kalvot paukkuu

moro kaikille, tosiaan eka posti tänne, meinasin eka et näpyttelen koko roskan tänne yhel istumalla mut ei taida natsata just nyt eli kesken jää. tätä vissiin voi jatkaa myöhemmin? tämmönen pätkä, krapulan, Poen, kuumotuksen ja Lovecraftin riivaamana vuosia sit riipusteltu. palaute otetaan avosylin vastaan ja ehkä se ruoskii mua jatkaan tätä :).     Tartuin vastentahtoisesti raskaan puuoven ruosteiseen ripaan ja pakotin sen auki, korvieni soinnin peittävä saranoiden vastalause vihloi aivojani. Katsoessani minua odottavaan pimeään käytävään pelkäsin kovin mutta tiesin ettei minulla ollut vaihtoehtoja. Vedin rahisevat keuhkoni täyteen makeaa unohduksen ilmaa vielä viimeisen kerran ja karaisin mieleni, astuin kynnyksen yli. Hiivin hiljaa alasviettävää käytävää liki sokkona ja yritin sulkea sieraimeni ilmassa leijuvalta hirvittävältä löyhkältä toisen käteni juostessa pitkin niljakasta seinää ainoana tukenani pettävää lattiaa vastaan. Mutta vaikka kuinka ääneti yritin edetä, pieninkin kantapään raapaisu, pelokkainkin huokaus ja hiljaisin nyyhkäys tuntui moninkertaistuvan sekä vääristyvän uhmakkaaksi haasteeksi kohti syvyyksiä, haasteeksi jota en halunnut esittää ja pyrin kulkemaan entistä hiljemmin taistellessani vatsani pohjassa kasvavaa kuvotusta vastaan. En tiedä kuinka kauan kuljin tuossa tunnelissa, en muista monesti kaaduin enkä sitä, kuinka kauan olin kuullut äänen nähdessäni edessäni häilyvän valon joka huokui sairautta. Ääni oli vaimea ja vastustamaton, se itki ja pilkkasi, raivosi ja alistui, se tunkeutui korvistani sisään ja ryömi takaraivoni kautta silmämunieni taa sikiämään särkyä sekä häpeää. Pakotin itseni eteenpäin, kohti tunnelini päässä kajastavaa valoa. Uskokaa minua, kun sanon että olen nähnyt paljon. Uskokaa minua kun sanon ettei mikään ollut valmistanut minua luolan päästä löytämääni näkyä varten, mikään ei ollut koskaan täyttänyt minua vastaavalla kauhulla ja kunnioituksella, mykällä ihailulla tai vastenmielisyydellä. Olin saapunut Hulluuden katedraaliin. Edessäni aaltoili valtava planeetan syntykouristuksiin jähmettynyt maanalainen maailma, lähes unohdettujen kauhujen suuriruhtinaskunta ajalta ennen Ensimmäisiä kun Pimeys oli vielä tahraton. Ääni oli hiljennyt, korvieni kumina ei. Se soi stalagtiittien kaikuina, oma äänetön ääneni vyöryi ylitseni ja minä annoin ylen. Ei. Se en ollut minä vaan he. Se ei voinut olla omaa syytäni. Miksi siellä oli niin hiljaista? Miksi silmännurkissani kiiluvat vihamieliset pisteet pakenivat katsettani? Miksi kauan kaipaamani hiljaisuus tuntui niin tuskalliselta? Näitä mietin kun nostin katseeni kuoriutuneista polvistani ylös ja näin Heidät. Rääsyiset hahmot jäätyneinä kouristuksiinsa. Laulajat. He katsoivat minua ja minä katsoin heitä. Minä katsoin heitä ja he katsoivat minua.

