Kategoria: Satama | 727 viestiä | 75,9 t lukukertaa
Vastannut: Mustelmann, klo 11:52
Kategoria: Leirinuotio | 33 viestiä | 394 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, klo 11:41
Robert E. Howard
Robert E. Howard
Robert Ervin Howard (Yhdysvallat, 1906–1936) tunnetaan Conanin ja monen muun fantasiahahmon luojana. Howard oli erittäin tuottelias kirjailija, vaikka romaaneja hän ei kirjoittanut kuin kaksi. Howardin pääalana olivat lyhyet kertomukset, joita hän sai julkaistuksi eri viihdelehdissä. Niistä kuuluisimpia on Weird Tales, jossa julkaistiin yli 60 Howardin kirjoittamaa tarinaa. Myöhemmin Howardin tarinoita on myyty kirjamuodossa yli 10 miljoonaa kappaletta.
Howard syntyi texasilaisen lääkäriperheen ainoaksi lapseksi. Howard oli jo lapsena erittäin kiinnostunut historiasta ja suuri kirjallisuuden ystävä. Ehdoton suosikkikirjailija oli Jack London. Howard kävi usein elokuvissa, joissa hänen suosikkejaan olivat sellaiset mykkäelokuvien seikkailuklassikot kuin Bagdadin varas, Notre Damen kellonsoittaja ja Robin Hood. Koulun kiusaajia vastaan hän puolustautui alkamalla harrastaa painonnostoa ja nyrkkeilyä. Howard inhosi tiukkoja sääntöjä ja rutiinia, mikä teki koulunkäynnin vastenmieliseksi.
06.01.2019
Huomasin, että Conan Barbaarin luoneelle Robert E. Howardille ei ollut omaa ketjua, joten perustin sellaisen. Täällä voi keskustella kirjailijan tuotannosta.
Minulle selvisi eilen, että Howardin suomentaminen jatkuu! Oppian-kustantamo julkaisee helmikuussa kokoelman Conan ja merirosvot. Kääntäjä on Tuomas Kilpi ja kirja pehmytkantinen.
Ehkä Conan ja merirosvot -kokoelmassa nähdään (The God in the Bowlin ohella) nämä viisi novellia muiden kirjailijoiden viimeisteleminä. Vaikea uskoa, että keskeneräisten tarinoiden julkaisu olisi taloudellisesti järkevää. Ainoastaan Howardin fanit olisivat tyytyväisiä tällaiseen ratkaisuun. Wikipedian perusteella yksi viidestä on pelkkä juonirunko. Minä kyllä ottaisin mieluummin puhtaasti Howardin kynästä olevat versiot. Olen yhden lukenut, Wolves Beyond the Borderin.
Yksi mahdollinen novelli kokoelmaan on Rautapaholainen (The Devil in Iron). Tämä Howardin Conan-tarina on kyllä suomennettu, mutta se on julkaistu ainoastaan Tähtivaeltaja-lehdessä 4/1991. Ei siis koskaan kirjamuodossa.
Minulle selvisi eilen, että Howardin suomentaminen jatkuu! Oppian-kustantamo julkaisee helmikuussa kokoelman Conan ja merirosvot. Kääntäjä on Tuomas Kilpi ja kirja pehmytkantinen.
Barbaarisoturi Conan on fantasiakirjallisuuden tunnetuimpia hahmoja, jonka vaiheita on seurattu myös elokuvissa ja sarjakuvissa. Robert E. Howardin luoma Conan on uljas miekkasankari, joka nujertaa niin yliluonnolliset hirviöt kuin kierot ihmisetkin. Conan ja merirosvot sisältää Howardin aiemmin suomentamattomia tarinoita, joissa pohjoisen perukoilta kotoisin oleva Conan seikkailee aivan uusissa maisemissa.Olisi kiva saada sisällysluettelo, sillä tietääkseni vain yksi Howardin Conan-novelli on suomentamatta: The God in the Bowl. Howardilta toki julkaistiin 60-luvulla neljä keskeneräiseksi jäänyttä Conan-kertomusta plus keskeneräinen Wolves Beyond the Border, joka sijoittuu Conanin maailmaan, vaikka kimmerialainen ei tarinassa esiinny. Näitä ei ole suomennettu. Novellit kirjoittivat valmiiksi L. Sprague de Camp ja Lin Carter. Myöhemmin kertomukset on julkaistu myös alkuperäisessä, keskeneräisessä muodossa.
