Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Azkabanin Vanki on ällistyttävä kirja, jonka loppu ei ollut todellakaan ennalta-arvattava. Yksi parhaimmista Pottereista ellei paras.
Toinen osa Harry Potter-sarjasta on muiden osien tapaan erinomaisesti kirjoitettua tekstiä, jonka lukee mielellään useampaan otteeseen. Salaisuuksien Kammio synkempi ja parempi kuin edellinen kirja, muttei kuitenkaan sarjan paras.
Kirja on erinomainen. Olen lukenut sen jo monta kertaa enkä ole vieläkään kyllästynyt. Kumminkin on ehkä sarjan huonoinpia osia.
Takakannen perusteella pidin kirjaa aluksi huonona, mutta luettuani voin sanoa, että pidin siitä todella paljon ja luen jatko-osatkin (parasta aikaa...) Hahmot ehkä olivat vähän kliseisiä, mistä tuo pikku miinus. Yllättävän hyvin aikamatkailusta pystyy vieläkin saamaan jotain irti. Historian vartijat, Time Riders ja Aikavartio esimerkiksi ovat todella erilaisia ja tämä on parhaita niistä.
Ehdottomasti sarjan tähän mennessä paras kirja! Jonkin asteinen jännitys säilyi kirjan loppuun saakka.
Sarasvatin hiekkaa jätti minut aika kylmäksi. Oivallus Atlantiksesta on nerokas, mutta esimerkiksi Kanadan drumliinit eivät jaksaneet kiehtoa minua. Onneksi keväällä oli maantiedossa aiheena jääkausi ja sen jäljet luonnossa, etten joutunut oppimaan kaikkea tästä kirjasta. Isomäki tietää varmasti, mistä puhuu, mutta mielestäni hän esittelee tietojaan liikaa, välillä aivan tarpeettomasti. Esim. toisessa luvussa hän selittää Anna-Leenan ajatusten kautta optisesta harhasta, jonka tuulimyllyn liike saa aikaan. Se tuntuu kömpelöltä, eikä tuo mitään tarinaan. Tietokirjamaiset selitykset vievät paljon tilaa, ja koska kirja ei ole kovin paksu, varsinainen juonen eteneminen painottuu liikaa viimeiselle kolmannekselle. Näin suuresta aiheesta olisi voinut kirjoittaa sarjan. Nyt loppu on hätäinen, eikä herätä tunteita, vaikka sen pitäisi. Jännitys on huipussaan kirjan puolivälissä, kun tutkijat alkavat päästä jyvälle uhkaavasta vaarasta. Kaiken kaikkiaan jännitys on teoksen suurin vahvuus. Silmiinpistävin heikkous taas on dialogi, joka on mielestäni usein joko tyhjää tai luennoivaa. Tulen luultavasti unohtamaan kirjan nopeasti. En vihaa sitä tai pidä siitä, kutsuisin Sarasvatin hiekkaa kelvolliseksi, ei sen enempää tai vähempää.
Ei herra isä tämä kirja otti päähän. Todella hyvä, mutta Lenan sekoilu ja koko kirja yleensä johti minut hermoromahduksen partaalle. Se on hyvä juttu koska koin niin monta tunnetta kirjan aikana. Odotan kolmannen osan suomennosta jos siis suomennetaan. Tietääkö kukaan?? :D Joka tapauksessa kirja oli syöpää mutta ei pahalla tavalla eli mun pitäsi mennä nukkumaan ja lakata hourailu.
Voi luoja. Voisinko mitenkään palauttaa aivojeni oletusasetukset? Minusta tuntuu kuin jokainen aivosoluni olisi käännetty ympäri, sitä olisi ravistettu eikä mikään olisi vielä palautunut ennalleen. Syyllinen on helppo löytää, sillä Bernard Beckettin Genesis on todella ainutlaatuinen kirja joka sekoitti päänuppini ja pahasti. Genesis on hyvin ainutlaatuinen kirja jonka kaltaista en ole koskaan ennen lukenut. Sitä on vaikea kategorisoida ja lukiessa on mahdoton arvata mitä tapahtuu. Aina kun kuvittelin saaneeni otteen kirjasta, minulta vedettiin matto jalkojen alta ja jouduin kyseenalaistamaan melkein kaiken. Puhumattakaan kirjan lopusta joka oli jotain yllättävää, koskettavaa ja järkyttävää. Luettuani Genesiksen loppuun istuin muutaman minuutin paikallani ja vain tuijotin kirjan kantta. En osannut prosessoida sitä mitä olin juuri tullut lukeneeksi. Bernard Beckett oli vielä aivan viime hetkilläkin kääntänyt kaiken ylösalaisin ja räjäyttänyt oletukseni taivaan tuuliin. Genesis on myös hyvin lyhyt kirja, vain 164 sivua pitkä. Etukäteen pelkäsin kirjan jäävän hiukan liian ohueksi lukukokemukseksi, sillä "eihän alle 200 sivuun voi millään laittaa tarpeeksi tarinaa". Hah, hah, mikä idiootti olinkaan. Tuohon sivumäärään pystyy hyvinkin ahtamaan aivan kaiken tarpeellisen, ei yhtään liikaa eikä yhtään liian vähän. Kirja on täydellinen juuri sellaisena kuin se on ja vaikka lukeminen oli sivumäärän vuoksi nopeaa, se ei tuntunut siltä. Genesis on pidempi kirja, kuin 300 sivuiset hömppäromaanit, se vaatii hitaampaa lukemista ajatuksen kanssa. Genesistä ei voi vain lukaista, kohauttaa olkiaan ja jatkaa seuraavaan kirjaan miettimättä edes hiukan.
