Lukupiiri: J.R.R. Tolkien: Silmarillion (5)
15.01.2014
J.R.R. Tolkienin Silmarillion-eepoksen lukupiiri.
Viides käsiteltävä osa on Quenta Silmarillionin luvut 12-16:
12. Ihmiset
13. Noldorin paluu
14. Beleriandin valtakunnat
15. Noldor Beleriandissa
16. Maeglin
Keskustelu käynnistyy maanantaina 17.2.2014.
Viides käsiteltävä osa on Quenta Silmarillionin luvut 12-16:
12. Ihmiset
13. Noldorin paluu
14. Beleriandin valtakunnat
15. Noldor Beleriandissa
16. Maeglin
Keskustelu käynnistyy maanantaina 17.2.2014.
J.R.R. Tolkienin Silmarillion-eepoksen lukupiiri.
 
Viides käsiteltävä osa on Quenta Silmarillionin luvut 12-16:
 
12. Ihmiset
13. Noldorin paluu
14. Beleriandin valtakunnat
15. Noldor Beleriandissa
16. Maeglin
 
Keskustelu käynnistyy maanantaina 17.2.2014.
17.02.2014
Mab
616 viestiä
Kerrankin mä olen ajoissa liikkellä :)
No, tässä pätkässä olivat sukupuut ja kartat ehdottoman tarpeellisia! Välillä ehkä hiukan koulukirjamaista lueskella noldorin ruhtinaiden asettumisia Beleriandiin, mutta saipahan samalla sellaisen olon, että nyt sitten tietää [strike]noin viiden sekunnin ajan[/strike], että kuka, missä ja milloin :)
Ihmisistä ei hirveän paljon vielä kerrottu (tykkäsin kuitenkin maininnasta Ulmosta ja vesistöistä - kaikki varmaan pitävät veden solinasta ja viehättävästi tällainen käsittääkseni aika yleismaailmallinen tunne on saatu sidottua osaksi ihmismytologiaa). Haltioiden antamissa nimityksissä ihmisille näyttäisi näkyvän Melkorin kuiskutuksien vaikutusta.
Mielenkiintoisesti myös vertailtiin haltioiden ja ihmisten eroavaisuuksia. Haltioiden kuolevaisuutta avattiin hiukan lisää, kun puhuttiin hengen tulesta, joka alkoi myöhemmin kuluttaa haltioiden ruumista sisältä päin. Varmaankin menee samaan kategoriaan Mírielin kuihtumisen (lasketaanko hänet edes kunnolla kuolleeksi?) kanssa Fëanorin synnyttyä.
Enpäs sitäkään muistanut, että Fëanor sai köniinsä jo tässä vaiheessa. Mutta eipä kaveri ollut kuolemaa tehdessäänkään oikein edukseen: hän ymmärsi miten vaikeasti voitettava vihollinen Morgoth oikein oli ja miten rajalliset voimat noldorilla, mutta silti vaati poikiaan pitämään valasta kiinni.
Ylipäätään haltioiden keskuudessa vanhemman tai holhoojan rooli näyttäytyisi hiukan epäselvänä. Aiemmassa pätkässä Finwë avioitui uudelleen ilmeisesti vasta sitten kun Fëanor oli jo sangen itsellinen, naimisissa ja kaikkea, mutta silti jotkut valittivat, ettei Finwë ollut tarpeeksi isä mahtavalle pojalleen. (Mielenkiintoista oli sekin, että Fëanorin kerrottiin rakastaneen isäänsä paljon, mutta siltikään ei hän oikein suvainnut isänsä uutta avioliittoa ja onnea.) Kuinkakohan kauan haltiavanhempien olisi siis syytä katsoa jälkikasvunsa perään ja missä vaiheessa nämä oikein itsenäistyvät :D
Vielä hurjemmalta vaikuttivat tottakai Turgonin yritykset ohjeistaa sisartaan Aredhelia tämän liikkumisista... luonnollisestikin satoja vuosia vanha haltia tarvitsee veljensä holhousta. Vaikka aluksi hurrasinkin Aredhelin kyvylle pitää oma päänsä, niin Eölin suhteen hän osoittautui kumman säyseäksi. Mutta yleisesti ottaen Eölin, Aredhelin ja Maeglinin vaiheet olivat eittämättä oikeaa Kunnon Draamaa. Eöl itse oli hyvin mielenkiintoinen, jokseenkin creepy haltia, mutta hyvä että tällaisiakin yksilöitä löytyy, ettei meno mene liian patsastelevaksi.
Gondolinin rakentaminen näyttäytyi nyt mulle jotenkin turhan umpimielisenä. Kyllähän sen ymmärtää, ettei halua kaiken kansan tietävän hyvästä piilosta, mutta varmasti monilla tuoreilla gondolinilaisilla oli ystäviä ja sukulaisia, jotka vain jäivät ihmettelemään, että minne he oikein katosivat.
Thingolilta tuli muuten yllättävän valar-kriittistä tekstiä (ja ihan aiheesta, sitähän täälläkin jonkun aiemman pätkän kohdalla ihmeteltiin, että aika tylysti jättivät valar Keski-Maan oman onnensa nojaan ja vetäytyivät Valinoriin hoitelemaan omia puutarhojaan). Ja se oli hauska yksityiskohta, kun joku Finarfinin pojista puolusteli heidän hurmioitumistaan Fëanorin sanoista ja vertasi sitä viinistä juopumiseen... maistui se viini ilmeisesti noldorillekin eikä vain Synkmetsän haltioille :D
