Kun luin Surkeiden sattumusten sarjan ensimmäisen osan silloin vuosia sitten, ihastuin siihen syvästi. Kerrontatapa oli raikas ja huumori hyvin omaperäistä ja viihdyttävää. Alkuviehätys säilyi ensimmäisten sarjan kirjojen ajan, mutta sitten alkoi tympiä. En tiedä, onko kasvamisella jotain vaikutusta asiaan. Pari sarjan osaa on jäänyt täysin lukemattakin, kun en ole vain jaksanut. Tämä viimeinen kirja oli kuitenkin pakko lukea, että sai tietää loppuratkaisun. Ei kirjassa sinällään mitään vikaa ollut: taattua Snicketiä eikä tätä ennalta-arvattavuudesta ainakaan voi syyttää. Kuitenkin reaktiokseni jäi "ihan kiva", ja se on pettymys, jos ajattelee sitä alkuhuumaa, jota koin tätä sarjaa kohtaan. Mielestäni tapahtuu ehkä välillä liikaakin, hieman tuli mieleen "anteeksi siis mitä? voisitko selittää uudelleen?" Mutta kliseisesti: Vika taitaa olla lukijassa, ei kirjassa.

Tämä on ehdoton lempikirjani, ja mielestäni todella ansainnut asemansa fantasiakirjallisuuden klassikkona. Ensimmäistä kertaa, kun luin tämän kymmenvuotiaana, olin sitä mieltä, että jotkut matkakuvaukset olivat hieman pitkäveteisiä, mutta kuitenkin olen lukenut tämän uudestaan ja uudestaan ja ihastunut joka kerta entistä enemmän. Luin edellisen arvostelun tästä kirjasta, ja olen arvostelijan kanssa monesta asiasta eri mieltä: mielestäni dialogi on varsin hyvää ja pidän siinä välillä näkyvästä huumoristakin. Vaikka aihe on varsin vakava, sitä ei käsitellä koko ajan niin hitsin vakavasti. Aihehan on varsin perinteinen: hyvän ja pahan kamppailu, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että TSH:n hahmot eivät ole pelkkiä pintaraapaisuja ja mustavalkoisia. Mm. Frodossa, Boromirissa ja Klonkussa näkyvät hyvän ja pahan kamppailu todella hyvin. Mitä Sauroniin tulee, hänhän on tietysti aika läpeensä paha kirjassa, mutta muistaakseni hänen taustastaan on kerrottu on tarkemmin Silmarillionissa. Siitä, kun olen lukenut tuon em. kirjan on kuitenkin sen verran aikaa, etten viitsi laittaa tähän, mitä muistaakseni siitä kerrotaan. Mielestäni on todella piristävää, ettei tässä kirjassa edetä koko ajan suorapiirteisesti loppuratkaisua kohti vaan kerrotaan mm. juuri Tom Bombadilista, joka kuuluu suosikkihahmoihini. Olen lukenut varsin monia fantasiateoksia, mutta kuitenkin TSH on säilyttänyt mielessäni paikkansa ehdottomana ykkösenä.

Olen varsin ihastunut vampyyrikirjoihin. Olen lukenut niitä todella paljon, joten on melkoinen kunnianosoitus tälle kirjalle sanoa, että tämä kuuluu ehdottomasti parhaimpiin. Todella koukuttava juoni. Pidän kirjailijan tavasta kuvailla asioita, ja toivon, että häneltä julkaistaisiin pian jotain muutakin.