Ehkä Conan ja merirosvot -kokoelmassa nähdään (The God in the Bowlin ohella) nämä viisi novellia muiden kirjailijoiden viimeisteleminä. Vaikea uskoa, että keskeneräisten tarinoiden julkaisu olisi taloudellisesti järkevää. Ainoastaan Howardin fanit olisivat tyytyväisiä tällaiseen ratkaisuun. Wikipedian perusteella yksi viidestä on pelkkä juonirunko. Minä kyllä ottaisin mieluummin puhtaasti Howardin kynästä olevat versiot. Olen yhden lukenut, Wolves Beyond the Borderin.
Yksi mahdollinen novelli kokoelmaan on Rautapaholainen (The Devil in Iron). Tämä Howardin Conan-tarina on kyllä suomennettu, mutta se on julkaistu ainoastaan Tähtivaeltaja-lehdessä 4/1991. Ei siis koskaan kirjamuodossa.
02.03.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
Siitä kun viimeksi olen lukenut Conan tarinoita, on kulunut aikaa jo 17 vuotta. Lukematta on jäänyt aiemmin suomentamaton The God in the Bowl, mutta nyt sekin tulee luetuksi Conan ja merirosvot kokoelmasta niin kuin myös kaksi fragmenttia, joita myöskään en ole lukenut. Kokoelmaa tuskin aion hankkia ainakaan ovh hintaan näiden takia, mutta onneksi on olemassa kirjasto.
Henkilökohtaisesti pidän yleisesti ottaen enemmän muista Howardin hahmoista ja tarinoista – kauhuun kallellaan olevista eritoten. Pitäisikin ottaa projektiksi lukea joitain niistä uudestaan ja samalla täydentää puuttuvilla, joita en ole lukenut.
Vanhalla foorumilla kymmenen vuotta sitten kirjoitin Howard ketjussa:
(Huomasin, että ei ole enää missään linkkiä vanhoihin arkistoihin
Löytyyköhän ne vielä jostain? Joitain omia kirjoituksia olin ottanut talteen erikseen)
[10.6.2009 - klikkaa]
Tämän jälkeen olen lukenut englanniksi loput Solomon Kane tarinat ja Zambebwein kuu kokoelman, josta pidin paljon. Zambebwein kuusta olin myös jotain raapustanut vanhalle foorumille. Voisin sen näin 9 vuoden jälkeen tallettaa Kirja arvioihin
Henkilökohtaisesti pidän yleisesti ottaen enemmän muista Howardin hahmoista ja tarinoista – kauhuun kallellaan olevista eritoten. Pitäisikin ottaa projektiksi lukea joitain niistä uudestaan ja samalla täydentää puuttuvilla, joita en ole lukenut.
Vanhalla foorumilla kymmenen vuotta sitten kirjoitin Howard ketjussa:
(Huomasin, että ei ole enää missään linkkiä vanhoihin arkistoihin
Löytyyköhän ne vielä jostain? Joitain omia kirjoituksia olin ottanut talteen erikseen)[10.6.2009 - klikkaa]
Tämän jälkeen olen lukenut englanniksi loput Solomon Kane tarinat ja Zambebwein kuu kokoelman, josta pidin paljon. Zambebwein kuusta olin myös jotain raapustanut vanhalle foorumille. Voisin sen näin 9 vuoden jälkeen tallettaa Kirja arvioihin
12.11.2022
Hiistu
673 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3846 viestiä
Luin kokoelman Solomon Kane: kootut kertomukset ja runot. Olen saattanut lukea joskus Howardin jonkin Conan-tarinan, mutta muutoin en ole hänen tuotantoaan lukenut. Annoin tälle kirjalle arvosanaksi 9/10. Oma arvosteluasteikkoni kärsii ehkä inflaatiosta, koska yleensä tykkään lukemistani kirjoista, mutta tässä tapauksessa yksi lisätähti tuli ihan julkaisumuodosta. Kaikkien Kanen seikkailujen kokoaminen yksiin kansiin oli näille kertomuksille eduksi. Solomon Kanen hahmo ei ollut minulle ennestään tuttu, ei edes leffan kautta, joten yksittäinen tarina jossain antologiassa olisi ollut helppo ohittaa lievällä ihmetyksellä, että mikähän ihme hiippari se tuokin oli. Nyt kävi selväksi, että kyseessä on ihan ns. ajatuksen kanssa luotu henkilöhahmo seikkailuineen.
Koska kokoelman kukin tarina on myös itsenäinen tuotos, samat kuvailut Solomon Kanen ulkoisesta olemuksesta, luonteenlaadusta ja taistelutaidoista toistuvat tarinasta toiseen, mikä oli paikoin vähän puisevaa. Ja olihan se hiukka koomistakin. Esimerkiksi maininta, kuinka sankarimme “kulki varjoisalla polulla kuin tumma haamu” (yhdistettynä kaikkeen muuhun kuvailuun...), sai minut ajattelemaan, ettei tarvittaisiin kuin sininen (tai purppuranpunainen) kalsaripuku ja Kane olisi ihan Mustanaamio.
.
.
Olin yllättynyt, että useat tarinoista sijoittuivat Afrikkaan. Tai oikeastaan kirjailijan luomaan mielikuvitus-Afrikkaan, jonne oli sepittänyt sisältöä kulloisenkin tarinansa tarpeisiin: “Afrikka, musta manner, varjojen ja kauhujen, noituuden ja taikuuden maa, jonne kaikki pahat olennot oli karkotettu läntisen maailman kasvavan valon tieltä!” Nykylukijana sain myös jonkin verran naureskella omalle vaivaantuneisuudelleni, kun epäkorrekti Kane seikkaili tuossa pimeyden voimien hallitsemassa ja verenhimoisten asukkien kansoittamassa paikassa. (Oli helpotus, kun Solomon-setä saatiin pois Afrikasta, jottei laukonut enää enempää asiattomia kommentteja paikallisista. … mutta sitten hän meni sinne takaisin! Viidakko kutsuu, orjarannikolta itään, töttöröö! Voi hyvä tavaton.
) En lukiessa osannut sanoa, missä määrin kyse oli Howardin ja aikalaistensa käsityksistä ja missä määrin Solomon Kanen aikalaisten oletetuista asenteista eli henkilöhahmon rakentamisesta.
.
Olisi ollut mukava lukea monipuolisemminkin Kanen seikkailuja. Tarinoissa viitataan aiempiin seikkailuihin, joista suuresta osasta ei silti ole kirjoitettu omaa kertomusta. Pelkiksi maininnoiksi jäävät esimerkiksi Kanen seikkailut merillä, kaleeriorjaksi joutuminen ja aika inkvisition vankina. Ei myöskään tarkemmin avattu, mitä olivat ne harharetket ja “kunniattomat polut”, joiden vuoksi Kane nyt koki jonkinlaista synnillisyyttä ja vaaroja uhmaamalla etsi pelastusta sielulleen. Kokoelman keskeneräiset tarinat muistuttavat mieleen, että Howardin elämä ja siten kirjallinen ura päättyi nuorella iällä. Ei voi tietenkään olettaa, että fiktiivinen henkilöhahmo muistuttaisi luojaansa, mutta tulin silti lukiessa miettineeksi, että jos olettaisi Kanen kuvastaneen kirjailijaa itseään, olisiko jotenkin voinut aavistella sellaisen henkilön olevan vaarassa tappaa itsensä, jos kohtaa kyllin suuria vastoinkäymisiä. (Tällainen, rentouttava lukuharrastus...
) [Spoileri - klikkaa]Toisaalta olisi ehkä mielekkäämpää miettiä, mikä saa Solomon Kanen jaksamaan ja jatkamaan seikkailusta toiseen. Kane esimerkiksi kokee pystyvänsä auttamaan muita, vaikkei siinä toki aina onnistu. Hän myös uskoo elämällään olevan jotain merkitystä ja tarkoitus silloinkin, kun se on hänelle itselleen epäselvä. Jos ei muuta, niin fyysinen tekeminen ja vaikkapa nyt pitkien matkojen käveleminen voivat myös auttaa. Ja tiukan paikan tullen mahtava juju-ystävä, johon voi jollain maagisella keinolla ottaa yhteyttä pitkänkin matkan päästä.
Minulla on omassa hyllyssä Mustan rannikon kuningatar ja muita Conan-kertomuksia sekä tämän vuoden kirjamessuilta ostettu Pedon varjo. Kanen seikkailut tuntuivat pituudeltaan mukavan mittaisilta lukea, vaikken novelleja kovin useasti luekaan (tai ehkä juuri siksi, vaihtelua), joten tulee ehkä noihin muihinkin joskus talven mittaan tartuttua. Myös Solomon Kane -elokuva kiinnostaisi nähdä.
Koska kokoelman kukin tarina on myös itsenäinen tuotos, samat kuvailut Solomon Kanen ulkoisesta olemuksesta, luonteenlaadusta ja taistelutaidoista toistuvat tarinasta toiseen, mikä oli paikoin vähän puisevaa. Ja olihan se hiukka koomistakin. Esimerkiksi maininta, kuinka sankarimme “kulki varjoisalla polulla kuin tumma haamu” (yhdistettynä kaikkeen muuhun kuvailuun...), sai minut ajattelemaan, ettei tarvittaisiin kuin sininen (tai purppuranpunainen) kalsaripuku ja Kane olisi ihan Mustanaamio.
.
Eija kirjoitti: Kane tarinoissa on vahva tunnelma, mustan viidakon rumpujen kuminan ja nuotion rätinän miltei kuulee lukiessa näitä tarinoita.Yleisesti pidin Howardin kuvailevasta kirjoitustyylistä, oli tosiaan hyvin elämyksellistä luettavaa. Kirjailija tuntui tehneen parhaansa, että sai kuvailtua kaiken Kanen seikkailullaan kohtaaman kurjuuden, synkkyyden ja väkivallan mahdollisimman perusteellisesti. Välillä tapahtumia pysähdyttiin kauhistelemaan oikein antaumuksella silloinkin, kun asia olisi ollut lukijalle jo vähemmästäkin selvä. (Mutta mieluummin överit kuin vajarit, lienee Howard ajatellut…) Esimerkiksi taistelukohtauksia kuvaillaan parhaimmillaan paneutuneesti, kuten Kanen taistellessa vampyyrejä vastaan niin että kuului “heiluvan musketinperän rytinä ja luiden pirstoutuminen”.
.
Eija kirjoitti: Kaikki lukemani Solomon Kane tarinat on erittäin hyviä, mutta mainittakoon erikseen Pääkallokuu, joka on kielellisesti värikäs ja tarina on mukaansatempaava ja siinä on REHille tyypillinen hyvä tunnelma. Yön siivet on myös huikea.Minun suosikkini oli juurikin tuo “Siivet yössä.” Siinä oli jännittävä ja yllättävä juoni ja sitä vaikuttavaa kuvausta kuten “tähdistä tippuva verisade”. Kanen hetkellisen mielipuolisuuden puuskaa kuvailevassa kohtauksessa mielestäni myös hienosti sekoittui, puhuiko teksti enää ulkoisen tarinamaailman kauheuksista vaiko ihmismielen sisäisistä hirviöistä ja ahdingosta: [Spoileri - klikkaa]
Olin yllättynyt, että useat tarinoista sijoittuivat Afrikkaan. Tai oikeastaan kirjailijan luomaan mielikuvitus-Afrikkaan, jonne oli sepittänyt sisältöä kulloisenkin tarinansa tarpeisiin: “Afrikka, musta manner, varjojen ja kauhujen, noituuden ja taikuuden maa, jonne kaikki pahat olennot oli karkotettu läntisen maailman kasvavan valon tieltä!” Nykylukijana sain myös jonkin verran naureskella omalle vaivaantuneisuudelleni, kun epäkorrekti Kane seikkaili tuossa pimeyden voimien hallitsemassa ja verenhimoisten asukkien kansoittamassa paikassa. (Oli helpotus, kun Solomon-setä saatiin pois Afrikasta, jottei laukonut enää enempää asiattomia kommentteja paikallisista. … mutta sitten hän meni sinne takaisin! Viidakko kutsuu, orjarannikolta itään, töttöröö! Voi hyvä tavaton.
) En lukiessa osannut sanoa, missä määrin kyse oli Howardin ja aikalaistensa käsityksistä ja missä määrin Solomon Kanen aikalaisten oletetuista asenteista eli henkilöhahmon rakentamisesta. .
Eija kirjoitti: Kane on heltymätön pahuuden vihaaja, raivostuu silmittömästi vääryydestä ja jahtaa periksiantamattomasti väärämielisiä ja taistelee pimeyden voimia vastaan. Persoonallisuus ei ole kuitenkaan niin yksiselitteinen.Vaikka tarinoissa päästiin tutustumaan kaikenlaisiin tämän maailman ja kenties toistenkin ulottuvuuksien mysteereihin, pidin siitä, että tarinat toimivat samalla tutustumisena Kanen erikoislaatuiseen mielenmaisemaan. Pidin siitä, että tarinoissa myös kyseenalaistettiin sankarin tarkoitusperiä, joista hän itsekään ei tuntunut olevan aina kovin hyvin perillä. Ajaako häntä eteenpäin jonkin korkeamman voiman ylevä johdatus vaiko sittenkin jokin muinainen, alkukantainen vaisto tai vietti: “Seikkailu! Elämänsä vaarantamisen ja taistelun himo! Hengästyttävien, tiukkojen tilanteiden tuottama jännitys!” Ja kyllä, tunnistin myös itseni kyseisen kirjan lukijana tuosta.
Olisi ollut mukava lukea monipuolisemminkin Kanen seikkailuja. Tarinoissa viitataan aiempiin seikkailuihin, joista suuresta osasta ei silti ole kirjoitettu omaa kertomusta. Pelkiksi maininnoiksi jäävät esimerkiksi Kanen seikkailut merillä, kaleeriorjaksi joutuminen ja aika inkvisition vankina. Ei myöskään tarkemmin avattu, mitä olivat ne harharetket ja “kunniattomat polut”, joiden vuoksi Kane nyt koki jonkinlaista synnillisyyttä ja vaaroja uhmaamalla etsi pelastusta sielulleen. Kokoelman keskeneräiset tarinat muistuttavat mieleen, että Howardin elämä ja siten kirjallinen ura päättyi nuorella iällä. Ei voi tietenkään olettaa, että fiktiivinen henkilöhahmo muistuttaisi luojaansa, mutta tulin silti lukiessa miettineeksi, että jos olettaisi Kanen kuvastaneen kirjailijaa itseään, olisiko jotenkin voinut aavistella sellaisen henkilön olevan vaarassa tappaa itsensä, jos kohtaa kyllin suuria vastoinkäymisiä. (Tällainen, rentouttava lukuharrastus...
) [Spoileri - klikkaa]Toisaalta olisi ehkä mielekkäämpää miettiä, mikä saa Solomon Kanen jaksamaan ja jatkamaan seikkailusta toiseen. Kane esimerkiksi kokee pystyvänsä auttamaan muita, vaikkei siinä toki aina onnistu. Hän myös uskoo elämällään olevan jotain merkitystä ja tarkoitus silloinkin, kun se on hänelle itselleen epäselvä. Jos ei muuta, niin fyysinen tekeminen ja vaikkapa nyt pitkien matkojen käveleminen voivat myös auttaa. Ja tiukan paikan tullen mahtava juju-ystävä, johon voi jollain maagisella keinolla ottaa yhteyttä pitkänkin matkan päästä. Minulla on omassa hyllyssä Mustan rannikon kuningatar ja muita Conan-kertomuksia sekä tämän vuoden kirjamessuilta ostettu Pedon varjo. Kanen seikkailut tuntuivat pituudeltaan mukavan mittaisilta lukea, vaikken novelleja kovin useasti luekaan (tai ehkä juuri siksi, vaihtelua), joten tulee ehkä noihin muihinkin joskus talven mittaan tartuttua. Myös Solomon Kane -elokuva kiinnostaisi nähdä.
06.12.2022
Fiktiivi
371 viestiä
Olin yllättynyt, että useat tarinoista sijoittuivat Afrikkaan. Tai oikeastaan kirjailijan luomaan mielikuvitus-Afrikkaan, jonne oli sepittänyt sisältöä kulloisenkin tarinansa tarpeisiin: “Afrikka, musta manner, varjojen ja kauhujen, noituuden ja taikuuden maa, jonne kaikki pahat olennot oli karkotettu läntisen maailman kasvavan valon tieltä!” Nykylukijana sain myös jonkin verran naureskella omalle vaivaantuneisuudelleni, kun epäkorrekti Kane seikkaili tuossa pimeyden voimien hallitsemassa ja verenhimoisten asukkien kansoittamassa paikassa. (Oli helpotus, kun Solomon-setä saatiin pois Afrikasta, jottei laukonut enää enempää asiattomia kommentteja paikallisista. … mutta sitten hän meni sinne takaisin! Viidakko kutsuu, orjarannikolta itään, töttöröö! Voi hyvä tavaton.Howard ei itse tainnut ainakaan olla mikään uskonkiihkoilija, joten siltä osin kyse on henkilöhahmon rakentamisesta. Myöskään Howardin elinaikana Amerikassa Afrikkaan ei taidettu myöskään enää suhtautua ihan kuvatulla tavalla, vaan Kanen näkemykset vastaavat paremminkin Afrikan valloituksen ajan käsityksiä Afrikasta "pimeänä maanosana", jonne eurooppalaisten lähetyssaarnaajien ja kolonialistien on tuotava sivistyksen valo. (Mikä itse asiassa saattaa tehdä näistä ajatuksista Kane-tarinoissa hieman anakronistisia, koska Kane seikkaili Afrikassa pari-kolmesataa vuotta ennen kiivainta siirtomaa-aikaa...)
Tokihan rasistiset käsitykset afrikkalaisista olivat Howardin aikanakin yleisiä ja ne vähän särähtävät nykylukijan korvaan joissakin Conan-tarinoissakin. Mutta tulkitsisin, että Kane-tarinoissa kyse on enemmänkin ajankuvan rakentamisesta.
Olisi ollut mukava lukea monipuolisemminkin Kanen seikkailuja. Tarinoissa viitataan aiempiin seikkailuihin, joista suuresta osasta ei silti ole kirjoitettu omaa kertomusta. Pelkiksi maininnoiksi jäävät esimerkiksi Kanen seikkailut merillä, kaleeriorjaksi joutuminen ja aika inkvisition vankina. Ei myöskään tarkemmin avattu, mitä olivat ne harharetket ja “kunniattomat polut”, joiden vuoksi Kane nyt koki jonkinlaista synnillisyyttä ja vaaroja uhmaamalla etsi pelastusta sielulleen. Kokoelman keskeneräiset tarinat muistuttavat mieleen, että Howardin elämä ja siten kirjallinen ura päättyi nuorella iällä. Ei voi tietenkään olettaa, että fiktiivinen henkilöhahmo muistuttaisi luojaansa, mutta tulin silti lukiessa miettineeksi, että jos olettaisi Kanen kuvastaneen kirjailijaa itseään, olisiko jotenkin voinut aavistella sellaisen henkilön olevan vaarassa tappaa itsensä, jos kohtaa kyllin suuria vastoinkäymisiä. (Tällainen, rentouttava lukuharrastus...Howardin tunnetuimpien hahmojen mielenmaisemassa on jonkinlainen synkkämielisyyden pohjavire (eikä aina niin pohjallakaan). Tästä tietysti voisi vetää yhtäläisyyksiä Howardin omaan elämään ja sen päättymiseen. Minusta ei vaikuta siltä, että Howard olisi tarkoituksella tehnyt hahmojaan omiksi kuvikseen, mutta jotain kirjailijan ajatusmaailmasta niihin lienee välittynyt.
Toisaalta olisi ehkä mielekkäämpää miettiä, mikä saa Solomon Kanen jaksamaan ja jatkamaan seikkailusta toiseen. Kane esimerkiksi kokee pystyvänsä auttamaan muita, vaikkei siinä toki aina onnistu. Hän myös uskoo elämällään olevan jotain merkitystä ja tarkoitus silloinkin, kun se on hänelle itselleen epäselvä. Jos ei muuta, niin fyysinen tekeminen ja vaikkapa nyt pitkien matkojen käveleminen voivat myös auttaa. Ja tiukan paikan tullen mahtava juju-ystävä, johon voi jollain maagisella keinolla ottaa yhteyttä pitkänkin matkan päästä.Howardin hahmoilla on tässä suhteessa erilaiset toimintamallit: Conan lähtee ryyppäämään ja ryöstelemään, Kane ristiretkelle pahuuden voimia vastaan ja Kall pakenee puuduttavia valtiollisia velvollisuuksiaan taistelun ja muinaisten mysteerien pyörteisiin. Kallilla ja Kanella on yhteistä se, että molemmilla on useammassa tarinassa esiintyviä ystäviä tai liittolaisia apunaan, Conan on enemmäkin yksinäinen susi. Mutta kaikille kolmelle toiminta on tapa käsitellä eksistentiaalista ahdistusta. Conanilla synkät mietteet ovat lähinnä taustalla, Kanen ja Kallin tapauksissa enemmän pinnalla ja hahmoja määrittäviä.