Sellainen yksityiskohta oli päässyt myös unohtumaan, että Galadriel vietti paljon aikaansa Melianin seurassa ja oppi tältä Keski-Maa -tietoutta. Niin ikään yllätyin Glaurungin areenalle tulosta jo tässä vaiheessa, mutta aika epäonninen hänen ensimmäinen taistelukokemuksensa :D On se kuitenkin ihastuttavaa, että tuollaisetkin yksityiskohdat, kuten lohikäärmeiden hidas kehitys, on huomioitu.
No, tässä pätkässä olivat sukupuut ja kartat ehdottoman tarpeellisia! Välillä ehkä hiukan koulukirjamaista lueskella noldorin ruhtinaiden asettumisia Beleriandiin, mutta saipahan samalla sellaisen olon, että nyt sitten tietää [strike]noin viiden sekunnin ajan[/strike], että kuka, missä ja milloin :)
Ihmisistä ei hirveän paljon vielä kerrottu (tykkäsin kuitenkin maininnasta Ulmosta ja vesistöistä - kaikki varmaan pitävät veden solinasta ja viehättävästi tällainen käsittääkseni aika yleismaailmallinen tunne on saatu sidottua osaksi ihmismytologiaa). Haltioiden antamissa nimityksissä ihmisille näyttäisi näkyvän Melkorin kuiskutuksien vaikutusta.
Mielenkiintoisesti myös vertailtiin haltioiden ja ihmisten eroavaisuuksia. Haltioiden kuolevaisuutta avattiin hiukan lisää, kun puhuttiin hengen tulesta, joka alkoi myöhemmin kuluttaa haltioiden ruumista sisältä päin. Varmaankin menee samaan kategoriaan Mírielin kuihtumisen (lasketaanko hänet edes kunnolla kuolleeksi?) kanssa Fëanorin synnyttyä.
Enpäs sitäkään muistanut, että Fëanor sai köniinsä jo tässä vaiheessa. Mutta eipä kaveri ollut kuolemaa tehdessäänkään oikein edukseen: hän ymmärsi miten vaikeasti voitettava vihollinen Morgoth oikein oli ja miten rajalliset voimat noldorilla, mutta silti vaati poikiaan pitämään valasta kiinni.
Ylipäätään haltioiden keskuudessa vanhemman tai holhoojan rooli näyttäytyisi hiukan epäselvänä. Aiemmassa pätkässä Finwë avioitui uudelleen ilmeisesti vasta sitten kun Fëanor oli jo sangen itsellinen, naimisissa ja kaikkea, mutta silti jotkut valittivat, ettei Finwë ollut tarpeeksi isä mahtavalle pojalleen. (Mielenkiintoista oli sekin, että Fëanorin kerrottiin rakastaneen isäänsä paljon, mutta siltikään ei hän oikein suvainnut isänsä uutta avioliittoa ja onnea.) Kuinkakohan kauan haltiavanhempien olisi siis syytä katsoa jälkikasvunsa perään ja missä vaiheessa nämä oikein itsenäistyvät :D
Vielä hurjemmalta vaikuttivat tottakai Turgonin yritykset ohjeistaa sisartaan Aredhelia tämän liikkumisista... luonnollisestikin satoja vuosia vanha haltia tarvitsee veljensä holhousta. Vaikka aluksi hurrasinkin Aredhelin kyvylle pitää oma päänsä, niin Eölin suhteen hän osoittautui kumman säyseäksi. Mutta yleisesti ottaen Eölin, Aredhelin ja Maeglinin vaiheet olivat eittämättä oikeaa Kunnon Draamaa. Eöl itse oli hyvin mielenkiintoinen, jokseenkin creepy haltia, mutta hyvä että tällaisiakin yksilöitä löytyy, ettei meno mene liian patsastelevaksi.
Gondolinin rakentaminen näyttäytyi nyt mulle jotenkin turhan umpimielisenä. Kyllähän sen ymmärtää, ettei halua kaiken kansan tietävän hyvästä piilosta, mutta varmasti monilla tuoreilla gondolinilaisilla oli ystäviä ja sukulaisia, jotka vain jäivät ihmettelemään, että minne he oikein katosivat.
Thingolilta tuli muuten yllättävän valar-kriittistä tekstiä (ja ihan aiheesta, sitähän täälläkin jonkun aiemman pätkän kohdalla ihmeteltiin, että aika tylysti jättivät valar Keski-Maan oman onnensa nojaan ja vetäytyivät Valinoriin hoitelemaan omia puutarhojaan). Ja se oli hauska yksityiskohta, kun joku Finarfinin pojista puolusteli heidän hurmioitumistaan Fëanorin sanoista ja vertasi sitä viinistä juopumiseen... maistui se viini ilmeisesti noldorillekin eikä vain Synkmetsän haltioille :D
Sellainen yksityiskohta oli päässyt myös unohtumaan, että Galadriel vietti paljon aikaansa Melianin seurassa ja oppi tältä Keski-Maa -tietoutta. Niin ikään yllätyin Glaurungin areenalle tulosta jo tässä vaiheessa, mutta aika epäonninen hänen ensimmäinen taistelukokemuksensa :D On se kuitenkin ihastuttavaa, että tuollaisetkin yksityiskohdat, kuten lohikäärmeiden hidas kehitys, on huomioitu.
[size=2]Kerrankin mä olen ajoissa liikkellä :)[/size]
 
