Susannan laulu

Roland ja hänen ka-tet:insa on yhä vahvasti koossa, mutta ensimmäistä kertaa sitten muodostumisensa jälkeen se joutuu fyysisesti hajalleen. Toisin sanoen eri paikkoihin eri ajoissa. Ja eri maailmoissa. Kuten kirjan ninestä ja takakansitekstistäkin käy ilmi (huomautan vain siksi, että tarkoituksella koitan välttää spoilausta arvioissani), kietoutuvat tämän osan tapahtumat vahvasti enemmän tai vähemmän Susannahiin ja hänen (sekä myös jonkin hänessä olevan) merkityksensä koko kohtalokkaan retken kannalta kasvaa aivan uusiin mittasuhteisiin. Mutta ei hän suinkaan ole ainoa henkilö, jolle käy näin, eräs muuan kirjailija osoittautuu kiehtovalla tavalla dramaattisesti koko retken ja tarinan kannalta ratkaisevan tärkeäksi henkilöksi.. Ja juuri tämän takia ka-tet on joutunutkin hajaantumaan, sillä asioita on useita vielä hoidettavana, ennen kuin Tornille voidaan viimein saapua. Oikeastaan juuri tuollainen fiilis kirjasta vahvasti jääkin.. Siis tavallaan valmistelua ja eräänlaista tunnelman tiivistymistä ja nostatusta varsinaista finaalia, viimeistä osaa varten. Kirja onkin ehkä hieman yllättäen reilusti lyhyempi kuin osat IV ja V, mutta mistään "välipalasta" ei todellakaan voida puhua, oikeastaan päinvastoin, tämän kirjan tapahtumilla on dramaattisella tavalla ehkäpä jopa tähän asti ratkaisevin merkityksensä koko seikkailun kannalta, vaikka eppisyydessä ei kuitenkaan ylletä aivan Velhon tai Callan susien tasolle.

Susannan laulun yllätti olemalla oikeasti hyvä kirja. Se herätti samanlaisia tuntemuksia kuin kolme ensimmäistä osaa aikoinaan. Kirja oli juuri sopivan pituinen verrattuna ylipitkiin neloseen ja viitoseen. Mitään turhaa venytystä ja menneiden tapahtumien kertomista ei nähty, vaan toimintaa oli alusta loppuun ja juoni eteni kunnolla.

Alkoi vihdoinkin tuntua siltä, että kaiken sarjassa tapahtuneen taustalla on yhteinen juoni ja tarina voi saada järkevän päätöksen. Maailmasta ja sen historiasta kerrottiin kiinnostavia tietoja, mikä auttoi hahmottamaan paremmin tapahtumia. Pidin myös siitä, että pääpahikseen Purppurakuninkaaseen viitattiin jatkuvasti. Lukiessa todellakin tuntui siltä, että Mustan tornin kaatuminen on lähellä.

Eniten kirjassa häiritsi lopetus: tapahtumat jäivät täysin auki. Susannan laulu ei pärjännyt kolmelle ensimmäiselle osalle, mutta voitti selvästi kaksi edellistä. Se on mielestäni paras Musta torni -romaani sitten Joutomaan, sarjan päätösosa alkoi tämän jälkeen kiinnostaa ihan uudella tavalla.