Kiertoradalla
Alkuteos ilmestynyt 2023. Suomentanut Johanna Laitila. Kannen kuvitus: Aino-Maija Metsola. Sidottu, kansipaperi.
Booker-palkinto 2024.
Booker-palkittu, lumoava romaani on kuin rakkauskirje Maalle avaruudesta.
Avaruusasema Maata kiertävällä radalla. Miehistönä kaksi kosmonauttia ja neljä astronauttia eri puolilta maailmaa. Vuorokauden aikana he kiertävät Maan kuusitoista kertaa, näkevät lukuisat auringonnousut ja -laskut.
Japanilainen Chie saa avaruuteen tiedon äitinsä kuolemasta. Pietro seuraa Tyynellämerellä kasvavaa supertaifuunia, joka lähestyy hänen ystävänsä kotisaarta. Nell kaipaa miestään, Anton päättää erota vaimostaan.
Lukija pääsee osaksi avaruusaseman rutiineja, mutta ei ole koskaan yhtä vahvasti tuntenut olevansa Maan asukas. Kiertoradalta katsottuna ihminen on sekä tuhoa että ääretöntä rakkautta.
Käyttäjät lukeneet myös
Samantha Harvey
Samantha Harvey (s.1975) on englantilainen kirjailija, joka on julkaissut viisi romaania sekä unettomuutta käsittelevän omakohtaisen tietokirjan The Shapeless Unease. Romaani Kiertoradalla voitti Booker-palkinnon vuonna 2024.
"Sukupolvensa Virginia Woolf." THE TELEGRAPH
Otavan kirjasto
”Otavan kirjasto -sarjassa on julkaistu korkealaatuista maailmankirjallisuutta jo vuodesta 1982. Sarjan kirjailijat ovat arvostettuja ja palkittuja modernin maailmankirjallisuuden mestareita.”
Otavan kirjasto sisältää tällä hetkellä 246 kirjaa, sekä 20 sarjaa täydentävää teosta.
Alasarja MaddAddam-trilogia

