Jälleen positiivinen yllätys suomalaisten fantasiakirjojen osalta. Todella hyvä. Hyvin ja kivasti kirjotettu, hyvä tarina ja juoni, mukaansatempaava ja aika värikäskin. Tykkäsin, mutta jostain syystä en kumminkaan haluis ostaa tätä omaksi... Mutta silti tekis mieli mennä kuikuilemaan Helsinkiin josko löytys Alistadiin vievän tunnelin pää:)

Mie oon aina niin epäilevä suomalaisten nuortenkirjojen ja fantasioiden suhteen, koska suurin osa on p***aa... Mutta tämä oli ihana! Jostain syystä niin hyvin ja ajatuksen kanssa kirjotettu, että oli pakko lukee tosi lyhyessä ajassa, ei ois malttanut laskea käsistä ollenkaan! Massiivinen hatunnosto kijailialle, en havainnut Twilight- kopiointia, niinkuin monissa ihmissusi/vampyyri kirjoissa, ja tämä oli kokonaisuutena ihan kutkuttavan hyvä. Hahmot oli tosi aitoja ja eläväisen olosia päähenkilöstä kaikiin epäkeskinäisiin sivuhenkilöihin asti, ja henkilökohtasesti rakastuin Nikoon;) Himoitsen jo nyt sitä seuraavaa osaa.

Ykkös-osan jälkeen odotin aika tylsää kirjaa, mutta Vihan liekeissä oli enemmän yllättäviä juonenkäänteitä kun Salkkareissa. Viha Capitolia vastaan alko tuntuu jo ihan painostavana ja kuvottavana, ja silti kirja oli pakko lukee läpi. Kaikkein pahin \"dick move\" oli kyllä se neljännesvuosisadan Nälkäpelin yllätys. Just kun oli tottunu siihen ajatukseen et nyt Katniss ja Peeta on enemmän tai vähemmän turvassa, ne keksii tuommosta. Vyöhyke 13:sta ois mielenkiintosta kuulla enemmän (alotin justiinsa Matkijanärhen), ja oli ihana kun hahmoihin saa lisää syvyyttä ja tuntumaa. Ja tässä oli kanssa sopivasti Twilight-tyyppistä kolmiodraamaa, mutta Nälkäpelissä se on paljon paremmin tehtyä, ei semmosta matchoilemista niinkuin vampeilla ja ihmissusilla. En ehkä tykänny tästä osasta ihan niin paljon, mutta tämäkin oli nopeesti luettu, herkullisesti kirjotettu ja ihana. Toivottavasti Hollywood ei tee kamalia muutoksia Vihan liekkien juoneen sitten kun elokuvaa aletaan tehä (vai tehäänkö sitä jo?). Joka tapauksessa selkäpiitä karmiva ja mielikuvitusta kutkuttava kertomus mahdollisesta tulevaisuudesta.

Mie yritän yleensä välttää kaikenlaisia teinimassailmiöitä, niinkun luulin Nälkäpelinkin olenvan. Mutta ei. RAKASTUIN. Kun mie ostin tän pokkarina matkalle ja tarina imaisi minut kokonaa. Luin kirjan yhdessä päivässä, sitten luin sen samalla viikolla uudelleen. Juoni, miljöö ja henkilöt olivat niin oikeantuntuisia ja koskettavia ja ihania, että ihan koskee. Synkkää ja vähän ahdistavaa tunnelmaa pelasti romantiikka (mutta siinä ei menty siirappiseksi) ja huumoriakin löytyi, mikä oli aika yllättävää. Haukoin henkeä, itkin ja nauroin, ja koko kirja tarjosi parhaan tunne-elämyksen sitten Kuoleman Varjelusten! Kamala:D En oo pitkään aikaan ollu näin innostunut mistään sarjasta. Kaikkein hauskinta tässä on se, että miun pikkuveli, joka yleensä inhoo ihan kaikkee mistä mie tykkään, tykkää kirjasta ja mikä kaikkein yllättävintä, ei kerro miulle koko ajan miten homo Peeta on, vaan Peeta on sen mielestä kirjan paras hahmo! ;) Elokuvan DVDtä ja kakkososaa odotellessa...

