Hobitti on erinomainen pohjustus Taru Sormusten Herrasta -saagalle. Se toimii myös täysin omilla jaloillaan eikä kruununperillisen maine sinä Ainoana Oikeana Teoksena vähennä sen tarinaan voimaa.

Alkuperäisessä teoksessa oli hieman erilainen ratkaisu tiettyyn tärkeään tapahtumaan kirjan keskivaiheilla (tästä saa halutessaan lisätietoa esim. Wikipedian artikkelista). Tolkienin tekemät muutokset uudempiin painoksiin olivat (ainakin omasta mielestäni) hyvä päätös, koska se loi vahvan pohjan jatko-osan tarinalle.

Jos uusi lukija ei halua heti syöksyä Sormusten Herran massiiviseen Taruun, voi aloittaa helpommalla ja lukea Hobitin. Jos se miellyttää, voi siitä sujuvasti jatkaa eteenpäin.

Suosittelen lämpimästi kaikille.

Teos aloittaa mielenkiintoisen lohikäärmesaagan. Näin vanhan linjan roolipelaajana tarinasta välittömästi paistaa sen roolipelipohja, mutta se ei suinkaan tarinaa heikennä. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja täynnä persoonallisuutta, mitä saattaa odottaakin roolipelipohjaiselta teokselta.

Vaikka tässä arvostelussa puhutaan roolipeleistä, eikä ne varsinaisesti kiinnostaisi, kirjaan kannattaa silti tarttua. Roolipelejä pelaamattomille kirja on "vain" erinomaista fantasiaa ja muutenkin miellyttävää lukemista.

Polgaran tarina ei ole aivan yhtä vahvalla pohjalla kuin Belgarathin. Hahmona tämä ei ole aivan niin mielenkiintoinen kuin isänsä, mutta velhottaren taustat tarjoavat siitä huolimatta mielenkiintoista luettavaa.

Polgaran persoonallisuus ei ole aivan yhtä omintakeinen kuin Belgarathilla, joten kirja ei ole aivan samanlaisella tasolla kuin isästään kertova teos.

Suosittelen kuitenkin lukemaan, varsinkin jos Belgarion/Mallorean taru ja Belgarathin oma teos kiinnostivat.

Belgarathin tarina avaa kiehtovasti Belgarionin ja Mallorean tarujen mielenkiintoisimman henkilön taustat. Ikääntymättömän velhon tarina on erinomaisesti kerrottu miehen itsensä näkökulmasta, mikä antaa tarinalle mojovan annoksen persoollisuutta.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos Belgarath on ollut oma suosikki näissä sarjoissa (tai edes viiden parhaan joukossa).

Eddings -fanille kirja on erinomainen lähdeteos, mistä saa paljon kiehtovaa tietoa Belgarionin maailmasta. Belgarionin ja Mallorean tarut lukeneille, mutta jotka eivät varsinaisesti lue itseään sarjojen faneiksi, ei teos ole juuri lukemisen arvoinen.

Muille kirjasta ei ole lohtua, koska se ei tarjoa tarinaa tuntemattomille mitään.

Näin Belgarionin/Mallorean tarun vannoutuneena fanina Reginan laulusta tulee mieleen, että se on Belgarion siirrettynä nykyaikaan. Ei varsinaiseti tarinan pohjalta, mutta henkilöhahmoista tulee mieleen tietyt hahmot kyseisistä sarjoista.

En tiedä oliko kirjan varsinainen juonenkäänne tarkoitus olla yllätys lukijalle vai oliko sen tarkoitus tulla yllätyksenä vain kirjan henkilöille, mutta henkilökohtaisesti se oli selvillä jo kauan ennen kirjan puoltaväliä. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt varsinaista lukunautintoa.

En osaa sanoa kenelle varsinaisesti suosittelisin teosta. Se ei ole missään tapauksessa huono, mutta perinteiselle fantasiakirjallisuutta lukevalle (mitä Eddingsin tyypillinen tuotanto on) ei kirja varsinaisesta tarjoa juuri mitään uutta.

