Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Siis mitäs tässä nyt voisi sanoa? Jotenkin tuntuu, että Rickin teokset vain paranevat osa osalta. Vuosi tässä tulikin odotettua sen jälkeen kun olin Athenen merkin lukenut. Kuukaudet vierivät joskus niin hitaasti etten meinannut kestää. Kavereistakaan ei ollut apua sillä he eivät ymmärrä innostustani Rickiin tai ylipäätään kirjoihin. Heistä luen liikaa ja olen aivan hirmuinen kirjafriikki. Ehkä olenkin mutta tukea tämän odottelussa olisin kaivannut. :( Kun olin saanut tiedon, että kirja on vihdoin ilmestynyt odottelin suomalaisen kirjakaupan ovilla kirjaimellisesti kun ne aukaistiin. taisivat myyjät hiukan ihmetellä ja luulla kahjoksi. Täytynee rangaista itseäni kuitenkin siitä etten muistanut tänne heti tämän saatuani ja luettuani niin tulla kommentoimaan. Ah taas kerran oli koukuttavaa luettavaa ja oli pakko lukea tauotta vaikka ulkona oli kaunis ilma. Annabethin kekseliäisyys ylitti taas itsensä. Ilman häntä he eivät olisi selvinneet. Samoin ilman Pervcyn taitoja ja kestävyyttä he olisivat menehtyneet. Annabeth piti heidät oikealla polulla ja Percy piti heidät hengissä. Täytyy ihmetellä miten Nico oikein selvisi sieltä hengissä vaikka obnkin Haadeksen lapsi. Siitä päästäänkin Nicoon. Voi voi. Cupidon kohtaaminen ja asían tunnustaminen ei tainnut olla helppoa. Ei sitä olisi ainakaan itse arvannut. Vaikutti niin normaalilta alussa. Joskus rakkaus on petollisempaa ja tuskallisempaa kuin kuolema. Frankin muutos jäi TODELLAKIN vähemmälle. Se harmittaa ja Hazelin Magian hallinta. Hyrr. Ei sovi hänelle ei sitten ollenkaan. Piper ja Jason jäivät hiukan taka-alalle ja se harmitti mutta vain hiukan. Jason ei ole lempityyppini. He eivät tehneet mitään suurta tai jännitävää ainakaan hirveästi. Kenties he tulevat Olympoksen veressä enemmän esille. Leo taas. Hänen ritarillisuus ja urheus nostivat häntä arvoasteikossani monta pykälää. Aivan uusi puoli nähtiin hänessä. Totta kai tiesin, että hän on myös tällainen mutta aiemmin se ei ole tullut esille näin hyvin. Kalypso odottaa varmasti innoissaan ja jotenkin sulosta, että hän lopussa ihastui Leoon vaikka oli luvannut ettei ihastu. Kuka nyt Leoa pystyy vastustamaan. ;) Upeat viisi tähteä joudun taas antamaan upealle ja HYVIN koukuttelevalle kirjalle. Aplodit Rick.

Loistava kirja, kuten edellisetkin osat. Kirja oli pakko lukea mahdollisimman nopeasti loppuun. Kirjaan jää kerta kaikkiaan koukkuun! Kirjoja on pakko tulla lisää, tarina loppui aivan kesken. Unnan ja Rufuksen elämää kuninkaallisina olisi mukava seurata, myös Joonen ja Iivarin tarinan jatko kiinnostaisi ja Ronnista ja Edenistäkin voitaisiin kertoa lisää. Nemokin olisi ansainnut oman rakkaansa. Lisää faunoideja!

