Novelli: Tinan kauneus

[b]Tinan kauneus[/b]   1.   Tinalla oli nuorempana ollut kaksi ongelmaa: ikäisekseen liian suuret rinnat sekä niin kaunis ja hurmaava ulkonäkö, että kaikki olivat hänelle siitä kateellisia. Usein jo ala-asteella pojat kiusasivat häntä noista liian suurista rinnosta ja se teki Tinan hämmentyneeksi ja epävarmaksi. Hän ei vielä silloin ymmärtänyt mistä oikeasti oli kyse: hän oli erittäin haluttu ja kaunis nainen. Ja, omissa ajatuksissaan Tina häpesi itseään, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin, enemmän kuitenkin ruumiillisesti. Hän kuvitteli mielessään itselleen kauhean ja epämuodostuneen ulkonäön ja ruumiin ja ei oikeasti silloin tajunnut omaa arvoaan, omaa hehkeää ja suurta naiseuttaan. Nyt vanhempana, ollessaan täydessä kukinnassa ja seurustellessaan Mikkon kanssa, Tinasta oli kuitenkin kasvanut itsevarma, upea ja näyttävä nuori nainen. Sellainen joka sai kadulla kävellessään sokeammankin miehen vilkaisemaan muutaman kerran taakseen kiihottuneena. Tina oli yksinkertaisesti kaunis millä tahansa kriteerillä katsottuna. Ja, eräänä päivänä, ollessaan lähdössä kävelylle, Tina seisoi peilin edessä ja tutki siitä tarkasti itseään. Naisen pitkät ja tummat kiharat hiukset olivat valloittavat, hänen siniset silmät ja eroottinen suunsa kiehtovia ja kiihottavia. Samoin Tinan muodokas vartalo oli mitä upein.   Hän avasi asuntonsa oven ja poistui kadulle.   Saavuttuaan pieneen puistoon hän istahti alas penkille ja kaivoi laukustaan kirjan esille. Kirja oli Milan Kunderan "Olemisen sietämätön keveys" ja Tina selaili siitä muutamia sivuja siltä täältä. Sitten hän laittoi kirjan takaisin laukkuunsa ja sytytti yhden tupakan. Tinan ohi kulki kaikenlaisia ihmisiä, koiran ulkoiluttajia, yksinäisiä miehiä ja naisia, nuoria poikia, humalaisia miehiä ja nuoria komeita pareja. Tina mietti, että mitä ohi kulkevilla ihmisillä oli mielessään, minne heillä oli kiire, minne he olivat menossa, mistä he olivat tulossa, mitä huolia kullakin oli ja mitä ilonaiheita kullakin oli. Tina oli erittäin kiinnostunut tuollaisista ajatuksista ja pohdinnoista ja muut ihmiset olivat aina kiehtoneet ja kiinnostaneet häntä. Hän jatkoi tarkkailuaan.   Hieman myöhemmin Tina nousi penkiltä ja lähti kävelemään kotiin päin. Sattui kuitenkin pieni kömmähdys: Kävellessään Tina kompastui erään miehen koiraan jota mies oli ulkoiluttamassa. Mies pyyteli kovasti Tinalta anteeksi ja samoin Tina pahoitteli kömpelyyttään miehelle. Heidän katseensa kuitenkin kohtasivat pieneksi hetkeksi: Tina näki, että mies oli todella komea. Miehellä oli tummat olkapäille kihartuvat hiukset ja muutenkin miehen piirteet olivat jopa kauniit. Hetken Tina mietti mitä mies mahtoi ajatella hänestä. Millaisena mies näki hänet? Sitten mies esittäytyi hymyillen Tinalle. Hänen nimensä oli Toni Aaltonen. Mies ehdotti yllättävän estottomasti, että Tina lähtisi hänen kanssaan läheiseen ravintolaan kahville. Tina suostui epäröimättä miehen pyyntöön.   Istuessaan Tonin kanssa kahvilan pöydässä Tina mietti, että miksi elämässä aina oli jotain häiriötekijöitä. Miksi elämä ei vain voinut olla helppoa, turvallista ja yksinkertaista? Hän ei tietenkään sanonut Tonille mitään näistä ajatuksista, mutta mies näytti kuitenkin jollain selittämättömällä tavalla astivan hänen ajatuksensa. Mies sanoikin hänelle. "Minua ihmetyttää se, että asiat eivät ikinä tunnu olevan juuri niin kuin haluaisin. Kaikki joko on tai joko me itse teemme ne niin vaikeiksi ja monimutkaisiksi." Tina vain kuunteli miestä. Sitten hän kysyi, aihetta vaihtaakseen, mistä Toni oli kotoisin ja mitä hän teki työkseen. "Olen jonkin sortin opettaja, niin kai voisi sanoa." Mies puhui. "Minä opetan halukkaita oppilaitani myyntityöhön. Se on välillä aika vaativaa työtä, mutta minä pärjään luullakseni siinä aika hyvin. Mitäs itse teet? Noin niin kuin työksesi?"   "Minä opetan tanssia." Tina vastasi.   "Tanssia? Minkälaista tanssia?" Toni kysyi ja jatkoi. "No mutta, mehän olemme sitten molemmat opettajia. Hienoa!"   "Niin. Hienoa."   Tina ja Toni juttelivat vielä noin puolisentuntia, ehkä vähän enemmän. Sinä aikana Tina ei kertonut vastapäätä istuvalle komealle Tonille mitään suhteestaan Mikkoon. Hän pelkäsi sitä, että jos hän ihastuisi Toniin ja kertoisi liian aikaisin hänelle Mikosta, niin että hän menettäisi mahdollisesti Tonin kiinnostunksen itseensä. Että mies ei olisikaan hänestä kiinnostunut, koska hän kuului jo jollekin toiselle muulle. Ja, muutenkin se lisäksi antaisi kevytkenkäisen kuvan miehelle Tinasta. Niinpä he juttelivat kaikenlaisista helpoista aiheista, kuten musiikista, elokuvista ja kirjoista ja muita taiteenlajeista. Oli huomattavasti helpompi käsitellä tuollaisia keveitä ja arkisia aiheita, kuin käydä käsiksi vaikeampiin ja henkilökohtaisempiin asioihin. Kuten parisuhdeasioihin, tulevaisuuteen kohdistuviin odotuksiin ja pelkoihin, pakolliseen vanhenmiseen ja sen mukana tuomiin haittoihin. Viimein tämänkin yhteinen hetki päättyi, niin kuin kaikki kauniit hetket elämässä aina päättyvät, ja Tina ja Toni toivottivat toisilleen hyvää yötä ja jatkoa. Ja, lopuksi he vielä halasivat toisiaan. Silloin Toni sujautti Tinan käsilaukkuun käyntikorttinsa.   2.   Seuraavat päivät Tina mietti tapaamistaan Tonin kanssa. Edes yleensä aina niin hurmaavan Mikon seura ei saanut Tinan ajatuksia pois toisesta miehestä. Miehestä joka oli niin yllättäen tullut hänen elämäänsä. Hän mietti millainen Toni olisi sängyssä. Mikon sänkytaipumukset Tina jo tiesi, ja oli niihin aivan tyytyväinen, mutta silti tuo toinen mysteeri mies kiinnosti ja jopa kiihotti häntä. Tina jopa kuvitteli rakastellessaan Mikkoa, että rakasteli Tonin kanssa. Kaikissa mahdollisissa asennoissa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hän ei pitänyt siitä, että ajatuksissaan tavallaan petti Mikkoa, mutta hän ei voinut itselleen mitään. Ajoittain hän tunsi itsensä hyvin likaiseksi ja jos olisi ollut yhtään uskonnollinen ihminen, niin hän olisi varmasti tuntenut itsensä myös syntiseksi. Ja, kaikkein pahinta oli ehkä se, että Mikko ei edes huomannut mitään, mies oli oma tavallinen ja tyytyväinen itsensä ja lisäksi se sai miehen näyttämään Tinan silmissä hyvin viattomalta ja puhtaalta. Sitä Tina inhosi eniten ja se vain lisäsi hänen syyllisyydentunnettaan.   Sitten eräänä sateisena päivänä, Tina ja Toni kohtasivat uudelleen puistossa, kauniiden tammi ja lehmuspuiden alla ja vierellä. "Minä olen ajatellut sinua lakkaamatta." Toni melkein kuiskasi Tinan korvaan. "Minä luulen, että olen rakastunut sinuun."   Tina kuunteli miehen sanoja ja mietti yhden pienen hetken ajan, että kuinka se on mahdollista, kuinka kukaan voi rakastua toiseen niin pienessä ja nopeassa ajassa? Mutta, sitten hän muisteli omia rakastumisiaan ja huomasi, että oli itse toiminut aivan samoin, oli rakastunut hetkessä ja niin hän oli rakastunut myös hetkessä nyt edessään seisovaan Toniin. Ja, niinpä hän kuiskasi miehellä takaisin. "Minäkin haluan sinua."   3.   