"Timanttivaltaistuin" aloittaa uuden sarjan vahvasti, mutta Belgarionin (puhki) lukeneena huomaa selkeitä päällekkäisyyksiä tarinoiden ja henkilöiden välillä.

Yksittäisenä, omana sarjanaan teos on mielenkiintoa herättävä ja tarjoaa lukunautintoa koko kestonsa ajan. Päähahmo Sparhawk ei ole tyypillinen sankari, koska hän ei ole mikään putipuhtoinen ritari, muttei myöskään kuulu perinteinen antisankarin arkkityyppiin.

Vaikka samankaltaisuuksia sarjojen väleiltä löytyykin, suosittelen tätä varsinkin Belgarionin ja Mallorean tarut lukeneille (ja niistä pitäneille). Eddings jatkaa omalla vahvalla linjallaan.

Kirja on ehdoton klassikko, jonka jokainen fantasiakirjallisuudesta pitävän kannattaa lukea. Tarina on kiehtova kertomus siitä, miten pienikin voi vaikuttaa eikä tarinan sankarin tarvitse olla perinteinen sankarityyppi.

Tämä on ollut oma suosikkini jo lapsesta lähtien. Luin nuorempana kirjan joka kesä serkkujen luona, koska tätini oli aikoinaan ostanut erittäin näyttävän ja vanhan version kirjasta (tämä siitä huolimatta, että siinä vaiheessa kirja löytyi jo omasta hyllystäkin).

Teksti itsessään on pääsin suvujaa, tosin paikoitellen kohtalaisen raskasta. Asioiden tai matkojen kuvailuun Tolkien käyttää ajoittain aivan liikaa aikaa. Tosin kirjan mielenkiintoiset lokaatiot ovat näin piirtyneet mieleen erittäin selkeinä.

Tarina on mielenkiintoinen ja sisältävää toinen toistaan kiehtovampia tapahtumia. Suosittelen lämpimästi, varsinkin jos tätä ei ole vielä tullut luettua.

Loppukaneettina pitää vielä huomauttaa, että kirjan englanninkielinen versio kannattaa myös lukea, vaikka tarina itsessään olisi jo tuttu. Teksti on tosin vielä suomenkielistä versiota raskaampaa, mutta se on ehdottomasti vaivan arvoista.

Kirja on omalta kohdalta ehdoton suosikki. Se aloittaa Belgarionin mielenkiintoisen matkan ja toteuttaa sen erinomaisesti.

Uskottavat henkilöhahmot ja kiehtovat persoonallisuudet hauskan dialogin kanssa tekevät kirjasta helppoa luettavaa. Henkilöiden välinen kemia tuo tarinaan kiehtovan sävyn ja luo näiden välille realistiset suhteet.

Kirja on Eddingsia parhaimmillaan ja osoittaa, että fantasiaa voidaan kirjoittaa viljelemättä kuluneita kliseitä.

Kirja aloittaa uuden Unennäkijöiden sarjan miellyttävästi, mutta ei erityisen vahvasti. Tarinassa on hieman ohuehkot päähahmot, vaikka persoonallisuutta Eddingsin tapaan löytyykin. Dialogi on hyvän kuuloista ja sujuvaa.

Pääpaha Vlagh vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta, vaikka tämän tarkoitusperät ja alkuperä jäävätkin vähän auki.

Kirja antaa mielikuvan siitä, mihin tarina saattaa mennä ja jättää kysymyksiä auki kutkuttavasti.

Kirja oli ihan kohtalaista luettavaa, tosin juonen toistuvuus muihin saman sarjan kirjoihin nähden ja yksipuoliset hahmot eivät täysin toimineet.

Eniten harmittaa lopun suoranainen lässähdys. Eddings on ollut henkilökohtainen suosikki jo pitkään (aloitin "urani" Belgarionin tarulla) ja tämän kirjan heikkous jätti pahan maun suuhun. Oli ikävää, että tämä jäi Eddingsin viimeiseksi teokseksi.

Tämä (koko sarja) kannattaa jättää välistä ja lukea sen sijaan Belgarion tai Mallorean tarut (vaikka uudestaan).