostaa enemmän. Toinen osa oli ehkä jonkin verran ensimmäistä parempi, ei siis surkea muttei maailman paraskaan (pottereita kun on vaikea päihittää.) =)
Kirja oli ihan hyvä, mutta jotain jäi puuttumaan. Henkilöt olivat melko persoonallisia kaikki, mutta niistä olisi pitänyt kertoa enemmän.
Luin Revolverimiehen viimeksi 19 vuotta sitten. Silloin se tosin oli vain nimellä Musta Torni 1. En tainnut tuolloin ymmärtää kirjaa niin hyvin, mutta nyt tuntui paremmalta. Revolverimies ei ehkä ole parasta Kingiä minun makuuni, mutta muistan kyllä pitäneeni jatko-osista enemmän. Onpahan jotain mitä odottaa, sillä kokonaisuudessaan juonikuviot ovat pyyhkiytyneet päästäni aavikon tuulten matkaan... ;)
vältän aina aloittamasta kirjasarjoja joista ei ole saatavilla kaikkia osia,mutta nyt kävi vahinko..kellään tietoa ollaanko noita sarjan viimeisiä julkaisemassa suomeksi?tässä syy joka sai minut hakeutumaan ja kirjautumaan tälle sivustolle:) lukemisen arvoinen kirjasarja,joskin tiettyjä mielestäni epäolennaisuuksia olisi voinut karsia tekstistä pois.
En oikein ymmärrä tuota vertausta nälkäpeliin. Ensinnäkään kirja ei minun mielestäni yltänyt lähellekkään nälkäpelin tasoa. Toiseksi, en muistaakseni muista, että Puoliksi Paha edes muistuttaisi juoneltaan ja idealtaan Nälkäpeliä.... Olen hyvin hämmentynyt. Kirja on toki synkkä, mutta jännittävä se ei ollut. Ei se myöskään ennalta-arvatta ole, mutta mitään jännitystä en kokenut. Minulle ei tullut sitä tunnetta mitä koin esimerkiksi Harry Potteria lukiessani. En missään vaiheessa puristanu kirjaa rystyset valkeina, tai manannut pahiksia. Itse asiassa ainut hekilö josta pidin oli pahis. Tarkalleen ottaen pahiksista pahin. Joten ei, kirja ei ollut kiinnostavan synkkä tai jännittävä. Kirja ei myöskään kauhistuttanut minua. Monet ovat huomauttaneet kidutus ja väkivalta kohtauksista, joita kirjassa oli jonkin verran. Kohtaukset oli ehkä kuvailtu kauhistuttaviksi, mutta itse en juurikaan hätkähtänyt. Tunsin ehkä lievää kiinnostusta tatuointeihin, jotka Nathan sai, mutta se oli kaikki. Ja lopuksi, Puoliksi Paha ei ollut vastustamaton! Harry Potter, Varjojen kaupungit, Percy Jackson, Mustan tikarin veljeskunta, ne ovat vastustamattomia. Tämä kirja on hyvää luettavaa silloin, kun ei parempaakaan löydä. Kuten jo tuossa aiemmin mainitsi, henkilöt eivät olleet mieleeni. Nathan oli raivostuttava itsekeskeinen itkupilli, joka luulee olevansa erityinen, koska on niin "vaatimaton". Arran on sellainen kiltti persoona, jonka kiltteys on mennyt yli. Gabriel oli outo musta noita, jolla meni taika pieleen... Okei, mnkä kuvan saamme mustista... Jessica kuvotti minua, enkä todellakaan halua lukea kyseisestä henkilöstä enempää. Annalise taisi nousta kärkipaikalle listassa: Henkilöhahmot jotka ovat ärsyttäviä ja säällittäviä. Tyttö saa Nathanin kuolaavaksi koiraksi... Oikeastaan koirat ovat suloisia. Otetaanpa uusiksi. Tyttö saa Nathanin kuolaavaksi hämähäkiksi, mikä ärsytti minua eniten. Annalise on myös hirveän itsekeskeinen, mukamas "kiltti" valkoinen noita, joka ei halua pahaa Nathanille. Ha! Kattia kanssa. Toivoin sydämeni kyllyydestä, että tyttö katoaisi kuvioista, mutta ei... Murrrrr. Olihan kirjassa hieman positiivistakin. Kansi oli tehty uskomattoman näköiseksi ja takateksti oli suunniteltu ovelasti. Molemmat auttoivat siinä, että luulin kirjaa mielenkiintoiseksi. Pidin myös tapahtumapaikoista, jotka oli kuvailtu hienosti, vaikkakin harvoin. Luen jatkot ihan uteliaisuudesta, koska haluan tietää kuinka alas tämä sarja voi vajota, vai nouseeko laatu paremmaksi.