No, tässä pätkässä olivat sukupuut ja kartat ehdottoman tarpeellisia! Välillä ehkä hiukan koulukirjamaista lueskella noldorin ruhtinaiden asettumisia Beleriandiin, mutta saipahan samalla sellaisen olon, että nyt sitten tietää [strike]noin viiden sekunnin ajan[/strike], että kuka, missä ja milloin :)
 
Ihmisistä ei hirveän paljon vielä kerrottu (tykkäsin kuitenkin maininnasta Ulmosta ja vesistöistä - kaikki varmaan pitävät veden solinasta ja viehättävästi tällainen käsittääkseni aika yleismaailmallinen tunne on saatu sidottua osaksi ihmismytologiaa). Haltioiden antamissa nimityksissä ihmisille näyttäisi näkyvän Melkorin kuiskutuksien vaikutusta.
 
Mielenkiintoisesti myös vertailtiin haltioiden ja ihmisten eroavaisuuksia. Haltioiden kuolevaisuutta avattiin hiukan lisää, kun puhuttiin hengen tulesta, joka alkoi myöhemmin kuluttaa haltioiden ruumista sisältä päin. Varmaankin menee samaan kategoriaan Mírielin kuihtumisen (lasketaanko hänet edes kunnolla kuolleeksi?) kanssa Fëanorin synnyttyä.
 
Enpäs sitäkään muistanut, että Fëanor sai köniinsä jo tässä vaiheessa. Mutta eipä kaveri ollut kuolemaa tehdessäänkään oikein edukseen: hän ymmärsi miten vaikeasti voitettava vihollinen Morgoth oikein oli ja miten rajalliset voimat noldorilla, mutta silti vaati poikiaan pitämään valasta kiinni.
 
Ylipäätään haltioiden keskuudessa vanhemman tai holhoojan rooli näyttäytyisi hiukan epäselvänä. Aiemmassa pätkässä Finwë avioitui uudelleen ilmeisesti vasta sitten kun Fëanor oli jo sangen itsellinen, naimisissa ja kaikkea, mutta silti jotkut valittivat, ettei Finwë ollut tarpeeksi isä mahtavalle pojalleen. (Mielenkiintoista oli sekin, että Fëanorin kerrottiin rakastaneen isäänsä paljon, mutta siltikään ei hän oikein suvainnut isänsä uutta avioliittoa ja onnea.) Kuinkakohan kauan haltiavanhempien olisi siis syytä katsoa jälkikasvunsa perään ja missä vaiheessa nämä oikein itsenäistyvät :D
 
Vielä hurjemmalta vaikuttivat tottakai Turgonin yritykset ohjeistaa sisartaan Aredhelia tämän liikkumisista... luonnollisestikin satoja vuosia vanha haltia tarvitsee veljensä holhousta. Vaikka aluksi hurrasinkin Aredhelin kyvylle pitää oma päänsä, niin Eölin suhteen hän osoittautui kumman säyseäksi. Mutta yleisesti ottaen Eölin, Aredhelin ja Maeglinin vaiheet olivat eittämättä oikeaa Kunnon Draamaa. Eöl itse oli hyvin mielenkiintoinen, jokseenkin creepy haltia, mutta hyvä että tällaisiakin yksilöitä löytyy, ettei meno mene liian patsastelevaksi.
 
