Ihmisen puolella

Influenssan pysyvästi muokkaaman maailman vastoinkäymiset jatkuvat jälleen. Superihmisiksi muuttuneet eivät enää tyydy lukittavaksi pois silmistä ja kohdeltavaksi koe-eläiminä. Nyt alkaa vastarinta. Tässä kirjassa luodaan mielenkiintoinen ja melkoisen ahdistava kuva muuttuneen maailman meiningistä. Kerronta äityy tässä sarjan osassa jopa enemmän haahuilevaksi ja taiteelliseksi. Kirjailijalla on jännä tapa sanoa jotain ensin niin, että lukijana en ymmärtänyt mistä puhutaan. Sitten asia selitettiin takauman tai jonkin muun hupaisan keinon avulla ymmärrettäväksi. Raskasta lukea tällainen. Siitä kuitenkin pidin, että edellisessä osassa auki jääneet juonenpätkät solmittiin yhteen nyt lopulta.

Pakko sanoa, että PI miellytti minua tätä jatko-osaansa enemmän. Tässäkin on ne PI:n huonot puolet. Yksityiskohdat ja kuvaukset sopivat niin täydellisesti nykyisyyteen, että dystopian maku lentää taivaantuuliin, jos sitä missään vaiheessa ylipäätään on havaittavissa. Tämä on tavallaan vaihtoehtoinen todellisuus. Siinä missä Tuomas sai minut ekassa kirjassa nukuksiin, hoitaa sen tällä kertaa Mimosa. Hän selittää kissastaan ja Pilvistä, vain ajatuksia enimmäkseen. Mimosa on muutenkin erittäin vastenmielinen henkilö, mutta se, mitä hänelle käy lopussa on oikeastaan paras juttu koko kirjassa. Pilvin elämä teatterilla juurruttaa tarinaa entisestään nykyiseen maailmankuvaan. Se mistä pidän tulevaisuuteen sijoittuvissa kirjoissa, on niiden kiehtovat, kutakuinkin aina julmat maailmankuvat ja yhteiskunnat, joiden edessä ei voi kuin pyöritellä päätään ja nostaa hattua, että joku on ikinä keksinyt jotain sellaista. PIIP pari ei siihen onnistu. Rehellisesti sanottuna nämä gorillaa muistuttavat PI -ihmiset vaikuttavat mielikuvissani vastenmielisiltä. Sitten on tapaus Largo, joka tuntuu kohdittain jopa unohtuvan. Se kummallinen meedio -suhde joka heidän välillään on, menee minusta vähän yli. Ymmärrän asian tavallaan sitä kautta, että Largon ja Pivin pihmiskyvyt ovat kehittyneet, eikä tällaisia mieltensisäisiä etävuorovaikutuksia siksi ollut ensimmäisessä kirjassa. En kuitenkaan missään vaiheessa pitänyt pihmisten yliluonnollisia kykyjä hyvänä asiana, ne kuuluvat liikaa fantasiagenreen. Minua myös häiritsee se, miten Pilvin ja Largon ensimmäisen osan hiljainen oppilas-valmentaja-suhde hyppäsi siihen, että Pivi haikailee kumppaninsa perään, heidät on tarkoitettu toisilleen ensikohtaamisesta alkaen ja niin edelleen. Largosta olisi myös voinut tehdä vähän dramaattisemmin pahiksen. Monet muutkin asiat olisi voinut kasvattaa astetta suurempaan mittakaavaan ja esittää vähän aggressiivisemmin. Tarina oli varsin... tasainen, mutta pidin siitä loppujenlopuksi kokonaisuutena. Henkilötkin olisi voinut esittää hieman persoonallisempina. Heidän indentiteettinsä oli vähän sumuinen kaikkien kohdalla. He vain olivat ja lukija osaisi ehkä nimetä heistä muutamia asioita, mutta siinä se. Olen kirja kirjalta enemmän sitä mieltä, että yhtä tärkeitä tai tärkeämpiäkin tarinan toimivuuden ja kulun kanssa ovat henkilöt. Suurimmat kamppailut käytiin lopulta paperisotana, enkä niinkään innostunut siitä, vaikka tavallaan pidin politiikan peilaamista nykytilanteeseen. Tässä oli selvästi asetettu nykyinen poliittinen tilanne ja sen kysymyksiä vähän uusiin asetelmiin ja raameihin. Herätti kieltämättä ajatuksia.