HourglassEyes | Lukupiiri | 61 viestiä | 18.12.2024
Viimeisin Pisania | 14.02.2025
HourglassEyes | Lukupiiri | 57 viestiä | 20.11.2024
Viimeisin Pisania | 14.02.2025
Mitä olet viimeksi pelannut
10.02.2014
Joskus viime vuoden puolella tuli hankittua heräteostoksena Dead to Rights: Retribution, jonka sain pelattua vasta hetki sitten. En tiennyt pelisarjasta mitään etukäteen, mitä nyt lukaisin pari arvostelua netistä ennen pelin käynnistämistä. Melko perustason räiskintähän se oli, vaikka omaakin yritystä oli mukana jonkin verran. Homman nimi on se, että jäyhä sankaripoliisi joutuu taistelemaan puolisotilaallista rikollisjengiä vastaan käytännössä omin avuin, poliisipäällikkö kun on sekaantunut hämärähommiin itsekin. Peli yhdistelee tuliaseilla räiskimistä ja nyrkein käytävää lähitaistelua kiitettävällä sujuvuudella, mutta aika tavanomaiseksi rikollisuudenehkäisy silti jää. Reippaat veriroiskeet, elokuvamaiset hidastukset sekä pikkusadistiset lopetusliikkeet pitävät silti turpasaunan virkeänä.
Apunaan päähenkilöllä on vahvalla tappajan vaistolla varustettu poliisikoira Shadow, joka mielellään repii roistoilta kaulavaltimot auki ja noutaa isännälleen vaikka aseen tarvittaessa. Koiraa ohjastetaan muutamissa kohtauksissa itse, muutoin sille voi antaa yksinkertaisia käskyjä, joiden hyödyllisyys tosin jää kyseenalaiseksi. Itse ainakaan en koiruuden käskyttämisestä kauheasti innostunut. Silloin kun itse pääsee koiran karvoihin, pelaaminen saa hieman uutta imua, mutta kohtaukset toistavat toisiaan valitettavan paljon. Hiivi roiston taakse, pure arkaan paikkaan, raahaa ruumis piiloon ja toista. Alussa tappajakoiran ohjastaminen tuo kivaa vaihtelua, mutta lopussa se tuntuu turhalta filleriltä.
Saldoksi jää perustason putkiräiskintä, jossa on kasaritoimintaleffojen juoni, Gearsista lainattu suojautumismekaniikka ja omana kikkana melko epäpoliisimaisesti käyttäytyvä verikoira. Hyvää ja teknisesti toimivaa, mutta myös nopeasti unohtuvaa perusviihdettä.
Apunaan päähenkilöllä on vahvalla tappajan vaistolla varustettu poliisikoira Shadow, joka mielellään repii roistoilta kaulavaltimot auki ja noutaa isännälleen vaikka aseen tarvittaessa. Koiraa ohjastetaan muutamissa kohtauksissa itse, muutoin sille voi antaa yksinkertaisia käskyjä, joiden hyödyllisyys tosin jää kyseenalaiseksi. Itse ainakaan en koiruuden käskyttämisestä kauheasti innostunut. Silloin kun itse pääsee koiran karvoihin, pelaaminen saa hieman uutta imua, mutta kohtaukset toistavat toisiaan valitettavan paljon. Hiivi roiston taakse, pure arkaan paikkaan, raahaa ruumis piiloon ja toista. Alussa tappajakoiran ohjastaminen tuo kivaa vaihtelua, mutta lopussa se tuntuu turhalta filleriltä.
Saldoksi jää perustason putkiräiskintä, jossa on kasaritoimintaleffojen juoni, Gearsista lainattu suojautumismekaniikka ja omana kikkana melko epäpoliisimaisesti käyttäytyvä verikoira. Hyvää ja teknisesti toimivaa, mutta myös nopeasti unohtuvaa perusviihdettä.
Joskus viime vuoden puolella tuli hankittua heräteostoksena [b]Dead to Rights: Retribution[/b], jonka sain pelattua vasta hetki sitten. En tiennyt pelisarjasta mitään etukäteen, mitä nyt lukaisin pari arvostelua netistä ennen pelin käynnistämistä. Melko perustason räiskintähän se oli, vaikka omaakin yritystä oli mukana jonkin verran. Homman nimi on se, että jäyhä sankaripoliisi joutuu taistelemaan puolisotilaallista rikollisjengiä vastaan käytännössä omin avuin, poliisipäällikkö kun on sekaantunut hämärähommiin itsekin. Peli yhdistelee tuliaseilla räiskimistä ja nyrkein käytävää lähitaistelua kiitettävällä sujuvuudella, mutta aika tavanomaiseksi rikollisuudenehkäisy silti jää. Reippaat veriroiskeet, elokuvamaiset hidastukset sekä pikkusadistiset lopetusliikkeet pitävät silti turpasaunan virkeänä.
 
Apunaan päähenkilöllä on vahvalla tappajan vaistolla varustettu poliisikoira Shadow, joka mielellään repii roistoilta kaulavaltimot auki ja noutaa isännälleen vaikka aseen tarvittaessa. Koiraa ohjastetaan muutamissa kohtauksissa itse, muutoin sille voi antaa yksinkertaisia käskyjä, joiden hyödyllisyys tosin jää kyseenalaiseksi. Itse ainakaan en koiruuden käskyttämisestä kauheasti innostunut. Silloin kun itse pääsee koiran karvoihin, pelaaminen saa hieman uutta imua, mutta kohtaukset toistavat toisiaan valitettavan paljon. Hiivi roiston taakse, pure arkaan paikkaan, raahaa ruumis piiloon ja toista. Alussa tappajakoiran ohjastaminen tuo kivaa vaihtelua, mutta lopussa se tuntuu turhalta filleriltä.
 
Saldoksi jää perustason putkiräiskintä, jossa on kasaritoimintaleffojen juoni, Gearsista lainattu suojautumismekaniikka ja omana kikkana melko epäpoliisimaisesti käyttäytyvä verikoira. Hyvää ja teknisesti toimivaa, mutta myös nopeasti unohtuvaa perusviihdettä.
10.02.2014
Strato
244 kirjaa, 643 viestiä
Kingdoms of Amalur: Reckoning
Jotkut roolipelejä pelaavat saattavat tämän tietääkin, kyseessä on perus roolipeli, mutta koukkuna on, että käsikirjoittajien joukosta löytyy itse R.A. Salvatore. Tietenkin Forgotten Realms fanina tämä tekele piti hommata heti ja nyt sitten kaivoin sen kaapista, pyyhin pölyt päältä ja rupesin pelaamaan uudelleen alusta.
Peli yhdistelee paljon hack n' slash elementtejä perinteiseen roolipelaamiseen, jonka seurauksena pelin taistelut tapahtuvat reaaliajassa erilaisia taitoja käyttäen. Toinen koukku pelissä on systeemi, joka antaa tehdä useita erilaisia lopetusliikkeitä pomojen lisäksi myös rivivastustajille. Ne ovat näyttävän näköisiä ja yksi syistä jonka takia peli on K18. Mutta suosittelen kaikille roolipelien ystäville :cool:
Jotkut roolipelejä pelaavat saattavat tämän tietääkin, kyseessä on perus roolipeli, mutta koukkuna on, että käsikirjoittajien joukosta löytyy itse R.A. Salvatore. Tietenkin Forgotten Realms fanina tämä tekele piti hommata heti ja nyt sitten kaivoin sen kaapista, pyyhin pölyt päältä ja rupesin pelaamaan uudelleen alusta.
Peli yhdistelee paljon hack n' slash elementtejä perinteiseen roolipelaamiseen, jonka seurauksena pelin taistelut tapahtuvat reaaliajassa erilaisia taitoja käyttäen. Toinen koukku pelissä on systeemi, joka antaa tehdä useita erilaisia lopetusliikkeitä pomojen lisäksi myös rivivastustajille. Ne ovat näyttävän näköisiä ja yksi syistä jonka takia peli on K18. Mutta suosittelen kaikille roolipelien ystäville :cool:
[b]Kingdoms of Amalur: Reckoning[/b]
 
Jotkut roolipelejä pelaavat saattavat tämän tietääkin, kyseessä on perus roolipeli, mutta koukkuna on, että käsikirjoittajien joukosta löytyy itse [i]R.A. Salvatore[/i]. Tietenkin Forgotten Realms fanina tämä tekele piti hommata heti ja nyt sitten kaivoin sen kaapista, pyyhin pölyt päältä ja rupesin pelaamaan uudelleen alusta.
 
