Heti ensimmäiseksi huomasin ilokseni, että jokaisessa sarjan osassa näkökulma vaihtuu. Se on huomattavan antoisaa ja avaa henkilöitä kiitettävästi lisää. Myöskin Mendanbar on kiva henkilö, joka katsoo maailmaa hieman eri tavalla kuin muut yleensä. Toinen osa on huumorilla höystettyä perusseikkailua, jota voi kaikkien osien tapaan lukea hymyillen.

Tähän kirjasarjaan upposi hyvillä mielin, ja lukea sai lähes jatkuvasti hymy huulilla. Ihanan leppoisa huumori ja rento ote sai minut onnistuneesti keskittymään ja uppoutumaan. Eikä edes tarvinnut purra kynsiä ja hermoilla jatkuvasti - kyllä Cimorene hoitaa. Siinäpä se: Mukavaa, kuinka päähenkilön hoksottimet raksuttavat jatkuvasti eikä vasta viime hetkellä, kuten monesti on tapana. Myös velhojen ja lohikäärmeiden luonteiden ympäri kääntäminen oli virkistävää. Olenkin aina pitänyt enemmän lohikäärmeistä kuin parrakkaista tietäjävelhoista. Kirjasarja on raikas, ja hahmogalleria paranee paranemistaan osien myötä. Hyvän mielen tuoja!

Itse olin taas sitä mieltä, että edellinen osa oli paljon mukavampi lukea kuin tämä. Pidin Christopheria viihdyttävimpänä kertojana, kun taas April oli hieman halju. Sain uteliaisuuttani luettua sarjan loppuun, enkä sen perusteella suosittelisi sitä. Koko viimeinen osa tuntui olevan pelkkää pohdistelua ja valmistelua - ja sitten sarja loppui. Ristiriitoja ja ongelmia kasattiin päällekkäin viimeiseen asti, mutta mitään muuta ei saatu vapauttavasti käsiteltyä kuin se, pääsevätkö he pois Everworldista vai eivät. Se asia minua kiinnostikin vähiten. Avoimia loppuja saa olla kirjoissa, mutta ei näin suurta osaa tarinaa saisi heittää lukijan työpöydälle. Sarjalla olisi ollut vielä paljon annettavaa, mutta kirjailija toimi laiskasti ja töykeästi. Eipä hänen amerikkalaista kulttuuria pursuava kirjoitustyylinsä ollutkaan kovin kehuttava.

Tämän kirjan kertojana on April. Hänestä minulla ei ole kovin suurta mielipidettä, joten arvosanani oli hieman löyhemmin perustein laitettu. Sarja parani ensimmäisestä osasta, mutta tälle kirjalle laitoin kaksi tähteä siksi, että teksti töksähteli ja siitä oli vaikea saada kiinni. Jos tämä asia olisi paremmin, olisin hyvin voinut antaa tällekin kolme tähteä. Jatkan sarjan lukemista, sillä tarina on mielestäni mielenkiintoinen, ja sitä paitsi seuraavan kertojan pitäisi olla Jalil. Hänestäkin haluan selkeämmän kuvan.

Sarjassa parasta on se, kuinka nelikon eri jäsenet ovat kertojina eri kirjoissa. Tässä kirjassa vuorossa on Jalil. Hän on hahmona omasta mielestäni mielenkiintoisin. Kertojana pidän eniten Christopherista. Everworldin kerronta alkaa mennä taas ylämäkeä. Tekstin lukeminen helpottui, ja kirja on kauhistuttava sekä mielenkiintoinen. Kirjat aina loppuvat jonkinlaiseen 'cliffhangeriin', joten jos lukee tänne asti, jatkaminenkin on helppoa...

Sarja ei alkanut hyvin, mutta paranee luettavaksi viihteeksi myöhemmin. Lohikäärmeen lunnaat saa taas kertojakseen Davidin. Hänestä pidän vähiten siinä nelikossa, mutta kun tarina siirtyi takaisin hänen kerrottavakseen, häntä alkoi taas ymmärtää paremmin. Hänen sankariasenteensa on kuitenkin outoa. Tällä kertaa teksti oli helpommin luettavaa ja omasta mielestäni selkeämpää. Töksähtävät, yksisanaiset lauseet vähentyivät, tai ainakaan en niitä itse huomannut. Lyhyesti sanottuna, ihan mukavaa, viihdyttävää nuorille suunnattua pikkuluettavaa, jos vaan avoimin mielin jaksaa jatkaa sarjan lukemista.

Paras positiivinen yllätys tässä kirjassa oli se, että Davidin sijaan tapahtumia näytettiin seuraavaksi Christopherin silmin. Pelkäsin ensimmäisen kirjan jälkeen, että tästä tulee tavallinen pääosa sankari-vähäisemmät henkilöt -asetelma. Christopher oli hauskempi kertoja kuin David. Hän ei halua leikkiä sankaria kuten jälkimmäinen, ja hänellä tosiaan oli hauskoja vitsejä ja näkökulmia asioihin. Nuorten perus-höttö-fantasiasarja tämäkin on, eikä sitä voi suositella kaikille, mutta itse olen vielä "siinä iässä" että tykkäsin. Ensimmäinen kirja oli pettymys, mutta Christopher sai tämän kirjan - ja sarjan - paljon luettavammaksi! Jatkan lukukokemustani vähin äänin...