Päivät kuluivat, aika meni ja kolmiodraama oli ja pysyi täydessä käynnissä. Mikä tarkoitti sitä, että Tina tapaili nyt kahta miestä, Mikkoa ja Tonia. Ja, heti voidaan sanoa Tinan puolustukseksi, että nainen itsekään ei nauttinut tilanteesta kuin ajoittain ja tunsi usein itsensä hyvinkin syylliseksi ja ahdistuneeksi. Mikko oli kyllä kaikin tavoin ihana ja lämmin mies, mutta Tonissa oli jotain muuta. Jotain niin kaunista fyysisyyttä ja suurta itsevarmuutta, että se hurmasi Tinan ja sai hänet pysymään tässä kummallisessa tilanteessa. Usein öisin, nukkuessaan joko Mikon tai Tonin vierellä, Tina itki itsensä uneen ja mietti pää kuumana käyden, että mitä hänen pitäisi tehdä. Miten ratkaista tämä tilanne ja saattaa se kunniaakkaaseen päätökseen? Niin, että jokainen heistä kolmesta säilyisi järjissään ja ei menettäisi uskoaan elämään ja sen kantaviin voimiin. Koska, huolimatta vaikeuksista joita jokainen ihminen kokee elämässä, niin elämässä on ja on pakko olla paljon noita hyviä ja kantavia voimia. Sellaisia joiden avulla ihmiset selviävät päivästä toiseen mitä kummallisimpien ja vaikeimpien elämäntilanteiden keskellä.   Tina oli juuri lähdessä töihin, kun Mikko huusi hänen peränsä. Tina kääntyi takaisin ja kysyi mitä asiaa hänellä oli. Mikko oli löytänyt Tinan vaatteiden seasta Tonin käyntikortin. "Haluatko selittää minulle mikä tämä on?" Mikko kysyi. Tina veti henkeä sisään ja sanoi: "Se on erään miehen käyntikortti. Ei mitään sen kummempaa. Minun täytyy nyt mennä. Nähdään illemmalla, kulta." Sen jälkeen Tina lähti töihin.   Ja, koko päivän, opettaessaan muita tanssimaan elämässä, kun hän juuri itse alkoi menettää kyseistä taitoa, hän mietti vain mielessään: [i]Mikko tietää tai ainakin aavistelee, että jotain on tapahtumassa ja tapahtuu paraikaa. Minä en halua, en ainakaan vielä, että Tonin ja minun suhde paljastuu hänelle tai kenellekään muulle. Minä haluan vain olla vapaa, minä haluan vain olla vapaa. Haluan vain jatkaa hengittämistä ja tanssimistani tällä elämäntiellä. Oli mikä oli. Se on ainut mitä voin ajatella. Se on ainut mitä voin ajatella, Jumala minua varjelkoon ja antakoon anteeksi! [/i] Illalla Tina ja Mikko istuivat pöydän ääressä ja söivät ja joivat viiniä. Kumpikin oli hiljaa ja miettivät sitä mikä oli sanomattakin selvää: heidän suhde oli huutavassa pulassa ja kumpikaan ei tiennyt mitä tilanteelle voisi tehdä, miten sen voisi korjata jos sitä ylipäänsä voisi enää korjata. "Miksi käyntikortti oli vaatteidesi keskellä?" Mikko kysyi viimein.   "Ja, mitä minun pitäisi ajatella siitä?"   "Ei mitään. Se ei merkitse mitään."   "Kuinka voit sanoa noin? Mistä tässä on nyt kyse?"   "Minä en kestä syytöksiäsi. Minä menen nyt!"   Pienen hetken päästä Tina seisoi ulkona kaatosateessa. Ja, hän itki. Ja itki. Niin, että meikit valuivat pitkin hänen kauniita ja herkkiä kasvojaan. Sitten, lopulta hän kaivoi kännykkänsä ja soitti Tonille. Hetken päästä Tina istui kaikki vaatteet märkänä taksissa ja suuntasi kohti Tonin asuntoa.   Sisälle päästyään Tina halasi Tonia ja purskahti taas itkuun vasten miehen rintaa. Nainen ei voinut kyyneleilleen mitään ja Toni yritti rauhoitella ja lohdutella naista parhaansa mukaan. "Kaikki järjestyy kyllä. Usko minua, kaikki järjestyy kyllä. Me keksimme tien ulos tästä sotkusta ja sen jälkeen voimme taas vapaasti hengittää ja nauttia elämästä ja toisistamme. Minä lupaan sen sinulle, Tina." Tämän pienen kohtauksen jälkeen he rakastelivat kiihkeästi, syvästi ja intohimoisesti. Ja hetken aikaa kumpikin oli ja eli ilman kaikkea syyllisyyttä ja kaikki oli muutenkin hyvin.   Ainakin siihen asti kunnes todellisuus heitti taas varjonsa heidän päälleen.   Ja, niinpä sattui eräänä päivänä, Tinan ollessa töissä ja opettaessaan muita tanssimaan elämässä, kuten nainen tykkäsi ajatella, Mikko ilmaantui paikalle. Mies katseli sivusta Tinaa ja hänen oppilaitaan ja näytti hyvin vihaiselta. Viimein tunti oli ohi ja Tinalla oli pieni hengähdystauko kunnes seuraava tunti taas alkaisi. Silloin Mikko tuli hänen luokseen. "Mitä helvettiä minun pitäisi ajatella tästä kaikesta?" Mies kysyi. "Itket itsesi uneen melkein joka yö ja luulet, että minä en huomaa mitään. Mutta, sinä olet väärässä, minä huomaan oikeasti vaikka mitä. Ja, minä huomaan myös, että sinä et enää rakasta minua. Onko se totta? Etkö sinä enää rakasta minua?" Tina katsoi edessään olevaa miestä pitkään. Miestä jota oli aikoinaan rakastanut hyvinkin paljon. Ja, juuri kun oli sanomassa julman totuuden Mikolle, hän sanoikin: "Kyllä minä rakastan sinua, Mikko. Kovastikin. Mutta, minä olen jonkinlaisessa umpikujassa. En tiedä enää itsekään mihin suuntaan haluan lähteä elämässä. Kaikki on niin epäselvää ja monimutkaista."   "Sinä kuitenkin rakastat minua?" Mies kysyi peläten jo valmiiksi Tinan vastausta.   "Kyllä. Minä kuitenkin rakastan sinua."   4.   Seuraavat muutamat viikot menivät Tinalla ja Mikolla yllättävänkin mukavasti. Kumpikin oli paljon omissa puuhissaan, tekivät työhön liittyviä juttujaan ja suunnitelmia ja söivät ajoittain hyväntuulisesti yhdessä illallista ja keskustelivat jälleen iloisesti kaikesta kuten olivat tehneet suhteensa aluaikoina, ollessaan hullusti rakastuneina toisiinsa. Ja, nyt Tina huomasi olevansa vielä suuremmassa umpikujassa: nyt hänestä tuntui,saatuaan taas yhteyden Mikkoon, että hän rakasti kumpaakin miestä. Omalla tavallaan, mutta kuitenkin.   Tina oli ihminen joka rakasti kauniita hetkiä. Ne olivat hänelle hänen syynsä elää ja ponnistella eteenpäin. Hän saattoi töiden jälkeen, illalla, käpertyä isoon nojatuoliin viinilasin kanssa ja vain lukea hyvää kirjaa. Useimmiten Tina luki ulkomaista kaunokirjallisuutta, vanhoja sekä uusia klassioita, kirjoja jotka eivät olleet mitenkään helppoja niellä ja tajuta vaan jotka todella haastoivat hänet. Pistivät hänet ajattelemaan ja ponnistelemaan auetakseen. Ja, Tinalla oli monia muitakin tapoja joilla hän saattoi lahjoittaa itselleen noita arvostamiaan kauniita hetkiä. Hän saattoi oikeastaan kokea niitä muutenkin aivan yllättäen ja spontaanisti ollen oikeastaan missä vaan, kävelyllä puistossa, ostoksilla kirja tai vaatekaupassa, kahvilla kahvilassa, iltaisella merenranta kadulla yksin tai Mikon tai Tonin kanssa, ja monissa muissa paikoissa ja monin muunlaisin tavoin ja keinoin. Itse kauneuden käsite ja estetiikan tutkiminen, se kuinka kauneus toimi oikeassa elämässä, oikeilla ihmisillä ja oikeilla tapahtumilla, oli Tinan lempiteemoja joita hän ajatteli. Tina siis todellakin oli ajatteleva ja tiedostava nainen mitä suuremmassa määrin. Ja, usein Tinasta tuntui, että se jopa pelotti monia miehiä joihin hän oli elämässään törmännyt. Miehet kuin kokivat kilpaillessaan muiden ihmisten kanssa, niin helposti alemmuudentunteita ja häpeää omasta osaamattomuudesta ja huonommuudesta. Joskus Tina jopa sortui ajattelemaan, että miehet olivat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia olentoja, niin paljon lihasta, mutta niin vähän henkeä ja tajua siitä mitä oikeasti tarkoitti elää hyvää elämää sovussa muiden ihmisten kanssa. Kun taas toisinaan Tina taas ajatteli, että miehet olivat isoine egoineen liian monimutkaisia ja komplekseja olentoja jotka tosiaan aina kilpailivat ja mittailivat keskenään ja yrittivät kaikin monin tavoin pyrkiä elämässä johonkin ideaaliin täydellisyyteen ja nerokkaisiin ja huimiin uro ja sankaritekoihin. Tosin Mikko ei kuulunut poikkeuksena hänen mielestään tuohon miesryhmään, ja Tonistakaan hän ei ollut aivan varma. Toni saattoi hyvinkin olla kuvatunlainen kilpaileva ja suuriin tekoihin pyrkivä Jumalallinen miesolento, joka hurmaa teoillaan jokaisen vastaantulevan naisen. Ja ehkä jopa miehen.   5.   