Peli yhdistelee paljon hack n' slash elementtejä perinteiseen roolipelaamiseen, jonka seurauksena pelin taistelut tapahtuvat reaaliajassa erilaisia taitoja käyttäen. Toinen koukku pelissä on systeemi, joka antaa tehdä useita erilaisia lopetusliikkeitä pomojen lisäksi myös rivivastustajille. Ne ovat näyttävän näköisiä ja yksi syistä jonka takia peli on K18. Mutta suosittelen kaikille roolipelien ystäville :cool:
09.03.2014
Castlevania: Lords of Shadow
En ole varsinainen Castlevania-fani, mutta odotin tältä kuitenkin paljon, koska ennakkoon paketti kuulosti aivan kuin minua varten räätälöidyltä. Korkeuksia uhmaavaa tasoloikintaa, hurjaa kombotaistelua, pelimaailman vapaata tutkiskelua, arvoitusten ratkontaa ja elämää suurempi tarina, siinä aineksia, joilla minut saa yleensä viihtymään helposti. Peli osuikin monelta osin suoraan sydämeeni, mutta aivan pudasta rakkaussuhdetta ei välillemme muodostunut. Olen kuitenkin anteeksiantavainen luonne ja pelin läpäistyäni totesin, että pienistä ärsyttävyyksistä huolimatta minulla oli helvetin hauskaa.
Pelisarja on luottanut perinteisesti 2D-grafiikkaan, mutta tällä kertaa hirviöitä kurmotetaan täysin kolmiulotteisesti. Puristit tietenkin napisevat, mutta minä ainakin nautin täysillä pelin mahtavasta ulkoasusta ja kolmannen ulottuvuuden suomista mahdollisuuksista. Goottityylinen kenttäarkkitehtuuri on karkkia silmille ja matkan varrella nähdään ilahduttavan erilaisia maisemia, on jylhää linnaa, niljakkaita soita, karua erämaata, lumisia vuoria, kaikkea löytyy. Harmi vain, että peli ei sittenkään ole niin vapaa kuin luulin, sillä paikasta toiseen edetään varsin suoraviivaisesti. Sivupoluillekin pääsee, mutta ei niin usein kuin toivoin. Tämä oli vähän pettymys, vaikka putkessa liikkumisesta ei voikaan puhua.
Mutta se taistelu, se kyllä toimii kuin unelma. Monipuolisempiakin kombomättöjä löytyy, mutta Castlevanian tiukista kontrolleista ja raivokkaasta tekemisen meiningistä ei voi valittaa. Belmont-suvun kristittynä uskonsoturina pelaaja pääsee teurastamaan sadoittain ihmissusia, vampyyreja, peikkoja, demoneita ja muita hirvityksiä ja siinä touhussa sorminäppäryys on valttia. Näppäinyhdistelmät pitää opetella huolellisesti, sillä summittaisella huiskinnalla ei pärjää edes perusvihuja vastaan. Sankari oppii kokemuksen karttuessa uusia kykyjä, mutta pelaajan on kehityttävä mukana, tai muuten pääsee itku. Mutta sitten kun tappoliikkeet ovat syöpyneet lihasmuistiin, väkivaltabaletti vie mukanaan täysin.
Peli on saanut aika paljon moitteita, joista osan toki allekirjoitan. Kiinteä kamera tympii aluksi melkoisesti, mutta siihenkin tottuu. Kiipeilyosuudet ovat välillä kankean tuntuisia, mutta suurimmaksi osaksi nekin toimivat, vaikka ihan Assassin's Creed-tasolle ei ylletäkään. Taistelut tapahtuvat jostain syystä usein suljetuissa tiloissa, joista ei pääse pois, ennen kuin viimeinenkin vihollinen on tontissa. Mutta kaiken tämän annoin anteeksi, sillä viimisen päälle toteutettu taistelusysteemi ja mukavan rehti seikkailun tuntu kasvattavat pistepottia. Jos esim. Darksiders-pelit kolahtivat sinuun, kannattaa tähänkin tarttua.
[Spoileri - klikkaa]
En ole varsinainen Castlevania-fani, mutta odotin tältä kuitenkin paljon, koska ennakkoon paketti kuulosti aivan kuin minua varten räätälöidyltä. Korkeuksia uhmaavaa tasoloikintaa, hurjaa kombotaistelua, pelimaailman vapaata tutkiskelua, arvoitusten ratkontaa ja elämää suurempi tarina, siinä aineksia, joilla minut saa yleensä viihtymään helposti. Peli osuikin monelta osin suoraan sydämeeni, mutta aivan pudasta rakkaussuhdetta ei välillemme muodostunut. Olen kuitenkin anteeksiantavainen luonne ja pelin läpäistyäni totesin, että pienistä ärsyttävyyksistä huolimatta minulla oli helvetin hauskaa.
Pelisarja on luottanut perinteisesti 2D-grafiikkaan, mutta tällä kertaa hirviöitä kurmotetaan täysin kolmiulotteisesti. Puristit tietenkin napisevat, mutta minä ainakin nautin täysillä pelin mahtavasta ulkoasusta ja kolmannen ulottuvuuden suomista mahdollisuuksista. Goottityylinen kenttäarkkitehtuuri on karkkia silmille ja matkan varrella nähdään ilahduttavan erilaisia maisemia, on jylhää linnaa, niljakkaita soita, karua erämaata, lumisia vuoria, kaikkea löytyy. Harmi vain, että peli ei sittenkään ole niin vapaa kuin luulin, sillä paikasta toiseen edetään varsin suoraviivaisesti. Sivupoluillekin pääsee, mutta ei niin usein kuin toivoin. Tämä oli vähän pettymys, vaikka putkessa liikkumisesta ei voikaan puhua.
Mutta se taistelu, se kyllä toimii kuin unelma. Monipuolisempiakin kombomättöjä löytyy, mutta Castlevanian tiukista kontrolleista ja raivokkaasta tekemisen meiningistä ei voi valittaa. Belmont-suvun kristittynä uskonsoturina pelaaja pääsee teurastamaan sadoittain ihmissusia, vampyyreja, peikkoja, demoneita ja muita hirvityksiä ja siinä touhussa sorminäppäryys on valttia. Näppäinyhdistelmät pitää opetella huolellisesti, sillä summittaisella huiskinnalla ei pärjää edes perusvihuja vastaan. Sankari oppii kokemuksen karttuessa uusia kykyjä, mutta pelaajan on kehityttävä mukana, tai muuten pääsee itku. Mutta sitten kun tappoliikkeet ovat syöpyneet lihasmuistiin, väkivaltabaletti vie mukanaan täysin.
Peli on saanut aika paljon moitteita, joista osan toki allekirjoitan. Kiinteä kamera tympii aluksi melkoisesti, mutta siihenkin tottuu. Kiipeilyosuudet ovat välillä kankean tuntuisia, mutta suurimmaksi osaksi nekin toimivat, vaikka ihan Assassin's Creed-tasolle ei ylletäkään. Taistelut tapahtuvat jostain syystä usein suljetuissa tiloissa, joista ei pääse pois, ennen kuin viimeinenkin vihollinen on tontissa. Mutta kaiken tämän annoin anteeksi, sillä viimisen päälle toteutettu taistelusysteemi ja mukavan rehti seikkailun tuntu kasvattavat pistepottia. Jos esim. Darksiders-pelit kolahtivat sinuun, kannattaa tähänkin tarttua.
[Spoileri - klikkaa]
Loppuratkaisu oli muuten aika yllättävä, ehkä järkyttäväkin näinä pliisuina valmiiksipureskelun aikoina. Kun eeppinen lopputaistelu itseään Saatanaa vastaan päättyy, sankari saa tietää, ettei pystykään tuomaan kuollutta vaimoaan takaisin elävien kirjoihin. Viimeisessä kohtauksessa murheen murtama päähenkilö jää polvilleen ruikuttamaan ja sitten alkavat lopputekstit. Tuli hieman karu fiilis, että näinkö tämä tosiaan päättyy. Ilmeisesti, elleivät DLC-liitännäiset jotenkin muuta asiaa.
[b]Castlevania: Lords of Shadow[/b]
 
En ole varsinainen Castlevania-fani, mutta odotin tältä kuitenkin paljon, koska ennakkoon paketti kuulosti aivan kuin minua varten räätälöidyltä. Korkeuksia uhmaavaa tasoloikintaa, hurjaa kombotaistelua, pelimaailman vapaata tutkiskelua, arvoitusten ratkontaa ja elämää suurempi tarina, siinä aineksia, joilla minut saa yleensä viihtymään helposti. Peli osuikin monelta osin suoraan sydämeeni, mutta aivan pudasta rakkaussuhdetta ei välillemme muodostunut. Olen kuitenkin anteeksiantavainen luonne ja pelin läpäistyäni totesin, että pienistä ärsyttävyyksistä huolimatta minulla oli helvetin hauskaa.
 
Pelisarja on luottanut perinteisesti 2D-grafiikkaan, mutta tällä kertaa hirviöitä kurmotetaan täysin kolmiulotteisesti. Puristit tietenkin napisevat, mutta minä ainakin nautin täysillä pelin mahtavasta ulkoasusta ja kolmannen ulottuvuuden suomista mahdollisuuksista. Goottityylinen kenttäarkkitehtuuri on karkkia silmille ja matkan varrella nähdään ilahduttavan erilaisia maisemia, on jylhää linnaa, niljakkaita soita, karua erämaata, lumisia vuoria, kaikkea löytyy. Harmi vain, että peli ei sittenkään ole niin vapaa kuin luulin, sillä paikasta toiseen edetään varsin suoraviivaisesti. Sivupoluillekin pääsee, mutta ei niin usein kuin toivoin. Tämä oli vähän pettymys, vaikka putkessa liikkumisesta ei voikaan puhua.
 
Mutta se taistelu, se kyllä toimii kuin unelma. Monipuolisempiakin kombomättöjä löytyy, mutta Castlevanian tiukista kontrolleista ja raivokkaasta tekemisen meiningistä ei voi valittaa. Belmont-suvun kristittynä uskonsoturina pelaaja pääsee teurastamaan sadoittain ihmissusia, vampyyreja, peikkoja, demoneita ja muita hirvityksiä ja siinä touhussa sorminäppäryys on valttia. Näppäinyhdistelmät pitää opetella huolellisesti, sillä summittaisella huiskinnalla ei pärjää edes perusvihuja vastaan. Sankari oppii kokemuksen karttuessa uusia kykyjä, mutta pelaajan on kehityttävä mukana, tai muuten pääsee itku. Mutta sitten kun tappoliikkeet ovat syöpyneet lihasmuistiin, väkivaltabaletti vie mukanaan täysin.
 
Peli on saanut aika paljon moitteita, joista osan toki allekirjoitan. Kiinteä kamera tympii aluksi melkoisesti, mutta siihenkin tottuu. Kiipeilyosuudet ovat välillä kankean tuntuisia, mutta suurimmaksi osaksi nekin toimivat, vaikka ihan Assassin's Creed-tasolle ei ylletäkään. Taistelut tapahtuvat jostain syystä usein suljetuissa tiloissa, joista ei pääse pois, ennen kuin viimeinenkin vihollinen on tontissa. Mutta kaiken tämän annoin anteeksi, sillä viimisen päälle toteutettu taistelusysteemi ja mukavan rehti seikkailun tuntu kasvattavat pistepottia. Jos esim. Darksiders-pelit kolahtivat sinuun, kannattaa tähänkin tarttua.
 
[spoiler]Loppuratkaisu oli muuten aika yllättävä, ehkä järkyttäväkin näinä pliisuina valmiiksipureskelun aikoina. Kun eeppinen lopputaistelu itseään Saatanaa vastaan päättyy, sankari saa tietää, ettei pystykään tuomaan kuollutta vaimoaan takaisin elävien kirjoihin. Viimeisessä kohtauksessa murheen murtama päähenkilö jää polvilleen ruikuttamaan ja sitten alkavat lopputekstit. Tuli hieman karu fiilis, että näinkö tämä tosiaan päättyy. Ilmeisesti, elleivät DLC-liitännäiset jotenkin muuta asiaa.[/spoiler]
30.03.2014
Zombit ovat nykyään jokapäiväistä peruskauraa niin elokuvien kuin pelienkin puolella, mutta jostain syystä en ole ihan vielä saanut yliannostusta. Ostinpa siis How to Survive-nimisen zombimätön, jossa keskeinen pointti on lahtaamisen lisäksi selviytyminen ympäristöstä löytyviä kamoja ja luonnon antmia hyödyntäen. Peli on kaiketi suunniteltu konsolit edellä, mutta Steamin puolta halvempi hinta verrattuna esim. Xbox Liveen sai minut valitsemaan PC-version. Hiiri/näppis-yhdistelmä pelittää ihan hyvin enkä huomannut ohjauksessa kovin pahoja ongelmia, mitä nyt melee-taistelu tuntui hieman kömpelöltä.
Pelissä ei ole varsinaista juonta, ainoa tavoite on pysyä hengissä ja päästä pois epäkuolleiden täyttämästä saaristosta, jonne päähenkilö on tuntemattomasta syystä haaksirikkoutunut. Saaria on neljä ja niitä saa tutkia suhteellisen vapaasti, alussa hiukan rajoitetusti mutta varusteiden ja taitojen kehittyessä enemmän. Alussa pelihahmolla ei ole muuta kuin resuiset vaatteensa ja maasta löytynyt keppi, jolla zombit pitäisi huitoa kauemmas. Saaret ovat kuitenkin täynnä kaikenlaista rojua ja roipetta, joista pystyy askartelemaan melkein mitä vain alkeellisesta kivikirveestä kaiken silpovaan moottorisahaan. Hitaasti laahustavia zombeja tulee vastaan kaikkialla ja niiden teurastaminen on varsin viihdyttävää, joskaan kovin montaa variaatiota niistä ei ole. Verta ja suolenpätkiä kuitenkin riittää ja se on hyvä se.
Lihanhimoiset mätäkasat eivät ole ainoa huoli, sillä survival-hengessä nälkä, jano ja unentarve tuovat mukanaan omat ongelmansa. Ruokaa ja juomaa pitää nauttia säännöllisesti ja yöksi on hyvä löytää turvallinen nukkumapaikka. Selviytyminen on toteutettu varsin hyvin, sillä pelaaja joutuu aktiivisesti miettimään, minne mennä seuraavaksi, mitä tavaroita kantaa mukanaan ja miten huolehtia kehon perustarpeista. Läpäisin pelin reilussa kymmenessä tunnissa, mutta vähempikin aika riittää, mikäli vain etenee mahdollisimman suoraan tehtävästä toiseen. Vapaa haahuilu ja tutkimisen ilo on kuitenkin pelin suola, joten pelkkä suorittaminen ei lunasta pelin täyttä potentiaalia.
Pelissä ei ole varsinaista juonta, ainoa tavoite on pysyä hengissä ja päästä pois epäkuolleiden täyttämästä saaristosta, jonne päähenkilö on tuntemattomasta syystä haaksirikkoutunut. Saaria on neljä ja niitä saa tutkia suhteellisen vapaasti, alussa hiukan rajoitetusti mutta varusteiden ja taitojen kehittyessä enemmän. Alussa pelihahmolla ei ole muuta kuin resuiset vaatteensa ja maasta löytynyt keppi, jolla zombit pitäisi huitoa kauemmas. Saaret ovat kuitenkin täynnä kaikenlaista rojua ja roipetta, joista pystyy askartelemaan melkein mitä vain alkeellisesta kivikirveestä kaiken silpovaan moottorisahaan. Hitaasti laahustavia zombeja tulee vastaan kaikkialla ja niiden teurastaminen on varsin viihdyttävää, joskaan kovin montaa variaatiota niistä ei ole. Verta ja suolenpätkiä kuitenkin riittää ja se on hyvä se.
Lihanhimoiset mätäkasat eivät ole ainoa huoli, sillä survival-hengessä nälkä, jano ja unentarve tuovat mukanaan omat ongelmansa. Ruokaa ja juomaa pitää nauttia säännöllisesti ja yöksi on hyvä löytää turvallinen nukkumapaikka. Selviytyminen on toteutettu varsin hyvin, sillä pelaaja joutuu aktiivisesti miettimään, minne mennä seuraavaksi, mitä tavaroita kantaa mukanaan ja miten huolehtia kehon perustarpeista. Läpäisin pelin reilussa kymmenessä tunnissa, mutta vähempikin aika riittää, mikäli vain etenee mahdollisimman suoraan tehtävästä toiseen. Vapaa haahuilu ja tutkimisen ilo on kuitenkin pelin suola, joten pelkkä suorittaminen ei lunasta pelin täyttä potentiaalia.
Zombit ovat nykyään jokapäiväistä peruskauraa niin elokuvien kuin pelienkin puolella, mutta jostain syystä en ole ihan vielä saanut yliannostusta. Ostinpa siis [b]How to Survive[/b]-nimisen zombimätön, jossa keskeinen pointti on lahtaamisen lisäksi selviytyminen ympäristöstä löytyviä kamoja ja luonnon antmia hyödyntäen. Peli on kaiketi suunniteltu konsolit edellä, mutta Steamin puolta halvempi hinta verrattuna esim. Xbox Liveen sai minut valitsemaan PC-version. Hiiri/näppis-yhdistelmä pelittää ihan hyvin enkä huomannut ohjauksessa kovin pahoja ongelmia, mitä nyt melee-taistelu tuntui hieman kömpelöltä.
 