Voi. Hyvä. Päivä. Aluks kun kirjan aukasi, suututti kaikkein eniten suomentajan vaihtuminen takasin siihen huonompaan, joka suomensi Merkityn ja Petetyn. No loppujenlopuks Eräpuro oli kunnostautunu ja jättäny pahimmat ärsytyksen aiheet pois, mutta tuo \"teinikieli\" oli edelleen ärsyttävän silmiinpistävää ja ei millään pahalla mutta kuka hitto sano pehva? Ei sitten kukaan. Sarjan pääjuoni sai ihan kunnolla tuulta alleen, ja edisty urakalla Vainotussa. MUTTA Kalonan ja Neferetin karkottaminen tuntui olevan kakkossijalla Zoeyn poikaystävädraaman jälkeen. Pakko sanoa, mutta EI TAAS! Valitun ja Piinatun jälkeen luuli jo että tästä \"kolme poikaystävää\"- systeemistä, mutta ei. Jos Zoey nuohoaa kolmea poikaa, ne eivät ole POIKAYSTÄVIÄ, vaan kolme poikaaa jonka kanssa nuohoaa yhtä aikaa. Vaikka Loren kuoli, sama meininki jatkuu vaan Starkin kanssa. Hyvää kirjassa oli se, että punaisista tulokkaista kerrottiin enemmän, mutta he jäivät edelleen vähän pimentoon. Ja mitä se kaikki juopotteleminen siellä tunneleissa oli? Kramishan runot oli niin ovelia, että niitä piti miettiä oikeesti vähäsen, josta plussaa. Tunneleista oli tehty inhimillisemmät ja Afrodite oli vähemmän kettumainen kun yleensä. Ainoa miinus oli se Zoeyn nuohous. Vainottu jätti ihan kamalan Yön Talo- himon, joten todellakin odotan Temptediä. Todellakin kiinnostaa sen käännös:)

Kirja oli teemaltaan erilainen ja jännä, hyvin kirjoitettu ja suomennettu. Hahmot olivat realistisia, ja juoni aika kiemurainen, joten kaikki tylsimmätkin höpinät kannatti lukea kunnolla. Toisaalta kirjan keskenjääminen ärsytti suunnattomasti, ja tunnelma jäi aika ahdistavaksi. Kaikkein kamalinta kirjassa oli ehdottomasti Kausi, ja Amyn raiskausyritys, sillä sitähän se oli. Ahdistavaa tunnelmaa lisäsi myös Amyn masennus vanhemmista, aivottomat ravitsijat ja Vanhimman kettumainen käytös. Muuten kirja oli hyvä, ja todellakin odotan seuraavaa osaa:)

Ensimmäinen ajatus: PAINAVA! Kun olet kerran kantanut laukussa tämän Joensuusta Thaimaan Ko Samuin- saarelle, et voi ajatella muuta. Kirjat säkenöiviä - paitsi viimeinen, nimikin kertoo kuinka ahdistava se on ja alkuperäiset hahmot ovat kadonneet lähes kokonaan. Herkullinen kokonaisuus ja tarinojen välillä oli selvää jatkuvuuden tunnetta. Kiitos C.S Lewis

Surullista kyllä, huonoin tähänastinen Arty. Jostain syystä Artemiksen sairaus ahdisti, vaikkakin alter-ego Orion oli täysi ääliö, ja sai nauramaan ääneen. Colfer oli jälleen onnistunut jättämään vähän sitomattomia lankoja auki, joten jatkoa on todennäköisesti luvassa. Opal Koboin menneisyyden kaksoisolento on vielä vapaana, eli voisi kuvitella että jotain kostoa on luvassa. Jännää että Colfer otti vanhan Kääntöpallon mukaan seitsemänteen osaan. Oli myös mielenkiintoista kuulla Turnballin ihmisrakkaudesta. Loppu oli hiukan traaginen heidän kannaltaan. Lempihahmoni Mulch oli taas kuvioissa yhden (ja puolen) kirjan tauon jälkeen. JEI, siitä plussaa. Kokonaisuudeltaan mennyt vähän poskelleen, mutta ihan OK. Ei muuta kuin odottelemaan seuraavaa

Oijoi, koukussa. LISÄÄÄ! Patch oli aivan ihanan pahis, ja Nora juuri siihen sopiva vastakohta. Alun biologiantunnin kohtaamiset mielsin heti Houkutuksen kopiointiin, mutta kun kirja itsessään pääsi käyntiin, koko Houkutus painui hevon kuuseen. IHANA!

