Alkuteos ilmestynyt 2021. Suomentanut Sanna Manninen. Nidottu.

Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinto 2022.

Kansainvälisen menestyssarjan kolmas osa jatkaa ajan virrasta rannalle jääneen Taran tarinaa

Tara Selter on yhä jumissa marraskuun 18. päivässä, joka on toistanut itseään jo yli kolme vuotta normaalin ajankulun mukaan mitattuna. Tara on yrittänyt tuloksetta palata takaisin normaaliin aikaan. Hän on yrittänyt tuoda vuodenajat takaisin elämäänsä matkustamalla pohjoiseen ja etelään. Nyt hän kuitenkin tietää, ettei ole ainoa samaan päivään haaksirikkoutunut.

Solvej Ballen palkittu ja ylistetty Tilavuuden laskemisesta -septologian kolmas osa jatkaa Taran ponnisteluita luoda itselleen lisää tilaa ahtaan ajan sisään. Mitä tapahtuu, kun hänen elämäänsä alkaa ilmestyä yhä uusia ihmisiä, jotka ovat myös marraskuun 18. päivän vankeja?

Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022. Kosmos on julkaissut aikaisemmin sarjan osat I ja II.

Julkaistu
2.12.2024 (Kosmos)
Alkuperäinen nimi
Om udregning af rumfang 3
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Tilavuuden laskemisesta

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
81
73
62
50
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja