Cornelia Funke

Cornelia Funke Mustesydän Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2003 Suomeksi julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2004 Suomenkielinen laitos, Kustannusosakeyhtiö Otava Sivuja 505   Mustesydän on ihan mielenkiintoinen teos. Sanoisin, että se on kevyttä fantasiaa, hyvin ja sujuvasti kirjoitettu. Sanoisin myös, että ehkä se on suunnattu enemmän nuoremmalle väelle kuin aikuisille. Tarina ei ole kovin yllättävä eikä se saa ihmistä tuntemaan kovin suuria tunteita. Mutta kyllä sen kerran mielikseen lukee.   Tarina kertoo kirjoista ja se on yksi lempiasioistani, todella. Siksi minulla oli siltä suuret odotukset ja taisin pettyä aika karvaasti. Tarinan hyvistä puolista sanoisin, että jokaisen luvun alussa oleva pieni tekstinpätkä jostain olemassa olevasta kirjasta on hyvä ja mielenkiintoinen asia. Ylipäänsä kirjassa olevat viittaukset kaikkeen kirjalliseen on aina hyvä asia. Tämä teos ei silti yllä lähellekään Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupunkia joka on jokaisen kirjanystävän yksi merkkiteos. Noin niin kuin antaakseni vertauskohteen tarinalle.   Eniten minua häiritsi tarinan epäuskottavuus. Tarinassa ei ole minkäänlaisia viitteitä eikä selitystä ennen kuin ihan lopun pieni kuin ohimennen heitetty selityksen pätkä, sille miten on mahdollista, että ”Lukija” pystyy ”lukemaan” eri kirjoista tähän maailmaan kirjojen hahmoja ja muuta. Tämä asia häiritsi minua koko tarinan ajan ja mieleni pyrki koko ajan keksimään itse selitystä sille ja lopulta tuntui kuin keksisin itse jo ihan uutta tarinaa. Se oli hyvin häiritsevää.   Minäpä selitän mitä tarkoitan. Tarinasta olisi tullut paljon realistisempi ja uskovattavampi jos jossain kohtaa kirjaa ja mielellään heti alussa olisi annettu mielellään jotenkin tieteeseen pohjautuva uskottava selitys sille miten on mahdollista ”lukea” eri kirjoja nykytodellisuuteen, jossa me kaikki enemmän tai vähemmän elämme.   Paras selitys jonka itse keksin tälle ja on todella suuri synti keneltä tahansa kirjailijalta, että lukija joutuu keksimään itse selityksen näin tärkeälle ja koko tarinan kannalta olennaiselle asialle, on se, että jokainen koskaan tässä todellisuudessa kirjoitettu tarina elää jossain toisessa todellisuudessa ja ulottuvuudessa, rinnakkaismaailmassa. Että meidän todellisuutemme kirjailija saa tarinansa näistä muista todellisuuksista lahjana. Että meidän todellisuutemme kirjan tarina on oikeasti olemassa jossain toisessa rinnakkaismaailmassa.   Ja edelleen, jouduin keksimään vielä lisääkin selityksiä tarinan epäuskottavuuksille. Jotta nämä kaikki eri rinnakkaismaailmat ja näin ollen siis koko mahdollinen universumi pysyisivät kasassa kun meidän todellisuutemme ”Lukija” lukee jotain tähän todellisuuteen rinnakkaismaailmasta, täytyy jotain meidän maailmastamme tulla korvaamaan jotain siihen toiseen maailmaan. Toinen vaihtoehto on tietysti, että rinnakkaismaailma muuttaa muotoaan aina kun ”Lukija” lukee sieltä jotain ja sen elämä siis muuttuu aina sen mukaan mitä ”Lukija” sieltä nappaa tähän todellisuuteen.   Ja mieleeni tuli vielä yksi asia liittyen tähän teoriaan. Jos jotain pystyy ”lukemaan” tämän todellisuuden kirjoitetusta sanasta ja tarinasta, joka siis kertoo rinnakkaismaailmojen elämästä tähän maailmaan, niin periaatteessa pitäisi olla mahdollista, että jos tässä todellisuudessa joku kirjailija kirjoittaa tarinan, jossa tämän todellisuuden ihminen ”luetaan” tässä todellisuudessa ”Lukijan” avulla siihen toiseen rinnakkaismaailmaan. Tämä on jossain määrin mielenkiintoinen ajatus.   Mutta minä taisin mennä näissä selityksissäni lähemmäs tieteiskirjallisuutta kuin fantasiaa.   Mutta, jos pitkämielisesti jätetään kokonaan huomiotta tarinan järkyttävä epäuskottavuus, niin tarina on kaiken kaikkiaan ihan miellyttävä. Teksti on hyvin sujuvaa ja henkilöhahmot enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia. Pidin kaikista henkilöhahmoista eniten ”pääpahiksesta” Capricornista ja tämä on melko lailla noloa tarinan kirjailijalle. Hyvien kirjojen ja tarinoiden kunnolliset pahikset eivät saa ihmistä pitämään heistä. Toinen hahmo josta pidin oli sitten tietysti Tomusormi, johon oli panostettu enemmän kuin suurimpaan osaan tarinan hahmoja ja vielä voisin sanoa, että pidin jonkin verran myös Bastasta. Nämä kolme hahmoa olivat parhaiten kirjoitetut tarinassa.   Mutta kaiken kaikkiaan, voin suositella ihan hyvällä omatunnolla kirjaa nuoremmalle väelle Tarina on kuulemma saanut jatkoakin ja heti kun seuraava osa osuu hyppysiini kirjastossa, niin luen sen kyllä. Toivon oikein kovasti, että tarinan seuraava osa olisi edes hitusen realistisempi.   Tarinan sielu oli minusta nuori, kevyt ja jollain tapaa raikas. Tarinan ääni oli mukava ja miellyttävä kuunnella.   Arvosteluasteikosta tämä tarina saa minulta 4 pistettä eli se on hyvä yritys, jolla olisi ollut mahdollisuuksia paljon enempäänkin.

