Kirjojen (kierrätys)arvo?

Olen viime aikoina valmistellut tädin muuttoa Helsingistä takaisin kotipaikkakunnalleen, josta hän lähti 19- ja minä 16-vuotiaana maailmalle. Täti on viisaasti vuosien varrella hankkiutunut suurimmasta osasta maallista tavaraansa enimmäkseen eroon, mutta kirjoja hänellä oli vielä pari kolme sataa kappaletta. Osa, mutta aika pieni osa niistä lähtee hänen mukanaan, ja vielä pienempi osa (toistaiseksi kahdeksan nidettä) tulee minun (ja Dynin) kirjahyllyyn, mutta lopuille pitäisi keksiä jotain tulevaisuutta. Koska me molemmat olemme kirjanystäviä, emme aio vain repiä kansia irti ja heittää kirjoja jätteisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että jos kirjoja olisi paria Lundia-hyllyllistä enempää, tai jos olisi kiire, se olisi varmaan ainoa tehtävissä oleva asia.   Kyllähän minä itsekin olen kirjoja [i]halvalla[/i] ostava ihminen, ja tiedän valitettavan hyvin, että kirjojen ostaminen trendinä vähenee, ja varsinkin viimeaikaisen kotitalouksien varallisuuskehityksen valossa on sinänsä ymmärrettävää, että kovin helposti vanhoja kirjoja ei kiertoon saa, varsinkaan jos haluaisi joko niistä rahaa tai varmistaa sen, että ne pääsevät hyvään kotiin. Ketään ei yllätä se, ettei Valittujen palojen lyhennelmille tai joka taloudessa aikoinaan olleille perustietokirjoille ole markkinoita, mutta se, että esimerkiksi Baudelairen, Hessen ja Tulenkantajien tapaiset klassikot eivät mene divareihin tai muutenkaan kaupaksi oli vähemmän ennakoitavaa.   Jos aikaa olisi vielä enemmän, myisimme varmaan yksittäisiä kirjoja eri kanavia käyttäen, mutta nyt se taitaa olla mahdottomuus. Joitain osakokoelmia siten kuitenkin on saatu eteenpäin. Esimerkiksi 60- ja 70-luvuilla painetut Pohjois-Korean ja Neuvostoliiton kommmunistiset propagandajulkaisut saadaan todennäköisesti viinipullon hinnalla aiheesta kiinnostuneelle ihmiselle, saman aikakauden biologian yliopistolliset oppikirjat tiedekirjoihin erikoistuneelle antikvariaatille ja ylioppilas- ja osakuntaelämää käsittelevät teokset eräälle entiselle aktiiville historian alumnille.   Mutta sitten on esimerkiksi Eino Leinon koottuja runoja, Steinbeckin elämäkerta ja paljon eurooppalaisen kirjallisuuden klassikoita, eivätkä ne näytä menevän oikein minnekään. Onneksi ilmaiseksi kirjoja (myyntiin, ei hävitettäväksi) ottavat Helsingin eläinsuojeluyhdistys ja pari muuta varsin luotettavaa toimijaa vastaan täällä pääkaupunkiseudulla. Muualla tilanne lienee vielä huonompi.   Mutta noin yleisesti ottaen satunnaisen kirjan rahallinen tai kierrätysarvo taitaa olla jotakuinkin nolla ellei negatiivinen tätä nykyä. Suomessa on tiedetysti ollut aktiivinen lukijakansa, ja verrattuna muuhun maailmaan toki niin on yhä. Mutta entisiin aikoihin verrattuna meillä taitaa olla tässä maailman ajassa (sääli kyllä, minusta) paljon vähemmän tarvetta kirjoille kuin ennen, ja sitä kautta valtavat määrät kirjoja menossa roskiin seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä. Mitä ajatuksia se teissä herättää?

Itselläni oli saman kaltaista ongelmaa. Ei kyllä noin suuressa mittakaavassa. Kirjoista osa oli wanhoja ja uudempia.   On klassikoita kuten Danten Jumallallinen näytelmä, romeo ja julia yms. Teimme ratkeisun kävimme tarjoamassa niitä kaupungin kirjastolle. Ette usko kuinka ilahtuineita he olivat kun saivat kirjat.   Tällöin tiesin kirjojen pääsevän hyvään kotiin ja Danten kirja pääsi jopa museoon :)