Kas niin, toinen osa on luettu. Täytyy iloisella mielellä kyllä sanoa, että tämä osa oli ehkä tietyllä tavalla parmempi, kuin ensimmäinen kirja. Pian pääsemmekin syihin, miksi näin. Ensinnäkin tässä kirjassa mukaan tuli ihania ja uusia hahmoja. Se vähensi ärsyyntymistäni erääseen yksisarviseen. Seikkailuun liittyi haltijoita, janeja, vanhoja tuttuja ja kuninkaita. Ihastuin jokaiseen uuteen hahmoon, ja luin keskittyneesti heidän jokaisen mielenliikkeet. Unohdin täysin päähenkilöt. Aina kun Victoria ilmestyi tekstiin minulla löi päässä tyhjää kunnes olin, että: "Aaah, Victoria. Se päähenkilö!" Aika häpeällistä kylläkin. Heräämisessä Vastarintalaiset hajaantuvat ympäri maagista Idhunia. Victoria ja Jack lähtivät lohikäärmeiden valtakuntaan, joka oli tuhottu täysin. Chrian vaelsi omaan suuntaansa, ja yrittää miettiä mitä tekisi heikkenemiselleen. Akexander kokosi armeijan ja aloitti kapinan. Shail lämmittää välejään vanhaan tuttavaan. Tässä taitaa siis ilmetä toinen syy, miksi pidin tästä kirjasta. Vastarinta hajaantui, ja he kaikki tapasivat uusia tuttavuuksia. Koko kirja ei enää pyörinyt niiden kolmen lapsen ympärillä. Ei sillä, että en pitäisi Jackista tai Christianista, mutta Victoria minua ärsyttää vieläkin hieman. Siis voi pyhä...Pizza! *nammm, pizzaaa*. Tyttö saisi päättää jo! Tietenkin on mahdollista rakastaa kahta samaan aikaan, mutta ei ole oikein kuiskutella toiselle, kun haetaan vettä, ja viettää yö toisen vieressä. Toisaalta aloin sietää Victoriaa vähän paremmin. Johtuen, ehkä siitä, että hän oli ison osan kirjasta Jackin seurassa. En sanoisi, että olisin enemmän Jackin kannalla. Varsinkaan sen jälkeen, kun eräs toinen henkilö ilmestyi kuvioihin. Ja en eio kertoa enemäpää tästä henkilöstä. *Ilkeää naurua* Anteeksi, mutta asiaan. Pidin siitä, että Victoria jakoi rakkautensa vain yhdelle. Kirjaa oli mukavampi lukea, enkä huutanut tytölle koko ajan ohjeita. Siis voitte vain kuvitella kiljumiseni. "Älä nyt juoksen sen perään! VOI LUOJA! ÄLÄ VIITSI OLLA NOIN NAIIVI!!!" Niin, että tuollaista on meno, kun kimppaannun :D Mutta vakavasti puhuen, olen itseasiassa Christianin puolella, vaikkakin poika ansaitsisi parempaa kuin jonkun Naiivin tytön, joka saa kohtauksen, heti kun jompikumpi pojista katselee toista tyttöä. AARGH! Victoria ei ole hyväksi minun verenpaineelleni. Elättelen toivoa, että kirja kirjalta tytöstä tulisi siedettävämpi. Tässä kirjassa hän jopa teki erään todella hyvän teon. "Hienoa Victoria! Olet enää 90% ärsyttävä."' Taputukset hänelle. Jackin kamppailua hänen sisäisen lohikäärmeensä kanssa oli kiehtova seurata. Olen aina pitänyt lohikäärmeistä. (siitä kertoo jo se, että menin elokuvateatteriin katsomaan Näin koulutat Lohikäärmeesi 2, ja purskahdin itkuun, kun lohikäärmeelle sattui jotain...) Ne ovat kauniita ja... Epätodellisia. Käytännössä en ikinä voi koskea sellaista paitsi tietenkin unissani, joten tartun hengenhädässä siihen mahdollisuuteen, että voin lukea niistä. Joten Jack nousi lempihahmokseni tässä kirjassa. Hän ohitti jopa Christianin, mikä on yllättävää. Yleensä olen aina pahisten puolella, tai niiden hyvisten joilla on kieroitunut huumorintaju. Christianin vetovoimaa taisi vähentää se, että hänkin roikkuu Victoriassa henkensä hädässä. Ei mitään mustasukkaisuutta havaittavissa minussa. Toivon vain, että Victoria valitsee. Sitten voinkin hymyillä onnellisenä, ja hihkuttaa kaikille kuinka hyvän päätöksen tyttö teki! Kirjan loppu oli yllättävä, ihan kirjaimmellisesti kiljaisin, kun ratkaiseva tapahtuma tapahtui. Tietenkin uskon, että mikään ei pääty tähän. Ties mitä nuori kirjailiamme keksikään seuraavaan kirjaan. Rakastan tätä sarjaa vieläkin ja uskon, että lämpenen Victorialle lopulta. Jään innolla seuraamaan Shailin ja Zaisein tuttavuuden jatkumista ja Alexanderin kapinan kehittymistä.