Nyt kun Tinalla oli elämässään kaksi miestä joita hän kumpaakin rakasti omalla tavallaan, hän yhtäkkiä kaipasikin rauhaa ja olla yksin oman minänsä kanssa. Selvittää yksinäisyydessä omia todellisia tunteitaan ja sitä mitä oikeasti tahtoi elämältään. Ja, ollessaan kadottamassa myös kykyään tuntea puhdasta iloa pelkästä tanssimisesta ja sen opettamisesta muille Tina ei ollut enää varma haluaisiko hän jatkaa sen opettamista. Ainut ajatus joka hänellä oli, oli, että hänen täytyi päästä pois kaikeasta tutusta ja tukahduttavasta ja mennä jonnekin missä saisi olla täydellisen rauhassa. Niinpä Tina soitti eräälle vanhalle ja hyvälle ystävälleen ja kysyi voisiko mennä viikoksi tai muutamaksi heidän kesämökilleen. Tinan ystävä suostui pyyntöön, sanoi että mökki oli muutenkin juuri nyt tyhjillään. Ja niin Tina pakkasi tavaransa ja matkusti yksin linja-autolla Lieksaan. Perillä ollessaan hän otti kaupungin pienestä mutta idyllistä keskustasta taksin ja ajoi ystävänsä mökille. Illan tullen Tina laittoi saunan lämpiämään ja istuskeli mökin portailla polttaen yhden tupakan ja nauttien hiljaisuudesta ja luonnosta ympärillään. Illan myöhainen auringonlasku puiden taakse oli upeaa katseltavaa ja nyt, ollessaan poissa kaupungista, Tina tunsi ainakin hetken olonsa loistavaksi. Hänestä oli ollut hyvä ajatus tulla mökille lepäilemään ja ottamaan etäisyyttä kaikkiin asioihin, niin Mikkoon, Toniin, kuin työhönsäkin.   Hieman myöhemmin Tina meni saunaan yksi olut mukanaan.   Oltuaan muutaman päivän yksin Tina tunsi olevansa uudistunut. Kaikki kauneus ja hiljaisuus hänen ympärillään oli todella parantanut hänen rikki revittyä sieluaan. Mutta, kuitenkin samat asiat olisivat vielä hänellä edessä: hänen täytyisi jossain vaiheessa kuitenkin tehdä päätös tai päätöksiä ja Mikko ja Toni olivat edelleen osa hänen elämäänsä, siitä ei päässyt mihinkään. Niinpä hän teki jotain sellaista mistä ei ollenkaan pitänyt, mutta jonka koki pakolliseksi: hän soitti sekä Mikolle, että Tonille. Hän sanoi molemmille, että rakasti häntä. Ja, sanoessaan sen Tina itsekin tiesi, että se oli jollain tavalla väärin tehty vaikka hän toisaalta puhui täyttä totta: hän todellakin rakasti kumpaakin miestä yhtä tasaväkisesti ja yhtä paljon. Siitä huolimatta, että miehet olivat kuin toistensa vastakohtia. Tai ehkä juuri sen takia.   6.   Palattuaan kotiin Tina oli edelleen etäinen sekä Mikolle, että Tonille. Niin hän vietti monia päiviä vain puistossa hajamielisesti lukien sieltä täältä, kävelleen yksin surullisena ja haikeana läheisen merenrannalla, katsellen vain kaikkea taukoamatonta elämää ympärillään. Ja siinä, katsellessaan muiden ihmisten menemisiä ja tulemisia, iloja ja suruja, hän tunsi jotenkin itsensä kaiken - niin hyvän kuin pahankin - ulkopuoliseksi. Joksinkin ihmiseksi joka vain tarkkailee tragikoomista ja loppumatonta näytelmää ympärillään osallistumatta siihen itse ollenkaan. Eristäytyminen oli Tinan mielestä paras sana kuvaamaan hänen sisäistä kokemustaan maailmasta ja tunteitaan. Ja, lisäksi: nyt hänen oli kokemuksensa perusteella paljon helpompi kuin aikaisemmin ymmärtää ja samaistua siihen, kuinka ihminen voi tulla yksinäisyydestä, surusta ja tuskasta hulluksi tai muuten seota elämässään koettuaan kohtuuttomia vaikeuksia. Ja, toisaalta Tina päätti asennoitua niin, että oppisi jotain tärkeää ja henkistä kokemuksistaan ja toisaalta hänen teki mieli haistattaa paskat kaikelle ja vain kadota maan nielemänä jonnekin ikuiseen pimeyteen.   Todellisuus ei kuitenkaan antanut hänelle muuta vaihtoehtoa, kuin henkisen kasvun ja kypsyyden tien.   