Runoa jouluun täältäkin

SAATANALLINEN JOULU Täällä varjot muinaisten tiernapoikien esittäjinä kuljeskelevat Täällä aika pakenee, vaan kulkumiehet polkevat paikoillaan Läpeensä onttojen läntisten jumaluuksien äänet vaikenevat Jehovan perässä maailmaan tulleet käyvät sinua kutsumaan   Ei pitäisi milloinkaan elää, niin kuin täällä elellään Ovat huolenaiheet täällä samat kuin aiheet tekstien Näistä lavuaareista veri virtaa helvetin viemäreihin ”Usko meihin, petä itsesi!”, käyvät alisesta huutaen   Kaksi kalpeaa valoa palaa tuohesta tehdyssä naamataulussa Ruodossa roikkuu lasten pääkalloja, autiotalojen seinälautoja Kokoon kyhätty ruumisrahtu liikkuu viikate lahjasäkissään Ikuinen sarvipukki ei koskaan ole nähnyt Voidellun kasvoja   On elämä täällä rajallinen, vaan joulunseutu rajaton Tähteä Daavidin pidit majakkanasi pimeyden keskellä Perinteet henkivät vielä, vaikka kuolleiksi niitä luulit Ei valtaa hyvällä tahdolla piittaamattomuuden pesillä   Pesiytyneet edesmenneiden taloihin lopunajan hallitsijoiksi Saastaiset tontut jo tuhannetta vuotta Tonttulan maanpaossa Kännäävät kanssa täkäläisen pastorin, tentun ja lumiukkojen Parrat paksulti puurossa, sinapissa, yrjössä ja hernekeitossa   Kuljet aistit turtina Korvatunturin vakoojien keskellä Kuin kotikissa loppuhetkinään näet otuksia nurkissa On ajan säilä täällä elävälle kovin terävä ja armoton Kerta kerran jälkeen katkoo säikeitä elämänlangasta   Ovat tienoot vaiti, mutta joku hiljaisuuden kieltä haastelee Niille sanoille et kirjan uskovien piiristä saata löytää tulkkia Joulukuun vanha mysteeri vääntää tutkivien aivot solmuun Pettävät seinät paljastavat, oletko aavekuuro taikka -sokea   Yöhyestä yöhyeen jatkuu maanalainen jouluyön messu Siitä kirkosta ihmistä erota ei vouti, eikä edes kuolema Visaisissa mietinnöissä päiviemme lukumäärä päätetään Kuka hallitsee ajankulua, hän hallitsee elämän kaavoja   Et viettänyt juhlaasi oikealla tavalla, siitä henget vihastuivat Nyt ovat ne seuranasi aina vuoden ympäri ja hamaan hautaan Sinä mielenrauhaa lahjaksi toivoit, mutta sait pelkkiä vihtoja Riisipuuronen paksu kuin terva tarttuu kitalakeen ja kauhaan   Elo jäi puolitiehen, elit vain aatosta Nuutin päivään On maa täysin lumeton, vuodenkierto meni vituilleen Ripustat Pohjantähden kuuliaasti risukuusen katolle Syöt siankankkua mukaan perijuutalaisen perinteen