Ensimmäinen täällä julkaisemani teksti :) Tämä saattaa olla vain lyhyt novelli, tai sitten aloitus paljon isommalle projektille, en tiedä vielä. Toivoisin palautetta ennenkaikkea kieliasusta, lauserakenteista ja kirjoitusvirheistä.
-- Tarina kertoo siis noin 10-14 vuotiaasta pojasta, joka saa jonkinlaisen myrkytyksen. Lopussa on vähän fantasiaelementtejä, ja jos jatkan tätä, vedän todennäköisesti enemmän fantasiaan päin.
P.S. Lähetetty ja suurimmaksi osaksi kirjoitettu kännykällä :)
Tommi käveli koulusta kohti kotiaan. Oli ollut viimeinen koulupäivä, ja Tommin luokka oli esittänyt näytelmän kevätjuhlissa. Nyt olisi pitkä kesäloma edessä, ja kaiken kukkuraksi vielä matka Amerikkaan seuraavana päivänä.
Tommi avasi avaimillaan rappukäytävän oven, ja juuri kun hän oli päässyt sisään, iski häneen järkyttävä pahoinvoinnin aalto. Hänen piti ottaa tukea seinästä, jottei olisi kaatunut. Hetken kuluttua se meni kuitenkin ohi, ja Tommi kykeni taas kävelemään.
Hän kävelikin suoraan hissille sen sijaan, että olisi mennyt portaita. Juuri silloin ajatus kolmen kerroksen portaiden kävelystä tuntui mitein mahdottomalta. Taidan olla sairas, Tommi mietti ja arveli saaneensa pienen nuhan.
Hän toivoi, ettei se estäisi lomamatkalle lähtöä, koska se tietäisi kahden viikon hukkaamista kesälomasta tylsistymiseen. Hänet varmaan lähetettäisiin mummolaan, missä ei olisi varmastikaan mitään tekemistä. Olihan se hieno puutalo kaupungin laitamilla, mutta ulkomaanmatkaan verrattuna kuolettavan tylsä.
Tommi pohti tällaista kun hissi kulki ylös, ja pysähtyi kolmanteen kerrokseen. Poika avasi hissin veräjän, ja tunsi uuden heikotuskohtauksen. Tällä kertaa se oli pahempi, kuin aikaisemmin, ja hän joutui nojaamaan seinään melkein minuutin.
Pikkuhiljaa voimat alkoivat palautua, ja Tommi käveli taas aivan normaalisti kotiovelleen, avasi sen ja astui sisään. Ketään ei ollut kotona, ja Tommi meni huoneeseensa. Yhtäkkiä häntä alkoi huomata, ja hän lysähti sängylle. Eikä noussut siltä itse.
Seuraavan kerran Tommi heräsi hieman pökerryksissä jossain tuntemattomassa paikassa ja kuuli isänsä puhuvan jonkun toisen kanssa: "Kai hän toipuu?" isä kysyi huolestuneena.
"Myrkytys ei ollut loppujenlopuksi kovin paha. Hän tulee tolkkuihinsa hetkenä minä hyvänsä." toinen mies selitti. "Mutta Amerikkaan hän ei lähde todellakaan."
"Mutta..." isä aloitti närkästyneenä, mutta sai hetken kuluttua mielenmalttinsa takaisin. "Meidän on pakko lähteä, tai saamme potkut valehtelusta. Saimme vapaata vain siksi, että olimme jo kauan sitten varanneet matkan."
Voi ei, enkai minä nyt niin sairas ole, Tommi kauhisteli, ja yritti nousta. Hän ei pystynyt liikahtamaankaan. Poika muisti hätääntyneenä, mitä oli kuullut toisen miehen (kai lääkärin) sanovan. Hän oli saanut myrkkyä!
"Se ei muuta asiaa miksikään." lääkäri totesi. "Hän toipuu, mutta vain sillä edellytyksellä, että hän saa levätä." Nähdessään isän aikovan jo väittää vastaan hän jatkoi melkein kuiskaten: "Olisi murha raahata hänet matkalle nyt."
Tommi näki isänsä kalvenneet kasvot, ja tajusi, että tämä oli antanut periksi. Miehet kävelivät huoneesta pois, ja hän kuuli vielä isänsä mutisevan: "Pakko sitten kai lähettää hänet mummolaansa." Hän kuuli, kuin lääkäri vastasi jotain, mutta ei saanut selvää.
Tommi vaipui taas uneen, ja näki kummallisimpia unia elämässään. Hän katseli lähteeseen, ja katseeseen vastasivat monet kiinnostuneet silmäparit. Kun Tommi yritti koskettaa vedenpintaa, kuvajainen särkyi, ja hän näki taas arkisempia unia.
Kun hän heräsi seuraavan kerran, oli hämärää. Tommi nousi varovasti ylös, ja huomasi yöpöydällään äidin käsialalla kirjoitetun lapun. Siinä luki hätäisesti kirjoitettiuna:
"Tommi, sinä olit niin kipeä, ettei sinua voi nyt ottaa mukaan lomalle." Voi ei, Tommi henkäisi ja jatkoi lukemista. "Ikävä kyllä meidän on pakko lähteä, ja otimme pikkuveljesikin mukaan, ettei hän häiritsesi paranemistasi." Enkai minä nyt noin sairas ollut? "Isovanhempasi tulevat hakemaan sinua heti aamulla ja selittävät kaiken paremmin. Rakkain terveisin isä, äiti ja Pekka"
No vihdoinkin, Tommi huokaisi, ja katseli tähtiä ikkunastaan. Hänelle tuli mieleen, miten hän oli uskonut joskus pienenä niiden olevan eläviä. Vielä senkin jälkeen, kun hän oli saanut tietää niiden olevan jättiläismäisiä kaasupalloja, oli hän uskonut niiden ajattelevan.
Mutta myöhemmin, kun hän oli mennyt kouluun, oli järki tietenkin syrjäyttänyt nämä kuvitelmat. Mutta juuri tällaisina hetkinä hänen teki kuitenkin mieli uskoa, js hän kuvitteli kuulevansa tähtien äänet, niin kuin vuosia sitten oli kuullut.
Lukemattomat äänet kuuluivat heikkoina, liian heikkoina korvin kuultaviksi, mutta kuitenkin tarpeeksi voimakkaita tunnettaviksi. Miksei se voisi olla totta, Tommi mietti. Eihän kukaan ollut käynyt tähtien luona katsomassa.
Näiden ajatusten hämmentämä Tommi vajosi uneen, tällä kertaa rauhallisena. Hän oli jo melkein terve, eikä mikään varjostanut unia, toisin kuin edellisellä kerralla. Hän oli liian väsynyt järkyttymään edes lomamatkan sivu suun menemisestä.