Tekstisi tosiaan vaikuttaa pitemmänkin tarinan alulta. Koen, että voisit harkita nopeampaakin "asiaan" menoa, eli hieman nopeammin käytävään ja aavistuksen vähemmän käytävässä kulkemisen kuvailua. Tämä voi kuitenkin olla vain oma tuntemukseni. Toisaalta tekstin ansio on nimenomaan se, että kertojan tuntemuksia kuvaillaan kaikkien aistien avulla ja näin lukijalle luodaan kokonaiskuva tilanteesta.   Ainakin sellaiseen kirjoitusteknilliseen asiaan kuin virkkeiden pituus kannattaisi kiinnittää huomiota. Lukijan voi olla raskasta ymmärtää sisältöä liian paljon asiaa sisältävistä virkkeistä. Esim. virkkeessä "Hiivin hiljaa alasviettävää käytävää liki sokkona ja yritin sulkea sieraimeni ilmassa leijuvalta hirvittävältä löyhkältä toisen käteni juostessa pitkin niljakasta seinää ainoana tukenani pettävää lattiaa vastaan" kerrotaan ainakin viisi asiaa:   1. käytävää pitkin kuljetaan hiipien 2. siellä on hyvin pimeää 3. siellä haisee 4. seinä on niljakas 5. lattia ei ole tukeva.   Tätä kokonaisvaltaista kuvausta ei siis tarvitse poistaa, mutta sen jakamista useampaan virkkeeseen kannattaa harkita. Suosittelisin myös pilkkusääntöjen kertaamista.   Tekstisi luo tunnelmaa kohti (tämän osan) loppuhuipennusta, Hulluuden katedraaliin saapumista. Itse ainakin jäin odottamaan kiinnostuneena, millainen tämä kertojan kauhun ja ilmeisesti myös ihailun herättämä paikka on. Jatka siis toki.

Itse taas sain sen mielikuvan, että tässä voisi hyvinkin olla pidemmän tarinan lopetus. Nyt tietysti jää varsin epäselväksi, keitä nämä Laulajat ynnä muut Ensimmäiset oikein ovat, mutta mielikuvat ovat kiintoisia. Ensimmäiset, Pimeys, aika ennen aikaa ynnä muut sellaiset ovat tietysti kuluneita käsitteitä, mutta laulu ja ylipäätään käsite ikuisuudesta kaikuna universumissa on käsite, johon olen kyllä törmännyt aiemminkin, mutta en niin usein, että siihen olisi kyllästynyt.   Teksti on sen verran lyhyt ja siinä tapahtuu sen verran vähän, että en oikein osaa käsitellä tätä muuten kuin teknisellä tasolla. Tarinataso ei pääse oikeuksiinsa, jos tarinan ainut anti on se, että mies kävelee käytävässä, tunnelma on synkkä ja lopussa kohdataan otuksia, joista ei sitten edes opita mitään.   Mutta siitä teknisestä tasosta. Asleigh jo mainitsi siitä, että tässä on paljon tavaraa ja aistihavaintoja tungettuna pieneen tilaan ja olen samaa mieltä. Käytät mukavasti muutakin kuin näköaistia, mutta silmä tahtoo ruveta hyppimään, kun se lukee viidennen kerran, että kyllä, siellä käytävässä on edelleen kylmää ja nihkeää. Toisto on hyvä tehokeino, mutta se menee herkästi yli.   Pilkutus on myös hyvin epätasaista. Esimerkiksi mutta-, että- ja kun-sanojen edestä puuttuvat lähes järkiään pilkut, vaikka useimmiten ne sinne kuuluvat. On tapauksia, joissa niitä ei sinne tarvitse laittaa, mutta on helpompaa, jos aluksi opettelee, että ne kuuluvat sinne aina, koska se ei ole myöskään väärin, jos ne siellä ovat. Toisaalta taas käytät pilkkua sellaisissakin kohtaa, joihin kaiken järjen mukaan tulisi piste.     [quote="rautasorkkajim"]Tartuin vastentahtoisesti raskaan puuoven ruosteiseen ripaan ja pakotin sen auki, korvieni soinnin peittävä saranoiden vastalause vihloi aivojani.[/quote]   Esimerkiksi tuossa pilkku kannattaisi vaihtaa pisteeseen. Lauseet puhuvat aivan eri asioista, joten niitä ei kannata pakottaa yhdeksi virkkeeksi jo ihan rytmityksen ja lukumiellyttävyyden kannalta.   Kielioppi on kuitenkin asia, jonka oppii parhaiten tekemällä ja siihen menee oma aikansa, joten erinomaista, että homma on aluillaan. Ylipäätään pidän tämänkaltaisesta Lovecraft-kauhusta, joten olisi mukavaa nähdä tähän jatkoa. Olet selvästi genren fani ja hallitset sen tyylikeinot. Teksti kannattaa oikolukea kerran pari ennen postaamista, mutta sekään ei auta, jos itse sisältö on köyhää, mikä taas ei ole sinulla ongelma.