Ihan mukiinmenevä, mutta ei kaiken hypetyksensä arvoinen. Idea sinänsä mielenkiintoinen joskaan ei erityisen uniikki, mutta toteutus tökki. Kieli ei hurmannut minua ja vaikka kirjaa luki nopeasti, se oli välillä tappavan tylsä. Kaikki hahmot jäivät mitäänsanomattomiksi, etenkin niin puhtoinen ja ihana Annalise sai sappeni kiehumaan. Blaah. Kannesta täytyy kuitenkin antaa plussaa, päädyin melkein tekemään heräteostoksen sen perusteella, mutta onneksi jätin väliin.
Ihana! Tää yllätti mut täysin, koska yleensä en pidä scifistä niin paljon mutta tää....<4 olen rakastunut. Kirjassa on taitavasti sekoitettu väkivalta ja rakkaus!!
Pidin kirjasta, todella paljon! Kirjan kirjoitus tyyli on helppolukuinen, ja kirja oli sopivan mittainen. Kirjailija olisi voinut venyttää sitä vielä mutta onneksi ei tehnyt niin. Niin sitten Patch, rakkautta ensi silmäyksellä tähän hahmoon. Pidin myös Norasta, samaistuttava ihanan, kipakka hahmo. Ja sitten on vanha, viisas Vee! Lempihahmoni koko kirjassa<3
Tämä kirja osui ja upposi, vaikka siitä onkin jo aikaa kun luin tämän ei sen viehätys ole loppunut tätä voisin kuvata sanoin: Oman tiensä etsiminen. Haluaisin saada tähän jatkoa ja kysyntää muutenkin varmasti on. Tämä kirja ei vaipunut liian syvlle epätoivoon tässä oli mukana ihanasti kapinointia ja jännityksen tunnetta odotin innolla mitä seuraava sivu toi tullessaan Haluan tälle jatkoa sillä löydän harvoin näin hyviä kirjoja ja toivon että tälle ei käy niin että ilmestyy vain ensimmäinen osa muttei lisää. Suosittelen ehdottomasti!
Ihan hyvä. Sääli Valkokaulaa. Lopun jälkeen mietti, mitä seuraavaksi tapahtuu? Karjaiseeko tulisydän, että "Petturi! Yritit murhata Sinitähden!" ?
Jostain syystä kuvittelin kirjan olevan paljon mielenkiintoisempi kuin se oikeasti olikaan. Ehkä se johtui kiinnostavasta kannesta, ehkä liikoja lupailevasta takakansitekstistä... Mutta aloitin kirjan lukemisen innolla - ja lopetin sen kiitollisena siitä, ettei se ollut tuhlannut enempää aikaani. Kutsun tämänkaltaista kirjallisuutta "aivokuolleiden hanhien lukemistoksi". Tuo kuvannee tuntojani aika hyvin. Kirjailija on rakentanut juonen hyvin heppoisten ja yksinkertaisten käänteiden varaan, ja henkilöihin on panostettu yhtä hyvin kuin hylättyyn kaatopaikkaan. Green olisi kaivannut ehdottomasti paljon harjoitusta ennen kirjan kirjoittamista. En voi yksinkertaisesti ymmärtää, kuinka näinkin mitättömästä kirjasta voidaan saada aikaan niin suuri kohu. Mutta no, massa on helposti vietävissä. Vähänkin lupauksia kiehtovuudesta ja synkkyydestä, ja harjaantumaton lukija alkaa nähdä kirjassa noita piirteitä. Toivottavasti elokuva on onnistunut. Siihen ei ole ainakaan voitu tunkea sitä hirveää yksikön toinen persoona-preesens-kerrontatyyliä. Mutta jos jotain hyvää on sanottava, niin kirjan ulkoasu on erittäin kaunis. Pidän tuosta kannesta. Vai pitäisikö sanoa kansista?
