Kategoria: Konepaja | 442 viestiä | 216,8 t lukukertaa
Vastannut: Mustelmann, 19.04.2026
Kategoria: Leirinuotio | 24 viestiä | 317 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 19.04.2026
Idiotismin muistomerkki
29.06.2016
Scifi-tarina, jota päivittelen (luultavasti melkoi nopeaan tahtiin) sitä mukaa kun pääsen riittävän dramaattiseen kohtaan. Tarina muistuttaa tarkoituksella enemmän historiankirjoitusta tai Wikipedia-artikkelia kuin perinteistä narratiivista kertomusta. Lopussa on twisti.
* * *
IDIOTISMIN MUISTOMERKKI
Aurinkolaserien oli tarkoitus torjua kaikki tähtienvälisestä avaruudesta saapuvat hyökkäykset.
Idea oli itse asiassa paljon vanhemman uudelleensovitus: se perustui tähtienvälisen matkailun alkuaikoina kehitettyyn menetelmään, jossa järjestelmän keskustähteä kiersi alle 0,1 astronomisen yksikön päässä satojentuhansien neliökilometrien laajuinen peilimatriisi, joka puolestaan toimi valtavan lasertykin voimanlähteenä. Muinaisessa Aurinkokunnassa aurinkolasereita oli käytetty antamaan patoputkialuksille alkukiihdytys tähtienväliseen matkanopeuteen, mutta Harmonialiiton insinöörit olivat tajunneet, että laitteen saattoi helposti muuttaa aseeksi. Modernin, sotilaskäyttöön suunnitellun aurinkolaserin tappava kantomatka ulottui järjestelmän ulkolaidalle asti; mikä tahansa hyökkäyslaivasto kärventyisi ennen kuin se ehtisi edes kymmenen astronimisen yksikön päähän asutuista planeetoista tai tärkeistä avaruushabitaateista.
Aurinkolaser oli aina ensimmäinen megastruktuuri, jonka Harmonialiitto rakensi uuteen siirtokuntajärjestelmään. Vasta kun koko järjestelmä oli turvallisesti aurinkolaserin suojaama, varsinaiset siirtolaiset saapuivat paikalle valtavissa nukkuja-aluksissa ja aloittivat järjestelmän muokkaamisen uudeksi sivilisaation kehdoksi. Kaikki tapahtui Liitolle tyypillisellä järjestelmällisellä tehokkuudella, jota vähäisemmät tähtivaltiot saattoivat vain kadehtia. Oli vain ajan kysymys ennen kuin Harmonialiitto kattaisi kaikki tunnetun avaruuden kaksisataa asuttua järjestelmää… ja implisiittisesti myös niiden väliin jäävän avaruuden.
Alusta asti oli selvää, ettei Harmonialiiton laajentuminen tulisi olemaan yksinomaan rauhanomaista. Tunnettu avaruus oli laaja, eivätkä kaikki oman valtapiirinsä kaivertaneet olisi valmiita luopumaan itsenäisyydestään ja tunnustamaan Harmonialiiton ylivertaisuutta. Eivät ainakaan ilman taistelua.
Esimerkiksi Ulkopuoliset tulisivat varmasti olemaan ongelma. Ulkopuoliset eivät koskaan hyväksyisi sivilisaation leviämistä kaikkialle. He olivat vannoutuneita egoistisia anarkisteja, jotka kirosivat kaiken keskusjohtoisen sivistyksen ja suosivat nomadista, vapaata elämää syrjäisissä tähtijärjestelmissä. Harmonialiiton johdolle oli ilmiselvää, että ennemmin tai myöhemmin he ajautuisivat yhteenottoon Ulkopuolisten ja muiden takaperiferian pakkomielteisen itsenäisten ryhmittymien kanssa.
Mutta Ulkopuoliset eivät olleet uhka. Eivät oikeasti. Totta kyllä, Harmonialiiton pitkänmatkan partiointilaivastot ja kauppamatkustajat ajautuivat silloin tällöin laukaustenvaihtoon Ulkopuolisten suurlinjurien kanssa, mutta laajassa mittakaavassa Ulkopuoliset olivat pelkkä vähäinen kiusa – kuten kaikki muutkin, joka kuvittelivat voivansa asettua poikkiteloin Harmonialiiton voittokulun tielle. Harmonialiiton sotalaivastot pitivät Ulkopuoliset kurissa, ja Liiton omat järjestelmät olivat aurinkolaserien suojaamia ja siten täysin haavoittumattomia hyökkäyksille. Ulkopuoliset saattoivat vain kihistä voimattomassa raivossaan ja seurata vapaiden laidunmaidensa hidasta, vuosisataista työntymistä yhä kauemmas ja kauemmas ihmiskunnan asuttaman avaruuden keskusjärjestelmistä.
Tai niin kaikki luulivat ennen kuin Ulkopuoliset hyökkäsivät.
Ulkopuolisten oli täytynyt suunnitella hyökkäystään pitkään. He olivat seuranneet Harmonialiiton laajentumista näennäisen välinpitämättöminä mutta todellisuudessa tehneet hiljaisia valmisteluita tähtienvälisen avaruuden pimeydessä, laskeneet hyökkäysvektoreita ja ajoittaneet yksittäisiä iskuja sekunnin tarkkuudella vuosikymmeniä etukäteen.
Viidenkymmenen Vuoden Sodan alussa Harmonialiitto käsitti kaikkiaan seitsemän tähtijärjestelmää, joita kaikkia suojasi aurinkolaser. Reilut sata vuotta aiemmin asutettu Idda oli Liiton järjestelmistä uusin, mutta mittavan asuttamisprojektin ja syntyvyyden lisäämiseen tähtäävien kannustustoimenpiteiden jälkeen sen väkiluku lähenteli jo seitsemääkymmentä miljoonaa. Iddan järjestelmä oli täynnä raskasta kiertoratateollisuutta, ja seuraavan vuosikymmenen aikana Harmonialiiton johto suunnitteli rakennuttavansa sinne upouuden telakan, jonka valmistamat tähtienväliset alukset kuljettaisivat sivistyksen soihdun takaperiferian järjestelmiin asti.
Ei ihme, että Ulkopuoliset valitsivat juuri Iddan kohteekseen.
Minkäänlaista sodanjulistusta ei tietenkään ollut. Ulkopuolisilla ei ollut kunniaa, eivätkä he tunnustaneet sen enempää kirjoitettuja kuin kirjoittamattomiakaan sodankäynnin sääntöjä.
Invaasion ensimmäinen aalto koostui itseään kopioivista automatisoiduista sota-aluksista, joita vyöryi tuhansittain Iddan järjestelmän Oortin pilvestä. Ulkopuolisten oli täytynyt kylvää ensimmäiset tekoälyjen ohjaamat tehtaat harvaan komeettapilveen jo vuosikymmeniä aiemmin ja antaa niiden monistaa itseään kunnes niitä oli riittävästi massiiviseen yhteishyökkäykseen. Myöhemmät analyysit antoivat ymmärtää, että automaattialukset saavuttivat Oortin pilven ja ulkojärjestelmän välisen matkanopeutensa käyttämällä fuusiomoottoreitaan hyvin matalalla teholla joidenkin kuukausien ajan ja sitten putoamalla vapaasti kohti keskustähteä. Vuosien mittaisen pudotuksen aikana alukset olivat käytännössä eliminoineet lämpöjälkensä sammuttamalla miltei kaikki sisäiset laitteensa. Vasta ohittaessaan Iddan järjestelmän uloimmat valvonta-asemat automaattialukset heräsivät jälleen eloon ja käynnistivät moottorinsa täydellä teholla lopullista rynnäkköä varten.
Aurinkolaserin suurin heikkous alkoi käydä ilmeiseksi jo hyökkäyksen tässä vaiheessa. Iddan puolustajat tajusivat nopeasti, että pienten, nopeasti liikkuvien kohteiden tuhoaminen useiden astronomisten yksiköiden – ja kymmenien valominuuttien aikaviiveen – päästä oli vaikeaa ja epäkäytännöllistä. Automaattialukset olivat levittäytyneet laajalle alueelle ja suorittivat aika ajoin näennäisen satunnaisia kurssinmuutoksia, jotka oli mitä ilmeisimmin suunniteltu minimoimaan todennäköisyys joutua aurinkolaserin kaltaisten pitkänmatkan aseiden eliminoimaksi.
Iddan puolustuslaivastoa komensi Laivastomestari Jasmando. Hänen oli tehtävä päätös järjestelmän puolustusstrategian sopeuttamisesta uuteen tilanteeseen. Sinänsä päätöksellä ei ollut kova kiire, sillä täydellä kiihdytykselläkin automaattialuksilta veisi lähes viikon saavuttaa järjestelmän sisäosat. Ja onneksi Harmonialiitolla oli varasuunnitelma siltä varalta, että aurinkolaser osoittautuisi syystä tai toisesta riittämättömäksi jonkin tähtijärjestelmän puolustamiseen. Jasmandolla oli komennossaan satoja planeettojenvälisiä sota-aluksia sekä kolmetoista pienen kaupungin kokoista tähtienvälistä tukialusta. Niiden asejärjestelmät soveltuivat erinomaisesti aurinkolaserille liian pienten kohteiden tuhoamiseen, ja tukialukset kuljettivat ruumissaan kymmeniätuhansia taistelukorentoja – yhteensä moninkertaisesti enemmän kuin hyökkääjiä.
Kyllä, Jasmando totesi. Automaattialusten hyökkäys oli toki odottamaton ja vakava uhka Iddan turvallisuudelle, mutta suurin osa hyökkääjistä oli tuhottavissa kauan ennen kuin ne ehtisivät sisemmän järjestelmän teollisuuslaitosten ja asuttujen planeettojen läheisyyteen. Lisäksi aurinkolaser oli nyt täydessä toimintavalmiudessa ja kykenisi kärventämään kaikki automaattialukset, jotka mahdollisesti onnistuisivat lipsahtamaan puolustuslaivaston sormien välistä. Hyökkäys saisi väistämättä aikaan vakavaa tuhoa, mutta loppujen lopuksi se oli tuomittu epäonnistumaan. Kuka tahansa olikaan hyökkäyksen takana, oli selvästi aliarvioinut Harmonialiiton kyvyn kehittää aiemmin asumaton tähtijärjestelmä omavaraiseksi, menestyksekkääseen puolustustaisteluun kykeneväksi linnoitukseksi.
Sitten kävi ilmi, että automaattialukset olivat pelkkä harhautus.
* * *
IDIOTISMIN MUISTOMERKKI
Aurinkolaserien oli tarkoitus torjua kaikki tähtienvälisestä avaruudesta saapuvat hyökkäykset.
Idea oli itse asiassa paljon vanhemman uudelleensovitus: se perustui tähtienvälisen matkailun alkuaikoina kehitettyyn menetelmään, jossa järjestelmän keskustähteä kiersi alle 0,1 astronomisen yksikön päässä satojentuhansien neliökilometrien laajuinen peilimatriisi, joka puolestaan toimi valtavan lasertykin voimanlähteenä. Muinaisessa Aurinkokunnassa aurinkolasereita oli käytetty antamaan patoputkialuksille alkukiihdytys tähtienväliseen matkanopeuteen, mutta Harmonialiiton insinöörit olivat tajunneet, että laitteen saattoi helposti muuttaa aseeksi. Modernin, sotilaskäyttöön suunnitellun aurinkolaserin tappava kantomatka ulottui järjestelmän ulkolaidalle asti; mikä tahansa hyökkäyslaivasto kärventyisi ennen kuin se ehtisi edes kymmenen astronimisen yksikön päähän asutuista planeetoista tai tärkeistä avaruushabitaateista.
Aurinkolaser oli aina ensimmäinen megastruktuuri, jonka Harmonialiitto rakensi uuteen siirtokuntajärjestelmään. Vasta kun koko järjestelmä oli turvallisesti aurinkolaserin suojaama, varsinaiset siirtolaiset saapuivat paikalle valtavissa nukkuja-aluksissa ja aloittivat järjestelmän muokkaamisen uudeksi sivilisaation kehdoksi. Kaikki tapahtui Liitolle tyypillisellä järjestelmällisellä tehokkuudella, jota vähäisemmät tähtivaltiot saattoivat vain kadehtia. Oli vain ajan kysymys ennen kuin Harmonialiitto kattaisi kaikki tunnetun avaruuden kaksisataa asuttua järjestelmää… ja implisiittisesti myös niiden väliin jäävän avaruuden.
Alusta asti oli selvää, ettei Harmonialiiton laajentuminen tulisi olemaan yksinomaan rauhanomaista. Tunnettu avaruus oli laaja, eivätkä kaikki oman valtapiirinsä kaivertaneet olisi valmiita luopumaan itsenäisyydestään ja tunnustamaan Harmonialiiton ylivertaisuutta. Eivät ainakaan ilman taistelua.
Esimerkiksi Ulkopuoliset tulisivat varmasti olemaan ongelma. Ulkopuoliset eivät koskaan hyväksyisi sivilisaation leviämistä kaikkialle. He olivat vannoutuneita egoistisia anarkisteja, jotka kirosivat kaiken keskusjohtoisen sivistyksen ja suosivat nomadista, vapaata elämää syrjäisissä tähtijärjestelmissä. Harmonialiiton johdolle oli ilmiselvää, että ennemmin tai myöhemmin he ajautuisivat yhteenottoon Ulkopuolisten ja muiden takaperiferian pakkomielteisen itsenäisten ryhmittymien kanssa.
Mutta Ulkopuoliset eivät olleet uhka. Eivät oikeasti. Totta kyllä, Harmonialiiton pitkänmatkan partiointilaivastot ja kauppamatkustajat ajautuivat silloin tällöin laukaustenvaihtoon Ulkopuolisten suurlinjurien kanssa, mutta laajassa mittakaavassa Ulkopuoliset olivat pelkkä vähäinen kiusa – kuten kaikki muutkin, joka kuvittelivat voivansa asettua poikkiteloin Harmonialiiton voittokulun tielle. Harmonialiiton sotalaivastot pitivät Ulkopuoliset kurissa, ja Liiton omat järjestelmät olivat aurinkolaserien suojaamia ja siten täysin haavoittumattomia hyökkäyksille. Ulkopuoliset saattoivat vain kihistä voimattomassa raivossaan ja seurata vapaiden laidunmaidensa hidasta, vuosisataista työntymistä yhä kauemmas ja kauemmas ihmiskunnan asuttaman avaruuden keskusjärjestelmistä.
Tai niin kaikki luulivat ennen kuin Ulkopuoliset hyökkäsivät.
Ulkopuolisten oli täytynyt suunnitella hyökkäystään pitkään. He olivat seuranneet Harmonialiiton laajentumista näennäisen välinpitämättöminä mutta todellisuudessa tehneet hiljaisia valmisteluita tähtienvälisen avaruuden pimeydessä, laskeneet hyökkäysvektoreita ja ajoittaneet yksittäisiä iskuja sekunnin tarkkuudella vuosikymmeniä etukäteen.
Viidenkymmenen Vuoden Sodan alussa Harmonialiitto käsitti kaikkiaan seitsemän tähtijärjestelmää, joita kaikkia suojasi aurinkolaser. Reilut sata vuotta aiemmin asutettu Idda oli Liiton järjestelmistä uusin, mutta mittavan asuttamisprojektin ja syntyvyyden lisäämiseen tähtäävien kannustustoimenpiteiden jälkeen sen väkiluku lähenteli jo seitsemääkymmentä miljoonaa. Iddan järjestelmä oli täynnä raskasta kiertoratateollisuutta, ja seuraavan vuosikymmenen aikana Harmonialiiton johto suunnitteli rakennuttavansa sinne upouuden telakan, jonka valmistamat tähtienväliset alukset kuljettaisivat sivistyksen soihdun takaperiferian järjestelmiin asti.
Ei ihme, että Ulkopuoliset valitsivat juuri Iddan kohteekseen.
Minkäänlaista sodanjulistusta ei tietenkään ollut. Ulkopuolisilla ei ollut kunniaa, eivätkä he tunnustaneet sen enempää kirjoitettuja kuin kirjoittamattomiakaan sodankäynnin sääntöjä.
Invaasion ensimmäinen aalto koostui itseään kopioivista automatisoiduista sota-aluksista, joita vyöryi tuhansittain Iddan järjestelmän Oortin pilvestä. Ulkopuolisten oli täytynyt kylvää ensimmäiset tekoälyjen ohjaamat tehtaat harvaan komeettapilveen jo vuosikymmeniä aiemmin ja antaa niiden monistaa itseään kunnes niitä oli riittävästi massiiviseen yhteishyökkäykseen. Myöhemmät analyysit antoivat ymmärtää, että automaattialukset saavuttivat Oortin pilven ja ulkojärjestelmän välisen matkanopeutensa käyttämällä fuusiomoottoreitaan hyvin matalalla teholla joidenkin kuukausien ajan ja sitten putoamalla vapaasti kohti keskustähteä. Vuosien mittaisen pudotuksen aikana alukset olivat käytännössä eliminoineet lämpöjälkensä sammuttamalla miltei kaikki sisäiset laitteensa. Vasta ohittaessaan Iddan järjestelmän uloimmat valvonta-asemat automaattialukset heräsivät jälleen eloon ja käynnistivät moottorinsa täydellä teholla lopullista rynnäkköä varten.
Aurinkolaserin suurin heikkous alkoi käydä ilmeiseksi jo hyökkäyksen tässä vaiheessa. Iddan puolustajat tajusivat nopeasti, että pienten, nopeasti liikkuvien kohteiden tuhoaminen useiden astronomisten yksiköiden – ja kymmenien valominuuttien aikaviiveen – päästä oli vaikeaa ja epäkäytännöllistä. Automaattialukset olivat levittäytyneet laajalle alueelle ja suorittivat aika ajoin näennäisen satunnaisia kurssinmuutoksia, jotka oli mitä ilmeisimmin suunniteltu minimoimaan todennäköisyys joutua aurinkolaserin kaltaisten pitkänmatkan aseiden eliminoimaksi.
Iddan puolustuslaivastoa komensi Laivastomestari Jasmando. Hänen oli tehtävä päätös järjestelmän puolustusstrategian sopeuttamisesta uuteen tilanteeseen. Sinänsä päätöksellä ei ollut kova kiire, sillä täydellä kiihdytykselläkin automaattialuksilta veisi lähes viikon saavuttaa järjestelmän sisäosat. Ja onneksi Harmonialiitolla oli varasuunnitelma siltä varalta, että aurinkolaser osoittautuisi syystä tai toisesta riittämättömäksi jonkin tähtijärjestelmän puolustamiseen. Jasmandolla oli komennossaan satoja planeettojenvälisiä sota-aluksia sekä kolmetoista pienen kaupungin kokoista tähtienvälistä tukialusta. Niiden asejärjestelmät soveltuivat erinomaisesti aurinkolaserille liian pienten kohteiden tuhoamiseen, ja tukialukset kuljettivat ruumissaan kymmeniätuhansia taistelukorentoja – yhteensä moninkertaisesti enemmän kuin hyökkääjiä.
Kyllä, Jasmando totesi. Automaattialusten hyökkäys oli toki odottamaton ja vakava uhka Iddan turvallisuudelle, mutta suurin osa hyökkääjistä oli tuhottavissa kauan ennen kuin ne ehtisivät sisemmän järjestelmän teollisuuslaitosten ja asuttujen planeettojen läheisyyteen. Lisäksi aurinkolaser oli nyt täydessä toimintavalmiudessa ja kykenisi kärventämään kaikki automaattialukset, jotka mahdollisesti onnistuisivat lipsahtamaan puolustuslaivaston sormien välistä. Hyökkäys saisi väistämättä aikaan vakavaa tuhoa, mutta loppujen lopuksi se oli tuomittu epäonnistumaan. Kuka tahansa olikaan hyökkäyksen takana, oli selvästi aliarvioinut Harmonialiiton kyvyn kehittää aiemmin asumaton tähtijärjestelmä omavaraiseksi, menestyksekkääseen puolustustaisteluun kykeneväksi linnoitukseksi.
Sitten kävi ilmi, että automaattialukset olivat pelkkä harhautus.
Scifi-tarina, jota päivittelen (luultavasti melkoi nopeaan tahtiin) sitä mukaa kun pääsen riittävän dramaattiseen kohtaan. Tarina muistuttaa tarkoituksella enemmän historiankirjoitusta tai Wikipedia-artikkelia kuin perinteistä narratiivista kertomusta. Lopussa on twisti.
* * *
IDIOTISMIN MUISTOMERKKI
Aurinkolaserien oli tarkoitus torjua kaikki tähtienvälisestä avaruudesta saapuvat hyökkäykset.
Idea oli itse asiassa paljon vanhemman uudelleensovitus: se perustui tähtienvälisen matkailun alkuaikoina kehitettyyn menetelmään, jossa järjestelmän keskustähteä kiersi alle 0,1 astronomisen yksikön päässä satojentuhansien neliökilometrien laajuinen peilimatriisi, joka puolestaan toimi valtavan lasertykin voimanlähteenä. Muinaisessa Aurinkokunnassa aurinkolasereita oli käytetty antamaan patoputkialuksille alkukiihdytys tähtienväliseen matkanopeuteen, mutta Harmonialiiton insinöörit olivat tajunneet, että laitteen saattoi helposti muuttaa aseeksi. Modernin, sotilaskäyttöön suunnitellun aurinkolaserin tappava kantomatka ulottui järjestelmän ulkolaidalle asti; mikä tahansa hyökkäyslaivasto kärventyisi ennen kuin se ehtisi edes kymmenen astronimisen yksikön päähän asutuista planeetoista tai tärkeistä avaruushabitaateista.
Aurinkolaser oli aina ensimmäinen megastruktuuri, jonka Harmonialiitto rakensi uuteen siirtokuntajärjestelmään. Vasta kun koko järjestelmä oli turvallisesti aurinkolaserin suojaama, varsinaiset siirtolaiset saapuivat paikalle valtavissa nukkuja-aluksissa ja aloittivat järjestelmän muokkaamisen uudeksi sivilisaation kehdoksi. Kaikki tapahtui Liitolle tyypillisellä järjestelmällisellä tehokkuudella, jota vähäisemmät tähtivaltiot saattoivat vain kadehtia. Oli vain ajan kysymys ennen kuin Harmonialiitto kattaisi kaikki tunnetun avaruuden kaksisataa asuttua järjestelmää… ja implisiittisesti myös niiden väliin jäävän avaruuden.
Alusta asti oli selvää, ettei Harmonialiiton laajentuminen tulisi olemaan yksinomaan rauhanomaista. Tunnettu avaruus oli laaja, eivätkä kaikki oman valtapiirinsä kaivertaneet olisi valmiita luopumaan itsenäisyydestään ja tunnustamaan Harmonialiiton ylivertaisuutta. Eivät ainakaan ilman taistelua.
Esimerkiksi Ulkopuoliset tulisivat varmasti olemaan ongelma. Ulkopuoliset eivät koskaan hyväksyisi sivilisaation leviämistä kaikkialle. He olivat vannoutuneita egoistisia anarkisteja, jotka kirosivat kaiken keskusjohtoisen sivistyksen ja suosivat nomadista, vapaata elämää syrjäisissä tähtijärjestelmissä. Harmonialiiton johdolle oli ilmiselvää, että ennemmin tai myöhemmin he ajautuisivat yhteenottoon Ulkopuolisten ja muiden takaperiferian pakkomielteisen itsenäisten ryhmittymien kanssa.
Mutta Ulkopuoliset eivät olleet uhka. Eivät oikeasti. Totta kyllä, Harmonialiiton pitkänmatkan partiointilaivastot ja kauppamatkustajat ajautuivat silloin tällöin laukaustenvaihtoon Ulkopuolisten suurlinjurien kanssa, mutta laajassa mittakaavassa Ulkopuoliset olivat pelkkä vähäinen kiusa – kuten kaikki muutkin, joka kuvittelivat voivansa asettua poikkiteloin Harmonialiiton voittokulun tielle. Harmonialiiton sotalaivastot pitivät Ulkopuoliset kurissa, ja Liiton omat järjestelmät olivat aurinkolaserien suojaamia ja siten täysin haavoittumattomia hyökkäyksille. Ulkopuoliset saattoivat vain kihistä voimattomassa raivossaan ja seurata vapaiden laidunmaidensa hidasta, vuosisataista työntymistä yhä kauemmas ja kauemmas ihmiskunnan asuttaman avaruuden keskusjärjestelmistä.
Tai niin kaikki luulivat ennen kuin Ulkopuoliset hyökkäsivät.
Ulkopuolisten oli täytynyt suunnitella hyökkäystään pitkään. He olivat seuranneet Harmonialiiton laajentumista näennäisen välinpitämättöminä mutta todellisuudessa tehneet hiljaisia valmisteluita tähtienvälisen avaruuden pimeydessä, laskeneet hyökkäysvektoreita ja ajoittaneet yksittäisiä iskuja sekunnin tarkkuudella vuosikymmeniä etukäteen.
Viidenkymmenen Vuoden Sodan alussa Harmonialiitto käsitti kaikkiaan seitsemän tähtijärjestelmää, joita kaikkia suojasi aurinkolaser. Reilut sata vuotta aiemmin asutettu Idda oli Liiton järjestelmistä uusin, mutta mittavan asuttamisprojektin ja syntyvyyden lisäämiseen tähtäävien kannustustoimenpiteiden jälkeen sen väkiluku lähenteli jo seitsemääkymmentä miljoonaa. Iddan järjestelmä oli täynnä raskasta kiertoratateollisuutta, ja seuraavan vuosikymmenen aikana Harmonialiiton johto suunnitteli rakennuttavansa sinne upouuden telakan, jonka valmistamat tähtienväliset alukset kuljettaisivat sivistyksen soihdun takaperiferian järjestelmiin asti.
Ei ihme, että Ulkopuoliset valitsivat juuri Iddan kohteekseen.
Minkäänlaista sodanjulistusta ei tietenkään ollut. Ulkopuolisilla ei ollut kunniaa, eivätkä he tunnustaneet sen enempää kirjoitettuja kuin kirjoittamattomiakaan sodankäynnin sääntöjä.
