Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Kaisa Kattelus. Sidottu, kansipaperi.

Rinnakkaismaailmoista ja stravaganttien veljeskunnasta kertovan sarjan huikean jännittävä viides osa.

16-vuotias Isabel tuntee jäävänsä kaikessa kymmenen minuuttia vanhemman kaksoisveljensä varjoon. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun Isabel eräänä päivänä löytää Barnsburyn lukion lattialla lojuvan punaisen samettipussukan täynnä hopeanvärisiä mosaiikkipaloja. Taidehistoriasta kiinnostunut Isabel ajattelee heti Ravennaa, mosaiikeistaan kuulua italialaiskaupunkia. Hänen hämmästyksensä onkin suuri, kun hän yllättäen löytää itsensä Classesta, erehdyttävästi Ravennaa muistuttavasta renessanssiajan kaupunkivaltiosta.

Taliassa idän suurvalta on kokoamassa sotalaivastoa Bellezzaa ja sen liittolaiskaupunkeja vastaan. On hyvä syy uskoa, että Bellezzan vanhoilla vihollisilla di Chimiceillä on näppinsä pelissä. Suuri meritaistelu häämöttää horisontissa, ja stravaganttien veljeskunnan apua kaivataan taas kipeästi...

Julkaistu
13.6.2012 (Tammi)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Stravaganza

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

1013
96
815
711
68
51
40
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

8 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

7/10
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)

En tiedä miksi, mutta en pystynyt samaistumaan Isabeliin samalla tavalla, kuin sarjan muihin henkilöihin. Hänen luonteensa on niin erilainen. Classen meritaistelu oli mieleenpainuvin kohta, sillä se oli jännittävä ja tapahtumarikas. Juoni oli todella hyvä ja se sai minut jatkamaan lukemista. En pitänyt Alicesta ja mielestäni oli hyvä juttu, että hän ja Sky erosivat, sillä Alice ei oikein välittänyt stravagoimisesta. Oli kiva, kun Nucceistakin kerrottiin enemmän ja Beatrice oli rohkea, kun meni naimisiin Nuccin kanssa, vaikka kyseinen suku onkin Di Chimicien vihollinen. Minua harmittaa se, että suvut edes ovat riidoissa, mutta se saa kuitenkin kirjoihin hieman lisää tapahtumia ja jännitystä.

9/10

Mielestäni juuri tämä kirja on paras koko sarjasta. Tykkäsin paljon enemmän kuin aiemmista. Mutta se, että Barnsburyn koulusta tulee koko ajan vaan lisää stravagantteja häiritsee suunnattomasti, eikä tämä kirja eroa muista siinä, että kaikki matkaavat Taliaan, heidän elämänsä muuttuu yms. mutta ihana kirja, ei parempaa olekkaan. Tuntuu, että di Chimicit on kooko ajan mukana jossain pahassa..

9/10

Tämä kirja oli ehkä paras kaikista, vaikka Isabell olikin varsinkin alussa aika ärsyttävä. Muuten kirjassa oli ihania hahmoja ja juonikin oli ihana. Toivottavasti viimeinen osa tulee pian!!

7/10

Luin tämän aikoja sitten ja yritän nyt laitta jotain mitä muistan.

Pidän sarjasta olen todellinen fani. Meritaistelu jäi mieleen todella elävästi. Kirja jatkoi juonta hyvin. Jäin odottelemaan seuraavaa osaa. :) Se ilmestyy suomeksi ensi vuoden alussa. ;)

8/10

Laivojen kaupunki jatkaa stravaganteista kertovaa sarjaa tutulla kaavalla. Itsensä epävarmaksi tunteva nuori Barnsburyn koulusta löytää renessanssityylisen esineen, talismaanin, ja päätyy Taliaan, rinnakkaismaailmaan joka vastaa meidän Italiaamme 1500- luvulla. Hän saa tietää olevansa stravagantti, maailmojen välinen matkaaja, jolle on määrätty tärkeä tehtävä.

Juonellisesti Laivojen kaupunki ei liiemmin poikkea sarjan aikaisemmista osista. Isabel tuntee jäävänsä kaikessa kaksoisveljensä Charlien varjoon. Hän kuitenkin päätyy Taliaan ja elämänmuutos on valmis. Vaikka alkuasetelma ei päätä huimaa, juoneen oli kuitenkin kätketty muutama yllättävä käänne ja minä tuhkimotarinoiden ja onnellisten loppujen rakastajana katsoin asioita vähän sormien välistä.

Juonta enemmän Stravaganza sarjassa kolahtaakin renessansiajan Italia ja Talia. Näiden kahden rinnakkaismaailman välille on punottu jännittäviä eroja, kuten se, että Taliassa hopea on arvokkaampaa kuin kulta. Lisäksi jokaisella Italian kaupungilla on Talialainen vastineensa, esim. Bellezza vastaa Venetsiaa. Laivojen kaupungissa isossa osassa on Classen kaupunki, sekoitus Italian Ravennaa ja Classea.

Hahmona Isabel ei oikein säväyttänyt. Pelkkä veljen kadehtiminen ei ihan riittänyt tuomaan häneen syvyyttä. Omia suosikkejani olivatkin enemmän Taliassa Luciano ja nykyajassa Nicholas. Laivojen kaupungissa saavat osansa myös edellisistä kirjoista tutut hahmot molemmista maailmoista. Yksi asia josta sarjassa tykkään, onkin eräänlainen päähenkilöiden kierrätys. Jokainen stravagantti on päähenkilönä yhdessä kirjassa, mutta esiintyy seuraavissa kirjoissa sivuhenkilönä. Muutenkin edellisten kirjojen tapahtumat nivoutuvat tarinaan kivasti, ja koko stravagointi selitetään niin perusteellisesti, että sarjan voisi melkein aloittaa tästäkin kirjasta. Suostittelen silti lukemaan ensimmäiset osat ennen tätä.

Laivojen kaupunki oli viihdyttävää luettavaa, joka piti otteessaan myös toisella lukukerralla. Siltikään se ei ole sarjan paras osa, kaksi ensimmäistä, Naamioiden kaupunki ja Tähtien kaupunki peittoavat tämän mennen tullen.

10/10
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)

Iihana<3 Nucceista kerrotaan enemmän kuin muissa osissa ja se on tosi hyvä juttu. Hieman jäi harmittamaan, että Sky ja Alice erosivat, vaikka toisaalta jos Alice ei kestänyt Skyn stravagointia, ehkä se oli vain hyvä. Ja ihanaa, että Bice pääsi naimisiin ja uhkasi sukuaan. Olisin tahtonut lukea vain lisää Luciasta (vai oliko se sittenkin Biancasta), jonka mies murhattiin Kukkien kaupungissa. Ainoa miinus tulee siitä, että joka ikisessä kirjassa ensimmäinen matka tapahtuu samalla tavalla.

Stravaganza-kirjoja on vielä yksi, Stravaganza: The City of Swords, eli Miekkojen kaupunki. Tietääkö kukaan, miksi sitä ei ole suomennettu?

10/10

Ehdottomasti Stravaganza-kirjojen aatelia! Ehkä paras kaikista viidestä kirjasta, Naamioiden kaupunki ja Salaisuuksien kaupunki ehkä yhtä hyviä. Loppua kohden kirja vain paranee, eikä edes kirjoitusvirheitä löytynyt yhtään. Varsinkin Classen suuri meritaistelu oli kuvattu todella elävästi.

10/10

Upea kirja:) Jäin samantien koukkuun. Kannattaa lukea! Yhtä hyvä, ellei paremipikin kuin edelliset osat. Suosittelen!

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja