Lukuhaaste: Helmet 2019
12.06.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
Kirja olisi käynyt moneen muuhunkin hankalahkoon vapaaseen kohtaan, mutta tähän sen alun perin suunnittelin, joten siihen se sitten myös sijoittuu. No, onko tämä varsinaisesti rakkausromaani, on vähän tulkinnan varainen. Ei se sitä ainakaan pelkästään ole, mutta jossain Love story listassa kirja oli mukana ja englanninkielistä versiota mainostetaan ”A love story across the ages…”.
Päähenkilöllä on geeneissä virhe, jonka vuoksi hän ei vanhene siinä, missä normaalit ihmiset. Hän on elänyt reippaasti yli 400 vuotta, eikä elinikä odote ole vielä edes puolessa välissä. Tarina seuraa miehen elämää vuodesta 1581 nykypäivään sekalaisessa järjestyksessä. Tarina on sujuvasti kirjoitettu ja sitä luki oikein mielellään. Vaikka sisällössä ei mitään mullistavaa sinällään tapahtunut, en missään kohtaa kyllästynyt tarinaan. 3+/5
32/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

6. Rakkausromaani - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8249-kuinka-aika-pysaytetaan]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/url]
 
Kirja olisi käynyt moneen muuhunkin hankalahkoon vapaaseen kohtaan, mutta tähän sen alun perin suunnittelin, joten siihen se sitten myös sijoittuu. No, onko tämä varsinaisesti rakkausromaani, on vähän tulkinnan varainen. Ei se sitä ainakaan pelkästään ole, mutta jossain [i]Love story[/i] listassa kirja oli mukana ja englanninkielistä versiota mainostetaan [i]”A love story across the ages…”.[/i]
 
Päähenkilöllä on geeneissä virhe, jonka vuoksi hän ei vanhene siinä, missä normaalit ihmiset. Hän on elänyt reippaasti yli 400 vuotta, eikä elinikä odote ole vielä edes puolessa välissä. Tarina seuraa miehen elämää vuodesta 1581 nykypäivään sekalaisessa järjestyksessä. Tarina on sujuvasti kirjoitettu ja sitä luki oikein mielellään. Vaikka sisällössä ei mitään mullistavaa sinällään tapahtunut, en missään kohtaa kyllästynyt tarinaan. 3+/5
 
32/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani - [color=purple]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/color]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59481]R. A. Montgomery: Matka avaruudessa[/url]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59519]V. E. Schwab: Magian syvempi sävy[/url]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59769]Stephen King: Carrie[/url]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59582]Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa[/url]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59394]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59908]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/url]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59856]H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari[/url]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59658] H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa[/url]
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59805]J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho[/url]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59904]Michelle Paver: Dark Matter[/url]
32. Kirjan nimessä on ammatti - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59725]Alastair Reynolds: Varjokapteeni[/url]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59474]Josh Malerman: Lintuhäkki[/url]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59793]Lois Lowry: The Giver[/url]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59463]Margaret Atwood: Sokea surmaaja[/url]
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59681]Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky[/url]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59415]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59485]Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita[/url]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
15.06.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
Tämä kohta oli niin vaikea, että kelpuutan tämän kirjan, vaikka kirjailija on julkaissut myös yhden novellin.
33/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Tämä kohta oli niin vaikea, että kelpuutan tämän kirjan, vaikka kirjailija on julkaissut myös yhden novellin.
33/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
4. Kirjailijan ainoa teos - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/391-hirviokoirien-elama]Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä[/url]
 
Tämä kohta oli niin vaikea, että kelpuutan tämän kirjan, vaikka kirjailija on julkaissut myös yhden novellin.
 
33/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos - [color=purple]Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59936]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/url]

18.06.2019
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
- Florence Nightingale on nimi, jonka jokainen sotahistoristoriasta ja sota-ajan sairaanhoidosta vähänkin kiinnostunut lienee kuullut mainittavan. Mitfordin murhat ei kuitenkaan käsittele häntä, vaan hänen kummityttönsä, Florence Nightingale Shoren murhaa, joka tapahtui 1920 hänen ollessaan junamatkalla ja jäi selvittämättömäksi mysteeriksi. Fellowsin versio tapahtumista on kyllä Agatha Christiemäisen viihdyttävä.
19/50
[Spoileri - klikkaa]
- Florence Nightingale on nimi, jonka jokainen sotahistoristoriasta ja sota-ajan sairaanhoidosta vähänkin kiinnostunut lienee kuullut mainittavan. Mitfordin murhat ei kuitenkaan käsittele häntä, vaan hänen kummityttönsä, Florence Nightingale Shoren murhaa, joka tapahtui 1920 hänen ollessaan junamatkalla ja jäi selvittämättömäksi mysteeriksi. Fellowsin versio tapahtumista on kyllä Agatha Christiemäisen viihdyttävä.
19/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan [color=red][b]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/b][/color]
 
- Florence Nightingale on nimi, jonka jokainen sotahistoristoriasta ja sota-ajan sairaanhoidosta vähänkin kiinnostunut lienee kuullut mainittavan. Mitfordin murhat ei kuitenkaan käsittele häntä, vaan hänen kummityttönsä, Florence Nightingale Shoren murhaa, joka tapahtui 1920 hänen ollessaan junamatkalla ja jäi selvittämättömäksi mysteeriksi. Fellowsin versio tapahtumista on kyllä Agatha Christiemäisen viihdyttävä.
 
19/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=black]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=black]Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=black]Naomi Alderman: Voima[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan [color=black]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=black]Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=black]Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=black]Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=black]Samanta Schweblin: Houreuni[/color]
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia [color=black]Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=black]Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen[/color]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=black]Kathryn Stockett: Piiat[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=black]Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=black]Volker Kutscher: Babylon Berlin[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=black]J.R. Ward: Prisoner of Night[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
22.06.2019
Pisania
1199 kirjaa, 1846 viestiä
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
Kertojana tässä on teini-ikäinen Louise joka on syntymästään saakka jäänyt nuoremman kaksoissiskonsa varjoon. Caroline on kauniimpi, lahjakkaampi ja pidetympi, mikä tekee elämästä pienellä kalastajien saarella vieläkin vaikeampaa Louiselle. Hän ei todellakaan pidä siskostaan ja oli jotenkin virkistävää että kirjan lopussa [Spoileri - klikkaa]
44/50

siskokset eivät tee itkuista sovintoa, koska selviää että Caroline onkin aina kadehtinut Louisea tms. He lähtevät eri suuntiin eivätkä ole yhteydessä toisiinsa kuin perhetragedioiden vuoksi.
44/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani Jennifer Clement: Basquiatin leski
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Noora Vallinkoski: Perno Mega City
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Laura Freeman: The reading cure
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Per Olov Enquist: Blanche ja Marie
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Georg Seitz: Joki vailla paluuta
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Sam Munson: The war against the assholes
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Caleb Carr: The alienist
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu Philip Reeve: Larklight
29. Kirjassa nähdään unia Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
32. Kirjan nimessä on ammatti Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Kari Hotakainen: Ihmisen osa
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Julian Clary: Me Ponnekkaat

[b]17. Kirjassa on kaksoset[/b] Katherine Paterson: [i]Miksi aina Caroline?[/i]
 
Kertojana tässä on teini-ikäinen Louise joka on syntymästään saakka jäänyt nuoremman kaksoissiskonsa varjoon. Caroline on kauniimpi, lahjakkaampi ja pidetympi, mikä tekee elämästä pienellä kalastajien saarella vieläkin vaikeampaa Louiselle. Hän ei todellakaan pidä siskostaan ja oli jotenkin virkistävää että kirjan lopussa [spoiler]siskokset eivät tee itkuista sovintoa, koska selviää että Caroline onkin aina kadehtinut Louisea tms. He lähtevät eri suuntiin eivätkä ole yhteydessä toisiinsa kuin perhetragedioiden vuoksi.[/spoiler]
 
44/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani [color=green]Jennifer Clement: Basquiatin leski[/color]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=green]Noora Vallinkoski: Perno Mega City[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja [color=green]S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija[/color]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja [color=green]Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito[/color]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=green]Laura Freeman: The reading cure[/color]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=green]Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Per Olov Enquist: Blanche ja Marie[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria[color=green] Georg Seitz: Joki vailla paluuta[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=green]Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=green]Sam Munson: The war against the assholes[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan [color=green]Caleb Carr: The alienist[/color]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu [color=green]Philip Reeve: Larklight[/color]
29. Kirjassa nähdään unia [color=green]Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla [color=green]Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa[/color]
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=green]Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia [color=green]Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty[/color]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä [color=green]Kari Hotakainen: Ihmisen osa[/color]
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja [color=green]Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat[/color]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia [color=green]Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa[/color]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=green]Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=green]Julian Clary: Me Ponnekkaat[/color][/spoiler]
23.06.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
Pitkänovelli, sivuja 26.
34/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Pitkänovelli, sivuja 26.
34/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
47. Kirjassa on alle 100 sivua - [color=black]James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play[/color]
 
Pitkänovelli, sivuja 26.
 
