Tämä kirja sai minut vuoroin hihittelemään kaksin kerroin Colferin piilottamille vitseille, vuoroin rypistämään kulmiani, kun kuollut ei ole kuollut ja se toinenkin kuollut herää henkiin. Myös kvanttifysiikka on huvittavan monimutkaista, mutta kaikki henkilöt vaikuttavat kuitenkin tarkkaan harkituilta ja hauskoila, joten niistä tulee lisäpisteitä. Juoni oli mahtava, koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Loppuratkaisu oli ihana, ja vaikka sellaista toivoinkin, siihen päädyttiin aivan eri tavalla kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Ehdoton lempparini sarjasta!

Herranjestas, yleensä en ole niitä ihmisiä, jotka fanaattisesti hyökkäävät fiktiivisten pariskuntien kimppuun, mutta missään välissä en pitänyt Annalisesta. Näin ollen valitsen Nathanin ja Gabrielin. Rakastan sitä, kun kirjan hahmojen seksuaalisista suuntautumisista ei tehdä haloota, ihminen nyt vain rakastuu. Siitä iso sydän. Mielestäni kirjan alkukaan ei ollut tylsä, luin sen monta kertaa. Taisteluiden lähestyessä aloin arvailemaan, ketkä kuolevat ja hieman jopa petyin, kun tuttuja hahmoja kuoli niin vähän. Marcusin kuoleman vuoksi minimaalinen osa itsestäni romahti hetkeksi, Nathan oli juuri saanut isän elämäänsä. Rakastuin jo trilogian ensimmäiseen osaan, ja nyt odotan päätösosaa entistäkin enemmän.

Onnistuin itse pilaamaan lukukokemustani, kun automaattisesti vertasin sitä TV-sarjaan. Monessa kohdassa tuli mieleen, että eihän se siinä sarjassa näin mennyt. Onneksi en ollut ehtinyt katsoa loppua, näin kirja sai arvoisensa lopetuksen. Pidän kirjasta enemmän kuin sarjasta, se tosin johtunee siitä, että kirjaan on paljon helpompi syventyä ja voi itse pysähtyä sisäistämään lukemaansa. Tekstin raakuus tuli hieman yllätyksenä, mutta omalla tavallaan se oli upeaa ja pidin siitä todella paljon. Kingin tapa kuvata ihmisen mieltä ja ajatuksia sekä luonteva siirtyminen asiasta toiseen oli uskomatonta. Se sai koukuttumaan ja sitä halusi aina vain lisää.

Upea, koukuttava kirja! Jokin kirjan olemuksessa sai minut nappaamaan sen kainalooni, tosin hämmennyin hieman, kun sitä verrattiin Nälkäpeliin, kun taas myös mukaan lähtenyttä toista osaa Harry Potteriin. Omasta mielestäni tämä on kyllä kaukana molemmista, ihan omaa luokkaansa. Kirjoitustyyli tuntui aluksi hieman vieraalta, mutta se lisäsi kirjan omaperäisyyttä ja ulkoasullista viehätystä. Rakastan kirjan asetelmaa hyvästä ja pahasta. Paha ei ole aina se pahin, eikä hyvä aina paras. Nathan puoliksi mustana, puoliksi valkoisena on valkoisten neuvoston silmätikku, jolle on jo valittu tulevaisuudelle tehtävä; isänsä tappaminen. Muutaman vuoden koulutusvankeuden jälkeen Nathan pääsee pakenemaan. Etsiessään jotakuta antamaan hänelle kolme lahjaa ja vanhemman tai isovanhemman verta hänen täytyy turvautua Mercuryyn, jonka siskon isukki tappoi. Annalise vaikutti alusta asti ärsyttävältä, eikä vaikutelma ainakaan parantunut kirjan etenemisen myötä. Gabriel on muodonmuutoksessaan nurjan hahmoon jumittunut ranskalaiskomistus, joka itsekin hakee apua Mercurylta. Mercury on stereotyyppinen musta noita, itsekäs, kunnianhimoinen, vallanjanoinen, palvelijattarensa Rose on pirteä persoona ja tuo mieleen itseni hieman lapsellisine kiusoitteluineen. Perheen keskeiset suhteet jakautuvat vahvasti. Vanhin siskopuoli Jessica inhoaa Nathania avoimesti, ja syyttää häntä äitinsä kuolemasta. Nathanin isoäiti sekä toinen sisarpuoli Deborah ja velipuoli Arran rakastavat ja tukevat Nathania myös oman henkensä uhalla. Saadakseen haluamansa Gabriel ja Nathan lähetetään Rosen avustamana varastamaan Jalotarta metsästäjiltä. He saavat haluamansa, mutta myös metsästäjät peräänsä ja joutuessaan näkemään Rosen kuolevan Gabriel ja Nathan eroavat ja lupaavat tapaavansa myöhemmin. Uskomaton kirja, harmi etteivät puutteelliset kirjoittajantaitoni oikein ole omiaan kuvaamaan kirjaa.