Pelissä ei ole varsinaista juonta, ainoa tavoite on pysyä hengissä ja päästä pois epäkuolleiden täyttämästä saaristosta, jonne päähenkilö on tuntemattomasta syystä haaksirikkoutunut. Saaria on neljä ja niitä saa tutkia suhteellisen vapaasti, alussa hiukan rajoitetusti mutta varusteiden ja taitojen kehittyessä enemmän. Alussa pelihahmolla ei ole muuta kuin resuiset vaatteensa ja maasta löytynyt keppi, jolla zombit pitäisi huitoa kauemmas. Saaret ovat kuitenkin täynnä kaikenlaista rojua ja roipetta, joista pystyy askartelemaan melkein mitä vain alkeellisesta kivikirveestä kaiken silpovaan moottorisahaan. Hitaasti laahustavia zombeja tulee vastaan kaikkialla ja niiden teurastaminen on varsin viihdyttävää, joskaan kovin montaa variaatiota niistä ei ole. Verta ja suolenpätkiä kuitenkin riittää ja se on hyvä se.
 
Lihanhimoiset mätäkasat eivät ole ainoa huoli, sillä survival-hengessä nälkä, jano ja unentarve tuovat mukanaan omat ongelmansa. Ruokaa ja juomaa pitää nauttia säännöllisesti ja yöksi on hyvä löytää turvallinen nukkumapaikka. Selviytyminen on toteutettu varsin hyvin, sillä pelaaja joutuu aktiivisesti miettimään, minne mennä seuraavaksi, mitä tavaroita kantaa mukanaan ja miten huolehtia kehon perustarpeista. Läpäisin pelin reilussa kymmenessä tunnissa, mutta vähempikin aika riittää, mikäli vain etenee mahdollisimman suoraan tehtävästä toiseen. Vapaa haahuilu ja tutkimisen ilo on kuitenkin pelin suola, joten pelkkä suorittaminen ei lunasta pelin täyttä potentiaalia.
16.04.2014
Viimeksi meni läpi Legacy of Kain: Blood Omen 2. Olin kuullut pelisarjasta paljon hyvää ja itseäni sivistääkseni päätin ottaa selvää, onko maineella myös perusteita. Peli on itse asiassa sarjansa neljäs, mutta aiempien osien tuntemattomuus ei ainakaan minua haitannut, tarpeelliset jutut käydään kuitenkin läpi pikakertauksena. Kolmannesta persoonasta kuvattu toimintaseikkailu lupaili lajityypin puolesta mieluisaa kokemusta ja sitähän peli paljolti olikin, joskin hermoja kuluttavia rasittavuuksiakin oli ihan riittävästi.
Päähenkilö Kain osoittautui heti kiinnostavaksi persoonaksi, sillä vuosisataisesta unesta herännyt vampyyrisoturi ei ole mikään sankari, oikeastaan hänessä ei ole juuri mitään hyvää. Kainin armeija on lyöty ja voimat riistetty ja tarkoitus on tietenkin kostaa vanhoille vihollisille ja musrkata uudet. Pelissä kohdataan lukusisia sivuhenkilöitä, mutta he kaikki ovat päähahmolle vain esteitä tai avustajia menetetyn vallan palauttamisessa. Ketään ei pelasteta eikä kukaan ole ystävä, ylimielisellä aksentilla puhuva vampyyri toimii vain itsekkäistä syistä. Siitä minä todella pidin ja Kainin hahmo onkin parasta koko pelissä.
Pelissä on paljon taistelua ja vastaan käy monennäköistä mörriä ja hirvitystä. Harmillisesti kaikki vihut ihmisritareista jättiötököihin käyttäytyvät suunnilleen samalla tavalla, mikä saa mättöosuudet tuntumaan varsinkin loppupuolella todella tylsältä pakkopullalta. Lisäksi Kainin käytössä ei ole kovin ihmeellisiä taistoliikkeitä, perusiskun lisäksi väistäminen ja hyppy onnistuu, mutta siinäpä se. Pomovastuksilta saa kanavoitua muutamia erikoiskykyjä, mutta niitä käytetään lähinnä puzzle-tilanteissa, taisteluun ne eivät juurikaan vaikuta. Toimintaseikkailuksi toiminta jää valitettavan köyhäksi osa-alueeksi, mikä saa koko pelin tuntumaan jokseenkin puuduttavalta. Pulmanratkonta ja ajoittainen vapaampi tutkiminen maustavat kokonaisuutta mukavasti, mutta välitön tarve tutustua muihin sarjan peleihin jäi silti syntymättä.
Päähenkilö Kain osoittautui heti kiinnostavaksi persoonaksi, sillä vuosisataisesta unesta herännyt vampyyrisoturi ei ole mikään sankari, oikeastaan hänessä ei ole juuri mitään hyvää. Kainin armeija on lyöty ja voimat riistetty ja tarkoitus on tietenkin kostaa vanhoille vihollisille ja musrkata uudet. Pelissä kohdataan lukusisia sivuhenkilöitä, mutta he kaikki ovat päähahmolle vain esteitä tai avustajia menetetyn vallan palauttamisessa. Ketään ei pelasteta eikä kukaan ole ystävä, ylimielisellä aksentilla puhuva vampyyri toimii vain itsekkäistä syistä. Siitä minä todella pidin ja Kainin hahmo onkin parasta koko pelissä.
Pelissä on paljon taistelua ja vastaan käy monennäköistä mörriä ja hirvitystä. Harmillisesti kaikki vihut ihmisritareista jättiötököihin käyttäytyvät suunnilleen samalla tavalla, mikä saa mättöosuudet tuntumaan varsinkin loppupuolella todella tylsältä pakkopullalta. Lisäksi Kainin käytössä ei ole kovin ihmeellisiä taistoliikkeitä, perusiskun lisäksi väistäminen ja hyppy onnistuu, mutta siinäpä se. Pomovastuksilta saa kanavoitua muutamia erikoiskykyjä, mutta niitä käytetään lähinnä puzzle-tilanteissa, taisteluun ne eivät juurikaan vaikuta. Toimintaseikkailuksi toiminta jää valitettavan köyhäksi osa-alueeksi, mikä saa koko pelin tuntumaan jokseenkin puuduttavalta. Pulmanratkonta ja ajoittainen vapaampi tutkiminen maustavat kokonaisuutta mukavasti, mutta välitön tarve tutustua muihin sarjan peleihin jäi silti syntymättä.
Viimeksi meni läpi [b]Legacy of Kain: Blood Omen 2[/b]. Olin kuullut pelisarjasta paljon hyvää ja itseäni sivistääkseni päätin ottaa selvää, onko maineella myös perusteita. Peli on itse asiassa sarjansa neljäs, mutta aiempien osien tuntemattomuus ei ainakaan minua haitannut, tarpeelliset jutut käydään kuitenkin läpi pikakertauksena. Kolmannesta persoonasta kuvattu toimintaseikkailu lupaili lajityypin puolesta mieluisaa kokemusta ja sitähän peli paljolti olikin, joskin hermoja kuluttavia rasittavuuksiakin oli ihan riittävästi.
 
Päähenkilö Kain osoittautui heti kiinnostavaksi persoonaksi, sillä vuosisataisesta unesta herännyt vampyyrisoturi ei ole mikään sankari, oikeastaan hänessä ei ole juuri mitään hyvää. Kainin armeija on lyöty ja voimat riistetty ja tarkoitus on tietenkin kostaa vanhoille vihollisille ja musrkata uudet. Pelissä kohdataan lukusisia sivuhenkilöitä, mutta he kaikki ovat päähahmolle vain esteitä tai avustajia menetetyn vallan palauttamisessa. Ketään ei pelasteta eikä kukaan ole ystävä, ylimielisellä aksentilla puhuva vampyyri toimii vain itsekkäistä syistä. Siitä minä todella pidin ja Kainin hahmo onkin parasta koko pelissä.
 
Pelissä on paljon taistelua ja vastaan käy monennäköistä mörriä ja hirvitystä. Harmillisesti kaikki vihut ihmisritareista jättiötököihin käyttäytyvät suunnilleen samalla tavalla, mikä saa mättöosuudet tuntumaan varsinkin loppupuolella todella tylsältä pakkopullalta. Lisäksi Kainin käytössä ei ole kovin ihmeellisiä taistoliikkeitä, perusiskun lisäksi väistäminen ja hyppy onnistuu, mutta siinäpä se. Pomovastuksilta saa kanavoitua muutamia erikoiskykyjä, mutta niitä käytetään lähinnä puzzle-tilanteissa, taisteluun ne eivät juurikaan vaikuta. Toimintaseikkailuksi toiminta jää valitettavan köyhäksi osa-alueeksi, mikä saa koko pelin tuntumaan jokseenkin puuduttavalta. Pulmanratkonta ja ajoittainen vapaampi tutkiminen maustavat kokonaisuutta mukavasti, mutta välitön tarve tutustua muihin sarjan peleihin jäi silti syntymättä.
20.04.2014
pihlajapuu
27 kirjaa, 5 kirja-arviota, 271 viestiä
En edes muista mitä! Masentavaa. Ehkä Mass Effectiä (1) tai Knights of the Old Republicia, kun rupesin sitä joskus pelaamaan uudelleen läpi.
Nykyisessä läppärissä eivät ole enää moneen vuoteen riittäneet tehot sellaisiin peleihin, joita itse tykkäisin pelata (lähinnä visuaalisesti hienot roolipelit, joissa on paljon keskusteluja yms. kivaa "neitimäistä" ajanvietettä), niin on vähän jääneet pelailut vähälle. Noh, hankin piakkoin uuden koneen, joten asia ehkä korjaantunee siinä vaiheessa.
Nykyisessä läppärissä eivät ole enää moneen vuoteen riittäneet tehot sellaisiin peleihin, joita itse tykkäisin pelata (lähinnä visuaalisesti hienot roolipelit, joissa on paljon keskusteluja yms. kivaa "neitimäistä" ajanvietettä), niin on vähän jääneet pelailut vähälle. Noh, hankin piakkoin uuden koneen, joten asia ehkä korjaantunee siinä vaiheessa.
En edes muista mitä! Masentavaa. Ehkä Mass Effectiä (1) tai Knights of the Old Republicia, kun rupesin sitä joskus pelaamaan uudelleen läpi.
 
