Viisi runoa lisää

Vanhat runot jäivät sinne entiselle foorumille. Ne löytyvät (vissiin) tästä: [url]http://www.risingshadow.fi/keskustelut/index.php?topic=8092.0[/url]   Työuupumusta, psykoosia, vittuilua kuolemalle ja perkeleelle. Niistä kertovat tämänkertaiset runot.   TUONELAN MARATOONARI Minä valvoin pitkiä öitä lukien kauhua, mystiikkaa Kun viimeinen sivu aukeni, en voinut enää unohtaa Se oli viidestoista päivä Tuhkaa ruumisarkkujen Reikä kasvoi päähäni Siitä kuu katsoi päiveten   Perin katkera tuo jauhonaama Se repii unettoman vuoteestaan ja laittaa julmaan pyöräänsä pakon edestä juoksemaan   Sinä täydenkuun yönä halusin kävellä kuolleena Jäinen enkeli ilmestyi tarttuen kiinni jalasta Irvisti kylmää hymyään vielä päiväkuukin taivaalta Kiersin sitä väsyneenä yhtenä tuhannesta sielusta   Liian tutulta tuntui maailman piiri, ja kuukin se kiersi vain radallaan Olisiko syytä ollut tehdä se lenkki, mennä tuonen maraton juoksemaan?   Minä raadoin työssäni Ei osakseni unta, ei lepoa Vaikka työ teki vapaaksi, oli vapaus pelkkä vankila Tulin tuntemaan tekoni Eloni päättyi umpikujaan En voinut saada anteeksi tai turvata edes luojaan   Samaa oravanpyörää kumpikin, oli kuoleman pyörä ja arjenkin Kilpajuoksu karkuun kuolemalta tuli koskemaan vastaan tullutta   Voi kuinka minä vihasin ajatuksiani ja tekojani Kaikkea mitä minussa oli En mitään saanut työlläni Kironneeni vielä luulin koko sukuni ja perintöni Soitti bändi kuolleiden yöllistä settiä päässäni   Liian tiuhaan pyöri elämän piiri Kauan olin ollut vain paikallaan Olisiko syytä ollut tehdä se lenkki, mennä tuonen maraton juoksemaan?   Kolme päivää ilman unta Mietin minne joudutaan Hulluus kuin pitkä juoksu joka päättyy mielisairaalaan Haulikonpiippuun tuijotin Se mykkänä katsoi vaan Puheiden päättämiseksi yksi laukaus tarvitaan   Kovin nähdyltä näytti eloni piiri ja viimeinen juna ei tullutkaan Olisiko syytä ollut tehdä se lenkki, mennä tuonen maraton juoksemaan?   Mutta vielä minä elän En sortunut sittenkään Hulluinhuoneen jäljiltä on mies miltei järjissään Saatana ei minuun pysty, eikä pysty Jumalakaan Olemme tehneet sopimuksen: vanhana vasta katsotaan   PAHOLAISEN PALKOLLINEN Minä muistan kuinka minut kirjattiin - pirun karjaan Jokainen ajatus vei henkeni helvettiin - sieluni harhaan Kuunnelkaa siis Kullervoa, tytöt ja pojat Olen rämpinyt elon tienpenkat ja ojat   Tuulessa kukkui tuonelan käki Paholaisen hahmon tämä mies näki kulkevan metsässä ilkosillaan Vuohen villaa miehustallaan   Sillä pitkä oli siitin ja sorkat jaloissa Sarvet päässä ja naama persnahassa Silmien pilke oli nokea mustempaa ja iho kuin paksua saapasnahkaa   Pitkät piinaavat yöt se henkeäni koetteli - tahtoen minut Se ei tarvinnut piiskaa, sillä oli mieleni - vaan en antautunut Matkani sen luokse oli yhden askeleen mittainen En empinyt kauan vaikka tienviitta oli viimeinen   Hirttosilmukka sillä oli toisessa kourassa - toisessa Koskenkorvaa Se vei minua hetken kuin koiraa narussa - pirun koulimaa Siitä reissusta kun selvittiin teimme sopimuksen, että peli kertoo olenko orja vai palkollinen   Kävimme kovin panoksin älyn kilpasille - minä huijasin Ovelat keinoni