Invaasion ensimmäinen aalto koostui itseään kopioivista automatisoiduista sota-aluksista, joita vyöryi tuhansittain Iddan järjestelmän Oortin pilvestä. Ulkopuolisten oli täytynyt kylvää ensimmäiset tekoälyjen ohjaamat tehtaat harvaan komeettapilveen jo vuosikymmeniä aiemmin ja antaa niiden monistaa itseään kunnes niitä oli riittävästi massiiviseen yhteishyökkäykseen. Myöhemmät analyysit antoivat ymmärtää, että automaattialukset saavuttivat Oortin pilven ja ulkojärjestelmän välisen matkanopeutensa käyttämällä fuusiomoottoreitaan hyvin matalalla teholla joidenkin kuukausien ajan ja sitten putoamalla vapaasti kohti keskustähteä. Vuosien mittaisen pudotuksen aikana alukset olivat käytännössä eliminoineet lämpöjälkensä sammuttamalla miltei kaikki sisäiset laitteensa. Vasta ohittaessaan Iddan järjestelmän uloimmat valvonta-asemat automaattialukset heräsivät jälleen eloon ja käynnistivät moottorinsa täydellä teholla lopullista rynnäkköä varten.
Aurinkolaserin suurin heikkous alkoi käydä ilmeiseksi jo hyökkäyksen tässä vaiheessa. Iddan puolustajat tajusivat nopeasti, että pienten, nopeasti liikkuvien kohteiden tuhoaminen useiden astronomisten yksiköiden – ja kymmenien valominuuttien aikaviiveen – päästä oli vaikeaa ja epäkäytännöllistä. Automaattialukset olivat levittäytyneet laajalle alueelle ja suorittivat aika ajoin näennäisen satunnaisia kurssinmuutoksia, jotka oli mitä ilmeisimmin suunniteltu minimoimaan todennäköisyys joutua aurinkolaserin kaltaisten pitkänmatkan aseiden eliminoimaksi.
Iddan puolustuslaivastoa komensi Laivastomestari Jasmando. Hänen oli tehtävä päätös järjestelmän puolustusstrategian sopeuttamisesta uuteen tilanteeseen. Sinänsä päätöksellä ei ollut kova kiire, sillä täydellä kiihdytykselläkin automaattialuksilta veisi lähes viikon saavuttaa järjestelmän sisäosat. Ja onneksi Harmonialiitolla oli varasuunnitelma siltä varalta, että aurinkolaser osoittautuisi syystä tai toisesta riittämättömäksi jonkin tähtijärjestelmän puolustamiseen. Jasmandolla oli komennossaan satoja planeettojenvälisiä sota-aluksia sekä kolmetoista pienen kaupungin kokoista tähtienvälistä tukialusta. Niiden asejärjestelmät soveltuivat erinomaisesti aurinkolaserille liian pienten kohteiden tuhoamiseen, ja tukialukset kuljettivat ruumissaan kymmeniätuhansia taistelukorentoja – yhteensä moninkertaisesti enemmän kuin hyökkääjiä.
Kyllä, Jasmando totesi. Automaattialusten hyökkäys oli toki odottamaton ja vakava uhka Iddan turvallisuudelle, mutta suurin osa hyökkääjistä oli tuhottavissa kauan ennen kuin ne ehtisivät sisemmän järjestelmän teollisuuslaitosten ja asuttujen planeettojen läheisyyteen. Lisäksi aurinkolaser oli nyt täydessä toimintavalmiudessa ja kykenisi kärventämään kaikki automaattialukset, jotka mahdollisesti onnistuisivat lipsahtamaan puolustuslaivaston sormien välistä. Hyökkäys saisi väistämättä aikaan vakavaa tuhoa, mutta loppujen lopuksi se oli tuomittu epäonnistumaan. Kuka tahansa olikaan hyökkäyksen takana, oli selvästi aliarvioinut Harmonialiiton kyvyn kehittää aiemmin asumaton tähtijärjestelmä omavaraiseksi, menestyksekkääseen puolustustaisteluun kykeneväksi linnoitukseksi.
Sitten kävi ilmi, että automaattialukset olivat pelkkä harhautus.
03.07.2016
Nebu
104 kirjaa, 166 viestiä
Tässä tarinassa kirjoitustapa toimii erittäin hyvin. Mielenkiinto pysyy yllä koko ajan eikä ylimääräistä tekstiä ole. Ja mielestäni erittäin hyvin sijoitettu katkos.
Jatkoa odotellessa
.
Jatkoa odotellessa
.Tässä tarinassa kirjoitustapa toimii erittäin hyvin. Mielenkiinto pysyy yllä koko ajan eikä ylimääräistä tekstiä ole. Ja mielestäni erittäin hyvin sijoitettu katkos.
Jatkoa odotellessa :smile:.
27.07.2016
Varsinainen hyökkäys alkoi taistelun neljäntenä päivänä tähtienvälisestä avaruudesta saapuvalla relativistisella pommituksella, jonka pääkohde aurinkolaser oli. Ulkopuoliset olivat laukaisseet kymmeniä antimateriaa polttoaineenaan käyttäviä kineettisiä ohjuksia noin kolmen valokuukauden päässä järjestelmän keskustähdestä ja ajoittaneet niiden saapumisen tarkasti aurinkolaserin peilimatriisin kiertoajan mukaan siten, että mahdollisimman moni ohjus osuisi.
Relativististen ohjusten loppunopeus oli noin yhdeksänkymmentä prosenttia valonnopeudesta. Normaalitilanteessa ulkojärjestelmän valvonta-asemat olisivat luultavasti havainneet ne joitakin päiviä aiemmin ja kenties jopa onnistuneet ohjaamaan ne sivuun aiotusta kohteestaan tai koordinoimaan aurinkolaserin tähtäystä niin, että ohjukset olisi voitu höyrystää kesken lennon. Mutta automaattialusten hyökkäys oli kääntänyt valvonta-asemien huomion muualle. Iddan järjestelmässä oli rajallinen määrä silmiä ja korvia, ja niiden ollessa valjastettuina ensimmäisen aallon alusten seurantaan, toinen, paljon laajempi hyökkäys käynnistyi.
Kaikesta vaikuttavuudestaan ja tulivoimastaan huolimatta aurinkolaser poistui pelistä ampumatta laukaustakaan. Sisäjärjestelmän valvontasatelliitit havaitsivat relativistiset ohjukset niiden ollessa kolmen ja puolen astronomisen yksikön päässä peilimatriisista. Ne ilmoittivat havainnostaan välittömästi aurinkolaserin päävalvomoon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä: siinä vaiheessa kun tieto ohjuksista ehti perille, aurinkolaserin nelihenkiselle miehistölle jäi hieman yli kaksi minuuttia aikaa evakuoida itsensä. Peilimatriisi murskautui silmänräpäystä myöhemmin ja seuraavien viikkojen aikana muodosti keinotekoisen renkaan Iddan keskustähden ympärille. Minuutteja aurinkolaserin tuhoutumisen jälkeen yhdeksän Ulkopuolisen suurlinjuria saattoaluksineen suoritti kvanttiavaruushypyn aivan Iddan järjestelmän katoamisrajalle, joka oli kahdenkymmenenkuuden astronomisen yksikön päässä järjestelmän keskustähdestä.
Varsinainen hyökkäyslaivasto oli saapunut.
Koiranpäivät.
Kärpästen Keisari.
Meiran Laulu.
Naurava Jumalatar.
Pohjattoman Kuilun Pohja.
Raparperitaivas.
Routalempi.
Tanssiva Paholainen.
Veren Musiikki.
Nämä yhdeksän nimeä tulisivat ikuisesti olemaan Harmonialiiton Laivaston ehdottomimmalla, peruuttamattomimmalla tappolistalla. Nämä yhdeksän suurlinjuria osallistuivat Viidenkymmenen Vuoden Sotaan, ja niiden miehistöt olivat vastuussa Idiotismin muistomerkistä. Yllättävintä oli se, että hyökkääjät edustivat kolmea eri Ulkopuolisten heimoa. Ulkopuoliset olivat uskollisia ensisijaisesti alusklaanilleen, sitten heimolleen ja vasta viimeisenä laajemmalle kulttuurilleen. Yleensä Ulkopuolisten heimot tyytyivät lähinnä tunnustamaan toistensa olemassaolon. Toisinaan ne sotivat keskenään takaperiferian asumattomissa järjestelmissä.
Jos kolme heimoa oli valmiita vuosien yhteistyöhön ja koordinoituun hyökkäyssotaan samaa vihollista vastaan, niiden täytyi todella vihata Harmonialiittoa.
Kvanttiavaruushyppy Iddan järjestelmään oli tietenkin ollut hyvin riskialtis. Hypyn aikana suurlinjurit olivat olleet täysin kuuroja ja sokeita ulkoisen maailmankaikkeuden tapahtumille, eikä niillä ollut ollut mitään varmaa keinoa tietää, olivatko relativistiset ohjukset todella onnistuneet tekemään aurinkolaserin vaarattomaksi. Mikäli aurinkolaser olisi ollut edelleen toiminnassa, se olisi luultavasti onnistunut tuhoamaan ainakin yhden suurlinjureista ennen kuin ne olisivat ehtineet perääntyä.
Tällä kertaa uhkapeli oli kannattanut. Siitä hetkestä eteenpäin kun suurlinjurit olivat sisällä järjestelmässä, taistelun lopputulos oli matemaattisesti laskettavissa. Harmonialiitolla oli toki enemmän aluksia, mutta ne olivat hajautuneet ympäri järjestelmää torjumaan ensimmäisen aallon hyökkäystä. Ulkopuolisten alukset olivat myös suurempia ja raskaammin aseistettuja. Heidän koko kulttuurinsa perustui suurlinjureihin, ja jokainen klaani ylpeili kyvyllään puolustaa alustaan tai tuhota vastustajansa.
Suurlinjurit etenivät sisemmäs järjestelmään tasaisella puolentoista geen kiihdytyksellä. Koko matkan ajan ne pysyttelivät yhtenäisenä laivueena, jonka yksittäiset jäsenet eivät koskaan erkaantuneet kahta valosekuntia kauemmas toisistaan. Edetessään ne purkivat sisältään tuhansia taistelukorentoja ja satoja planeettojenvälisiä sota-aluksia, jotka liittyivät vahvistamaan järjestelmässä jo taistelevaa automaattilaivastoa.
Taistelun yhdeksäntenä päivänä Laivastomestari Jasmando joutui tunnustamaan tosiasiat. Ulkopuolisten ylivoima oli musertava, eikä hänen puolustuslaivastollaan ollut enää mitään mahdollisuuksia torjua hyökkäystä. ”Antautuminen” ei kuulunut Harmonialiiton laivastoupseerin käsitteistöön, mutta Jasmando muutti yhden kuudesta jäljellä olevasta tähtialuksestaan kuriiriksi, joka siirtyi järjestelmän keskustähden ja tärkeimmän asutun planeetan, Harvanthan, L1-pisteeseen ja suoritti kvanttiavaruushypyn suoraan Harmonialiiton keskusjärjestelmään.
Se oli ensimmäinen ja viimeinen kuriiri, joka toi tietoa hyökkäyksestä.
Relativististen ohjusten loppunopeus oli noin yhdeksänkymmentä prosenttia valonnopeudesta. Normaalitilanteessa ulkojärjestelmän valvonta-asemat olisivat luultavasti havainneet ne joitakin päiviä aiemmin ja kenties jopa onnistuneet ohjaamaan ne sivuun aiotusta kohteestaan tai koordinoimaan aurinkolaserin tähtäystä niin, että ohjukset olisi voitu höyrystää kesken lennon. Mutta automaattialusten hyökkäys oli kääntänyt valvonta-asemien huomion muualle. Iddan järjestelmässä oli rajallinen määrä silmiä ja korvia, ja niiden ollessa valjastettuina ensimmäisen aallon alusten seurantaan, toinen, paljon laajempi hyökkäys käynnistyi.
Kaikesta vaikuttavuudestaan ja tulivoimastaan huolimatta aurinkolaser poistui pelistä ampumatta laukaustakaan. Sisäjärjestelmän valvontasatelliitit havaitsivat relativistiset ohjukset niiden ollessa kolmen ja puolen astronomisen yksikön päässä peilimatriisista. Ne ilmoittivat havainnostaan välittömästi aurinkolaserin päävalvomoon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä: siinä vaiheessa kun tieto ohjuksista ehti perille, aurinkolaserin nelihenkiselle miehistölle jäi hieman yli kaksi minuuttia aikaa evakuoida itsensä. Peilimatriisi murskautui silmänräpäystä myöhemmin ja seuraavien viikkojen aikana muodosti keinotekoisen renkaan Iddan keskustähden ympärille. Minuutteja aurinkolaserin tuhoutumisen jälkeen yhdeksän Ulkopuolisen suurlinjuria saattoaluksineen suoritti kvanttiavaruushypyn aivan Iddan järjestelmän katoamisrajalle, joka oli kahdenkymmenenkuuden astronomisen yksikön päässä järjestelmän keskustähdestä.
Varsinainen hyökkäyslaivasto oli saapunut.
Koiranpäivät.
Kärpästen Keisari.
Meiran Laulu.
Naurava Jumalatar.
Pohjattoman Kuilun Pohja.
Raparperitaivas.
Routalempi.
Tanssiva Paholainen.
Veren Musiikki.
Nämä yhdeksän nimeä tulisivat ikuisesti olemaan Harmonialiiton Laivaston ehdottomimmalla, peruuttamattomimmalla tappolistalla. Nämä yhdeksän suurlinjuria osallistuivat Viidenkymmenen Vuoden Sotaan, ja niiden miehistöt olivat vastuussa Idiotismin muistomerkistä. Yllättävintä oli se, että hyökkääjät edustivat kolmea eri Ulkopuolisten heimoa. Ulkopuoliset olivat uskollisia ensisijaisesti alusklaanilleen, sitten heimolleen ja vasta viimeisenä laajemmalle kulttuurilleen. Yleensä Ulkopuolisten heimot tyytyivät lähinnä tunnustamaan toistensa olemassaolon. Toisinaan ne sotivat keskenään takaperiferian asumattomissa järjestelmissä.
Jos kolme heimoa oli valmiita vuosien yhteistyöhön ja koordinoituun hyökkäyssotaan samaa vihollista vastaan, niiden täytyi todella vihata Harmonialiittoa.
Kvanttiavaruushyppy Iddan järjestelmään oli tietenkin ollut hyvin riskialtis. Hypyn aikana suurlinjurit olivat olleet täysin kuuroja ja sokeita ulkoisen maailmankaikkeuden tapahtumille, eikä niillä ollut ollut mitään varmaa keinoa tietää, olivatko relativistiset ohjukset todella onnistuneet tekemään aurinkolaserin vaarattomaksi. Mikäli aurinkolaser olisi ollut edelleen toiminnassa, se olisi luultavasti onnistunut tuhoamaan ainakin yhden suurlinjureista ennen kuin ne olisivat ehtineet perääntyä.
Tällä kertaa uhkapeli oli kannattanut. Siitä hetkestä eteenpäin kun suurlinjurit olivat sisällä järjestelmässä, taistelun lopputulos oli matemaattisesti laskettavissa. Harmonialiitolla oli toki enemmän aluksia, mutta ne olivat hajautuneet ympäri järjestelmää torjumaan ensimmäisen aallon hyökkäystä. Ulkopuolisten alukset olivat myös suurempia ja raskaammin aseistettuja. Heidän koko kulttuurinsa perustui suurlinjureihin, ja jokainen klaani ylpeili kyvyllään puolustaa alustaan tai tuhota vastustajansa.
Suurlinjurit etenivät sisemmäs järjestelmään tasaisella puolentoista geen kiihdytyksellä. Koko matkan ajan ne pysyttelivät yhtenäisenä laivueena, jonka yksittäiset jäsenet eivät koskaan erkaantuneet kahta valosekuntia kauemmas toisistaan. Edetessään ne purkivat sisältään tuhansia taistelukorentoja ja satoja planeettojenvälisiä sota-aluksia, jotka liittyivät vahvistamaan järjestelmässä jo taistelevaa automaattilaivastoa.
Taistelun yhdeksäntenä päivänä Laivastomestari Jasmando joutui tunnustamaan tosiasiat. Ulkopuolisten ylivoima oli musertava, eikä hänen puolustuslaivastollaan ollut enää mitään mahdollisuuksia torjua hyökkäystä. ”Antautuminen” ei kuulunut Harmonialiiton laivastoupseerin käsitteistöön, mutta Jasmando muutti yhden kuudesta jäljellä olevasta tähtialuksestaan kuriiriksi, joka siirtyi järjestelmän keskustähden ja tärkeimmän asutun planeetan, Harvanthan, L1-pisteeseen ja suoritti kvanttiavaruushypyn suoraan Harmonialiiton keskusjärjestelmään.
Se oli ensimmäinen ja viimeinen kuriiri, joka toi tietoa hyökkäyksestä.
Varsinainen hyökkäys alkoi taistelun neljäntenä päivänä tähtienvälisestä avaruudesta saapuvalla relativistisella pommituksella, jonka pääkohde aurinkolaser oli. Ulkopuoliset olivat laukaisseet kymmeniä antimateriaa polttoaineenaan käyttäviä kineettisiä ohjuksia noin kolmen valokuukauden päässä järjestelmän keskustähdestä ja ajoittaneet niiden saapumisen tarkasti aurinkolaserin peilimatriisin kiertoajan mukaan siten, että mahdollisimman moni ohjus osuisi.
Relativististen ohjusten loppunopeus oli noin yhdeksänkymmentä prosenttia valonnopeudesta. Normaalitilanteessa ulkojärjestelmän valvonta-asemat olisivat luultavasti havainneet ne joitakin päiviä aiemmin ja kenties jopa onnistuneet ohjaamaan ne sivuun aiotusta kohteestaan tai koordinoimaan aurinkolaserin tähtäystä niin, että ohjukset olisi voitu höyrystää kesken lennon. Mutta automaattialusten hyökkäys oli kääntänyt valvonta-asemien huomion muualle. Iddan järjestelmässä oli rajallinen määrä silmiä ja korvia, ja niiden ollessa valjastettuina ensimmäisen aallon alusten seurantaan, toinen, paljon laajempi hyökkäys käynnistyi.
Kaikesta vaikuttavuudestaan ja tulivoimastaan huolimatta aurinkolaser poistui pelistä ampumatta laukaustakaan. Sisäjärjestelmän valvontasatelliitit havaitsivat relativistiset ohjukset niiden ollessa kolmen ja puolen astronomisen yksikön päässä peilimatriisista. Ne ilmoittivat havainnostaan välittömästi aurinkolaserin päävalvomoon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä: siinä vaiheessa kun tieto ohjuksista ehti perille, aurinkolaserin nelihenkiselle miehistölle jäi hieman yli kaksi minuuttia aikaa evakuoida itsensä. Peilimatriisi murskautui silmänräpäystä myöhemmin ja seuraavien viikkojen aikana muodosti keinotekoisen renkaan Iddan keskustähden ympärille. Minuutteja aurinkolaserin tuhoutumisen jälkeen yhdeksän Ulkopuolisen suurlinjuria saattoaluksineen suoritti kvanttiavaruushypyn aivan Iddan järjestelmän katoamisrajalle, joka oli kahdenkymmenenkuuden astronomisen yksikön päässä järjestelmän keskustähdestä.
Varsinainen hyökkäyslaivasto oli saapunut.
[i]Koiranpäivät.
Kärpästen Keisari.
Meiran Laulu.
Naurava Jumalatar.
Pohjattoman Kuilun Pohja.
Raparperitaivas.
Routalempi.
Tanssiva Paholainen.
Veren Musiikki.[/i]
Nämä yhdeksän nimeä tulisivat ikuisesti olemaan Harmonialiiton Laivaston ehdottomimmalla, peruuttamattomimmalla tappolistalla. Nämä yhdeksän suurlinjuria osallistuivat Viidenkymmenen Vuoden Sotaan, ja niiden miehistöt olivat vastuussa Idiotismin muistomerkistä. Yllättävintä oli se, että hyökkääjät edustivat kolmea eri Ulkopuolisten heimoa. Ulkopuoliset olivat uskollisia ensisijaisesti alusklaanilleen, sitten heimolleen ja vasta viimeisenä laajemmalle kulttuurilleen. Yleensä Ulkopuolisten heimot tyytyivät lähinnä tunnustamaan toistensa olemassaolon. Toisinaan ne sotivat keskenään takaperiferian asumattomissa järjestelmissä.
Jos kolme heimoa oli valmiita vuosien yhteistyöhön ja koordinoituun hyökkäyssotaan samaa vihollista vastaan, niiden täytyi [i]todella[/i] vihata Harmonialiittoa.
Kvanttiavaruushyppy Iddan järjestelmään oli tietenkin ollut hyvin riskialtis. Hypyn aikana suurlinjurit olivat olleet täysin kuuroja ja sokeita ulkoisen maailmankaikkeuden tapahtumille, eikä niillä ollut ollut mitään varmaa keinoa tietää, olivatko relativistiset ohjukset todella onnistuneet tekemään aurinkolaserin vaarattomaksi. Mikäli aurinkolaser olisi ollut edelleen toiminnassa, se olisi luultavasti onnistunut tuhoamaan ainakin yhden suurlinjureista ennen kuin ne olisivat ehtineet perääntyä.
Tällä kertaa uhkapeli oli kannattanut. Siitä hetkestä eteenpäin kun suurlinjurit olivat sisällä järjestelmässä, taistelun lopputulos oli matemaattisesti laskettavissa. Harmonialiitolla oli toki enemmän aluksia, mutta ne olivat hajautuneet ympäri järjestelmää torjumaan ensimmäisen aallon hyökkäystä. Ulkopuolisten alukset olivat myös suurempia ja raskaammin aseistettuja. Heidän koko kulttuurinsa perustui suurlinjureihin, ja jokainen klaani ylpeili kyvyllään puolustaa alustaan tai tuhota vastustajansa.
Suurlinjurit etenivät sisemmäs järjestelmään tasaisella puolentoista geen kiihdytyksellä. Koko matkan ajan ne pysyttelivät yhtenäisenä laivueena, jonka yksittäiset jäsenet eivät koskaan erkaantuneet kahta valosekuntia kauemmas toisistaan. Edetessään ne purkivat sisältään tuhansia taistelukorentoja ja satoja planeettojenvälisiä sota-aluksia, jotka liittyivät vahvistamaan järjestelmässä jo taistelevaa automaattilaivastoa.
Taistelun yhdeksäntenä päivänä Laivastomestari Jasmando joutui tunnustamaan tosiasiat. Ulkopuolisten ylivoima oli musertava, eikä hänen puolustuslaivastollaan ollut enää mitään mahdollisuuksia torjua hyökkäystä. ”Antautuminen” ei kuulunut Harmonialiiton laivastoupseerin käsitteistöön, mutta Jasmando muutti yhden kuudesta jäljellä olevasta tähtialuksestaan kuriiriksi, joka siirtyi järjestelmän keskustähden ja tärkeimmän asutun planeetan, Harvanthan, L1-pisteeseen ja suoritti kvanttiavaruushypyn suoraan Harmonialiiton keskusjärjestelmään.
Se oli ensimmäinen ja viimeinen kuriiri, joka toi tietoa hyökkäyksestä.
02.08.2016
Wicked-Willie
673 kirjaa, 21 kirja-arviota, 67 viestiä
Olen havaitsevinani tässä kertomuksessa vahvoja vaikutteita A. Reynoldsin kirjoista: kiihtyvyyksien, etäisyyksien ja muiden vastaavien teknisten detaljien tarkassa esittämisessä. Peukku tälle!
Hyperavaruuden, tässä siis kvanttihyppyjen, käytön ongelma tarinoissa on mielestäni siinä, kuinka onnistuneesti selitetään niiden käytön lainalaisuudet. Esimerkiksi miksi suurlinjurit eivät hypänneet suoraan Iddan järjestelmän keskelle kaikki tykit leimuten, vaan saapuivat taistelunäyttämölle normaaliavaruudessa alttiina puolustajien vastahyökkäykselle.
Toinen seikka mikä jäi vaivaamaan oli se, miksi suurlinjurit jatkoivat kiihdytystään noinkin lähellä keskustähteä? Oliko tarkoitus vain kylvää pikkualukset taisteluun ja ajaa isot, raskaasti aseistetut alukset ulos aurinkokunnasta jarruttamatta ollenkaan? Vai kykenivätkö suurlinjurit tekemään massiivisen voimakkaan jarrutuksen aivan kohteensa lähellä käyttäen kenties fuusiosuihkujaan aseina emäplaneettaa vastaan?
Kerrontatapa on sujuva ja sopii mainiosti tarinaan. Kaiken kaikkiaan kertomus oli oikein miellyttävää luettavaa ja jäänkin odottamaan innolla jatkoa.
Hyperavaruuden, tässä siis kvanttihyppyjen, käytön ongelma tarinoissa on mielestäni siinä, kuinka onnistuneesti selitetään niiden käytön lainalaisuudet. Esimerkiksi miksi suurlinjurit eivät hypänneet suoraan Iddan järjestelmän keskelle kaikki tykit leimuten, vaan saapuivat taistelunäyttämölle normaaliavaruudessa alttiina puolustajien vastahyökkäykselle.
Toinen seikka mikä jäi vaivaamaan oli se, miksi suurlinjurit jatkoivat kiihdytystään noinkin lähellä keskustähteä? Oliko tarkoitus vain kylvää pikkualukset taisteluun ja ajaa isot, raskaasti aseistetut alukset ulos aurinkokunnasta jarruttamatta ollenkaan? Vai kykenivätkö suurlinjurit tekemään massiivisen voimakkaan jarrutuksen aivan kohteensa lähellä käyttäen kenties fuusiosuihkujaan aseina emäplaneettaa vastaan?
Kerrontatapa on sujuva ja sopii mainiosti tarinaan. Kaiken kaikkiaan kertomus oli oikein miellyttävää luettavaa ja jäänkin odottamaan innolla jatkoa.
Olen havaitsevinani tässä kertomuksessa vahvoja vaikutteita A. Reynoldsin kirjoista: kiihtyvyyksien, etäisyyksien ja muiden vastaavien teknisten detaljien tarkassa esittämisessä. Peukku tälle!
Hyperavaruuden, tässä siis kvanttihyppyjen, käytön ongelma tarinoissa on mielestäni siinä, kuinka onnistuneesti selitetään niiden käytön lainalaisuudet. Esimerkiksi miksi suurlinjurit eivät hypänneet suoraan Iddan järjestelmän keskelle kaikki tykit leimuten, vaan saapuivat taistelunäyttämölle normaaliavaruudessa alttiina puolustajien vastahyökkäykselle.