Gondolinin rakentaminen näyttäytyi nyt mulle jotenkin turhan umpimielisenä. Kyllähän sen ymmärtää, ettei halua kaiken kansan tietävän hyvästä piilosta, mutta varmasti monilla tuoreilla gondolinilaisilla oli ystäviä ja sukulaisia, jotka vain jäivät ihmettelemään, että minne he oikein katosivat.
 
Thingolilta tuli muuten yllättävän valar-kriittistä tekstiä (ja ihan aiheesta, sitähän täälläkin jonkun aiemman pätkän kohdalla ihmeteltiin, että aika tylysti jättivät valar Keski-Maan oman onnensa nojaan ja vetäytyivät Valinoriin hoitelemaan omia puutarhojaan). Ja se oli hauska yksityiskohta, kun joku Finarfinin pojista puolusteli heidän hurmioitumistaan Fëanorin sanoista ja vertasi sitä viinistä juopumiseen... maistui se viini ilmeisesti noldorillekin eikä vain Synkmetsän haltioille :D
 
Sellainen yksityiskohta oli päässyt myös unohtumaan, että Galadriel vietti paljon aikaansa Melianin seurassa ja oppi tältä Keski-Maa -tietoutta. Niin ikään yllätyin Glaurungin areenalle tulosta jo tässä vaiheessa, mutta aika epäonninen hänen ensimmäinen taistelukokemuksensa :D On se kuitenkin ihastuttavaa, että tuollaisetkin yksityiskohdat, kuten lohikäärmeiden hidas kehitys, on huomioitu.
17.02.2014
celeblith
108 kirjaa, 27 kirja-arviota, 194 viestiä
sukupuut ja kartat ehdottoman tarpeellisia!Juu etenkin tuo kartta, itse erehdyin lukemaan tuota Beleriantin valtakunnat lukua, ilman että oli kartta käsillä. Onneksi seuraavaan lukuun mennessä sain jo kartan esille. Mutta pitänee vielä palata tuohon 14lukuun uudelleen kartan kanssa.
Haltioiden antamissa nimityksissä ihmisille näyttäisi näkyvän Melkorin kuiskutuksien vaikutusta.Minäkin panin tämän merkille, että haltioiden nimitykset ihmisille olivat varsin väheksyviä ja jopa inhoavia.
Fëanor sai köniinsä jo tässä vaiheessaTodella, olin muistanut että Feanor olisi ehtinyt pidempää seikkailemaan täällä, mutta ei.
Heräsi vain ajatus, että jos Feanor olisi selvinnyt pidemmälle, ja jatkanut joukkojensa/seuraajiensa johtamista? Olisiko tullut sotia mm. Thingolin kanssa tai Fingolfin kanssa vai olisiko Feanor johtanut kansansa Melkorin kimppuun tuhoisin seurauksin?
Kuinkakohan kauan haltiavanhempien olisi siis syytä katsoa jälkikasvunsa perään ja missä vaiheessa nämä oikein itsenäistyvät :DAivan! :lol: Missä vaiheessa haltia on ´aikuinen´, kun tuntuvat nuo kuninkaat ja muut ylemmät vahtaavan sisariensa ja lastensa tekemisiä hyvinkin tarkkaan, ja säätelevän mitä saa tehdä ja minne mennä.
Kovasti tuntuvat haltiat haluavan vetäytyä ja sulkeutua muulta maailmalta. Turgon rakensi Gondolin piilopaikan jonne vetäytyi. Thingolin Doriath oli varsin suljettu. Hobitissa Synkmetsäkin samanlainen. Sormustenherrassa Rivendel on myös piilopaikka, ja Lohtlorien erittäin suljettu paikka. Eivätkä haltiat ole näinä myöhempinä aikoina kovin innoissaan puuttumaan ihmisten ja muiden ongelmiin.
Eölin, Aredhelin ja Maeglinin vaiheet olivat mielenkiintoista luettavaa. Draamaa todella. Eöl etenkin oli erittäin mielenkiintoinen ja erilainen, harmi, että niin lyhyitä ovat joidenkin osat.
. maistui se viini ilmeisesti noldorillekin eikä vain Synkmetsän haltioille :D:lol:
[quote] sukupuut ja kartat ehdottoman tarpeellisia! [/quote]
 
Juu etenkin tuo kartta, itse erehdyin lukemaan tuota Beleriantin valtakunnat lukua, ilman että oli kartta käsillä. Onneksi seuraavaan lukuun mennessä sain jo kartan esille. Mutta pitänee vielä palata tuohon 14lukuun uudelleen kartan kanssa.
 
