Ana ja kata (scifi-novelli)

Tämmöinen 15 minuutin raapustus...   * * *   [b][u]ANA JA KATA[/u][/b]   Liikkuessamme kuolleiden tasojen läpi olen Nuuun vieressä ja kierrän häntä. Olen Nuuun edessä ja takana ja sivuilla yhtä aikaa. Olen Nuuun sylissä ja halaan häntä kun mahdollisten mahdottomuuksien vaahto kuplii ympärillämme ja syntymättömät ideat poksahtelevat olemattomiin melkein-hyppyjä kestäneiden ei-odotustensa jälkeen. Väreilevät säikeet siirtyvät ana ja kata, ja eri tasoilla tapahtuu muutoksia jotka van me huomaamme.   Löydämme viimein kiinnostavan tason ja haluamme tutkia sitä. Liikun sivulle ja Nuuu liikkuu ana ja sitten olemme erillämme emmekä enää kierrä/halaa/kosketa/lähesty toisiamme. Meillä on viimein sijainti ja pystymme liikkumaan suhteessa toisiimme. Siirryn itsekin ana ja annan varjojeni pyyhkiä uutta tasoa, jolla kuhisee kolmeen suuntaan. Muissa suunnissa kaikki pysyy paikoillaan. Näemme heti, että tämä taso on tuomittu, koska sillä on vain tulevaisuutta.   Yhtäkkiä varjojemme ympärille kiertyy häkkejä emmekä enää voi liikuttaa niitä kuin kahdessa suunnassa. Pelästyn, mutta Nuuu vetää minut kata ja olemme jälleen häkkien ulkopuolella. Minua naurattaa kun tajuan miten hölmö olin! Liikumme viimein tason läpi ja kosketamme kaikkea itse, eikä se tunnu enää lainkaan pelottavalta. Halaamme jälleen toisiamme ja alamme etsiä seuraavaa tasoa.   Toivon mukaan sellaista, jossa ei ole häkkejä.   * * *   »Mitä helvettiä siellä on tapahtunut?» Spinsake kysyi voimattomana. Hän yritti yhä karistaa mielestään vilaukselta näkemänsä eksoottisen fysiikan laboratorion, sen puolisulaneen kauhun ja seinille levinneet painajaismaiset varjokuvat, jotka olivat vielä aamulla olleet ihmisiä.   »Ei aavistustakaan», tohtori Cedus sanoi pahoittelevasti. »Kaikki eksoottisen fysiikan laitoksen havainnointilaitteet ja tallenteet tuhoutuivat onnettomuuden aikana, joten meillä ei ole mitään keinoa selvittää, mikä sen sai aikaan. Vahinkojen perusteella näyttäisi siltä, että kaikki sai alkunsa neutriinoansa kolmosesta.»   Spinsake pyöritteli silmiään.   »Eihän tuossa ole mitään järkeä. Olemme keskellä kaupunkia, helvetti soikoon! Ei niiden energiatasojen pitäisi aiheuttaa mitään vaaraa kenellekään.»   Cedus pysyi vaiti. Hän oli jo kauan sitten oppinut, että kun hänen esimiehensä oli tunnekuohun vallassa, paras toimintatapa oli myötäillä Spinsakea ja yrittää syöttää hänelle hyviä ideoita siten, että hän uskoi niiden olevan omiaan.   Spinsake sytytti savukkeen ja veti syvät henkoset. »Jos meillä ei kerran ole mitään tallenteita tapahtumasta», hän sanoi lopulta, »meillä on hyvin huonot mahdollisuudet selvittää, mitä neutriinoansassa tapahtui. Kysymys kuuluu: voiko tämä tapahtua uudelleen? Olemme kusessa jos ihmiset alkavat epäillä, että olemme vaaraksi muille.»   »Ehkä voisimme yrittää uudelleen?» Cedus ehdotti varovaisesti. »Valvotuissa oloissa ja kaukana asutusalueista. Luulen, että olemme löytämäisillämme jotain aivan uutta.»   »Kuten mitä?»   »Ei aavistustakaan. Vielä.»