Toinen seikka mikä jäi vaivaamaan oli se, miksi suurlinjurit jatkoivat kiihdytystään noinkin lähellä keskustähteä? Oliko tarkoitus vain kylvää pikkualukset taisteluun ja ajaa isot, raskaasti aseistetut alukset ulos aurinkokunnasta jarruttamatta ollenkaan? Vai kykenivätkö suurlinjurit tekemään massiivisen voimakkaan jarrutuksen aivan kohteensa lähellä käyttäen kenties fuusiosuihkujaan aseina emäplaneettaa vastaan?
Kerrontatapa on sujuva ja sopii mainiosti tarinaan. Kaiken kaikkiaan kertomus oli oikein miellyttävää luettavaa ja jäänkin odottamaan innolla jatkoa.
04.08.2016
Wicked-WillieOlen havaitsevinani tässä kertomuksessa vahvoja vaikutteita A. Reynoldsin kirjoista: kiihtyvyyksien, etäisyyksien ja muiden vastaavien teknisten detaljien tarkassa esittämisessä. Peukku tälle!Reynoldsia ja muita kovan scifin kirjoittajia on toki tullut luettua paljonkin :-)
Hyperavaruuden, tässä siis kvanttihyppyjen, käytön ongelma tarinoissa on mielestäni siinä, kuinka onnistuneesti selitetään niiden käytön lainalaisuudet. Esimerkiksi miksi suurlinjurit eivät hypänneet suoraan Iddan järjestelmän keskelle kaikki tykit leimuten, vaan saapuivat taistelunäyttämölle normaaliavaruudessa alttiina puolustajien vastahyökkäykselle.Nämä lainalaisuudet ovat itse asiassa tärkeä osa tarinaa. Tässä uusimmassa pätkässä mainitaan "katoamisraja" (joka Iddan järjestelmän tapauksessa oli siis 26 astronomisen yksikön päässä keskustähdestä). Ideana on, että keskustähden painovoimainterferenssi estää hyppäykset (pääsarjan tähden tapauksessa 20-30 astromisen yksikön säteellä) järjestelmään tai sieltä pois. Katoamisrajan sisällä tapahtuvat hypyt päättyvät aluksen pysyvään katoamiseen normaaliavaruudesta.
Hyppääminen pois järjestelmästä on kuitenkin mahdollista L1-pisteiden litteän aika-avaruuden kautta.
Juonellisena lisäbonuksena alukset eivät voi noin vain ilmestyä asutun planeetan viereen ja pommittaa sitä sekunneissa tuusannuuskaksi, jolloin avaruuslaivastoille ja kunnon puolustusstrategioille on jotain ihan oikeaa käyttöäkin...
Toinen seikka mikä jäi vaivaamaan oli se, miksi suurlinjurit jatkoivat kiihdytystään noinkin lähellä keskustähteä? Oliko tarkoitus vain kylvää pikkualukset taisteluun ja ajaa isot, raskaasti aseistetut alukset ulos aurinkokunnasta jarruttamatta ollenkaan? Vai kykenivätkö suurlinjurit tekemään massiivisen voimakkaan jarrutuksen aivan kohteensa lähellä käyttäen kenties fuusiosuihkujaan aseina emäplaneettaa vastaan?26 AU on silti tähtijärjestelmän ulkolaidalla, omassa Aurinkokunnassamme lähes Neptunuksen kiertoradalla asti. Puolentoista geen kiihdytykselläkin aluksilta veisi (hyvin nopean ja täysin tarkistamattoman arvion) mukaan lähes pari viikkoa saavuttaa tähtijärjestelmän sisäosat.
Suurlinjureilla ja muilla isoilla aluksilla on täyskonversiomoottori (tästä lisää myöhemmin tarinassa), jonka ansiosta ne kykenevät ylläpitämään korkeaa kiihdytystä paljon pidempään kuin pienemmät alukset. Siksi on tärkeää, että tähtijärjestelmään hyökkäävän laivaston isot tukialukset suuntaavat heti tähtihypyn jälkeen mahdollisimman nopeasti sisemmäs järjestelmään saadakseen pikkualukset mukaan taisteluun (ja voidakseen lopulta käyttää omia pitkänmatkan aseitaan kuten taistelukorentoja ilman monen päivän tai viikon matka-aikoja).
Tietenkin tämä tarkoittaa sitä, että puolivälissä matkaa suurlinjurit joutuivat kääntymään ympäri ja jarruttamaan puolentoista geen kiihdytyksellä - tai ehkä niiden kapteenit ottivat riskin ja ottivat alustensa moottoreista ja runkorakenteista kaiken irti aloittamalla kahden geen jarrutuksen vasta puolimatkan jälkeen. Tarinan kannalta tämä ei kuitenkaan ole kovin olennainen tieto, koska viimeinen kuriirialus poistui Iddan järjestelmästä ennen kuin pääsin kuvaamaan usean päivän jarrutusliikettä ;____;
Kerrontatapa on sujuva ja sopii mainiosti tarinaan. Kaiken kaikkiaan kertomus oli oikein miellyttävää luettavaa ja jäänkin odottamaan innolla jatkoa.:-)
[quote="Wicked-Willie" post=47374]Olen havaitsevinani tässä kertomuksessa vahvoja vaikutteita A. Reynoldsin kirjoista: kiihtyvyyksien, etäisyyksien ja muiden vastaavien teknisten detaljien tarkassa esittämisessä. Peukku tälle![/quote]
Reynoldsia ja muita kovan scifin kirjoittajia on toki tullut luettua paljonkin :-)
[quote]Hyperavaruuden, tässä siis kvanttihyppyjen, käytön ongelma tarinoissa on mielestäni siinä, kuinka onnistuneesti selitetään niiden käytön lainalaisuudet. Esimerkiksi miksi suurlinjurit eivät hypänneet suoraan Iddan järjestelmän keskelle kaikki tykit leimuten, vaan saapuivat taistelunäyttämölle normaaliavaruudessa alttiina puolustajien vastahyökkäykselle.[/quote]
Nämä lainalaisuudet ovat itse asiassa tärkeä osa tarinaa. Tässä uusimmassa pätkässä mainitaan "katoamisraja" (joka Iddan järjestelmän tapauksessa oli siis 26 astronomisen yksikön päässä keskustähdestä). Ideana on, että keskustähden painovoimainterferenssi estää hyppäykset (pääsarjan tähden tapauksessa 20-30 astromisen yksikön säteellä) järjestelmään tai sieltä pois. Katoamisrajan sisällä tapahtuvat hypyt päättyvät aluksen pysyvään katoamiseen normaaliavaruudesta.
Hyppääminen [i]pois[/i] järjestelmästä on kuitenkin mahdollista L1-pisteiden litteän aika-avaruuden kautta.
Juonellisena lisäbonuksena alukset eivät voi noin vain ilmestyä asutun planeetan viereen ja pommittaa sitä sekunneissa tuusannuuskaksi, jolloin avaruuslaivastoille ja kunnon puolustusstrategioille on jotain ihan oikeaa käyttöäkin...
[quote]Toinen seikka mikä jäi vaivaamaan oli se, miksi suurlinjurit jatkoivat kiihdytystään noinkin lähellä keskustähteä? Oliko tarkoitus vain kylvää pikkualukset taisteluun ja ajaa isot, raskaasti aseistetut alukset ulos aurinkokunnasta jarruttamatta ollenkaan? Vai kykenivätkö suurlinjurit tekemään massiivisen voimakkaan jarrutuksen aivan kohteensa lähellä käyttäen kenties fuusiosuihkujaan aseina emäplaneettaa vastaan?[/quote]
26 AU on silti tähtijärjestelmän ulkolaidalla, omassa Aurinkokunnassamme lähes Neptunuksen kiertoradalla asti. Puolentoista geen kiihdytykselläkin aluksilta veisi (hyvin nopean ja täysin tarkistamattoman arvion) mukaan lähes pari viikkoa saavuttaa tähtijärjestelmän sisäosat.
Suurlinjureilla ja muilla isoilla aluksilla on täyskonversiomoottori (tästä lisää myöhemmin tarinassa), jonka ansiosta ne kykenevät ylläpitämään korkeaa kiihdytystä paljon pidempään kuin pienemmät alukset. Siksi on tärkeää, että tähtijärjestelmään hyökkäävän laivaston isot tukialukset suuntaavat heti tähtihypyn jälkeen mahdollisimman nopeasti sisemmäs järjestelmään saadakseen pikkualukset mukaan taisteluun (ja voidakseen lopulta käyttää omia pitkänmatkan aseitaan kuten taistelukorentoja ilman monen päivän tai viikon matka-aikoja).
Tietenkin tämä tarkoittaa sitä, että puolivälissä matkaa suurlinjurit joutuivat kääntymään ympäri ja jarruttamaan puolentoista geen kiihdytyksellä - tai ehkä niiden kapteenit ottivat riskin ja ottivat alustensa moottoreista ja runkorakenteista kaiken irti aloittamalla kahden geen jarrutuksen vasta puolimatkan jälkeen. Tarinan kannalta tämä ei kuitenkaan ole kovin olennainen tieto, koska viimeinen kuriirialus poistui Iddan järjestelmästä ennen kuin pääsin kuvaamaan usean päivän jarrutusliikettä ;____;
[quote]Kerrontatapa on sujuva ja sopii mainiosti tarinaan. Kaiken kaikkiaan kertomus oli oikein miellyttävää luettavaa ja jäänkin odottamaan innolla jatkoa.[/quote]
:-)
04.08.2016
Harmonialiitolta vei melkein kymmenen vuotta organisoida vastahyökkäys.
Iddaa lähin Harmonialiiton järjestelmä oli kuuden valovuoden ja alle kahden viikon kvanttiavaruusmatkan päässä, mutta Ulkopuolisten hyökkäys oli saanut Liiton johdon varpaisilleen. Oliko hyökkäys Iddaan yksittäinen isku vai osa laajempaa invaasiota? Toimivatko Ulkopuoliset yksin vai olivatko he liitossa muiden Harmonialiiton leviämistä vastustavien voimien kanssa? Miten vastaavat hyökkäykset Harmonialiiton muihin järjestelmiin voitaisiin torjua?
Seuraavien vuosien aikana Iddan järjestelmässä vierailivat vain automatisoidut datakuriirit. Ne suorittivat kvanttiavaruushyppyjä aivan katoamisrajan tuntumaan, kuvasivat nopeasti järjestelmän ja poistuivat paikalta ennen kuin Ulkopuoliset ehtivät tehdä mitään. Datakuriirien tuomat tiedot olivat vähintäänkin huolestuttavia: Ulkopuoliset olivat hävittäneet kaikki Iddan järjestelmän sotilaskohteet ja ohjanneet asuin- ja teollisuushabitaatit uusille kiertoradoille keskusplaneetta Harvanthan ympärille. Selvästikin he halusivat kaikkien järjestelmän asukkaiden olevan samassa paikassa: helposti valvottavissa ja hallittavissa… tai surmattavissa.
Lämpöjälkien perusteella useimpien habitaattien elossapitojärjestelmät toimivat alle puolella teholla. Joko Ulkopuoliset vähät välittivät miljoonien panttivankiensa hyvinvoinnista, tai sitten habitaatteja tyhjennettiin asukkaista. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut lupaavan mitään hyvää…
Lisäksi Ulkopuoliset olivat rakentaneet aurinkolaserille uuden peilimatriisin.
Oikeastaan kyseessä ei ollut varsinainen ”matriisi”, vaan aurinkolaserin energianlähteenä toimivat nyt tuhannet itsenäiset satelliitit, jotka kiersivät järjestelmän keskustähteä kaoottisilla, alati muuttuvilla radoilla. Ulkopuolisten käyttämä taktiikka aurinkolaserin eliminoimiseksi ei tulisi toimimaan toistamiseen. Mikä tahansa yritys vallata Iddan järjestelmä takaisin edellyttäisi nyt vuosien näännytystaistelua ja vähintään satojen alusten tietoista uhraamista.
Tämä viimeinen tieto oli Harmonialiiton johdolle samanaikaisesti sekä huonoin mahdollinen uutinen että – ironista kyllä – suuri ylpeydenaihe. Aurinkolaser oli ehkä epäonnistunut poikkeuksellisen, harhautukseen perustuvan hyökkäyksen torjumisessa ja muodosti nyt vakavan uhkan entisille omistajilleen, mutta idea oli kuin olikin toimiva. Pienellä muokkauksella kaikki Harmonialiiton aurinkolaserit olisivat yhtä vaikeasti hävitettävissä. Kunhan Idda olisi vapautettu Ulkopuolisten hallinnasta, Harmonialiitto olisi entistä haavoittumattomampi.
Hyökkäyksiä muihin Harmonialiiton järjestelmiin ei tullut.
Harmonialiiton johto pelasi kuitenkin varman päälle. Valvonta-asemien verkostoja laajennettiin ulkojärjestelmästä aina Oortin pilveen. Aurinkolaserien peilimatriisit muutettiin hajautetuiksi satelliittiparviksi. Järjestelmänsisäisten partiointilaivastojen määrät moninkertaistuivat. Ulkoplaneettojen tuntumaan rakennettiin kymmenien kilometrien mittaisia singulariteettipohjaisia aseita, jotka kykenisivät kiihdyttämään planeettojenvälisen aluksen kokoisen ammuksen alle prosentin päähän valonnopeudesta.
Kun Harmonialiitto oli varma turvallisuudestaan, sen kuusi jäljellä olevaa järjestelmää valjastettiin kokonaisuudessaan tähtienväliseen sotaan, jonka veroista ei ollut koskaan aiemmin nähty ihmiskunnan asuttamassa avaruudessa. Vuosikymmenen ajan Romupihan, Pisciumin, Fidilin, Nervan, Bellatainen ja Arniellan järjestelmien jokainen teollinen habitaatti ja kiertoratatelakka tuotti lähes yksinomaan sota-aluksia, taistelukorentoja tai monivaiheisia planeettojenvälisiä ohjuksia, joista jokainen oli monin verroin kalliimpi kuin useimmat järjestelmänsisäiset rahtialukset. Kymmeniätuhansia asteroideja koverrettiin ontoiksi kuin pähkinänkuoret, ja vaippaan asti ulottuvat kaivoskuilut rei’ittivät kymmeniä ilmattomia kuita ja kääpiöplaneettoja.
Valmistelujen edetessä Harmonialiiton isänmaallisuutta uhkuva kansa oli yhä vakuuttuneempi siitä, että Ulkopuoliset olivat haukanneet liian suuren palan suututtaessaan ihmiskunnan asuttaman avaruuden suurimman teollisen ja sotilaallisen mahdin. Nuo hädin tuskin inhimilliset tähtienväliset barbaarit olivat osoittaneet käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä ja suoranaista itsetuhoista typeryyttä kuvitellessaan voivansa voittaa aloittamansa sodan.
Harmonialiiton johto tietenkin tiesi totuuden jo sodan tässä vaiheessa tai vähintäänkin epäili sitä:
Ulkopuoliset eivät olleet missään vaiheessa taistelleet voittaakseen.
* * *
Iddan vapautusoperaatiota johti Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus. Hänen komennossaan oleva, toiveikkaasti nimetty Vapautuslaivasto oli ihmiskunnan historian suurin yksittäinen sotalaivasto. Se koostui seitsemästäkymmenestäkahdesta tähtienvälisestä tukialuksesta, neljästäsadastakuudestatoista soihtualussaattajasta ja yli kolmestatuhannesta planeettojenvälisestä sota-aluksesta. Lisäksi Vapautuslaivastoon kuului kolme valtavaa tehdasalusta, joiden nanoteknologiset tuotantolinjat kykenisivät valmistamaan uusia aluksia paikallisista raaka-aineista. Harmonialiitto oli varautunut pitkään, tuskalliseen operaatioon, jossa Iddan järjestelmä revittäisiin kuutiometri kuutiometriltä Ulkopuolisten käsistä. Perääntyminen ei tulisi kysymykseenkään. Olisipa vastarinta miten raskasta tahansa, Harmonialiiton johto ei aikonut toistamiseen menettää kasvojaan.
Teknologian kehityksen, väestönkasvun ja ihmiskunnan suoranaisen kyynistymisen aiheuttaman vaikuttavuusinflaation huomioidenkin Vapautuslaivasto jätti kauas taakseen kaikki aiemmat sotalaivastot. Eknomoksen taistelun kaleerilaivasto, Normandian maihinnousulaivasto ja Vyöhykeunionin hyökkäyslaivasto, joka yli tuhat vuotta aiemmin oli päättänyt Aurinkokunnassa raivonneen Suuren Transhumanistisodan... Ne eivät olleet mitään verrattuna Vapautuslaivastoon. Sillä oli riittävästi tulivoimaa kokonaisen tähtijärjestelmän hävittämiseen, ja sen miehistö janosi oikeutettua kostoa.
Kun Ulkopuoliset näkivät, mitä heillä oli vastassaan, he nauroivat.
Koko Viidenkymmenen Vuoden Sodan aikana Ulkopuolisten ja Harmonialiiton välillä tapahtui yksi ainoa todellinen, kaksisuuntainen vuoropuhelu. Kun Vapautuslaivasto oli suorittanut kvanttiavaruushypyn Iddan järjestelmän ulkolaidalle, Ulkopuoliset ottivat Ylimmäiseen Laivastomestariin yhteyttä Harvanthan entisen käskynhaltijan, Tinus Haninin, kautta. Harvanthan kiertoradalta yhteyslaserin välityksellä saapuvassa audiovisuaalisessa viestissään pelosta puolikuollut ja nälkiintyneen näköinen Hanin toivotti Vapautuslaivaston tervetulleeksi liioitellun kohteliaaseen sävyyn ja pyysi saman tien sitä poistumaan. Ulkopuoliset suunnittelivat kuulemma Harmonialiitolle suurta yllätystä, eikä se ollut vielä valmis.
Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus tiedusteli, mitä Ulkopuoliset kuvittelivat saavuttavansa invaasiollaan. Hän kysyi, mikä saisi Ulkopuoliset antautumaan ja hyväksymään ankaran rangaistuksen, jonka he olivat kiistämättä ansainneet.
Haninin ääni särkyi monta kertaa kun hän ilmoitti, etteivät Ulkopuoliset ymmärtäneet, miksi heitä pitäisi rangaista. Hehän olivat saapuneet Iddan järjestelmään hyvällä asialla: he olivat luomassa ihmiskunnan historian suurinta taideteosta, ja he poistuisivat järjestelmästä vasta kun se olisi valmis. Kun Ylimmäinen Laivastomestari vaati saada puhua suoraan suurlinjureiden Kapteeneille, yhteys katkesi.
Tarkemmin ajatellen kyseessä ei ehkä sittenkään ollut oikea vuoropuhelu.
Ulkopuoliset olivat tietenkin linnoittaneet Iddan järjestelmän niin perusteellisesti kuin kokonaisen tähtijärjestelmän saattoi kymmenessä vuodessa linnoittaa. Harvanthaa kiertävät teollisuushabitaatit olivat suoltaneet ulos miljoonia taistelukorentoja, joita oli piilotettu ulkoplaneettojen jäisten kuiden pinnan alla oleviin laukaisuputkiin tai jätetty ajelehtimaan suurina parvina planeettojenväliseen avaruuteen. Suurlinjurien mukana kulkeneet ja Oortin pilvestä saapuneet sota-alukset olivat ryhmittyneet kymmeniksi pienemmiksi laivastoiksi, jotka kiersivät järjestelmän sisäplaneettoja relativististen raidetykkisatelliittien suojaamina. Korjattu aurinkolaser muodosti suurimman yksittäisen uhkan, ja Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus tiesi tuskallisen varmasti, ettei hänellä ollut mitään helppoa keinoa hankkiutua siitä eroon.
Suurlinjureita oli edelleen vain yhdeksän, mutta ne oli sijoitettu Harvanthaa kiertävien asuinhabitaattien läheisyyteen niin, ettei Vapautuslaivasto voisi turvautua voimakkaimpiin aseisiinsa vahingoittamatta samalla habitaatteja. Tässä vaiheessa Ylimmäinen Laivastomestari tajusi kaksi tärkeää asiaa:
Ulkopuoliset olivat keskittäneet kaikkein raskaimman, vaikeimmin läpäistävän puolustuksensa Harvanthan lähiavaruuteen, ja jokaisen suurlinjurin kiertorata kulki säännöllisesti Harvanthan ja planeetan suurimman kuun L1-pisteen kautta.
Ulkopuoliset olivat varmistaneet itselleen pakoreitin.
Iddaa lähin Harmonialiiton järjestelmä oli kuuden valovuoden ja alle kahden viikon kvanttiavaruusmatkan päässä, mutta Ulkopuolisten hyökkäys oli saanut Liiton johdon varpaisilleen. Oliko hyökkäys Iddaan yksittäinen isku vai osa laajempaa invaasiota? Toimivatko Ulkopuoliset yksin vai olivatko he liitossa muiden Harmonialiiton leviämistä vastustavien voimien kanssa? Miten vastaavat hyökkäykset Harmonialiiton muihin järjestelmiin voitaisiin torjua?
Seuraavien vuosien aikana Iddan järjestelmässä vierailivat vain automatisoidut datakuriirit. Ne suorittivat kvanttiavaruushyppyjä aivan katoamisrajan tuntumaan, kuvasivat nopeasti järjestelmän ja poistuivat paikalta ennen kuin Ulkopuoliset ehtivät tehdä mitään. Datakuriirien tuomat tiedot olivat vähintäänkin huolestuttavia: Ulkopuoliset olivat hävittäneet kaikki Iddan järjestelmän sotilaskohteet ja ohjanneet asuin- ja teollisuushabitaatit uusille kiertoradoille keskusplaneetta Harvanthan ympärille. Selvästikin he halusivat kaikkien järjestelmän asukkaiden olevan samassa paikassa: helposti valvottavissa ja hallittavissa… tai surmattavissa.
Lämpöjälkien perusteella useimpien habitaattien elossapitojärjestelmät toimivat alle puolella teholla. Joko Ulkopuoliset vähät välittivät miljoonien panttivankiensa hyvinvoinnista, tai sitten habitaatteja tyhjennettiin asukkaista. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut lupaavan mitään hyvää…
Lisäksi Ulkopuoliset olivat rakentaneet aurinkolaserille uuden peilimatriisin.
Oikeastaan kyseessä ei ollut varsinainen ”matriisi”, vaan aurinkolaserin energianlähteenä toimivat nyt tuhannet itsenäiset satelliitit, jotka kiersivät järjestelmän keskustähteä kaoottisilla, alati muuttuvilla radoilla. Ulkopuolisten käyttämä taktiikka aurinkolaserin eliminoimiseksi ei tulisi toimimaan toistamiseen. Mikä tahansa yritys vallata Iddan järjestelmä takaisin edellyttäisi nyt vuosien näännytystaistelua ja vähintään satojen alusten tietoista uhraamista.
Tämä viimeinen tieto oli Harmonialiiton johdolle samanaikaisesti sekä huonoin mahdollinen uutinen että – ironista kyllä – suuri ylpeydenaihe. Aurinkolaser oli ehkä epäonnistunut poikkeuksellisen, harhautukseen perustuvan hyökkäyksen torjumisessa ja muodosti nyt vakavan uhkan entisille omistajilleen, mutta idea oli kuin olikin toimiva. Pienellä muokkauksella kaikki Harmonialiiton aurinkolaserit olisivat yhtä vaikeasti hävitettävissä. Kunhan Idda olisi vapautettu Ulkopuolisten hallinnasta, Harmonialiitto olisi entistä haavoittumattomampi.
Hyökkäyksiä muihin Harmonialiiton järjestelmiin ei tullut.
Harmonialiiton johto pelasi kuitenkin varman päälle. Valvonta-asemien verkostoja laajennettiin ulkojärjestelmästä aina Oortin pilveen. Aurinkolaserien peilimatriisit muutettiin hajautetuiksi satelliittiparviksi. Järjestelmänsisäisten partiointilaivastojen määrät moninkertaistuivat. Ulkoplaneettojen tuntumaan rakennettiin kymmenien kilometrien mittaisia singulariteettipohjaisia aseita, jotka kykenisivät kiihdyttämään planeettojenvälisen aluksen kokoisen ammuksen alle prosentin päähän valonnopeudesta.
Kun Harmonialiitto oli varma turvallisuudestaan, sen kuusi jäljellä olevaa järjestelmää valjastettiin kokonaisuudessaan tähtienväliseen sotaan, jonka veroista ei ollut koskaan aiemmin nähty ihmiskunnan asuttamassa avaruudessa. Vuosikymmenen ajan Romupihan, Pisciumin, Fidilin, Nervan, Bellatainen ja Arniellan järjestelmien jokainen teollinen habitaatti ja kiertoratatelakka tuotti lähes yksinomaan sota-aluksia, taistelukorentoja tai monivaiheisia planeettojenvälisiä ohjuksia, joista jokainen oli monin verroin kalliimpi kuin useimmat järjestelmänsisäiset rahtialukset. Kymmeniätuhansia asteroideja koverrettiin ontoiksi kuin pähkinänkuoret, ja vaippaan asti ulottuvat kaivoskuilut rei’ittivät kymmeniä ilmattomia kuita ja kääpiöplaneettoja.
Valmistelujen edetessä Harmonialiiton isänmaallisuutta uhkuva kansa oli yhä vakuuttuneempi siitä, että Ulkopuoliset olivat haukanneet liian suuren palan suututtaessaan ihmiskunnan asuttaman avaruuden suurimman teollisen ja sotilaallisen mahdin. Nuo hädin tuskin inhimilliset tähtienväliset barbaarit olivat osoittaneet käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä ja suoranaista itsetuhoista typeryyttä kuvitellessaan voivansa voittaa aloittamansa sodan.
Harmonialiiton johto tietenkin tiesi totuuden jo sodan tässä vaiheessa tai vähintäänkin epäili sitä:
Ulkopuoliset eivät olleet missään vaiheessa taistelleet voittaakseen.