 
[quote]Haltioiden antamissa nimityksissä ihmisille näyttäisi näkyvän Melkorin kuiskutuksien vaikutusta.[/quote]
 
Minäkin panin tämän merkille, että haltioiden nimitykset ihmisille olivat varsin väheksyviä ja jopa inhoavia.
 
 
[quote]Fëanor sai köniinsä jo tässä vaiheessa[/quote]
 
Todella, olin muistanut että Feanor olisi ehtinyt pidempää seikkailemaan täällä, mutta ei. Heräsi vain ajatus, että jos Feanor olisi selvinnyt pidemmälle, ja jatkanut joukkojensa/seuraajiensa johtamista? Olisiko tullut sotia mm. Thingolin kanssa tai Fingolfin kanssa vai olisiko Feanor johtanut kansansa Melkorin kimppuun tuhoisin seurauksin?
 
 
[quote]Kuinkakohan kauan haltiavanhempien olisi siis syytä katsoa jälkikasvunsa perään ja missä vaiheessa nämä oikein itsenäistyvät :D[/quote]
 
Aivan! :lol: Missä vaiheessa haltia on ´aikuinen´, kun tuntuvat nuo kuninkaat ja muut ylemmät vahtaavan sisariensa ja lastensa tekemisiä hyvinkin tarkkaan, ja säätelevän mitä saa tehdä ja minne mennä.
 
 
Kovasti tuntuvat haltiat haluavan vetäytyä ja sulkeutua muulta maailmalta. Turgon rakensi Gondolin piilopaikan jonne vetäytyi. Thingolin Doriath oli varsin suljettu. Hobitissa Synkmetsäkin samanlainen. Sormustenherrassa Rivendel on myös piilopaikka, ja Lohtlorien erittäin suljettu paikka. Eivätkä haltiat ole näinä myöhempinä aikoina kovin innoissaan puuttumaan ihmisten ja muiden ongelmiin.
 
 
Eölin, Aredhelin ja Maeglinin vaiheet olivat mielenkiintoista luettavaa. Draamaa todella. Eöl etenkin oli erittäin mielenkiintoinen ja erilainen, harmi, että niin lyhyitä ovat joidenkin osat.
 
 
 
[quote]. maistui se viini ilmeisesti noldorillekin eikä vain Synkmetsän haltioille :D[/quote] :lol:
19.02.2014
Mab
616 viestiä
celeblithKovasti tuntuvat haltiat haluavan vetäytyä ja sulkeutua muulta maailmalta. Turgon rakensi Gondolin piilopaikan jonne vetäytyi. Thingolin Doriath oli varsin suljettu. Hobitissa Synkmetsäkin samanlainen. Sormustenherrassa Rivendel on myös piilopaikka, ja Lohtlorien erittäin suljettu paikka. Eivätkä haltiat ole näinä myöhempinä aikoina kovin innoissaan puuttumaan ihmisten ja muiden ongelmiin.Joo, olet ihan oikeassa. Vähän samantapaista käytöstä muuten kuin Valinoriin sulkeutuneilta valarilta.
Vaikka se tavallaan tuntuu tylyltä ja hiukan pelkurimaiseltakin, niin on se silti ymmärrettävääkin. Kyllä mullekin aina silloin tällöin tulee halu vetäytyä maailmasta ja ehkä mä joskus tulevaisuudessa asunkin erakoituneena mummona jossain metsän keskellä onnellisena omassa pienessä maailmassani
Tiedä häntä, miten haltioiden kuolemattomuus vaikuttaa tämänkaltaisiin tuntemuksiin. Toisaalta heillä on aikaa tutkia maailmaa ihan omaan tahtiinsa, toisaalta (varsinkin myöhempinä aikoina) muun maailman nopeatempoisuus saattaa vaikuttaa järkyttävältä touhottamiselta, minkä takia voi tuntua paremmalta ajatukselta pysytellä omissa oloissa katselemassa kaikessa rauhassa ruohon kasvamista ja mietiskellä syvällisiä.
[quote="celeblith" post=10880]Kovasti tuntuvat haltiat haluavan vetäytyä ja sulkeutua muulta maailmalta. Turgon rakensi Gondolin piilopaikan jonne vetäytyi. Thingolin Doriath oli varsin suljettu. Hobitissa Synkmetsäkin samanlainen. Sormustenherrassa Rivendel on myös piilopaikka, ja Lohtlorien erittäin suljettu paikka. Eivätkä haltiat ole näinä myöhempinä aikoina kovin innoissaan puuttumaan ihmisten ja muiden ongelmiin.[/quote]
 