koituivat häviöksi sille - sain sieluni takaisin En kertonut kellekään, kuinka helppo sitä on huijata Vastineeksi siitä se lupasi lukea Raamattua   Nyt minä kuljen täällä pirun palkollisena - toimitan sen töitä Sen renki en ole enkä palvelija - en tee koskaan öitä Minä huolehdin asioistani ja piru omistaan, mutta palkka tulee kouraan aina ajallaan   TUONENKUKKIA Ihmiselo on yksi hetki vain Vanhuus tulee varoittamatta Pian hiukset tippuu päästä vaikka vasta ryömin kohdusta Kuvittelin eläväni ikuisesti En koskaan miettinyt kuolemaa Nyt kun onnun jo jalkaani ei muuta päähäni mahdukkaan   Ensin työnsin pyörätuolia Sitten istuin siinä jo itse Mutta papin raamatunlauseita en sieluni matkalle tarvitse Pitäköön haaska sanansa Olkoon räähkä rääkkymättä Sellaisille annan hitot Ei käännetä pakanasydäntä   On kuoleman viikatteella niitetty tasainen kirkkomaa Sen kaatuneen aidan takana niitty mustana puhkeaa Sinne minut haudataan, alle siunaamattoman maan Missä kasvavat villit kukat, kuolleen aatokset odottaa poimijaa   Mikä olisi miehen maatessa sen keväisen niityn alla, kun elon tuomista murheista vapautettu on vainaja Ei arkisuruja mieleni puskisi vaan tuonen tummia aatoksia Hautaniittyni rauhasta en nousisi, kasvaisin kukkia   Kivien alle sielut kahlitaan On teille kitketty kirkkomaa Sen takana tuonen kukkaset kalloista vapaasti versoaa Kohta en hiisku sanaakaan, kun suuni on täynnä multaa Te saatte unohtaa minut En kallakimppujanne kaipaa   KUOLEMALLE Taidat pitää meistä paljon kun tahdot meidät luoksesi Mutta yhden neuvon annan: teroita vanha viikatteesi   Meihin eivät enää tehoa vanhat keinosi ja konstisi Edes unissamme emme usko kylmäkeitettyjä valheitasi   Kuolemalle... Sinulla on huonot hampaat Tätä paksua elämänlankaa turhaan niillä sahaat   Valheesi ovat kuin viikatteesi: kiero varsi ja tylsä terä Vanha kaapusi laahaa maata Kädessäsi käärmeen kerä   Meitä et voi enää huijata Emme oviamme sinulle avaa Turhaan odottelet saatavia Tunnemme tulosi jo kaukaa   Kuolemalle... Kolkuttelet vääriin oviin Ei kukaan lähde matkaasi Mene mieluummin naapuriin   Olet hahmoltasi mierolainen Näyttelet kurjaa miestä Hiiviskelet nurkissamme vaivaiskeppi nousten tiestä   Tuot ankeuden huoneisiin Nurkkiin piirrät teränjälkiä Emme lanttia sinulle heitä tai tarjoa kodin lämpöä   Kuolemalle... Olet puukko juutaksen selässä Yksi hetki ihmiselämässä, aina eläviä askeleen jäljessä   Vaikka et tunne oikeutta lain korpit häärivät apunasi Vaikka kontollasi on henkiä kovin laiskasti hoidat työtäsi   Vaikka korjaisit aikaista satoa, saat aina naurun viimeisen Ilman mitään tunnontuskia viet lapsen niin kuin vanhuksen   Kuolemalle... Ihmissuvun vanha vainolainen Viimeinen viestintuoja, noutomies hirmuinen   Minua sinä pentele et huijaa En kuule katalia sanojasi Ja vaikka kuulisin ne kokonaan en sydäntäni niille antaisi   Sinä kuoleman kirjanpitäjä Pyyhi siis listasta nimeni Sulje se kurjuuden aapinen Tiedän kyllä oman aikani   Kuolemalle... Kuljet lihakirjan sivuilla toimittaen noutajan töitä Se sama vanha tarina   TUONENJOEN KALASTAJA Hän asustaa joen törmällä, tuo yksinäinen kalastaja Luista tehty on mökkinsä ja Styxin