Lumottu

Kirja tempaisi minut mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta lumoten eritoten maailmallaan ja miljööllään. Harknessin luoma yliluonnollinen maailma on jälleen yksi niistä melko "tavallisista" aineksista koottu kokonaisuus joihin välillä tuntee jo kyllästyvänsä, mutta jokin siinä silti viehätti. Ihmisten seassa elävät noidat, vampyyrit ja demonit oli saatu tuntumaan jotenkin raikkaalta kokonaisuudelta. Vampyyrit muistuttavat melko paljon Twilightin vastaavia jos jätetään kimallus pois, mutta esimerkiksi demonit olivat jotain aivan muuta kuin odotin. He ovat ihmisiä, jotka ovat tavallista älykkäämpiä ja astelevat kapealla hulluuden ja nerouden rajalla. (Unohtakaa siis Varjojen kaupunkien limanuljaskat.) Entä noidat sitten...ihania, juuri sellaisia, mistä pidän. Yliluonnollisia voimia on erilaisia ja niiden yhdistelmä on erilainen joka noidalla. On niin ennenäkyjä, taikajuomia, loitsuja kuin tuulen nostatuksiakin. Ja kun nuo kaikki yhdistää, kokonaisuudesta tulee jotenkin sykähdyttävä ja vangitseva.

Myös historia on Lumotussa näkyvässä osassa. Diana on historian tutkija ja paitsi se, myös Matthewn menneisyys aikaansaa kiehtovia historiapätkiä. Deborah Harkness on itsekin historian professori ja sen huomaa tekstiä lukiessa. Teksti on asiantuntevaa ja faktat ainakin minun silmääni kaikki kohdillaan. Historiasta kertovat usein varsin pitkätkin kohdat saattavat osasta tuntua pitkästyttäviltä, mutta minä rakastin niitä. Historia on aina ollut lempiaineeni ja minusta oli ihanaa uppoutua kuulemaan pikkutietoja alkemiasta, Charles Darwinista ja temppeliherroista.

Ja romanssihan tässäkin kirjassa on, kuten takakannestakin jo voi päätellä. Mutta vaikka kyseessä on vampyyriromanssi ja tähtiin kirjoitettu rakkaus, jotenkin minä silti symppasin Dianaa ja Matthewta. Kyseessä olivat kaksi aikuista ihmistä, eikä ensimmäiseksi poikaystäväkseen vampyyrin valinnut teinityttö ja hänen kimaltava poikaystävänsä. (Myönnetään, käytän aivan liikaa Twilight-vertauksia.) Kummallakin heistä on myös menneisyys, eikä Matthew ole istunut 1500 vuotta pimeässä kellarissa Dianaa odottaen. Ja vaikka romanssista leivotaan todellista ikuista rakkautta, sekään ei minua haitannut. Olen romanttinen sielu, mutta Lumottuun tällainen tähtiin kirjoitettu rakkaus tuntui todella istuvan ja sillä oli selvästikin myös joku juonellinen tarkoitus. Mutta muuten rakkaustarina on kyllä juuri niin kliseinen kuin osaa odottaakin.

Kirjassa jäi kuitenkin ajoittain ärsyttämään kieli, mutten osaa sanoa johtuiko se suomennoksesta vai Harknessin alkuperäisestä tekstistä. Jotenkin se tuntui ajoittain kovin lapselliselta ja kohottelin kulmiani muutamalle pikkujutulle. Lisäksi suomennoksessa oli poikkeuksellisen paljon painovirheitä, mitkä ärsyttävät aina.

Juoni oli kuitenkin todella nappaava ja ahmaisinkin Lumotun reilussa päivässä sivumäärästä huolimatta. Kuitenkin, koska kirja oli paksu ja asiaa paljon, se jäi ehkä hiukan tasapaksuksi. Asiaa tapahtui, tapahtui lisää ja siirryttin seuraavaan paikkaan ja tapahtumaan. Pidinkin ehkä eniten alkupuolesta, jolloin Diana ja Matthew tutustuivat toisiinsa ja miljöönä toimi ihana Oxford. (Oih, ne pitkät ajat jotka hengailtiin kirjastossa ja Dianan soutulenkit sumuisella joella!) Mutta vaikka Dianasta pidänkin, aloin välillä hiukan ärsyyntyä hänen unenlahjoihinsa. Jotenkin puolet kirjasta tuntui käsittelevän sitä, kuinka hän meni nukkumaan, heräsi aamulla ja haukotteli. Muutama kerta vähemmänkin olisi riittänyt.

Lumotusta jäi päälimmäisenä mieleen tunnelma ja lumoavat pikku yksityiskohdat, sekä ihana maailma ja miljöö. Erityisesti Dianan perheen eläväinen talo sukuhaamuineen oli lumoava. Lisäksi myös sivuilla vilahtava suomalainen pahisnoita Satu Järvinen jaksoi hymyilyttää. En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin pienetkin maininnat Suomesta ja suomalaisista käännöskirjallisuudessa saavat minut naurahtamaan. Mutta Lumotusta jäi todella hyvä maku suuhun ja loppu jäi sen verran jännittävään kohtaan, että seuraavatkin osat pitää lukea.

Huh, en edes tiedä mistä aloittaa. Tämä kirja on todellakin täynnä historiaa ja menneitä aikoja. Se tuntuu suorastaan tursuvan ulos kirjasta. Kirjoittaja tietää todella historiasta, alkemiasta ja jopa perinnöllisyystieteestä. Teksti on ns. raskasta luettavaa, koska siinä käsitellään paljon historiallisia asioita, ihmisiä ja paikkoja ja kevyemmän tekstin lukijoille se saattaa olla siksi erittäin pitkästyttävää luettavaa. Romantiikkakin tuntuu hukkuvan useaan otteeseen muun tarinan alle. Omaan lempilukemistooni ei todellakaan kuulu tämän kirjan kaltaiset tuotokset, mutta jotenkin kirjan tunnelma vangitsi ja lennätti aivan uuteen maailmaan, jossa on vanhoja linnoja, mahtavaa punaviiniä ja jännittäviä tapahtumia. Kirja ei sinänsä ole täynnä vauhdikkaita tapahtumia vaan ensimmäinen puolisko kirjasta keskittyy lähinnä Matthewn ja Dianan tutustumiseen ja tunteiden kehittymiseen. Puolen välin jälkeen pääsemmekin tutustumaan kunnolla Matthewn perheeseen ranskassa sekä Dianan noitaperheeseen amerikassa. Lisäksi Dianan "elävä" kotitalo oli aivan ihana lisä tarinaan. Tässä kirjassa noidat todellakin ovat noitia ja pystyvät käsittelemään myös luonnonvoimia. Pahiksiltakaan ei vältytä. Kirja jää todella ärsyttävään kohtaan ja jatko-osaa jää janoamaan kuola poskella vaikka kirja ei suosikkeihini lukeudukaan.

Hauskana bonuksena muuten suomalaisnoita nimeltä Satu Järvinen, joka herätti huvitusta useaan otteeseen.