Joo, olet ihan oikeassa. Vähän samantapaista käytöstä muuten kuin Valinoriin sulkeutuneilta valarilta.
 
Vaikka se tavallaan tuntuu tylyltä ja hiukan pelkurimaiseltakin, niin on se silti ymmärrettävääkin. Kyllä mullekin aina silloin tällöin tulee halu vetäytyä maailmasta ja ehkä mä joskus tulevaisuudessa asunkin erakoituneena mummona jossain metsän keskellä onnellisena omassa pienessä maailmassani :cool:
 
Tiedä häntä, miten haltioiden kuolemattomuus vaikuttaa tämänkaltaisiin tuntemuksiin. Toisaalta heillä on aikaa tutkia maailmaa ihan omaan tahtiinsa, toisaalta (varsinkin myöhempinä aikoina) muun maailman nopeatempoisuus saattaa vaikuttaa järkyttävältä touhottamiselta, minkä takia voi tuntua paremmalta ajatukselta pysytellä omissa oloissa katselemassa kaikessa rauhassa ruohon kasvamista ja mietiskellä syvällisiä.
20.02.2014
celeblith
108 kirjaa, 27 kirja-arviota, 194 viestiä
muun maailman nopeatempoisuus saattaa vaikuttaa järkyttävältä touhottamiselta, minkä takia voi tuntua paremmalta ajatukselta pysytellä omissa oloissa katselemassa kaikessa rauhassa ruohon kasvamista ja mietiskellä syvällisiä.Aivan , erittäin järkeenkäypä selitys. Kun haltioille ihmisikä ei ole aika eikä mitään, niin uskoisi hieman hämmentävääkin olla paljon kanssakäymisissä muiden kanssa, joka kerta kun menet tervehtimaan jotakuta, niin tilalla onkin jo joku muu, pojanpoika tai pojanpojanpoika. Ja kun on kaikki aika maailmassa niin mihinkäs sitä olisi kiire mennä ketään tapaamaan, ehtiihän sen vielä :lol:
[quote]muun maailman nopeatempoisuus saattaa vaikuttaa järkyttävältä touhottamiselta, minkä takia voi tuntua paremmalta ajatukselta pysytellä omissa oloissa katselemassa kaikessa rauhassa ruohon kasvamista ja mietiskellä syvällisiä.[/quote]
 