34/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59943]Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä[/url]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59936]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/url]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59481]R. A. Montgomery: Matka avaruudessa[/url]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59519]V. E. Schwab: Magian syvempi sävy[/url]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59769]Stephen King: Carrie[/url]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59582]Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa[/url]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59394]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59908]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/url]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59856]H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari[/url]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59658] H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa[/url]
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59805]J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho[/url]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59904]Michelle Paver: Dark Matter[/url]
32. Kirjan nimessä on ammatti - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59725]Alastair Reynolds: Varjokapteeni[/url]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59474]Josh Malerman: Lintuhäkki[/url]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59793]Lois Lowry: The Giver[/url]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59463]Margaret Atwood: Sokea surmaaja[/url]
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59681]Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky[/url]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - [color=purple]James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59415]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59485]Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita[/url]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
24.06.2019
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen: Macbeth (William Shakespeare)
Tämä oli ihan kauhea kohta, olisin halunnut skipata kokonaan. Voin suositella kirjoja, mutta en kyllä todellakaan halua sanoa, että jokin kirja kuuluu yleissivistykseen. Mutta laitan tähän nyt Shakespearen, ehkä edes yksi hänen teoksistaan olisi hyvä tuntea, koska aika paljon vieläkin käytössä olevia sanontoja juontaa juurensa tämän herran teoksiin.
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Jäähyväiset aseille (Ernest Hemingway)
Löysin tämän joltain kielletyt kirjat -listalta. Hemingway ei kyllä ole minua varten, ehkä ongelma on enemmän kirjojen tyylissä kuin kirjoitustavassa.
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Lassie palaa kotiin (Eric Knight)
Lassie myydään ja uusi isäntä ronttaa eläimen saaren toiselle laidalle, josta uskollinen ystävä sitten karkaa ja vaeltaa takaisin kotiin erinäisten seikkailujen kautta.
44. Kirja kertoo Berliinistä: Lukija (Bernhard Schlink)
Oion, sillä kirja ei varsinaisesti kerro Berliinistä, vaan tapahtumamiljöönä on yleisemmin Saksa. Mutta todella harvoin luen edes Saksaan sijoittuvia teoksia, joten tämä täyttäköön tämän haastekohdan (ilman tätä haastekohtaa olisin tuskin tätäkään teosta lukenut).
35/50 luettu 15/50 spefiä, 8/50 omasta hyllystä)
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Beguiled (Joanna Chambers)
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: The Moonstone (Wilkie Collins)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Charlotte's Web (E. B. White)
6. Rakkausromaani: I Wish You Were Mine (Lauren Layne)
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: The Laughing Policeman (Maj Sjöwall & Per Wahlöö)

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: My Sister, the Serial Killer (Oyinkan Braithwaite)
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Tuulen viemää (Margaret Mitchell)
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kuoleman maku (P. D. James)
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Trail of Lightning (Rebecca Roanhorse)
24. Sokkona hyllystä valittu kirja: Sunstone, vol 1 (Stjepan Šejić)
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Nainen junassa (Paula Hawkins)
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Norse Mythology (Neil Gaiman)
28. Kirjan kannessa on kuu: The Carpenter’s Secret (Noah Harris)
29. Kirjassa nähdään unia: Piina (Stephen King)
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)
32. Kirjan nimessä on ammatti: Preacher, Volume 1: Gone to Texas (Garth Ennis)
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Jurassic Park (Michael Crichton)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Bloodline (Jordan L. Hawk)
36. Kirjassa ollaan yksin: Maestra (L.S. Hilton)
37. Pienkustantamon julkaisu: Enlightened (Joanna Chambers)

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Strangers on a Train (Patricia Highsmith)
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: The Magpie Lord (K.J. Charles)
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Nine Last Days on Planet Earth (Daryl Gregory)

45. Kirjan nimessä on kieltosana: If at First You Don't Succeed, Try, Try Again (Zen Cho)
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)
47. Kirjassa on alle 100 sivua: What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: The Wall (John Lanchester)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Katumuspäivä (Colin Dexter)
[hr]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
[hr]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
19. Et pidä kirjan nimestä
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

[b]8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen:[/b] Macbeth (William Shakespeare)
 
Tämä oli ihan kauhea kohta, olisin halunnut skipata kokonaan. Voin suositella kirjoja, mutta en kyllä todellakaan halua sanoa, että jokin kirja kuuluu yleissivistykseen. Mutta laitan tähän nyt Shakespearen, ehkä edes yksi hänen teoksistaan olisi hyvä tuntea, koska aika paljon vieläkin käytössä olevia sanontoja juontaa juurensa tämän herran teoksiin.
 
[b]38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja:[/b] Jäähyväiset aseille (Ernest Hemingway)
 
Löysin tämän joltain kielletyt kirjat -listalta. Hemingway ei kyllä ole minua varten, ehkä ongelma on enemmän kirjojen tyylissä kuin kirjoitustavassa.
 
[b]39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja:[/b] Lassie palaa kotiin (Eric Knight)
 
Lassie myydään ja uusi isäntä ronttaa eläimen saaren toiselle laidalle, josta uskollinen ystävä sitten karkaa ja vaeltaa takaisin kotiin erinäisten seikkailujen kautta.
 
[b]44. Kirja kertoo Berliinistä:[/b] Lukija (Bernhard Schlink)
 
Oion, sillä kirja ei varsinaisesti kerro Berliinistä, vaan tapahtumamiljöönä on yleisemmin Saksa. Mutta todella harvoin luen edes Saksaan sijoittuvia teoksia, joten tämä täyttäköön tämän haastekohdan (ilman tätä haastekohtaa olisin tuskin tätäkään teosta lukenut).
 
35/50 luettu 15/50 spefiä, 8/50 omasta hyllystä)
 
[spoiler]
[b]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: [/b][color=green]Beguiled (Joanna Chambers)[/color]
[b]2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä:[/b] [color=green]The Moonstone (Wilkie Collins)[/color]
[b]3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue:[/b] [color=purple]Charlotte's Web (E. B. White)[/color]
[b]6. Rakkausromaani:[/b] [color=green]I Wish You Were Mine (Lauren Layne)[/color]
[b]7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt:[/b] [color=green]The Laughing Policeman (Maj Sjöwall & Per Wahlöö)[/color]
[b]8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen:[/b][color=green] Macbeth (William Shakespeare)[/color]
[b]10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja:[/b] [color=purple]My Sister, the Serial Killer (Oyinkan Braithwaite)[/color]
 
[b]11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa:[/b] [color=green]Tuulen viemää (Margaret Mitchell)[/color]
[b]12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan:[/b] [color=purple] The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)[/color]
[b]18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja:[/b] [color=green]Kuoleman maku (P. D. James)[/color]
[b]20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria:[/b] [color=purple]Trail of Lightning (Rebecca Roanhorse)[/color]
 
[b]24. Sokkona hyllystä valittu kirja:[/b] [color=green]Sunstone, vol 1 (Stjepan Šejić)[/color]
[b]25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin:[/b] [color=green]What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)[/color]
[b]26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan:[/b] [color=green]Nainen junassa (Paula Hawkins)[/color]
[b]27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja:[/b] [color=purple]Norse Mythology (Neil Gaiman)[/color]
[b]28. Kirjan kannessa on kuu:[/b] [color=purple]The Carpenter’s Secret (Noah Harris)[/color]
[b]29. Kirjassa nähdään unia:[/b] [color=purple]Piina (Stephen King)[/color]
 
[b]31. Kirjassa kuljetaan metrolla:[/b] [color=purple]Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)[/color]
[b]32. Kirjan nimessä on ammatti:[/b] [color=purple]Preacher, Volume 1: Gone to Texas (Garth Ennis)[/color]
[b]33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan:[/b] [color=purple]Jurassic Park (Michael Crichton)[/color]
[b]35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:[/b] [color=purple]Bloodline (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]36. Kirjassa ollaan yksin:[/b] [color=green]Maestra (L.S. Hilton)[/color]
[b]37. Pienkustantamon julkaisu:[/b] [color=green]Enlightened (Joanna Chambers)[/color]
[b]38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja:[/b] [color=green]Jäähyväiset aseille (Ernest Hemingway)[/color]
[b]39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja:[/b] [color=green]Lassie palaa kotiin (Eric Knight)[/color]
[b]40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia:[/b] [color=green]Strangers on a Train (Patricia Highsmith)[/color]
 