Olen lukenut Cornelia Funkelta Mystesydämen ja Musteloitsun. En tiedä jaksanko lukea trilogian viimeistä osaa, sillä Musteloitsu ei kauheasti vakuuttanut.   Minua ei niinkään häirinnyt Mustesydämessä epäuskottavuus, mutta siitä puuttui jotain, mitä en osaa tarkasti määritellä. Kirjan idea oli mielestäni hyvä ja siinä oli ainesta vaikka mihin. Luin kirjan aika pian sen ilmestymisen jälkeen (2004), joten osa muistikuvistani voi olla vähän hataria. Muistan tosin jo silloin ajatelleeni, että tämä kirja sopisi minua nuoremmille.     [quote="Aurelia" post=14801]Cornelia Funke Pidin kaikista henkilöhahmoista eniten ”pääpahiksesta” Capricornista ja tämä on melko lailla noloa tarinan kirjailijalle. Hyvien kirjojen ja tarinoiden kunnolliset pahikset eivät saa ihmistä pitämään heistä. [/quote]   Tämä on mielestäni hyvä pointti, enkä ole ennen ajatellut asiaa tältä kannalta. Mutta tottahan tuo on. Minua on monia kirjoja lukiessa suorastaan turhauttanut, miten umpitylsät päähenkilöt saavat onnellisen lopun ja mielenkiitoiset pahikset turpaansa. Mustesydämessä (ja Musteloitsussakin) päähenkilömme ovat jotenkin yhdentekeviä, Meggiessä ja kumppaneissa ei ole mitään särmää. Lempihahmoni taisikin olla Basta. Ehkä kirjan ongelma on nimenomaan hahmoissa, jotka eivät herätä tunteita.

Hahmoista ja siitä onnistuvatko ne herättämään tunteita... Minusta Meggien isä oli tosi tylsä hahmo, paitsi silloin kun hän oli Närhi. Tykkäsin Tomusormesta hieman ja samoin siitä pojasta, joka ihaili häntä, mutta monet hahmot olivat aika valjuja. Capricorn jäi minusta aika laimeaksi, koska hänet tapettiin melkein heti! Tämä trilogia ei muutenkaan ole mikään suosikkini.   Suosikkikirjani Funkelta (ihan kuin olisin kirjoittanut tämän jo jonnekin) on Lohikäärmeelläratsastaja. Se on hyvin suloinen satukirja, jota rakastin lapsena. Rosvoruhtinas oli myös ihan mielenkiintoinen ainakin ensialkuun, mutta en lopulta pitänyt juonesta ja lopusta...

Miksi en ole nähnyt tätä ketjua aiemmin?   Cornelia Funke on yksi lukuisista lempikirjailijoistani. Luin Mustesydämen ollessani 11 ja sain kaksi muuta osaa omaksi samana kesänä, kun täytin 12. Kirjat ovat hyvin tärkeitä, varsinkin suosikkini Musteloitsu. Olin pikkutyttönä kuolettavan rakastunut Faridiin ja se on jäänyt elämään. Kaveri kysyy aina kun nähdään, että mitäs se sun Faridis :lol: Luin Mustesydämen tammikuussa uudestaan ja pidin siitä edelleen. Ne on mulle henkilökohtaisesti todella tärkeitä :heart:   Rosvoruhtinas on myös ihana kirja. Sen lukemisesta on mulla jo kolme vuotta, joten hirveän hyvin en sitä muista, kuten en Lohikäärmeellä ratsastajaakaan. Reckless-kirjat ovat vähän heikompaa Funkea, mutta ne ovat kuitenkin hyviä :cheesy:   Plus kieli. Funke kirjoittaa kaunista tekstiä, jota lukee mielellään. Kirjoittamisessa Funke onkin esikuvani. :heart:

Celestine kirjoitti: "Cornelia Funke on yksi lukuisista lempikirjailijoistani. Luin Mustesydämen ollessani 11 ja sain kaksi muuta osaa omaksi samana kesänä, kun täytin 12. Kirjat ovat hyvin tärkeitä, varsinkin suosikkini Musteloitsu. Olin pikkutyttönä kuolettavan rakastunut Faridiin ja se on jäänyt elämään. Kaveri kysyy aina kun nähdään, että mitäs se sun Faridis? Luin Mustesydämen tammikuussa uudestaan ja pidin siitä edelleen. Ne on mulle henkilökohtaisesti todella tärkeitä."   Mulla on sama juttu Eddingsien tarinoiden suhteen. Belgarionin taru oli ensimmäinen fantasiataru jonka luin kaukana nuoruudessani ja se jäi lähtemättömästi sydämeeni ja tuskin koskaan lähtee sieltä. Puolustan Eddingsejä vaikka koko maailmaa vastaan jos niikseen tulee. :)   Aurelia