Aivan , erittäin järkeenkäypä selitys. Kun haltioille ihmisikä ei ole aika eikä mitään, niin uskoisi hieman hämmentävääkin olla paljon kanssakäymisissä muiden kanssa, joka kerta kun menet tervehtimaan jotakuta, niin tilalla onkin jo joku muu, pojanpoika tai pojanpojanpoika. Ja kun on kaikki aika maailmassa niin mihinkäs sitä olisi kiire mennä ketään tapaamaan, ehtiihän sen vielä :lol:
22.02.2014
Mitähän tästä nyt sanoisi. Luin alkuluvut ihmisten tulosta jo alkuviikosta, mutta siten tökkäsi noihin valtiokuvauksiin, ja vasta tänään tuli luettua loput. Ihmisten herääminen sivuutetaan harmillisen nopeasti, mutta seuraavan luvun otsikosta voinee päätellä, että heihin palataan pian.
Haltiavaltakuntien luettelosta ei voi kuin sanoa että hohhoijaa, jokaisen piti sitten saada oma pieni lääni jossa leikkiä kuningasta. Mun pokkarissa ei ole edes karttaa, joten googlettelin netistä sellaisen - ja onhan mulla yksi isompi posteri siitä kartasta, mutta sen esillä pitäminen samalla kun lukee on vähän vaikeaa. Vähän sumussa kyllä menivät paikat ohi, pitänee palata näihin tarkemmin kun lukee seuraavia lukuja.
Ehkä eristyminen ja lopullisen turvan hakeminen liittyvät nimenomaan kuolemattomuuteen: koskaan et voi tietää, mitä vihollinen jonain päivänä keksii, joten turvasuunnitelmatkin venyvät äärimmäisyyksiin. Haltiakuningas tuskin ajattelee van muutaman vuosisadan viiveellä kansansa tulevaisuutta.
Haltiavaltakuntien luettelosta ei voi kuin sanoa että hohhoijaa, jokaisen piti sitten saada oma pieni lääni jossa leikkiä kuningasta. Mun pokkarissa ei ole edes karttaa, joten googlettelin netistä sellaisen - ja onhan mulla yksi isompi posteri siitä kartasta, mutta sen esillä pitäminen samalla kun lukee on vähän vaikeaa. Vähän sumussa kyllä menivät paikat ohi, pitänee palata näihin tarkemmin kun lukee seuraavia lukuja.
mabEnpäs sitäkään muistanut, että Fëanor sai köniinsä jo tässä vaiheessa.En minäkään! Toisaalta en muistanut myöskään, että Maedhros käy roikkumassa kädestään Morgothin linnoituksessa jo näin aikaisessa vaiheessa kirjaa. Mielikuva tuosta julmasta vangitsemisesta oli kuitenkin jäänyt vahvana mieleen, jopa siis vahvempana kuin Fëanorin itsensä kuolema.
celeblithEölin, Aredhelin ja Maeglinin vaiheet olivat mielenkiintoista luettavaa. Draamaa todella.Totta. Tämä oli kiinnostava (ja vaihteeksi juonellinen) kertomus noiden taistelu- ja valtakuntaluetteloiden jälkeen. Gondolin on muutenkin kiehtova yritys rakentaa äärimmäisen eristynyt haltiavaltakunta, siis muidenkin sellaisten mittapuulla. Kukaan muu kuningas ei sentään ole tainnut kieltää omaa väkeään lähtemästä.
Ehkä eristyminen ja lopullisen turvan hakeminen liittyvät nimenomaan kuolemattomuuteen: koskaan et voi tietää, mitä vihollinen jonain päivänä keksii, joten turvasuunnitelmatkin venyvät äärimmäisyyksiin. Haltiakuningas tuskin ajattelee van muutaman vuosisadan viiveellä kansansa tulevaisuutta.
mabVaikka aluksi hurrasinkin Aredhelin kyvylle pitää oma päänsä, niin Eölin suhteen hän osoittautui kumman säyseäksi.Kyllähän se tuossa aika selvästi sanottiin, ettei Aredhel suinkaan ihan ilman tahtoaan mennyt Eölin morsiameksi. Toki Eölin lumouksellakin oli varmasti osansa. Toisaalta pakoon lähtö sujuu lopulta kuitenkin aika kivuttomasti, kun Maeglin on myös tukemassa äitiään lähtöajatuksen suhteen - ehkä Aredhel olisi voinut yrittää pakoon aiemminkin, mutta ei syystä tai toisesta (lumouksen tai vaikka poikansa tähden) tullut niin tehneeksi.
Mitähän tästä nyt sanoisi. Luin alkuluvut ihmisten tulosta jo alkuviikosta, mutta siten tökkäsi noihin valtiokuvauksiin, ja vasta tänään tuli luettua loput. Ihmisten herääminen sivuutetaan harmillisen nopeasti, mutta seuraavan luvun otsikosta voinee päätellä, että heihin palataan pian.
 
Haltiavaltakuntien luettelosta ei voi kuin sanoa että hohhoijaa, jokaisen piti sitten saada oma pieni lääni jossa leikkiä kuningasta. Mun pokkarissa ei ole edes karttaa, joten googlettelin netistä sellaisen - ja onhan mulla yksi isompi posteri siitä kartasta, mutta sen esillä pitäminen samalla kun lukee on vähän vaikeaa. Vähän sumussa kyllä menivät paikat ohi, pitänee palata näihin tarkemmin kun lukee seuraavia lukuja.
 
 
[quote=mab]Enpäs sitäkään muistanut, että Fëanor sai köniinsä jo tässä vaiheessa.[/quote]
 
En minäkään! Toisaalta en muistanut myöskään, että Maedhros käy roikkumassa kädestään Morgothin linnoituksessa jo näin aikaisessa vaiheessa kirjaa. Mielikuva tuosta julmasta vangitsemisesta oli kuitenkin jäänyt vahvana mieleen, jopa siis vahvempana kuin Fëanorin itsensä kuolema.
 