Nykyisessä läppärissä eivät ole enää moneen vuoteen riittäneet tehot sellaisiin peleihin, joita itse tykkäisin pelata (lähinnä visuaalisesti hienot roolipelit, joissa on paljon keskusteluja yms. kivaa "neitimäistä" ajanvietettä), niin on vähän jääneet pelailut vähälle. Noh, hankin piakkoin uuden koneen, joten asia ehkä korjaantunee siinä vaiheessa.
21.04.2014
kyty
32 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1035 viestiä
Ace Attorney - Dual Destinies. Koska Apollo Justice ja Miles Edgeworth olivat pienoisia plääh-elämyksiä, olin iloinen että tässä uusimmassa on päästy palaamaan hieman samaan tunnelmaan mitä ensimmäisessä trilogiassa oli.
Tekisi mieli pelata ensimmäinen trilogia läpi jos olisi aikaa... vaikka ladata se kännykkään koska sen HD-version saa sitä kautta halvalla. Pelaamisesta on jo sen verran aikaa ettei juonenkäänteitä enää niin muista, ja onhan se edelleen paras vaikka vanha onkin.
Tekisi mieli pelata ensimmäinen trilogia läpi jos olisi aikaa... vaikka ladata se kännykkään koska sen HD-version saa sitä kautta halvalla. Pelaamisesta on jo sen verran aikaa ettei juonenkäänteitä enää niin muista, ja onhan se edelleen paras vaikka vanha onkin.
[url=https://en.wikipedia.org/wiki/Phoenix_Wright:_Ace_Attorney_-_Dual_Destinies]Ace Attorney - Dual Destinies[/url]. Koska Apollo Justice ja Miles Edgeworth olivat pienoisia plääh-elämyksiä, olin iloinen että tässä uusimmassa on päästy palaamaan hieman samaan tunnelmaan mitä ensimmäisessä trilogiassa oli.
 
Tekisi mieli pelata ensimmäinen trilogia läpi jos olisi aikaa... vaikka ladata se kännykkään koska sen HD-version saa sitä kautta halvalla. Pelaamisesta on jo sen verran aikaa ettei juonenkäänteitä enää niin muista, ja onhan se edelleen paras vaikka vanha onkin.
24.04.2014
Sain aikaiseksi hankkia Diablo 3:sen tämän Jeesus-extension Reaper of Soulsin kanssa. Ja totesin, että kyllähän tuo on kivaa aivot nollaus -grindausta raskaan työpäivän jälkeen, mutta peli jää kauas Diablo 2:sta tai tämän hetken peliheroiinista Path of Exilesta.
Paikkansa kuitenkin PoE:lla ja Diablo 3:kin: Toista pelaan haasteen takia, toista rentoutumisen takia. PoE on tosin rentoutumispuolella parantanut lisäämällä korruptoituneet alueet, jotka antaa tekosyyn grindata matalan tason alueita käytännössä ilman mitään riskiä.
En ole missään nimessä päässyt Diablon loppupeliin vielä sisään, mutta tason 70 lähestyessä on kyllä syntynyt fiilis, että kohuttu Loot 2.0 -systeemi toki saa aikaiseksi hahmonkehityksessä etenemisen tunnetta, mutta samalla se vie ilon hyvistä tavaradropeista koska niitä tulee sen verran usein, että ne tuntuvat (näin alkupelissä) jokapäiväisiltä. Jäljelle jää vain aivoton ravaaminen paikasta toiseen juonta seuraten, ja pääjuonen jälkeen bountyjen ym. jahtaaminen aivottoman ravaamisen ja tappamisen muodossa.
Paikkansa kuitenkin PoE:lla ja Diablo 3:kin: Toista pelaan haasteen takia, toista rentoutumisen takia. PoE on tosin rentoutumispuolella parantanut lisäämällä korruptoituneet alueet, jotka antaa tekosyyn grindata matalan tason alueita käytännössä ilman mitään riskiä.
En ole missään nimessä päässyt Diablon loppupeliin vielä sisään, mutta tason 70 lähestyessä on kyllä syntynyt fiilis, että kohuttu Loot 2.0 -systeemi toki saa aikaiseksi hahmonkehityksessä etenemisen tunnetta, mutta samalla se vie ilon hyvistä tavaradropeista koska niitä tulee sen verran usein, että ne tuntuvat (näin alkupelissä) jokapäiväisiltä. Jäljelle jää vain aivoton ravaaminen paikasta toiseen juonta seuraten, ja pääjuonen jälkeen bountyjen ym. jahtaaminen aivottoman ravaamisen ja tappamisen muodossa.
Sain aikaiseksi hankkia Diablo 3:sen tämän Jeesus-extension Reaper of Soulsin kanssa. Ja totesin, että kyllähän tuo on kivaa aivot nollaus -grindausta raskaan työpäivän jälkeen, mutta peli jää kauas Diablo 2:sta tai tämän hetken peliheroiinista Path of Exilesta.
 
Paikkansa kuitenkin PoE:lla ja Diablo 3:kin: Toista pelaan haasteen takia, toista rentoutumisen takia. PoE on tosin rentoutumispuolella parantanut lisäämällä korruptoituneet alueet, jotka antaa tekosyyn grindata matalan tason alueita käytännössä ilman mitään riskiä.
 
En ole missään nimessä päässyt Diablon loppupeliin vielä sisään, mutta tason 70 lähestyessä on kyllä syntynyt fiilis, että kohuttu Loot 2.0 -systeemi toki saa aikaiseksi hahmonkehityksessä etenemisen tunnetta, mutta samalla se vie ilon hyvistä tavaradropeista koska niitä tulee sen verran usein, että ne tuntuvat (näin alkupelissä) jokapäiväisiltä. Jäljelle jää vain aivoton ravaaminen paikasta toiseen juonta seuraten, ja pääjuonen jälkeen bountyjen ym. jahtaaminen aivottoman ravaamisen ja tappamisen muodossa.
26.04.2014
Crysis 3 tuli pelattua läpi, melkein ainakin. Loppumosalla (Alpha Ceph) vähän bugitti? kun sain kolmannen eli viimeisen kohdan tuhottua, niin kesken demon tuli messu you're dead ja uudestaan talletuspisteelle. Piti sitten katsoa loppudemo Youtubesta.
Pidin pelistä ehkä vähän enemmän kuin kakkosesta. Likimain samaa luokkaa kuin Crysis Warhead ja Crysis 2, mutta ei niin mukava pelattava kuin ensimmäinen Crysis joka on yksi kaikkien aikojen suosikkipelejäni. Ekassakin loppukentät olivat heikompia (varsinkin tylsä Core) mutta alkukentissä oli todella upeita. Crysis 3 oli melko tasalaatuinen. kentät olivat lähes järjestään hyviä, mutta eivät erinomaisia. Kaipasin vähän enemmän liikkumatilaa. Eivät nää nyt aivan täysin putkijuoksuja olleet mutta miltei. Kentät olivat vaihtelevia. Jonkin verran sisätiloja, viidakoitunutta New Yorkia, rauniotaloja ja vähän alien-maisemiakin.
Vastustajina CELLin palkkasotureita ja erilaisia alieneita. Jännittävimmät paikat olivat alieneiden kanssa jotka hiiviskelivät pitkässä ruohikossa ja syöksyivät sieltä kimppuun.
Aseistus oli monipuolista ja rankemman tasoista. Millään pikkupyssyillä tässä ei pitkälle pötkitty. Perus-alieneihin sai ampua rynkyn lippaallisen, tai pari kutia 0.50 kaliiperin sniper-riflestä. Päälaukaus oli tietty vähän tehokkaampi. Joillain alieneilla oli lähestulkoon täysin ammusten kestävä panssari ja niiden kanssa piti sitten käyttääkin räjähteitä tai alien-aseita. Crysiksen spesiaali, eli jousipyssy oli vähän turhankin tehokas ja sillä saikin kaiken kumoon, ainakin jos vaihteli eri kärkiä nuoliin.
Peli ei ollut kauhean pitkä. Minulla meni 20 tuntia, enkä todellakaan pitänyt kiirettä vaan etenin perinteiseen hiiviskely/sniper-tyyliini. Kuudessa tunnissa joku sanoi pelanneensa läpi. Grafiikathan tässä olivat hienoja, ja onneksi peli vielä pyöri lähes ongelmitta 6 vuotta vanhassa koneessani (johon tosin viime syksynä päivitin näytönohjaimen Crysis 2:en takia).
Crysis 4:nkin on huhujen mukaan tulossa \o/, Sitä odotellessa pitänee pelata tämä vielä kerran tai pari uudestaan läpi ja hommata lisäkenttä kunhan hinta tippuu.
Originilla on tarjous (8.5 asti muistaakseni) missä Dead Spacen sai ilmaiseksi ja tuli ladattua sekin koneelle.
Pidin pelistä ehkä vähän enemmän kuin kakkosesta. Likimain samaa luokkaa kuin Crysis Warhead ja Crysis 2, mutta ei niin mukava pelattava kuin ensimmäinen Crysis joka on yksi kaikkien aikojen suosikkipelejäni. Ekassakin loppukentät olivat heikompia (varsinkin tylsä Core) mutta alkukentissä oli todella upeita. Crysis 3 oli melko tasalaatuinen. kentät olivat lähes järjestään hyviä, mutta eivät erinomaisia. Kaipasin vähän enemmän liikkumatilaa. Eivät nää nyt aivan täysin putkijuoksuja olleet mutta miltei. Kentät olivat vaihtelevia. Jonkin verran sisätiloja, viidakoitunutta New Yorkia, rauniotaloja ja vähän alien-maisemiakin.
Vastustajina CELLin palkkasotureita ja erilaisia alieneita. Jännittävimmät paikat olivat alieneiden kanssa jotka hiiviskelivät pitkässä ruohikossa ja syöksyivät sieltä kimppuun.
Aseistus oli monipuolista ja rankemman tasoista. Millään pikkupyssyillä tässä ei pitkälle pötkitty. Perus-alieneihin sai ampua rynkyn lippaallisen, tai pari kutia 0.50 kaliiperin sniper-riflestä. Päälaukaus oli tietty vähän tehokkaampi. Joillain alieneilla oli lähestulkoon täysin ammusten kestävä panssari ja niiden kanssa piti sitten käyttääkin räjähteitä tai alien-aseita. Crysiksen spesiaali, eli jousipyssy oli vähän turhankin tehokas ja sillä saikin kaiken kumoon, ainakin jos vaihteli eri kärkiä nuoliin.
Peli ei ollut kauhean pitkä. Minulla meni 20 tuntia, enkä todellakaan pitänyt kiirettä vaan etenin perinteiseen hiiviskely/sniper-tyyliini. Kuudessa tunnissa joku sanoi pelanneensa läpi. Grafiikathan tässä olivat hienoja, ja onneksi peli vielä pyöri lähes ongelmitta 6 vuotta vanhassa koneessani (johon tosin viime syksynä päivitin näytönohjaimen Crysis 2:en takia).
Crysis 4:nkin on huhujen mukaan tulossa \o/, Sitä odotellessa pitänee pelata tämä vielä kerran tai pari uudestaan läpi ja hommata lisäkenttä kunhan hinta tippuu.
Originilla on tarjous (8.5 asti muistaakseni) missä Dead Spacen sai ilmaiseksi ja tuli ladattua sekin koneelle.
[b]Crysis 3[/b] tuli pelattua läpi, melkein ainakin. Loppumosalla (Alpha Ceph) vähän bugitti? kun sain kolmannen eli viimeisen kohdan tuhottua, niin kesken demon tuli messu you're dead ja uudestaan talletuspisteelle. Piti sitten katsoa loppudemo Youtubesta.
 
Pidin pelistä ehkä vähän enemmän kuin kakkosesta. Likimain samaa luokkaa kuin Crysis Warhead ja Crysis 2, mutta ei niin mukava pelattava kuin ensimmäinen Crysis joka on yksi kaikkien aikojen suosikkipelejäni. Ekassakin loppukentät olivat heikompia (varsinkin tylsä Core) mutta alkukentissä oli todella upeita. Crysis 3 oli melko tasalaatuinen. kentät olivat lähes järjestään hyviä, mutta eivät erinomaisia. Kaipasin vähän enemmän liikkumatilaa. Eivät nää nyt aivan täysin putkijuoksuja olleet mutta miltei. Kentät olivat vaihtelevia. Jonkin verran sisätiloja, viidakoitunutta New Yorkia, rauniotaloja ja vähän alien-maisemiakin.
 
Vastustajina CELLin palkkasotureita ja erilaisia alieneita. Jännittävimmät paikat olivat alieneiden kanssa jotka hiiviskelivät pitkässä ruohikossa ja syöksyivät sieltä kimppuun.
 