Tämä on selvää jatkoa Suklaatehtaan tapahtumille. Kaikkea sitä voikin tapahtua yhden päivän aikana! Suklaatehtaassa on mielestäni paremmin rakennettu tarina ja selkeä teema lasten kasvatuksesta. Lasihissi on enemmänkin seikkailuntäyteinen kirja, joka kertoo Vonkan ihmeellisestä maailmasta ja hänen pohjattomasta tiedostaan hieman enemmän. Tapahtumia riittää avaruusolioiden hyökkäyksestä nuorentavien pillereiden vahinkotapaukseen. Samanlaista suurta opetusta tähän kirjaan ei sisälly kuin Suklaatehtaan tapahtumiin. Lapset saavat tästä seikkailusta kuitenkin irti paljon, aivan varmasti!

Terry Pratchett on fantasian ja sen parodioinnin aatelia. Se on tähän alkuun sanottava. Kaikki Kiekkomaailma-kirjat ovat hauskoja ja saavat nauramaan, mutta tämä kirja on yksi niistä harvoista: Pyramidit sai minut nauramaan kovaan ääneen monen minuutin ajaksi - ja monta kertaa! Kun aloitin tämän lukemisen toisen kerran, muistin siinä olevan jotain erityisen hauskaa, mutta en muistanut mitä. Pelkäsin, että se ei enää olisi niin hauska. Mutta päinvastoin kävi: räjähdin taas nauruun. Tässä kirjassa on parasta persoonalliset henkilöhahmot. Erityisesti pidin sivuhenkilöistä, kuten arkkitehdista ja hänen riitaisista kaksospojistaan, sekä palsamoijasta ja hänen apulaisestaan. Tässä kirjassa tapahtuu paljon!

Mielikuvitusta riittää, se on varmaa! Täytyy vain ihmetellä, mistä Dahl on saanut ideansa kaikkiin herkkuihin, joista lukiessa tulee äkillinen hinku karkkikauppaan (vain pettyäkseen tavanomaisista tosielämän karkeista). Voi, kunpa saisi palasen Vonkan Erikoismureaa Kuohukermaista Herkkusuklaata! Kirja kertoo hyvin opettavasti, kuinka tietynlainen kasvatus vaikuttaa lapseen. Itse asiassa tämä kirja antaa opetuksen pikemminkin vanhemmille, jotka käyttävät vääriä kasvatuskeinoja! Omasta mielestäni Roald Dahlin kirjoihin kuuluu Quentin Blaken kuvitus, joten suosittelen kokeilemaan Sulo ja suklaatehdas -kirjaa!

Korpinportin jälkeen olinkin jo odottanut tämän jatko-osan tulemista, ja upeasti toinen kirja jatkaakin tarinaa. Tarina onnistui huijaamaan minua muutaman kerran. Ennalta arvattavuus oli vähissä (hieno homma!) ja jännitystä riitti. Lahjontaa, petosta ja salaperäisyyttä oli hykerryttävän paljon. Kylmä tähti ei ollut niin karmiva kuin Korpinportti, mutta Peruun sellainen ei olisikaan sopinut yhtä hyvin kuin jännä pakoilu. Pidin siitä, että mielestäni minun oli helpompi ymmärtää tämän kirjan kulkua kuin Korpinporttia. Itselläni on eniten vaikeuksia kuvitella miljöötä, mutta kirjailija tekee sen näissä kirjoissa paljon helpommaksi. Se auttoi minua pysymään tunnelmassa loppuun saakka.

No, jos on todella suuri Adamsin ja hänen vitsiensä fani, voi mielestäni jättää tämän kirjan lukematta ja antaa sarjan loppua neljänteen osaan. Adams oli itsekin pettynyt kirjaan, eikä olisi halunnut sarjan loppuvan tähän. Hän syytti siitä omaa huonoa vuottaan, ja sen todella aistii tästä kirjasta. Tarina ei ole läheskään niin hyvä kuin voisi olla. Itse kuvittelen, että ei, tämä ei kuulu siihen sarjaan. Kyllä, vaikka luinkin sen, kuvittelen että neljäs osa on viimeinen.

Kirja herätti kysymyksiä alusta loppuun asti. Mitä voimia Matt omistaa? Mitä kyläläiset hänestä haluavat? Mitä he puuhaavat kun Matt ei huomaa? Miten Matt pääsisi pois? Tämänkaltainen jännityskirja on minulle mieleen. Ihan kylmiä väreitä nousi niskaan. Luin kirjasta kaksi kolmasosaa päivässä, kun tapahtumat jännittivät niin. kesken en voinut jättää. Outoja aukkoja tarinaan jäi, ja toivon että niihin saa paremmin täyttöä seuraavissa kirjoissa. Nyt tekisi mieli tutustua myös muihin Vartijoihin. Keitä ne muut oikein ovat?

