Alku oli hieman tönkköistä, ja mielestäni aivan liian sekavaa. Kiinnostus lopahti kokoajan, kunnes noin puolenvälin jälkeen sain vihdoin juonesta kiinni. Ainoa syy miksi ylipäätään jatkoin tämän lukemista, oli se että edeltäjänsä oli upea teos.
Verenvahti
- Julkaistu
- 21.10.2012 (WSOY)
- Alkuperäinen nimi
- The Blood Keeper
- Englanniksi
- The Blood Keeper (2012) →
Risingshadow communityLukijoiden ääni
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
98arvosanaa
7kirja-arviota
Risingshadow
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Risingshadow
Lukijoiden arviot
7 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Tämäkin osa ei ollut pettymys ja pidin jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Mab oli ihana päähenkilö ja Will, voi Will... Täydellisen mahtava kirja, tarina on hyvä, henkilöiden kuvailu mahtava ja tekstin sujuvuus loistava.
Kirja oli oikein mukava ja kiinnostava luettava. Oisin ehkä toivonut että tästä olisi tullut jatkoa, muta kaipä tämä näinkin.
Alku tuntui melko sekavalta, koska ensimmäisen osan lukemisesta oli niin kauan. Juoneen pääsi kuitenkin melko nopeasti taas jyvälle ja pienet mustat aukot muistissa eivät haitanneet mitään. Kokonaisuutena kirja oli ihan ok, mutta jotkut asiat jäivät ärsyttämään. Juoni eteneni, mutta välillä tuli sellainen olo että voitaisiin jo siirtyä seuraavaan kohtaukseen. Eniten minua ärsytti kuitenkin se, miten hyvin Will ja lopussa Ben ottivat Mabin taikomiset. Muutenkin Willin ja Mabin suhde oli melko omituinen.
Suosittelen kuitenkin lukemaan jos vähänkin kiinnostaa. Kuitenkin, pidin itse enemmän ensimmäisestä osasta.
Luin joskkus viime vuonna Veritaian ja nyt tämän ilmestyttyä en muistanut juurikaan mitään, mutta kyllä se siitä rupesi valottumaan 50 sivun jälkeen ja pääsin takaisin kirjan mukaan.
Kirja oli hyvä, mutta melko puuduttava ja hitaasti etenevä. Juoni oli hyvä ja mukaansa tempaava ja tarkka.
Tykkäsin kovasti ja toivoisin että tämä sarja tästä vielä jatkuisikin.
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Verimaalla asuva Mab Prowd on elänyt koko elämänsä vahvojen taikojen keskellä salaperäisen Diakonin – Arthurin – oppilaana ja seuraajana. Kun Arthur päättää jättää elämän taakseen ja siirtyä Lynin seuraan tuonpuoleisen rajan taakse, hän jättää Mabille suuren vastuun niin Diakonina olemisesta kuin myös kirotun ruusupensaan poistamisesta. Kakkulapäinen, villitukkainen Mab ei vain seuraa sokeasti toisten ohjeita. Hän on tietyllä tapaa hyvin utelias ja kokeileva, vaikkei suoranaisesti uhmakas olekaan. Arthur neuvoi häntä ennen kuolemaansa tuhoamaan ruusut tuhkaksi, mutta vastoin ohjeita Mab luo ruusujen kiroukselle ruumiin. Homunculuksen. Homunculus lähtee juoksemaan vapailla jaloillaan saapuen rantaan, jossa juuri sillä hetkellä nuori Will on koirineen karkottamassa omia henkilökohtaisia haaveitaan ulos elämästään. Tie kohti helvettiä alkaa, kun homunculuksen onnistuu päästä liian lähelle Williä. Vahinko ehtii tapahtua ennen kuin Mab saapuu paikalle. Willin ja Mabin ensikohtaaminen ei ole vain outo ja eriskummallinen, vaan syöksee alulle väistämättömän tapahtumaketjun, joka asettaa kenen tahansa magiaan negatiivisesti suhtautuvan koetukselle. Se asettaa alttiiksi myös nuoren rakkauden, kohottaa ennakkoluulot ja nostattaa asiat aseteltavaksi tärkeysjärjestykseen.
Verenvahti, joka on jatkoa fantastiselle Veritaialle, on edeltäjäänsä hitaampi, sievistelevämpi ja kontrolloidumpi. Tarina etenee hitaasti ja kertoen. Päähenkilöinä toimivat Mab ja Will, joiden polut lankeavat toisiinsa. Toisin kuin Veritaiassa, Verenvahdissa rakkaus ei ole yhtä roihuavaa. Ensisuudelmaa saa odottaa pitkälle, kaikki on ikään kuin harkittua. Rakkaus on kuitenkin kerrottu hitaudestaan huolimatta elävästi, varoen kuin kokeiltaisiin tikulla jäätä – uskaltaako tuonne kävellä? Tässäkin kirjassa kolmas kertoja avaa menneisyyden hämärää ovea. Evelyn on verisukuun kuuluva nuori nainen, joka on silmittömän rakastunut Arthuriin. Hänen ja Arthurin rakkaus ei vain ole koitua hyväksi, kun on joku joka langettaa Evelynin ylle raskaan omantunnon taakan. Tässä kirjassa menneisyys oli yhtä lailla merkityksellinen ja osallinen kuin Veritaiassa, mutta edeltäjäänsä nähden menneisyys jäi hieman ontumaan, kuten koko kirjan kokonaisuus.
Kaikkein ihastuttavinta tässä kirjassa oli se, että arvoituksellinen, salaperäinen ja mysteereitä täynnä oleva Arthur muuttui selkeämmäksi, aidoksi ihmishahmoksi. Vaikka Verenvahti ei ollut järisyttävä tai edes innostava lukukokemus, Tessa Grattonin tapa kirjoittaa on ihanan eloisa ja virtaava.