 
[quote=celeblith]Eölin, Aredhelin ja Maeglinin vaiheet olivat mielenkiintoista luettavaa. Draamaa todella. [/quote]
 
Totta. Tämä oli kiinnostava (ja vaihteeksi juonellinen) kertomus noiden taistelu- ja valtakuntaluetteloiden jälkeen. Gondolin on muutenkin kiehtova yritys rakentaa äärimmäisen eristynyt haltiavaltakunta, siis muidenkin sellaisten mittapuulla. Kukaan muu kuningas ei sentään ole tainnut kieltää omaa väkeään lähtemästä.
 
Ehkä eristyminen ja lopullisen turvan hakeminen liittyvät nimenomaan kuolemattomuuteen: koskaan et voi tietää, mitä vihollinen jonain päivänä keksii, joten turvasuunnitelmatkin venyvät äärimmäisyyksiin. Haltiakuningas tuskin ajattelee van muutaman vuosisadan viiveellä kansansa tulevaisuutta.
 
 
[quote=mab]Vaikka aluksi hurrasinkin Aredhelin kyvylle pitää oma päänsä, niin Eölin suhteen hän osoittautui kumman säyseäksi. [/quote]
 
Kyllähän se tuossa aika selvästi sanottiin, ettei Aredhel suinkaan ihan ilman tahtoaan mennyt Eölin morsiameksi. Toki Eölin lumouksellakin oli varmasti osansa. Toisaalta pakoon lähtö sujuu lopulta kuitenkin aika kivuttomasti, kun Maeglin on myös tukemassa äitiään lähtöajatuksen suhteen - ehkä Aredhel olisi voinut yrittää pakoon aiemminkin, mutta ei syystä tai toisesta (lumouksen tai vaikka poikansa tähden) tullut niin tehneeksi.
23.02.2014
Mab
616 viestiä
DynKyllähän se tuossa aika selvästi sanottiin, ettei Aredhel suinkaan ihan ilman tahtoaan mennyt Eölin morsiameksi. Toki Eölin lumouksellakin oli varmasti osansa. Toisaalta pakoon lähtö sujuu lopulta kuitenkin aika kivuttomasti, kun Maeglin on myös tukemassa äitiään lähtöajatuksen suhteen - ehkä Aredhel olisi voinut yrittää pakoon aiemminkin, mutta ei syystä tai toisesta (lumouksen tai vaikka poikansa tähden) tullut niin tehneeksi.Joo, totta tuo. Lähinnä ajattelin sitä, kuinka Eölin käskystä Aredhel alkoi kiltisti pysytellä päiväsaikaan sisällä eikä edes yrittänyt ottaa millään tavalla kontaktia noldoriin silloinkaan kun Eöl oli jossain muualla. En oikein saanut selvää, että johtuiko Aredhelin tottelevaisuus Eölin asettamille rajoitteille lumouksesta vai että oliko Aredhel "vapaaehtoisesti" niin alistuvainen. Luulisi kuitenkin, että jos lumouksesta ei ollut kyse, niin Aredhel ja Maeglin olisivat voineet paeta jo paljon aiemmin, mikäli olisivat niin halunneet/uskaltaneet. Hehän jäivät monta kertaa kahdestaan Eölin lähdettyä milloin minnekin.
[quote="Dyn" post=11166]Kyllähän se tuossa aika selvästi sanottiin, ettei Aredhel suinkaan ihan ilman tahtoaan mennyt Eölin morsiameksi. Toki Eölin lumouksellakin oli varmasti osansa. Toisaalta pakoon lähtö sujuu lopulta kuitenkin aika kivuttomasti, kun Maeglin on myös tukemassa äitiään lähtöajatuksen suhteen - ehkä Aredhel olisi voinut yrittää pakoon aiemminkin, mutta ei syystä tai toisesta (lumouksen tai vaikka poikansa tähden) tullut niin tehneeksi.[/quote]
 
Joo, totta tuo. Lähinnä ajattelin sitä, kuinka Eölin käskystä Aredhel alkoi kiltisti pysytellä päiväsaikaan sisällä eikä edes yrittänyt ottaa millään tavalla kontaktia noldoriin silloinkaan kun Eöl oli jossain muualla. En oikein saanut selvää, että johtuiko Aredhelin tottelevaisuus Eölin asettamille rajoitteille lumouksesta vai että oliko Aredhel "vapaaehtoisesti" niin alistuvainen. Luulisi kuitenkin, että jos lumouksesta ei ollut kyse, niin Aredhel ja Maeglin olisivat voineet paeta jo paljon aiemmin, mikäli olisivat niin halunneet/uskaltaneet. Hehän jäivät monta kertaa kahdestaan Eölin lähdettyä milloin minnekin.