Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
olen lukenut koko trilogian ja niin kuin muutkin ovat jo kirjoittaneet kaikki kolme kirjaa olivat nopeita yhden illan lukemisia. Aluksi lumikki oli minusta hauskempi ja mielenkiintoisempi kuin tässä viimeisessä. Minusta Sampsa oli ärsyttävä ja siinä lopussa ällöttävän mustasukkainen. Koknaisuutena kirja oli kuitenkin ihan ok. suosittelen jos kaipaa jotain nopeasti luettavaa
Tosi hienosti kirjoitettu kirja ja hieno fantasiamaailma vetävät todellakin mukaansa. :) Taru sormusten herrasta on klassikko jonka kaikkien fantasiasta tykkäävien pitäisi ehdottomasti lukea. Itse olen suuri Tolkien-fani ja Taru sormusten herrasta on minusta paras Tolkienin teoksista. Suosittelen ;)
Kirja sisältää paljon käytönnönläheisiä vinkkejä kirjoittamisesta ihan julkaisukanaviin saakka. Toimii hyvin yleisenäkin kirjoitusoppaana, mutta oli piristävää lukea kirjoitusopas, joka ottaa huomioon spekulatiivisuuden ja antaa konkreettisia neuvoja esim. oman fantasiamaailman luomiseen ja listaa yleisimpiä kompastuskiviä. Annetut esimerkit saivat nauramaan ääneen ja nekin jutut jotka ihmetyttivät, perusteltiin riittäcän hyvin. Bongasin muutaman lyöntivirheen, jotka olisi kiva saada korjatuksi, jos kirjaa painetaan lisää.
Minua kieltämättä hiukan jännitti tarttua tähän kirjaan koska olin niin paljon lukenut arvosteluja joissa tätä sanottiin surkeaksi, mutta onneksi kuitenkin luin tämän. On totta, että tämä osa ei ole niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta tämä on juonellisesti todella tärkeä pläjäys. Ajottain oli vähän semmoista ylimäärästä pölinää sivuilla, mutta suurilta osin tässä sattui ja tapahtui niin paljon että heikompaa voisi hirvittää. Tässä kirjassa tulee hyvin esiin kirjailijan luoman maailman synkkyys ja julmuus. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja kirjailija on siitä velmu ettei lukija voi todellakaan tietää etukäteen kuka seuraavaksi kuolla kupsahtaa ja minulle tuli tässä vähän vastaan sen myötä muutamia ikäviä yllätyksiä. Tris on tässä kirjassa myös kovapäinen ja melko synkkä. Hän taistelee menneiden kanssa ja yrittää selvitä tulevasta. Loppuun oli saatu vähän yllättävääkin tietoa joten jään mielenkiinnolla odottamaan miten tämä trilogia oikein mahtaa huipentua.
Minulla ei ollut tästä kirjasta juuri mitään ennakkotietoa eikä sen juonta pysty oikein kuvailemaankaan paljastamatta liikaa. Tykkäsin Kafka rannalla- kirjasta todella paljon. Se oli virkistävän yllättävä, veikeä, outo ja tabuja rikkova. Erittäin mieleenpainuva lukukokemus siis. Vaikka Kafka rannalla on paksu opus, sen lukee hetkessä. Kirja on viihdyttävä, mutta siinä pystytään käsittelemään samalla myös syvällisiäkin aiheita. Kirjan toinen päähenkilö, kissoille puhuva Nakata, sai erityisesti sympatiani, mutta kirjan ihailtavin henkilö oli ehdottomasti mielestäni Oshima. En olen aiemmin lukenut Murakamia ja täytyy sanoa, että suorasukainen (ja myös epäsovinnainen) seksin kuvailu oli vähän yllättävää kuten kirjan surrealistisuuskin. Kafka rannalla on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos ja sai ainakin minut kiinnostumaan Murakamin muustakin tuotannosta.
Viemärin valtias sijoittuu viktoriaaniseen Lontooseen, ja sen orpo päähenkilö saa elantonsa etsimällä kolikoita ja arvoesineitä viemäreistä. Tarinassa nähdään todellisia hahmoja (kuten Charles Dickens) sekä kuvitteellisia (esim. Sweeney Todd). Kirjailija on verrrannut teosta George MacDonald Fraserin Flashman-sarjaan. Loppusanoissa Pratchett painottaa, että Viemärin valtias on historiallista fantasiaa, ei historiallinen romaani. Tarinasta ei kyllä pahemmin fantasiaelementtejä löydy. Viemärin valtiaasta voi sanoa saman kuin Pitkästä maasta: hyvä kirja muttei yksi Pratchettin parhaista. Tykkäsin paljon päähenkilöstä sekä tapahtumapaikasta, ja juonikin kulki mukavasti. Viemärin valtias on virallisesti nuortenkirja, mutta se ei tuntunut erityisen nuorille suunnatuilta. Teemat ovat vakavia Pratchettin kuvaillessa Lontoon köyhien elämää, ja sankarikin on jo 17-vuotias. Minusta Viemärin valtias oli parempi kuin edellinen Kiekkomaailman ulkopuolinen nuortenromaani Valtio, ja lukisin mielellään kirjailijan suunnitteleman jatko-osan.
