Elämä on ihanaa, koska...

Pääsen viikonloppuna Tukholmaan esittelemään uimahyppyjäni sikäläiselle tuomaristolle, joka löytänee suorituksistani vähintään yhtä paljon parantamisen varaa kuin meikäläisten kilpailujen raadit. Kauniista hymystä tai koreasta uimapuvusta ei lisäpisteitä heru, joten arvostelijat joutunevat kaivamaan pistevalikoimastaan myös soikulaisia nollia. (Viimeksi sain minulle ylen hankalasta ja - useimmiten epäonnistuvasta hypystä - vain yhden tai kaksi nollaa, ja tämä oikeastaan ällistytti minua. Mutta Ruotsin-tuomarit saattavat olla visumpia.)   Silti ensimmäinen kisa ulkomailla on ilon arvoinen. Valmisteluihin hurahti aikaa, olenhan ylen epäkäytännöllinen. Tänään kävin ostamassa kruunuja - ensimmäistä kertaa näitä moderneja seteleitä, jotka eivät näytä lainkaan Ruotsin rahalta. (Muistan ne rumat äijäkuvatukset vanhoista seteleistä!) Työnsin rahat ammoin arpajaisista voittamaani pikku lompakkoon, jota käytän ani harvoin, koska se on arkiposaksi liian pieni.   Illalla tarkistin, että kaikki on oikein pakattu - mutta en löytänyt seteleitä lompakosta! Ajattelin muistavani paikan väärin, ja pengoin matkatavaroita kerran ja toisenkin. Lopulta huomasin kadonneiden kruunujen ilmaantuneen lompsan lokeroon, jota en ollut aiemmin etsiessäni edes huomannut!. Jouduin heti lompakon - tai rinnakkaistodellisuuden ilkeän, tavaroita kätkevän ja siirtelevän väen - ansaan.   Tuli keikkatarjouskin, tietysti päällekkäiseksi matkan kanssa. Piti vain pahoitellen vastata hommakkeen tarjoajalle, että nyt en ehdi. Mielestäni ilmoitinjo asiasta, mutta en näköjään riittävän selkeästi.   Kaikkea ei voi saada, mutta paljon kuitenkin...

Kuumuus ei todellakaan ole ihanaa, varsinkaan kämpässä. Vaikka räppänät on auki ei sillä tunnu olevan suurtakaan vaikutusta. Kaivoin viikolla esiin vanhan tuulettimeni, että se voisi viilentää oloa öisin, mutta se oli päättänyt sanoa sopimuksen irti. Pari kolme viime yötä meni siksi varsin heikoilla unilla, mutta äsken isäni kävi purkamassa puhaltimen osiin ja sai sen toimimaan. Jee!!! :grin:

Nyt on lämmintä. LÄMMINTÄ! Kämppään hehkuva kuumuus ei tosin ole valtaisan miellyttävää, mutta on siedettävää. (Minun asuntooni ei päiväaurinko porota suoraan.) Mieluummin viilennän itseäni vaateparren minimoiden ja suihkussa käväisten kuin (talvella) haalin rompetta ylleni eskimon lailla enkä tarkene sittenkään. Myönnän, että esimerkiksi vanhuksille ja eläimille liika lämpö voi olla tappavankin vaarallista, mutta propellihatut järjestäkööt toimivat viilennyskeinot!

Kävin uimassa, oli mukavaa. Uimisen kanssa sama kuin hiihtämisen, että tykkään, mutta harvoin tulee tehtyä. Ehkä osin siksi, että tykkään tehdä kumpaakin yksin (siis ilman että läsnä muita ihmisiä), eikä semmoiseen ole kovin usein mahdollisuutta. Yksin liikkuminen rauhoittaa.

Trallala-lalla-la! Trallala-lalla-la! ...   Tajusin tänään, että kun lokakuun ensimmäinen päivä on ohi, olen saanut purkitettua koko elämäni koulu/lukioliikunnat! Taivas miten sitä aina vihasinkaan ja nyt se loppuu! Enää 11 kpl 75 min tuntia!   Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa... hahhahhaaa...

Elämä on ihanaa, koska tajusin olleeni risinglainen jo vuosikymmenen ajan!! Ihan huomaamatta!!   Heinä-elokuussa 2008 pikku-Age (joka tunnettiin silloin toisella nickillä, josta vaiettakoon) löysi tiensä Risingiin ja elämäni ei ole ollut samaa sen jälkeen. :tongue: On oikeasti hassua ajatella, miten paljon Risingilla on ollut vaikutusta elämääni. Listasin joskus, että -Teini-iän läheisimmät ystäväni olivat risinglaisia tai ihmisiä joihin olin tutustunut Risingin kautta -En olisi koskaan mennyt lukioon johon menin ellen olisi kuullut kyseisen lukion olemassaolosta ihmiseltä, johon tutustuin Risingilla -Tosi moni asia tämänhetkisessä elämässäni liittyy nimenomaan lukiotuttavuuksiini ja useaan kyseisestä lukiosta seuranneeseen asiaan, joten oikeastaan moni asia tämänhetkistä kotikaupunkiani myöten kytkeytyy mutkan kautta nimenomaan Risingiin (ilman risingvaikutteita asuisin varmaan ihan eri puolella Suomea nyt :smile: ) -Irkki 2014 ja läheisten ystävien saanti Risingilla 2.0 -Alavalintaani (jota harkitsin jo itse mutta johon en olisi varmaan kehdannut hakea ilman patistelua) minut sai lopulta tarttumaan Dyn   Siis ihan oikeasti. Jopa tämänhetkinen asuntoni kytkeytyy entiseen risinglaiseen.   Haluan kanssa disclaimata että siinä missä joku 2012-2014 väli oli oikeasti risingiton pätkä elämässäni, niin viime vuosina olen kuitenkin mm. mafioinut säännöllisen epäsäännöllisesti vaikka foorumilla käynti onkin ollut taas jäissä useamman vuoden ajan. :tongue:   Elämä on ihanaa, koska on ihania asioita jotka voivat johtaa toisiin ihaniin asioihin ja joista saattaa lopulta kasvaa kokonainen uusi elämä. ♥ [size=1](Tää kuulosti vähän siltä että olisin saamassa vauvan, mutta voin vakuuttaa etten ole.)[/size]

Kun on kaksi täysipäiväisesti pitkäaikaisesti työssäkäyvää ihmistä, on elämä siten ihanaa, että huoli toimeentulosta ei ole enää välitön vaan muuttuu mahdollisuudeksi tehdä harkittuja isompiakin tarpeellisia hankintoja.

Olen viime viikkoina saanut järjestettyä paljon aikaa parhaalle ystävälleni. Pitkästä aikaa on päässyt puhumaan jollekulle ihan rennosti ja avoimesti. Vaikka en eläkään tällä hetkellä missään kriisissä, silti on välillä mukavaa jaaritella joutavia jonkun luotettavan kanssa. Olen luonteeltani sitä tyyppiä, etten paljasta salaisuuksiani tai negatiivisia tunteitani edes perheelleni, mutta tämä mainittu ystäväni on ollut uskottu henkilöni jo melkein seitsemän vuotta. Viime aikoina olen alkanut oikeasti arvostaa sitä.

Olen viime aikoina palannut lukemaan kirjoja ihan kunnolla ja kyllä huomaa, että yleisfiilis on parempi! En ole kyennyt lukion ja yliopisto-opintojen aikana lukemaan hirveästi sitä mitä haluan, koska minulla on selvästi ns. lukuenergiaa vain rajallinen määrä päivää kohti eikä koulukirjojen päälle jaksanut enää muuta. En ole siis lukenut kaunokirjallisuutta kunnolla, öö, 12 vuoteen? (N:n vuoden opiskelija, minäkö muka.) Vieläkään ei ole opiskelu ihan ohi, koska yritän gradulle antaa iltoja sen verran kuin jaksan, mutta muuten olen antanut itseni lukea töiden jälkeen sitä mitä haluan ja ollut siitä hyvin onnellinen.

Vaikka on syksy - ja inhoan sekä sitä että talvea - niin mieltä valaisee eräs asia: keikkoja on luvassa.

Mä näin eilen yhden mun lempibändeistä livenä ekaa kertaa. Ja siis täsmennän: Näin itselle rakkaan bändin ekaa kertaa ikinä livenä. Okei, jonotin keikalle "turhaan" 2h ja palelin suurimman osan ajasta, enkä päässyt eturiviin, tarkoittaa myös sitä, että en päässyt koskemaan bändin jäseniä. Mutta mä näin ne ja m kuulin ne ja mä nautin joka hetkestä. Ja mä toivon, et ne näki ja kuuli, et yleisö oli odottanu niiden näkemistä ja, et ne tulee suomeen myös ensi vuonna.

Juuri nyt elämä on ihanaa, koska minulla on jatkossa takuuvarmasti Risingshadow'lle omistettua aikaa työn puolesta säännöllisen epäsäännöllisesti.   Kun nimittäin käytän elokuvateatteri Davvenástin projektoria, samalla ei saa käyttää Facebookia tai muitakaan raskaita sivustoja, mutta Rising on niin kevyt, että täällä saa hillua <3

Sepä mukava kuulla!   Minäkin olen kohtalaisen iloinen, koska Espoon SPR:n Kontista löytyi kaksi kauan etsimääni kirjaa, suht edullisesti. Ynnä läjä Dalia ja van Goghia käsitteleviä opuksia. Sitä ennen päivällä olin raahannut itseni Hämeenlinnasta Helsinkiin, kuullakseni, että näytelmä, jota olin menossa kuukausien odotuksen jälkeen katsomaan, oli peruttu yllättävän sairastapauksen vuoksi. Mieli ehti jo painua lähelle maata, kunnes nuo kirjat pelastivat päivän.   (Teatteriin otettu jo yhteyttä, jos korvaava näytös tulee, olen taas kerran onneni huipussa. Saanut loistavia arvosteluja, se kyseinen komedia.)