[b]41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää:[/b] [color=purple]The Magpie Lord (K.J. Charles)[/color]
[b]42. Kirjailijan nimi viehättää sinua:[/b] [color=green]Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)[/color]
[b]43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi:[/b] [color=purple]Nine Last Days on Planet Earth (Daryl Gregory)[/color]
[b]44. Kirja kertoo Berliinistä:[/b][color=green] Lukija (Bernhard Schlink)[/color]
[b]45. Kirjan nimessä on kieltosana:[/b] [color=purple]If at First You Don't Succeed, Try, Try Again (Zen Cho)[/color]
[b]46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö:[/b] [color=purple]Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]47. Kirjassa on alle 100 sivua:[/b] [color=green]What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)[/color]
[b]49. Vuonna 2019 julkaistu kirja:[/b] [color=purple]The Wall (John Lanchester)[/color]
[b]50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja:[/b][color=green] Katumuspäivä (Colin Dexter)[/color]
 
[hr]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
 
[hr]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
19. Et pidä kirjan nimestä
 
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
[hr]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
 
[hr]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [/spoiler]
25.06.2019
Pisania
1199 kirjaa, 1846 viestiä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa
En lapsena nähnyt kovinkaan monta Disneyn animaatioelokuvaa, koska niitä ei tullut telkkarista ja myyntivideot olivat tavallista hintavampia. Olen nyt aikuisena yrittänyt ottaa vahinkoa takaisin katsomalla vanhempia klassikoita. 101 dalmatialaista katsoin viime vuonna ja se oli aika uskollinen tälle alkuperäisteokselle, mitä nyt vähän vauhdikkaampi.
45/50
[Spoileri - klikkaa]
En lapsena nähnyt kovinkaan monta Disneyn animaatioelokuvaa, koska niitä ei tullut telkkarista ja myyntivideot olivat tavallista hintavampia. Olen nyt aikuisena yrittänyt ottaa vahinkoa takaisin katsomalla vanhempia klassikoita. 101 dalmatialaista katsoin viime vuonna ja se oli aika uskollinen tälle alkuperäisteokselle, mitä nyt vähän vauhdikkaampi.
45/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani Jennifer Clement: Basquiatin leski
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Noora Vallinkoski: Perno Mega City
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Laura Freeman: The reading cure
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Per Olov Enquist: Blanche ja Marie
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Georg Seitz: Joki vailla paluuta
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Sam Munson: The war against the assholes
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Caleb Carr: The alienist
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu Philip Reeve: Larklight
29. Kirjassa nähdään unia Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
32. Kirjan nimessä on ammatti Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Kari Hotakainen: Ihmisen osa
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Julian Clary: Me Ponnekkaat
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani Jennifer Clement: Basquiatin leski
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Noora Vallinkoski: Perno Mega City
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Laura Freeman: The reading cure
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Per Olov Enquist: Blanche ja Marie
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Georg Seitz: Joki vailla paluuta
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Sam Munson: The war against the assholes
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Caleb Carr: The alienist
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu Philip Reeve: Larklight
29. Kirjassa nähdään unia Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
32. Kirjan nimessä on ammatti Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Kari Hotakainen: Ihmisen osa
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Julian Clary: Me Ponnekkaat
[b]33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan[/b] Dodie Smith: [i]Satayksi dalmatiankoiraa[/i]
 
En lapsena nähnyt kovinkaan monta Disneyn animaatioelokuvaa, koska niitä ei tullut telkkarista ja myyntivideot olivat tavallista hintavampia. Olen nyt aikuisena yrittänyt ottaa vahinkoa takaisin katsomalla vanhempia klassikoita. [i]101 dalmatialaista[/i] katsoin viime vuonna ja se oli aika uskollinen tälle alkuperäisteokselle, mitä nyt vähän vauhdikkaampi.
 
45/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani [color=green]Jennifer Clement: Basquiatin leski[/color]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=green]Noora Vallinkoski: Perno Mega City[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja [color=green]S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija[/color]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja [color=green]Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito[/color]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=green]Laura Freeman: The reading cure[/color]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=green]Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Per Olov Enquist: Blanche ja Marie[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria[color=green] Georg Seitz: Joki vailla paluuta[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=green]Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=green]Sam Munson: The war against the assholes[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan [color=green]Caleb Carr: The alienist[/color]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu [color=green]Philip Reeve: Larklight[/color]
29. Kirjassa nähdään unia [color=green]Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla [color=green]Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa[/color]
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=green]Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan [color=green]Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa[/color]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia [color=green]Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty[/color]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä [color=green]Kari Hotakainen: Ihmisen osa[/color]
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja [color=green]Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat[/color]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia [color=green]Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa[/color]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=green]Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=green]Julian Clary: Me Ponnekkaat[/color][/spoiler]
29.06.2019
Pisania
1199 kirjaa, 1846 viestiä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Roddy Doyle: Charlie Savage
Ekan kerran kun osallistuin näihin haasteisiin luin Doylen kirjan The van. Sen päähenkilö muistuttaa hyvin paljon Charlie Savagea: molemmat asuvat Dublinissa, ovat naimisissa ja suurperheen isiä ja istuskelevat usein pubissa kaverinsa kanssa imemässä Guinnesia ja heittämässä hetulaa. Charlie on ehkä vähemmän macho ja muutenkin järkevämpi tyyppi. Molemmat kirjat ovat hauskoja ja lämminhenkisiä katsauksia "tavallisen" miehen pään sisäiseen elämään.
46/50

[b]49. Vuonna 2019 julkaistu kirja[/b] Roddy Doyle: [i]Charlie Savage[/i]
 
Ekan kerran kun osallistuin näihin haasteisiin luin Doylen kirjan [i]The van[/i]. Sen päähenkilö muistuttaa hyvin paljon Charlie Savagea: molemmat asuvat Dublinissa, ovat naimisissa ja suurperheen isiä ja istuskelevat usein pubissa kaverinsa kanssa imemässä Guinnesia ja heittämässä hetulaa. Charlie on ehkä vähemmän macho ja muutenkin järkevämpi tyyppi. Molemmat kirjat ovat hauskoja ja lämminhenkisiä katsauksia "tavallisen" miehen pään sisäiseen elämään.
 
46/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani [color=green]Jennifer Clement: Basquiatin leski[/color]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=green]Noora Vallinkoski: Perno Mega City[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja [color=green]S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija[/color]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja [color=green]Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito[/color]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=green]Laura Freeman: The reading cure[/color]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=green]Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Per Olov Enquist: Blanche ja Marie[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria[color=green] Georg Seitz: Joki vailla paluuta[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=green]Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=green]Sam Munson: The war against the assholes[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan [color=green]Caleb Carr: The alienist[/color]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu [color=green]Philip Reeve: Larklight[/color]
29. Kirjassa nähdään unia [color=green]Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla [color=green]Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa[/color]
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=green]Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan [color=green]Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa[/color]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia [color=green]Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty[/color]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä [color=green]Kari Hotakainen: Ihmisen osa[/color]
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja [color=green]Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat[/color]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia [color=green]Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa[/color]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=green]Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=green]Roddy Doyle: Charlie Savage[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=green]Julian Clary: Me Ponnekkaat[/color][/spoiler]
29.06.2019
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
- Lasken valaanmetsästyksen tässä kulttuuriksi, josta en tiedä juuri mitään.
20/50
[Spoileri - klikkaa]
- Lasken valaanmetsästyksen tässä kulttuuriksi, josta en tiedä juuri mitään.
20/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria [color=red][b]Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
[/b][/color]
- Lasken valaanmetsästyksen tässä kulttuuriksi, josta en tiedä juuri mitään.
 
20/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=black]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=black]Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=black]Naomi Alderman: Voima[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan [color=black]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=black]Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=black]Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria [color=black]Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=black]Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=black]Samanta Schweblin: Houreuni[/color]
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia [color=black]Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=black]Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen[/color]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=black]Kathryn Stockett: Piiat[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=black]Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=black]Volker Kutscher: Babylon Berlin[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=black]J.R. Ward: Prisoner of Night[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
30.06.2019
Skie
467 kirjaa, 952 viestiä
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä. Kirjassa Lontoo on matkan lähtöpaikka ja maali.
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin. Legendaarinen Pekingin metro.
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Yoshihiro Takahashi: Akame. En ole varma olisinko oikeasti halunnut elää millään muulla aikakaudella, mutta feodaaliajan Japani olisi mielenkiintoinen vaihtoehto.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus. Vahingossa onnistuminen, pääkirjaston tiskiltä löytyi tämä henkilökunnan suosituksista ja otin luettavaksi muistamatta että Helmetin haasteessa edes oli tällainen haastekohta.
Luettuja kirjoja 31/52.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Eoin Colfer: Artemis Fowl
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Kevin Kwan: China Rich Girlfriend
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: C.S Pacat: Kings rising
4. Kirjailijan ainoa teos: Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
6. Rakkausromaani: André Aciman: Call me by your name
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä jotka vaativat kumoamista
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Neil Gaiman & Terry Prachett: Good omens
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Ngozi Ukazu: Check please!
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Han Kang: Ihmisen teot
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
17. Kirjassa on kaksoset: Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Maria Veitola: Veitola
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Anna Kontula: Eduskunta
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Ante Aikio: Stallun pata
28. Kirjan kannessa on kuu: Yoshihiro Takahashi: Shin Gaiden
29. Kirjassa nähdään unia: Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
32. Kirjan nimessä on ammatti: Sally Green: Savuvarkaat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Kevin Kwan: Crazy Rich Asians
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
36. Kirjassa ollaan yksin: Saara Turunen: Sivuhenkilö
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: George Orwell: Eläinten vallankumous
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Hanya Yanagihara: Pieni elämä
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Yoshihiro Takahashi: Akame
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Suvi Kinos ja elämän eväät
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua: C.S Pacat: The Summer Palace
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: [b]Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä[/b]. Kirjassa Lontoo on matkan lähtöpaikka ja maali.
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: [b]Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin[/b]. Legendaarinen Pekingin metro.
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: [b]Yoshihiro Takahashi: Akame[/b]. En ole varma olisinko oikeasti halunnut elää millään muulla aikakaudella, mutta feodaaliajan Japani olisi mielenkiintoinen vaihtoehto.
 