* * *
Iddan vapautusoperaatiota johti Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus. Hänen komennossaan oleva, toiveikkaasti nimetty Vapautuslaivasto oli ihmiskunnan historian suurin yksittäinen sotalaivasto. Se koostui seitsemästäkymmenestäkahdesta tähtienvälisestä tukialuksesta, neljästäsadastakuudestatoista soihtualussaattajasta ja yli kolmestatuhannesta planeettojenvälisestä sota-aluksesta. Lisäksi Vapautuslaivastoon kuului kolme valtavaa tehdasalusta, joiden nanoteknologiset tuotantolinjat kykenisivät valmistamaan uusia aluksia paikallisista raaka-aineista. Harmonialiitto oli varautunut pitkään, tuskalliseen operaatioon, jossa Iddan järjestelmä revittäisiin kuutiometri kuutiometriltä Ulkopuolisten käsistä. Perääntyminen ei tulisi kysymykseenkään. Olisipa vastarinta miten raskasta tahansa, Harmonialiiton johto ei aikonut toistamiseen menettää kasvojaan.
Teknologian kehityksen, väestönkasvun ja ihmiskunnan suoranaisen kyynistymisen aiheuttaman vaikuttavuusinflaation huomioidenkin Vapautuslaivasto jätti kauas taakseen kaikki aiemmat sotalaivastot. Eknomoksen taistelun kaleerilaivasto, Normandian maihinnousulaivasto ja Vyöhykeunionin hyökkäyslaivasto, joka yli tuhat vuotta aiemmin oli päättänyt Aurinkokunnassa raivonneen Suuren Transhumanistisodan... Ne eivät olleet mitään verrattuna Vapautuslaivastoon. Sillä oli riittävästi tulivoimaa kokonaisen tähtijärjestelmän hävittämiseen, ja sen miehistö janosi oikeutettua kostoa.
Kun Ulkopuoliset näkivät, mitä heillä oli vastassaan, he nauroivat.
Koko Viidenkymmenen Vuoden Sodan aikana Ulkopuolisten ja Harmonialiiton välillä tapahtui yksi ainoa todellinen, kaksisuuntainen vuoropuhelu. Kun Vapautuslaivasto oli suorittanut kvanttiavaruushypyn Iddan järjestelmän ulkolaidalle, Ulkopuoliset ottivat Ylimmäiseen Laivastomestariin yhteyttä Harvanthan entisen käskynhaltijan, Tinus Haninin, kautta. Harvanthan kiertoradalta yhteyslaserin välityksellä saapuvassa audiovisuaalisessa viestissään pelosta puolikuollut ja nälkiintyneen näköinen Hanin toivotti Vapautuslaivaston tervetulleeksi liioitellun kohteliaaseen sävyyn ja pyysi saman tien sitä poistumaan. Ulkopuoliset suunnittelivat kuulemma Harmonialiitolle suurta yllätystä, eikä se ollut vielä valmis.
Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus tiedusteli, mitä Ulkopuoliset kuvittelivat saavuttavansa invaasiollaan. Hän kysyi, mikä saisi Ulkopuoliset antautumaan ja hyväksymään ankaran rangaistuksen, jonka he olivat kiistämättä ansainneet.
Haninin ääni särkyi monta kertaa kun hän ilmoitti, etteivät Ulkopuoliset ymmärtäneet, miksi heitä pitäisi rangaista. Hehän olivat saapuneet Iddan järjestelmään hyvällä asialla: he olivat luomassa ihmiskunnan historian suurinta taideteosta, ja he poistuisivat järjestelmästä vasta kun se olisi valmis. Kun Ylimmäinen Laivastomestari vaati saada puhua suoraan suurlinjureiden Kapteeneille, yhteys katkesi.
Tarkemmin ajatellen kyseessä ei ehkä sittenkään ollut oikea vuoropuhelu.
Ulkopuoliset olivat tietenkin linnoittaneet Iddan järjestelmän niin perusteellisesti kuin kokonaisen tähtijärjestelmän saattoi kymmenessä vuodessa linnoittaa. Harvanthaa kiertävät teollisuushabitaatit olivat suoltaneet ulos miljoonia taistelukorentoja, joita oli piilotettu ulkoplaneettojen jäisten kuiden pinnan alla oleviin laukaisuputkiin tai jätetty ajelehtimaan suurina parvina planeettojenväliseen avaruuteen. Suurlinjurien mukana kulkeneet ja Oortin pilvestä saapuneet sota-alukset olivat ryhmittyneet kymmeniksi pienemmiksi laivastoiksi, jotka kiersivät järjestelmän sisäplaneettoja relativististen raidetykkisatelliittien suojaamina. Korjattu aurinkolaser muodosti suurimman yksittäisen uhkan, ja Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus tiesi tuskallisen varmasti, ettei hänellä ollut mitään helppoa keinoa hankkiutua siitä eroon.
Suurlinjureita oli edelleen vain yhdeksän, mutta ne oli sijoitettu Harvanthaa kiertävien asuinhabitaattien läheisyyteen niin, ettei Vapautuslaivasto voisi turvautua voimakkaimpiin aseisiinsa vahingoittamatta samalla habitaatteja. Tässä vaiheessa Ylimmäinen Laivastomestari tajusi kaksi tärkeää asiaa:
Ulkopuoliset olivat keskittäneet kaikkein raskaimman, vaikeimmin läpäistävän puolustuksensa Harvanthan lähiavaruuteen, ja jokaisen suurlinjurin kiertorata kulki säännöllisesti Harvanthan ja planeetan suurimman kuun L1-pisteen kautta.
Ulkopuoliset olivat varmistaneet itselleen pakoreitin.
Harmonialiitolta vei melkein kymmenen vuotta organisoida vastahyökkäys.
Iddaa lähin Harmonialiiton järjestelmä oli kuuden valovuoden ja alle kahden viikon kvanttiavaruusmatkan päässä, mutta Ulkopuolisten hyökkäys oli saanut Liiton johdon varpaisilleen. Oliko hyökkäys Iddaan yksittäinen isku vai osa laajempaa invaasiota? Toimivatko Ulkopuoliset yksin vai olivatko he liitossa muiden Harmonialiiton leviämistä vastustavien voimien kanssa? Miten vastaavat hyökkäykset Harmonialiiton muihin järjestelmiin voitaisiin torjua?
Seuraavien vuosien aikana Iddan järjestelmässä vierailivat vain automatisoidut datakuriirit. Ne suorittivat kvanttiavaruushyppyjä aivan katoamisrajan tuntumaan, kuvasivat nopeasti järjestelmän ja poistuivat paikalta ennen kuin Ulkopuoliset ehtivät tehdä mitään. Datakuriirien tuomat tiedot olivat vähintäänkin huolestuttavia: Ulkopuoliset olivat hävittäneet kaikki Iddan järjestelmän sotilaskohteet ja ohjanneet asuin- ja teollisuushabitaatit uusille kiertoradoille keskusplaneetta Harvanthan ympärille. Selvästikin he halusivat kaikkien järjestelmän asukkaiden olevan samassa paikassa: helposti valvottavissa ja hallittavissa… tai surmattavissa.
Lämpöjälkien perusteella useimpien habitaattien elossapitojärjestelmät toimivat alle puolella teholla. Joko Ulkopuoliset vähät välittivät miljoonien panttivankiensa hyvinvoinnista, tai sitten habitaatteja tyhjennettiin asukkaista. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut lupaavan mitään hyvää…
Lisäksi Ulkopuoliset olivat rakentaneet aurinkolaserille uuden peilimatriisin.
Oikeastaan kyseessä ei ollut varsinainen ”matriisi”, vaan aurinkolaserin energianlähteenä toimivat nyt tuhannet itsenäiset satelliitit, jotka kiersivät järjestelmän keskustähteä kaoottisilla, alati muuttuvilla radoilla. Ulkopuolisten käyttämä taktiikka aurinkolaserin eliminoimiseksi ei tulisi toimimaan toistamiseen. Mikä tahansa yritys vallata Iddan järjestelmä takaisin edellyttäisi nyt vuosien näännytystaistelua ja vähintään satojen alusten tietoista uhraamista.
Tämä viimeinen tieto oli Harmonialiiton johdolle samanaikaisesti sekä huonoin mahdollinen uutinen että – ironista kyllä – suuri ylpeydenaihe. Aurinkolaser oli ehkä epäonnistunut poikkeuksellisen, harhautukseen perustuvan hyökkäyksen torjumisessa ja muodosti nyt vakavan uhkan entisille omistajilleen, mutta idea oli kuin olikin toimiva. Pienellä muokkauksella kaikki Harmonialiiton aurinkolaserit olisivat yhtä vaikeasti hävitettävissä. Kunhan Idda olisi vapautettu Ulkopuolisten hallinnasta, Harmonialiitto olisi entistä haavoittumattomampi.
Hyökkäyksiä muihin Harmonialiiton järjestelmiin ei tullut.
Harmonialiiton johto pelasi kuitenkin varman päälle. Valvonta-asemien verkostoja laajennettiin ulkojärjestelmästä aina Oortin pilveen. Aurinkolaserien peilimatriisit muutettiin hajautetuiksi satelliittiparviksi. Järjestelmänsisäisten partiointilaivastojen määrät moninkertaistuivat. Ulkoplaneettojen tuntumaan rakennettiin kymmenien kilometrien mittaisia singulariteettipohjaisia aseita, jotka kykenisivät kiihdyttämään planeettojenvälisen aluksen kokoisen ammuksen alle prosentin päähän valonnopeudesta.
Kun Harmonialiitto oli varma turvallisuudestaan, sen kuusi jäljellä olevaa järjestelmää valjastettiin kokonaisuudessaan tähtienväliseen sotaan, jonka veroista ei ollut koskaan aiemmin nähty ihmiskunnan asuttamassa avaruudessa. Vuosikymmenen ajan Romupihan, Pisciumin, Fidilin, Nervan, Bellatainen ja Arniellan järjestelmien jokainen teollinen habitaatti ja kiertoratatelakka tuotti lähes yksinomaan sota-aluksia, taistelukorentoja tai monivaiheisia planeettojenvälisiä ohjuksia, joista jokainen oli monin verroin kalliimpi kuin useimmat järjestelmänsisäiset rahtialukset. Kymmeniätuhansia asteroideja koverrettiin ontoiksi kuin pähkinänkuoret, ja vaippaan asti ulottuvat kaivoskuilut rei’ittivät kymmeniä ilmattomia kuita ja kääpiöplaneettoja.
Valmistelujen edetessä Harmonialiiton isänmaallisuutta uhkuva kansa oli yhä vakuuttuneempi siitä, että Ulkopuoliset olivat haukanneet liian suuren palan suututtaessaan ihmiskunnan asuttaman avaruuden suurimman teollisen ja sotilaallisen mahdin. Nuo hädin tuskin inhimilliset tähtienväliset barbaarit olivat osoittaneet käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä ja suoranaista itsetuhoista typeryyttä kuvitellessaan voivansa voittaa aloittamansa sodan.
Harmonialiiton johto tietenkin tiesi totuuden jo sodan tässä vaiheessa tai vähintäänkin epäili sitä:
[i]Ulkopuoliset eivät olleet missään vaiheessa taistelleet voittaakseen.[/i]
* * *
Iddan vapautusoperaatiota johti Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus. Hänen komennossaan oleva, toiveikkaasti nimetty Vapautuslaivasto oli ihmiskunnan historian suurin yksittäinen sotalaivasto. Se koostui seitsemästäkymmenestäkahdesta tähtienvälisestä tukialuksesta, neljästäsadastakuudestatoista soihtualussaattajasta ja yli kolmestatuhannesta planeettojenvälisestä sota-aluksesta. Lisäksi Vapautuslaivastoon kuului kolme valtavaa tehdasalusta, joiden nanoteknologiset tuotantolinjat kykenisivät valmistamaan uusia aluksia paikallisista raaka-aineista. Harmonialiitto oli varautunut pitkään, tuskalliseen operaatioon, jossa Iddan järjestelmä revittäisiin kuutiometri kuutiometriltä Ulkopuolisten käsistä. Perääntyminen ei tulisi kysymykseenkään. Olisipa vastarinta miten raskasta tahansa, Harmonialiiton johto ei aikonut toistamiseen menettää kasvojaan.
Teknologian kehityksen, väestönkasvun ja ihmiskunnan suoranaisen kyynistymisen aiheuttaman vaikuttavuusinflaation huomioidenkin Vapautuslaivasto jätti kauas taakseen kaikki aiemmat sotalaivastot. Eknomoksen taistelun kaleerilaivasto, Normandian maihinnousulaivasto ja Vyöhykeunionin hyökkäyslaivasto, joka yli tuhat vuotta aiemmin oli päättänyt Aurinkokunnassa raivonneen Suuren Transhumanistisodan... Ne eivät olleet mitään verrattuna Vapautuslaivastoon. Sillä oli riittävästi tulivoimaa kokonaisen tähtijärjestelmän hävittämiseen, ja sen miehistö janosi oikeutettua kostoa.
Kun Ulkopuoliset näkivät, mitä heillä oli vastassaan, he [i]nauroivat[/i].
Koko Viidenkymmenen Vuoden Sodan aikana Ulkopuolisten ja Harmonialiiton välillä tapahtui yksi ainoa todellinen, kaksisuuntainen vuoropuhelu. Kun Vapautuslaivasto oli suorittanut kvanttiavaruushypyn Iddan järjestelmän ulkolaidalle, Ulkopuoliset ottivat Ylimmäiseen Laivastomestariin yhteyttä Harvanthan entisen käskynhaltijan, Tinus Haninin, kautta. Harvanthan kiertoradalta yhteyslaserin välityksellä saapuvassa audiovisuaalisessa viestissään pelosta puolikuollut ja nälkiintyneen näköinen Hanin toivotti Vapautuslaivaston tervetulleeksi liioitellun kohteliaaseen sävyyn ja pyysi saman tien sitä poistumaan. Ulkopuoliset suunnittelivat kuulemma Harmonialiitolle suurta yllätystä, eikä se ollut vielä valmis.
Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus tiedusteli, mitä Ulkopuoliset kuvittelivat saavuttavansa invaasiollaan. Hän kysyi, mikä saisi Ulkopuoliset antautumaan ja hyväksymään ankaran rangaistuksen, jonka he olivat kiistämättä ansainneet.
Haninin ääni särkyi monta kertaa kun hän ilmoitti, etteivät Ulkopuoliset ymmärtäneet, miksi heitä pitäisi rangaista. Hehän olivat saapuneet Iddan järjestelmään hyvällä asialla: he olivat luomassa ihmiskunnan historian suurinta taideteosta, ja he poistuisivat järjestelmästä vasta kun se olisi valmis. Kun Ylimmäinen Laivastomestari vaati saada puhua suoraan suurlinjureiden Kapteeneille, yhteys katkesi.
Tarkemmin ajatellen kyseessä ei ehkä sittenkään ollut oikea vuoropuhelu.
Ulkopuoliset olivat tietenkin linnoittaneet Iddan järjestelmän niin perusteellisesti kuin kokonaisen tähtijärjestelmän saattoi kymmenessä vuodessa linnoittaa. Harvanthaa kiertävät teollisuushabitaatit olivat suoltaneet ulos miljoonia taistelukorentoja, joita oli piilotettu ulkoplaneettojen jäisten kuiden pinnan alla oleviin laukaisuputkiin tai jätetty ajelehtimaan suurina parvina planeettojenväliseen avaruuteen. Suurlinjurien mukana kulkeneet ja Oortin pilvestä saapuneet sota-alukset olivat ryhmittyneet kymmeniksi pienemmiksi laivastoiksi, jotka kiersivät järjestelmän sisäplaneettoja relativististen raidetykkisatelliittien suojaamina. Korjattu aurinkolaser muodosti suurimman yksittäisen uhkan, ja Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus tiesi tuskallisen varmasti, ettei hänellä ollut mitään helppoa keinoa hankkiutua siitä eroon.
Suurlinjureita oli edelleen vain yhdeksän, mutta ne oli sijoitettu Harvanthaa kiertävien asuinhabitaattien läheisyyteen niin, ettei Vapautuslaivasto voisi turvautua voimakkaimpiin aseisiinsa vahingoittamatta samalla habitaatteja. Tässä vaiheessa Ylimmäinen Laivastomestari tajusi kaksi tärkeää asiaa:
Ulkopuoliset olivat keskittäneet kaikkein raskaimman, vaikeimmin läpäistävän puolustuksensa Harvanthan lähiavaruuteen, ja jokaisen suurlinjurin kiertorata kulki säännöllisesti Harvanthan ja planeetan suurimman kuun L1-pisteen kautta.
Ulkopuoliset olivat varmistaneet itselleen pakoreitin.
08.08.2016
HVM
42 kirjaa, 202 viestiä
Hyvä hyvä, lisää!
Sitten teknistä kitinää (ei tarvitse lukea tosissaan), Bussardin patoputkimoottori ei toimi. Kauhakenttä aiheuttaa enemmän vastusta kuin fuusiosoihdusta saadaan irti [1], sekä: Tähtien välisessä avaruudessa saadaan kerättyä pääasiassa vain protoneja kun taas fuusioreaktorit tarvitsevat deuteriumia (raskasta vettä) ja tritiumia (litium 6:sta ja suurienergisiä neutroneita) toimiakseen. Protoni-protoni ketju toimii vain tähdissä. Ja jos puhtaan hiilisyklistä niin happea ja hiiltä ei taida löytyä tarpeeksi aurinkotuulesta.
Aurinkosatelliittiparvien käyttöä haittaa taas "Thinned-array curse" eli vaiheistettujen hajautettujen antennien kirous. Polttopisteen koko ja sen intensiteetti ei riipu vain antennien/säteilylähteen koosta vaan myös niiden välimatkasta [2]. Tämän takia kiihdytettävän aluksen laserpurje tulee olla valtavan kokoinen, taikka kiihdytykseen käytetään yhtä valtavaa laseria ja tehon siirto tehdään johdoilla, eli tarvitaan myös yhtenäiset valtavat aurinkopaneelit. Tämä siis koskee siis vain tehon siirtoa, varsinkaan aseeksi hajautetuista parvista siis ei ole.
Kovan tieteiskirjallisuuden olemusta tässä maailmassa häiritsee myös entiteetti "Virtanen" joka ei noudata tunnettuja fysiikan lakeja[3]. ps. Tämä maininta ei johdu lukijan "brony" -vastaisuudesta, vaan on yleismaailmallinen huomautus.
Nivenin kirjoissa käytetään myös katoamisrajan käsitettä, niissä selityksenä oli että kaikki normaaliavaruuden tähdet ja planeetat aiheuttavat hyperavaruuteen vastaavat singulariteetit, joiden tapahtumahorisontit vastaavat tuota katoamisrajaa. En sillä että väittäisin ideoita lainatun...
[1] Heppenheimer, T.A.. "On the Infeasibility of Interstellar Ramjets". Journal of the British Interplanetary Society. 31: 222. Bibcode:1978JBIS...31..222H 1978
[2]T. R. O'Meara, The Thinned Array Curse Theorems, Hughes Research Laboratories, unpublished internal report, Malibu CA Dec. 1976
[3]Vumpalouska, Viittamies 66 Isännän ääni, NN 2013
Sitten teknistä kitinää (ei tarvitse lukea tosissaan), Bussardin patoputkimoottori ei toimi. Kauhakenttä aiheuttaa enemmän vastusta kuin fuusiosoihdusta saadaan irti [1], sekä: Tähtien välisessä avaruudessa saadaan kerättyä pääasiassa vain protoneja kun taas fuusioreaktorit tarvitsevat deuteriumia (raskasta vettä) ja tritiumia (litium 6:sta ja suurienergisiä neutroneita) toimiakseen. Protoni-protoni ketju toimii vain tähdissä. Ja jos puhtaan hiilisyklistä niin happea ja hiiltä ei taida löytyä tarpeeksi aurinkotuulesta.
Aurinkosatelliittiparvien käyttöä haittaa taas "Thinned-array curse" eli vaiheistettujen hajautettujen antennien kirous. Polttopisteen koko ja sen intensiteetti ei riipu vain antennien/säteilylähteen koosta vaan myös niiden välimatkasta [2]. Tämän takia kiihdytettävän aluksen laserpurje tulee olla valtavan kokoinen, taikka kiihdytykseen käytetään yhtä valtavaa laseria ja tehon siirto tehdään johdoilla, eli tarvitaan myös yhtenäiset valtavat aurinkopaneelit. Tämä siis koskee siis vain tehon siirtoa, varsinkaan aseeksi hajautetuista parvista siis ei ole.
Kovan tieteiskirjallisuuden olemusta tässä maailmassa häiritsee myös entiteetti "Virtanen" joka ei noudata tunnettuja fysiikan lakeja[3]. ps. Tämä maininta ei johdu lukijan "brony" -vastaisuudesta, vaan on yleismaailmallinen huomautus.
Nivenin kirjoissa käytetään myös katoamisrajan käsitettä, niissä selityksenä oli että kaikki normaaliavaruuden tähdet ja planeetat aiheuttavat hyperavaruuteen vastaavat singulariteetit, joiden tapahtumahorisontit vastaavat tuota katoamisrajaa. En sillä että väittäisin ideoita lainatun...
[1] Heppenheimer, T.A.. "On the Infeasibility of Interstellar Ramjets". Journal of the British Interplanetary Society. 31: 222. Bibcode:1978JBIS...31..222H 1978
[2]T. R. O'Meara, The Thinned Array Curse Theorems, Hughes Research Laboratories, unpublished internal report, Malibu CA Dec. 1976
[3]Vumpalouska, Viittamies 66 Isännän ääni, NN 2013
Hyvä hyvä, lisää!
Sitten teknistä kitinää (ei tarvitse lukea tosissaan), Bussardin patoputkimoottori ei toimi. Kauhakenttä aiheuttaa enemmän vastusta kuin fuusiosoihdusta saadaan irti [1], sekä: Tähtien välisessä avaruudessa saadaan kerättyä pääasiassa vain protoneja kun taas fuusioreaktorit tarvitsevat deuteriumia (raskasta vettä) ja tritiumia (litium 6:sta ja suurienergisiä neutroneita) toimiakseen. Protoni-protoni ketju toimii vain tähdissä. Ja jos puhtaan hiilisyklistä niin happea ja hiiltä ei taida löytyä tarpeeksi aurinkotuulesta.
Aurinkosatelliittiparvien käyttöä haittaa taas "Thinned-array curse" eli vaiheistettujen hajautettujen antennien kirous. Polttopisteen koko ja sen intensiteetti ei riipu vain antennien/säteilylähteen koosta vaan myös niiden välimatkasta [2]. Tämän takia kiihdytettävän aluksen laserpurje tulee olla valtavan kokoinen, taikka kiihdytykseen käytetään yhtä valtavaa laseria ja tehon siirto tehdään johdoilla, eli tarvitaan myös yhtenäiset valtavat aurinkopaneelit. Tämä siis koskee siis vain tehon siirtoa, varsinkaan aseeksi hajautetuista parvista siis ei ole.
Kovan tieteiskirjallisuuden olemusta tässä maailmassa häiritsee myös entiteetti "Virtanen" joka ei noudata tunnettuja fysiikan lakeja[3]. ps. Tämä maininta ei johdu lukijan "brony" -vastaisuudesta, vaan on yleismaailmallinen huomautus.
Nivenin kirjoissa käytetään myös katoamisrajan käsitettä, niissä selityksenä oli että kaikki normaaliavaruuden tähdet ja planeetat aiheuttavat hyperavaruuteen vastaavat singulariteetit, joiden tapahtumahorisontit vastaavat tuota katoamisrajaa. En sillä että väittäisin ideoita lainatun...
[i][1] Heppenheimer, T.A.. "On the Infeasibility of Interstellar Ramjets". Journal of the British Interplanetary Society. 31: 222. Bibcode:1978JBIS...31..222H 1978
[2]T. R. O'Meara, The Thinned Array Curse Theorems, Hughes Research Laboratories, unpublished internal report, Malibu CA Dec. 1976
[3]Vumpalouska, Viittamies 66 Isännän ääni, NN 2013[/i]
09.08.2016
HVMHyvä hyvä, lisää!Oh dogs, wannabe-scifikirjailijan suurin kauhu - ja paradoksaalisesti myös suurin ilonaihe: joku, joka tietää fysiikasta enemmän kuin kirjoittaja itse ;____;
Sitten teknistä kitinää (ei tarvitse lukea tosissaan), Bussardin patoputkimoottori ei toimi. Kauhakenttä aiheuttaa enemmän vastusta kuin fuusiosoihdusta saadaan irti [1], sekä: Tähtien välisessä avaruudessa saadaan kerättyä pääasiassa vain protoneja kun taas fuusioreaktorit tarvitsevat deuteriumia (raskasta vettä) ja tritiumia (litium 6:sta ja suurienergisiä neutroneita) toimiakseen. Protoni-protoni ketju toimii vain tähdissä. Ja jos puhtaan hiilisyklistä niin happea ja hiiltä ei taida löytyä tarpeeksi aurinkotuulesta.
Joo, tiedän patoputkialusten (nykytietämyksen) mukaan lähes ylitsepääsemättömistä ongelmista, mutta käytin niitä silti, koska ne ovat yksi harvoista miten kuten uskottavista pitkän matkan tähtialuksista, ja lisäksi konsepti on monille scifisteille tuttu.
Tästä novellista asia ei käy kerronnallisista syistä ilmi, mutta kyseessä ei välttämättä ole puhdas patoputkialus vaan pikemminkin monen eri propulsiojärjestelmän yhdistelmä, joka käyttää apunaan myös patoputkimoottoria, jonka [aseta jokin tulevaisuuden tiede tähän] on tehnyt joten kuten mahdolliseksi. Patoputkimoottorin lisäksi varhaiset tähtialukset käyttivät kiihdytykseensä myös sisäisiä antimateriavarastoja sekä jo mainittuja aurinkolasereita. Parhaimmillaan ne saavuttivat noin yhden neljäsosan valonnopeudesta. Kyseessä oli siis ns. "ram-augmented interstellar rocket": http://www.daviddarling.info/encyclopedia/I/interstellar_ramjet.html
Aurinkosatelliittiparvien käyttöä haittaa taas "Thinned-array curse" eli vaiheistettujen hajautettujen antennien kirous. Polttopisteen koko ja sen intensiteetti ei riipu vain antennien/säteilylähteen koosta vaan myös niiden välimatkasta [2]. Tämän takia kiihdytettävän aluksen laserpurje tulee olla valtavan kokoinen, taikka kiihdytykseen käytetään yhtä valtavaa laseria ja tehon siirto tehdään johdoilla, eli tarvitaan myös yhtenäiset valtavat aurinkopaneelit. Tämä siis koskee siis vain tehon siirtoa, varsinkaan aseeksi hajautetuista parvista siis ei ole.No voihan rähmä ;_____;
Nyt ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko muokata tekstiä tai sitten kehittää jokin selitys, jolla aurinkosatelliittien parvi voisi yhtä kaikki tuottaa riittävästi energiaa planetaarisessa mittakaavassa toimivan laseraseen tarpeisiin...