Kirjan kuvauksessa hehkutettiin koko ajan kuinka kirja saa sinut tikahtumaan nauruun. Ehkä kaikki huumori ei vain purrut 14- vuotiaaseen, mutta nauroin ääneen kirjan aikana vain kaksi tai kolme kertaa. Muuten juoni oli mainio. Kimin ja Casanovan taistelu ensin muurahaisina, sitten marsuina, kissoina, koirina, kastematoina ja ties minä mönkiäisinä oli hupaisaa. Juoni oli loistavasti rakennettu, ja kummallakin päähenkilöllä oli selvä päämäärä: Casanova tahtoi Ninan, Kimin miestä havittelevan naisen. Kim taas tahtoi miehensä takaisin. Kun Kim viimein syntyi ihmiseksi, hän halusi ensimmäiseksi sabotoida miehensä uuden avioliiton. Loppu oli kuitenkin onnellinen kaikkien kannalta. Kim ja Alex palasivat yhteen ja vihdoin ihmiseksi syntynyt Casanova perusti suurperheen Ninan kanssa Venetsiaan. 9+

Kirja oli suoraan sanottuna aika vaisu verrattuna elokuvaan. Tristanin rakastettu Victoria jäi vähän etäiseksi, ja Myrskynpesän prinssit kuvattiin vain pervoina, jotka juoksivat kuninkaallisen rubiinin perässä. Tristan itse oli ihan ok, mutta Yvaine oli kirjassa ihan loistava, samoin elokuvassa. MUTTA elokuva vasta olikin elämys. Miksi hitossa sitä ei ole mainostettu enemmän Suomessa? Kapteeni Shakespeare (Robert De Niro) oli mainio, ja leffa naurattaa vieläkin. Myös noitasiskokset oli toteutettu paljon paremmin kuin kirjassa - Michelle Pfeifferille kiitos ja kumarrus. Kertoja Ian McKellen oli myös ihanista ihanin. Elokuvan nopeatempoinen juoni oli toista kuin kirjan lattea tarpominen siirapissa.

Itse asiassa luin kirjan kunnolla vasta tänä kesänä. Olin aikaisemmin jättänyt sen kokonaan kesken, sillä minusta se oli tylsä. Kun luin sen uudelleen, kunnolla ja ajatuksen kanssa, ajattelin: \'herranpieksut!\'. Kirja on miljoona kertaa parempi kuin elokuva, sillä kirjassa en saa epämiellyttävää kuvaa Edwardista, sillä päässäni hän ei todellakaan ole Robert Pattinson. Rakkaustarinakin on ihan loistava, sillä se ei ollut liian siirappinen vaan ihan sopivan imelä, ei tullut reikiä hampaisiin.

Mielestäni ehkä sarjan paras osa, ja vaikka Voldemort on palannut, se ei estä Weasleyn kaksosten kieroa huumoria kun he ja Riesu yrittävät ajaa Pimennon pois Tylypahkasta. Loppuosa ministeriössä on todella pelottava, ja kirjailian muutos siihen, että ainoastaan Harry, Ron ja Hermione taistelevat lopputaistelun, vaan myös Ginny, Luna ja Neville otetaan mukaan. Luna on ehkä parhaita uusia henkilöitä, ja Feeniksin kiltalaisten kuvailu jaksaa naurattaa uudestaan ja uudestaan.

Kasvoin Harry Potterin parissa, ja minua ei saanut irti Kuoleman Varjeluksista sen jälkeen kun mokoma oli ilmestynyt. Itse Rowling, ja tietysti myös Jaana Kapari-Jatta ovat tehneet molemmat tämän kirjan kanssa ihan loistavan työn. En ole missään kirjassa itkenyt ja nauranut yhtä paljon kuin tässä, ja elokuvan toinen osa on myös ykkössijalla tämän asijan suhteen. Toisaalta olen surullinen kun Potterit ovat loppu, mutta toisaalta kirjailia teki fiksusti päättäessään kirjasarjan niin perusteellisesti ja solmiessaan jokaikisen avoimen langanpään tässä viimeisessä taidonnäytteessä.

Koko sarja on jo klassikko syntyessään! Rowling on todellakin ajatellut kaiken pitemmälle kuin aluksi näyttää, sillä jo aivan Viisasten kiven alussa Dumbledoren suklaasammakkokortissa mainitaan tämän kukistaneen tunnetun pimeän velhon Grndelwaldin. Grindelwald taas nousee TODELLAKIN isompaan osaan Kuoleman varjeluksissa. Olen lukenut koko sarjan niin monesti etten jaksa enää edes laskea ja kuitenkin kaikki jutut naurattavat minua edelleen niin paöljon kuin ensimmäisellä kerrallakin.