Vietettyään paljon aikaa yksin, Tina huomasi, että kaipasi läheisyyttä. Ja hyvin paljon. Hänellä ei ollut ollut oikeastaan koskaan ennen sellaista tunnetta, ei ainakaan näin voimakkaana, koska yleensä aina hänellä oli ollut joku ihminen lähellä. Jos ei muuta, niin ainakin hänen äitinsä ja isänsä olivat antaneet hänelle aina hyvin paljon läheisyyttä ja hellyyttä. Ja, osittain siitä syystä Tinasta olikin kasvanut sellainen hieno, normaali ja tasapainoinen nainen kuin hän oli. Ei se kaikki määrä hellyyttä ainakaan pahentanut hänen lähtökohtiaan ja valmiuksia elämäntiellä. Mutta, nyt kokiessaan ensi kertoja tällaista riutuvaa emotionaalista puutetta ja syvää kaipausta, hän ihmetteli mitä tekisi saadakseen tyydytettyä halunsa? [i]Soitanko Mikolle vaikko Tonille? Hän pohti. Ja jos soitan, niin mitä sanon? Mitä ihmettä minä voisin sanoa tässä tilanteessa ja pelastaa meidät kaikki kolme varmalta hulluudelta? Minä todellakin haluan oppia ja kehittyä tällä omalla elämäntielläni, se on varmaa, mutta en tiedä alkuunkaan mitä minun pitäisi tehdä ja mihin suuntaan lähteä? Oi, Jumala, jos kuulet minua niin auta minua! En ole koskaan aikaisemmin rukoillut tai turvautunut sinuun, mutta nyt teen sen, joten auta minun hyvä Herra! Auta minua![/i]   Ja, vaikka Tina rukoilikin itse Jumalaa, niin hän ei koskaan saanut korkeammalta voimalta vastausta takaisin. Tai ei ainakaan sillä tavalla millä itse olisi toivonut. Jumalan tapa kuunnella ja auttaa kun on joskus hyvin erillainen mitä sen meidän mielestä pitäisi olla. Niinpä Tina tosiaan joutui ratkomaan tähän astisen elämänsä pulmat ja puutteet ilman näkyvää johdatusta ja apua Jumalalta. Eräänä päivänä hän tekikin ratkaisunsa. Hän kirjoitti molemmlle, Mikolle ja Tonille kirjeen. Ja, tulevaisuus riippui hyvin paljon siitä mitä ja miten molemmat miehet vastaisivat hänelle. Mikolle hän kirjoitti näin:   [i]Terve rakas Mikko,   Kun luet tätä kirjettä, niin silloin olet jo tietoinen siitä, että meidän suhde on ongelmissa. Aika pahoissa sellaisissa. Ja, kuitenkin, kaikeasta surusta, raivosta ja taistelusta huolimatta, haluan sanoa sinulle, että rakastan sinua aina ja että sinulla on ja tulee aina olemaan hyvin hyvin tärkeä paikka sydämessäni. Siitä voit olla varma. Ja, haluaisin hetken muistella sitä kun ensi kerran tapasimme ja kun todella rakastuimme toisiimme. Kun näin sinut ensimmäisen kerran, olit kertakaikkiaan hurmaava! Sinulla oli päälläsi sinun rakas ja vanha farkkutakkisi ja farkkuhousut sekä myös ikivanhat bootsisi. Ja, turha varmaan sanoakin, mutta kun silloin näin sinut sellaisena kuin silloin olit, niin sinä todellakin hurmasit ja huumasit minut heti ja sait sydämeni sykkimään vain ja ainoastaan sinulle! Ja, mitä enemmän tutustuin sinuun ja sinun kauniiseen sieluusi, niin sitä enemmän rakastuin sinuun, lopulta sinun omaan ja ainutlaatuiseen persoonaasi, sinun syvään identiteettiisi. Ja, niin me elelimme ja koimme kaikenlaista yhdessä. Ja, voin sanoa satavarmasti, että olen viettänyt elämäni parhaat, rakkaimmet ja kauneimmat (sinähän muistat kuinka rakastan kauniita hetkiä!) hetkeni sinun kanssa! Mutta, kaikeasta tuosta kauneudesta huolimatta, tiemme ovat viime aikoina kasvaneet erilleen, ainakin jonkin verran. Ja, minä pahoittelen, että sanon näin, mutta nykyään tuntuu kuin olisit aina vaan tulemassa minulle yhä tuntemattomammaksi ja etäisemmäksi ja että en enää ollenkaan tiedä kuka, mitä ja mikä sinä olet. En enää kunnolla tiedä edes kuka minä itse olen. Ja, sitten, kaiken tämän myllerryksen aikana, tielleni tulee Toni, sinun täysi vastakohtasi ja hurmaa minut. Niinpä minä alan vähitellen ajatua yhä enemmän ja yhä enemmän Tonin puoleen, minusta tuntuu yhä vain enemmän, että hän ymmärtää, tukee ja rakastaa minua, niin kuin haluaisin, että minua ymmäretään, tuetaan ja rakastetaan. En tiedä kuinka hyvin sinä ymmärrät sitä mitä yritän kertoa ja sanoa sinulle, mutta tässä on koko totuus, ota tai jätä.   