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: [b]Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus[/b]. Vahingossa onnistuminen, pääkirjaston tiskiltä löytyi tämä henkilökunnan suosituksista ja otin luettavaksi muistamatta että Helmetin haasteessa edes oli tällainen haastekohta.
 
Luettuja kirjoja 31/52.
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Eoin Colfer: Artemis Fowl
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Kevin Kwan: China Rich Girlfriend
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: C.S Pacat: Kings rising
4. Kirjailijan ainoa teos: Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
 
6. Rakkausromaani: André Aciman: Call me by your name
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä jotka vaativat kumoamista
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Neil Gaiman & Terry Prachett: Good omens
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Ngozi Ukazu: Check please!
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Han Kang: Ihmisen teot
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
17. Kirjassa on kaksoset: Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Maria Veitola: Veitola
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Anna Kontula: Eduskunta
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Ante Aikio: Stallun pata
28. Kirjan kannessa on kuu: Yoshihiro Takahashi: Shin Gaiden
29. Kirjassa nähdään unia: Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
32. Kirjan nimessä on ammatti: Sally Green: Savuvarkaat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Kevin Kwan: Crazy Rich Asians
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
36. Kirjassa ollaan yksin: Saara Turunen: Sivuhenkilö
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: George Orwell: Eläinten vallankumous
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Hanya Yanagihara: Pieni elämä
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Yoshihiro Takahashi: Akame
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Suvi Kinos ja elämän eväät
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua: C.S Pacat: The Summer Palace
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus[/spoiler]
01.07.2019
4. Kirjailijan ainoa teos: Lasikellon alla (Sylvia Plath)
Lasikellon alla, eli ehkä tunnetummin Bell Jar. Ei nyt ole ainoa teos, mutta tämä oli hänen ainoa romaaninsa (muut teokset runokokoelmia), joten saa käydä tähän kohtaan. Kiinnostava omaelämänkerrallinen teos siitä, miten mielenterveydellinen sairaus vaikuttaa elämään.
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Truly Criminal: A Crime Writers' Association Anthology of True Crime (Martin Edwards)
Kokoelma True Crime -novelleja(?). Tykkään lukea true crime -kirjoja muutenkin, joten tämä teos oli todella koukuttava ja kiehtova.
37/50 luettu 15/50 spefiä, 8/50 omasta hyllystä)
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Beguiled (Joanna Chambers)
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: The Moonstone (Wilkie Collins)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Charlotte's Web (E. B. White)
4. Kirjailijan ainoa teos: Lasikellon alla (Sylvia Plath)
6. Rakkausromaani: I Wish You Were Mine (Lauren Layne)
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: The Laughing Policeman (Maj Sjöwall & Per Wahlöö)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen: Macbeth (William Shakespeare)
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: My Sister, the Serial Killer (Oyinkan Braithwaite)
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Tuulen viemää (Margaret Mitchell)
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kuoleman maku (P. D. James)
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Trail of Lightning (Rebecca Roanhorse)
24. Sokkona hyllystä valittu kirja: Sunstone, vol 1 (Stjepan Šejić)
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Nainen junassa (Paula Hawkins)
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Norse Mythology (Neil Gaiman)
28. Kirjan kannessa on kuu: The Carpenter’s Secret (Noah Harris)
29. Kirjassa nähdään unia: Piina (Stephen King)
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)
32. Kirjan nimessä on ammatti: Preacher, Volume 1: Gone to Texas (Garth Ennis)
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Jurassic Park (Michael Crichton)
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Truly Criminal: A Crime Writers' Association Anthology of True Crime (Martin Edwards)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Bloodline (Jordan L. Hawk)
36. Kirjassa ollaan yksin: Maestra (L.S. Hilton)
37. Pienkustantamon julkaisu: Enlightened (Joanna Chambers)
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Jäähyväiset aseille (Ernest Hemingway)
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Lassie palaa kotiin (Eric Knight)
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Strangers on a Train (Patricia Highsmith)
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: The Magpie Lord (K.J. Charles)
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Nine Last Days on Planet Earth (Daryl Gregory)
44. Kirja kertoo Berliinistä: Lukija (Bernhard Schlink)
45. Kirjan nimessä on kieltosana: If at First You Don't Succeed, Try, Try Again (Zen Cho)
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)
47. Kirjassa on alle 100 sivua: What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: The Wall (John Lanchester)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Katumuspäivä (Colin Dexter)
[hr]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
[hr]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
19. Et pidä kirjan nimestä
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
[hr]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Lasikellon alla, eli ehkä tunnetummin Bell Jar. Ei nyt ole ainoa teos, mutta tämä oli hänen ainoa romaaninsa (muut teokset runokokoelmia), joten saa käydä tähän kohtaan. Kiinnostava omaelämänkerrallinen teos siitä, miten mielenterveydellinen sairaus vaikuttaa elämään.
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Truly Criminal: A Crime Writers' Association Anthology of True Crime (Martin Edwards)
Kokoelma True Crime -novelleja(?). Tykkään lukea true crime -kirjoja muutenkin, joten tämä teos oli todella koukuttava ja kiehtova.
37/50 luettu 15/50 spefiä, 8/50 omasta hyllystä)
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Beguiled (Joanna Chambers)
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: The Moonstone (Wilkie Collins)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Charlotte's Web (E. B. White)
4. Kirjailijan ainoa teos: Lasikellon alla (Sylvia Plath)
6. Rakkausromaani: I Wish You Were Mine (Lauren Layne)
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: The Laughing Policeman (Maj Sjöwall & Per Wahlöö)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen: Macbeth (William Shakespeare)
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: My Sister, the Serial Killer (Oyinkan Braithwaite)
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Tuulen viemää (Margaret Mitchell)
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kuoleman maku (P. D. James)
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Trail of Lightning (Rebecca Roanhorse)
24. Sokkona hyllystä valittu kirja: Sunstone, vol 1 (Stjepan Šejić)
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Nainen junassa (Paula Hawkins)
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Norse Mythology (Neil Gaiman)
28. Kirjan kannessa on kuu: The Carpenter’s Secret (Noah Harris)
29. Kirjassa nähdään unia: Piina (Stephen King)
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)
32. Kirjan nimessä on ammatti: Preacher, Volume 1: Gone to Texas (Garth Ennis)
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Jurassic Park (Michael Crichton)
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Truly Criminal: A Crime Writers' Association Anthology of True Crime (Martin Edwards)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Bloodline (Jordan L. Hawk)
36. Kirjassa ollaan yksin: Maestra (L.S. Hilton)
37. Pienkustantamon julkaisu: Enlightened (Joanna Chambers)
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Jäähyväiset aseille (Ernest Hemingway)
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Lassie palaa kotiin (Eric Knight)
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Strangers on a Train (Patricia Highsmith)
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: The Magpie Lord (K.J. Charles)
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Nine Last Days on Planet Earth (Daryl Gregory)
44. Kirja kertoo Berliinistä: Lukija (Bernhard Schlink)
45. Kirjan nimessä on kieltosana: If at First You Don't Succeed, Try, Try Again (Zen Cho)
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)
47. Kirjassa on alle 100 sivua: What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: The Wall (John Lanchester)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Katumuspäivä (Colin Dexter)
[hr]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
[hr]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
19. Et pidä kirjan nimestä
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
[hr]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
[b]4. Kirjailijan ainoa teos:[/b] Lasikellon alla (Sylvia Plath)
 
Lasikellon alla, eli ehkä tunnetummin Bell Jar. Ei nyt ole ainoa teos, mutta tämä oli hänen ainoa romaaninsa (muut teokset runokokoelmia), joten saa käydä tähän kohtaan. Kiinnostava omaelämänkerrallinen teos siitä, miten mielenterveydellinen sairaus vaikuttaa elämään.
 
[b]34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia:[/b] Truly Criminal: A Crime Writers' Association Anthology of True Crime (Martin Edwards)
 
Kokoelma True Crime -novelleja(?). Tykkään lukea true crime -kirjoja muutenkin, joten tämä teos oli todella koukuttava ja kiehtova.
 
