Takakannen perusteella kirja vaikutti mielenkiintoiselta; fantasiaa, erikoiskykyjä, TOIMINTAA, "hengästyttäviä juonenkäänteitä"... Mahdollisesti ripaus romantiikkaa? Kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Kirjan luettuani sain kuitenkin todeta, että se tosiaankin on juuri sitä mitä luvattiin. Toimintaa ei puuttunut ja tapahtumat tapahtuivat loogisessa tempossa. Tapahtumia kuvaillaan syventävästi ja tarkasti juuttumatta kuitenkaan liikaa yhteen kohtaan. Vaikka teemoiltaan Punainen kuningatar on hyvin tyypillinen fantasiakertomus verrattavissa esimerkiksi Outolintuun, on Aveyard tuonut fantasiakirjallisuuteen oman uuden vivahteen punaisen ja hopeisen veren muodossa. Punaisen kuningattaren tapahtumille on luotu aivan oma maailmansa. Arvostin sitä, että Aveyard on ottanut vaikutteita sekä historiasta, että nykyajasta. Esimerkiksi teknologia on hänen luomassaan maailmassa kehittynyttä; kameroita ja näyttöjä löytyy kaikkialta, mutta esimerkiksi puhelimet on jätetty pois. Prinssit tanssivat puvuissa mutta lähtevät sotaan haarniskoissa.. Lisäksi Aveyard on antanut mielikuvituksensa laukata ja luoda uutta; laajan valikoiman erikoiskykyjä ja henkilöitä, joita ihailla, joita inhota ja joihin samaistua. Mare on erittäin mielenkiintoinen päähenkilö, jonka terävyys ja luonteenlujuus ei jätä kylmäksi. Kaikki hekilöt on luotu yksilökseen, ja heidänkin ajatuksenjuoksuun syvennytään, vaikka tarinaa kerrotaankin Maren näkökulmasta. Suurena romantiikan ystävänä olisin kaivannut ehkä vähän enemmän vipinää päähenkilöiden välille satunnaisten ja lyhyiden kohtausten sijaan. Loppujen lopuksi tarina ja juonenkäänteet pitivät aivoni kuitenkin sen verran kiireisinä, ettei romantiikan puutetta ehtinyt kummemmin kaipailla.
Punainen kuningatar on kirja, joka pitää otteessaan alusta loppuun asti. Se nousi nopeasti yhdeksi suosikeistani.
