Sudenveri

Tarinaa kerrotaan kolmen minäkertojan näkökulmasta. Martta on ihmissusi, Lauman matriarkka, jonka päämäärä on säilyttää viimeiseen asti Lauma ja suojella sen paljastumiselta ulkopuolisille. Varga on Laumasta irtautunut nuori nainen, joka elää ihmiselämää kaupungissa. Marraskuu on Vargan rakastettu, joka on tietämätön Laumasta. Menneitä tapahtumia kerrotaan takaumien kautta.

Minä muotoisen kerronnan vuoksi, kirjassa on toistoa. Samoja tapahtumia käydään eri kertojan näkökulmasta. Juoni ei ollut itselleni niin mielenkiintoinen, että jaksoin kiinnostuneesti seurata samoja tapahtumia useaan otteeseen. Vuorotellen kerrotaan susihahmojen elämää ja vuoroin ihmissuhde kuvioita. Kirjan yhtenä sanomana on olla rohkeasti ja peittelemättä se mikä olet.

Tähtiarvioni on subjektiivinen näkemys niin kuin tapanani on antaa. Neutraali tähtimäärä ei tarkoita sitä, että kirja olisi huonosti kirjoitettu tai muutakaan. Henkilökohtaisesti en ole vaan mieltynyt juoneen, missä pääpaino on suhteissa, olivat ne suhteet susien tai ihmisten. Toinen kritiikin aihe on juonen hidas eteneminen ja toiston määrä. Minulle tarina olisi toiminut lyhyempänä kertomuksena.

Houkutuksen jälkeen ilmestyvät ihmissusikirjat tuntuvat lähtökohtaisesti melko epäilyttäviltä tapauksilta. Kyseisessä alagenressä julkaistaan melko paljon roskaa, joten ennakkoasenteet ovat varsin tarpeellinen suojakeino, mutta Sudenveri onneksi osoittaa ne vääriksi.

Viime vuosien paranormaalien romanssien buumin sijaan Sudenveri sijoittuu samaan jatkumoon sellaisten klassisten teosten kuin Sudenmorsian kanssa. Romanssiakin kirjasta löytyy, mutta kyseessä ei ole amerikkalainen teiniromanssi siirrettynä suomalaisiin maisemiin, vaan kirjailija on fiksusti kirjoittanut siitä minkä oikeasti tuntee. Tunnustan itsekin olevani tiettyyn pisteeseen asti "amerikkalaisuuden ihailija", mutta on erittäin tärkeää että suomalaisessa kirjallisuudessa pureudutaan myös leimallisesti suomalaisiin teemoihin ja kipupisteisiin Sudenveren tavoin.

Minäkerronta on jostain syystä erityisesti suomalaisten nuortenkirjailijoiden suosiossa, ja siksi sen taitamattomien käyttäjien teksteistä aistii yleensä kyseisen genren kaikuja, mutta Sudenveressä kerrontatapa on perusteltu näkökulmanvaihdoksin ja toimii melko hyvin, vaikka kaikkia sudenkuoppia (ehheh) ei olekaan vältetty. Anu Holopaisen tavoin Kangasvuon feministiset ja muut agendat runnovat välillä muun tarinan alleen, mikä voi olla hyvä tai huono asia, riippuen siitä mitä lukija kirjalta odottaa. Sudenveri toiminee mainiona Houkutus-sukupolven ponnistuslautana aikuisempia teemoja käsittelevään kirjallisuuteen tai toisaalta hyvänä spekulatiiviseen fiktioon tutustuttavana hybridinä "Ennen päivänlaskua ei voi"-teoksen tavoin.

Suomeen sijoittuvassa tarinassa päästään uppoamaan hiukan sota-ajan muistelmiin, susilauman elämään ja erilaisuuteen. Minusta tässä oli mielenkiintoista se, miten kirjoittaja oli osannut kuvailla susilauman elämää ja käyttäytymistä, niiden hierarkiaa. Vaikka suden sisällä oli ihminen, ohjasivat vaistot sutta metsästämään, johtamaan laumaa, merkkaamaan reviiriä ja lisääntymään sopivan kumppanin kanssa.

Susien kanssakäyminen oli oikeastaan kirjan mielenkiintoisinta antia. Vargan ja Marraskuun kumppanuus lisäksi rakoilee, koska Varga ei voi kertoa rakastetulleen susipuolestaan. Lauman olemassaolo ei saa vaarantua. Lisäksi kuvioihin astuu epämuotoinen poika, joka ei tunnu kuuluvansa susien maailmaan, jossa sitä syrjitään kummallisen tuoksun vuoksi. Laumassa eläminen on raakaa eikä heikkoja säästellä. Lauman selviytyminen ja pentujen olemassaolo on täysin kiinni Laumasta eikä se aina ole kaunista luettavaa. En oikein tiedä pidinkö tästä kirjasta. Se ei aivan yltänyt siihen kategoriaan, josta eniten pidän, mutta lukihan tämän kerran.