Jokainen minä ja jokainen sinä

[size=4]Jokainen minä ja jokainen sinä[/size]     Ensimmäinen minä eli elämänsä koskaan tapaamatta sinua.   Toinen minä ohitti sinut kadulla ja vilkaisi lyhyesti sinuun päin. Sinä et nähnyt minua, kävelit katse asfaltissa ja kädet puuskassa, poninhäntä niskassasi heiluen. Katsoin perääsi ja ajattelin, että olit hyvännäköinen. Seuraavana aamuna kasvosi kohosivat kutsumatta mieleeni rakastellessani tyttöystäväni kanssa, mutta sen jälkeen unohdin olemassaolosi enkä enää koskaan ajatellut sinua.   Kolmas minä näki sinut lautapelikerhon peli-illassa. Pelasimme yhdessä [i]Fairy Tale[/i] -korttipeliä ja [i]Priests of Ra[/i]:ta, mutta emme esittäytyneet missään vaiheessa toisillemme. Tuskin edes noteerasin sinua kovin paljoa, sillä paikalla oli monta muutakin tyttöä, joita en ollut aikaisemmin tavannut, ja sinä olit yksi ensimmäisistä, jotka lähtivät pois paikalta. Myöhemmin illalla kyllä kysyin kaveriltani, mikä nimesi oli – tai mikä oli sen tytön nimi, joka [i]Priests of Ra[/i]:ssa ainoana sai pisteet monumentin onnistuneesta rakentamisesta – mutta hänkään ei tiennyt. Ehkä jos elämäntilanteesi olisi sen sallinut, olisit käynyt useamminkin lautapelikerhon tapahtumissa ja olisimme tavanneet siellä uudelleenkin. Mutta niin ei käynyt, ja menimme kumpikin naimisiin tahoillamme, milloinkaan rakastumatta toisiimme tai edes saamatta tietää toistemme nimiä.   Neljäs minä asui ensimmäisenä opiskeluvuotenaan samassa opiskelija-asuntojen kerrostalokompleksissa kanssasi. Minä olin rapussa B ja sinä rapussa F, ja niiden välissä oli pihalla lasten keinuja, hiekkalaatikko ja punainen liukumäki. Näin sinut kerran istumassa keinussa yksiksesi illalla, kun olin tulossa kotiin oluentäyteisestä iltamasta. Koska olit kaunis ja sinulla oli hauska ruudullinen hame päälläsi, mieleni teki tulla istumaan viereesi ja nokkelasti flirttailla kanssasi, mutta en keksinyt mitään nokkelaa sanottavaa, tai edes mitään sellaista sanottavaa, joka ei saisi minua näyttämään täydeltä mäntiltä. Niinpä kävelin keinujen ohi ja menin kotiin kuuntelemaan Placeboa ja pian sen jälkeen nukkumaan. Ikkunani ei antanut pihalle vaan tielle päin, joten en voinut edes tarkistaa, miten myöhään oikein keinussa istuit.   Se ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi mahdollisuudekseni. Opiskelimme eri aineita, mutta samassa koulussa samalla paikkakunnalla, ja meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Näimme lautapelikerhossa, elokuvamiitissä, opiskelijaruokalassa ja tiedekunnan juhlissa, ja tulin ensin tietoiseksi nimestäsi ja siitä, että asut naapurissani, ja vähitellen aloin tuntea myös tapasi puhua ja pukeutua, opiskelualasi ja sen, ketkä olivat ystäviäsi ja kenen kanssa olit seurustellut.   Mielessäni ei kertaakaan käynyt ajatus, että tapaamisemme olisi ollut kohtalon sanelema. Kaikki tapahtui hiljalleen, ja kun olin vapaa poikamies, valitsin sinut ihan itse kiinnostukseni kohteeksi. Ajattelin, että vaikutat jossain määrin kiinnostavalta, ja että olet ehkä sitä, mitä tarvitsin siihen tilanteeseen. Tein nämä päätökset itse, omasta vapaasta tahdostani, eikä sinulla tai kenelläkään muulla ollut asiaan mitään sananvaltaa. Aloin liehitellä sinua, ja kävi ilmi, että olit muodostanut omassa mielessäsi jo kuvan minusta ja luonteestani, eikä käsityksesi minun mielestäni lainkaan vastannut todellisuutta. Otin asiakseni näyttää sinulle, mitä sisälleni kätkeytyi, ja samalla huomasin, että olin itsekin ollut väärässä sinusta. Et ollutkaan vain ohimenevä kiinnostus, sopiva silloiseen elämänvaiheeseeni, vaan jotain paljon enemmän. Mitä enemmän paljastit itsestäsi, sitä enemmän kiinnostuin niistä salaisuuksista, joita et minulle paljastanut. Halusin tuntea sinut tavalla, jolla en ollut koskaan tuntenut ketään. Ja vuosien mittaan tuo toive toteutui. Satoja kertoja sain nauttia naurustasi ja suudelmistasi. Kymmeniä kertoja itkit olkapäätäni vasten. Kerroit minulle unistasi ja haaveistasi ja menneisyydestäsi, ja pääsin myös todistamaan vähän tulevaisuuttasi. Mutta mikään ei ole ikuista.   Elämäni loppuun saakka sinä olit ainoa, joka oli sillä tavoin liikuttanut sisintäni, ja kun vanhana ja syöpäisenä makasin vuoteessani, muistin yhä sinun kasvosi ja hymysi ja sen, miten olin ensi kertaa nähnyt sinut illalla keinussa rappujen B ja F välisellä pihalla.   Viides minä muuttikin eri kaupunkiin opiskelemaan. Tapasin sinut vain kerran, käydessäni kotikaupungissasi katsomassa siskoni ja äitini kanssa teatteriesitystä. Olin 22-vuotias ja herkässä mielentilassa, sillä eräs ihastukseni oli hiljattain paljastunut käyttökelvottomaksi ja liuennut olemattomiin. Istuimme näytelmän jälkeen kahvilla, ja minä kävin hakemassa santsikupin. Sinä työskentelit tuossa kahvilassa ja olit sinä iltana kassaneitinä. Pahoittelit, että kahvi oli lopussa. Sanoit keittäväsi uuden pannullisen, ja minä palasin pöytääni istumaan. Haukkasin palan bagelistäni ja katselin sivusilmin, miten käsittelit kahvipannua. Katselin poninhäntääsi ja käsiesi liikkeitä ja ruudullista hamettasi. Mutta kun kahvi oli valmista ja olin juonut santsikuppini, toivotin sinulle ”kiitos” ja ”moi moi” ja lähdin siskoineni ja äiteineni enkä enää koskaan palannut.   Kuudes minä eli elämänsä koskaan tapaamatta sinua.

