Tarzan ja leijonamies

Jokainen Tarzan-kirjoja lukenut tietää, että Afrikan viidakot kätkevät uumeniinsa ihan älyttömästi erilaisia kadonneita kaupunkeja ja sivilisaatioita, mutta sarjan seitsemästoista osa "Tarzanin kaksoisolento" (Karhu, 1952) pystyy tuomaan kuluneeseen asetelmaan vielä jotain uutta.

Kerran tooisiensa jälkeen tyttö yritti vakuuttaa itselleen, että näki unta. Kaikki hänen entiset kokemuksensa, ja tietonsa todistivat nämä viime tuntien aikaiset fantastiset kokemukset täysin mahdottomiksi. Ei voinut olla olemassa sellaisia otuksia kuin englantia puhuvia, pelttoja viljeleviä ja kivilinnoissa asuvia gorilloja. (s. 107)

... joilla on vieläpä sellaisia nimiä kuin Henrik VIII, Thomas Wolsey ja Katariina Aragonialainen. Ja tästä kaikestahan on kiittäminen kahjoa englantilaissyntyistä tiedemiestä, jonka geenikokeet ovat menneet varsin pitkälle, itse asiassa niin pitkälle että hän tehnyt itsestään ihmisapinan ja ihmisen välimuodon ja kutsuu itseään Jumalaksi!

Ei siis ihme, että parinsadan sivun mittaisessa kirjassa Tarzan joutuu siis tekemään hiki hatussa hommia saadakseen pelastettua amerikkalaisen elokuvaryhmän niin kuolemalta kuin sitä kamalammalta kohtalolta!