Pidän paljon noista irtokansista ja kirjailijan muusta kuvituksesta, joka on niin raikkaan persoonallista. Kirjan ehkä jotenkin katkonainen ja yksinkertainen juoni kyllä tarvitsee ne tuekseen luomaan oikeaa Abaratilaista tunnelmaa. Paino on kieltämättä käytännön miinus, mutta siihen tottuu. Tässä ensimmäisessä kirjassa juonen alku aukesi hyvin, mutta mielenkiintoisiin sivuhenkilöihin ja Abaratin eri saariin tutustuminen jäi kovasti kesken. Toinen osa koukuttaa lukijaa varmasti.

Aluksi ajattelin, että onpas tämä jotenkin lapsellinen ja ei-joanneharrismainen kirja. Sen teksti on kuitenkin niin sujuvaa ja mukaansatempaavaa, että en voinut jättää sitä alkuun päästyäni. Harrisin tyylikin tuli loppua kohden selvästi näkyviin. Juoni on melko selkeä peruspiirteiltään, mutta yksittäiset tapahtumat jäävät esim. lopussa epäselviksi vaikka niitä kertaisikin. Henkilöitä on tosiaan runsaasti, mutta alun esittelytekstit ja huolellinen syventyminen kirjaan pitää lukijan mukana mukavasti. Jostain syystä päähenkilö Maddy jää paikoitellen pahasti syrjään, ja hänen taustoistaan voisi kertoa enemmän. Olen lukenut Harrisilta aiemmin kirjan Herrasmiehiä ja huijareita, jonka innoittamana luin Riimutkin. Jo nyt erotan hänen humoristisen ja juoniltaan kiintoisan kirjoitustyylinsä. Riimut on hyvä nuortenkirja, vain "pehmitetyt" tapahtumat ja henkilöiden hupsut nimet erottavat sen aikuistenkirjoista. Se ei ole kirjailijan aikuisille suunnattuista kirjoista tasoltaan huonompi.

Tarina merkillisestä rakkaudesta kuulostaa suloiselta, ja siksi kirjan kirjamessuilta alunperin ostinkin. En vaivautunut lukemaan takakanttakaan kokonaan. Jälkeenpäin mietinkin olisinko kirjaa muuten ostanutkaan, se ei nimittäin osoittautunut tyylisekseni. Kirja oli nimittäin vähän muutakin kuin romanttinen rakkaustarina ;). Herculen rakkaus tyttöön on ihan kammottavan vääristynyttä. (Toisaalta, kun ajattelee hirviön ja ilotytön rakkautta...) Hercule ajautuu epätoivoisiin tekoihin jo tyttöä etsiessään, mutta löydettyään hänet ja sitten menetettyään hänet, kauheaa. Määrittelisin kirjaa psykologiseksi kauhuksi, vaikka virallisesti se sitä tuskin on. Suosittelen genrestä tykkääville, mutta en vaaleanpunaista ja ah, niin romanttista rakkaustarinaa etsiville. (Suorastaan karmivaa iltaluettavaa :S)Mutta en minä kirjaa kyllä haukkua mistään voi, vaikka se kauhean pelottava onkin. Sitä ei minusta oikein viaksi voi sanoa.

Nopeasti mukaansa tempaava ja tapahtumissa erittäin nopeatempoinen. Sarja suorastaan imaisee mukaansa. Minusta kirjan alku on kuin oma salainen toiveuneni, jossa unelmoin löytää myöskin samanlaisen kirjan ja hypätä johonkin pieneen fantasiamaailmaan. Lisäyksenä kirjassa olisin toivonut että Nita ja Kit olisivat päässeet asumaan jonnekkin uuteen ulottuvuuteen/maailmaan, jossa olisi ollut suosikki fantasiahahmojani esim. harpyioita ja yksisarvisia. Toivotaan nopeasti lisää suomennoksia sarjan kirjoista, vai mitä!?