Melkein tositapahtumiin perustuva tarina

[center]ULLA JA KANNU[/center]     Uuttera Ulla suunnitteli keikalle lähtemistä. Työmateriaalin piti tupsahtaa Ullan postilaatikoista juuri näinä päivinä. Ennen työrupeamaa U.U. ehti toki pistäytyä muutamassa käytettyjä tavaroita myyvässä liikkeessä. Kirpputoreiksikin noita nimitetään. U.U. mietti nimen alkuperää. Kirppuja hän ei näet ollut konsaan noilla toreilla nähnyt. Tosin hän ei tapaa kuljettaa mikroskooppia mukanaan. Pikku oliot jäävät siis häneltä huomaamatta . Muuhun tavaraan hän toki kiinnittää hereästi huomionsa. Nyt hän metsästi kahvikannua ja muutamaa röyhelöpuseroa. Uuttera Ulla penkoi uutterasti hyllyjä ja koreja. Pian hänen käsimutkassaan riippui alusvaatekokoelma. Hänen kouransa puristui lasikannun kahvan ympärille. Hän hymyili tyytyväisenä. Päivän saalis oli haalittu haltuun. Kassalla oli jonoa. Ulla laski tavaransa myyntipöydälle. Katsellen ympärilleen hän odotti vuoroaan kärsivällisenä. Hän maksoi ostokset. Kassahenkilö hymyili kiireestä huolimatta ojentaessaan kuitin ja vaihtorahat. Uuttera Ulla työnsi tarmokkaasti ostokset apukassiin. Sitä hän kuljetti varoen. Lasikannu ei saisi särkyä. Kotona U.U. purki ostoksensa. Hepenet ilmestyivät näkyviin yksi toisensa jälkeen. Mutta kahvikannu oli tiessään. Ulla hermostui. Hän mietti kannun paikkaa. Hän arveli nostaneensa kannun ajatuksissaan jo kassista. Nyt se oli asunnossa ties missä. Ulla poukkoili huoneistossa kuin kuulu puolukka puurossa. Kannu ei ilmestynyt hänen näköpiiriinsä. Ehkä hän oli sittenkin unohtanut sen kauppaan. Hän vilkaisi kelloaan. Kauppa olisi jo kiinni. Hän ei töiltään ehtisi hakea kannua moneen päivään. Mahtaako henkilökunta säilyttää sitä syrjässä niin pitkään? Mutta seuraavana päivänä Uuttera Ulla sai työohjeitten sijasta viestin pomoltaan: vapaapäivä. Ulla päätti lähteä kannua hakemaan. Hän poimi ostokuitin esille, valmiiksi mukaan otettavaksi. Kuittiahan tällaisissa tilanteissa vaaditaan. Ulla ajeli bussilla kirpputorin tienoille. Liikkeessä oli ruuhkaa. Onneksi myyjä näytti tutulta. Hän oli siis sama kuin eilen. Ulla tervehti ja sanoi: ”Minulta jäi eilen tänne liikkeeseen semmonen kahvikannu… Onkohan se otettu talteen vai viety takaisin myytävien joukkoon?” ”Kyllä se täällä voi olla”, myyjä sanoi, ”mutta sinulla pitäisi kyllä olla kuitti ostoksesta”. ” Semmonen lasinen, jossa oli punainen kahva ja kansi … niin, ja on mulla kuitti, ja kaks neljäkymmentä kannu maksoi.” Ulla penkoi rahapussiaan. Kuittia ei löytynyt. Hän penkoi reppuaan. Kuittia ei löytynyt. Hän tutki takkinsa taskut. Kuittia ei löytynyt. Uudelleen hän tarkasti rahapussinsa. Nyt hän lähes käänsi sen ylösalaisin. Muita lippusia löytyi tusinoittain. Kuitti pysyi kateissa. Sillä välin myyjä tutki myyntipöydän taakse kerättyjen tavaroitten joukkoa. Sieltä löytyi tasan yksi lasinen kahvikannu – mustin kahvoin ja kansin. Lasikyljessä komeili yhtä hintalappu: 3,40 euroa. Myyjä ojensi kannun Ullalle. ”Tämä sen täytyy olla”, hän sanoi. Ulla tutki kannua. Ei kai hän noin väärin muista ostostaan, hintaa myöten! Hän näki pienen ruskean, afrikanmuotoisen läikän kannun kyljessä, lähellä pohjaa. Tuohon tahraan hän oli kiinnittänyt huomiota valintatilanteessa. Nimenomaan maantieteellinen muoto oli puhutellut Ullaa. ”Joo, on se sittenkin toi”, Ulla sanoi. Mutta kuittia ei siis löytynyt. Ullan täytyisi kai palata vielä kertaalleen kauppaan, ostotosite mukanaan. ”Kauanko te säilytätte näitä? Siis ennen kuin palautatte myyntiin?” Ulla kysyi. Yllättäen myyjä ojensi kannun Ullalle. Hän siis uskoi asiakkaansa rehellisyyteen, muistivirheistä huolimatta. ”Käy sitten joskus näyttämässä se kuitti kassalle”, myyjä sanoi. Kannu nyt visusti mukanaan Ulla poistui kaupasta. Kotiin päästyään Ulla tuli vilkaisseeksi ensimmäiseksi kirjoituspöytää. Jokin kuitinnäköinen köllötti mitä näkyvimmällä paikalla. Ulla nappasi paperin käteensä. Kaivattu kuittihan se oli! Ulla ei vain ollut tullut havainneeksi sitä kotoa lähtiessään. Nyt Ulla keskittyi askareisiinsa. Tietoisena tekemästään hän poimi kahvikannun kassista. Yhä tekemistään ajatellen hän asetti kannun kahvinkeittimen viereen. Sinne se kuuluu. Kuitin hän sujautti mustaan laukkuun. Se muistutti kovasti Ullan rahapussia. Ulla oli tyytyväinen. Hän tiesi vielä ehtivänsä kauppaan näyttämään kuittia. Rahapussi repussaan Ulla askelsi kohti bussipysäkkiä. Unohtelujen lunnaat olisi kohta maksettu.