Tässähän on siis kyseessä turvallisuus vs. voimakkuus -asetelma, jossa turvallisuus on asetettu etusijalle. Vaikka energiahukka olisikin valtaisia, voisiko riittävän suuri satelliittiparvi siitä huolimatta tuottaa riittävästi energiaa? Mainitsin tarkoituksella, että niitä on "tuhansia" jotta varmasti riittäisi.
Toinen mahdollinen, hyvin kaukaa haettu selitys voisi kaiketi olla se, että satelliitit syöttävät arinkoenergiaa lasertykille jonkinlaisen futuristisen energiateleportaation avulla (joka ei tulevaisuuden TIETEEN! ansiosta yllättäen olekaan mahdotonta). Japanilainen tutkijaryhmä väittää jopa kehittäneensä menetelmän pitkänmatkan energiateleportaatioon: http://phys.org/news/2014-01-theory-teleport-energy-distances.html
Valitettavasti oma fysiikan tietämykseni ei ole *ihan* niin korkealla tasolla jotta osaisin kertoa, missä määrin tuossa artikkelissa kuvattu metodi on uskottava...
Kovan tieteiskirjallisuuden olemusta tässä maailmassa häiritsee myös entiteetti "Virtanen" joka ei noudata tunnettuja fysiikan lakeja[3]. ps. Tämä maininta ei johdu lukijan "brony" -vastaisuudesta, vaan on yleismaailmallinen huomautus.Kaikki tähän maailmaan sisältyvät näennäisen fantastiset, tunnettuja fysiikan lakeja rikkovat ilmiöt - kuten entiteetti "Virtanen" ja tämän vähintään yhtä mahdoton yksiulotteinen, osmoottisesti hengittävä, antigravitaatioon ja tahdonalaiseen pitkän kantaman energiaprojektioon kykenevä ystävä - ovat johdettavissa siihen tosiasiaan, että ihmiskunnan asettama avaruus oli riittävän epäonninen/siunattu kohdatakseen todellisuuden hakkeroimiseen luodun (ja vain osittain epäonnistuneen) laitteen sen viidennellä kierroksella galaksin ympäri. Virtasen kaltaiset entiteetit ovat mahdollisia vain tämän laitteen läheisyydessä. For now.
Nivenin kirjoissa käytetään myös katoamisrajan käsitettä, niissä selityksenä oli että kaikki normaaliavaruuden tähdet ja planeetat aiheuttavat hyperavaruuteen vastaavat singulariteetit, joiden tapahtumahorisontit vastaavat tuota katoamisrajaa. En sillä että väittäisin ideoita lainatun...Katoamisraja tai muu vastaava painovoimainterferenssiin perustuva ilmiö, joka estää tähtialuksen hypyn suoraan asutun planeetan lähiavaruuteen on aika yleinen trope tieteiskirjallisuudessa. Mutta se on sitä ihan syystäkin, ja käytän sitä ihan häpeilemättä. Jos tähtialukset voisivat noin vain ilmestyä asuttujen planeettojen tai habitaattien viereen ja avata saman tien tulen, avaruuslaivastoille ja taktiikoille ei olisi kauheasti käyttöä.
Parempi pitää FTL-moottori juonitemppuna, joka mahdollistaa siirtymisen tähtijärjestelmien välillä, mutta muutoin alukset joutuvat turvautumaan reaktiomoottoreihin ja huolehtimaan vihollisaluksista ja puolustuslaitteista.
[quote="HVM" post=47491]Hyvä hyvä, lisää!
Sitten teknistä kitinää (ei tarvitse lukea tosissaan), Bussardin patoputkimoottori ei toimi. Kauhakenttä aiheuttaa enemmän vastusta kuin fuusiosoihdusta saadaan irti [1], sekä: Tähtien välisessä avaruudessa saadaan kerättyä pääasiassa vain protoneja kun taas fuusioreaktorit tarvitsevat deuteriumia (raskasta vettä) ja tritiumia (litium 6:sta ja suurienergisiä neutroneita) toimiakseen. Protoni-protoni ketju toimii vain tähdissä. Ja jos puhtaan hiilisyklistä niin happea ja hiiltä ei taida löytyä tarpeeksi aurinkotuulesta.[/quote]
Oh dogs, wannabe-scifikirjailijan suurin kauhu - ja paradoksaalisesti myös suurin ilonaihe: joku, joka tietää fysiikasta enemmän kuin kirjoittaja itse ;____;
Joo, tiedän patoputkialusten (nykytietämyksen) mukaan lähes ylitsepääsemättömistä ongelmista, mutta käytin niitä silti, koska ne ovat yksi harvoista miten kuten uskottavista pitkän matkan tähtialuksista, ja lisäksi konsepti on monille scifisteille tuttu.
Tästä novellista asia ei käy kerronnallisista syistä ilmi, mutta kyseessä ei välttämättä ole puhdas patoputkialus vaan pikemminkin monen eri propulsiojärjestelmän yhdistelmä, joka käyttää apunaan myös patoputkimoottoria, jonka [aseta jokin tulevaisuuden tiede tähän] on tehnyt joten kuten mahdolliseksi. Patoputkimoottorin lisäksi varhaiset tähtialukset käyttivät kiihdytykseensä myös sisäisiä antimateriavarastoja sekä jo mainittuja aurinkolasereita. Parhaimmillaan ne saavuttivat noin yhden neljäsosan valonnopeudesta. Kyseessä oli siis ns. "ram-augmented interstellar rocket": http://www.daviddarling.info/encyclopedia/I/interstellar_ramjet.html
[quote]Aurinkosatelliittiparvien käyttöä haittaa taas "Thinned-array curse" eli vaiheistettujen hajautettujen antennien kirous. Polttopisteen koko ja sen intensiteetti ei riipu vain antennien/säteilylähteen koosta vaan myös niiden välimatkasta [2]. Tämän takia kiihdytettävän aluksen laserpurje tulee olla valtavan kokoinen, taikka kiihdytykseen käytetään yhtä valtavaa laseria ja tehon siirto tehdään johdoilla, eli tarvitaan myös yhtenäiset valtavat aurinkopaneelit. Tämä siis koskee siis vain tehon siirtoa, varsinkaan aseeksi hajautetuista parvista siis ei ole.[/quote]
No voihan rähmä ;_____;
Nyt ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko muokata tekstiä tai sitten kehittää jokin selitys, jolla aurinkosatelliittien parvi voisi yhtä kaikki tuottaa riittävästi energiaa planetaarisessa mittakaavassa toimivan laseraseen tarpeisiin...
Tässähän on siis kyseessä turvallisuus vs. voimakkuus -asetelma, jossa turvallisuus on asetettu etusijalle. Vaikka energiahukka olisikin valtaisia, voisiko riittävän suuri satelliittiparvi siitä huolimatta tuottaa riittävästi energiaa? Mainitsin tarkoituksella, että niitä on "tuhansia" jotta varmasti riittäisi.
Toinen mahdollinen, hyvin kaukaa haettu selitys voisi kaiketi olla se, että satelliitit syöttävät arinkoenergiaa lasertykille jonkinlaisen futuristisen energiateleportaation avulla (joka ei tulevaisuuden TIETEEN! ansiosta yllättäen olekaan mahdotonta). Japanilainen tutkijaryhmä väittää jopa kehittäneensä menetelmän pitkänmatkan energiateleportaatioon: http://phys.org/news/2014-01-theory-teleport-energy-distances.html
Valitettavasti oma fysiikan tietämykseni ei ole *ihan* niin korkealla tasolla jotta osaisin kertoa, missä määrin tuossa artikkelissa kuvattu metodi on uskottava...
[quote]Kovan tieteiskirjallisuuden olemusta tässä maailmassa häiritsee myös entiteetti "Virtanen" joka ei noudata tunnettuja fysiikan lakeja[3]. ps. Tämä maininta ei johdu lukijan "brony" -vastaisuudesta, vaan on yleismaailmallinen huomautus.[/quote]
Kaikki tähän maailmaan sisältyvät näennäisen fantastiset, tunnettuja fysiikan lakeja rikkovat ilmiöt - kuten entiteetti "Virtanen" ja tämän vähintään yhtä mahdoton yksiulotteinen, osmoottisesti hengittävä, antigravitaatioon ja tahdonalaiseen pitkän kantaman energiaprojektioon kykenevä ystävä - ovat johdettavissa siihen tosiasiaan, että ihmiskunnan asettama avaruus oli riittävän epäonninen/siunattu kohdatakseen todellisuuden hakkeroimiseen luodun (ja vain osittain epäonnistuneen) laitteen sen viidennellä kierroksella galaksin ympäri. Virtasen kaltaiset entiteetit ovat mahdollisia vain tämän laitteen läheisyydessä. For now.
[quote]Nivenin kirjoissa käytetään myös katoamisrajan käsitettä, niissä selityksenä oli että kaikki normaaliavaruuden tähdet ja planeetat aiheuttavat hyperavaruuteen vastaavat singulariteetit, joiden tapahtumahorisontit vastaavat tuota katoamisrajaa. En sillä että väittäisin ideoita lainatun... [/quote]
Katoamisraja tai muu vastaava painovoimainterferenssiin perustuva ilmiö, joka estää tähtialuksen hypyn suoraan asutun planeetan lähiavaruuteen on aika yleinen trope tieteiskirjallisuudessa. Mutta se on sitä ihan syystäkin, ja käytän sitä ihan häpeilemättä. Jos tähtialukset voisivat noin vain ilmestyä asuttujen planeettojen tai habitaattien viereen ja avata saman tien tulen, avaruuslaivastoille ja taktiikoille ei olisi kauheasti käyttöä.
Parempi pitää FTL-moottori juonitemppuna, joka mahdollistaa siirtymisen tähtijärjestelmien välillä, mutta muutoin alukset joutuvat turvautumaan reaktiomoottoreihin ja huolehtimaan vihollisaluksista ja puolustuslaitteista.
12.08.2016
Mitä oikeastaan pitäisi sanoa Viidenkymmen Vuoden Sodan intensiivisimmästä, verisimmästä jaksosta, joka kesti kaikkiaan neljäkymmentä vuotta?
”Se oli suurten sankareiden ja sankaritekojen aikaa.”
”Se oli Harmonialiiton hienoin hetki.”
”Silloin sivistynyt yhteiskunta näytti kykynsä puolustaa itseään barbarismia vastaan hinnasta riippumatta.”
”Se oli alku, mutta loppu tulee vasta sitten kun Ulkopuolisten heimot on kertakaikkisesti puhdistettu tähdistä.”
Kaikki nämä asiat on sanottu lukemattomia kertoja. Ne kuulostavat joka kerralla aina vain tyhjemmältä ja merkityksettömämmältä sanahelinältä.
Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus johti Vapautuslaivaston lopulta eräänlaiseen voittoon, mutta se oli voitto vain termin kaikkein karkeimmassa, lähes pilkallisessa merkityksessä. Se ei myöskään ollut helppo voitto. Ulkopuoliset panivat hanttiin koko matkan ajan. He uhrasivat surutta kaikki taistelukorentonsa ja planeettojenväliset sota-aluksensa hidastaakseen Vapautuslaivaston etenemistä sisemmäs Iddan järjestelmään. Tappiot olivat äärimmäisen raskaita. Ylimmäinen Laivastomestari joutui pyytämään lisäjoukkoja kaikkiaan viisi kertaa. Harmonialiitto oli vähällä hajota lopullisesti kun sen tähtijärjestelmiä koetteleva sotatalous venyi vuosikymmenien epätoivoisessa, lähes eläimellisessä tappelussa yhdestä raunioituneesta planeetasta ja muutamasta kymmenestä vanhentuneesta avaruushabitaatista.
Yksittäiset alukset ja pienet laivastot ottivat yhteen sadoissa erillisissä avaruustaisteluissa, jotka saattoivat kestää päiviä ja päättyä sekunnin murto-osassa antimateriaräjähdyksen neutriino- ja gammasädepurskeeseen.
Oortin pilveen yli puoli vuosisataa aiemmin kylvetyt automaattitehtaat toimivat yhä. Heliopaussin takaa järjestelmään vyöryi toinen automaattialusten aalto. Sitten kolmas. Vapautuslaivasto huomasi taistelevansa kahdella rintamalla. Mutta se jatkoi etenemistään. Harmonialiitto toi järjestelmään yhä enemmän aluksia, ja vuosi vuodelta saartorengas Harvanthan ympärillä kiristyi.
Aurinkolaser tuhottiin vastahyökkäyksen kolmantenakymmenentenäkuudentena vuotena ennennäkemättömän suuressa, yli kaksi viikkoa kestäneessä hyökkäyksessä, jossa yli miljoona älyohjusta ja taistelukorentoa, tuhat planeettojenvälistä sota-alusta sekä niitä tukevat kuusikymmentä soihtualusta ja kahdeksantoista tukialusta pitkänmatkan aseineen musersivat sen silkalla ylivoimalla. Aurinkolaserin kärventämät alukset muodostivat Iddan järjestelmään uuden asteroidivyöhykkeen, jonka romumetallista tuli lopulta tärkeä tulonlähde itsenäisille mainareille.
Vastahyökkäyksen viimeisessä, raaimmassa vaiheessa Vapautuslaivasto ja Harvanthaa kiertävät suurlinjurit ajautuivat suoraan laukaustenvaihtoon keskenään. Alukset pommittivat toisiaan vain muutaman valosekunnin etäisyyksillä aseilla, jotka olisivat halkaisseet pienen kuun tai puhdistaneet kokonaisen mantereen kaikesta elämästä. Kineettiset ja magnetohydrodynaamiset ammukset, hiukkas- ja lasersäteet, taistelukorennot ja antimateriaohjukset muuttivat paikallisen avaruuden säteilyn ja kuoleman noidankattilaksi, jossa useimpien alusten prosentuaalinen selviytymistodennäköisyys oli yksinumeroinen.
Ulkopuolisille tuli lopulta kiire perääntyä. Kun Viidenkymmenen Vuoden Sotaa oli käyty lähes päivälleen viisikymmentä vuotta, Iddan järjestelmä oli Harvanthaa lukuun ottamatta jälleen Harmonialiiton hallinnassa. Ulkopuolisilla ei ollut enää toivoakaan edes puolustusvoitosta, ja kun Vapautuslaivasto lähestyi heitä joka suunnasta, he päättivät viimein juosta karkuun. Yksi kerrallaan suurlinjurit siirtyivät Harvanthan ja sen suurimman kuun L1-pisteeseen ja suorittivat kvanttiavaruushypyn tuntemattomaan määränpäähän.
Viimeiseksi jäänyt suurlinjuri, Tanssiva Paholainen, oli liian hidas. Sen konversiomoottori oli vaurioitunut vain päiviä aiemmin, ja loppurynnistys L1-pisteen litteään aika-avaruuteen tapahtui alle puolen geen kiihdytyksellä. Kolmekymmentätuhatta kilometriä ennen L1-pistettä Tanssiva Paholainen joutui yli kuudensadan taistelukorennon ympäröimäksi. Niiden yhteistulitus repi suurlinjurin koheesiotehostimien vahvistaman panssarin auki silmänräpäyksessä ja sytytti aluksen sisäisen ilmakehän palamaan. Sekunteja myöhemmin aluksen runkoa pitkin kulkevat shokkiaallot saavuttivat vaurioituneen konversioytimen, joka repesi näyttävästi vapauttaen magneettiset pseudomonopolinsa aluksen rakenteisiin. Tonneittain aluksen runkomateriaalia muuttui hetkessä energiaksi, ja aurinkoa kirkkaampi räjähdys toi Harvanthan yöpuolelle lyhyen, sinihehkuisen keskipäivän. Tanssivan Paholaisen puolisulat kappaleet satoivat Harvanthan ja sen kuun pinnalle päivien ajan synnyttäen hyökyaaltoja ja sytyttäen metsäpaloja.
Ulkopuolisten peräännyttyä sota jatkui vielä kolme vuotta. Harvanthaa kiertävät habitaatit ja planeetta itse olivat yhä kauttaaltaan vihollisen miehittämiä, eikä minkäänlainen neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen.
Suurlinjureiden varsinaiset miehistöt ovat itse asiassa hyvin pieniä. Ulkopuoliset ovat niin täydellisen vieraantuneita ihmisyydestään, että kestävät hädin tuskin edes toistensa seuraa. Suurin osa heidän alustensa järjestelmistä on automatisoitu, ja lopuista huolehtivat pääasiassa gwailot, sukupuolettomat, geneettisesti uskolliset miehistökloonit, jotka Ulkopuoliset laskevat osaksi kalustoa. Itse Ulkopuoliset ovat kaikki äärimmilleen muokattuja hypersavantteja spesialisteja, jotka ovat oman vastuualueensa ehdottomia herroja. Heistä jokainen komentaa pientä armeijaa gwailoja, jotka tottelevat mukisematta heidän jokaista oikkuaan.
Tällainen järjestely palvelee hyvin Ulkopuolisten sairaalloisen paisuneita egoja; se saa heidät tuntemaan itsensä tärkeiksi ja voimakkaiksi… melkein kuin jumaliksi.
Tanssivan Paholaisen tuho ei ollut koskaan kuulunut Ulkopuolisten suunnitelmiin, mutta he olivat alusta lähtien tienneet lopulta ”häviävänsä” aloittamansa sodan. He olivat varautuneet tappioon hyvissä ajoin ja tuottaneet suurlinjureiden kloonaussammioissa miljoonia gwailoja, jotka oli aseistettu ja siirretty tuhansien sotarobottien tukemina Harvanthalle ja sitä kiertäviin habitaatteihin. Jokainen torus, sylinteri ja kupla, jokainen kiertoratapommituksilta säästynyt kylä ja kaupunki oli linnoitettu. Gwailoilla ei ollut riittävästi omaa tahtoa tai itsesäilytysvaistoa, jotta ne olisivat tiedostaneet toivottoman tilanteensa. Ne taistelisivat kuolemaan asti Iddan järjestelmän pölyt karistaneiden isäntiensä viimeisten ohjeiden mukaisesti.
Harmonialiitolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin turvautua laajamuotoisiin maataisteluihin, jotka olivat lähes unohdettu sodankäynnin muoto aikana, jona todellinen sotilaallinen voima oli peräisin kyvystä liikkua tähtienvälisten etäisyyksien poikki ja hallita planeettojenvälistä avaruutta aseilla, joiden kantomatka mitattiin valominuuteissa. Palavien kaupunkien savu pimensi Harvanthan taivaat ja kuolleiden siviilien raadot mätänivät kaduilla Harmonialiiton aloittaessa Iddan vapautusoperaation viimeisen vaiheen. Gwailot korvasivat täydellisen kiertoratatuen puutteensa käyttämällä kaupunkien ja habitaattien väestöjä ihmiskilpinä. Lopullisen tappion uhatessa ne turvautuivat usein poltetun maan taktiikkaan.
Gwailoilla oli käytössään ydinaseita. Hallitessaan Harvanthan kiertorataa Ulkopuoliset olivat usein ampuneet planeettaa korkeaenergisillä hiukkassäteillä. Syy tälle toiminnalle selvisi vasta nyt, kun säteiden peruskallioon polttamat pystysuorat tunnelit toimivat mannertenvälisten ohjusten siiloina. Primitiiviset fissioaseet osoittautuivat yllättävän tehokkaiksi strategisissa pommituksissa, joita gwailot kohdistivat lähestyviin Harmonialiiton maa-armeijoihin. Harvanthan ilmakehään leviävät laskeumapilvet toimivat lopullisena sinettinä koko sodan täydelliselle mielettömyydelle ja välinpitämättömyydelle kaikkea elämää kohtaan.
Sodan lopputuloksesta ei tässä vaiheessa ollut tietenkään enää mitään epäilystä. Gwailoarmeijat perääntyivät kaikilla rintamilla. Kiinnostavaa oli se, että ne perääntyivät kaikki samaan suuntaan. Niiden määränpää yllätti Ylimmäisen Laivastomestari Linandal-Pascaluksen ja hänen komentajansa täysin: kyseessä oli strategisesti tyystin merkityksetön suola-aavikko Arobar-mantereella lähellä päiväntasaajaa.
Heidän yllätyksensä oli entistä suurempi, kun kiertoradalta otetut kuvat paljastivat aavikon keskeltä valtavan keinotekoisen rakennelman, joka oli varmasti Ulkopuolisten käsialaa.
Vapautuslaivaston alukset kuvasivat rakennelmaa yhteensä tuhansien tuntien edestä, mutta sen enempää upseerit kuin tiedemiehetkään eivät oikein osanneet sanoa, mitä he itse asiassa katselivat. He eivät kerta kaikkiaan käsittäneet näkemäänsä. Vasta viimeisen suuren taistelun – tässä vaiheessa oikeastaan yksipuolisen teurastuksen – jälkeen, viimeisten gwailojen kaaduttua ne hylänneiden Kapteenien nimet huulillaan, totuus selvisi. Harmonialiitto sai viimein tietää syyn Ulkopuolisten invaasiolle.
Sieltä, keskeltä auringon paahtamaa aavikkoa, Harmonialiitto löysi minut.
”Se oli suurten sankareiden ja sankaritekojen aikaa.”
”Se oli Harmonialiiton hienoin hetki.”
”Silloin sivistynyt yhteiskunta näytti kykynsä puolustaa itseään barbarismia vastaan hinnasta riippumatta.”
”Se oli alku, mutta loppu tulee vasta sitten kun Ulkopuolisten heimot on kertakaikkisesti puhdistettu tähdistä.”
Kaikki nämä asiat on sanottu lukemattomia kertoja. Ne kuulostavat joka kerralla aina vain tyhjemmältä ja merkityksettömämmältä sanahelinältä.
Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus johti Vapautuslaivaston lopulta eräänlaiseen voittoon, mutta se oli voitto vain termin kaikkein karkeimmassa, lähes pilkallisessa merkityksessä. Se ei myöskään ollut helppo voitto. Ulkopuoliset panivat hanttiin koko matkan ajan. He uhrasivat surutta kaikki taistelukorentonsa ja planeettojenväliset sota-aluksensa hidastaakseen Vapautuslaivaston etenemistä sisemmäs Iddan järjestelmään. Tappiot olivat äärimmäisen raskaita. Ylimmäinen Laivastomestari joutui pyytämään lisäjoukkoja kaikkiaan viisi kertaa. Harmonialiitto oli vähällä hajota lopullisesti kun sen tähtijärjestelmiä koetteleva sotatalous venyi vuosikymmenien epätoivoisessa, lähes eläimellisessä tappelussa yhdestä raunioituneesta planeetasta ja muutamasta kymmenestä vanhentuneesta avaruushabitaatista.
Yksittäiset alukset ja pienet laivastot ottivat yhteen sadoissa erillisissä avaruustaisteluissa, jotka saattoivat kestää päiviä ja päättyä sekunnin murto-osassa antimateriaräjähdyksen neutriino- ja gammasädepurskeeseen.
Oortin pilveen yli puoli vuosisataa aiemmin kylvetyt automaattitehtaat toimivat yhä. Heliopaussin takaa järjestelmään vyöryi toinen automaattialusten aalto. Sitten kolmas. Vapautuslaivasto huomasi taistelevansa kahdella rintamalla. Mutta se jatkoi etenemistään. Harmonialiitto toi järjestelmään yhä enemmän aluksia, ja vuosi vuodelta saartorengas Harvanthan ympärillä kiristyi.
Aurinkolaser tuhottiin vastahyökkäyksen kolmantenakymmenentenäkuudentena vuotena ennennäkemättömän suuressa, yli kaksi viikkoa kestäneessä hyökkäyksessä, jossa yli miljoona älyohjusta ja taistelukorentoa, tuhat planeettojenvälistä sota-alusta sekä niitä tukevat kuusikymmentä soihtualusta ja kahdeksantoista tukialusta pitkänmatkan aseineen musersivat sen silkalla ylivoimalla. Aurinkolaserin kärventämät alukset muodostivat Iddan järjestelmään uuden asteroidivyöhykkeen, jonka romumetallista tuli lopulta tärkeä tulonlähde itsenäisille mainareille.
Vastahyökkäyksen viimeisessä, raaimmassa vaiheessa Vapautuslaivasto ja Harvanthaa kiertävät suurlinjurit ajautuivat suoraan laukaustenvaihtoon keskenään. Alukset pommittivat toisiaan vain muutaman valosekunnin etäisyyksillä aseilla, jotka olisivat halkaisseet pienen kuun tai puhdistaneet kokonaisen mantereen kaikesta elämästä. Kineettiset ja magnetohydrodynaamiset ammukset, hiukkas- ja lasersäteet, taistelukorennot ja antimateriaohjukset muuttivat paikallisen avaruuden säteilyn ja kuoleman noidankattilaksi, jossa useimpien alusten prosentuaalinen selviytymistodennäköisyys oli yksinumeroinen.
Ulkopuolisille tuli lopulta kiire perääntyä. Kun Viidenkymmenen Vuoden Sotaa oli käyty lähes päivälleen viisikymmentä vuotta, Iddan järjestelmä oli Harvanthaa lukuun ottamatta jälleen Harmonialiiton hallinnassa. Ulkopuolisilla ei ollut enää toivoakaan edes puolustusvoitosta, ja kun Vapautuslaivasto lähestyi heitä joka suunnasta, he päättivät viimein juosta karkuun. Yksi kerrallaan suurlinjurit siirtyivät Harvanthan ja sen suurimman kuun L1-pisteeseen ja suorittivat kvanttiavaruushypyn tuntemattomaan määränpäähän.
Viimeiseksi jäänyt suurlinjuri, Tanssiva Paholainen, oli liian hidas. Sen konversiomoottori oli vaurioitunut vain päiviä aiemmin, ja loppurynnistys L1-pisteen litteään aika-avaruuteen tapahtui alle puolen geen kiihdytyksellä. Kolmekymmentätuhatta kilometriä ennen L1-pistettä Tanssiva Paholainen joutui yli kuudensadan taistelukorennon ympäröimäksi. Niiden yhteistulitus repi suurlinjurin koheesiotehostimien vahvistaman panssarin auki silmänräpäyksessä ja sytytti aluksen sisäisen ilmakehän palamaan. Sekunteja myöhemmin aluksen runkoa pitkin kulkevat shokkiaallot saavuttivat vaurioituneen konversioytimen, joka repesi näyttävästi vapauttaen magneettiset pseudomonopolinsa aluksen rakenteisiin. Tonneittain aluksen runkomateriaalia muuttui hetkessä energiaksi, ja aurinkoa kirkkaampi räjähdys toi Harvanthan yöpuolelle lyhyen, sinihehkuisen keskipäivän. Tanssivan Paholaisen puolisulat kappaleet satoivat Harvanthan ja sen kuun pinnalle päivien ajan synnyttäen hyökyaaltoja ja sytyttäen metsäpaloja.