Pakko myöntää, että ensimmäisenä tahdon mainita kirjan kannen. Se on kaunis. Vaikka se onkin ehkä joidenkin mielestä liikaa, minut se houkutteli lukemaan kirjan. Vuosia sitten en ottanut tätä lainaan, koska pelkäsin sen piilottelevan jotain vähemmän hienoa. Olin nyt tietysti ottanut selvää kirjasta. Tämänkaltaista kirjaa en ollut ennen lukenut. Se, että kirjassa on kaksi kertojaa eli kaksi näkökulmaa, oli jotain uutta minulle. Positiivinen yllätys. Kun kertoja vaihtuu, vaihtuu fontti. Myös välisivun otsikon kuva (joka on Roddylla ja Nickillä erilainen) kasvaa kirjan myötä, minkä seuraaminen on jotain todella hauskaa. Roddyn fontti olisi tosiaan voinut olla hieman suurempaa. Yksityiskohdissa loistavat etenkin henkilöt. Kaupunkien henkilöhahmot, oudot sukulaiset, eläimet ja monet muut. Se, että mitättömiltä tuntuvat asiat aikaansaavat niin valtavia muutoksia, ei olisi heti arvannutkaan. Yllätys on aina hyvä asia. Annoin kirjalle kolme tähteä kuitenkin siksi, että pääsin lukemisen turbovaihteelle vasta vähän ennen puoltaväliä kirjassa. Silloin alettiin päästä kunnon vauhtiin, oman lukukokemukseni mukaan. Kannattaa ollakin kärsivällinen, jos kirja alkaa omasta mielestä hieman hitaasti. Henkilöiden tavallisen elämän kulun kertominen vie tietenkin aikaa. Pidin kirjasta. Lukemisen arvoinen, vaikka minun pitääkin oppia keskittymään tekstiin enemmän.

Muistan kirjasta vain sen, että se oli niin sekava ja hyppi oudosti niin paljon, että siitä ei voi muistaa muuta. "Kliseisiä" vertauskuvia oli mielestäni hieman liikaa. Kirja loppuikin typerästi, ja siitä tuli sellainen olo, että siinäkö se... ja mitä ihmettä siinä oikein tarkoitettiin. Tarvitsee vain kaksi sanaa: Ei näin.

Itselläni ei ole varsinaisesti juuri tätä kirjaa hyllyssäni, vaan tämän alkuperäinen, englanninkielinen versio. Kunhan vain saa selvää mistä puhutaan, arvostan alkuperäisiä sanontoja. Siinä onkin kääntämisen vika - kaikki vitsit eivät välttämättä mahdu mukaan. Pidän kuitenkin siitä, että kaikki on yksissä kansissa myös suomeksi. :)

Tämä kirja oli mukava lukukokemus. Hienoja oivalluksia Pratchettilta, kuten aina. Näin itsekin kun olen teini, oli kiva lukea Kiekkomaailman uudesta villityksestä. Olin aivan mukana tarinassa viimeiseen lauseeseen asti. Sain myös nauraa makeasti kyllin usein! Sen bändin musiikkia olisi kiva kuunnella, kunhan ei muutu sekopäiseksi, kuten kirjassa! Suosittelen lämpimästi.

Melko lyhyt ja pieni kirja, siltä tuntui kun luki pokkarina. Takakansitekstin olisin kirjoittanut eri tavalla, koska se vei taas vähän hakoteille. Siksi tuntuikin, että kirja loppui kummallisesti. Oli mukava lukea, vaikka en suuria naurukohtauksia saanutkaan. Ei niiden suuria tarvitse olla, kunhan hymyillä saa! Mukava kirja.

Suosittelen lämpimästi. Kirja vetää sekunnissa mukaansa kun alkaa lukemaan sitä. Ensimmäinen lause, ja olin itse koukussa. Mahtavia oivalluksia täynnä, kuten Terry Pratchettin Kiekkomaailmatkin. Nauroin kippurassa monille kohdille. On mukavaa, että tämä ei lopu tähän, vaan on vielä monta tarinaa jäljellä. Ensiksi hämmensikin kirjan pieni koko. On kuitenkin olemassa kirja, mihin on laitettu ne kaikki. Suositelkaa muillekin jos olette lukenut. Tulee joskus mietittyä, että onkohan tämä kaikki jo suunniteltua, että Maapallo yrittää vain löytää perimmäisen kysymyksen. Kunpa mekin voisimme ottaa osaa kaikkiin hauskoihin tapahtumiin, mitä Linnunradalla tapahtuu tämän kirjan mukaan. Silloin olisikin käsikirjasta hyötyä. Nyt olisi hyötyä baabelin kalasta, kun ruotsia pitäisi opetella... :D