Aseistus oli monipuolista ja rankemman tasoista. Millään pikkupyssyillä tässä ei pitkälle pötkitty. Perus-alieneihin sai ampua rynkyn lippaallisen, tai pari kutia 0.50 kaliiperin sniper-riflestä. Päälaukaus oli tietty vähän tehokkaampi. Joillain alieneilla oli lähestulkoon täysin ammusten kestävä panssari ja niiden kanssa piti sitten käyttääkin räjähteitä tai alien-aseita. Crysiksen spesiaali, eli jousipyssy oli vähän turhankin tehokas ja sillä saikin kaiken kumoon, ainakin jos vaihteli eri kärkiä nuoliin.
 
Peli ei ollut kauhean pitkä. Minulla meni 20 tuntia, enkä todellakaan pitänyt kiirettä vaan etenin perinteiseen hiiviskely/sniper-tyyliini. Kuudessa tunnissa joku sanoi pelanneensa läpi. Grafiikathan tässä olivat hienoja, ja onneksi peli vielä pyöri lähes ongelmitta 6 vuotta vanhassa koneessani (johon tosin viime syksynä päivitin näytönohjaimen Crysis 2:en takia).
 
Crysis 4:nkin on huhujen mukaan tulossa \o/, Sitä odotellessa pitänee pelata tämä vielä kerran tai pari uudestaan läpi ja hommata lisäkenttä kunhan hinta tippuu.
 
Originilla on tarjous (8.5 asti muistaakseni) missä [b]Dead Space[/b]n sai ilmaiseksi ja tuli ladattua sekin koneelle.
29.04.2014
MoonlordItse pelasin tuon pari vuotta sitten Xboxilla ja peli nousi yhdeksi suurimmista suosikeistani. Erinomaisen vahvaa tunnelmaa ja hikeä nostattavan tiukkoja tilanteita, on kyllä parasta kauhutoimintaa mitä tiedän. Vähän kuin Resident Evil avaruudessa.
Originilla on tarjous (8.5 asti muistaakseni) missä Dead Spacen sai ilmaiseksi ja tuli ladattua sekin koneelle.
Innostuin hiljattain jatkamaan Gothic kolmosta taas eteenpäin, mutta valitettavasti ladattuani laajan päivityspaketin tallennukseni katosi jäljettömiin. Takana oli noin 30-40 pelituntia, joten jonkin verran oli peliä jo tahkottu. Otsasuoni pullistui kyllä jonkin verran, mutta minkäs tälle mahtaa. En tiedä, miten pitkällä olin pääjuonen osalta, mutta tutkimattomien alueiden perusteella tekemistä olisi ollut vielä runsaasti. Nyt en todellakaan jaksa aloittaa alusta, mutta ehkä joskus toiste sitten.
[quote="Moonlord" post=14608]
Originilla on tarjous (8.5 asti muistaakseni) missä [b]Dead Space[/b]n sai ilmaiseksi ja tuli ladattua sekin koneelle.[/quote]
Itse pelasin tuon pari vuotta sitten Xboxilla ja peli nousi yhdeksi suurimmista suosikeistani. Erinomaisen vahvaa tunnelmaa ja hikeä nostattavan tiukkoja tilanteita, on kyllä parasta kauhutoimintaa mitä tiedän. Vähän kuin Resident Evil avaruudessa.
 
Innostuin hiljattain jatkamaan Gothic kolmosta taas eteenpäin, mutta valitettavasti ladattuani laajan päivityspaketin tallennukseni katosi jäljettömiin. Takana oli noin 30-40 pelituntia, joten jonkin verran oli peliä jo tahkottu. Otsasuoni pullistui kyllä jonkin verran, mutta minkäs tälle mahtaa. En tiedä, miten pitkällä olin pääjuonen osalta, mutta tutkimattomien alueiden perusteella tekemistä olisi ollut vielä runsaasti. Nyt en todellakaan jaksa aloittaa alusta, mutta ehkä joskus toiste sitten.
11.05.2014
Historiallisten pelien ketjussa kaipasin jotain hyvää politiikkasimulaattoria, ja sainkin sitten aikaiseksi kaivaa abandonware-sitelta Hidden Agenda -pelin (jonka saisi kyllä suoraan alkuperäiseltä tekijältäkin pelkällä lupauksella siitä, että lahjoittaa rahaa jollekin yleishyödylliselle latinalaisessa amerikassa toimivalle järjestölle). Noita politiikkasimulaattoreita tehtiin jostain syystä enemmänkin 80-luvulla ja 90-luvun alussa, mutta ei mielestäni enää nykyään.
Peli on monivalintakysymyksiin numeroiden murskausten sijasta perustuva hallintosimulaattori keskiamerikkalaisesta pikku valtiosta, joka on täysin kuralla juuri tapahtuneen diktaattorin syrjäyttämisen jäljiltä: Kansa on nälkäistä ja köyhää väkeä, joka haaveilee omaisuuden uudelleenjakamisesta ja diktaattorin aikaisten kuolemanpartioiden tuomiolle saattamisesta. Mikä ei tietenkään kelpaa valtaa pitävälle rikkaalle 5%:lle väestöstä, jonka käsissä on maan vähäisenkin talouden menestymismahdollisuudet. Sanansa on sanottavana myös oikeistoon kallistuneella armeijalla, joka pitäisi saada toimimaan yhteistyössä vallankumouksen tehneiden vasemmistolaiskapinallisten joukkojen kanssa. Ja 80-luvun politiikan tapaan teki mitä tahansa, aina joko USA tai NL vetää herneen nenäänsä.
Näissä vanhoissa peleissä on se kiva puoli, että yksi pelisessio vie vain tunnin tai pari, ja sitten on aika aloittaa taas alusta. Sellaista lyhyttä pikkukivaa. Ja pirun hankalaa, sillä kymmenkunnasta pelistä sain vain yhden kestämään kolme vuotta vaaleihin saakka, eikä minulla ole hajuakaan miten onnistuin välttämään täyden sisällissodan ja uuden vallankumouksen. Olkoonkin niin, että vaaleissa minut syrjäytettiin, mutta ainakin ne asiat menivät rauhallisesti ja demokraattisesti.
Tällaset pelit on varmaan hyvää oppimateriaalia jokaiselle, joka ihmettelee miksi touhu jossain Egyptissä, Irakissa tai Syyriassa on sellaista kuin on.
Peli on monivalintakysymyksiin numeroiden murskausten sijasta perustuva hallintosimulaattori keskiamerikkalaisesta pikku valtiosta, joka on täysin kuralla juuri tapahtuneen diktaattorin syrjäyttämisen jäljiltä: Kansa on nälkäistä ja köyhää väkeä, joka haaveilee omaisuuden uudelleenjakamisesta ja diktaattorin aikaisten kuolemanpartioiden tuomiolle saattamisesta. Mikä ei tietenkään kelpaa valtaa pitävälle rikkaalle 5%:lle väestöstä, jonka käsissä on maan vähäisenkin talouden menestymismahdollisuudet. Sanansa on sanottavana myös oikeistoon kallistuneella armeijalla, joka pitäisi saada toimimaan yhteistyössä vallankumouksen tehneiden vasemmistolaiskapinallisten joukkojen kanssa. Ja 80-luvun politiikan tapaan teki mitä tahansa, aina joko USA tai NL vetää herneen nenäänsä.
Näissä vanhoissa peleissä on se kiva puoli, että yksi pelisessio vie vain tunnin tai pari, ja sitten on aika aloittaa taas alusta. Sellaista lyhyttä pikkukivaa. Ja pirun hankalaa, sillä kymmenkunnasta pelistä sain vain yhden kestämään kolme vuotta vaaleihin saakka, eikä minulla ole hajuakaan miten onnistuin välttämään täyden sisällissodan ja uuden vallankumouksen. Olkoonkin niin, että vaaleissa minut syrjäytettiin, mutta ainakin ne asiat menivät rauhallisesti ja demokraattisesti.
Tällaset pelit on varmaan hyvää oppimateriaalia jokaiselle, joka ihmettelee miksi touhu jossain Egyptissä, Irakissa tai Syyriassa on sellaista kuin on.
Historiallisten pelien ketjussa kaipasin jotain hyvää politiikkasimulaattoria, ja sainkin sitten aikaiseksi kaivaa abandonware-sitelta [b]Hidden Agenda[/b] -pelin (jonka saisi kyllä suoraan alkuperäiseltä tekijältäkin pelkällä lupauksella siitä, että lahjoittaa rahaa jollekin yleishyödylliselle latinalaisessa amerikassa toimivalle järjestölle). Noita politiikkasimulaattoreita tehtiin jostain syystä enemmänkin 80-luvulla ja 90-luvun alussa, mutta ei mielestäni enää nykyään.
 
Peli on monivalintakysymyksiin numeroiden murskausten sijasta perustuva hallintosimulaattori keskiamerikkalaisesta pikku valtiosta, joka on täysin kuralla juuri tapahtuneen diktaattorin syrjäyttämisen jäljiltä: Kansa on nälkäistä ja köyhää väkeä, joka haaveilee omaisuuden uudelleenjakamisesta ja diktaattorin aikaisten kuolemanpartioiden tuomiolle saattamisesta. Mikä ei tietenkään kelpaa valtaa pitävälle rikkaalle 5%:lle väestöstä, jonka käsissä on maan vähäisenkin talouden menestymismahdollisuudet. Sanansa on sanottavana myös oikeistoon kallistuneella armeijalla, joka pitäisi saada toimimaan yhteistyössä vallankumouksen tehneiden vasemmistolaiskapinallisten joukkojen kanssa. Ja 80-luvun politiikan tapaan teki mitä tahansa, aina joko USA tai NL vetää herneen nenäänsä.
 
Näissä vanhoissa peleissä on se kiva puoli, että yksi pelisessio vie vain tunnin tai pari, ja sitten on aika aloittaa taas alusta. Sellaista lyhyttä pikkukivaa. Ja pirun hankalaa, sillä kymmenkunnasta pelistä sain vain yhden kestämään kolme vuotta vaaleihin saakka, eikä minulla ole hajuakaan miten onnistuin välttämään täyden sisällissodan ja uuden vallankumouksen. Olkoonkin niin, että vaaleissa minut syrjäytettiin, mutta ainakin ne asiat menivät rauhallisesti ja demokraattisesti.
 
Tällaset pelit on varmaan hyvää oppimateriaalia jokaiselle, joka ihmettelee miksi touhu jossain Egyptissä, Irakissa tai Syyriassa on sellaista kuin on.
19.05.2014
Kesäloman pelirupeama alkoi Gears of War 2:lla, joka meni läpi vähän turhankin nopeasti, vaikka vastoin tapojani valitsin heti haastavimman vaikeusasteen. Toisaalta olen treenannut aika paljon ykkösosaa, joten mekaniikka oli kyllä oikein hyvin hallussa, varsinkin kun kakkonen ei tuonut siihen paljoakaan muutoksia. Pelaaja astuu jälleen Marcus Fenixin miehekkäisiin saappaisiin ja lahtaa massoittain planeetan sisästä hyökyviä Locust-hirviöitä. Taistelut ovat pääpiirteissään samaa suojan takaa räiskimistä, mutta kaikki on nyt isompaa ja eeppisempää kuin ennen. Vihollistyyppejä on enemmän, aseet ovat munakkaampia ja meininki on yleisesti ottaen vielä piirun verran brutaalimpaa. Peli onkin ikään kuin turboahdetumpi versio ykkösestä, joka sekin toki oli väkivaltaviihdettä parhaimmasta päästä.
Moninpeliä en ole vielä kokeillut, mutta luultavasti kampanja tulee jossain vaiheessa mentyä uudelleen läpi yhteistyötilassa. Lisäksi ostamassani complete editionissa tuli mukana koodi, jolla voi ladata kaikki perusversiosta puuttuvat lisähärpäkkeet ilmaiseksi. Näihin kuuluu ylimääräinen luku tarinaosuuteen ja tuhti kenttäpaketti moninpeliin. Uskon siis, että pelin äärellä tulee vietettyä vielä muutama tovi. Lancer-kivääriin pultatun moottorisahan repivään ääneen en varmaan koskaan kyllästyisikään.
Moninpeliä en ole vielä kokeillut, mutta luultavasti kampanja tulee jossain vaiheessa mentyä uudelleen läpi yhteistyötilassa. Lisäksi ostamassani complete editionissa tuli mukana koodi, jolla voi ladata kaikki perusversiosta puuttuvat lisähärpäkkeet ilmaiseksi. Näihin kuuluu ylimääräinen luku tarinaosuuteen ja tuhti kenttäpaketti moninpeliin. Uskon siis, että pelin äärellä tulee vietettyä vielä muutama tovi. Lancer-kivääriin pultatun moottorisahan repivään ääneen en varmaan koskaan kyllästyisikään.
Kesäloman pelirupeama alkoi [b]Gears of War 2[/b]:lla, joka meni läpi vähän turhankin nopeasti, vaikka vastoin tapojani valitsin heti haastavimman vaikeusasteen. Toisaalta olen treenannut aika paljon ykkösosaa, joten mekaniikka oli kyllä oikein hyvin hallussa, varsinkin kun kakkonen ei tuonut siihen paljoakaan muutoksia. Pelaaja astuu jälleen Marcus Fenixin miehekkäisiin saappaisiin ja lahtaa massoittain planeetan sisästä hyökyviä Locust-hirviöitä. Taistelut ovat pääpiirteissään samaa suojan takaa räiskimistä, mutta kaikki on nyt isompaa ja eeppisempää kuin ennen. Vihollistyyppejä on enemmän, aseet ovat munakkaampia ja meininki on yleisesti ottaen vielä piirun verran brutaalimpaa. Peli onkin ikään kuin turboahdetumpi versio ykkösestä, joka sekin toki oli väkivaltaviihdettä parhaimmasta päästä.
 