Piiri on paras ikinä lukemani kirja. Idea että piiri koostuu niin erilaisista ihmisistä vetosi minuun heti ja kun olin lukenut kirjan olin aivan sekaisin innosta ja ryhdyin etsimään seuraavaa osaa. kannatta ehdottomasti LUKeA.
Minusta se oli mahtava kirja. Lyhyt ja ytimekäs ja pisti miettimään asioita.
Team kolmas vaihtoehto... ja neljäs ja viides. * päätähtien parisuhdekuviot meni jo ihan överiksi. * vaara uhkaa, ei se mitään! Laitetaan lapset vartioimaan ja juoksemaan ympäri metsää, eikä käytetä edes radiopuhelimia kommunikointia varten. * Yökoulu ja se koko organisaation kuvio on ihan päätön. Tietääkö kirjailija itsekään mikä se on?! Rikkaat nyt vaan pitää tämmöstä koulua ja leikkii niinko sotaa ja hallitsee koko maapalloa. Pinky and The Brain. Minua häiritsee kirotushäröt ajoittain paljonkin. Siksi välttelen nuortenkirjojen ostamista, kun tuntuvat vilisevän häröjä.
Byattin teoksessa ensimmäinen viehättävä asia on kieli. Se on yksinkertaista mutta lumovoimaista ja johdattaa lukijan nopeasti maailmaansa. Tunnelma on paikoitellen voimakas ja noina hetkinä teos erottuu hyvinkin edukseen vastaavanlaisen pienieleisen fantasiakirjallisuuden joukossa, mutta ei pidä otettaan ilman notkahduksia, mikä pudottaa arviosta yhden tähden pois. Karmivuus on hienovaraista, muutamaan otteeseen kärsimättömästä lukijasta turhankin hienovaraista ja onnistuu säväyttämisessä vain paikoitellen. Erityinen kunniamaininta on myös annettava naishahmoille, jotka ovat innoittavan, eleettömän voimakkaita ja samalla inhimillisiä tavalla, joka on surullisen vieras laajalle osalle fantasiagenreä. Tässä suhteessa Pieni musta kirja on todellinen jalokivi. Pienistä valuvirheistä huolimatta teos on herkkien häiritsevyyden sävyerojen makustelijalle tai omalaatuisen, pienen taikanurkan etsijälle varauksettomasti suositeltava tuttavuus ja lyhyydessään taatusti viemänsä ajan arvoinen.
Hiljaisuus tempasi taas mukaansa toden teolla ja piti otteessaan loppumetreille asti. Mielestäni hyvät ja kekseliäät juonenkäänteet ja ideat kirjailijalla, mutta olisin kuitenkin odottanut tiettyjen kohtien menevän eritavalla. Vee jäi hieman syrjään tässä osassa, joka harmitti koska yksi lempihenkilöistäni. Patch edelleen yhtä hurmaava ja ihana, sekä norastakin olen tykännyt aina.(Jostain syystä olen jäänyt harmittelemaan ensimmäisessä kirjassa esiintyvän Elliotin perään ja toivoin todella että hän olisi vielä ollut myöhemmin mukana XD) SUOSITTELEN!<3
Kirjassa ei oikein tapahdu mitään, mutta kaikki on niin mystistä että ihan pyörryttää.. Poika juottaa tyttöjä känniin, jotta saa helpommin, mut hei, se on sankarityyppi. Allien esikuva lienee Bella ja Carterin Edward(outo hyypiö tuijottaa, on ystävällinen ja seuraavaksi töykeä). Koko ajan pelkäsin, että ihmisusia ja vampyyreja alkaa ilmestyä. Teinimäisyydestä en voi valittaa, koska kyseessä on teinikirja teineistä.
Ihan menevä kirja, mutta en oikein tykännyt. Päätin kuitenkin lukea koko sarjan kun kerran aloitin. Juoni tökki vähän joissain kohdissa mutta loppua kohden parani.
Kirja oli toisaalta ihan hyvä mutta en pystynyt pakottamaan itseäni lukemaan loppuun. Kirja ei napannut. Saatan yrittää lukea uudelleen myöhemmin koska luin muitakin kirjoja samaan aikaan niin en oikeen ole jaksanut keskittyä ollenkaan. Sen mitä luin oli ihan siedettävää ja Matt oli ihan mukava persoona ei lempparihahmojani ja muutenkin kirjan hahmot oli hiukan etäisiä.