Rakkain terveisin Tina [/i] Ja Tonille hän kirjoitti näin:   [i]Terve rakas Toni,   Kuten tiedät, niin elämässäni on tällä hetkellä kaksi miestä, sinä ja Mikko. Ja, totuuden nimissä, minun on sanottava heti alkuun, että rakastan hyvin paljon teitä molempia, juuri niin, teitä molempia, olette molemmat minulle kultaakin tärkeämpiä ja se teidän vain täytyy hyväksyä. Ja, muutenkin uskon, vaikka sitä on niin vaikea hyväksyä, että tämä koko tilanne on meille kaikille kolmelle opin paika, oppituni joka meidän vain täytyy ottaa tässä ainoassa elämässä jota elämme. Ja, mielestäni koska tosiaan elämme vain kerran, kunnes joku toisin todistaa, niin meidän täytyy käydä läpi tämä helvetti ja jokaisen meistä kolmesta täytyy selvitä tästä hengissä ja voittajana. Sinun, minun ja Mikon täytyy ottaa tämä vakavana kasvun paikkana, muuta vaihtoehtoa ei ole! Ja, minä haluan kertoa sinulle hieman siitä miten minä näen sinut ja miksi rakastan sinua. Sinä olet ollut minulle todella hyvä, olet kohdellut minua ainakin tähän asti kuin ruusua kämmenellä ja vaikka en uskokaan ulkoisen kauneuden olevan kovinkaan tärkeää, niin sinulle on suotu suuri etuoikeus elämässä, koska omaat niin kauniin, herkän ja toisaalta myös voimakkaan ulkoisen olemuksen ja ulkonäön. Olet Jumalallisen kaunismies! Vaikka emme ole tunteneet vielä pitkään, kuten Mikon kanssa olemme, niin silti sinulla on myös hyvin vahva paikka sydämeni linnoituksessa, uskoit tai et, niin olette minulle Mikon kanssa yhtä rakkaita ja kuten sanoin myös Mikolle: sen takia, että olette toistenne täysiä vastakohtia. Tai sittenkin ehkä juuri sen takia!   Rakkain terveisin Tina [/i]   Molemmat miehet lukivat kirjeet. Ja, kesti hyvin pitkään ennen kuin mitään tapahtui. Sillä aikaa Tina jatkoi kävelyitään ja lukuhetkiä puistossa, sen kauniiden puiden alla ja vierellä ja hän oli tyytyväinen itseensä. Hän oli nyt tehnyt sen mitä pitikin tehdä, oman osuutensa tässä koko asiassa ja nyt pallo oli miehillä, siinä miten he reagoisivat tähän tilanteeseen. Sitten tapahtui yllättävää: kerran, mennessään kotiin Tinaa odotti postiluukussa kaksi kirjettä. Ja, fiksuna naisena hän arvasi heti mistä oli kyse ja keiltä nuo kirjeet olivat. Jo pelkät käsialat joilla vastaanottaja eli Tina oli kirjoitettu paljasti koko jutun. Ja koska oli perjantai-ilta ja Tinalla ei ollut seuraavana päivänä menoa minnekään, niin hän kaatoi itselleen lasillisen punaviiniä ja kävi kirjeiden kanssa istumaan rakkaaseen tuoliinsa. Siihen jossa hän melkein aina luki jotain. Näin luki Mikon lähettämässä kirjessä:   [i]Rakas Tina,   Kuten tiedät, niin sain sinulta jokunen aika sitten kirjeen. Ja, vaikka en ole varma, niin epäilen hyvi paljon, että myös Toni sai itselleen vastaavanlaisen kirjeen. Olenko oikeassa? No, oli miten oli, niin totuus on tässä: minä rakastan sinua edelleen yhtä paljon kuin suhteemme alkuvaheessa, olet minulle kaikkeni ja minunkin sydämessä on oleva aina paikka sinulle, tiedä se rakas! Ja, kuten tiedät, koska en ole kirjailija tai muutenkaan hyvä kirjoittamaan, niin sanon vain lyhyesti sanottavani: minä rakastan sinua niin paljon, että - jos niin tahdot - päästän sinut vapaaksi ja saat tehdä ja rakastaa elämässäni mitä ja ketä tahansa, toivon vain, että olet onnellinen. Toivon tosiaan vain, että olet onnellinen. Minulla ei ole enempää sanottavaa, mutta jos tilanne vaatii, niin aion kyllä taistella rakkaudestasi!   