Ulkopuolisten peräännyttyä sota jatkui vielä kolme vuotta. Harvanthaa kiertävät habitaatit ja planeetta itse olivat yhä kauttaaltaan vihollisen miehittämiä, eikä minkäänlainen neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen.
Suurlinjureiden varsinaiset miehistöt ovat itse asiassa hyvin pieniä. Ulkopuoliset ovat niin täydellisen vieraantuneita ihmisyydestään, että kestävät hädin tuskin edes toistensa seuraa. Suurin osa heidän alustensa järjestelmistä on automatisoitu, ja lopuista huolehtivat pääasiassa gwailot, sukupuolettomat, geneettisesti uskolliset miehistökloonit, jotka Ulkopuoliset laskevat osaksi kalustoa. Itse Ulkopuoliset ovat kaikki äärimmilleen muokattuja hypersavantteja spesialisteja, jotka ovat oman vastuualueensa ehdottomia herroja. Heistä jokainen komentaa pientä armeijaa gwailoja, jotka tottelevat mukisematta heidän jokaista oikkuaan.
Tällainen järjestely palvelee hyvin Ulkopuolisten sairaalloisen paisuneita egoja; se saa heidät tuntemaan itsensä tärkeiksi ja voimakkaiksi… melkein kuin jumaliksi.
Tanssivan Paholaisen tuho ei ollut koskaan kuulunut Ulkopuolisten suunnitelmiin, mutta he olivat alusta lähtien tienneet lopulta ”häviävänsä” aloittamansa sodan. He olivat varautuneet tappioon hyvissä ajoin ja tuottaneet suurlinjureiden kloonaussammioissa miljoonia gwailoja, jotka oli aseistettu ja siirretty tuhansien sotarobottien tukemina Harvanthalle ja sitä kiertäviin habitaatteihin. Jokainen torus, sylinteri ja kupla, jokainen kiertoratapommituksilta säästynyt kylä ja kaupunki oli linnoitettu. Gwailoilla ei ollut riittävästi omaa tahtoa tai itsesäilytysvaistoa, jotta ne olisivat tiedostaneet toivottoman tilanteensa. Ne taistelisivat kuolemaan asti Iddan järjestelmän pölyt karistaneiden isäntiensä viimeisten ohjeiden mukaisesti.
Harmonialiitolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin turvautua laajamuotoisiin maataisteluihin, jotka olivat lähes unohdettu sodankäynnin muoto aikana, jona todellinen sotilaallinen voima oli peräisin kyvystä liikkua tähtienvälisten etäisyyksien poikki ja hallita planeettojenvälistä avaruutta aseilla, joiden kantomatka mitattiin valominuuteissa. Palavien kaupunkien savu pimensi Harvanthan taivaat ja kuolleiden siviilien raadot mätänivät kaduilla Harmonialiiton aloittaessa Iddan vapautusoperaation viimeisen vaiheen. Gwailot korvasivat täydellisen kiertoratatuen puutteensa käyttämällä kaupunkien ja habitaattien väestöjä ihmiskilpinä. Lopullisen tappion uhatessa ne turvautuivat usein poltetun maan taktiikkaan.
Gwailoilla oli käytössään ydinaseita. Hallitessaan Harvanthan kiertorataa Ulkopuoliset olivat usein ampuneet planeettaa korkeaenergisillä hiukkassäteillä. Syy tälle toiminnalle selvisi vasta nyt, kun säteiden peruskallioon polttamat pystysuorat tunnelit toimivat mannertenvälisten ohjusten siiloina. Primitiiviset fissioaseet osoittautuivat yllättävän tehokkaiksi strategisissa pommituksissa, joita gwailot kohdistivat lähestyviin Harmonialiiton maa-armeijoihin. Harvanthan ilmakehään leviävät laskeumapilvet toimivat lopullisena sinettinä koko sodan täydelliselle mielettömyydelle ja välinpitämättömyydelle kaikkea elämää kohtaan.
Sodan lopputuloksesta ei tässä vaiheessa ollut tietenkään enää mitään epäilystä. Gwailoarmeijat perääntyivät kaikilla rintamilla. Kiinnostavaa oli se, että ne perääntyivät kaikki samaan suuntaan. Niiden määränpää yllätti Ylimmäisen Laivastomestari Linandal-Pascaluksen ja hänen komentajansa täysin: kyseessä oli strategisesti tyystin merkityksetön suola-aavikko Arobar-mantereella lähellä päiväntasaajaa.
Heidän yllätyksensä oli entistä suurempi, kun kiertoradalta otetut kuvat paljastivat aavikon keskeltä valtavan keinotekoisen rakennelman, joka oli varmasti Ulkopuolisten käsialaa.
Vapautuslaivaston alukset kuvasivat rakennelmaa yhteensä tuhansien tuntien edestä, mutta sen enempää upseerit kuin tiedemiehetkään eivät oikein osanneet sanoa, mitä he itse asiassa katselivat. He eivät kerta kaikkiaan käsittäneet näkemäänsä. Vasta viimeisen suuren taistelun – tässä vaiheessa oikeastaan yksipuolisen teurastuksen – jälkeen, viimeisten gwailojen kaaduttua ne hylänneiden Kapteenien nimet huulillaan, totuus selvisi. Harmonialiitto sai viimein tietää syyn Ulkopuolisten invaasiolle.
Sieltä, keskeltä auringon paahtamaa aavikkoa, Harmonialiitto löysi minut.
Mitä oikeastaan pitäisi sanoa Viidenkymmen Vuoden Sodan intensiivisimmästä, verisimmästä jaksosta, joka kesti kaikkiaan neljäkymmentä vuotta?
”Se oli suurten sankareiden ja sankaritekojen aikaa.”
”Se oli Harmonialiiton hienoin hetki.”
”Silloin sivistynyt yhteiskunta näytti kykynsä puolustaa itseään barbarismia vastaan hinnasta riippumatta.”
”Se oli alku, mutta loppu tulee vasta sitten kun Ulkopuolisten heimot on kertakaikkisesti puhdistettu tähdistä.”
Kaikki nämä asiat on sanottu lukemattomia kertoja. Ne kuulostavat joka kerralla aina vain tyhjemmältä ja merkityksettömämmältä sanahelinältä.
Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus johti Vapautuslaivaston lopulta eräänlaiseen voittoon, mutta se oli voitto vain termin kaikkein karkeimmassa, lähes pilkallisessa merkityksessä. Se ei myöskään ollut helppo voitto. Ulkopuoliset panivat hanttiin koko matkan ajan. He uhrasivat surutta kaikki taistelukorentonsa ja planeettojenväliset sota-aluksensa hidastaakseen Vapautuslaivaston etenemistä sisemmäs Iddan järjestelmään. Tappiot olivat äärimmäisen raskaita. Ylimmäinen Laivastomestari joutui pyytämään lisäjoukkoja kaikkiaan viisi kertaa. Harmonialiitto oli vähällä hajota lopullisesti kun sen tähtijärjestelmiä koetteleva sotatalous venyi vuosikymmenien epätoivoisessa, lähes eläimellisessä tappelussa yhdestä raunioituneesta planeetasta ja muutamasta kymmenestä vanhentuneesta avaruushabitaatista.
Yksittäiset alukset ja pienet laivastot ottivat yhteen sadoissa erillisissä avaruustaisteluissa, jotka saattoivat kestää päiviä ja päättyä sekunnin murto-osassa antimateriaräjähdyksen neutriino- ja gammasädepurskeeseen.
Oortin pilveen yli puoli vuosisataa aiemmin kylvetyt automaattitehtaat toimivat yhä. Heliopaussin takaa järjestelmään vyöryi toinen automaattialusten aalto. Sitten kolmas. Vapautuslaivasto huomasi taistelevansa kahdella rintamalla. Mutta se jatkoi etenemistään. Harmonialiitto toi järjestelmään yhä enemmän aluksia, ja vuosi vuodelta saartorengas Harvanthan ympärillä kiristyi.
Aurinkolaser tuhottiin vastahyökkäyksen kolmantenakymmenentenäkuudentena vuotena ennennäkemättömän suuressa, yli kaksi viikkoa kestäneessä hyökkäyksessä, jossa yli miljoona älyohjusta ja taistelukorentoa, tuhat planeettojenvälistä sota-alusta sekä niitä tukevat kuusikymmentä soihtualusta ja kahdeksantoista tukialusta pitkänmatkan aseineen musersivat sen silkalla ylivoimalla. Aurinkolaserin kärventämät alukset muodostivat Iddan järjestelmään uuden asteroidivyöhykkeen, jonka romumetallista tuli lopulta tärkeä tulonlähde itsenäisille mainareille.
Vastahyökkäyksen viimeisessä, raaimmassa vaiheessa Vapautuslaivasto ja Harvanthaa kiertävät suurlinjurit ajautuivat suoraan laukaustenvaihtoon keskenään. Alukset pommittivat toisiaan vain muutaman valosekunnin etäisyyksillä aseilla, jotka olisivat halkaisseet pienen kuun tai puhdistaneet kokonaisen mantereen kaikesta elämästä. Kineettiset ja magnetohydrodynaamiset ammukset, hiukkas- ja lasersäteet, taistelukorennot ja antimateriaohjukset muuttivat paikallisen avaruuden säteilyn ja kuoleman noidankattilaksi, jossa useimpien alusten prosentuaalinen selviytymistodennäköisyys oli yksinumeroinen.
Ulkopuolisille tuli lopulta kiire perääntyä. Kun Viidenkymmenen Vuoden Sotaa oli käyty lähes päivälleen viisikymmentä vuotta, Iddan järjestelmä oli Harvanthaa lukuun ottamatta jälleen Harmonialiiton hallinnassa. Ulkopuolisilla ei ollut enää toivoakaan edes puolustusvoitosta, ja kun Vapautuslaivasto lähestyi heitä joka suunnasta, he päättivät viimein juosta karkuun. Yksi kerrallaan suurlinjurit siirtyivät Harvanthan ja sen suurimman kuun L1-pisteeseen ja suorittivat kvanttiavaruushypyn tuntemattomaan määränpäähän.
Viimeiseksi jäänyt suurlinjuri, [i]Tanssiva Paholainen[/i], oli liian hidas. Sen konversiomoottori oli vaurioitunut vain päiviä aiemmin, ja loppurynnistys L1-pisteen litteään aika-avaruuteen tapahtui alle puolen geen kiihdytyksellä. Kolmekymmentätuhatta kilometriä ennen L1-pistettä [i]Tanssiva Paholainen[/i] joutui yli kuudensadan taistelukorennon ympäröimäksi. Niiden yhteistulitus repi suurlinjurin koheesiotehostimien vahvistaman panssarin auki silmänräpäyksessä ja sytytti aluksen sisäisen ilmakehän palamaan. Sekunteja myöhemmin aluksen runkoa pitkin kulkevat shokkiaallot saavuttivat vaurioituneen konversioytimen, joka repesi näyttävästi vapauttaen magneettiset pseudomonopolinsa aluksen rakenteisiin. Tonneittain aluksen runkomateriaalia muuttui hetkessä energiaksi, ja aurinkoa kirkkaampi räjähdys toi Harvanthan yöpuolelle lyhyen, sinihehkuisen keskipäivän. [i]Tanssivan Paholaisen[/i] puolisulat kappaleet satoivat Harvanthan ja sen kuun pinnalle päivien ajan synnyttäen hyökyaaltoja ja sytyttäen metsäpaloja.
Ulkopuolisten peräännyttyä sota jatkui vielä kolme vuotta. Harvanthaa kiertävät habitaatit ja planeetta itse olivat yhä kauttaaltaan vihollisen miehittämiä, eikä minkäänlainen neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen.
Suurlinjureiden varsinaiset miehistöt ovat itse asiassa hyvin pieniä. Ulkopuoliset ovat niin täydellisen vieraantuneita ihmisyydestään, että kestävät hädin tuskin edes toistensa seuraa. Suurin osa heidän alustensa järjestelmistä on automatisoitu, ja lopuista huolehtivat pääasiassa gwailot, sukupuolettomat, geneettisesti uskolliset miehistökloonit, jotka Ulkopuoliset laskevat osaksi kalustoa. Itse Ulkopuoliset ovat kaikki äärimmilleen muokattuja hypersavantteja spesialisteja, jotka ovat oman vastuualueensa ehdottomia herroja. Heistä jokainen komentaa pientä armeijaa gwailoja, jotka tottelevat mukisematta heidän jokaista oikkuaan.
Tällainen järjestely palvelee hyvin Ulkopuolisten sairaalloisen paisuneita egoja; se saa heidät tuntemaan itsensä tärkeiksi ja voimakkaiksi… melkein kuin jumaliksi.
[i]Tanssivan Paholaisen[/i] tuho ei ollut koskaan kuulunut Ulkopuolisten suunnitelmiin, mutta he olivat alusta lähtien tienneet lopulta ”häviävänsä” aloittamansa sodan. He olivat varautuneet tappioon hyvissä ajoin ja tuottaneet suurlinjureiden kloonaussammioissa miljoonia gwailoja, jotka oli aseistettu ja siirretty tuhansien sotarobottien tukemina Harvanthalle ja sitä kiertäviin habitaatteihin. Jokainen torus, sylinteri ja kupla, jokainen kiertoratapommituksilta säästynyt kylä ja kaupunki oli linnoitettu. Gwailoilla ei ollut riittävästi omaa tahtoa tai itsesäilytysvaistoa, jotta ne olisivat tiedostaneet toivottoman tilanteensa. Ne taistelisivat kuolemaan asti Iddan järjestelmän pölyt karistaneiden isäntiensä viimeisten ohjeiden mukaisesti.
Harmonialiitolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin turvautua laajamuotoisiin maataisteluihin, jotka olivat lähes unohdettu sodankäynnin muoto aikana, jona todellinen sotilaallinen voima oli peräisin kyvystä liikkua tähtienvälisten etäisyyksien poikki ja hallita planeettojenvälistä avaruutta aseilla, joiden kantomatka mitattiin valominuuteissa. Palavien kaupunkien savu pimensi Harvanthan taivaat ja kuolleiden siviilien raadot mätänivät kaduilla Harmonialiiton aloittaessa Iddan vapautusoperaation viimeisen vaiheen. Gwailot korvasivat täydellisen kiertoratatuen puutteensa käyttämällä kaupunkien ja habitaattien väestöjä ihmiskilpinä. Lopullisen tappion uhatessa ne turvautuivat usein poltetun maan taktiikkaan.
Gwailoilla oli käytössään ydinaseita. Hallitessaan Harvanthan kiertorataa Ulkopuoliset olivat usein ampuneet planeettaa korkeaenergisillä hiukkassäteillä. Syy tälle toiminnalle selvisi vasta nyt, kun säteiden peruskallioon polttamat pystysuorat tunnelit toimivat mannertenvälisten ohjusten siiloina. Primitiiviset fissioaseet osoittautuivat yllättävän tehokkaiksi strategisissa pommituksissa, joita gwailot kohdistivat lähestyviin Harmonialiiton maa-armeijoihin. Harvanthan ilmakehään leviävät laskeumapilvet toimivat lopullisena sinettinä koko sodan täydelliselle mielettömyydelle ja välinpitämättömyydelle kaikkea elämää kohtaan.
Sodan lopputuloksesta ei tässä vaiheessa ollut tietenkään enää mitään epäilystä. Gwailoarmeijat perääntyivät kaikilla rintamilla. Kiinnostavaa oli se, että ne perääntyivät kaikki samaan suuntaan. Niiden määränpää yllätti Ylimmäisen Laivastomestari Linandal-Pascaluksen ja hänen komentajansa täysin: kyseessä oli strategisesti tyystin merkityksetön suola-aavikko Arobar-mantereella lähellä päiväntasaajaa.
Heidän yllätyksensä oli entistä suurempi, kun kiertoradalta otetut kuvat paljastivat aavikon keskeltä valtavan keinotekoisen rakennelman, joka oli varmasti Ulkopuolisten käsialaa.
Vapautuslaivaston alukset kuvasivat rakennelmaa yhteensä tuhansien tuntien edestä, mutta sen enempää upseerit kuin tiedemiehetkään eivät oikein osanneet sanoa, mitä he itse asiassa katselivat. He eivät kerta kaikkiaan käsittäneet näkemäänsä. Vasta viimeisen suuren taistelun – tässä vaiheessa oikeastaan yksipuolisen teurastuksen – jälkeen, viimeisten gwailojen kaaduttua ne hylänneiden Kapteenien nimet huulillaan, totuus selvisi. Harmonialiitto sai viimein tietää syyn Ulkopuolisten invaasiolle.
Sieltä, keskeltä auringon paahtamaa aavikkoa, Harmonialiitto löysi minut.
22.08.2016
Olen kuin taivasta kohti osoittava jumalan sormi, joka kohoaa kahden kilometrin korkeuteen solakkana ja piirteettömänä. Monet toimintoni pysyvät käynnissä aurinkoenergialla, mutta tärkein voimanlähteeni on geoterminen energia. Alati kasvavat nanoteknologiset juureni imevät raaka-aineita suoraan maaperästä. Minulla on kahdeksan erillistä itsehuoltojärjestelmää, jotka valvovat toisiaan ja korjaavat vähäisimmätkin kulumat ja vauriot rakenteissani. Ellei kohdalleni osu asteroiditörmäyksen kaltaista massiivista luonnonkatastrofia, on aivan mahdollista, että selviän miljardeja vuosia.
Päivisin ultragrafeenipintani heijastelee auringonvaloa ja saa minut näyttämään lähes epätodellisen keinotekoiselta suola-aavikon kontekstissa. Öisin olen paljon vaikuttavampi. Auringon laskiessa sisäiset valokennoni syttyvät ja valaisevat läpikuultavan pintakerrokseni alla olevan taideteoksen.
Taideteos koostuu ihmisruumiista. Tuhansista ja taas tuhansista alastomista ihmisruumiista, jotka riippuvat raajat levällään sisempää pintaani kiertävistä alustoista.
Jokainen ihmisruumis on elossa.
Jokainen ihmisruumis on tuskissaan.
Kehon läpi tunkeutuvien metallilonkeroiden paikoilleen kahlitsemat Harmonialiiton kansalaiset eivät saa hetken helpotusta kärsimyksistään. Ulkopuoliset olivat hyvin perusteellisia varmistaessaan, että kykenen pitämään uhrini elossa teoriassa ikuisesti.
Uhrini ovat itse asiassa enemmän koneita kuin ihmisiä. Heidän alkuperäiset elimensä on korvattu keinoelimillä, joita kykenen tarvittaessa valmistamaan sisäisissä tuotantolaitoksissani. Heidän ihonsa alla on miljoonittain elektronisia kipureseptoreita, jotka pakotan laukeamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Heidän aivojaan on laajennettu uusilla kipukeskuksilla. He kokevat tuskaa tavoilla, joista peruslinjan ihmisten surkean rajoittuneet mielet eivät voisi uneksia edes villeimmissä painajaisissaan. Pakotan uhrieni sektioituja aivoja unitilaan osan kerrallaan siten, ettei heidän tietoisuutensa virta katkeaa koskaan, ei edes pieneksi hetkeksi.
Uhrieni kiinnitysalustat toimivat elossapitojärjestelminä, jotka pumppaavat ravinteita heidän verenkiertoonsa ja kasvattavat uusia soluja kuolleiden tilalle. Niin kauan kuin he ovat kiinni minussa, he eivät tule kuolemaan vanhuuteen, tauteihin tai nälkään.
En aio koskaan päästää heistä irti.
Olen olemassa vain ja ainoastaan kiduttaakseni heitä. Vuolen heistä tuskaa ja epätoivoa, jotka loistavat majakan lailla tunnetun avaruuden kaukaisimpiin kolkkiin. Hengitän heidän pelkoferomonien kyllästämää hikeään ja kuuntelen heidän tuskanhuutojaan, aneluitaan ja kirouksiaan. Välitän heidän kollektiivisia kvalioitaan kaikilla taajuuksilla alati laajenevana radiokuplana, joka matkaa intergalaktisessa avaruudessa kauan sen jälkeen kuin kaikki muut ihmiskunnan saavutukset ovat kadonneet ja painuneet unohduksiin.
Ulkopuoliset eivät koskaan vaivautuneet antamaan minulle nimeä, mutta ottaessani yhteyden Harmonialiiton järkyttyneisiin edustajiin ilmoitin olevani ”Idiotismin muistomerkki”. Nimi tuntui sopivalta, sillä jokainen minusta riippuva kidutettu sielu on täällä siksi, että Ulkopuoliset pitivät häntä ”idioottina”. Maanpinnan tasolla minua kiertää kymmeniä holopäätteitä, joihin voin pyydettäessä tuoda tarkat tiedot jokaisen uhrini idiotismista.
Esimerkiksi puolentoista kilometrin korkeudessa länsipuolellani kituu Iddan puolustustaistelua johtanut Laivastomestari Jasmando. Hän kieltäytyi viimeiseen asti antautumasta ja yritti lopulta räjäyttää lippulaivansa kun Ulkopuolisten valtausalukset kiinnittyivät sen runkoon. Hänen epäonnekseen valtaajien tekoälyvirukset onnistuivat eristämään konversioreaktorin aluksen komentoverkosta ennen kuin käsky hallitsemattoman reaktion aloittamisesta ehti perille. Jasmandolla ei lopulta ollut riittävästi rohkeutta tehdä itsemurhaa omin käsin. Hän toivoo nyt, että olisi ollut. Kuinka hän toivookaan. Hänen orastavan hulluuden sävyttämä katumuksensa on kuin taivaallista musiikkia.
Hieman alempana ja etelämpänä riippuu Harvanthan entinen käskynhaltija Tinus Hanin. Hanin ei vastustanut Ulkopuolisten valtausaikeita millään tavoin. Hän antautui heti Iddan puolustuslaivaston kaaduttua ja ilmoitti haluavansa välttää turhaa verenvuodatusta. Mutta Harvanthan miehityksen alkuvaiheessa Ulkopuoliset syynäsivät hänen taustansa hyvin tarkkaan. Hanin oli korruptoitunut ja teki yhteistyötä paikallisten rikollisjärjestöjen kanssa. Useimmat Harmonialiiton maailmoiden käskynhaltijat ovat korruptoituneita; se on julkinen salaisuus, eikä sen olisi pitänyt yllättää Ulkopuolisia mitenkään. Ehkä ei yllättänytkään. Mutta hakattuaan rikollisjärjestöjen johtajien nimet ulos Haninista Ulkopuoliset luovuttivat hänet huomaani. Ulkopuolisten lähdettyä siirsin Haninia hieman. Nyt hän on entisten yhteistyökumppaniensa ympäröimä. Heidän yhteinen tuskansa on kirkuvanpunaista ja pistelevää kuorolaulua.
Vain kuudentoista metrin korkeudessa koillispuolellani on Lady Efeni Cahn, vähäpätöisen aatelissuvun nuorimmainen, joka ei ole vieläkään lakannut rimpuilemasta. Ennen Ulkopuolisten invaasiota näytti siltä, että Lady Efeni oli tuomittu Harmonialiiton yläluokan ylelliseen mutta merkityksettömään elämään vailla oikeaa tulevaisuutta. Hän näki invaasiossa tilaisuuden saavuttaa jotain aidosti merkittävää ja kaivertaa nimensä historiaan. Harvanthan antauduttua hän johti miehitystä vastaan taistelevaa kapinaliikettä ja tuli tunnetuksi suureellisella nimellä ”Aaltovuorten Kauhu” maanalaisen tukikohtakompleksinsa sijainnin mukaan. Hänen johtamansa sissijoukot iskivät miehittäjiä vastaan vuosien ajan kuvitellen saavuttavansa sillä jotain. Hän antoi ihmisille toivoa. Ulkopuolisten gwailoarmeijat rynnäköivät hänen piilopaikkaansa miehityksen kahdeksantenatoista vuotena ja murskasivat viimeisen todellisen vastarintapesäkkeen Iddan järjestelmässä. Nyt Lady Efeni tulee olemaan elävä osa historiaa miljardien vuosien ajan. Jollain tasolla hän siis saavutti tavoitteensa, joskaan ei aivan toivomallaan tavalla. Toisinaan hän itkee öisin. Hänen kyynelensä maistuvat murskatuilta unelmilta.
Ulkopuoliset eivät kertoneet minulle paljoakaan perusteista, joita he käyttivät määritellessään, kuka oli riittävän ”idiootti” päätyäkseen sisääni. Ehkä heillä ei edes ollut mitään tarkkoja perusteita, vaan uhrini valittiin enemmän tai vähemmän summittaisesti sopivien kandidaattien joukosta. En ole kuitenkaan voinut olla huomaamasta, että suurin osa uhreistani kuuluu Harmonialiiton yläluokkaan, niin kutsuttuihin ”Ensimmäisen luokan kansalaisiin”. Harmonialiitto on perustettu heidän edukseen, ja alemmat kansankerrokset ovat olemassa vain palvellakseen heitä; Harmonialiiton lait kieltävät useimmilta kansalaisilta kaiken biomuokkauksen ja jopa lukutaidon. Harmonialiiton johto myöntää avoimesti, että heidän ihannoimansa sivistys on olemassa vain harvoja ja valittuja varten.
Ehkä Harmonialiiton ja Ulkopuolisten välillä on enemmän yhteistä kuin kumpikaan osapuoli on valmis myöntämään.
Niin tai näin, kun todellinen luonteeni selvisi Harmonialiitolle, he olivat ymmärrettävän kauhuissaan. Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus ilmoitti varsin kovasanaisesti, että ellen välittömästi vapauttaisi kaikkia uhrejani, hän soisi heille armokuoleman tuhoamalla minut kiertoradalta käsin. Hänen lippulaivanaan toimiva tukialus oli kohdistanut aseensa minuun ja voisi hetkessä muuttaa minut ja ympäröivän suola-aavikon vulkaaniseksi lasimaljaksi.