haaksirikoista Hän heittää verkot veteen Vesi täyttyy vainajista Ihmiskalmon verestävän hän poimii hauen suolesta   Sinä seuraat rituaaleja tietämättä niiden tarkoitusta Ovat kristittyjen perinteet peruja pakanain tavoista Olet mies kovin ylpeä, typeränä halveksit kuolemaa Vaan kerran piti Jeesuksenkin astua alas tuonelaan   Lupaus ikuisesta elämästä ja risti annettiin turvaksesi Mutta edes kuolemassa et muutu herrasi kaltaiseksi Ja ne yön pimeät vallat antoivat sinun hukkua Ei kuolevainen usko auta, kun tuijotat veden nielua   Kysymyksiisi ei vastausta matkalla tuntemattomaan Tuomio virrassa virua, ei oikeutta palata maailmaan Veden kurimuksen yli vain muutama lantti tarvitaan Vaan koska olet kristitty et pääse suoraan manalaan   Kiviseen koskeen vajoat Sanat sokaisivat silmäsi Tarvitsisit kunnon kidukset Vain Raamatun sait evääksi Virran yli on miehen nälkä Kutsu kuuluu vastarannasta Siellä jo tuonen kalamies naaraa raatoasi koskesta   Ilma loppuu keuhkoista Hukut viheliään pirunkoloon Kalamies on hyvä ja heittää merrat samaan onkaloon Nostaa sinut ylös virrasta hauen hampaat nahassasi Uuden hengen puhaltaa harmanneeseen kuoreesi   Enää sinua ei ruumis elätä, etkä ripustautua voi luojaasi Sinut on riisuttu kaikesta Pieni rääsy ruumisriepusi Olet enää halju haamu Tuoni vei kaiken maallisen Tuonen hovin lainluvussa on nöyrryttävä ihmisen:   [i]”Olet saava mitä sinulle kuuluu: tuomion vakaumuksen mukaan Ei sinulla ole mikään hoppu Vuosisadan perästä katsotaan Sinulle osoitetaan asumus ja työ syntilistasi mukaan Jos olet tunnollinen ja ahkera, arvioimme tilanteesi uudestaan”[/i]   Ja niin tuonen kalamies sinut pelasti löysällä merralla Olet saava jälleensyntymän jos hoidat leiviskän huolella Työsi ovat tyhjänpäiväiset ja tuonelassa päivä ikuinen Pitkään pelloilla saat ahertaa, harmaa mies maanalainen

Suoraansanottuna upeinta mitä olen vähään aikaan lukenut. Todella voimakkaita sanoja, puhuttelevia aiheita ja sopivan synkkävireinen tunnelma. Totuus tulee esiin peittelemättä, mikä on tosi hienoa ja se laittaa miettimään asioita uudestaan ennen kuin toimii.   Ei ehkä mikään maailman rakentavin palaute tämä mutta halusimpahan vain kertoa.

Ei kestä kärsivällisyys sitä että lähtisin yksityiskohtaisesti kommentoimaan jokaista yksitellen niin kommentoidaan suurieleisesti kaikkia. Tykkäsin tosta vanhahtavuudesta kielessä ja loppusäkeiden käytöstä mikä sitten yhdistettiin aiheiden synkkyyteen. Aika jotenkin goottilaista menoa.   Sitten taas pituus oli parissa runossa tosi pitkä vaikka välttämättä ei olisi ollut tarvetta ilmaista niin pitkästi. Etenkin vika runo olisi ehkä minun mielestäni kaivannut vähän tiivistämistä. Enemmän on runoissa usein vähemmän ja kuitenkin aika kryptistä kieltä paikoin niin helpompi tajuta jos on lyhyesti ilmaistu.

Kiitos kummallekin kommenteista ja hyvää joulua!   Tiivistää tosiaan voisi etenkin tuon viimeisen runon kohdalla. Pidetään se mielessä. Muutamat "jeesustelut" olisi ainakin voinut jättää raakasti pois, nyt kun asiaa katsoo. Mieluummmin kuitenkin liian pitkä kuin liian lyhyt, eikös se niin mene melkein kaikissa asioissa, paitsi linnatuomioiden kohdalla. :smile: