Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 366 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
12
Äänestäminen vaaleissa
03.06.2014
Puolikuu
191 kirjaa, 29 kirja-arviota, 586 viestiä
tiarAnonRanttasin tossa justiinsa aiemmin siitä, miten tärkeää nuorten kaupunkilaisten ois äänestää ennakkoon, koska siinä ihmisryhmässä on kaikkein eniten sitä, että äänestyspäivänä ei sitten jaksetakaan.Minä taas olen äänestänyt aina vaalipäivänä. Äänestäisin ennakkoon, jos tietäisin, että olen vaikka ulkomailla vaalipäivänä. Jos oikeasti haluaa äänestää, kyllä sinne vaaliuurnalle raahautuu vaikka toinen jalka haudassa. En edes tiedä haluanko sellaisten ihmisten äänestävän, joille vaalit ovat niin yhdentekevät, että äänestäminen riippuu säästä tai viitsimisestä. Veikkaan, että tällaiset ihmiset eivät ole niinkään perehtyneitä ehdokkaisiin vaan äänestävät ennemmin mielikuvan perusteella.
En ole kovinkaan ihastunut puoluekenttäämme ja joudun tekemään aina kompromisseja ehdokasta sekä puoluetta valitessani. Puolueen valintaan vaikuttaa toki se, mistä vaaleista on kyse. Vältän äänestämästä takuuvarmoja ääniharavia ja valitsen tavallisesti naisehdokkaan, jos se on mahdollista. En kuitenkaan ole niin ehdoton, että olisin äänestänyt viime presidentinvaaleissa Essayahia tai Biaudetia, sillä en voi sietää kumpaakaan. :cheesy:
[quote="tiarAnon" post=15845]Ranttasin tossa justiinsa aiemmin siitä, miten tärkeää nuorten kaupunkilaisten ois äänestää ennakkoon, koska siinä ihmisryhmässä on kaikkein eniten sitä, että äänestyspäivänä ei sitten jaksetakaan.[/quote]
 
Minä taas olen äänestänyt aina vaalipäivänä. Äänestäisin ennakkoon, jos tietäisin, että olen vaikka ulkomailla vaalipäivänä. Jos oikeasti haluaa äänestää, kyllä sinne vaaliuurnalle raahautuu vaikka toinen jalka haudassa. En edes tiedä haluanko sellaisten ihmisten äänestävän, joille vaalit ovat niin yhdentekevät, että äänestäminen riippuu säästä tai viitsimisestä. Veikkaan, että tällaiset ihmiset eivät ole niinkään perehtyneitä ehdokkaisiin vaan äänestävät ennemmin mielikuvan perusteella. :roll:
 
En ole kovinkaan ihastunut puoluekenttäämme ja joudun tekemään aina kompromisseja ehdokasta sekä puoluetta valitessani. Puolueen valintaan vaikuttaa toki se, mistä vaaleista on kyse. Vältän äänestämästä takuuvarmoja ääniharavia ja valitsen tavallisesti naisehdokkaan, jos se on mahdollista. En kuitenkaan ole niin ehdoton, että olisin äänestänyt viime presidentinvaaleissa Essayahia tai Biaudetia, sillä en voi sietää kumpaakaan. :cheesy:
04.06.2014
Athilora
100 kirjaa, 690 viestiä
Ennen tämän vuoden eurovaaleja olin äänestänyt kaikissa vaaleissa, joissa suinkin mahdollista. Kuitenkin olin tänä keväänä liikkeellä mentaliteetilla: "Ääni eurovaaleissa on ääni EU:lle." Joten boikotoin ja yritin saada maksimaalisen määrän muitakin boikotoimaan eurovaalit protestina kasvavaa EU-integraatiota kohtaan. Havaitsin tämän lähtökohdan tehottomaksi ja tyytynen jatkossa äänestämän protestiryhmittymiä.
Kunnioitan kyllä kunnallis-, eduskunta-, presidentti- ja kirkollisvaaleja erittäin korkealle ja äänestän niissä joka kerta.

tiarAnon
200 kirjaa, 3 kirja-arviota, 275 viestiä
Se on valitettavan kylmä fakta, että äänestämättä jättämällä ei vaikuteta. Esimerkiks Slovakiassa äänensä anto alle 20 prosenttia äänioikeutetuista, mutta systeemi jatkaa eteenpäin. EU-integraatiota vastaan taisteleminen on aikamoinen helvetti, mutta sisältä päin siihenkin vaikutetaan. Joku on sanonu, että äänestämättä jättäminen on ääni vallitsevalle järjestelmälle. Protestiryhmiä on lukuisia, kannattaa äänestää niitä, jos tuntuu siltä, ettei mikään valtapuolueista jaa omia arvoja.

05.06.2014
Athilora
100 kirjaa, 690 viestiä
tiarAnonSe on valitettavan kylmä fakta, että äänestämättä jättämällä ei vaikuteta. Esimerkiks Slovakiassa äänensä anto alle 20 prosenttia äänioikeutetuista, mutta systeemi jatkaa eteenpäin. EU-integraatiota vastaan taisteleminen on aikamoinen helvetti, mutta sisältä päin siihenkin vaikutetaan. Joku on sanonu, että äänestämättä jättäminen on ääni vallitsevalle järjestelmälle. Protestiryhmiä on lukuisia, kannattaa äänestää niitä, jos tuntuu siltä, ettei mikään valtapuolueista jaa omia arvoja.Olet täysin oikeassa. Ikävä kyllä kyseinen kylmä fakta tärähti ohimoon vasta, kun oli jo liian myöhäistä enää lähteä äänestämään. Useat protestiryhmistä sinänsä ovat puolueina minulle vieraita kaikessa muukalaisvihamielisyydessään. Toivotaan, että tässäkin asiassa olen erehtynyt.
[quote="tiarAnon" post=16328]Se on valitettavan kylmä fakta, että äänestämättä jättämällä ei vaikuteta. Esimerkiks Slovakiassa äänensä anto alle 20 prosenttia äänioikeutetuista, mutta systeemi jatkaa eteenpäin. EU-integraatiota vastaan taisteleminen on aikamoinen helvetti, mutta sisältä päin siihenkin vaikutetaan. Joku on sanonu, että äänestämättä jättäminen on ääni vallitsevalle järjestelmälle. Protestiryhmiä on lukuisia, kannattaa äänestää niitä, jos tuntuu siltä, ettei mikään valtapuolueista jaa omia arvoja.[/quote]
 
Olet täysin oikeassa. Ikävä kyllä kyseinen kylmä fakta tärähti ohimoon vasta, kun oli jo liian myöhäistä enää lähteä äänestämään. Useat protestiryhmistä sinänsä ovat puolueina minulle vieraita kaikessa muukalaisvihamielisyydessään. Toivotaan, että tässäkin asiassa olen erehtynyt.
12