Upea, upea, upea. Muuten en voi tätä kuvailla. Genreluokittelut Sielut kulkevat sateessa -kirjan kohdalla ovat täysin turhia. Jääskeläinen kirjoittaa kirjoja, joissa yhdistyvät paitsi maaginen realismi, myös kauhu ja jonkinlainen... Sille on tuskin nimeä. Symboliikka on ehkä lähimpänä. Symboleja kirjassa vilisee, ja on lukijan vastuulla poimia ne kaikki ja muodostaa kirjasta oma käsityksensä. Eli helpoksi Jääskeläinen ei lukuprosessia lukijalle tee. Minut kirja aivan imaisi mukaansa. Luin tätä kaikkialla - terveyskeskuksessa, ulkoilemassa ollessani - ja tietty kotona. Yöllä. En suosittele. Itse asiassa intouduin Sieluista niin kovin, että rustasin kirjailijalle jopa fanipostia. Minulle vastattiin muutama päivä sitten, ja Jääskeläinen kertoi saavansa ideoita kirjoihinsa unistaan. Hyvin unenomaiselta koko kirja tuntuukin. Kirjassa pohdittiin paljon kaikenlaisia rajoja ja lopulta kaikki ne osoittautuivat tarpeettomiksi. Tietyllä tapaa lähes raivostuin, kun huomasin kirjan vievän minua eikä toisinpäin. Raja lukijan ja kertojankin välillä siis sumeni. Silloin tällöin nimittäin lukija voi kokea olevansa jumala, joka vain nauraa päähenkilöiden kokemille vaikeuksille. Varmasti päällimmäinen kysymys, joka tästä jäi, oli: "Onko minulla sielu?" Toivon, ettei olisi. Sen verran hurjiksi ne tässä kirjassa äityivät.
Rakastin Outolintua, joten kuinka voisinkaan olla rakastamatta tätä? Totta, toinen osa ei yleensä ole yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta silti Kapinallinen lunastaa kaikki lupaukset. Trisin ja Neljän suhde saa kauniita, synkkiä sävyjä, ja kirja on, jos mahdollista, vieläkin dystooppisempi kuin ensimmäinen. Kansikin on todella kaunis. (Kantta harvoin mainitaan arvosteluissa, vaikka tosiasiassa se on ensimmäinen asia, jonka kirjasta saa tietää.) Joten iso kiitos myös kannen tekijälle! Ja, heh, hehkutetaanhan tätä Suomessakin nykyisin. Ihan vain (omaa) sitaattia korjatakseni. Enkä malttaisi odottaa Allegiantia... :)
En ole lukenut Havasteelta aiemmin yhtään mitään, joten tämä kirja oli ensiaskeleeni kohti kyseisen kirjailijan tuotannon tuntemusta. Tuulen vihat kertoo Kertestä, orpotytöstä, josta kasvaa ajan kuluessa (ehkä vähän turhankin) vahva ja ylpeä nainen. Kertte saa tahtonsa perille aina, tavalla tai toisella, ja sen vuoksi itse hahmo ei liiemmin herättänyt myötätuntoa. Jollain tapaa Tuulen vihat oli kuin Kristiina Vuoren Siipirikko. Kumpikin oli keskiajalla eläneen tytön kasvutarina. Toisaalta Havasteella on mukana ihan todellisia ja tunnettuja historiallisia henkilöitä, ja kirjaa lukiessa historia tuli ihan iholle. Myöskin kaikki kansanperinteet ja loitsut olivat todella kiinnostavia. Ehkä joissain kohtaa tuntui hieman jankkaukselta, kun kertoja selitti, kuinka Kertte puki vaatteet juuri tietyssä järjestyksessä, mutta muuten - ei mitään valittamista. Hyvä kirja, jonka suosittelen lukemaan.