Moninpeliä en ole vielä kokeillut, mutta luultavasti kampanja tulee jossain vaiheessa mentyä uudelleen läpi yhteistyötilassa. Lisäksi ostamassani complete editionissa tuli mukana koodi, jolla voi ladata kaikki perusversiosta puuttuvat lisähärpäkkeet ilmaiseksi. Näihin kuuluu ylimääräinen luku tarinaosuuteen ja tuhti kenttäpaketti moninpeliin. Uskon siis, että pelin äärellä tulee vietettyä vielä muutama tovi. Lancer-kivääriin pultatun moottorisahan repivään ääneen en varmaan koskaan kyllästyisikään.
13.06.2014
Ansa
69 kirjaa, 3 kirja-arviota, 1001 viestiä
Sid Meier's Civilization V
Steamin alennukset ovat ilkeitä. Olin aikeissa olla ostamatta tuota, kunnes yksi tuttuni sen minulle eileen lahjoitti. Siitä lähtien olen sitä sitten pelannut ja tuli huomattua se, että kyllä sitä nyt vielä yhden vuoron voi tehdä... hieman addiktoivaa touhua se on kuitenkin.
Onhan siinä haasteensakin, kun yrittää sumplia niin monen eri asian kanssa yhtäaikaa ja samalla pohtia, mikä on oman sivilisaation eduksi/haitaksi. Mutta tosiaan, oli se sen verran addiktoiva, että pelasin sitä eileen jostain neljästä iltapäivällä alkaen aamu kymmeneen asti, kunnes voitin.
Steamin alennukset ovat ilkeitä. Olin aikeissa olla ostamatta tuota, kunnes yksi tuttuni sen minulle eileen lahjoitti. Siitä lähtien olen sitä sitten pelannut ja tuli huomattua se, että kyllä sitä nyt vielä yhden vuoron voi tehdä... hieman addiktoivaa touhua se on kuitenkin.
Onhan siinä haasteensakin, kun yrittää sumplia niin monen eri asian kanssa yhtäaikaa ja samalla pohtia, mikä on oman sivilisaation eduksi/haitaksi. Mutta tosiaan, oli se sen verran addiktoiva, että pelasin sitä eileen jostain neljästä iltapäivällä alkaen aamu kymmeneen asti, kunnes voitin.
[b]Sid Meier's Civilization V[/b]
 
Steamin alennukset ovat ilkeitä. Olin aikeissa olla ostamatta tuota, kunnes yksi tuttuni sen minulle eileen lahjoitti. Siitä lähtien olen sitä sitten pelannut ja tuli huomattua se, että kyllä sitä nyt vielä yhden vuoron voi tehdä... hieman addiktoivaa touhua se on kuitenkin.
 
Onhan siinä haasteensakin, kun yrittää sumplia niin monen eri asian kanssa yhtäaikaa ja samalla pohtia, mikä on oman sivilisaation eduksi/haitaksi. Mutta tosiaan, oli se sen verran addiktoiva, että pelasin sitä eileen jostain neljästä iltapäivällä alkaen aamu kymmeneen asti, kunnes voitin.
14.06.2014
Perhana. Milloinkohan minä olen viimeksi pelannut mitään Civilizationin tyylistäkään peliä? Pitäisi varmaan tsekata jotain, kunhan ei SimCityn tapaan tule EA:lta. Se pulju on mulla Mass Effect 3 -katastrofin, ja kaiken muun mun moraalin ja etiikan tajua rikkovan paskan, jälkeen pannassa.
Sattumoisin juuri Mass Effect 3 on mulla uudelleen pelaamisen alla, kun EA-boikotista huolimatta haalin sen kaikki DLC:t pelikokemusta täydentämään. (DLC = maksulliset lisäosat, eli EA:n nykylinjauksen mukaan alkuperäisestä pelistä rahastuksen vuoksi pois leikattuja olennaisia osia juonesta). Kun Diablo 3 ja Path of Exile ovat alkaneet tuntua puulta, Diablo 3 on loppujen lopuksi tylsä, ja PoE:sta olen saanut yliannostuksen paitsi ehkä kisatapahtumia lukuunottamatta (ja niidenkin järkevyyttä olen alkanut kyseenalaistamaan).
Täytyy kyllä sanoa, että Leviathan-lisäosa on varmaan paras koskaan millekään julkaistuista DLC:stä. Yleensä esim. Biowaren ja jopa Witcherin lisäosat ovat olleet yhdentekevää huttua, lyhyitä ja tylsiä ylihintaisia lisätehtäviä (Dragon Agen palikat herättivät sekä suuttumusta että myötähäpeää) tai vain uusia sivuhahmoja surkeilla "dialogeilla" (Mass Effect 2:sen Kasumi ja Zaaed...), eikä mitään muuta. Mutta Leviathan etenkin meren syvyyksiin sijoittuvassa kohdassaan on tunnelmallista tavaraa, ja koko lisäosa laadukasta tarinankerrontaa eikä mitään emopelin kaltaista grindausta uusissa kentissä.
Wanhoista abandonware- ym. saiteilta kaivetuista peleistä Indiana Jones and the Last Crusade -seikkailupeli (Lucas Arts) tuli pelattua melkein läpi, mitä nyt ohjekirjaan perustuva kopiointisuojaus tuli vastaan. En jaksanut alkaa kaivamaan kirjaa netistä, joten vaihdoin CD-versioon Indiana Jones and Fate of Atlantis-pelistä (puhuttu dialogi, tohtori Jones kuulostaa oudolta) ja CD-versioon I have no mouth and I must scream -klassikosta, jota en tosin vielä ole edes aloittanut.
Sattumoisin juuri Mass Effect 3 on mulla uudelleen pelaamisen alla, kun EA-boikotista huolimatta haalin sen kaikki DLC:t pelikokemusta täydentämään. (DLC = maksulliset lisäosat, eli EA:n nykylinjauksen mukaan alkuperäisestä pelistä rahastuksen vuoksi pois leikattuja olennaisia osia juonesta). Kun Diablo 3 ja Path of Exile ovat alkaneet tuntua puulta, Diablo 3 on loppujen lopuksi tylsä, ja PoE:sta olen saanut yliannostuksen paitsi ehkä kisatapahtumia lukuunottamatta (ja niidenkin järkevyyttä olen alkanut kyseenalaistamaan).
Täytyy kyllä sanoa, että Leviathan-lisäosa on varmaan paras koskaan millekään julkaistuista DLC:stä. Yleensä esim. Biowaren ja jopa Witcherin lisäosat ovat olleet yhdentekevää huttua, lyhyitä ja tylsiä ylihintaisia lisätehtäviä (Dragon Agen palikat herättivät sekä suuttumusta että myötähäpeää) tai vain uusia sivuhahmoja surkeilla "dialogeilla" (Mass Effect 2:sen Kasumi ja Zaaed...), eikä mitään muuta. Mutta Leviathan etenkin meren syvyyksiin sijoittuvassa kohdassaan on tunnelmallista tavaraa, ja koko lisäosa laadukasta tarinankerrontaa eikä mitään emopelin kaltaista grindausta uusissa kentissä.
Wanhoista abandonware- ym. saiteilta kaivetuista peleistä Indiana Jones and the Last Crusade -seikkailupeli (Lucas Arts) tuli pelattua melkein läpi, mitä nyt ohjekirjaan perustuva kopiointisuojaus tuli vastaan. En jaksanut alkaa kaivamaan kirjaa netistä, joten vaihdoin CD-versioon Indiana Jones and Fate of Atlantis-pelistä (puhuttu dialogi, tohtori Jones kuulostaa oudolta) ja CD-versioon I have no mouth and I must scream -klassikosta, jota en tosin vielä ole edes aloittanut.
Perhana. Milloinkohan minä olen viimeksi pelannut mitään Civilizationin tyylistäkään peliä? Pitäisi varmaan tsekata jotain, kunhan ei SimCityn tapaan tule EA:lta. Se pulju on mulla Mass Effect 3 -katastrofin, ja kaiken muun mun moraalin ja etiikan tajua rikkovan paskan, jälkeen pannassa.
 
Sattumoisin juuri [b]Mass Effect 3[/b] on mulla uudelleen pelaamisen alla, kun EA-boikotista huolimatta haalin sen kaikki DLC:t pelikokemusta täydentämään. (DLC = maksulliset lisäosat, eli EA:n nykylinjauksen mukaan alkuperäisestä pelistä rahastuksen vuoksi pois leikattuja olennaisia osia juonesta). Kun Diablo 3 ja Path of Exile ovat alkaneet tuntua puulta, Diablo 3 on loppujen lopuksi tylsä, ja PoE:sta olen saanut yliannostuksen paitsi ehkä kisatapahtumia lukuunottamatta (ja niidenkin järkevyyttä olen alkanut kyseenalaistamaan).
 
Täytyy kyllä sanoa, että Leviathan-lisäosa on varmaan paras koskaan millekään julkaistuista DLC:stä. Yleensä esim. Biowaren ja jopa Witcherin lisäosat ovat olleet yhdentekevää huttua, lyhyitä ja tylsiä ylihintaisia lisätehtäviä (Dragon Agen palikat herättivät sekä suuttumusta että myötähäpeää) tai vain uusia sivuhahmoja surkeilla "dialogeilla" (Mass Effect 2:sen Kasumi ja Zaaed...), eikä mitään muuta. Mutta Leviathan etenkin meren syvyyksiin sijoittuvassa kohdassaan on tunnelmallista tavaraa, ja koko lisäosa laadukasta tarinankerrontaa eikä mitään emopelin kaltaista grindausta uusissa kentissä.
 
