Musta torni

Lue lisää ...

Toisen osan alkuvaiheista lähtien kävi selväksi, että sarja saisi aivan pian paljon lisätasoja ykkösosaan verrattuna. Kolme korttia pakasta -kirjassa King alkaa leikitellä multiversumi-ideoillaan ja käsitellä maailmojen keskinäisiä sekasotkuja. Tämä kolahti tajuntaani ja kovaa. Melkein tuplasti Revolverimiestä pidemmän kirjan lopun häämöttäessä huomasin uppoutuneeni tarinaan niin syvälle, että olin jo melkein varma, etten pääsisi takaisin pintaan millään muulla keinolla kuin lukemalla sarjan loppuun saakka.

Kolmannesta osasta tuli pitkäksi aikaa suosikkini sarjan osien joukossa. Tässä jotenkin Kingin jäljittelemätön tarinankerrontatyyli ja taito pitää lukijan mielenkiinto yllä fantastisilla juonenkäänteillä lumoaa, olkoonkin että tarina ei ole mikään kaunis fantasiasatu vaan synkkä ja ahdistava ja sairas. Joutomaa on arvoituksellisempi ja jännitteisempi kuin kaksi aiempaa osaa. Murhanhimoisuudestaan ja mekaanisesta sydämestään huolimatta Blaine-juna on

(piina)

yksi sarjan hienoimmista sivuhahmoista. Ja cliffhanger tässä on säälimätön.

Kahden huimaavan hyvän osan jälkeen Velho oli kiistatta pettymys. Olin saanut ennakkotietoa, että kyseessä olisi hidastempoinen ja jaaritteleva osa, ja kyllähän lähes tuhannen sivun mitta mietitytti, mutta yllätyin, ettei tarina oikein missään vaiheessa temmannut minua mukaansa. Tarpeettoman pitkä se ainakin on, jos ei nyt suorastaan tarpeeton. Se sijoittuu melkein yksinomaan Rolandin Mejisin-aikoihin, jotka eivät mielestäni olisi kaivanneet näin pitkällistä läpikäyntiä. 

Pahinta tässä on se, että nelososan jälkeen luin Tuulen avaimen, joka kronologisesti sijoittuu Velhon ja Callan susien väliseen aikaan siitä huolimatta, että on hemmottelulahjana pitkän linjan Musta torni -fanieille julkaistu vasta vuonna 2012. Tuulen avain on parempi kuin Velho mutta lähinnä pituutensa vuoksi. Se ei palvele sarjaa erityisen uskollisesti eikä juonen puolesta jäänyt kummemmin mieleen. Tämän vuoksi olin tässä kohtaa aika lailla tympääntynyt koko sarjaan.

Kesken en silti tietenkään jättänyt. Jaksoin luottaa siihen, että kakkos- ja kolmososaan loihdittu lumous vielä löytäisi minut jäljellä olevien osien aikana. Niin kuin löysikin. Callan sudet ei aivan yltänyt Kolmen kortin tai Joutomaan tasolle, mutta yhtä kaikki se palautti innostukseni sarjaa kohtaan. Samalla palasivat aito jännitys ja tunteet, jotka Velhossa olivat jääneet vajavaisiksi. Jälleen kirjan lopun tapahtumat vyöryivät päälleni sellaisella voimalla, että otti aikansa, ennen kuin tajusin hautautuneeni kaulaani myöten kivulloisen maan mutiin. Aah, miten rentouttava kylpy...

Jo kakkososan tasohyppely oli ollut aika häkellyttävää. Kuudes osa lisäsi tasoja entisestään. Aika ajoin vaikutti siltä kuin juoni alkaisi pahemman kerran karata sai Kingin hyppysistä, vaikka ei kai se missään vaiheessa kovin tiukasti niissä pysynytkään. Susannan laulun jälkimmäisen puoliskon aikana en meinannut pystyä ajattelemaan muuta kuin kysymystä: missä vaiheessa kirjailija on niin meritoitunut, että voi tehdä itsestään kirjansa henkilöhahmon ilman, että sitä pidetään itseriittoisena? No, King vastaa tähän itse Mustan tornin päätösosassa.

Ja millainen päätösosa se olikaan. Siis, hyvä tavaton, Musta torni on vielä pidempi kuin Velho, mutta ällistyttävää kyllä ei käynyt missään vaiheessa pitkäveteiseksi. Jännittäviä, välillä suorastaan hätkähdyttäviä kohtauksia ehjänä ja tiiviinä helminauhana. En pysty sanomaan, että helmistä yksikään olisi tarpeeton, niin kuin ei tornia kannattelevista säteistäkään yksikään ole tarpeeton. Ei ole helppoa viimeistellä tuhansien sivujen mittaista kirjasarjaa, King tietää sen itse varmasti paremmin kuin hyvin, mutta Musta torni on kyllä lähes täydellinen lopetus Rolandin tarinalle. 10/10 tähteä. Aivan lopuksi King toden totta myöntää, ettei ollut enää aikoihin pystynyt kontrolloimaan sarjan kehittymistä. Stephen King -nimisen hahmon tuominen mukaan tarinaan esimerkiksi ei ollut ollut hänen oma ideansa. Hattu pois päästä, että hän koskaan sai moisella tekniikalla Mustan tornin rakennustyön maaliin.

