Vuori
Kansi: Ea Söderberg. Sidottu.
Kuvastaja-palkinto 2015. Savonia-ehdokas 2014.
”Kuinka monta heitä oikein on? Pitääkö minun laskea itseni mukaan? Kuinka monta meitä on?”
Kaupungin keskellä piilotellut vuori on paljastumassa ja Lif saa erikoisen käskyn – lähteä ylös vuorelle, ja lähteä heti, sillä hänelle annetaan mahdollisuus paeta tulossa olevaa katastrofia. Uskoako uskomattomaan ja suunnata huipulle, jonne yhdenkään ihmisen ei tiedetä vielä kiivenneen?
Vuori vie hengästyttävälle matkalle synkän kaupungin alla risteileviin katakombeihin, vuoren rinteellä odottavaan eriskummalliseen hotelliin ja pilvien takaa paljastuviin maisemiin.
Helena Waris
Helena Waris (s. 1970) vietti lapsuutensa Pohjois-Karjalassa, ja muutti 13-vuotiaana Kiteeltä Mikkeliin, jossa kirjoitti ylioppilaaksi 1990. Esikoisromaani oli jo tuolloin työn alla, mutta tarvittiin puutarhurin opinnot ja pätkätyöt niin yrttitarhan opaskierrosten vetäjänä kuin hautaustoimiston apulaisenakin, sekä lyhyt ura käsityöläisyrittäjänä ja pidempi kotiäitiys ennen kuin aika oli kypsä romaanille. Sysäykset kirjan toteutumiselle ovat jäljitettävissä Oriveden opistoon ja Mikkelin kirjoittajiin. Waris asuu Ristiinassa satavuotiaassa puutalossa. Uusperheeseen kuuluu 4–7 lasta ja kaksi koiraa. Wariksen sydäntä lähellä ovat maatiaiskasvit, kansanperinne, remontointi, rock-musiikki ja leivonnaiset.
Wariksen esikoisromaani, Pohjankontu-trilogian aloitusosa Uniin piirretty polku ilmestyi vuonna 2009. Sarjan kaikki osat voittivat Suomen Tolkien-seuran vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakaman Kuvastaja-palkinnon. Myös Wariksen neljäs fantasiaromaani Vuori (2014) voitti Kuvastaja-palkinnon. Vuonna 2015 ilmestyi Wariksen yhdessä puolisonsa Janne Nykäsen kanssa kirjoittamansa teos Entropia, joka on dystopia tulevaisuuden Suomesta. Vuonna 2016 Waris sai Kaarina Helakisa -palkinnon. Helena Waris oli yksi vuoden 2020 Finnconin kunniavieraista.
Muita teoksia kirjailijalta Helena Waris
Kirja-arvioita
Aivan kiva kirja, ajoittain tosin hieman sekava. Viikinkijumaluudet ovat kiva pohja tarinalle ja loppuratkaisu pääsi yllättämään. Kerronnasta en erityisemmin pitänyt, siitä se sekavuus taisi tähän tarinaan valua. Täytynee lukea joskus uudestaan, silloin uskon saavani tästä enemmän tolkkua.