Oli kaikkien onni, että hän oli riittävän kohtelias varoittaakseen minua etukäteen. Sain tilaisuuden kertoa Ulkopuolisten viimeisestä varotoimenpiteestä, jonka tehtävä oli turvata minun ja uhrieni olemassaolo.
Kerroin Ylimmäiselle Laivastomestarille, että suola-aavikon alle, keskelle nanoteknologista juurakkoani, oli kätketty yli yhdeksänsataa magneettiloukkua. Niihin varastoitu antimateria oli tuhovoimaltaan satakahdeksankymmentä teratonnia, mikä vastasi kolmea laitonta planeetantappajapommia tai kahta suurta asteroidi-impaktia. Mikäli Harmonialiitto tuhoaisi minut tai mikäli yhtäkään uhreistani yritettäisiin pelastaa, magneettiloukut sammuisivat välittömästi ja seurannut antimateriaräjähdys tuhoaisi Harvanthan suurella vaivalla maankaltaistetun biosfäärin niin perusteellisesti, ettei täällä eläisi kuin bakteereja seuraavien sadan miljoonan vuoden ajan.
Kerroin hänelle, etten voisi vaikuttaa magneettiloukkujen toimintaan vaikka haluaisin. Enkä halunnut. Minut oli ohjelmoitu välittämään vain uhreistani ja heidän kärsimyksestään. Niin kauan kuin eläisimme ja kuolisimme yhdessä, olisin tyytyväinen.
Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus ei tuhonnut minua.
Hän neuvotteli pitkään Harmonialiiton johdon kanssa, ja lopulta hekin päättivät olla ottamatta riskiä, että puhuin totta. Harvanthalla eli yhä yli kolmekymmentä miljoonaa sodasta selvinnyttä siviiliä, eikä heidän pikainen evakuoimisensa tullut kysymykseenkään Harmonialiiton nykyisessä, vuosikymmenten sotatilan runtelemassa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa.
Niinpä sain jäädä paikoilleni. Toistaiseksi. Tiedostan sen mahdollisuuden, että Harmonialiitto voi lopulta päättää tuhota minut kaikesta huolimatta, joko evakuoituaan Harvanthan tai päätettyään, että olemassaoloni heille aiheuttama jatkuva häpeä painaa vaakakupissa enemmän kuin se mahdollisuus, että puhun totta.
Niin kauan kuin minun sallitaan olla olemassa, toimin Ulkopuolisten koko tunnetulle avaruudelle tarkoitettuna muistutuksena siitä, miten toivotonta – miten idioottimaista – tähtijärjestelmiin asettuneelle, paikoillaan pysyvälle sivilisaatiolle on taistella nomadista sivilisaatiota vastaan. Tähtivaltioilla on toki paremmat edellytykset hyödyntää alueellaan olevia resursseja ja rakentaa massiivisia megastruktuureja, mutta ne pitävät kaikkia muniaan samassa korissa. Niillä on enemmän menetettävää. Ne eivät voi mahduttaa koko sivilisaatiotaan tähtialuksen ruumaan ja paeta paikalta tilanteen muuttuessa tukalaksi.
Tanssivan Paholaisen tuho oli Ulkopuolisille valtava isku, siitä ei ole epäilystäkään. Ulkopuoliset pitävät itseään lähes kuolemattomina. Suurlinjurit ovat paitsi heidän kulttuurinsa perusta, myös heidän haavoittumattomuutensa symboleita. Kokonaisen klaanin tuho oli katkera muistutus siitä, ettei ihmiskunnan asuttama avaruus ollutkaan Ulkopuolisten ikioma leikkikenttä, etteivät he olleet aivan kaikkien seuraamusten yläpuolella.
Mutta Harmonialiittoon verrattuna heidän tappionsa olivat mitättömät. Harmonialiitto uhrasi paljon, paljon enemmän kuin Ulkopuoliset. Heidän oli pakko tehdä niin säilyttääkseen uskottavuutensa, sekä omien kansalaistensa että muiden tähtivaltioiden silmissä. Harmonialiitto koostuu edelleen seitsemästä tähtijärjestelmästä kuuden sijaan, mutta ne ovat puhtaaksi kaluttuja luurankoja entisestä. Harmonialiitto uhrasi vuosikymmenten ajan lähes kaiken teollisen tuotantonsa sotatoimille. Melkein viisikymmentä miljoonaa Harmonialiiton sotilasta ja siviiliä sai surmansa. Se, mikä oli Harmonialiitolle kamppailua elämästä ja kuolemasta, oli Ulkopuolisille jotain aivan muuta. Elleivät he olisi menettäneet yhtä aluksistaan, he olisivat luultavasti muistelleet koko Viidenkymmenen Vuoden Sotaa verrattomana huvituksena tai jonkinlaisena sairaana extreme-urheiluna.
Ulkopuolisten täydellisestä ihmisluonnon tuntemuksen puutteesta kertoo, että he kuvittelivat olemassaoloni lannistavan Harmonialiiton.
Tosiasiassa vaikutus oli täsmälleen päinvastainen. Viidenkymmenen Vuoden Sotaa seuranneina vuosikymmeninä Harmonialiiton johto on ottanut tärkeimmäksi tavoitteekseen Ulkopuolisten heimojen täydellisen hävittämisen. Harmonialiitto on entistä vakuuttuneempi siitä, että se voi varmistaa oman tulevaisuutensa vain levittämällä oman versionsa sivistyksestä kaikkialle ihmiskunnan asuttamaan avaruuteen ja poistamalla lopullisesti ne, jotka eivät kykene hyväksymään muutosta.
Tietenkin Harmonialiitto janoaa myös kostoa.
Ulkopuoliset nöyryyttivät Harmonialiittoa niin perusteellisesti ja tekivät Iddan väestölle sellaisia kauheuksia, etten usko minkäänlaisen neuvotteluratkaisun olevan mahdollinen. Liiton väestö, korkeimmasta johdosta aina alimpiin Neljännen luokan kansalaisiin, näkee Ulkopuoliset hirviöinä, joiden pelkkä olemassaolo on loukkaus ihmiskuntaa kohtaan.
Ulkopuoliset osoittivat uskomatonta kärsivällisyyttä ja suunnittelukykyä toteuttaessaan hyökkäyksensä Iddaan, mutta myös Harmonialiiton johto osaa olla kärsivällinen. He tietävät, etteivät voi noin vain marssia takaperiferian tutkimattomiin järjestelmiin taistelemaan laajalle levittäytyneitä heimoja vastaan. He tietävät, ettei mikään suuri voitto ole mahdollinen vielä moneen vuosikymmeneen – kenties moneen vuosisataan – mutta he tarkastelevat asioita nykyään pitkällä aikavälillä.
Viidenkymmenen Vuoden Sodan jälkeen Harmonialiitto on muuttunut ylimielisestä mutta optimistisesta tähtivaltiosta joksikin hyvin erilaiseksi. Harmonialiiton kansalaiset ovat täynnä kylmää, laskelmoivaa raivoa. Sotatalous on vakiintunut osaksi Harmonialiiton kulttuuria. Heidän tähtijärjestelmistään on tullut teollisia linnoituksia, joissa kokonaisia kuita revitään rikki ennennäkemättömän suurissa kaivosprojekteissa. Tuhannet mainarialukset ja liikkuvat tehtaat työskentelevät taukoamatta asumattomissa lähijärjestelmissä valmistaen aluksia, aseita ja sotatarvikkeita aivan uudentyyppistä ristiretkeä varten.
Jonain päivänä Harmonialiitto aikoo puhdistaa tähdet Ulkopuolisista hinnasta tinkimättä. Mikään odotus ei ole liian pitkä jos se tarkoittaa, että Iddan järjestelmän tapahtumat saavat viimein hyvityksen. Yrittäessään nujertaa Harmonialiiton Ulkopuoliset onnistuivat ainoastaan luomaan oman antiteesinsä.
He tekivät toisenkin pahan virheen.
He eivät ohjelmoineet minua uskolliseksi itselleen.
Tehtäväni on kiduttaa minuun kiinnitettyjä Harmonialiiton kansalaisia, ja olen toteuttanut tätä tehtävää väsymättä viimeiset neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Mikään ei kuitenkaan estä minua keskustelemasta muiden ihmisten kanssa. Enimmäkseen nuo ihmiset ovat Harmonialiiton korkeimman sotilasjohdon edustajia. Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus ottaa usein yhteyttä ja kyselee asioita. Vastaan parhaan kykyni mukaan, sillä en tunne mitään pakottavaa tarvetta suojella luojiani Harmonialiiton kostolta.
Ylimmäisen Laivastomestarin kysymykset koskevat enimmäkseen Ulkopuolisten heimojen alusten lukumäärää ja yleisimpiä vaellusreittejä takaperiferian järjestelmissä. Myös Ulkopuolisten aseteknologia kiinnostaa häntä suuresti. Hienoiseksi yllätyksekseni kykenen vastaamaan useimpiin kysymyksiin tyydyttävästi. Arvelen, että Ulkopuoliset käyttivät pohjanani vähintään nelostyypin taktista tekoälyä, jonka he uudelleenohjelmoivat uutta käyttötarkoitusta varten vaivautumatta pyyhkimään kaikkia muistitiedostoja. Ehkä he kuvittelivat, että tuntisin itseni yhdeksi heistä tai että heidän paikoilleen jättämänsä neuroverkot sisälsivät tiedostoja, jotka takasivat uskollisuuteni.
Jos näin on, he erehtyivät pahan kerran.
En tunne Ulkopuolisia kohtaan yhtään mitään. En kiitollisuutta olemassaolostani tai katkeruutta olemassaoloni tarkoituksesta. He ovat minulle jotain abstraktia ja etäistä, enkä voisi vähempää välittää, vaikka heidät pyyhittäisiin olemattomiin.
Kenties jonain päivänä toimin muistomerkkinä Ulkopuolisten idiotismille, en Harmonialiiton. Minulla on riittävästi omaa ajattelukykyä jotta kykenen tajuamaan ja jopa huvittumaan ajatuksen täydellisestä ironiasta.
On tietenkin mahdollista – jopa todennäköistä – että olematon uskollisuuteni ja kaikki minulla olevat tiedot Ulkopuolisista ovat tarkoituksellisia suunnitteluratkaisuja. Ulkopuoliset ovat älykkäitä. Heidän ylikellotetut, vuosisatojen kokemuksella varustetut mielensä näkevät välittömästi asioita, joiden tajuaminen veisi peruslinjan ihmisiltä vuosia. Heidän tekoälynsä ovat tunnetun avaruuden kehittyneimpiä ja juonikkaimpia. Tuntuu vaikealta uskoa, että he olisivat tehneet minua suunnitellessaan niinkin alkeellisia virheitä kuin miltä vaikuttaa.
Harmonialiiton johdolla on samoja epäilyksiä. Olen vastannut heille totuudenmukaisesti ja kertonut, että kenties he pelaavat edelleen Ulkopuolisten pussiin. Ehkä Ulkopuolisten todellinen tarkoitus invaasiolleen, minulle sekä kaikille luonteenpiireilleni ja tiedoilleni oli alun alkaenkin provosoida Harmonialiitto toivottomaan sotaan paljon luultua vahvempaa vihollista vastaan.
Olen kertonut heille myös, etten välitä totuudesta paskan vertaa.
En välitä siitä, miten Ulkopuolisten ja Harmonialiiton kädenvääntö lopulta päättyy.
Jos voisin, luultavasti säälisin luonnonvalinnan tuloksena syntyneitä älyn muotoja. Heidän elämänsä on epävarmaa, suunnittelematonta ja kaoottista. Toisin kuin minä, he eivät tiedä paikkaansa tai tarkoitustaan.
Minun tarkoitukseni on satuttaa ihmisiä.
Yksin minä tiedän, mitä todellinen onni on.
Päivisin ultragrafeenipintani heijastelee auringonvaloa ja saa minut näyttämään lähes epätodellisen keinotekoiselta suola-aavikon kontekstissa. Öisin olen paljon vaikuttavampi. Auringon laskiessa sisäiset valokennoni syttyvät ja valaisevat läpikuultavan pintakerrokseni alla olevan taideteoksen.
Taideteos koostuu ihmisruumiista. Tuhansista ja taas tuhansista alastomista ihmisruumiista, jotka riippuvat raajat levällään sisempää pintaani kiertävistä alustoista.
Jokainen ihmisruumis on elossa.
Jokainen ihmisruumis on tuskissaan.
Kehon läpi tunkeutuvien metallilonkeroiden paikoilleen kahlitsemat Harmonialiiton kansalaiset eivät saa hetken helpotusta kärsimyksistään. Ulkopuoliset olivat hyvin perusteellisia varmistaessaan, että kykenen pitämään uhrini elossa teoriassa ikuisesti.
Uhrini ovat itse asiassa enemmän koneita kuin ihmisiä. Heidän alkuperäiset elimensä on korvattu keinoelimillä, joita kykenen tarvittaessa valmistamaan sisäisissä tuotantolaitoksissani. Heidän ihonsa alla on miljoonittain elektronisia kipureseptoreita, jotka pakotan laukeamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Heidän aivojaan on laajennettu uusilla kipukeskuksilla. He kokevat tuskaa tavoilla, joista peruslinjan ihmisten surkean rajoittuneet mielet eivät voisi uneksia edes villeimmissä painajaisissaan. Pakotan uhrieni sektioituja aivoja unitilaan osan kerrallaan siten, ettei heidän tietoisuutensa virta katkeaa koskaan, ei edes pieneksi hetkeksi.
Uhrieni kiinnitysalustat toimivat elossapitojärjestelminä, jotka pumppaavat ravinteita heidän verenkiertoonsa ja kasvattavat uusia soluja kuolleiden tilalle. Niin kauan kuin he ovat kiinni minussa, he eivät tule kuolemaan vanhuuteen, tauteihin tai nälkään.
En aio koskaan päästää heistä irti.
Olen olemassa vain ja ainoastaan kiduttaakseni heitä. Vuolen heistä tuskaa ja epätoivoa, jotka loistavat majakan lailla tunnetun avaruuden kaukaisimpiin kolkkiin. Hengitän heidän pelkoferomonien kyllästämää hikeään ja kuuntelen heidän tuskanhuutojaan, aneluitaan ja kirouksiaan. Välitän heidän kollektiivisia kvalioitaan kaikilla taajuuksilla alati laajenevana radiokuplana, joka matkaa intergalaktisessa avaruudessa kauan sen jälkeen kuin kaikki muut ihmiskunnan saavutukset ovat kadonneet ja painuneet unohduksiin.
Ulkopuoliset eivät koskaan vaivautuneet antamaan minulle nimeä, mutta ottaessani yhteyden Harmonialiiton järkyttyneisiin edustajiin ilmoitin olevani ”Idiotismin muistomerkki”. Nimi tuntui sopivalta, sillä jokainen minusta riippuva kidutettu sielu on täällä siksi, että Ulkopuoliset pitivät häntä ”idioottina”. Maanpinnan tasolla minua kiertää kymmeniä holopäätteitä, joihin voin pyydettäessä tuoda tarkat tiedot jokaisen uhrini idiotismista.
Esimerkiksi puolentoista kilometrin korkeudessa länsipuolellani kituu Iddan puolustustaistelua johtanut Laivastomestari Jasmando. Hän kieltäytyi viimeiseen asti antautumasta ja yritti lopulta räjäyttää lippulaivansa kun Ulkopuolisten valtausalukset kiinnittyivät sen runkoon. Hänen epäonnekseen valtaajien tekoälyvirukset onnistuivat eristämään konversioreaktorin aluksen komentoverkosta ennen kuin käsky hallitsemattoman reaktion aloittamisesta ehti perille. Jasmandolla ei lopulta ollut riittävästi rohkeutta tehdä itsemurhaa omin käsin. Hän toivoo nyt, että olisi ollut. Kuinka hän toivookaan. Hänen orastavan hulluuden sävyttämä katumuksensa on kuin taivaallista musiikkia.
Hieman alempana ja etelämpänä riippuu Harvanthan entinen käskynhaltija Tinus Hanin. Hanin ei vastustanut Ulkopuolisten valtausaikeita millään tavoin. Hän antautui heti Iddan puolustuslaivaston kaaduttua ja ilmoitti haluavansa välttää turhaa verenvuodatusta. Mutta Harvanthan miehityksen alkuvaiheessa Ulkopuoliset syynäsivät hänen taustansa hyvin tarkkaan. Hanin oli korruptoitunut ja teki yhteistyötä paikallisten rikollisjärjestöjen kanssa. Useimmat Harmonialiiton maailmoiden käskynhaltijat ovat korruptoituneita; se on julkinen salaisuus, eikä sen olisi pitänyt yllättää Ulkopuolisia mitenkään. Ehkä ei yllättänytkään. Mutta hakattuaan rikollisjärjestöjen johtajien nimet ulos Haninista Ulkopuoliset luovuttivat hänet huomaani. Ulkopuolisten lähdettyä siirsin Haninia hieman. Nyt hän on entisten yhteistyökumppaniensa ympäröimä. Heidän yhteinen tuskansa on kirkuvanpunaista ja pistelevää kuorolaulua.
Vain kuudentoista metrin korkeudessa koillispuolellani on Lady Efeni Cahn, vähäpätöisen aatelissuvun nuorimmainen, joka ei ole vieläkään lakannut rimpuilemasta. Ennen Ulkopuolisten invaasiota näytti siltä, että Lady Efeni oli tuomittu Harmonialiiton yläluokan ylelliseen mutta merkityksettömään elämään vailla oikeaa tulevaisuutta. Hän näki invaasiossa tilaisuuden saavuttaa jotain aidosti merkittävää ja kaivertaa nimensä historiaan. Harvanthan antauduttua hän johti miehitystä vastaan taistelevaa kapinaliikettä ja tuli tunnetuksi suureellisella nimellä ”Aaltovuorten Kauhu” maanalaisen tukikohtakompleksinsa sijainnin mukaan. Hänen johtamansa sissijoukot iskivät miehittäjiä vastaan vuosien ajan kuvitellen saavuttavansa sillä jotain. Hän antoi ihmisille toivoa. Ulkopuolisten gwailoarmeijat rynnäköivät hänen piilopaikkaansa miehityksen kahdeksantenatoista vuotena ja murskasivat viimeisen todellisen vastarintapesäkkeen Iddan järjestelmässä. Nyt Lady Efeni tulee olemaan elävä osa historiaa miljardien vuosien ajan. Jollain tasolla hän siis saavutti tavoitteensa, joskaan ei aivan toivomallaan tavalla. Toisinaan hän itkee öisin. Hänen kyynelensä maistuvat murskatuilta unelmilta.
Ulkopuoliset eivät kertoneet minulle paljoakaan perusteista, joita he käyttivät määritellessään, kuka oli riittävän ”idiootti” päätyäkseen sisääni. Ehkä heillä ei edes ollut mitään tarkkoja perusteita, vaan uhrini valittiin enemmän tai vähemmän summittaisesti sopivien kandidaattien joukosta. En ole kuitenkaan voinut olla huomaamasta, että suurin osa uhreistani kuuluu Harmonialiiton yläluokkaan, niin kutsuttuihin ”Ensimmäisen luokan kansalaisiin”. Harmonialiitto on perustettu heidän edukseen, ja alemmat kansankerrokset ovat olemassa vain palvellakseen heitä; Harmonialiiton lait kieltävät useimmilta kansalaisilta kaiken biomuokkauksen ja jopa lukutaidon. Harmonialiiton johto myöntää avoimesti, että heidän ihannoimansa sivistys on olemassa vain harvoja ja valittuja varten.
Ehkä Harmonialiiton ja Ulkopuolisten välillä on enemmän yhteistä kuin kumpikaan osapuoli on valmis myöntämään.
Niin tai näin, kun todellinen luonteeni selvisi Harmonialiitolle, he olivat ymmärrettävän kauhuissaan. Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus ilmoitti varsin kovasanaisesti, että ellen välittömästi vapauttaisi kaikkia uhrejani, hän soisi heille armokuoleman tuhoamalla minut kiertoradalta käsin. Hänen lippulaivanaan toimiva tukialus oli kohdistanut aseensa minuun ja voisi hetkessä muuttaa minut ja ympäröivän suola-aavikon vulkaaniseksi lasimaljaksi.
Oli kaikkien onni, että hän oli riittävän kohtelias varoittaakseen minua etukäteen. Sain tilaisuuden kertoa Ulkopuolisten viimeisestä varotoimenpiteestä, jonka tehtävä oli turvata minun ja uhrieni olemassaolo.
Kerroin Ylimmäiselle Laivastomestarille, että suola-aavikon alle, keskelle nanoteknologista juurakkoani, oli kätketty yli yhdeksänsataa magneettiloukkua. Niihin varastoitu antimateria oli tuhovoimaltaan satakahdeksankymmentä teratonnia, mikä vastasi kolmea laitonta planeetantappajapommia tai kahta suurta asteroidi-impaktia. Mikäli Harmonialiitto tuhoaisi minut tai mikäli yhtäkään uhreistani yritettäisiin pelastaa, magneettiloukut sammuisivat välittömästi ja seurannut antimateriaräjähdys tuhoaisi Harvanthan suurella vaivalla maankaltaistetun biosfäärin niin perusteellisesti, ettei täällä eläisi kuin bakteereja seuraavien sadan miljoonan vuoden ajan.
Kerroin hänelle, etten voisi vaikuttaa magneettiloukkujen toimintaan vaikka haluaisin. Enkä halunnut. Minut oli ohjelmoitu välittämään vain uhreistani ja heidän kärsimyksestään. Niin kauan kuin eläisimme ja kuolisimme yhdessä, olisin tyytyväinen.
Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus ei tuhonnut minua.
Hän neuvotteli pitkään Harmonialiiton johdon kanssa, ja lopulta hekin päättivät olla ottamatta riskiä, että puhuin totta. Harvanthalla eli yhä yli kolmekymmentä miljoonaa sodasta selvinnyttä siviiliä, eikä heidän pikainen evakuoimisensa tullut kysymykseenkään Harmonialiiton nykyisessä, vuosikymmenten sotatilan runtelemassa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa.
Niinpä sain jäädä paikoilleni. Toistaiseksi. Tiedostan sen mahdollisuuden, että Harmonialiitto voi lopulta päättää tuhota minut kaikesta huolimatta, joko evakuoituaan Harvanthan tai päätettyään, että olemassaoloni heille aiheuttama jatkuva häpeä painaa vaakakupissa enemmän kuin se mahdollisuus, että puhun totta.
Niin kauan kuin minun sallitaan olla olemassa, toimin Ulkopuolisten koko tunnetulle avaruudelle tarkoitettuna muistutuksena siitä, miten toivotonta – miten idioottimaista – tähtijärjestelmiin asettuneelle, paikoillaan pysyvälle sivilisaatiolle on taistella nomadista sivilisaatiota vastaan. Tähtivaltioilla on toki paremmat edellytykset hyödyntää alueellaan olevia resursseja ja rakentaa massiivisia megastruktuureja, mutta ne pitävät kaikkia muniaan samassa korissa. Niillä on enemmän menetettävää. Ne eivät voi mahduttaa koko sivilisaatiotaan tähtialuksen ruumaan ja paeta paikalta tilanteen muuttuessa tukalaksi.
Tanssivan Paholaisen tuho oli Ulkopuolisille valtava isku, siitä ei ole epäilystäkään. Ulkopuoliset pitävät itseään lähes kuolemattomina. Suurlinjurit ovat paitsi heidän kulttuurinsa perusta, myös heidän haavoittumattomuutensa symboleita. Kokonaisen klaanin tuho oli katkera muistutus siitä, ettei ihmiskunnan asuttama avaruus ollutkaan Ulkopuolisten ikioma leikkikenttä, etteivät he olleet aivan kaikkien seuraamusten yläpuolella.
Mutta Harmonialiittoon verrattuna heidän tappionsa olivat mitättömät. Harmonialiitto uhrasi paljon, paljon enemmän kuin Ulkopuoliset. Heidän oli pakko tehdä niin säilyttääkseen uskottavuutensa, sekä omien kansalaistensa että muiden tähtivaltioiden silmissä. Harmonialiitto koostuu edelleen seitsemästä tähtijärjestelmästä kuuden sijaan, mutta ne ovat puhtaaksi kaluttuja luurankoja entisestä. Harmonialiitto uhrasi vuosikymmenten ajan lähes kaiken teollisen tuotantonsa sotatoimille. Melkein viisikymmentä miljoonaa Harmonialiiton sotilasta ja siviiliä sai surmansa. Se, mikä oli Harmonialiitolle kamppailua elämästä ja kuolemasta, oli Ulkopuolisille jotain aivan muuta. Elleivät he olisi menettäneet yhtä aluksistaan, he olisivat luultavasti muistelleet koko Viidenkymmenen Vuoden Sotaa verrattomana huvituksena tai jonkinlaisena sairaana extreme-urheiluna.
Ulkopuolisten täydellisestä ihmisluonnon tuntemuksen puutteesta kertoo, että he kuvittelivat olemassaoloni lannistavan Harmonialiiton.
Tosiasiassa vaikutus oli täsmälleen päinvastainen. Viidenkymmenen Vuoden Sotaa seuranneina vuosikymmeninä Harmonialiiton johto on ottanut tärkeimmäksi tavoitteekseen Ulkopuolisten heimojen täydellisen hävittämisen. Harmonialiitto on entistä vakuuttuneempi siitä, että se voi varmistaa oman tulevaisuutensa vain levittämällä oman versionsa sivistyksestä kaikkialle ihmiskunnan asuttamaan avaruuteen ja poistamalla lopullisesti ne, jotka eivät kykene hyväksymään muutosta.
Tietenkin Harmonialiitto janoaa myös kostoa.
Ulkopuoliset nöyryyttivät Harmonialiittoa niin perusteellisesti ja tekivät Iddan väestölle sellaisia kauheuksia, etten usko minkäänlaisen neuvotteluratkaisun olevan mahdollinen. Liiton väestö, korkeimmasta johdosta aina alimpiin Neljännen luokan kansalaisiin, näkee Ulkopuoliset hirviöinä, joiden pelkkä olemassaolo on loukkaus ihmiskuntaa kohtaan.
Ulkopuoliset osoittivat uskomatonta kärsivällisyyttä ja suunnittelukykyä toteuttaessaan hyökkäyksensä Iddaan, mutta myös Harmonialiiton johto osaa olla kärsivällinen. He tietävät, etteivät voi noin vain marssia takaperiferian tutkimattomiin järjestelmiin taistelemaan laajalle levittäytyneitä heimoja vastaan. He tietävät, ettei mikään suuri voitto ole mahdollinen vielä moneen vuosikymmeneen – kenties moneen vuosisataan – mutta he tarkastelevat asioita nykyään pitkällä aikavälillä.