Ihan ensimmäisenä tuli mieleen kuinka lyhyt tämä kirja on. Järkytyin pahasti kun sain tämän käteeni ja sivuja olikin alle 300 :D Alku tässä kirjassa oli mielestäni mukavan reipas ja mielenkintoinen, mutta keski kohta... -_- tylsä. Olin jo ihan antamassa 3 tähteä, mutta sitten loppu olikin taas ihana ja se tempaisi mukaan joten pystyinkin antamaan 3.5 tähteä! Toivon että Evangeline ei muuta itseaan ihmiseksi sillä minusta hän on okein ihana nefili(?)! Koska jokaisen pitäsi hyväksyä itsensä selaisena kuin on. Jostain syystä Verlaine molemmissa osissa aina "rakastaa" Evangelinea kirjan keskivaiheessa ja akirjan lopussa rupeaa vihaamaan sitä ihan viimeisillä sivuilla. hmm hieman rasittavaa tuo.

Nyt kun kommentteja luin, niin onpa munkin pakko nyt tulla sitten sanomaan oma mielipiteeni (vaikka oikeastaan kaikki, mitä mulla on mielessäni, on taidettu jo sanoa). Ensinnäkin pakko on sanoa, ettei kirja ollut niin hyvä kuin ensimmäinen, mikä toisaalta oli odotettavissa. Olen nimittäin itse huomannut, että yleensä toiset osat sarjoista ei ole lainkaan niin hyviä kuin ensimmäiset. Omalta osaltani näin on Harry Potterissa, Belgarionin tarussa, Muinaisessa Pimeydessä... Tietysti poikkeuksiakin on olemassa. Itse bongailin kirjoitusvirheitä sieltä täältä. Yleisin taisi olla sellainen, että jostain puuttui kirjain. Itse olen kyllä aika hyvä "oikolukemaan", etten anna tuollaisten seikkojen häiritä (elleivät ne oikein häiritse lukemista), mutta laittaa silti miettimään, että montako kertaa tuo teksti käydään läpi suomennettua, ja moniko ihminen sen sitten käy läpi virheiden varalta? Yksin suomentaja itse? Jaa a... Ei sillä, eivät ne virheet mun lukukokemusta kaataneet, paitsi ehkä Jon kohdalla, koska muistaakseni jokin kirjoitusvirhe sieltä taisi löytyä, joka viittasi Johon, mutta siitä olisi voinut saada muunkinlaisen käsityksen :P Kuten Scartti tuossa sanoi, suhdekuvio on aikamoinen... Mulla oli sellainen tuntuma jo ensimmäisessä kirjassa. Jostain syystä en vain yksinkertaisesti pidä siitä, että päähenkilö kuolaa kahden jätkän perään. Se oli yksi syy, miksi meinasin jättää ensimmäisenkin kirjan lukematta, mutta luin silti (ja onneksi luinkin, koska se oli loppujen lopuksi aika mielenkiintoinen ja jännä). Ja se, että päähenkilö vaihtelee miehiä jo upeasti ensimmäisen kirjan aikana, ei mun mielestäni tunnu koskaan hyvältä. Silti ilmottaudun team Carteriin <3 Mustasukkainen, ehkäpä, mutta sekin pääosin osoittautui Sylvainia kohtaan, ja toisaalta ymmärrän. Ihminen, joka on menettänyt kaiken, pelkää helposti menettävänsä loput. Pystyn niin samaistumaan hahmoon. Sen sijaan Sylvain on niin ärsyttävän täydellinen, suutuin Allielle melkein verisesti, kun hän erosi Carterista ja löi hynttyyt yhteen Sylvainin kanssa -_- Nyt toivon koko sydämestäni (anteeksi kovasti, team Sylvain), että Sylvain olisikin se petturi :D Tiedän olevani ilkeä, sori ^^' Ja Allie... Henkilökohtaisesti en vain tajua, miksei tyttö voinut olla rehellinen Carterille ja kääntyä tämän puoleen tietyissä kohdissa? Miksei hän voinut pyytää Carteria auttamaan taistelemisessa? Miksei Allie todellakaan voinut kertoa Carterille veljensä tapaamisesta? Siis joo, selitettiinhän se, mutta miksi mä jotenkin uskon siihen, että ehkä Carter olisi oikeasti ymmärtänyt, jos oikein olisi selittänyt? Minäkin taidan hieman tarttua ideaan, että muksut vartioi koulua, kun vaara uhkaa. Samoin myös jotenkin häiritsi se, että kesän tapahtumat ja olosuhteet huomioon ottaen tuo vartiopuoli otettiin jotenkin lepsusti. Tarkoitan, etteikö rehtori yhtään ollut huolissaan siitä, että ihmisten puhelimiin voidaan lähettää toisten nimissä viestejä, näiden "agenttien"/vartijoiden pomo lähtee toisaalle, petturi on joukossa ja juhlat on tulossa... No, kai perinteistä on niin vaikea luopua muiden turvallisuuden vuoksi tai jotain :P Silti on myönnettävä, että kirja oli mukaansa tempaava. Ainakin itse luin sen aikalailla putkeen, ja sitten kun piti lopettaa, tuli sellainen olo, että halusin lukea lisää, ja niitä tapahtumia pyöritteli mielessä, eikä voinut olla miettimättä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Eli vaikka tässä nyt vähän tulikin sitä negatiivista sanottua (tai miten se halutaan tulkita), tarkoitukseni ei ollut haukkua. Kirjassa on myös ne hyvät puolensa. Itse ainakin olen todella utelias tietämään, mitä seuraavaksi, joten olin hätäinen ja ostin kaksi seuraavaa osaa englanniksi :D Katsotaan, mitä tuleman pitää :)