[quote]mutta lopuille pitäisi keksiä jotain tulevaisuutta. [/quote]   Kysykääpäs Emmaukselta. Siellä on valitsemassa parhaita päältä kirjallisuutta tuntevia ihmisiä ja he tietävät, mikä saattaa edes teoriassa mennä hyväntekeväisyyskaupaksi. http://www.emmaushelsinki.fi/     Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen. Minä kuulun niihin omituisiin ihmisiin, että minulle kirja on ensi sijassa tarina ja sitten sen päälle esine. Esineitä ei pidä olla liikaa, kun tarina on hallussa. Siksi kierrätän melko surutta kirjani, eikä minulla ole valtavaa tursuavaa kirjahyllyä. Ja siksi pidän e-kirjoista. Suhtaudun hyvin harvoihin kirjoihin tunteellisesti. Ne ovat paperia, niiden magia on jossain aivan muualla kuin siinä muodossa. Jos tarina on heikko tai tieto vanhentunutta, minulla ei periaatteessa olisi suurta surua viedä kirjaa paperinkierrätykseen tai tehdä siitä kirjaveistosta.   Kyllä meillä on vähemmän tarvetta kirjoille kuin ennen. Mutta toisaalta sitä kirjallisuutta valuu joka suunnasta niin valtavan paljon enemmän kuin vielä muutama vuosikymmen sitten, että kirja esineenä ei enää ole mikään harvinaisuus. Jossain vaiheessa kirjoja -- esineitä -- vain kasautuu liikaa, ja silloin on kyettävä kysymään itseltään, mikä niissä oikeastaan on tärkeää ja merkittävää.

Nylkyn kertoma lahjoitus kirjastoon ilahdutti minua. Mukavaa, että löysitte tuollaisen ratkaisun.   Minä taas olen välillä tämän vastakohta. Tuntuu, että aina osuessani kirjaston poistomyyntiin sieltä pitää "pelastaa" joku upea teos. Tämähän vie Iivarin aloittaman keskustelun kirjojen jälleenmyyntiarvosta vielä pidemmälle. Jos teoksessa on kirjaston viivakoodit muovitettu kanteen, niin sellaista ei taida ottaa divarikaan.   Minä ostan kirjoja, joista erityisesti pidän. Jos kannessa lukee kaupunginkirjasto tai sisäsivulla poistomyynti, se ei ole haitannut minua, kunhan itse sivut ovat tallella ja luettavissa. Ensipainoksista tai pokkari/kovakantinen -sarjoista en ole koskaan erityisemmin välittänyt niin paljoa, että olisin sellaisia tietoisesti yrittänyt kerätä.   Kun kirjastojen poistomyynnissä olevat kirjat eivät myy, ne varmaan tuhotaan. Näin ainakin olen ajatellut, ja siksi poistomyynnistä on (hinnan lisäksi) helppo tehdä hankintoja. Nimenomaan "pelastaa" kirjoja. Toisaalta olen ostanut poistomyynnistä muutaman kirjan myös askartelutarkoitukseen. Kyllä niille käyttöä löytyy! Kirjojen kaatopaikka on kammottavuus. Toisaalta, se mittakaava millä kirjoja tällä hetkellä jää "tarpeettomiksi" ja poistettaviksi, on varmaan valtava.

[quote="StaCa" post=35880]Minä kuulun niihin omituisiin ihmisiin, että minulle kirja on ensi sijassa tarina ja sitten sen päälle esine.[/quote]   Minullekin kirja on pääasiassa sen sisältämä tarina, mutta juuri sen vuoksi kotoani löytyykin pursuileva kirjahylly ja Kindleltä kasa e-kirjoja, koska kirjailija Laura Millerin sanoin "[i]Buying a book is not about obtaining a possession, but about securing a portal[/i]".   Päätös hankkia kotiin oma kirjasto syntyi jo nuorena huomatessani, miten usein paikallisesta kirjastosta oli kiinnostavia teoksia yksinkertaisesti kadonnut. Sellaisia, joita ei missään muutenkaan enää myyty. Siitä syystä pyrin hankkimaan parhaat portaalit omaan hyllyyni, että tarinan voi tulevaisuudessa joko kokea uudestaan tai jakaa sen helposti muiden sitä kokemattomien kanssa.

Mun suhtautuminen kirjoihin on jotenkin kummallisesti kahtiajakautunutta, ensinnäkin kirja on sen sisältämän Tarinan "kuori" tai manifestaatio :) ja toisekseen esim. tietokirja tai ei-fiktiokirja on kyseisen tiedon ilmentymä, tämänvuoksi en pysty heittämään kirjaa roskiin koska jotenkin se tuntuisi siltä että heittää kyseisen tarinan tai tiedon roskiin esim. epäkelpona tai muuten negatiivisenä.. Toisaalta en myöskään voi suoriltakäsiltä polttaa kirjoja koska noh, se tuntuisi jotenkin niissä olevan tarinan, tiedon tai kirjan kirjoittajan kieltämiseltä tai "häpäisyltä".   Itselle ainut keino päästä eroon kirjoista on siis joko a) laittaa ne kiertoon tai b) polttaa sivu kerrallaan, missä toki esim. jonkin tietokirjan kanssa voi vierähtää jokunen tovi.. Kierrätyskirjojen ostaminen ei taas ole ongelma jos niissä oleva Tarina tai Tieto on mulle uusi...   hmm.. tulikohan selitettyä tarpeeksi vaikeasti, yksinkertainen asia...