Wanhoista abandonware- ym. saiteilta kaivetuista peleistä [b]Indiana Jones and the Last Crusade[/b] -seikkailupeli (Lucas Arts) tuli pelattua melkein läpi, mitä nyt ohjekirjaan perustuva kopiointisuojaus tuli vastaan. En jaksanut alkaa kaivamaan kirjaa netistä, joten vaihdoin CD-versioon [b]Indiana Jones and Fate of Atlantis[/b]-pelistä (puhuttu dialogi, tohtori Jones kuulostaa oudolta) ja CD-versioon [b]I have no mouth and I must scream[/b] -klassikosta, jota en tosin vielä ole edes aloittanut.
14.06.2014
Athilora
100 kirjaa, 690 viestiä
CIV V on kieltämättä vaarallisen addiktoiva peli. Olin sen pauloissa suuren osan tätä kevättä ja tulee sitä aina silloin tällöin upotettua pari päivää yhden scenaarion peluuttamiseen.
Virtua Tennis 4
Halusin näin tenniskauden pauloissa ja Wimbledonin lähestyessä pelata oikean tenniksen ohessa myös virtuaalisena tätä urheilun kuningaslajia(IMO), joten kysyin Steamilta, mitä löytyisi valikoimasta. Ikäväkseni sain huomata, että tennispelejä löytyi koko palvelusta tasan yksi kappale. Sijoitin siihen sellaiset viisitoista euroa ja nyt siinä on muutama päivä mennyt jahdaten ensin päivät palloa kentällä ja illat tehden samaa näytöllä. Ihmeen vaikea jättää seuraavamatsi myöhempään ajankohtaan. :cheesy:
Virtua Tennis 4
Halusin näin tenniskauden pauloissa ja Wimbledonin lähestyessä pelata oikean tenniksen ohessa myös virtuaalisena tätä urheilun kuningaslajia(IMO), joten kysyin Steamilta, mitä löytyisi valikoimasta. Ikäväkseni sain huomata, että tennispelejä löytyi koko palvelusta tasan yksi kappale. Sijoitin siihen sellaiset viisitoista euroa ja nyt siinä on muutama päivä mennyt jahdaten ensin päivät palloa kentällä ja illat tehden samaa näytöllä. Ihmeen vaikea jättää seuraavamatsi myöhempään ajankohtaan. :cheesy:
CIV V on kieltämättä vaarallisen addiktoiva peli. Olin sen pauloissa suuren osan tätä kevättä ja tulee sitä aina silloin tällöin upotettua pari päivää yhden scenaarion peluuttamiseen.
 
Virtua Tennis 4
 
Halusin näin tenniskauden pauloissa ja Wimbledonin lähestyessä pelata oikean tenniksen ohessa myös virtuaalisena tätä urheilun kuningaslajia(IMO), joten kysyin Steamilta, mitä löytyisi valikoimasta. Ikäväkseni sain huomata, että tennispelejä löytyi koko palvelusta tasan yksi kappale. Sijoitin siihen sellaiset viisitoista euroa ja nyt siinä on muutama päivä mennyt jahdaten ensin päivät palloa kentällä ja illat tehden samaa näytöllä. Ihmeen vaikea jättää seuraavamatsi myöhempään ajankohtaan. :cheesy:
15.06.2014
Ansa
69 kirjaa, 3 kirja-arviota, 1001 viestiä
Diablo 3:sta on taas tullut hakattua vähän lisää. Kavereiden kanssa bountien tekeminen on hauskaa puuhaa. Lisäosan myötä siitä on tullut ihan pelattavakin eikä tarvitse koko tarinaa mennä aina uudestaan ja uudestaan läpi, jos haluaa jotain muuta luokkaa pelata. Voi suoraan hypätä Bounties & Explorations -puolelle. Toki se toistaa tiettyjä tehtäviä, mutta sentään jo ihan ensimmäisellä tasolla voi mennä suoraan Malthaelin kimppuun, jos haluaa.
Muutenkin päivitykset ovat tehneet pelistä ihan nautittavan, kun Loot 2.0 vaikutti asiaan paljon. Legendaariset ovat jopa hyödyllisiä sille luokalle, jolle ne tippuu. Joskus saattaa tulla tavaraa muillekin luokille, mutta ne voi vain suoraan laittaa säilöön odottamaan. Nyt, kun poistivat legendaarisimmat materiaalit esineiden valmistamiseen, on niiden tekeminen helpompaa, että pääsee hakkaamaan asioita tormentilla hyvää vauhtia.
Ja sitten on vielä nämä Nephalem Riftit, jotka ovat vaihtelevasti zerg festiä lisättynä muutamilla haastavilla hirviöillä. Lopuksi tulee joku pomotaistelu, joka miimikoi nimipomoja hyvinkin pitkälti.
Yksin tulee jahdattua achivementteja, mutta kavereiden kanssa tulee vain pelattua ja naurettua. Ei sitä montaa tuntia jaksa pelata, jonkin verran ainakin, mutta joskus saattaa vierähtää kokonainen päivä. Varsinkin, jos metsästän avaimia infernal machinea varten...
Muutenkin päivitykset ovat tehneet pelistä ihan nautittavan, kun Loot 2.0 vaikutti asiaan paljon. Legendaariset ovat jopa hyödyllisiä sille luokalle, jolle ne tippuu. Joskus saattaa tulla tavaraa muillekin luokille, mutta ne voi vain suoraan laittaa säilöön odottamaan. Nyt, kun poistivat legendaarisimmat materiaalit esineiden valmistamiseen, on niiden tekeminen helpompaa, että pääsee hakkaamaan asioita tormentilla hyvää vauhtia.
Ja sitten on vielä nämä Nephalem Riftit, jotka ovat vaihtelevasti zerg festiä lisättynä muutamilla haastavilla hirviöillä. Lopuksi tulee joku pomotaistelu, joka miimikoi nimipomoja hyvinkin pitkälti.
Yksin tulee jahdattua achivementteja, mutta kavereiden kanssa tulee vain pelattua ja naurettua. Ei sitä montaa tuntia jaksa pelata, jonkin verran ainakin, mutta joskus saattaa vierähtää kokonainen päivä. Varsinkin, jos metsästän avaimia infernal machinea varten...
Diablo 3:sta on taas tullut hakattua vähän lisää. Kavereiden kanssa bountien tekeminen on hauskaa puuhaa. Lisäosan myötä siitä on tullut ihan pelattavakin eikä tarvitse koko tarinaa mennä aina uudestaan ja uudestaan läpi, jos haluaa jotain muuta luokkaa pelata. Voi suoraan hypätä Bounties & Explorations -puolelle. Toki se toistaa tiettyjä tehtäviä, mutta sentään jo ihan ensimmäisellä tasolla voi mennä suoraan Malthaelin kimppuun, jos haluaa.
 
Muutenkin päivitykset ovat tehneet pelistä ihan nautittavan, kun Loot 2.0 vaikutti asiaan paljon. Legendaariset ovat jopa hyödyllisiä sille luokalle, jolle ne tippuu. Joskus saattaa tulla tavaraa muillekin luokille, mutta ne voi vain suoraan laittaa säilöön odottamaan. Nyt, kun poistivat legendaarisimmat materiaalit esineiden valmistamiseen, on niiden tekeminen helpompaa, että pääsee hakkaamaan asioita tormentilla hyvää vauhtia.
 
Ja sitten on vielä nämä Nephalem Riftit, jotka ovat vaihtelevasti zerg festiä lisättynä muutamilla haastavilla hirviöillä. Lopuksi tulee joku pomotaistelu, joka miimikoi nimipomoja hyvinkin pitkälti.
 
Yksin tulee jahdattua achivementteja, mutta kavereiden kanssa tulee vain pelattua ja naurettua. Ei sitä montaa tuntia jaksa pelata, jonkin verran ainakin, mutta joskus saattaa vierähtää kokonainen päivä. Varsinkin, jos metsästän avaimia infernal machinea varten...
15.06.2014
Strato
244 kirjaa, 643 viestiä
Skyrimia on nyt viimepäivinä tullut hakattua, ensin boksilla pitkästä aikaa ja nyt kun sain Anthologyn kautta Skyrimista Legendary Editionin niin aloitin pc:llä uuden hahmon. DLC:t tuovat kivasti uutta lisää, sillä en omistanut yhtään aiemmin. Tämä kyllä sotkee hieman huomiseen tenttiin lukemista (eilen luin jonkin verran, tänään en ole saanut aloitettua vielä :blush: ), mutta onneksi kohta alkaa loma ja voin syventyä rakentamaan Lakeview Manoria :cheesy:
Skyrimia on nyt viimepäivinä tullut hakattua, ensin boksilla pitkästä aikaa ja nyt kun sain Anthologyn kautta Skyrimista Legendary Editionin niin aloitin pc:llä uuden hahmon. DLC:t tuovat kivasti uutta lisää, sillä en omistanut yhtään aiemmin. Tämä kyllä sotkee hieman huomiseen tenttiin lukemista (eilen luin jonkin verran, tänään en ole saanut aloitettua vielä :blush: ), mutta onneksi kohta alkaa loma ja voin syventyä rakentamaan Lakeview Manoria :cheesy:
29.06.2014
Dead Space 2 meni viimeksi läpi ja pidin siitä vähintään yhtä paljon kuin ykkösestä. Periaatteessa kyseessä on sama peli vain muutamalla uudella jutulla, mutta en osaa valittaa, sillä mikään ei ollut ainakaan huonommin kuin ennen. Uudistukset ovat lähinnä pintapuolisia, eli mukana on jokunen uusi ase, uusia vihollistyyppejä ja ylipäätään vähän enemmän kaikkea. Suurin ero ykköseen nähden lienee ympäristöjen monipuolisuus, sillä tällä kertaa ei liikuta yhdessä ja samassa avaruusaluksessa vaan kokonaisessa asemassa, joka on kuin pienoiskaupunki. Kyse on kuitenkin edelleen kauhuntäyteisestä räiskinnästä, jossa pelätään hämärissä käytävissä ja silvotaan necromorpheja palasiksi. Perusresepti on siis täysin sama, mutta sitä on varioitu sen verran, että peli tuntuu oikeasti uudelta eikä vain kausipäivitykseltä.
Vaikka onkin selvää, että kovat jätkät eivät tätä peliä säiky, voin itse todeta kiitollisena, että minuun Dead Spacen avaruuskauhu puri edelleen varsin intensiivisesti. Halvat säikkyefektit eivät tietysti yksinään käy kauhusta, mutta pelin yleinen tunnelma on siinä määrin ahdistava, että minun oli helppo pelätä silloinkin, kun mitään ei tapahtunut. Toimintaa on toki paljon, mutta se ei mitenkään vähennä kauhufiiliksen tehoja. Räiskintä on toimivaa ja viihdyttävää ja ennen kaikkea erinomaisen brutaalia, kuten odotinkin. Tarina oli mielestäni hyvä sekin, vaikka aika paljon hämärän peittoon edelleen jäikin. Tosin kauhun ollessa kyseessä kaikkea ei tietenkään pidä tetääkään.
Vaikka onkin selvää, että kovat jätkät eivät tätä peliä säiky, voin itse todeta kiitollisena, että minuun Dead Spacen avaruuskauhu puri edelleen varsin intensiivisesti. Halvat säikkyefektit eivät tietysti yksinään käy kauhusta, mutta pelin yleinen tunnelma on siinä määrin ahdistava, että minun oli helppo pelätä silloinkin, kun mitään ei tapahtunut. Toimintaa on toki paljon, mutta se ei mitenkään vähennä kauhufiiliksen tehoja. Räiskintä on toimivaa ja viihdyttävää ja ennen kaikkea erinomaisen brutaalia, kuten odotinkin. Tarina oli mielestäni hyvä sekin, vaikka aika paljon hämärän peittoon edelleen jäikin. Tosin kauhun ollessa kyseessä kaikkea ei tietenkään pidä tetääkään.
[b]Dead Space 2[/b] meni viimeksi läpi ja pidin siitä vähintään yhtä paljon kuin ykkösestä. Periaatteessa kyseessä on sama peli vain muutamalla uudella jutulla, mutta en osaa valittaa, sillä mikään ei ollut ainakaan huonommin kuin ennen. Uudistukset ovat lähinnä pintapuolisia, eli mukana on jokunen uusi ase, uusia vihollistyyppejä ja ylipäätään vähän enemmän kaikkea. Suurin ero ykköseen nähden lienee ympäristöjen monipuolisuus, sillä tällä kertaa ei liikuta yhdessä ja samassa avaruusaluksessa vaan kokonaisessa asemassa, joka on kuin pienoiskaupunki. Kyse on kuitenkin edelleen kauhuntäyteisestä räiskinnästä, jossa pelätään hämärissä käytävissä ja silvotaan necromorpheja palasiksi. Perusresepti on siis täysin sama, mutta sitä on varioitu sen verran, että peli tuntuu oikeasti uudelta eikä vain kausipäivitykseltä.
 