Ooo Ooo Ooo. Kirjaa ei vaan voinut laskea käsistään. Stevie Rae ja Afrodite syventyivät hahmoina huomattavasti, samoin Neferet. Pelottava ämmä. Varsinkin kirjan lopussa ihan kylmät väreet kulkivat pitkin ja poikin, kun Kalona vapautui. Edelleen moitin suomentajaa, koska teinikieli hyppii silmille, ja monessakin kohdassa tuntui siltä että jotain oli jäänyt suomentamatta. Kuten: Zoey ja Afrodite kertovat Damienille, Jackille ja Kaksosille isoäiti Redbirdin kertoman cheerokee-legendan, jossa mainitaan viisaiden naisten luoma ansa Kalonalle. (Missään vaiheessa ansatyttöä kuvaillessa ei puhuta punaisista merkeistä.) SITTEN joku tajuaa, HEI, eihän ennustus voi tarkoittaa Stevie Raea, hänellähän on punaiset merkit kuten legendan tytöllä. ARGH, mitä?!

Ahmaisin Korpinportin ja Kylmän Tähden alta aikayksikön, ja odottelin yhtä mielenkiintoista juonta. PETTYMYS. Juoni ei edennyt sitten ollenkaan, ja Vanhat eivät esiintyneet kirjassa mitenkään erityisesti. Juoni lässähti loppua kohden, varsinkin kun toinen kaksosista juoksenteli jossain mielikuvitusmaailmassa monen luvun ajan. äh

Lasikaupunki oli ehkä koko sarjan nopeatempoisin ja koskettavin kirja, varsinkin loppupuolelta. Olihan se tietysti selvää että Jace ja Clary eivät olleet sisaruksia, mutta silti kirjailian juonisolmut olivat aika yllättäviä. Jocelyn kyllä jäi edelleen aika pinnalliseksi hahmoksi, mutta jospa hänestäkin kerrottaisiin enemmän seuraavassa osassa. Kiinnostaa neljännen kirjan käännös, koska \"The City of Fallen Angels\" on varmaan haasteellisempi sovittaa Luukaupungin, Tuhkakaupungin ja Lasikaupungin mukaan. Veikkaan Enkelten Kaupunkia(:

Koko kirjan paras asia oli kun Rachel lopulta kertoi Tammylle ja Rafille olevansa noita. Sähläykset naurattivat loputtomiin, mutta ero Rafin kanssa oli hyvä vastapaino kaikelle hilpeydelle. Rakastin rakastin RAKASTIN italialaista samsorta-ompelimoa! Tuollainen olisi oikeassa elämässäkin ihanaa... :)

Mlynowski tuntuu parantavan sarjaa kirja kirjalta. Loitsuja ja lemmenlommoja on 9+ arvoinen suoritus, ja pidin erityisesti kun kirjailia vei Rachelin ja Mirin pois Manhattanilta luonnon helmaan, vaikka Rachel jaksoikin siitä valittaa. Uudet hahmot olivat hupaisia ja tämäkin kirja sai nauramaan vedet silmissä. Liana oli tosin täysi kuspää, vaikka hänellä olikin ollut kova lapsuus tms... Ahdistuin kuollakseni loppupuolella kun luulin että Rachel imaistaan Lianan sijasta Sveitsiin. LOISTAVA

Kahteen edelliseen osaan verrattuna SURKEA! Zoeyn h#####leminen kolmen \'poikaystävän\' välillä oli ihan kukkua. Ja mikä poikaystävä Loren Blake muka oli, Zoey vain nuohosi hänen kanssaan pimeissä nurkissa (oli pakko lainata yhden toisen arvostelijan kommenttia). Pääjuonessa taivaan kiitos sentään päästin eteenpäin, eikä takerruttu liiaksi poikaystäväsotkuun. Sitä oli tässä kirjassa aivan liikaa.

Omasta mielestäni kirja oli monta kertaa huonompi kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Huomasi selvästi, kuinka suomentaja vaihtui, sillä kirjan kieli alkoi töksähdellä raivostuttavasti. Varsinkin ääneen lukiessa. Kirjan juoni itsessään oli mainio, mutta loppupuolen \'takaa-ajo\' jäi vähän pliisuksi, ja hahmot olivat pinnallisia. Varsinkin siniäisistä olisi saanut vielä hauskempia, jos heihin olisi kiinnittänyt enemmän huomiota.