Haavekauppias
Sidottu.
Arvid Lydecken -palkintoehdikas 2013.
Haaveilussa on vaaransa…
Samin ja Liisan isoäiti Amalia katoaa pian sen jälkeen, kun hänen luonaan on nähty salaperäinen, silinteripäinen kellokauppias Severi Kukko. Samin kaverin Jonin perheellä on perinteikäs Wirtasen osto- ja myyntiliike ja sen kellarissa puuhaa ikäloppu Alpertti, Jonin albiino isoisä, joka tietää kaiken kelloista. Alpertin avulla lapset saavat kauhukseen selville, että Amalia on hankkinut pahaenteisen 13. hetken kellon ja matkannut syvästi kaipaamansa Matias-vainaan luo Haavekaupunkiin. Amalia-parka ei kuitenkaan tiedä, että Severi Kukolla on omat, hämärät motiivinsa, ja kolmikko saa käyttää kaiken rohkeutensa ja kekseliäisyytensä pelastaakseen isoäidin.
Talvinen tunnelma, pimeät ja kapeat kujat, häikäilemätön Haavekauppiaan hahmo ja kellojen mystinen maailma tuovat mieleen niin Dickensin Saiturin joulun kuin parin vuoden takaisen Hugo Cabret -menestysromaanin ja -elokuvan. Vauhdilla etenevä tarina vetoaa takuulla myös seikkailunjanoisiin poikiin.
Haavekauppias luo mielikuvitusta kutkuttavan toisen todellisuuden ja on vahvasti nuortenkirjallisuuden ajan hermolla.
Juha-Pekka Koskinen
Juha-Pekka Koskinen (s. 1968) on hämeenlinnalainen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Ristin ja raudan tie ilmestyi vuonna 2004. Koskinen on syntynyt Kemijärvellä. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1995. Koskinen on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Hänen harrastuksiaan ovat historia, musiikin kuuntelu ja puutarhanhoito.
Kirja-arvioita
Kirjasta jäi surullinen olo. Ei haikea vaan surullinen. En tiedä olenko iloinen asiasta (Tulipas hienosti ilmaistua), kun se herkkä haikeus olisi sopinut paremmin. Suuria tunteita ei syty. Hahmot jees, en inhonnut ketään, mutta en erityisemmin ihastunutkaan. Ihan fine oli se, ettei päähenkilö ensimmäisenä juossut suureen seikkailuun vaan jarrutteli. Sisko ärsytti. Olisin pitänyt erilaisesta loppuratkaisusta. Erotaan mutta ollaan ONNELLISIA. Eikä olla yhdessä ja olla meh onko näin parasta. Haavekaupunki pelottaa mua. Haaveet ja aaveet ja tehtaat. Severi. En tykännyt yhtään, koska pelotti. Oli Jonikin aika creepy. Ja sen isä. Ja Alpertti. Kirjoitustyyli ei iskenyt, vähän turhan yksinkertainen. Nopealukuinen. Kelloja, luistinrata, vanhoja ihmisiä ja nuoria ihmisiä. Kokeile pois, ei vie paljoa aikaa.
Sami lähtee eräänä lumisena päivänä auttamaan isoäitiään Amaliaa, ja törmää hänen talonsa ulkopuolella omituiseen, silinteripäiseen mieheen, Severi Kukkoon, jonka hymy tuo mieleen "niskaan pudonneen karvaisen hämähäkin, jonka halusi ravistaa yltään mahdollisimman nopeasti". Amalia on ostanut mieheltä vanhan taskunauriin, kolmentoista hetken kellon, jossa on maagisia voimia. Ja pian sen jälkeen Amalia katoaa... Juha-Pekka Koskisen "Haavekauppiaassa" (Karisto, 2013) oli älyttömän jännittävä alku, mutta loppujen lopuksi pieni fantasiaromaani ei sitten kuitenkaan onnistunut tempaisemaan minua mukaansa. Jotenkin tarina tahtoi lässähtää siinä vaiheessa kun seikkailun olisi pitänyt varsinaisesti alkaa. Koskiselle täytyy antaa tunnustusta onnistuneista henkilöhahmoista ja ihan kiehtovasta vaihtoehtoisesta, vähän Neil Gaimanin mieleen tuovasta maailmasta, joita molempia olisi voinut hyödyntää enemmänkin. Ehkäpä lastenkirjalle on luvassa jatkoa?