37/50 luettu 15/50 spefiä, 8/50 omasta hyllystä)
 
[spoiler]
[b]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: [/b][color=green]Beguiled (Joanna Chambers)[/color]
[b]2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä:[/b] [color=green]The Moonstone (Wilkie Collins)[/color]
[b]3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue:[/b] [color=purple]Charlotte's Web (E. B. White)[/color]
[b]4. Kirjailijan ainoa teos:[/b] [color=green]Lasikellon alla (Sylvia Plath)[/color]
[b]6. Rakkausromaani:[/b] [color=green]I Wish You Were Mine (Lauren Layne)[/color]
[b]7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt:[/b] [color=green]The Laughing Policeman (Maj Sjöwall & Per Wahlöö)[/color]
[b]8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen:[/b][color=green] Macbeth (William Shakespeare)[/color]
[b]10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja:[/b] [color=purple]My Sister, the Serial Killer (Oyinkan Braithwaite)[/color]
 
[b]11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa:[/b] [color=green]Tuulen viemää (Margaret Mitchell)[/color]
[b]12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan:[/b] [color=purple] The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)[/color]
[b]18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja:[/b] [color=green]Kuoleman maku (P. D. James)[/color]
[b]20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria:[/b] [color=purple]Trail of Lightning (Rebecca Roanhorse)[/color]
 
[b]24. Sokkona hyllystä valittu kirja:[/b] [color=green]Sunstone, vol 1 (Stjepan Šejić)[/color]
[b]25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin:[/b] [color=green]What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)[/color]
[b]26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan:[/b] [color=green]Nainen junassa (Paula Hawkins)[/color]
[b]27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja:[/b] [color=purple]Norse Mythology (Neil Gaiman)[/color]
[b]28. Kirjan kannessa on kuu:[/b] [color=purple]The Carpenter’s Secret (Noah Harris)[/color]
[b]29. Kirjassa nähdään unia:[/b] [color=purple]Piina (Stephen King)[/color]
 
[b]31. Kirjassa kuljetaan metrolla:[/b] [color=purple]Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)[/color]
[b]32. Kirjan nimessä on ammatti:[/b] [color=purple]Preacher, Volume 1: Gone to Texas (Garth Ennis)[/color]
[b]33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan:[/b] [color=purple]Jurassic Park (Michael Crichton)[/color]
[b]34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia:[/b] [color=green]Truly Criminal: A Crime Writers' Association Anthology of True Crime (Martin Edwards)[/color]
[b]35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:[/b] [color=purple]Bloodline (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]36. Kirjassa ollaan yksin:[/b] [color=green]Maestra (L.S. Hilton)[/color]
[b]37. Pienkustantamon julkaisu:[/b] [color=green]Enlightened (Joanna Chambers)[/color]
[b]38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja:[/b] [color=green]Jäähyväiset aseille (Ernest Hemingway)[/color]
[b]39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja:[/b] [color=green]Lassie palaa kotiin (Eric Knight)[/color]
[b]40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia:[/b] [color=green]Strangers on a Train (Patricia Highsmith)[/color]
 
[b]41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää:[/b] [color=purple]The Magpie Lord (K.J. Charles)[/color]
[b]42. Kirjailijan nimi viehättää sinua:[/b] [color=green]Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)[/color]
[b]43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi:[/b] [color=purple]Nine Last Days on Planet Earth (Daryl Gregory)[/color]
[b]44. Kirja kertoo Berliinistä:[/b][color=green] Lukija (Bernhard Schlink)[/color]
[b]45. Kirjan nimessä on kieltosana:[/b] [color=purple]If at First You Don't Succeed, Try, Try Again (Zen Cho)[/color]
[b]46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö:[/b] [color=purple]Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]47. Kirjassa on alle 100 sivua:[/b] [color=green]What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)[/color]
[b]49. Vuonna 2019 julkaistu kirja:[/b] [color=purple]The Wall (John Lanchester)[/color]
[b]50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja:[/b][color=green] Katumuspäivä (Colin Dexter)[/color]
 
[hr]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
 
[hr]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
19. Et pidä kirjan nimestä
 
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
[hr]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [/spoiler]
01.07.2019
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Pajtim Statovci: Bolla
- Uskoisin, että homoromanssi albaanin ja serbin välillä Kosovon sodan kynnyksellä käy tähän kohtaan.
21/50
[Spoileri - klikkaa]
- Uskoisin, että homoromanssi albaanin ja serbin välillä Kosovon sodan kynnyksellä käy tähän kohtaan.
21/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Pajtim Statovci: Bolla
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Pajtim Statovci: Bolla
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=red][b]Pajtim Statovci: Bolla[/b][/color]
 
- Uskoisin, että homoromanssi albaanin ja serbin välillä Kosovon sodan kynnyksellä käy tähän kohtaan.
 
21/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=black]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=black]Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=black]Naomi Alderman: Voima[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan [color=black]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=black]Pajtim Statovci: Bolla[/color]
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=black]Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=black]Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria [color=black]Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=black]Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=black]Samanta Schweblin: Houreuni[/color]
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia [color=black]Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=black]Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen[/color]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=black]Kathryn Stockett: Piiat[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=black]Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=black]Volker Kutscher: Babylon Berlin[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=black]J.R. Ward: Prisoner of Night[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
01.07.2019
Skie
467 kirjaa, 952 viestiä
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin.
H-kirjain yhdistää.
Luettuja kirjoja 32/52.
[Spoileri - klikkaa]
H-kirjain yhdistää.
Luettuja kirjoja 32/52.
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Eoin Colfer: Artemis Fowl
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Kevin Kwan: China Rich Girlfriend
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: C.S Pacat: Kings rising
4. Kirjailijan ainoa teos: Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
6. Rakkausromaani: André Aciman: Call me by your name
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä jotka vaativat kumoamista
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Neil Gaiman & Terry Prachett: Good omens
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Ngozi Ukazu: Check please!
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Han Kang: Ihmisen teot
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
17. Kirjassa on kaksoset: Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Maria Veitola: Veitola
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Anna Kontula: Eduskunta
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Ante Aikio: Stallun pata
28. Kirjan kannessa on kuu: Yoshihiro Takahashi: Shin Gaiden
29. Kirjassa nähdään unia: Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
32. Kirjan nimessä on ammatti: Sally Green: Savuvarkaat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Kevin Kwan: Crazy Rich Asians
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
36. Kirjassa ollaan yksin: Saara Turunen: Sivuhenkilö
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: George Orwell: Eläinten vallankumous
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Hanya Yanagihara: Pieni elämä
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Yoshihiro Takahashi: Akame
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Suvi Kinos ja elämän eväät
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua: C.S Pacat: The Summer Palace
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Kevin Kwan: China Rich Girlfriend
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: C.S Pacat: Kings rising
4. Kirjailijan ainoa teos: Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
6. Rakkausromaani: André Aciman: Call me by your name
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä jotka vaativat kumoamista
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Neil Gaiman & Terry Prachett: Good omens
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Ngozi Ukazu: Check please!
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Han Kang: Ihmisen teot
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
17. Kirjassa on kaksoset: Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Maria Veitola: Veitola
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Anna Kontula: Eduskunta
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Ante Aikio: Stallun pata
28. Kirjan kannessa on kuu: Yoshihiro Takahashi: Shin Gaiden
29. Kirjassa nähdään unia: Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
32. Kirjan nimessä on ammatti: Sally Green: Savuvarkaat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Kevin Kwan: Crazy Rich Asians
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
36. Kirjassa ollaan yksin: Saara Turunen: Sivuhenkilö
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: George Orwell: Eläinten vallankumous
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Hanya Yanagihara: Pieni elämä
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Yoshihiro Takahashi: Akame
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Suvi Kinos ja elämän eväät
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua: C.S Pacat: The Summer Palace
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: [b]Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin[/b].
 
02.07.2019
Pisania
1199 kirjaa, 1846 viestiä
23. Kirjan nimessä on jokin maa Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two
Kun ei määritelty, että pitäisi olla jokin oikea maa niin tämä saa luvan kelvata.
47/50
[Spoileri - klikkaa]
Kun ei määritelty, että pitäisi olla jokin oikea maa niin tämä saa luvan kelvata.
47/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani Jennifer Clement: Basquiatin leski
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Noora Vallinkoski: Perno Mega City
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Laura Freeman: The reading cure
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Per Olov Enquist: Blanche ja Marie
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Georg Seitz: Joki vailla paluuta
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Sam Munson: The war against the assholes
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Caleb Carr: The alienist
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu Philip Reeve: Larklight
29. Kirjassa nähdään unia Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
32. Kirjan nimessä on ammatti Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Kari Hotakainen: Ihmisen osa
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Roddy Doyle: Charlie Savage
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Julian Clary: Me Ponnekkaat
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani Jennifer Clement: Basquiatin leski
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Noora Vallinkoski: Perno Mega City
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Laura Freeman: The reading cure
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Per Olov Enquist: Blanche ja Marie
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Georg Seitz: Joki vailla paluuta
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Sam Munson: The war against the assholes
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Caleb Carr: The alienist
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu Philip Reeve: Larklight
29. Kirjassa nähdään unia Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
32. Kirjan nimessä on ammatti Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Kari Hotakainen: Ihmisen osa
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Roddy Doyle: Charlie Savage
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Julian Clary: Me Ponnekkaat
[b]23. Kirjan nimessä on jokin maa[/b] Catherynne M. Valente: [i]The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two[/i]
 
Kun ei määritelty, että pitäisi olla jokin [i]oikea[/i] maa niin tämä saa luvan kelvata.:tongue:
 
47/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani [color=green]Jennifer Clement: Basquiatin leski[/color]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=green]Noora Vallinkoski: Perno Mega City[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja [color=green]S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija[/color]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja [color=green]Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito[/color]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=green]Laura Freeman: The reading cure[/color]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=green]Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Per Olov Enquist: Blanche ja Marie[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria[color=green] Georg Seitz: Joki vailla paluuta[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=green]Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa [color=green]Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two[/color]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=green]Sam Munson: The war against the assholes[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan [color=green]Caleb Carr: The alienist[/color]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu [color=green]Philip Reeve: Larklight[/color]
29. Kirjassa nähdään unia [color=green]Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla [color=green]Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa[/color]
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=green]Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan [color=green]Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa[/color]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia [color=green]Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty[/color]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä [color=green]Kari Hotakainen: Ihmisen osa[/color]
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja [color=green]Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat[/color]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia [color=green]Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa[/color]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=green]Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=green]Roddy Doyle: Charlie Savage[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=green]Julian Clary: Me Ponnekkaat[/color][/spoiler]
03.07.2019
Pisania
1199 kirjaa, 1846 viestiä
19. Et pidä kirjan nimestä Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa
Mielestäni tälle kirjalle on annettu harhaanjohtava suomenkielinen nimi. Alkuperäinen Letters of note on paljon parempi. Kirjaan on koottu toista sataa lähettäjänsä, vastaanottajansa ja/tai sisältönsä vuoksi merkittävää kirjettä, mutta vain kourallisen niistä voisi sanoa mullistaneen maailmaa jollain tavalla. DNA:n löytymisestä kertova kirje tai Einsteinin Rooseveltille lähettämä atomipommia koskeva kirje olivat suht merkittäviä maailmanhistorian kannalta. Elisabet II:n Eisenhowerille lähettämä letturesepti tai kolmen nuoren Elvis-fanitytön kirje samaiselle presidentille, jossa he pyytävät ettei idolinsa hiuksia leikattaisi armeijassa ovat kiintoisia kuriositeetteja, mutteivät kyllä mullistaneet yhtään mitään. Ymmärrän kyllä että tämä nimi on myyvämpi kuin esim. Huomattavia kirjeitä.
48/50

[b]19. Et pidä kirjan nimestä[/b] Shaun Usher: [i]Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa[/i]
 
Mielestäni tälle kirjalle on annettu harhaanjohtava suomenkielinen nimi. Alkuperäinen [i]Letters of note[/i] on paljon parempi. Kirjaan on koottu toista sataa lähettäjänsä, vastaanottajansa ja/tai sisältönsä vuoksi merkittävää kirjettä, mutta vain kourallisen niistä voisi sanoa mullistaneen maailmaa jollain tavalla. DNA:n löytymisestä kertova kirje tai Einsteinin Rooseveltille lähettämä atomipommia koskeva kirje olivat suht merkittäviä maailmanhistorian kannalta. Elisabet II:n Eisenhowerille lähettämä letturesepti tai kolmen nuoren Elvis-fanitytön kirje samaiselle presidentille, jossa he pyytävät ettei idolinsa hiuksia leikattaisi armeijassa ovat kiintoisia kuriositeetteja, mutteivät kyllä mullistaneet yhtään mitään. Ymmärrän kyllä että tämä nimi on myyvämpi kuin esim. [i]Huomattavia kirjeitä[/i].
 
48/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani [color=green]Jennifer Clement: Basquiatin leski[/color]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=green]Noora Vallinkoski: Perno Mega City[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja [color=green]S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija[/color]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja [color=green]Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito[/color]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=green]Laura Freeman: The reading cure[/color]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=green]Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Per Olov Enquist: Blanche ja Marie[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä [color=green]Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa[/color]
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria[color=green] Georg Seitz: Joki vailla paluuta[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=green]Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa [color=green]Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two[/color]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=green]Sam Munson: The war against the assholes[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan [color=green]Caleb Carr: The alienist[/color]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu [color=green]Philip Reeve: Larklight[/color]
29. Kirjassa nähdään unia [color=green]Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla [color=green]Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa[/color]
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=green]Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan [color=green]Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa[/color]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia [color=green]Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty[/color]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä [color=green]Kari Hotakainen: Ihmisen osa[/color]
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja [color=green]Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat[/color]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia [color=green]Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa[/color]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=green]Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=green]Roddy Doyle: Charlie Savage[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=green]Julian Clary: Me Ponnekkaat[/color][/spoiler]
05.07.2019
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Terry Pratchett: The Last Hero
- Jo Pratchettin nimen kuuleminen antaa hyvän (ja nykyisin ajoittain haikeankin) fiiliksen.
22/50
[Spoileri - klikkaa]
- Jo Pratchettin nimen kuuleminen antaa hyvän (ja nykyisin ajoittain haikeankin) fiiliksen.
22/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Pajtim Statovci: Bolla
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Terry Pratchett: The Last Hero
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Pajtim Statovci: Bolla
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Terry Pratchett: The Last Hero
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [url=https://www.risingshadow.net/library/book/593-the-last-hero][color=red][b]Terry Pratchett: The Last Hero[/b][/color][/url]
 
- Jo Pratchettin nimen kuuleminen antaa hyvän (ja nykyisin ajoittain haikeankin) fiiliksen.
 
22/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=black]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=black]Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=black]Naomi Alderman: Voima[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan [color=black]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=black]Pajtim Statovci: Bolla[/color]
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=black]Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=black]Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria [color=black]Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=black]Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=black]Samanta Schweblin: Houreuni[/color]
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia [color=black]Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=black]Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen[/color]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=black]Kathryn Stockett: Piiat[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=black]Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=black]Terry Pratchett: The Last Hero[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=black]Volker Kutscher: Babylon Berlin[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=black]J.R. Ward: Prisoner of Night[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
06.07.2019
Pisania
1199 kirjaa, 1846 viestiä
45. Kirjan nimessä on kieltosana Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä
Tämä kirja tuli vastaan kirjaston uutuuspylpyrässä, mutta en lainannut sitä kun vasta seuraavana päivänä kun huomasin miten moneen kohtaan se sopii. Ihan mielenkiintoinen teos, jota en olisi tullut muutoin lukeneeksi.
49/50
[Spoileri - klikkaa]
Tämä kirja tuli vastaan kirjaston uutuuspylpyrässä, mutta en lainannut sitä kun vasta seuraavana päivänä kun huomasin miten moneen kohtaan se sopii. Ihan mielenkiintoinen teos, jota en olisi tullut muutoin lukeneeksi.
49/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani Jennifer Clement: Basquiatin leski
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Noora Vallinkoski: Perno Mega City
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Laura Freeman: The reading cure
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Per Olov Enquist: Blanche ja Marie
19. Et pidä kirjan nimestä Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Georg Seitz: Joki vailla paluuta
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Sam Munson: The war against the assholes
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Caleb Carr: The alienist
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu Philip Reeve: Larklight
29. Kirjassa nähdään unia Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
32. Kirjan nimessä on ammatti Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Kari Hotakainen: Ihmisen osa
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
45. Kirjan nimessä on kieltosana Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Roddy Doyle: Charlie Savage
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Julian Clary: Me Ponnekkaat
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani Jennifer Clement: Basquiatin leski
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Noora Vallinkoski: Perno Mega City
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Laura Freeman: The reading cure
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Per Olov Enquist: Blanche ja Marie
19. Et pidä kirjan nimestä Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Georg Seitz: Joki vailla paluuta
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Sam Munson: The war against the assholes
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Caleb Carr: The alienist
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu Philip Reeve: Larklight
29. Kirjassa nähdään unia Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
32. Kirjan nimessä on ammatti Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Kari Hotakainen: Ihmisen osa
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
45. Kirjan nimessä on kieltosana Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Roddy Doyle: Charlie Savage
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Julian Clary: Me Ponnekkaat
[b]45. Kirjan nimessä on kieltosana[/b] Katri Rauanjoki: [i]Lenin-setä ei asu enää täällä[/i]
 
Tämä kirja tuli vastaan kirjaston uutuuspylpyrässä, mutta en lainannut sitä kun vasta seuraavana päivänä kun huomasin miten moneen kohtaan se sopii. Ihan mielenkiintoinen teos, jota en olisi tullut muutoin lukeneeksi.
 