Terveisin Mikko [/i]   Mikon vilpittömyys ja hyväntahtoisuus, se, että hän lupasi päästää Tinan vapaaksi jos hän niin tahtoisi, niin teki syvän vaikutuksen naiseen. Ja, toisalta, tuntiessaan Mikon niin hyvin, niin ehkäpä hän osasi olettaa Mikolta jotain tuon tapaista. Tai ainakin toivoi sellaista. Seuraavaksi hän luki Tonin kirjeen. Se meni näin:   [i]Rakkaalle Tinalle,   Haluan sanoa sinulle muutaman asian tässä kirjeessäni: sinä olet mielestäni hurmaavin nainen johon koskaan olen törmännyt! Kauniit ja herkät kasvosi tulevat säilymään mielessäni ikuisuuden! Ja, kaikki viikot ja kuukaudet jotka olen saanut - etuoikeutetusti kyllä - viettää kanssasi, ovat olleet samoin minunkin parasta aikaa elämässäni. Sinä ja vain sinä, olet opettanut minulle, kuinka kuuluu elää hetkessä ja vaalia jokaista kaunista hetkeä jonka lyhyessä elämässään saa kokea. Kukaan muu ei ole aikaisemmin samalla tavalla opettanut minua sillä tavalla ja avannut silmiäni elämän oikeille salaisuuksille, sille mitään täällä maailmassa pitäisi oikeasti elää. Ja, teitpä mitä tahansa tai valitsipa mitä tahansa, niin minä annan sinulle lupani (sikäli kuin tarvitset sitä! ) ja siunaukseni ja toivon, että saat elää kauniin elämän, sellaisen mikä sopii juuri sinulle. Jos tämä on siis viimeinen kerta kun vaihdamme ajatuksia, niin toivon tosiaan vilpittömästi sinulle kaikkea parasta elämässäsi. Mutta, jos tämä ei ole viimeinen kerta, niin silloin minä aion kyllä taistella sinun rakkaudestasi, sen voit uskoa! Sinä olet ainut mitä haluan!   Terveisin Toni[/i]   Myöhemmin, viikkojen aikana, Tina sai yllättävän puhelun. Häntä pyydettiin koreograaffiksi Pariisiin erääseen keskisuureen tanssinäytökseen. Nainen puhelimessa oli luvannut Tinalle jatkossakin hyviä ja arvostettuja töitä jos tämä hänen uusin projektinsa menisi hyvin. Tina oli toki erittäin yllättynyt ja otettu koko tarjouksesta, mutta - koska täällä, kotona - asiat olivat vielä pahasti kesken, niin hän pyysi projektin vetäjältä hieman miettimisaikaa. Nainen sanoi, että Tinalla olisi kaksi viikkoa aikaa ajatella asiaa ja sitten hänen pitäisi tehdä päätös. Tanssiesitys pidettäisiin siitä huolimatta oliko vai eikö Tina siinä mukana.   Oli edelleen kaunis kesäpäivä ja juuri kun Tina astui ulos ovesta, niin hän törmäsi Mikkoon sekä Toniin. Molemmat miehet olivat tulleet tapaamaan Tinaa sattumalta samaan aikaan. Vai, oliko se sattumaa vaiko universaalia synkroniaa? Sitä emme ehkä saa koskaan tietää, mutta seuraavaksi tapahtui näin: Tina sanoi molemmille miehille: "Voi olla, että minä lähden Pariisiin." Molemmat miehet hämmästyivät ja olivat oikeasti pahoillaan asiasta. Tina katsoi molempaa edessän seisovaa miestä ja totesi saman itsekin. Hetken miehet näyttivät kuin avuttomilta koiran pennuilta, mutta sitten molemmat ryhdistäytyivät. Toni sanoi: "Mitä aiot tehdä Pariisissa? Ja, jos lähdet sinne, niin koska ajattelit lähteä?"   "Minulla on vielä muutama päivä aikaa harkita asiaa." Tina vastasi. Sitten hän jatkoi: "Näyttää kuitenkin aika paljon siltä, että lähden...Parisiin opettamaan tanssia. Lähinnä tekemään koreografioita."   "Minun tulee ikävä sinua, Tina." Mikko sai hädin tuskin sanottua.   "Minun myös." Tonikin totesi.   Mutta, vaikka tämä tarinamme loppu tuntuu ikävältä, surulliselta ja yllättävältä, niin silti kaikki kolme voittivat tässä tarinassa. Ainakin omalla tavallaan. Mikko ja Toni, kumma kyllä, ystävystyivät hieman tämä kummallisen episodin aikana ja Toni löysi itselleen naisystävän joka oli valmis sitoutumaan vain häneen, vaikkei koskaan unotanutkaan Tinaa ja Tinan kanssa kokemiaan kuukausia ja hän todella säilytti Tinan muiston aina sydämessään. Ja, Mikolla oli hieman vaikeampaa kumppanin etsinnässä, mutta hän löysi uskosta itselleen sen mitä aina oli herkkänä miehenä etsinyt ja oli ja eli tyytyväisenä rauhallista elämäänsä. Ja, mitä itse tarinamme päätähteen Tinaan tulee, niin myös hän selvisi kaikesta voittajan, ehkä kaikkein suurimpana kaikista kolmesta: Tina jatkoi tanssimisen opettamista ja hänellä riitti töitä niin paljon kuin hän vain kerkesi tehdä ja lisäksi Tina oli aloittanut kirjoittaa kirjaa omasta elämästään, sen ylä ja alamäistä, sen kaikista kauniista hetkistä joita hän oli elämässään kokenut. Kirjan nimi oli: Tinan kauneus.