Vaikka onkin selvää, että kovat jätkät eivät tätä peliä säiky, voin itse todeta kiitollisena, että minuun Dead Spacen avaruuskauhu puri edelleen varsin intensiivisesti. Halvat säikkyefektit eivät tietysti yksinään käy kauhusta, mutta pelin yleinen tunnelma on siinä määrin ahdistava, että minun oli helppo pelätä silloinkin, kun mitään ei tapahtunut. Toimintaa on toki paljon, mutta se ei mitenkään vähennä kauhufiiliksen tehoja. Räiskintä on toimivaa ja viihdyttävää ja ennen kaikkea erinomaisen brutaalia, kuten odotinkin. Tarina oli mielestäni hyvä sekin, vaikka aika paljon hämärän peittoon edelleen jäikin. Tosin kauhun ollessa kyseessä kaikkea ei tietenkään pidä tetääkään.
29.06.2014
Athilora
100 kirjaa, 690 viestiä
Steamin alennusmyynneistä tuli napattua Baldur's Gate 2 - The Enhanced Edition. Klassinen huippurope paranneltuna graafisesti ja kuulema muiltakin osin. Pelaaminen multiplayerin puolella tässä alkanee vielä tämän illan nimiin veljeni kanssa, yksinpeliä tuli jo vähän kokeiltua. Hyvä sijoitus kuudelle eurolle.
Steamin alennusmyynneistä tuli napattua Baldur's Gate 2 - The Enhanced Edition. Klassinen huippurope paranneltuna graafisesti ja kuulema muiltakin osin. Pelaaminen multiplayerin puolella tässä alkanee vielä tämän illan nimiin veljeni kanssa, yksinpeliä tuli jo vähän kokeiltua. Hyvä sijoitus kuudelle eurolle.
01.07.2014
Viimeksi tuli tahkottua lyhyeen vetoon Mass Effect 2 ja aloitin 3:sta, mutta sitten inspis katosi jonnekin. Steamin salet ovat nostaneet taas innostusta, mutta jatkaako ME:ia....vai jotain muuta... :roll:
Viimeksi tuli tahkottua lyhyeen vetoon Mass Effect 2 ja aloitin 3:sta, mutta sitten inspis katosi jonnekin. Steamin salet ovat nostaneet taas innostusta, mutta jatkaako ME:ia....vai jotain muuta... :roll:
06.07.2014
Nyt on mun Mass Effect 3-urakka (DLC:t) saatu päätökseen ja lopputuomio on:
From Ashes - Javik on aika munakas hahmo, mutta niinhän Biowaren tarjoamat tiimikaverit ovat aina. Protheanilainen hyvin spartalaisine asenteineen ei kuitenkaan ole niin kauhean oleellinen pelikokemuksen kannalta, vaikka tarjoaakin vaihteeksi ihan oikean juonellisen lisän yhden pääpelin tehtävän aikana pelkkien hauskojen kommenttien sijasta. Lisäosan antama kanuuna muodostui ainoaksi käyttämäkseni aseeksi, koska siinä ei lopu kudit kesken.
Extended cut - Tätä ilman ei voi elää. Pelin lopetus on piloilla ilman tätä.
Leviathan - Paras DLC koskaan millekään pelille. Asiaan vaikuttaa varmaan se, että kyseessä on niin selvästi alkuperäisestä juonesta pois leikattu osio, että pelin tarina ei yksinkertaisestikaan ole kokonainen ilman sitä. Ja meren syvyyksiin laskeutuminen on mukavaa vaihtelua pelin perusräiskinnälle.
Omega - Aika turha lisäosa. Minulle ei jostain syystä jäänyt mieleen kovinkaan paljoa tästä seikkailusta.
Citadel - Mainio täysimittainen ja juonenkäänteitä sisältävä tehtävä, ja päälle nukkekotileikeistä pitäville oma kämppä Citadelissa jota voi vähän sisustaa (eeeh...). Pelin perusräiskintään tulee myös miellyttävää vaihtelua hiiviskelyosiosta, jossa ollaan aseistauduttu vain äänenvaimennetulla pistoolilla ja yhdellä pykälällä healthia. Lisäksi tehtävän lopuksi avautuva mahdollisuus viimeisille bileille ennen pääpelin lopputehtäviin lähtöä tarjosi paljon naurun hetkiä (Shepardin tiimin kännitouhut ovat kyllä kertaluokkaa omaa kaveripiiriä parempia). Mutta lisäosa oli häiritsevästi tehty niin paljon kieli poskella, että aloin jo odottelemaan kermakakkuja heittelevien keystone-kyttien ilmestymistä.
From Ashes - Javik on aika munakas hahmo, mutta niinhän Biowaren tarjoamat tiimikaverit ovat aina. Protheanilainen hyvin spartalaisine asenteineen ei kuitenkaan ole niin kauhean oleellinen pelikokemuksen kannalta, vaikka tarjoaakin vaihteeksi ihan oikean juonellisen lisän yhden pääpelin tehtävän aikana pelkkien hauskojen kommenttien sijasta. Lisäosan antama kanuuna muodostui ainoaksi käyttämäkseni aseeksi, koska siinä ei lopu kudit kesken.
Extended cut - Tätä ilman ei voi elää. Pelin lopetus on piloilla ilman tätä.
Leviathan - Paras DLC koskaan millekään pelille. Asiaan vaikuttaa varmaan se, että kyseessä on niin selvästi alkuperäisestä juonesta pois leikattu osio, että pelin tarina ei yksinkertaisestikaan ole kokonainen ilman sitä. Ja meren syvyyksiin laskeutuminen on mukavaa vaihtelua pelin perusräiskinnälle.
Omega - Aika turha lisäosa. Minulle ei jostain syystä jäänyt mieleen kovinkaan paljoa tästä seikkailusta.
Citadel - Mainio täysimittainen ja juonenkäänteitä sisältävä tehtävä, ja päälle nukkekotileikeistä pitäville oma kämppä Citadelissa jota voi vähän sisustaa (eeeh...). Pelin perusräiskintään tulee myös miellyttävää vaihtelua hiiviskelyosiosta, jossa ollaan aseistauduttu vain äänenvaimennetulla pistoolilla ja yhdellä pykälällä healthia. Lisäksi tehtävän lopuksi avautuva mahdollisuus viimeisille bileille ennen pääpelin lopputehtäviin lähtöä tarjosi paljon naurun hetkiä (Shepardin tiimin kännitouhut ovat kyllä kertaluokkaa omaa kaveripiiriä parempia). Mutta lisäosa oli häiritsevästi tehty niin paljon kieli poskella, että aloin jo odottelemaan kermakakkuja heittelevien keystone-kyttien ilmestymistä.
Nyt on mun [b]Mass Effect 3[/b]-urakka (DLC:t) saatu päätökseen ja lopputuomio on:
 
From Ashes - Javik on aika munakas hahmo, mutta niinhän Biowaren tarjoamat tiimikaverit ovat aina. Protheanilainen hyvin spartalaisine asenteineen ei kuitenkaan ole niin kauhean oleellinen pelikokemuksen kannalta, vaikka tarjoaakin vaihteeksi ihan oikean juonellisen lisän yhden pääpelin tehtävän aikana pelkkien hauskojen kommenttien sijasta. Lisäosan antama kanuuna muodostui ainoaksi käyttämäkseni aseeksi, koska siinä ei lopu kudit kesken.
 
Extended cut - Tätä ilman ei voi elää. Pelin lopetus on piloilla ilman tätä.
 
Leviathan - Paras DLC koskaan millekään pelille. Asiaan vaikuttaa varmaan se, että kyseessä on niin selvästi alkuperäisestä juonesta pois leikattu osio, että pelin tarina ei yksinkertaisestikaan ole kokonainen ilman sitä. Ja meren syvyyksiin laskeutuminen on mukavaa vaihtelua pelin perusräiskinnälle.
 
Omega - Aika turha lisäosa. Minulle ei jostain syystä jäänyt mieleen kovinkaan paljoa tästä seikkailusta.
 
Citadel - Mainio täysimittainen ja juonenkäänteitä sisältävä tehtävä, ja päälle nukkekotileikeistä pitäville oma kämppä Citadelissa jota voi vähän sisustaa (eeeh...). Pelin perusräiskintään tulee myös miellyttävää vaihtelua hiiviskelyosiosta, jossa ollaan aseistauduttu vain äänenvaimennetulla pistoolilla ja yhdellä pykälällä healthia. Lisäksi tehtävän lopuksi avautuva mahdollisuus viimeisille bileille ennen pääpelin lopputehtäviin lähtöä tarjosi paljon naurun hetkiä (Shepardin tiimin kännitouhut ovat kyllä kertaluokkaa omaa kaveripiiriä parempia). Mutta lisäosa oli häiritsevästi tehty niin paljon kieli poskella, että aloin jo odottelemaan kermakakkuja heittelevien keystone-kyttien ilmestymistä.
06.07.2014
Bensku
225 kirjaa, 13 kirja-arviota, 221 viestiä
Magickan final boss battlea yritin läpäistä, mutta eipä ole vielä onnistunut... Hyvä peli ihan ok grafiikoilla ja tosi kivalla loitsusysteemillä.
Oon yrittäny saada itseni ohjelmoimaan projektini valmiiksi, nutta nyt aika koneella menee tähän vielä hetken... Ja pitäs kai kirjottaakin jotain vaihteeksi.
Oon yrittäny saada itseni ohjelmoimaan projektini valmiiksi, nutta nyt aika koneella menee tähän vielä hetken... Ja pitäs kai kirjottaakin jotain vaihteeksi.
Magickan final boss battlea yritin läpäistä, mutta eipä ole vielä onnistunut... Hyvä peli ihan ok grafiikoilla ja tosi kivalla loitsusysteemillä.
 
Oon yrittäny saada itseni ohjelmoimaan projektini valmiiksi, nutta nyt aika koneella menee tähän vielä hetken... Ja pitäs kai kirjottaakin jotain vaihteeksi.
08.07.2014
Caladran
18 kirjaa, 22 viestiä
The wolf among us:ia on tullut pelattua ja laitettua youtubeen. Sen lisäksi Swtoria ja Skyrimiä. :)
The Wolf Among us on aika mukava peli, kun vaihtoehtoja dialogien välissä.
Skyrimissä tein Dragonborn Dlc:tä ja Solstehimiä pitäisi lisää tutkia.
Swtorissä, tarinan jatkoa parilla alt hahmoilla ja päähahmolla pvp mayhem.
The Wolf Among us on aika mukava peli, kun vaihtoehtoja dialogien välissä.
Skyrimissä tein Dragonborn Dlc:tä ja Solstehimiä pitäisi lisää tutkia.
Swtorissä, tarinan jatkoa parilla alt hahmoilla ja päähahmolla pvp mayhem.
The wolf among us:ia on tullut pelattua ja laitettua youtubeen. Sen lisäksi Swtoria ja Skyrimiä. :)
 
The Wolf Among us on aika mukava peli, kun vaihtoehtoja dialogien välissä.
Skyrimissä tein Dragonborn Dlc:tä ja Solstehimiä pitäisi lisää tutkia.
 
Swtorissä, tarinan jatkoa parilla alt hahmoilla ja päähahmolla pvp mayhem.
08.07.2014
Athilora
100 kirjaa, 690 viestiä
CaladranThe wolf among us:ia on tullut pelattua ja laitettua youtubeen. Sen lisäksi Swtoria ja Skyrimiä. :)Millä serverillä pelaat SWTORissa ja mitä hahmoja pelaat? Miulla on aktiivisessa peluutuksessa Sith Juggernaut, Sith Assassin ja Jedi Sentinel.
The Wolf Among us on aika mukava peli, kun vaihtoehtoja dialogien välissä.
Skyrimissä tein Dragonborn Dlc:tä ja Solstehimiä pitäisi lisää tutkia.
Swtorissä, tarinan jatkoa parilla alt hahmoilla ja päähahmolla pvp mayhem.
[quote="Caladran" post=17571]The wolf among us:ia on tullut pelattua ja laitettua youtubeen. Sen lisäksi Swtoria ja Skyrimiä. :)
 
The Wolf Among us on aika mukava peli, kun vaihtoehtoja dialogien välissä.
Skyrimissä tein Dragonborn Dlc:tä ja Solstehimiä pitäisi lisää tutkia.
 
Swtorissä, tarinan jatkoa parilla alt hahmoilla ja päähahmolla pvp mayhem.[/quote]
 
Millä serverillä pelaat SWTORissa ja mitä hahmoja pelaat? Miulla on aktiivisessa peluutuksessa Sith Juggernaut, Sith Assassin ja Jedi Sentinel.
- Risingshadow
- Keskustelut
- Konepaja
- Mitä olet viimeksi pelannut