Mielenkiintoinen kirjoitelma. Aluksi ajattelin, että tämä kertoo kahdesta uudelleen syntyvästä hahmosta, mutta loppua kohden tuli mieleen, että ehkä jokainen tarinan minä oli vain kertojan yksi vaihe elämässä. Toisaalta jälkimmäisessä teoriassa kertojan viimeiset "minät" eivät oikein sovi yhteen. Jos kerta oli jo tavattu opiskeluasuntolassa ja juteltu ja tutustuttu, miksi sitten kahvilassa käyttäydyttäisiin kuin ei tunnettaisi ja viimeisin minä ei tuntisi lainkaan toista.   Otsikko sai minut ensin ajattelemaan, että tämä on rakkaustarina jossa nämä "minä" ja "sinä" kohtaavat eri elämässä / elämäntilanteissa ja lopulta rakastuvat ja saavat toisensa. Mutta oikeastaan pidin lopetuksessa enemmän juuri siitä, että he eivät päätyneetkään onnellisesti naimisiin vaan jatkoivat elämäänsä omalla tahollaan. Tosin tuossa yhden minän kohdalla voisi ehkä kuvitella, että he päätyivät naimisiin ja sitten tämä minä muisteli rakkauttaan viimeisillä elinhetkillä. Mutta ei välttämättä.   Mukava teksti, joka antaa varaa useammalle tulkinnalle. :smile:

Kiinnostava, ajatteluttava ja kuitenkin kepeä tarina eri vaihtoiehdoista. Jokainen niistä voisi toteutua, nimittäin rinnakkaisuniversumeissa. Mutta tässäpä jutussa ei tarvita muita maailmankaikkeuksia tapaduttamaan eri vaihtoehtoja! Liikaa selittelemättä tarina ottaa kantaa kysymyksseen: entäpä jos...?

Tämäpä oli kiinnostava. Jonkinlaista kohtalonjohdattelua, vaikka pisimmälle "sinän" kanssa päätyvä "minän" versio olikin kovasti sitä mieltä, että ei tässä ollut mitään kohtaloa, vain tietoisia, tarkkaan harkittuja ajatuksia. Jännä sinällään, niinhän se menee, että pienilläkin valinnoilla voi olla ennustamattomia lopputuloksia: miksi kukaan sanoi mitä sanoi, teki mitä teki, tapasi kenet sattui tapaamaan -- ja mitä mistäkin seurasi, tai olisi voinut olla seuraamatta. Ajatuspyörittelynä kiva, tekstinä ihan onnistunut myös, kantaa mittansa verran. Tykkäsin lukea.