En tiedä, voinko arvostella tätä kirjaa, sillä luin siitä 726 sivua ja kirjassa oli kokonaisuudessaan 1032 sivua (kirja oli pokkarina). Alku oli mielenkiintoinen, mutta siihen kirja lopahtikin. En tykännyt yhtään PITKISTÄ (siis oikeasti usean sivun pituisia selityksiä madoista ja mitä ne tekevät) tieteellisistä selityksistä, joita suurimman osan on varmasti vaikea ymmärtää. Kirjassa ei tapahtunut juuri mitään mikä olisi herättänyt erityisiä tunteita ja käytännössä pakotin itseäni lukemaan tätä, mutta lopulta oli pakko luovuttaa, niin tylsä ja pitkästyttävä tämä kirja on. En saanut tästä kirjasta minkäänlaista nautintoa ja en suosittele tätä kenellekään, joka ei satu olemaan scifistä pitävä tiedemies. Kuten aiemmassa arvostelussa sanottiin, kirjasta olisi saanut huomattavasti lyhyemmän, jos turhat selitykset olisi jätetty pois. Kaduttaa kun tuhlasin tähän kirjaan kolme hidasta viikkoa, joiden aikana olisin voinut lukea monta oikeasti hyvää kirjaa.
Erittäin hauskaa luettavaa, mutta kovin suuria maagisia elementtejä ei kannata jäädä odottamaan. Tulkitkoon kukin miten tahtoo.
Kirja oli mielenkiintoinen ja sen luki nopeasti haluamatta laskea kirjaa käsistään. Pidin päähenkilöistä, maailma oli luotu hienosti ja juoni kulki hyvin eteenpäin, mutta jotain jäi puuttumaan. Toisin sanoen kirja oli mukavaa luettavaa, muttei yltänyt aivan lempikirjojeni tasalle. Juonesta jäi puuttumaan jotain ja se jätti kirjan hieman latteaksi. Lisäksi osa suomennetuista sanoista häiritsi (esimerkiksi sanat "tönkkö" ja "divergentti" sekä nimi "Neljä"). Odotan kuitenkin innolla seuraavia osia!
Mukavan pituinen kirja ilman tylsiä kohtia. Oli osattain ihan kiva juttu, että Kaksoset erosivat, Shauneesta ainakin löytyi ihan uusia puolia. Neferetin sais kyllä jo kuopata maan alle, se kun on vaan niin ärsyttävä. Sarja etenee tuttuun tapaan. Kalona Refaim suhde oli mielenkiintoinen, ja tykkäsin tosi paljon kun Kalona päätti lopuksi suojella ja palvella Thanatosia. Saa nähdä miten Neferetille käy seuraavassa kirjassa.
Alkuun tuli sellainen tunne että tämä kirja ei vaan voi olla hyvä, mutta loppuakohden tarina tempaisi mukaansa! Lopputulos oli ihan mukiinmenevä! Ei mikään mestariteos, mutta ihan hyvä kuitenkin. Rinnakkaismaailma oli jotenkin tosi heppoinen, ja yleensäkin ajatus että alaikäinen olisi jossain "vaarallisissa virastohommissa" oli vähän liian utopistinen. Ja siis ajatus että vampyyreille pärjäisi tainnuttimella.. Plaah.. Myös minua ärsytti Evien pukeutumistyyli, voi hyvää päivää! Ja muutenkin tuli olo että jos tapaisin Evien IRL en pitäisi hänestä. Lendistä tykkäsin ja Evien ja Lendin suhteen eteneminen olikin kirjan parasta antia.
5.Aalto oli minulle juoneltaan täysi yllätys. En tiennyt mitä odottaa. Takakannen perusteella sisältö olisi voinut olla minkälainen tahansa. Cassie oli mukava henkilöhahmo, jonka ajatuksiin pystyi helposti samaistumaan. Hänen ajattelutapansa oli todella huvittavaa luettavaa. Itsensä toruminen ja moittiminen sai aina hymyn korville. Evan on erinlainen mieshenkilö, eikä Zombissakaan ollut mitään vikaa. Melkein purskahdin itkuun parissa kohtaa, mikä kertoo siitä, että kirjailia on onnistunut välittämään surun ja epätoivon. Sam oli suloinen ja ikäistään paljon fiksumpi lapsi, ja hänen toiveitaan ja mielenliikkeitään oli ihana lukea. Kirjan loppu jäi kutkuttavaan kohtaan ja toivon, että jatkoa tulisi, sillä on rikollista jättää kirja tuollaiseen kohtaan.
Tylsä kirja ja sekoilua, en jaksanut lukea loppuun. Mielenkiinto lopahti aika nopeasti ja piti oikein pakottaa itsensä lukemaan. En suosittele.
