Arthur C. Clarke

Arthur C Clarkelta on aikoinaan tullut muutama todella tajuntaa räjäyttävä teos. Päällimmäisinä tulevat mieleen Kadonnut Menneisyys, Lapsuuden Loppu, Marsin Aamunkoitto ja tietenkin Avaruusseikkailu 2001 ja sen jatko-osat. Clarke joko menee huikeisiin ulottuvuuksiin tai, kirjoittaa sangen realistista selviytymistarinaa. Ensimmäinen lukemani kirja, Selene 1, oli juuri tuollainen selviytymistarina. Kadonnut Menneisyys taas on mielikuvitusta kiihdyttävä, jopa miljardi vuotta tulevaisuuteen sijoittuva kertomus. Onko täällä muita Clarken faneja?

Kyllähän Clarken kirjoissa on tiedollisesti vanhentuneita piirteitä ja muutamat myöhäiset teokset ovat heppoisia. Paratiisin suihkulähteissä on vielä hetkensä. Olennaisinta on kai kuitenkin Clarken järkevä, utelias ja leppoisa perusasenne maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Sellainen tuntuu nykymaailmassa jo uhanalaiselta.

Onko Paratiisin Suihkulähteet se, missä rakennetaan kiertoratatorni auttamaan pehmeitä lähtöjä avaruuteen? Se on taas niitä selviytymistarinoita ja ihan sujuva sellainen. Clarken teksti on toki tiedollisesti osittain vanhentunutta, siksi hänen lennokkaammat teoksensa kiinnostavat nykyään enemmän. Myöhäisemmän kauden kirjoista en piittaa minäkään, Clarke kadotti niissä jonkin langan, mikä klassikoissa lukijaa viehätti.

Itselleni ”Tähtiaika”-novellikokoelma oli nuorena todella huikean innostava kirja, joka tuli luettua melkomoisen monta kertaa. Asimovin ohella Clarke toimi porttina tieteiskirjallisuuteen – joskin 70-luvulla ei kovin monia muita portteja suomennoksina ollut saatavillakaan. 8-)   Edellä mainittujen ohella vaikutuksen teki myös ”Uhka avaruudesta” (”Rendezvous with Rama”) ja ”Imperial Earth”, jota ei liene koskaan suomennettu: jälkimmäinen pitäisi lukea uudestaan, oliko se sitten niin hyvä...