Runoja

[b]Siis päätin laittaa tähän muutamia runojani, koska näyttää, että yksittäiset runot pitää joka kerta laittaa yksitellen.[/b]Liian vaivalloista :smile: BTW joitakin näistä olen julkaissut Harhakuvassa, mutta vähäisen palautteen takia laitan ne tänne.     [b][u]Overdriven[/u][/b]   I lay head upon the pale sand, The light emptiness fills my caveties, feeling the grains impale my skin, depicted by you crystals bounce off to the skies making my insides melt and heart heavy, desert against my body, The calling moon as vast as you, shimmering like a beacon for hope, soil sweet cold and somber founds me, wind sleeps on my bosom but it burns to a cinder, pushing daisies, The last crimson threads are cut loose, pushing me to the ground, mirrors cracked, cold drips drop on my face and the embers peel away my wounds, like a salty maneuver of caring, leaving only scars   The smoky scent of rosy essence, it flows from the top of my nose, separating the frozen ache of my soul closed   A slight hint of life as a tint on a window is only left, eyes glaced, Deeds done empty, glass marbles, cuts of petals, flesh carved and spine spilled, dead leaves cover me foliage dried in vain, but you only cried because of me once, we are shard from a different glass one cut me, When you loved me Luckily I´m broken for good.     [b][u]Triumfi[/u][/b]   Silmänräpäys pimeydessä, sydämekouraisu hiljaisessa maailmassa, liikkuvien keuhkojen rytmi.   Elämänväri tyhjällä kankaalla, silmät sidottuna tulevaisuudelta, suljettuna menneisyydelle.   Kädet näkymättömien koskettajaksi, ote, joka murskaa uljaat.   Sanat, jotka ravitsevat kuolleita. Ja laulut, jotka parantavat surulliset.   Tahto niin vahva, että kasvattaa metsät takaisin, voima löytää kadonnut loisto, löytää hävinneet sankarit, olemus, joka saa tuulenkin kiinni.   Mieli kuin kilpi hulluja vastaan. Käsi, joka tukahduttaa viholliset jääkylmällä terällä, pahan päihittämisen nälkä.   Tunteet kuin linnut taivaankannella, luomakunnan rakkaus harteillaan, kuitenkin hauraita kuin kuivuneet ruusun terälehdet, hehkuu syvästi elämänlanka kuin aurinko, joka jatkaa tuhoamista.   Voin kuulla maan liikkeen, loputtomien armeijoiden marssin! Hylätkää toivo! Hylätkää kaikki!   Tuhottu.   Onko kaikki poissa?   Milloin tunnemme kevään henkäyksen, emmekä maista tuhkaa?   Mutta vartokaa! Aurinko nousee ja myrskypilvet häviää, valkoisen armeijan pauhu, kirkkaus, sattuu silmiini! Valaisee kunnian kentät!   Ja hetken kaikki paha on poissa.   Voin kyynelsilmin huutaa: Kauan eläköön kuningas! Kauan eläköön kuningas!     [b][u][u]Ylösnousemus[/u][/u][/b]   Itku vavisuttaa tuota pientä vartaloa, se on kestänyt läpi tuskien myrskyn. Hän on kantanut maailman painoa harteillaan. Huutanut tuskaansa, tuskaa, joka nousee jostakin syvältä, pitkin karvasta kurkkua.   Hän on rämpinyt läpi okaisen metsän. Hän on rukoillut kuulta pelastusta. Hän on pettynyt, jatkanut matkaa pää painuneena, katseen viistäessä maata. Epätoivon hetkinä kaatunut elottomana maahan. Hän on ylösnoussut kuin feenikslintu toivottomuuden tuhkista,   jatkanut tuota kivistä tietä eteenpäin, sillä tässä julmassa maailmassa ei pidä pysähtyä. Pitää jatkaa polkua eteenpäin. Muuten sydän muuttuu kiveksi.   Pitää etsiä sitä valoa tunnelin päästä, toivoa parasta pimeimpina hetkinä. Jaksaa odottaa auringon ensimmäisiä säikeitä, onnea etsiessä ei tarvitse kuolla.   Hän, joka laskeutui lepoon maailman taakka harteillaan, löytää vielä onnen ikuisen. Pitää jaksaa jatkaa matkaa, joskus joku sinut löytää, vaikka mullan alta.     [b][u]Darkness swallow me[/u][/b]   I swallow the sun, it illuminated inside of me. As the door to my soul shuts down.   Darkness swallow me.   I digest my pride, I banish my will to hide. But You don´t leave by my side. Hoping, flowing, glowing.   Darkness swallow me.   Timidly I take the starbelt branch, I let it tie around your lap.   Darkness swallow me.   Vividly we sunk into the dark sweet somber, our feelings to a wet shelter. Your beating echo turns me on as drums.