Maan ja veren huone

Somessa tuli jälleen kerran vastaan tämä sarja ja suhtauduin siihen vähän varauksella kun luin kirjan takakantta. ToG jäi minulla kesken kun se vaan oli niiiin TYLSÄ. Koetan ehkä vielä joskus uudelleen, mutta toistaiseksi ei ole mielenkiintoa. Mutta niin, kokeilin nyt sitten lukea tätä kolmatta Maasin sarjaa. Alkuun hirvitti kyllä se mikä tiiliskivi tämä on ja täytyy myöntää, että jonkun kerran tuli pohdittua, että jätänkö tämänkin vain kesken. Tässä on kyllä perusteellista maailmanrakennusta ja vaikka tässä tavallaan koko ajan tapahtuu jotain niin tuntui välillä, että pitkästyn kuoliaaksi. Vaikka tavallaan pidin hahmoista ja tästä moninaisten olentojen maailmasta niin liika on liikaa, musta tästä olisi saanut paljon houkuttavamman jos tarinaa olisi tiivistänyt. Todella romantiikannälkäisille tämä ei ole, äärimmäistä slowburnia ja vähän romantiikan hippusia ripotellaan, mutta itse tarina keskittyy kaikkeen muuhun. Kirjan parasta antia oli ihan loppumetreillä kun kaikki kulminoituu kunnon tapahtumatykitykseen ja tilanteita pulpahtelee eteen yksi jos toinenkin ja päähenkilöstämme paljastuu yhtä jos toista. Tavallaan tämän voisi ajatella myös standalonena koska miusta tää vaan loppuu silleen aika selkeesti vaikka lopussa hiukan koetetaankin herätellä lukijoiden kiinnostushermoja. Tää on mulle vähän outo sarja. Tää ei varsinaisesti säväyttänyt, mutta haluan silti tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, joten jossain vaiheessa sitten toisen osan kimppuun. Mutta oli tämä minusta parempi kuin ToG.

Salapoliisitarina urbaanissa fantasiamaailmassa

Tämä tarina avautuu hitaasti perusteellisen juonenrakentamisen myötä. Lukijalle tiputellaan vihjeitä pitkin tuhatsivuista matkaa, jonka palkinto seisoo loppurutistuksessa. Pieni (tai vähän isompikin) tiivistäminen ei olisi haitannut. Kuitenkin koko matka oli viihdyttävä ja loi jännitteisiä suhdekuvioita suuntaan ja toiseen.

Tykkäsin siitä, että päähenkilöpari, puoli-ihminen Bryce ja enkeli Hunt, ovat päällisin puolin taviksia. Bryce työskentelee eräänlaisessa antiikki-liikkeessä, eikä Huntkaan ole tyypillinen romantasian miestähti linnoineen ja rahakirstuineen, vaan orja.

Crescent Cityn maailma poikkeaa keskiaika-tyyppisestä fantasiamaailmasta virkistävällä tavalla. Se kun on lähes todellista maailmaa muistuttava kaupunki-ympäristö kännyköineen, videostriimeineen ja sähkövaloineen. Sähkö toki tulee jännittävämmästä lähteestä kuin tuulimyllystä. Maailma vilisee erilaisia hahmoja vampyyreistä meri-ihmisiin.

Vaikka kirja viihdyttää taattuun Sarah J. Maasin tyyliin, tarina ei vielä sykähdyttänyt ihan kymmenen tähden tasolla. Odotan jälleen, että sarjan toinen kirja olisi vielä parempi. Kyllä tässäkin silti ylitettiin itku-kynnys, mikä on aina hyvä merkki. 

Onneksi jätin kirjan esittelytekstin lukematta, alku oli siis melko järisyttävä. Kirjan tarina on vaihteeksi mallia dekkari ja nyt seikkaillaan maailmassa, jossa on kännyköitä, tietokoneita ja tavallisia työpaikkoja, toki fantasia on ollennainen osa. Päähenkilöt ovat tavalliseen tapaan hieman moniongelmaisia; on hankalaa isäsuhdetta ja kurjaa kohtaloa orjana/sotavankina. Tarina on mielenkiintoinen, kun tässä ratkotaan rikoksia ja yllätyksiä on luvassa joka juonenkäänteessä. "Loppusota" on myös melkoinen vuoristorata. Erityisen lämmin suositus, jos alat olla kyllästynyt keskiaikalarppaukseen. Kuumaa romantiikkaa ei tästä kirjasta juuri heru, joten sen osalta oli pettymys. Varsinkin kirjan alussa tuli erittäin voimakkaat Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) dekkarisarjan vibat. 

Crescent City -sarjan avausosassa Bryce päätyy salapoliisihommiin langenneen enkelin seurassa. Sarja sijoittuu nykyaikaiseen fantasiamaailmaan, jossa monenmoiset taruolennot elelevät keskenään kaikkea muuta kuin rauhassa. Täytyy sanoa, että Maasilta en odottanut tällaista. Taikavoimat ja kännykät oli jotenkin todella vaikea yhdistää kuuluvaksi samaan kirjan. Varsinkin kun kirjailijan aiemmat, sähköttömät fantasiauniversumit pyörivät mielessä. Joten kyllähän tämä on jotain uutta, mikä on aina hyvä. Itselläni ei nämä salapoliisihommat niin kiinnostele, joten koin tämän ajoittain hieman tylsäksi. Samoin romanssilta olisin toivonut enemmän. Mutta kerronta on hyvää kuten Maasilla aina ja maailma monipuolinen. Erityiskiitosta henkilöhahmoille, joiden vittuileva kommunikointi nosti muuten melko raskasta tunnelmaa.