Rautaliekki

Violet Sorrengail on selvinnyt kaikkia todennäköisyyksiä vastaan ensimmäisestä vuodestaan Basgiathin sotakorkeakoulussa. Toinen lukuvuosi tuokin Violetille uudet haasteet tullessaan ja pian myös koko Navarren tulevaisuus on vaakalaudalla.

Pidin Rautaliekistä enemmän kuin Siiveniskusta. Kun Siiveniskussa keskityttiin sarjan esittelyyn, vie toinen osa poliittisen juonittelun uudelle tasolle. Juoni on vauhdikas ja vie mukanaan – kunnes se sitten ei viekään. Mielestäni monet kohtaukset lyssähtävät kokonaan, aivan kuin niille ei olisi lopulta keksitty järkevää lopputulemaa. Ja mitä tapahtumista seurasi? Ei mitään. Seuraava kohtaus! Kirjan loppukohtaus ei tuntunut enää miltään sen jälkeen, kun lukijaa oli heitelty eestaas 800 sivun ajan.

Hahmot ovat mieleeni unohdettavia enkä vielä toisessakaan osassa tunne heitä kohtaan oikein mitään. Lohikäärmeiden henkilökuvauksiin on mielestäni panostettu paljon enemmän kuin yhdenkään ihmisen ja Andarna ja Tairn ovatkin mielestäni kirjan parhaat hahmot. Esimerkiksi Cat ansaitsee minun mielestäni enemmän.

Annan Rautaliekille kolme tähteä. Henkilöt ovat makuuni unohdettavia ja geneerisiä, esimerkiksi Violetia vihasin enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Juoni laahaa paikoin paikallaan ja tapahtumat tuntuvat monella tapaa merkityksettömiltä, koska ne eivät johda mihinkään. Juontakin enemmän paikallaan laahaa kuitenkin kirjan romanssi. Pidin kuitenkin kirjan poliittisesta juonittelusta ja kulissien kaatumisesta. Vaikka tapahtumat tuntuvat lopputulemaltaan melko merkityksettömiltä, joutuvat kirjan hahmot mielenkiintoisille seikkailuille – ja seikkailulle vietiin minutkin.