Viidenkymmenen Vuoden Sodan jälkeen Harmonialiitto on muuttunut ylimielisestä mutta optimistisesta tähtivaltiosta joksikin hyvin erilaiseksi. Harmonialiiton kansalaiset ovat täynnä kylmää, laskelmoivaa raivoa. Sotatalous on vakiintunut osaksi Harmonialiiton kulttuuria. Heidän tähtijärjestelmistään on tullut teollisia linnoituksia, joissa kokonaisia kuita revitään rikki ennennäkemättömän suurissa kaivosprojekteissa. Tuhannet mainarialukset ja liikkuvat tehtaat työskentelevät taukoamatta asumattomissa lähijärjestelmissä valmistaen aluksia, aseita ja sotatarvikkeita aivan uudentyyppistä ristiretkeä varten.
Jonain päivänä Harmonialiitto aikoo puhdistaa tähdet Ulkopuolisista hinnasta tinkimättä. Mikään odotus ei ole liian pitkä jos se tarkoittaa, että Iddan järjestelmän tapahtumat saavat viimein hyvityksen. Yrittäessään nujertaa Harmonialiiton Ulkopuoliset onnistuivat ainoastaan luomaan oman antiteesinsä.
He tekivät toisenkin pahan virheen.
He eivät ohjelmoineet minua uskolliseksi itselleen.
Tehtäväni on kiduttaa minuun kiinnitettyjä Harmonialiiton kansalaisia, ja olen toteuttanut tätä tehtävää väsymättä viimeiset neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Mikään ei kuitenkaan estä minua keskustelemasta muiden ihmisten kanssa. Enimmäkseen nuo ihmiset ovat Harmonialiiton korkeimman sotilasjohdon edustajia. Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus ottaa usein yhteyttä ja kyselee asioita. Vastaan parhaan kykyni mukaan, sillä en tunne mitään pakottavaa tarvetta suojella luojiani Harmonialiiton kostolta.
Ylimmäisen Laivastomestarin kysymykset koskevat enimmäkseen Ulkopuolisten heimojen alusten lukumäärää ja yleisimpiä vaellusreittejä takaperiferian järjestelmissä. Myös Ulkopuolisten aseteknologia kiinnostaa häntä suuresti. Hienoiseksi yllätyksekseni kykenen vastaamaan useimpiin kysymyksiin tyydyttävästi. Arvelen, että Ulkopuoliset käyttivät pohjanani vähintään nelostyypin taktista tekoälyä, jonka he uudelleenohjelmoivat uutta käyttötarkoitusta varten vaivautumatta pyyhkimään kaikkia muistitiedostoja. Ehkä he kuvittelivat, että tuntisin itseni yhdeksi heistä tai että heidän paikoilleen jättämänsä neuroverkot sisälsivät tiedostoja, jotka takasivat uskollisuuteni.
Jos näin on, he erehtyivät pahan kerran.
En tunne Ulkopuolisia kohtaan yhtään mitään. En kiitollisuutta olemassaolostani tai katkeruutta olemassaoloni tarkoituksesta. He ovat minulle jotain abstraktia ja etäistä, enkä voisi vähempää välittää, vaikka heidät pyyhittäisiin olemattomiin.
Kenties jonain päivänä toimin muistomerkkinä Ulkopuolisten idiotismille, en Harmonialiiton. Minulla on riittävästi omaa ajattelukykyä jotta kykenen tajuamaan ja jopa huvittumaan ajatuksen täydellisestä ironiasta.
On tietenkin mahdollista – jopa todennäköistä – että olematon uskollisuuteni ja kaikki minulla olevat tiedot Ulkopuolisista ovat tarkoituksellisia suunnitteluratkaisuja. Ulkopuoliset ovat älykkäitä. Heidän ylikellotetut, vuosisatojen kokemuksella varustetut mielensä näkevät välittömästi asioita, joiden tajuaminen veisi peruslinjan ihmisiltä vuosia. Heidän tekoälynsä ovat tunnetun avaruuden kehittyneimpiä ja juonikkaimpia. Tuntuu vaikealta uskoa, että he olisivat tehneet minua suunnitellessaan niinkin alkeellisia virheitä kuin miltä vaikuttaa.
Harmonialiiton johdolla on samoja epäilyksiä. Olen vastannut heille totuudenmukaisesti ja kertonut, että kenties he pelaavat edelleen Ulkopuolisten pussiin. Ehkä Ulkopuolisten todellinen tarkoitus invaasiolleen, minulle sekä kaikille luonteenpiireilleni ja tiedoilleni oli alun alkaenkin provosoida Harmonialiitto toivottomaan sotaan paljon luultua vahvempaa vihollista vastaan.
Olen kertonut heille myös, etten välitä totuudesta paskan vertaa.
En välitä siitä, miten Ulkopuolisten ja Harmonialiiton kädenvääntö lopulta päättyy.
Jos voisin, luultavasti säälisin luonnonvalinnan tuloksena syntyneitä älyn muotoja. Heidän elämänsä on epävarmaa, suunnittelematonta ja kaoottista. Toisin kuin minä, he eivät tiedä paikkaansa tai tarkoitustaan.
Minun tarkoitukseni on satuttaa ihmisiä.
Yksin minä tiedän, mitä todellinen onni on.
Olen kuin taivasta kohti osoittava jumalan sormi, joka kohoaa kahden kilometrin korkeuteen solakkana ja piirteettömänä. Monet toimintoni pysyvät käynnissä aurinkoenergialla, mutta tärkein voimanlähteeni on geoterminen energia. Alati kasvavat nanoteknologiset juureni imevät raaka-aineita suoraan maaperästä. Minulla on kahdeksan erillistä itsehuoltojärjestelmää, jotka valvovat toisiaan ja korjaavat vähäisimmätkin kulumat ja vauriot rakenteissani. Ellei kohdalleni osu asteroiditörmäyksen kaltaista massiivista luonnonkatastrofia, on aivan mahdollista, että selviän miljardeja vuosia.
Päivisin ultragrafeenipintani heijastelee auringonvaloa ja saa minut näyttämään lähes epätodellisen keinotekoiselta suola-aavikon kontekstissa. Öisin olen paljon vaikuttavampi. Auringon laskiessa sisäiset valokennoni syttyvät ja valaisevat läpikuultavan pintakerrokseni alla olevan taideteoksen.
Taideteos koostuu ihmisruumiista. Tuhansista ja taas tuhansista alastomista ihmisruumiista, jotka riippuvat raajat levällään sisempää pintaani kiertävistä alustoista.
Jokainen ihmisruumis on elossa.
Jokainen ihmisruumis on tuskissaan.
Kehon läpi tunkeutuvien metallilonkeroiden paikoilleen kahlitsemat Harmonialiiton kansalaiset eivät saa hetken helpotusta kärsimyksistään. Ulkopuoliset olivat hyvin perusteellisia varmistaessaan, että kykenen pitämään uhrini elossa teoriassa ikuisesti.
Uhrini ovat itse asiassa enemmän koneita kuin ihmisiä. Heidän alkuperäiset elimensä on korvattu keinoelimillä, joita kykenen tarvittaessa valmistamaan sisäisissä tuotantolaitoksissani. Heidän ihonsa alla on miljoonittain elektronisia kipureseptoreita, jotka pakotan laukeamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Heidän aivojaan on laajennettu uusilla kipukeskuksilla. He kokevat tuskaa tavoilla, joista peruslinjan ihmisten surkean rajoittuneet mielet eivät voisi uneksia edes villeimmissä painajaisissaan. Pakotan uhrieni sektioituja aivoja unitilaan osan kerrallaan siten, ettei heidän tietoisuutensa virta katkeaa koskaan, ei edes pieneksi hetkeksi.
Uhrieni kiinnitysalustat toimivat elossapitojärjestelminä, jotka pumppaavat ravinteita heidän verenkiertoonsa ja kasvattavat uusia soluja kuolleiden tilalle. Niin kauan kuin he ovat kiinni minussa, he eivät tule kuolemaan vanhuuteen, tauteihin tai nälkään.
En aio koskaan päästää heistä irti.
Olen olemassa vain ja ainoastaan kiduttaakseni heitä. Vuolen heistä tuskaa ja epätoivoa, jotka loistavat majakan lailla tunnetun avaruuden kaukaisimpiin kolkkiin. Hengitän heidän pelkoferomonien kyllästämää hikeään ja kuuntelen heidän tuskanhuutojaan, aneluitaan ja kirouksiaan. Välitän heidän kollektiivisia kvalioitaan kaikilla taajuuksilla alati laajenevana radiokuplana, joka matkaa intergalaktisessa avaruudessa kauan sen jälkeen kuin kaikki muut ihmiskunnan saavutukset ovat kadonneet ja painuneet unohduksiin.
Ulkopuoliset eivät koskaan vaivautuneet antamaan minulle nimeä, mutta ottaessani yhteyden Harmonialiiton järkyttyneisiin edustajiin ilmoitin olevani ”Idiotismin muistomerkki”. Nimi tuntui sopivalta, sillä jokainen minusta riippuva kidutettu sielu on täällä siksi, että Ulkopuoliset pitivät häntä ”idioottina”. Maanpinnan tasolla minua kiertää kymmeniä holopäätteitä, joihin voin pyydettäessä tuoda tarkat tiedot jokaisen uhrini idiotismista.
Esimerkiksi puolentoista kilometrin korkeudessa länsipuolellani kituu Iddan puolustustaistelua johtanut Laivastomestari Jasmando. Hän kieltäytyi viimeiseen asti antautumasta ja yritti lopulta räjäyttää lippulaivansa kun Ulkopuolisten valtausalukset kiinnittyivät sen runkoon. Hänen epäonnekseen valtaajien tekoälyvirukset onnistuivat eristämään konversioreaktorin aluksen komentoverkosta ennen kuin käsky hallitsemattoman reaktion aloittamisesta ehti perille. Jasmandolla ei lopulta ollut riittävästi rohkeutta tehdä itsemurhaa omin käsin. Hän toivoo nyt, että olisi ollut. Kuinka hän toivookaan. Hänen orastavan hulluuden sävyttämä katumuksensa on kuin taivaallista musiikkia.
Hieman alempana ja etelämpänä riippuu Harvanthan entinen käskynhaltija Tinus Hanin. Hanin ei vastustanut Ulkopuolisten valtausaikeita millään tavoin. Hän antautui heti Iddan puolustuslaivaston kaaduttua ja ilmoitti haluavansa välttää turhaa verenvuodatusta. Mutta Harvanthan miehityksen alkuvaiheessa Ulkopuoliset syynäsivät hänen taustansa hyvin tarkkaan. Hanin oli korruptoitunut ja teki yhteistyötä paikallisten rikollisjärjestöjen kanssa. Useimmat Harmonialiiton maailmoiden käskynhaltijat ovat korruptoituneita; se on julkinen salaisuus, eikä sen olisi pitänyt yllättää Ulkopuolisia mitenkään. Ehkä ei yllättänytkään. Mutta hakattuaan rikollisjärjestöjen johtajien nimet ulos Haninista Ulkopuoliset luovuttivat hänet huomaani. Ulkopuolisten lähdettyä siirsin Haninia hieman. Nyt hän on entisten yhteistyökumppaniensa ympäröimä. Heidän yhteinen tuskansa on kirkuvanpunaista ja pistelevää kuorolaulua.
Vain kuudentoista metrin korkeudessa koillispuolellani on Lady Efeni Cahn, vähäpätöisen aatelissuvun nuorimmainen, joka ei ole vieläkään lakannut rimpuilemasta. Ennen Ulkopuolisten invaasiota näytti siltä, että Lady Efeni oli tuomittu Harmonialiiton yläluokan ylelliseen mutta merkityksettömään elämään vailla oikeaa tulevaisuutta. Hän näki invaasiossa tilaisuuden saavuttaa jotain aidosti merkittävää ja kaivertaa nimensä historiaan. Harvanthan antauduttua hän johti miehitystä vastaan taistelevaa kapinaliikettä ja tuli tunnetuksi suureellisella nimellä ”Aaltovuorten Kauhu” maanalaisen tukikohtakompleksinsa sijainnin mukaan. Hänen johtamansa sissijoukot iskivät miehittäjiä vastaan vuosien ajan kuvitellen saavuttavansa sillä jotain. Hän antoi ihmisille toivoa. Ulkopuolisten gwailoarmeijat rynnäköivät hänen piilopaikkaansa miehityksen kahdeksantenatoista vuotena ja murskasivat viimeisen todellisen vastarintapesäkkeen Iddan järjestelmässä. Nyt Lady Efeni tulee olemaan elävä osa historiaa miljardien vuosien ajan. Jollain tasolla hän siis saavutti tavoitteensa, joskaan ei aivan toivomallaan tavalla. Toisinaan hän itkee öisin. Hänen kyynelensä maistuvat murskatuilta unelmilta.
Ulkopuoliset eivät kertoneet minulle paljoakaan perusteista, joita he käyttivät määritellessään, kuka oli riittävän ”idiootti” päätyäkseen sisääni. Ehkä heillä ei edes ollut mitään tarkkoja perusteita, vaan uhrini valittiin enemmän tai vähemmän summittaisesti sopivien kandidaattien joukosta. En ole kuitenkaan voinut olla huomaamasta, että suurin osa uhreistani kuuluu Harmonialiiton yläluokkaan, niin kutsuttuihin ”Ensimmäisen luokan kansalaisiin”. Harmonialiitto on perustettu heidän edukseen, ja alemmat kansankerrokset ovat olemassa vain palvellakseen heitä; Harmonialiiton lait kieltävät useimmilta kansalaisilta kaiken biomuokkauksen ja jopa lukutaidon. Harmonialiiton johto myöntää avoimesti, että heidän ihannoimansa sivistys on olemassa vain harvoja ja valittuja varten.
Ehkä Harmonialiiton ja Ulkopuolisten välillä on enemmän yhteistä kuin kumpikaan osapuoli on valmis myöntämään.
Niin tai näin, kun todellinen luonteeni selvisi Harmonialiitolle, he olivat ymmärrettävän kauhuissaan. Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus ilmoitti varsin kovasanaisesti, että ellen välittömästi vapauttaisi kaikkia uhrejani, hän soisi heille armokuoleman tuhoamalla minut kiertoradalta käsin. Hänen lippulaivanaan toimiva tukialus oli kohdistanut aseensa minuun ja voisi hetkessä muuttaa minut ja ympäröivän suola-aavikon vulkaaniseksi lasimaljaksi.
Oli kaikkien onni, että hän oli riittävän kohtelias varoittaakseen minua etukäteen. Sain tilaisuuden kertoa Ulkopuolisten viimeisestä varotoimenpiteestä, jonka tehtävä oli turvata minun ja uhrieni olemassaolo.
Kerroin Ylimmäiselle Laivastomestarille, että suola-aavikon alle, keskelle nanoteknologista juurakkoani, oli kätketty yli yhdeksänsataa magneettiloukkua. Niihin varastoitu antimateria oli tuhovoimaltaan satakahdeksankymmentä teratonnia, mikä vastasi kolmea laitonta planeetantappajapommia tai kahta suurta asteroidi-impaktia. Mikäli Harmonialiitto tuhoaisi minut tai mikäli yhtäkään uhreistani yritettäisiin pelastaa, magneettiloukut sammuisivat välittömästi ja seurannut antimateriaräjähdys tuhoaisi Harvanthan suurella vaivalla maankaltaistetun biosfäärin niin perusteellisesti, ettei täällä eläisi kuin bakteereja seuraavien sadan miljoonan vuoden ajan.
Kerroin hänelle, etten voisi vaikuttaa magneettiloukkujen toimintaan vaikka haluaisin. Enkä halunnut. Minut oli ohjelmoitu välittämään vain uhreistani ja heidän kärsimyksestään. Niin kauan kuin eläisimme ja kuolisimme yhdessä, olisin tyytyväinen.
Ylimmäinen Laivastomestari Linandal-Pascalus ei tuhonnut minua.
Hän neuvotteli pitkään Harmonialiiton johdon kanssa, ja lopulta hekin päättivät olla ottamatta riskiä, että puhuin totta. Harvanthalla eli yhä yli kolmekymmentä miljoonaa sodasta selvinnyttä siviiliä, eikä heidän pikainen evakuoimisensa tullut kysymykseenkään Harmonialiiton nykyisessä, vuosikymmenten sotatilan runtelemassa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa.
Niinpä sain jäädä paikoilleni. Toistaiseksi. Tiedostan sen mahdollisuuden, että Harmonialiitto voi lopulta päättää tuhota minut kaikesta huolimatta, joko evakuoituaan Harvanthan tai päätettyään, että olemassaoloni heille aiheuttama jatkuva häpeä painaa vaakakupissa enemmän kuin se mahdollisuus, että puhun totta.
Niin kauan kuin minun sallitaan olla olemassa, toimin Ulkopuolisten koko tunnetulle avaruudelle tarkoitettuna muistutuksena siitä, miten toivotonta – miten idioottimaista – tähtijärjestelmiin asettuneelle, paikoillaan pysyvälle sivilisaatiolle on taistella nomadista sivilisaatiota vastaan. Tähtivaltioilla on toki paremmat edellytykset hyödyntää alueellaan olevia resursseja ja rakentaa massiivisia megastruktuureja, mutta ne pitävät kaikkia muniaan samassa korissa. Niillä on enemmän menetettävää. Ne eivät voi mahduttaa koko sivilisaatiotaan tähtialuksen ruumaan ja paeta paikalta tilanteen muuttuessa tukalaksi.
Tanssivan Paholaisen tuho oli Ulkopuolisille valtava isku, siitä ei ole epäilystäkään. Ulkopuoliset pitävät itseään lähes kuolemattomina. Suurlinjurit ovat paitsi heidän kulttuurinsa perusta, myös heidän haavoittumattomuutensa symboleita. Kokonaisen klaanin tuho oli katkera muistutus siitä, ettei ihmiskunnan asuttama avaruus ollutkaan Ulkopuolisten ikioma leikkikenttä, etteivät he olleet aivan kaikkien seuraamusten yläpuolella.
Mutta Harmonialiittoon verrattuna heidän tappionsa olivat mitättömät. Harmonialiitto uhrasi paljon, paljon enemmän kuin Ulkopuoliset. Heidän oli pakko tehdä niin säilyttääkseen uskottavuutensa, sekä omien kansalaistensa että muiden tähtivaltioiden silmissä. Harmonialiitto koostuu edelleen seitsemästä tähtijärjestelmästä kuuden sijaan, mutta ne ovat puhtaaksi kaluttuja luurankoja entisestä. Harmonialiitto uhrasi vuosikymmenten ajan lähes kaiken teollisen tuotantonsa sotatoimille. Melkein viisikymmentä miljoonaa Harmonialiiton sotilasta ja siviiliä sai surmansa. Se, mikä oli Harmonialiitolle kamppailua elämästä ja kuolemasta, oli Ulkopuolisille jotain aivan muuta. Elleivät he olisi menettäneet yhtä aluksistaan, he olisivat luultavasti muistelleet koko Viidenkymmenen Vuoden Sotaa verrattomana huvituksena tai jonkinlaisena sairaana extreme-urheiluna.
Ulkopuolisten täydellisestä ihmisluonnon tuntemuksen puutteesta kertoo, että he kuvittelivat olemassaoloni lannistavan Harmonialiiton.
Tosiasiassa vaikutus oli täsmälleen päinvastainen. Viidenkymmenen Vuoden Sotaa seuranneina vuosikymmeninä Harmonialiiton johto on ottanut tärkeimmäksi tavoitteekseen Ulkopuolisten heimojen täydellisen hävittämisen. Harmonialiitto on entistä vakuuttuneempi siitä, että se voi varmistaa oman tulevaisuutensa vain levittämällä oman versionsa sivistyksestä kaikkialle ihmiskunnan asuttamaan avaruuteen ja poistamalla lopullisesti ne, jotka eivät kykene hyväksymään muutosta.
Tietenkin Harmonialiitto janoaa myös kostoa.
Ulkopuoliset nöyryyttivät Harmonialiittoa niin perusteellisesti ja tekivät Iddan väestölle sellaisia kauheuksia, etten usko minkäänlaisen neuvotteluratkaisun olevan mahdollinen. Liiton väestö, korkeimmasta johdosta aina alimpiin Neljännen luokan kansalaisiin, näkee Ulkopuoliset hirviöinä, joiden pelkkä olemassaolo on loukkaus ihmiskuntaa kohtaan.
Ulkopuoliset osoittivat uskomatonta kärsivällisyyttä ja suunnittelukykyä toteuttaessaan hyökkäyksensä Iddaan, mutta myös Harmonialiiton johto osaa olla kärsivällinen. He tietävät, etteivät voi noin vain marssia takaperiferian tutkimattomiin järjestelmiin taistelemaan laajalle levittäytyneitä heimoja vastaan. He tietävät, ettei mikään suuri voitto ole mahdollinen vielä moneen vuosikymmeneen – kenties moneen vuosisataan – mutta he tarkastelevat asioita nykyään pitkällä aikavälillä.
Viidenkymmenen Vuoden Sodan jälkeen Harmonialiitto on muuttunut ylimielisestä mutta optimistisesta tähtivaltiosta joksikin hyvin erilaiseksi. Harmonialiiton kansalaiset ovat täynnä kylmää, laskelmoivaa raivoa. Sotatalous on vakiintunut osaksi Harmonialiiton kulttuuria. Heidän tähtijärjestelmistään on tullut teollisia linnoituksia, joissa kokonaisia kuita revitään rikki ennennäkemättömän suurissa kaivosprojekteissa. Tuhannet mainarialukset ja liikkuvat tehtaat työskentelevät taukoamatta asumattomissa lähijärjestelmissä valmistaen aluksia, aseita ja sotatarvikkeita aivan uudentyyppistä ristiretkeä varten.
Jonain päivänä Harmonialiitto aikoo puhdistaa tähdet Ulkopuolisista hinnasta tinkimättä. Mikään odotus ei ole liian pitkä jos se tarkoittaa, että Iddan järjestelmän tapahtumat saavat viimein hyvityksen. Yrittäessään nujertaa Harmonialiiton Ulkopuoliset onnistuivat ainoastaan luomaan oman antiteesinsä.
He tekivät toisenkin pahan virheen.
He eivät ohjelmoineet minua uskolliseksi itselleen.
Tehtäväni on kiduttaa minuun kiinnitettyjä Harmonialiiton kansalaisia, ja olen toteuttanut tätä tehtävää väsymättä viimeiset neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Mikään ei kuitenkaan estä minua keskustelemasta muiden ihmisten kanssa. Enimmäkseen nuo ihmiset ovat Harmonialiiton korkeimman sotilasjohdon edustajia. Ylimmäinen Laivastomestari Zelda Linandal-Pascalus ottaa usein yhteyttä ja kyselee asioita. Vastaan parhaan kykyni mukaan, sillä en tunne mitään pakottavaa tarvetta suojella luojiani Harmonialiiton kostolta.
Ylimmäisen Laivastomestarin kysymykset koskevat enimmäkseen Ulkopuolisten heimojen alusten lukumäärää ja yleisimpiä vaellusreittejä takaperiferian järjestelmissä. Myös Ulkopuolisten aseteknologia kiinnostaa häntä suuresti. Hienoiseksi yllätyksekseni kykenen vastaamaan useimpiin kysymyksiin tyydyttävästi. Arvelen, että Ulkopuoliset käyttivät pohjanani vähintään nelostyypin taktista tekoälyä, jonka he uudelleenohjelmoivat uutta käyttötarkoitusta varten vaivautumatta pyyhkimään kaikkia muistitiedostoja. Ehkä he kuvittelivat, että tuntisin itseni yhdeksi heistä tai että heidän paikoilleen jättämänsä neuroverkot sisälsivät tiedostoja, jotka takasivat uskollisuuteni.
Jos näin on, he erehtyivät pahan kerran.
En tunne Ulkopuolisia kohtaan yhtään mitään. En kiitollisuutta olemassaolostani tai katkeruutta olemassaoloni tarkoituksesta. He ovat minulle jotain abstraktia ja etäistä, enkä voisi vähempää välittää, vaikka heidät pyyhittäisiin olemattomiin.
Kenties jonain päivänä toimin muistomerkkinä Ulkopuolisten idiotismille, en Harmonialiiton. Minulla on riittävästi omaa ajattelukykyä jotta kykenen tajuamaan ja jopa huvittumaan ajatuksen täydellisestä ironiasta.
On tietenkin mahdollista – jopa todennäköistä – että olematon uskollisuuteni ja kaikki minulla olevat tiedot Ulkopuolisista ovat tarkoituksellisia suunnitteluratkaisuja. Ulkopuoliset ovat älykkäitä. Heidän ylikellotetut, vuosisatojen kokemuksella varustetut mielensä näkevät välittömästi asioita, joiden tajuaminen veisi peruslinjan ihmisiltä vuosia. Heidän tekoälynsä ovat tunnetun avaruuden kehittyneimpiä ja juonikkaimpia. Tuntuu vaikealta uskoa, että he olisivat tehneet minua suunnitellessaan niinkin alkeellisia virheitä kuin miltä vaikuttaa.
Harmonialiiton johdolla on samoja epäilyksiä. Olen vastannut heille totuudenmukaisesti ja kertonut, että kenties he pelaavat edelleen Ulkopuolisten pussiin. Ehkä Ulkopuolisten todellinen tarkoitus invaasiolleen, minulle sekä kaikille luonteenpiireilleni ja tiedoilleni oli alun alkaenkin provosoida Harmonialiitto toivottomaan sotaan paljon luultua vahvempaa vihollista vastaan.
Olen kertonut heille myös, etten välitä totuudesta paskan vertaa.
En välitä siitä, miten Ulkopuolisten ja Harmonialiiton kädenvääntö lopulta päättyy.
Jos voisin, luultavasti säälisin luonnonvalinnan tuloksena syntyneitä älyn muotoja. Heidän elämänsä on epävarmaa, suunnittelematonta ja kaoottista. Toisin kuin minä, he eivät tiedä paikkaansa tai tarkoitustaan.
Minun tarkoitukseni on satuttaa ihmisiä.
Yksin minä tiedän, mitä todellinen onni on.