Saarnikaupungin keskellä on salaperäinen, ikuisten pilvien peittämä vuori, josta huhutaan paljon mutta tiedetään vähän. Eräänä päivänä kaupunkilaisille annetaan käsky lähteä evakkoon. Kuiskitaan niin maan alta höyryävistä myrkyllisistä kaasuista kuin suuresta pedosta. Kaiken keskellä Lif-niminen nuori parikymppinen nainen saa käskyn pyrkiä päinvastaiseen suuntaan kuin muut, nimittäin kohti vuoren huippua ja siellä sijaitsevaa hotellia. Matkatoverikseen hän saa naapurissa asuvan rokkarin. Kaksikko ei kuitenkaan kiipeä yksin: mukana on kirjava joukko ihmisiä, joita kaikkia tuntuu yhdistävän sama nimi. Mistä oikein on kyse? Television selviytymispelistäkö? Leikki on kuitenkin kaukana kun ihmisiä alkaa toden teolla kuolla ja vuorten rinteillä alkaa kaikua jättiläissuden ulvonta. Lif saa toden teolla miettiä keneen hän voi luottaa ja mitkä vaikuttimet ketäkin ajavat eteenpäin, etenkin kun osa tapahtumista on kirjoitettu jo ennalta. Helena Wariksen "Vuori" (Otava, 2014) on kiinnostava matka fantasiamaailmaan, jonka muodostamisessa on käytetty hyödyksi skandinaavista jumaltarustoa. Waris ei selittele romaanissaan asioita puhki, vaan jättää aika paljon lukijan itsensä pohdittavaksi ja pääteltäväksi. En itse epäilemättä saanut ihan jokaisesta langanpätkästä kiinni, sillä huomasin tuntevani viikinkien mytologiaa kiusallisen huonosti, vaikka herra O. ja hänen kaksi korppiaan tuli muun muassa joukosta bongattua. Ei tämä silti ole mitenkään erityisen vaikea romaani. Nopealukuiseksikin sitä voisi sanoa, kunhan lukija ensin pääsee solahtamaan kirjan maailmaan, jossa arkirealismi ja fantasia tuntuvat olevan osin ihan sulassa sovussa - ennen kuin paletin sotkevat entistä huimemmat juonenkäänteet. Neil Gaimanin Unohdetut jumalat tuli tästä vähäsen mieleen. "Vuoren" viimeinen lause yllättää. En ole vielä ihan varma pidinkö siitä, mutta mieltä se joka tapauksessa jäi kutkuttamaan - kuten kirja kokonaisuutenakin!
Loistavaa suomalaista fantasiaa! Miten tämä kirja onkin jäänyt niin vähälle huomiolle muiden fantasiakirjojen joukossa? Aion ehdottomasti ottaa selvää onko kirjan kirjoittaja Helena Waris julkaissut muitakin kirjoja. Yllätyin huomatessani kirjan yhdistelevän vanhaa pohjoismaista jumaltarustoa tulevaisuuden dystopiakuvaukseen. Ainoat minua häiritsevät seikat olivat possessiivisuffiksien puute (onko tämä nyt sitä kielen muuttumista?) sekä kirjan viimeinen virke, josta en kuitenkaan paljasta sen enempää. Kirja on yksi mielenkiintoisimmista fantasiakirjoista joita olen lukenut ja ahminkin sen yhdessä päivässä. Suosittelen!
Tämä oli ensimmäinen Wariksen kirja, jonka luin ja se nosti Wariksen suoraan suosikkikirjailijoideni kastiin. Omaperäinen ja niin jännittävä, ettei sitä malttanut laskea käsistään. Suosittelen.
Täytyy tunnustaa, että olin ihan alkuun jotenkin väärin orientoitunut. Kun Pohjankontu-trilogia sijoittuu jonnekin muinaisaikoihin, niin oletin automaattisesti, että tässä ollaan samoilla linjoilla. Vaan, heti ensimmäisissä lauseissa mainittiin ovikello ja kännykkä. Sitten lukijan piti sulkea kirja, henkäistä syvään, uudelleenohjelmoida aivot ja aloittaa uudestaan alusta. Vuori on tokikin viikinkitarustomuunnelma, mutta osapuilleen nykyaikaan sijoittuva sellainen. Se yhdistää kiehtovasti totta ja yliluonnollista, selittelemättä liikaa. Päähenkilö Lif saa yhtäkkiä tehtäväkseen lähteä vuorelle, joka näkyy – tai oikeammin ei näy – ikkunoista. Tarina on vetävä ja suoraviivainen, mutta minä olisin kuitenkin kaivannut hieman lisää sitä selittelyäkin. Kun en ragnarökia sen kummemmin tunne, tiettyjen henkilöiden taustat ja motiivit jäivät hämäriksi. Pisteet kuitenkin ehdottomasti loppuratkaisusta, joka jätti minut vähän samoihin fiiliksiin kuin Kristiina Vuoren Näkijän tyttären loppu aikoinaan. Se oli draaman kannalta mainio, mutta pidinkö siitä? En tiedä. Ärh. Sai ainakin pohtimaan, pohdituttaa vieläkin.