Ketjun aktiivisuustasosta päätellen kenenkään elämä ei ole ollut ihanaa koko alkaneella vuosikymmenellä. Hyvä että joku pääsee korkkaamaan vuoden ihanuudet lopultakin.   Olin tänään menossa ulos tapaamaan yhtä ystävää, mutta paikan päällä törmäsin sattumalta kahteen muuhun yhteiseen tuttavaan. Neljän hengen voimalla lähdettiin järvelle soutamaan, musiikki soi, ja sain otettua hyviä kuvia valokuvauskurssia varten. Tuli siinä herkkujakin syötyä nuotion ääressä.   En muista, milloin olisi ollut viimeksi tällainen päivä, jona olisi nauranut niin että vielä monta tuntia jälkikäteen sattuu kurkkuun näin pirusti.   Taidan laittaa leffan pyörimään niin tämä vappu saa ansaitsemansa päätöksen. Parin vuoden päässä minäkin saan kulkea lakki päässä.

Olen viimeiset 15 vuotta aina aika ajoin kirjoitellut matemaattisesti lahjakkaille lukiolaisille suunnattuja artikkeleja matematiikkalehti Solmuun. Keväällä kyselin fb:n matematiikkaryhmissä, josko löytyisi ostajia, jos ottaisin artikkeleista pienen painoksen kirjana.   Matemaattisesti lahjakkaiden lukiolaisten tukemiseen keskittynyt Harppi-hanke otti yhteyttä, ja heidän rahoillaan otettiin 300 kpl painos kirjastani. Tuosta 250 menee Harppi-hankkeelle jaettavaksi lukiolaisille ja 50 kpl minulle myytäväksi verkossa.   Kirjat saapuivat torstaina, ja olen fb:n kautta saanut kaupiteltua jo noin 25 kirjaa.

Kuluneen kevään jälkeen pienikin paluu kohti normaalia - olkoonkin se jotenkin uusi - helpottaa todella. Tänään pääsi ensimmäistä kertaa uimaloihin, tosin poikkeusjärjestelyin ja monenlaisin epätietoisuuksin. Muitakin liikuntatoimintoja on aloiteltu, ja kirjastoihin pääsee lähes normaalisti. Vaikka tauti on yhä läsnä, sen ei anneta kahlita meitä täysin, eristää meitä poteroihimme. Ja on kesä valoisuuksineen ja luontoineen. Lisäksi olen löytänyt tieni yhteen minulle ennen tuntematomaan uimapaikkaan.

...koska helleahdistus/-vitutus ei ole vielä alkanut. Samalla voi olla iloinen siitä, että asuu metsien, kolmen järven ja loppumattomien lenkkipolkujen luona. On tullut istuttua rannoilla nyt joka päivä. Se on ihanaa. :heart:   Varjopuolena, että helvetin turistit (kaupungin koronapakolaiset) ovat löytäneet puupeltopolkumme ja talloneet ne kokonaan pilalle. Semmoista mustaa mujua ne ovat nyt.

Kieltämättä kadehdittaa, sillä itse satun asumaan paikassa jossa luontopoluista on turha edes haaveilla. Toisaalta käyttöä on ollut nyt ilmeisesti niin paljon, että ehkä hyväkin että olen jumissa täällä... Toivottavasti sentään syksyllä pääsee sienestämään. Masentaa vain se että ei ole tietoa siitä pääsemmekö käymään maalla koko kesänä. Jos ihmiset unohtavat varovaisuuden (kuten täällä on jo tapahtunut) voi olla että rajoituksia joudutaan taas kiristämään kesken kesää. Mutta eipä sinne maaseudulle uusimaalaisia taideta edes haluta, vaikka emme tapaisi ketään, mikä tuntuu tietysti henkilökohtaisesti kurjalta koska olemme sieltä kotoisin ja se on oikeastaan toinen koti... Tänä kesänä juhannuskin vietetään kaupungissa, eli ei oikein tunnu juhannukselta kun ei voi tehdä mitään juhannusjuttuja.   Ilonaiheena sen sijaan on se, että pääskyset ovat tulleet, on voinut oleskella ulkona jonkun verran ja jopa käydä hakemassa jätskiä kiskalta. Irtojäätelö kuuluu kesään. Ehkä jossain vaiheessa voi ottaa kirjan mukaan ja yrittää löytää jonkun paikan missä lukea, ja ehkä voisi lähteä käymään jossain saaressakin... Julkisia en vielä oikein uskalla käyttää, mutta ehkä lautalla olisi parempi ilmastointi.   Lisäksi sain mielenkiintoisen kirjan siitä miksi näemme unia.

Olen tänä kesänä tutustunut paremmin yhteen luokkalaiseeni. Aiemmin olimme jutelleet vain satunnaisesti käytävällä ja tehneet yhdessä jotain ryhmätöitä, mutta emme kunnolla tunteneet. Keväällä kävi sitten ilmi, että meillä on jonkin verran yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja päätimme tavata. Ja niin se sitten lopulta eteni, että tässä ollaan käyty yhdessä läpi YO-materiaaleja, lainailtu kirjoja ristiin rastiin, analysoitu niitä sekä jaeltu neuvoja liittyen tulevaisuuteen, moraaliin ja ties mihin.   Tulemme ihan hyvin juttuun ja luulen sen johtuvan pitkälti siitä, että olemme luonteidemme ja elämänasenteidemme puolesta melko samanlaisia. Tämä uusi ystävä on vähän kuin optimistinen versio minusta, joka puhuu kohteliaammin eikä ole yhtä jäärä.   Se, mikä tekee tilanteen mielestäni huvittavaksi on se, että tutustuimme kunnolla vasta nyt. Yleensä sitä ihmiset saavat kai jo ensimmäisellä luokalla selvyyden omista luokkalaisistaan, mutta minäpä löysin vielä yhden ystävän näin toisen vuoden lopulla. Liekö aivan historiallinen tilanne?

Sain kutsun työhaastatteluun! Paikka on tosi mielenkiintoinen, mutta jotenkin en usko olevani ykkösvalinta vaikka kuinka häikäisisin haastiksessa. Toisaalta ilahduttaa jo sekin, että osaan näköjään vielä väkertää sellaisen hakemuksen, jolla pääsee sentään rekryssä eteenpäin.

Olen viimeiset pari vuotta tehnyt keikkatöitä kirjastossa ja hommia on ollut (paitsi silloin kun kirjastot suljettiin koronan vuoksi) ihan mukavasti. Mitä nyt on hiljattain uutisista saanut lukea, niin vaikuttaa siltä että edessä on huonontuvat talous- ja työllisyysajat. Siksi olenkin iloinen, että saan vähän säännöllisempää duunia ensi viikosta alkaen, kun aloitan lukusalivalvojana sunnuntaisin. Pientähän se on, mutta hyvä alku jollekin suuremmalle. Tästä sovittiin jo heinäkuussa, mutta sain tällä viikolla tietää että eräs kollega on menossa opintovapaalle ja saan tuurata häntä niinä päivinä kun hän on koulun penkillä. Tietää n. kahta kokoaikaista työpäivää viikossa. Wihii!

USA:n presidentinvaalien tulos näyttää tällä hetkellä aika hyvältä. Kaikenlaista vatulointia, sekoilua ja tappion kieltämistä on varmaan vielä luvassa, mutta kyllä maailmassa taisi kerrankin tapahtua muutos parempaan. Kamala Harrisista tulee muuten USA:n ensimmäinen naisvarapresidentti, nice!   [img]https://einpresswire.images.worldnow.com/images/20043113_G.png?auto=webp&disable=upscale&height=560&fit=bounds&lastEditedDate=1604720540000[/img]

Kotiuduin tänään kolme päivää vanhan pojan kanssa. <3 <3

Onneksi olkoon!!   Omana ilonaiheena se että edelleen on lunta. Olisipa ollut joulunakin, mutta ainakin nyt on olo kuin ennenvanhaan ja muutkin ottavat ilon irti: kaikki pulkkamäiksi kelpaavat mäet ovat täynnä laskijoita ja puistoon on vedetty latuja.

...internet, musiikki ja ystävät!   Katsoin tänään ystäväni kanssa netistä livestriiminä tulevan konsertin, jota en olisi mitenkään voinut nähdä paikan päällä – Japanin reissu on toistaiseksi mulle täysi mahdottomuus. Reilu kaksituntinen konsertti sisälsi useita mun ja ystäväni lempparibiisejä, ja oli tosi kiitollinen olo siitä että nykyteknologia mahdollistaa tämmöisen. [img]/media/kunena/emoticons/rs_heart.gif[/img] Aikaerokin on Japaniin päin huomattavasti kiitollisempi kuin esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Yhdysvalloissa vastaavaan aikaan ollutta konserttia olisi pitänyt herätä katsomaan joskus aamuneljältä täkäläistä aikaa. [img]/media/kunena/emoticons/rs_smile.png[/img]