Minusta Pilvikartasto on aika keskinkertainen, sellainen kolmen tähden kirja. Tosin korkea odotukset saattoivat vaikuttaa siihen, että teos oli pienoinen pettymys. Pidin joistain tarinoista paljon, Frobisherin ja Somin tarinoista erityisesti. Ne olivat mielestäni kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja. Pilvikartastoa tuntuu kuitenkin vaivaavan epätasaisuus. Kakkostarinaa eli Luisa Reyn mysteereitä oli välillä aika tuskaisaa lukea kömpelön ja epäuskottavan dialogin takia. Siellä täällä oli jotain filosofiaa (”Our lives are not our own”), jolla ei oikein ollut mitään substanssia. Odotin enemmän tarinoiden sidoksisuutta toisiinsa, sillä minusta ne jäivät lopulta aika irrallisiksi. Voi tietenkin olla, että minulta jäi jotain tärkeää huomaamatta, vaikka pidän itseäni ihan hyvänä lukijana. Toisaalta voi kysyä, onko vuoropuhelu tarinoiden välillä itseisarvoisesti hyvä asia ts. riittääkö se tekemään kirjasta hyvän. Olisin halunnut pitää Pilvikartastosta enemmän ja olisin varmasti pitänytkin, jos koko kirja olisi yhtä hyvä kuin sen parhaat kohdat. Nyt jäi lähinnä tunne, että olisin voinut jättää lukemattakin. Arvosanajakaumasta päätellen, tämä iskee joihinkin paremmin kuin minuun.
Kirjan kansi herätti jo mielenkiinnon ja se että tarinaa kertoi poika. Odotin kirjalta hiukan toista mutta tykkäsin silti. Tarina kiehtoi minua ja oli hyvin rakennettu kokonaisuus. Odotan jatko-osaa mielenkiinnolla.
tämä kirja yllätti positiivisesti ja minusta erityisen mukavaa oli että pääosassa oli nyt pikeminkin selene kuin anaid. en hirveästi yllättynyt mistään perus ajan tappo lukemista
olen lukenut tämän kirjan pari päivää sitten. odotin paljon ja petyin raskaasti anaid oli säälittävä ja aluksi jouduinkin pakottamaan itseni jatkamaan lukemista. Selene kuitenkin auttoi minua jaksamaan hänen räiskyvä luonteensa oli niimn mahtava. loppua kohti anaidista tuli kuitenkin jo aikuismaisempi ja kiinnostavampi.
Locke Lamoran valheet ei ollut lukukokemuksena niin mahtavan poikkeuksellinen kuin kaiken ylistyksen perusteella odotin, mutta silti selvästi positiivinen. Huumori oli hauskaa ja päähenkilön kohtalosta jaksoi välittää. Maailman historiasta oli kiinnostavia vihjauksia ja kulttuuria ja teknologiaa oli kiinnostavasti tuotu esiin. Muutamia ällöjä tai pysäyttäviä raakuuksia oli siellä täällä ja tämäkin edisti juonen seuraamista, mutta raadollisuus tuntui välillä hiukan itsetarkoitukselliselta (sentään suht. harvoin, kun vertaa moneen muuhun aikuisille suunnatun fantasian nykyedustajaan.) Kirja on toki viihdyttävä, mutta joitakin epätäydellisyyksiä oli havaittavissa. Joitakin kiinnostavia lankoja jätettiin turhaan roikkumaan. Jotkut hahmot eivät ehtineet herätä niin paljon eloon omana, selkeästi muista erilaisena persoonanaan kuin olisi suonut. Tarinan mysteerien paljastuksissa ei myöskään käytetty loppujen lopuksi mitään sellaisia aineksia, joita ei olisi osannut odottaa. Hauskinta kirjassa olivat ehdottomasti päähenkilön monimutkaiset juonittelut ja persoona, josta piti kirjan edetessä yhä enemmän.
Kaiken hypetyksen jälkeen odotin tältä kirjalt hiukan enemmän. Nälkäpeli ei ole huono, mutta olen ehkä lukenut parina viime vuotena pari dystopia sarjaa liikaa... Positiivisuuden puolesta sanottakoon, että Nälkäpelissä oli virkistäviä poikkeuksia muihin sarjoihin verrattuna, joten kaipa tämäkin pitää loppuun asti katsastaa.
Takakansi lupaili jotain Potterien henkistä - jotain josta nauttisi sekä kohderyhmä, eli esiteinit, että vanhempi yleisö. Metikköönhän se vaikutelma sitten meni, tämä on selkeästi tarkoitettu nuorille, ehkä jopa enemmän pojille tai poikatytöille. Kirjassa on muutama melko raju kohtaus, mutta kirjoitustyyli vaikuttaa siltä, kuin kirjailijakin olisi ollut kirjoittaessaan teini, tai sitten suomennoksessa on toivomisen varaa sanavalintojen puolesta. Aikuiset hahmot eivät ole uskottavia aikuisia, päähenkilöt ovat enimmäkseen ärsyttäviä ja heillä on vain pari omaa luonteenpiirrettä. Kerronta on yksinkertaista (ja yksinkertaistettua) ja täyteenahdettua, eikä hahmojen johtopäätöksille ole mitään perustetta. Taustalla kuitenkin on hyvä idea, harmi ettei sitä ole osattu esittää hyvin.