49/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani [color=green]Jennifer Clement: Basquiatin leski[/color]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=green]Noora Vallinkoski: Perno Mega City[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja [color=green]S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija[/color]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja [color=green]Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito[/color]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=green]Laura Freeman: The reading cure[/color]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=green]Katherine Paterson: Miksi aina Caroline?[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Per Olov Enquist: Blanche ja Marie[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä [color=green]Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa[/color]
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria[color=green] Georg Seitz: Joki vailla paluuta[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=green]Victoria Coren: For richer, for poorer - Confessions of a player[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa [color=green]Catherynne M. Valente: The girl who soared over Fairyland and cut the moon in two[/color]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=green]Sam Munson: The war against the assholes[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan [color=green]Caleb Carr: The alienist[/color]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu [color=green]Philip Reeve: Larklight[/color]
29. Kirjassa nähdään unia [color=green]Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla [color=green]Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa[/color]
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=green]Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan [color=green]Dodie Smith: Satayksi dalmatiankoiraa[/color]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia [color=green]Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty[/color]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä [color=green]Kari Hotakainen: Ihmisen osa[/color]
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja [color=green]Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat[/color]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia [color=green]Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa[/color]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=green]Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana [color=green]Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä[/color]
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=green]Roddy Doyle: Charlie Savage[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [color=green]Julian Clary: Me Ponnekkaat[/color][/spoiler]
07.07.2019
Skie
467 kirjaa, 952 viestiä
19. Et pidä kirjan nimestä: Tuija Lehtinen: Paluu Sumulaaksoon
Ugh, maailman mielikuvituksettomin jatko-osan nimi. Ensimmäinen samoista hahmoista kertova kirja oli Sumulaakson kartano.
33/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Eoin Colfer: Artemis Fowl
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Kevin Kwan: China Rich Girlfriend
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: C.S Pacat: Kings rising
4. Kirjailijan ainoa teos: Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
6. Rakkausromaani: André Aciman: Call me by your name
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä jotka vaativat kumoamista
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Neil Gaiman & Terry Prachett: Good omens
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Ngozi Ukazu: Check please!
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Han Kang: Ihmisen teot
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
17. Kirjassa on kaksoset: Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä: Tuija Lehtinen: Paluu Sumulaaksoon
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Maria Veitola: Veitola
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Anna Kontula: Eduskunta
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Ante Aikio: Stallun pata
28. Kirjan kannessa on kuu: Yoshihiro Takahashi: Shin Gaiden
29. Kirjassa nähdään unia: Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
32. Kirjan nimessä on ammatti: Sally Green: Savuvarkaat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Kevin Kwan: Crazy Rich Asians
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
36. Kirjassa ollaan yksin: Saara Turunen: Sivuhenkilö
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: George Orwell: Eläinten vallankumous
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Hanya Yanagihara: Pieni elämä
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Yoshihiro Takahashi: Akame
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja elämän eväät

19. Et pidä kirjan nimestä: [b]Tuija Lehtinen: Paluu Sumulaaksoon[/b]
 
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: [b]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/b]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: [b]Kevin Kwan: China Rich Girlfriend[/b]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: [b]C.S Pacat: Kings rising[/b]
4. Kirjailijan ainoa teos: [b]Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen[/b]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: [b]Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu[/b]
 
6. Rakkausromaani: [b]André Aciman: Call me by your name[/b]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: [b]Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä jotka vaativat kumoamista[/b]

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: [b]Neil Gaiman & Terry Prachett: Good omens[/b]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: [b]Ngozi Ukazu: Check please![/b]
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: [b]Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin[/b]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: [b]Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä[/b]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: [b]Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon[/b]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: [b]Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin[/b]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: [b]Han Kang: Ihmisen teot[/b]
 
17. Kirjassa on kaksoset: [b]Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet[/b]

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: [b]Maria Veitola: Veitola[/b]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa: [b]Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään[/b]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: [b]Anna Kontula: Eduskunta[/b]
 
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: [b]Ante Aikio: Stallun pata[/b]
28. Kirjan kannessa on kuu: [b]Yoshihiro Takahashi: Shin Gaiden[/b]
29. Kirjassa nähdään unia: [b]Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa[/b]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: [b]Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin[/b]
32. Kirjan nimessä on ammatti: [b]Sally Green: Savuvarkaat[/b]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: [b]Kevin Kwan: Crazy Rich Asians[/b]

36. Kirjassa ollaan yksin: [b]Saara Turunen: Sivuhenkilö[/b]
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: [b]George Orwell: Eläinten vallankumous[/b]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: [b]Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä[/b]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: [b]Hanya Yanagihara: Pieni elämä[/b]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: [b]Yoshihiro Takahashi: Akame[/b]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: [b]Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja elämän eväät[/b]

47. Kirjassa on alle 100 sivua: [b]C.S Pacat: The Summer Palace[/b]

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: [b]Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus[/b]
[/spoiler]
08.07.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
Päähenkilön Jazzin kasvot.
35/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Päähenkilön Jazzin kasvot.
35/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8564-artemis]Andy Weir: Artemis[/url]
 
Päähenkilön Jazzin kasvot.
 
35/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - [color=purple]Andy Weir: Artemis[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59943]Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä[/url]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59936]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/url]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59481]R. A. Montgomery: Matka avaruudessa[/url]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59519]V. E. Schwab: Magian syvempi sävy[/url]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59769]Stephen King: Carrie[/url]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59582]Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa[/url]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59394]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59908]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/url]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59856]H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari[/url]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59658] H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa[/url]
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59805]J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho[/url]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59904]Michelle Paver: Dark Matter[/url]
32. Kirjan nimessä on ammatti - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59725]Alastair Reynolds: Varjokapteeni[/url]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59474]Josh Malerman: Lintuhäkki[/url]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59793]Lois Lowry: The Giver[/url]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59463]Margaret Atwood: Sokea surmaaja[/url]
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59681]Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky[/url]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59976]James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play[/url]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59415]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59485]Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita[/url]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
11.07.2019
Skie
467 kirjaa, 952 viestiä
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
Joku luki kirjan takakansitekstiä ja se riittää minulle.

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: [b]Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken[/b]
 
Joku luki kirjan takakansitekstiä ja se riittää minulle.
 
34/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: [b]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/b]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: [b]Kevin Kwan: China Rich Girlfriend[/b]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: [b]C.S Pacat: Kings rising[/b]
4. Kirjailijan ainoa teos: [b]Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen[/b]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: [b]Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu[/b]
 
6. Rakkausromaani: [b]André Aciman: Call me by your name[/b]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: [b]Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä jotka vaativat kumoamista[/b]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: [b]Neil Gaiman & Terry Prachett: Good omens[/b]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: [b]Ngozi Ukazu: Check please![/b]
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: [b]Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin[/b]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: [b]Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä[/b]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: [b]Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon[/b]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: [b]Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin[/b]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: [b]Han Kang: Ihmisen teot[/b]
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
17. Kirjassa on kaksoset: [b]Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet[/b]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä: [b]Tuija Lehtinen: Paluu Sumulaaksoon[/b]
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: [b]Maria Veitola: Veitola[/b]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa: [b]Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään[/b]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: [b]Anna Kontula: Eduskunta[/b]
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: [b]Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken[/b]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: [b]Ante Aikio: Stallun pata[/b]
28. Kirjan kannessa on kuu: [b]Yoshihiro Takahashi: Shin Gaiden[/b]
29. Kirjassa nähdään unia: [b]Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa[/b]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: [b]Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin[/b]
32. Kirjan nimessä on ammatti: [b]Sally Green: Savuvarkaat[/b]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: [b]Kevin Kwan: Crazy Rich Asians[/b]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
 
36. Kirjassa ollaan yksin: [b]Saara Turunen: Sivuhenkilö[/b]
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: [b]George Orwell: Eläinten vallankumous[/b]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: [b]Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä[/b]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: [b]Hanya Yanagihara: Pieni elämä[/b]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: [b]Yoshihiro Takahashi: Akame[/b]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: [b]Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja elämän eväät[/b]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua: [b]C.S Pacat: The Summer Palace[/b]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: [b]Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus[/b]
[/spoiler]
13.07.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Harry Harrison: Eedenistä länteen
Hoolla alkaa.
36/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Harry Harrison: Eedenistä länteen
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Hoolla alkaa.
36/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Harry Harrison: Eedenistä länteen
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8396-eedenista-lanteen]Harry Harrison: Eedenistä länteen[/url]
 
Hoolla alkaa.
 