Mustan tornin osille Risingiin antamieni arvosanojen keskiarvo on 7,6. Viimeisen osan ansiosta antaisin koko sarjalle arvosanan 8/10. Vaikka sarja on suosittu, mielestäni se on silti hieman aliarvostettu Kingin tuotannossa. Melkein kaikki tietävät Hohdon ja Sen ja jopa pienoisromaani Rita Hayworthin, mitä selittänee se, että moni on tutustunut niihin nähtyään ensin niiden pohjalta tehdyt elokuvat. En ole nähnyt Musta torni -elokuvaa, mutta olen kuullut sen olevan epälojaali alkuteokselle. Joka tapauksessa yritys ahtaa monituhatsivuinen tarina reiluun pariin tuntiin on suuruudenhullu. Siksi onkin sääli, ettei kirjasarjaan perustuva TV-sarja näillä näkymin toteudu. Toivoisin kaikkien fantasian, scifin, jännityksen, kauhun ja miksei klassikkolänkkärienkin ystävien kohtaavan Roland Deschainin ja antavan tälle mahdollisuuden purkaa sydämensä. 

Lue lisää ...

Tällainen "Opus Magnum", jollainen Musta torni ehdottomasti on Stephen Kingille, on kiistatta ainakin todella kunnianhimoinen ja väkisinkin mahtipontinen projekti, urakka, jollaiseen ei aivan jokainen ryhtyisi koskaan. Kuten suurin osa kirjailijan tuotantoon edes jonkin verran kattavasti perehtyneet ovat tulleet huomaamaan monet kerrat, ei kyse edes ole pelkästään vain tästä seitsenosaisesta (+1) kirjasarjasta itsenään, vaan suurimmasta osasta koko hänen tuotantoaan ja elämäntyötään. Kuten mies itse toteaakin, lähestulkoon kaikki hänen kynästään lähtenyt on kietoutunut/linkittynyt enemmän tai vähemmän Mustan tornin ympärille hänen tiedostamattaan jo "Salem's Lot":sta ja tiedostaen ainakin "Uneton yö"-romaanista lähtien. Juuri tätä kyseistä kirjasarjaa puhtaasti kriittisesti arvioiden, nopea laskutoimitus antaa antamieni arvosanojen keskiarvoksi tasan 4, mutta en olisi todellakaan täysin tyytyväinen jos sen "julistaisin" omaksi lopulliseksi arviokseni koko sarjasta. 4½ olkoon tuomio sen osalta, ei siis aivan täydellinen, mutta kokonaisuutena arvioiden aivan tarpeeksi erinomainen ollakseen tuon arvosanan arvoinen.

Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa kirjaimellisesti Tornin vetovoiman kasvaneen askel askeleelta (ja pyörä pyörältä) mitä lähemmäksi se tuli ja kuten huomattavasti loppua kohden tiivistynyt lukutahtikin omalta osaltaan kertoo, sitä vangitsevammaksi matka kävi, eikä siitä irtautuminen olisi ollut missään tapauksessa mahdollista. Eikö juuri se olekin yksi hyvin merkittävä peruste antamalleni arvosanalla, sillä tuollaiseen riippuvuuteen eivät keskinkertaiset tai edes "ihan hyvät" tarinat pysty. Vaikkei sai King tietenkään ikimaailmassa tätä lue, niin joka tapauksessa sanon kiitoksia, justiinsa niin, kommala-kom-kom.

Lue lisää ...

Paras kolmesta edellisestä Musta Torni sarjan kirjasta, mutta jää silti toiseksi Revolverimies ja Kolme korttia pakasta kirjoille. Jaken kuolema oli järkyttävä, sillä se tapahtui niin nopeasti Eddien poismenon jälkeen. Mutta se oli silti loistavan hyvin tehty. Jake hyppäsi Rolandin yli pimentäen auringon hetkeksi. Mahtavaa!

Dandelo (Joe Collins) oli lempihahmoni tarinassa, (jos Rolandia ei oteta huomioon) koska Eddie ja Jake varoittivat Revolverimiestä ja Susannahia siitä kuolemassaan, ja jatkoivat varoittelua Susannahin unissa "Varokaa Dandeloa" Todash pimeydestä karannutta olentoa pakoon tehty pakomatka Discordian linna alla oli tietysti hieno kohtaus kirjassa. Mutta Mordred Deschainin kuolema vei siitä voiton. Näin sieluni silmin kuinka Mordred kaatui yhä palavaan nuotioon Rolandin luotien lävistämänä, ja melkein kuulin itsekin Purppurakuninkaan raivon huudot sen jälkeen. Olisin antanut tälle arvosanaksi 5 tähteä, mutta Walter o'Dimin (Randall Flaggin) ja Tegon Finlin kuolemat olivat minusta surullisia, sillä pidin heistä molemmista henkilöhahmoina.