[quote]Siitä syystä pyrin hankkimaan parhaat portaalit omaan hyllyyni[/quote]   Parhaat, kyllä. Mutta luen myös paljon kirjallisuutta, josta tiedän, etten lue toista kertaa. Sellaisia en hamstraa, ja jos hankin itselle (ulkomailla asuvana en voi jatkuvasti käyttää kirjastoa), niin kierrätän eteenpäin melko surutta.   Mutta siis, vaikka vähän huonosti selitinkin, kirjalla on painettuna, kovekantisena opuksena minulle hyvin vähän itseisarvoa. Olen kiinnostunut tarinasta, ja se voi olla vaikka ääneen kerrottu, nenäliinalle tai fb-päivitykseen kirjoitettu tai e-kirja. Sen takia en pidä ilmaisusta "oikea kirja". Vaikka paperipinkka tuoksuisi kuinka hyvälle, se ei ole mitään ilman tarinaa, ja toisaalta tarina ei läheskään aina ole alisteinen muodolle (tälle on toki poikkeuksia).   Mutta tämä meni jo sivuraiteille.

Haluan omistaa ensisijaisesti kirjoja, joita on jo vaikea saada kirjastosta joko iän tai harvinaisuuden takia, mutta joista olen pitänyt ja joita tiedän haluavani lukea uudelleen. Keräsin mm. Margit Sandemon 47-osaista [url=http://www.risingshadow.fi/library/series/119-jaakansan-tarina]Jääkansan tarinaa[/url] oikeasti hyvän tovin, mutta koska sillä on väliä minulle, käytin siihen huoletta sekä aikaa että rahaa. Näitä ei saa e-kirjoina talteen eikä enää edes kaikista kirjastoista, painokset ovat olleet osasta sarjan kappaleita sen verran pieniä. Ja varmasti tällaista 'kioskikirjallisuutta' osa ihmisistä heittää ihan surutta pois.   Nämä ja muutamat muut 'aarteeni' (muutamat on suhteellista tosin näillä hyllymetreillä) saavat luvan seurata mukanani tai ainakin kuulua varastooni kunnes joku sitten minun jälkeeni keksii niille jotain muuta käyttöä, tai heittää pois. En suhtaudu kirjojen poiskaan heittämiseen mitenkään nihkeästi, sillä jossain vaiheessa paperi on vain paperia. Kiva, jos kirjan elämä jatkuu jossakin, mutta ei paperikirjojakaan ole tarkoitettu ikuisiksi.   Summa summarum, väittäisin, että vanhalla kirjalla on arvoa niin pitkään kuin lukija antaa sille sellaista. Jos uutta lukijaa tai jälleenmyyntipaikkaa ei kohtuullisen vaivannäön seurauksena löydy, kirjan arvo on nolla. Niin ne menevät roskalavalle ne mummojen perintövaasit ja kaappikellotkin, jos kukaan ei niitä enää tarvitse, vaikka miten nättejä ja muistorikkaita olisivatkin.

Kysynnän vähenemisen lisäksi jälleenmyynti- ja keräilyarvoon vaikuttavat ehkä myös aineelliset seikat. Kaupungeissa asutaan ahtaasti. 80-luvun lopulle asti käytettiin paljon helposti kellastuvaa paperia. Vanhentunut graafinen suunnittelu tai muuten tylsä ulkoasu ei istu nykykuluttajille, jotka haluavat sisustaa asuntonsa yhtenäisesti pelkistetysti. Käännöskirjallisuutta ja klassikoita on suomennettu melko hajanaisesti eivätkä kaikki käännökset ole enää ajan tasalla.   Kirjoja on julkaistu monenkirjavissa sarjoissa, mutta ainoa jota voi sanoa onnistuneeksi brändiksi on Keltainen kirjasto. Jos kustantajat pystyisivät yhteistyöhön ja valtio tarjoaisi käännöstukea, laatukirjallisuutta voitaisiin ehkä julkaista ja uudelleenjulkaista kustantajien yhtenäisessä sarjassa. Kirjakaupoissa löytäisi etsimänsä yhtenäisen selkämysvärin avulla. Uudelleenjulkaisu kovakantisenakin kävisi helpommin, kun vähemmän tunnettu kirja saisi voimaa sarjan osana.

Se riippuu tietysti kirjasta, onko sillä jälleenmyyntiarvoa. Suosittujen kirjailijoiden out of print -teoksista maksetaan antikvariaateissa. Esimerkiksi myin juuri huonokuntoisen version Pratchett-Gaimanin Hyvistä enteistä antivariaattiin kympillä, ja olen sitä mieltä, että halvalla meni.