36/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60059]Andy Weir: Artemis[/url]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59943]Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä[/url]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59936]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/url]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59481]R. A. Montgomery: Matka avaruudessa[/url]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59519]V. E. Schwab: Magian syvempi sävy[/url]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - [color=purple]Harry Harrison: Eedenistä länteen[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59769]Stephen King: Carrie[/url]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59582]Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa[/url]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59394]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59908]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/url]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59856]H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari[/url]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59658] H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa[/url]
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59805]J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho[/url]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59904]Michelle Paver: Dark Matter[/url]
32. Kirjan nimessä on ammatti - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59725]Alastair Reynolds: Varjokapteeni[/url]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59474]Josh Malerman: Lintuhäkki[/url]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59793]Lois Lowry: The Giver[/url]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59463]Margaret Atwood: Sokea surmaaja[/url]
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59681]Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky[/url]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59976]James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play[/url]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59415]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59485]Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita[/url]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
16.07.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Alma Katsu: The Hunger
En haluaisi elää pysyvästi missään muussa ajassa kuin nyt, mutta käydä eli siis elää jonkin aikaa haluaisin melkein missä ajassa vaan historiassa. Tähän kohtaan olisin voinut valita miltei minkä kirjan vain, jonka tapahtumat sijoittuvan ennen syntymääni. Koska kyse on vain ajasta eikä paikasta, tämä kirja käy. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1846 ja sen pohjana on käytetty tositapahtumia Donnerin uudisraivaajajoukon matkasta Kaliforniaan. Tarina piti hyvin otteessaan, oli jopa hyytävä paikoin. Pidin. 4/5
37/50

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - [url=https://www.risingshadow.net/library/book/54279-the-hunger]Alma Katsu: The Hunger[/url]
 
En haluaisi elää pysyvästi missään muussa ajassa kuin nyt, mutta käydä eli siis elää jonkin aikaa haluaisin melkein missä ajassa vaan historiassa. Tähän kohtaan olisin voinut valita miltei minkä kirjan vain, jonka tapahtumat sijoittuvan ennen syntymääni. Koska kyse on vain ajasta eikä paikasta, tämä kirja käy. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1846 ja sen pohjana on käytetty tositapahtumia Donnerin uudisraivaajajoukon matkasta Kaliforniaan. Tarina piti hyvin otteessaan, oli jopa hyytävä paikoin. Pidin. 4/5
 
37/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60059]Andy Weir: Artemis[/url]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59943]Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä[/url]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59936]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/url]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59481]R. A. Montgomery: Matka avaruudessa[/url]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59519]V. E. Schwab: Magian syvempi sävy[/url]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60077]Harry Harrison: Eedenistä länteen[/url]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59769]Stephen King: Carrie[/url]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59582]Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa[/url]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59394]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59908]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/url]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59856]H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari[/url]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59658] H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa[/url]
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59805]J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho[/url]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59904]Michelle Paver: Dark Matter[/url]
32. Kirjan nimessä on ammatti - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59725]Alastair Reynolds: Varjokapteeni[/url]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59474]Josh Malerman: Lintuhäkki[/url]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59793]Lois Lowry: The Giver[/url]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - [color=purple]Alma Katsu: The Hunger[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59463]Margaret Atwood: Sokea surmaaja[/url]
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59681]Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky[/url]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59976]James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play[/url]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59415]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59485]Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita[/url]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
20.07.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Kirjasammon sivupiirin täky.
38/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Harry Harrison: Eedenistä länteen
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Alma Katsu: The Hunger
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Kirjasammon sivupiirin täky.
38/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Harry Harrison: Eedenistä länteen
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Alma Katsu: The Hunger
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8428-verikuu-ja-muita-outoja-tarinoita]Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60088]Alma Katsu: The Hunger[/url]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59463]Margaret Atwood: Sokea surmaaja[/url]
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59681]Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky[/url]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59976]James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play[/url]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59415]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59485]Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita[/url]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - [color=purple]Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita[/color]
[/spoiler]
04.08.2019
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
23. Kirjan nimessä on jokin maa Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset
- Tulin siihen tulokseen, että tämän vuoden lukutahdilla maanosa on close enough tähän haastekohtaan. Korjaan, jos ehdin jotain osuvampaa lukea.
23/50
[Spoileri - klikkaa]
- Tulin siihen tulokseen, että tämän vuoden lukutahdilla maanosa on close enough tähän haastekohtaan. Korjaan, jos ehdin jotain osuvampaa lukea.
23/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Pajtim Statovci: Bolla
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Terry Pratchett: The Last Hero
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Pajtim Statovci: Bolla
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Samanta Schweblin: Houreuni
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti Kathryn Stockett: Piiat
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Terry Pratchett: The Last Hero
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja J.R. Ward: Prisoner of Night
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa [color=red][b]Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset[/b][/color]
 
- Tulin siihen tulokseen, että tämän vuoden lukutahdilla maanosa on [i]close enough[/i] tähän haastekohtaan. Korjaan, jos ehdin jotain osuvampaa lukea.
 
23/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=black]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt [color=black]Robert Galbraith: Pahan polku (Cormoran Strike #3)[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=black]Naomi Alderman: Voima[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan [color=black]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua [color=black]Pajtim Statovci: Bolla[/color]
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset [color=black]Cassandra Clare: Queen of Air and Darkness (The Dark Artifices#3)[/color]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja [color=black]Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Me before you#3)[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria [color=black]Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
[/color]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja [color=black]Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin[/color]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa [color=black]Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset[/color]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=black]Samanta Schweblin: Houreuni[/color]
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia [color=black]Stephenie Meyer: Life and Death: Twilight reimagined[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=black]Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen[/color]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti [color=black]Kathryn Stockett: Piiat[/color]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=black]Santa Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=black]Terry Pratchett: The Last Hero[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=black]Volker Kutscher: Babylon Berlin[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja [color=black]J.R. Ward: Prisoner of Night[/color]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
07.08.2019
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Tim Powers: Anubiksen portit
Tähän nyt valikoitui hieman tylsästi Lontoo, vaikka mielummin olisin jonkun muun paikan kuin kaupungin tai maan valinnut. Kuitenkin kirjassa mennään useissa kaupunginosissa ja maisemissa, jotka ovat tuttuja itselleni. Olisipa ollut kiva käväistä Lontoossa tarinan aikaan eli 1810-luvulla.
39/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Tim Powers: Anubiksen portit
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Harry Harrison: Eedenistä länteen
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Alma Katsu: The Hunger
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Tähän nyt valikoitui hieman tylsästi Lontoo, vaikka mielummin olisin jonkun muun paikan kuin kaupungin tai maan valinnut. Kuitenkin kirjassa mennään useissa kaupunginosissa ja maisemissa, jotka ovat tuttuja itselleni. Olisipa ollut kiva käväistä Lontoossa tarinan aikaan eli 1810-luvulla.
39/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Andy Weir: Artemis
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos - Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani - Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Tim Powers: Anubiksen portit
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - R. A. Montgomery: Matka avaruudessa
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Harry Harrison: Eedenistä länteen
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Stephen King: Carrie
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Eoin Colfer: Artemis Fowl
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Michelle Paver: Dark Matter
32. Kirjan nimessä on ammatti - Alastair Reynolds: Varjokapteeni
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Josh Malerman: Lintuhäkki
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lois Lowry: The Giver
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Alma Katsu: The Hunger
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Margaret Atwood: Sokea surmaaja
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky
47. Kirjassa on alle 100 sivua - James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/981-anubiksen-portit-1]Tim Powers: Anubiksen portit[/url]
 
Tähän nyt valikoitui hieman tylsästi Lontoo, vaikka mielummin olisin jonkun muun paikan kuin kaupungin tai maan valinnut. Kuitenkin kirjassa mennään useissa kaupunginosissa ja maisemissa, jotka ovat tuttuja itselleni. Olisipa ollut kiva käväistä Lontoossa tarinan aikaan eli 1810-luvulla.
 
39/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60059]Andy Weir: Artemis[/url]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59943]Kirsten Bakis: Hirviökoirien elämä[/url]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59936]Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään[/url]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - [color=purple]Tim Powers: Anubiksen portit[/color]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59481]R. A. Montgomery: Matka avaruudessa[/url]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59519]V. E. Schwab: Magian syvempi sävy[/url]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60077]Harry Harrison: Eedenistä länteen[/url]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59769]Stephen King: Carrie[/url]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59582]Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa[/url]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59394]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59908]Eoin Colfer: Artemis Fowl[/url]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59856]H. G. Wells: Tohtori Moreaun saari[/url]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59658] H. G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa[/url]
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59805]J. R. R. Tolkien, Alan Lee, Christopher Tolkien: Gondolinin tuho[/url]
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59904]Michelle Paver: Dark Matter[/url]
32. Kirjan nimessä on ammatti - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59725]Alastair Reynolds: Varjokapteeni[/url]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59474]Josh Malerman: Lintuhäkki[/url]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=100#59793]Lois Lowry: The Giver[/url]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60088]Alma Katsu: The Hunger[/url]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59463]Margaret Atwood: Sokea surmaaja[/url]
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59681]Seanan McGuire: Beneath the Sugar Sky[/url]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=120#59976]James Tiptree, Jr.: I'm Too Big but I Love to Play[/url]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59415]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=80#59485]Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita[/url]
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=140#60101]Mervi Heikkilä, Jaana Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita[/url]
[/spoiler]