Koukuttava! En pystynyt juurikaan laskemaan kirjaa käsistäni ennen kun olin lukenut viimeisetkin lauseet. Kuvittelen Patchin todella komeana poikana, joita rakastan. Noran ja Pachin salaperäinen suhde on hyvin koukuttava, sekä intohimoinen. En pitänyt Veestä ollenkaan, hän melkeinpä saattoi Nooran vielä isompiin vaaroihin. Aijon lukea seuraavatkin osat! :)

Ah tämä oli hyllä mielestäni oikein hyvä loppu tälle ihanalle sarjalle. Kirja tempaisi mukaansa niinkuin edeltäjäsäkkin ja tylsiä kohtia ei tainnuit olla ollenkaan. Tietty tässä oli se kaikkien muidenkin valittama liian nopea rakastuminen, mutta ei se nyt niin haittaa jos ei liikaa takerru :D Oisin myös mielelläni lukenut kirjassa vähän pidemmälle sillä se jäi ehkä ihan pikkiriikkisen kesken. Tuon Gwendolynin vanhemmat jutun oli kyllä arvannut jo tyyliin ekassa kirjassa, siitäkin olisin halunnut lukea lisää miten heidän keskenäiset suhteet alkoivat kehittyä mutta tyydyn nyt tähän. Kirja oli siis ihana ja olen iloinen että luin sarjan!

Ohhoh. Aivan loistava päätös Rakkaus ei katso aikaa -trilogialle! Aikamatkailu on yleensä hieman hämmentävä aihe, mutta tässä se vielä jotenkin pysyi hyvin ymmärryksen rajoilla. Itsellä vierähti vain hetki tätä kirjaa lukiessa, mikä toisaalta oli harmi, koska olisin halunnut, wttä se vain jatkuisi ja jatkuisi. 0.5 tähteä rokotin arviosta siksi, että ehkä kirjailia ei ollut ajatellut täysin loppuun sitä kuinka kummaa on, että Gideonin ja Gwendolynin suhde lämpeni vähän reilussa viikossa palavaan rakkauteen. Lisäksi jotkut juonikäänteet olivat vähän tyhjästä repäistyja. (SPOILEREITA) Ensinnäkin se, että Grace ei olekkaan Gwenin äiti tuntui jokseenkin turhalta seikalta, mutta en valita . Toinen kohta joka vähän häiritsi oli tämä "uusi" kuolemattomuus yksityiskohta, josta ei oltu aiemmin puhuttu melkein lainkaan. Mitä ideaa siinäkin nyt oikeasti oli? Myös kirjan loppu jäi vähänsen ilmaan roikkumaan, mutta ei mitenkään hirveän häiritsevästi. Rakkaus ei katso aikaa -trilogian hahmot ovat aivan ihania. Gwendolyn on päähenkilö, johon on aidosti helppo samaistua. Gideon on suurinpiirtein kaikkien tyttöjen mielikuvitusissa komeaakin komeampi prinssi. Ehkä hieman koppava, mutta hyvin lempeä ja huolehtivainen. Xemerius, pieni nokkaeläin henkiolento, joka pitää itseään kovinkin vahvana demonina on myös hellyyttävä ja hauska lisä hahmoihin. Hänen letkautuksilleen on joskus vaikea olla nauramatta. Kun on kulunut vuosi siitä, kun luin Safiirinsinen olin jo ehtinyt unohtaa kuinka kevyt ja hauska tyyli Gierillä on kirjoissaan. Oli vaikea pitää näppejä erossa kirjasta. (Ostin heti ensimmäisenä päivänä kun ilmestyi kauppoihin) Suosittelen ehdottomasti kaikille jotka pitävät seikkailusta, salaperäisyydestä ja lempeästä rakkaudesta!