Kvanttivaras

Pisteet huikealle mielikuvitukselle. William Gibsonin diggaajana lähdin innolla lukemaan, kirjan maailmassa on jotain samaa kuin Gibsonin parhaissa, vaikka sitten toisaalta ei yhtään.

Kuitenkaan en pidä sinänsä tätä kaiken hehkutuksen arvoisena. Hieman keisarin uutta vaatetta on pitää tätä "tulevana klassikkona". Aidossa klassikossa on myös panostettu tarinaan, syvälliseen juoneen ja ikimuistoisiin henkilöihin. Klassikko myös ehkä sanoo jotain jostakin.

Kvanttivarkaan maailma on mielenkiintoinen. Kaikkine yksityiskohtineen se on taiten rakennettu ja hyvin uskottava. Maailman ja idean pohjalta arvostellen kirja oli loistava, mutta mielestäni sen tarina oli melko ennalta-arvattava ja latistui loppua kohden. Olisin varmaan pitänyt kirjasta enemmän, ellen olisi kuullut siitä niin paljon hehkutusta etukäteen. Kun odotukset olivat niin korkealla, todellisuus oli hienoinen pettymys. Kenties joskus luen kirjan uudelleen ja pidän siitä enemmän, en tiedä.

Oli kyllä pitkästä aikaa kirja, joka todella vei mukanaan ja jota ei olisi halunnut laskea käsistä. Alkuun pääseminen oli hieman tahmeaa ja ensimmäiset 50 sivua tuntui aika toivottomalta. Onneksi Rajaniemen maailmassa on toimiva sisäinen logiikka, joten lukemaansa alkoi jossakin vaiheessa (edes vähän) hahmottamaan. Pidin kirjassa oikeastaan kaikesta, jopa henkilöhahmoista. Juoni oli mukavan arvoituksellinen, tuntuu vähän kuin olisin lukenut jotakin scifi-dekkaria. Kvanttivaras pitäisi kyllä lukea toistamiseen, jotta se aukeasi paremmin. Heti en kuitenkaan malta, vaan siirryn jatko-osan pariin.

Luettuani kirjan kolme kertaa uskon pystyväni arvioimaan sen oikeudenmukaisesti. Heti alkuun täytyy sanoa, että Kvanttivaras lyö kaikki aiemmin lukemani kirjat kategoriassa uudelleenluettavuus. Vaikutelma parani joka lukukerralla, ja arvosana nousi vähintään tähdellä. Tarinasta käsitti jotain uutta joka kierroksella, vaikka en vieläkään täysin ymmärrä gevulotpuun noodeja. Aluksi suuri osa sanoista oli outoja, ja usein täytyi vain kahlata eteenpäin yrittämättä ymmärtää kvanttifyysisiä termejä. Loppujen lopuksi en kuitenkaan ole sitä mieltä, että sanasto on turhan sekavaa. On vain hauskaa ottaa selvää gogoleista ja vasileveista ja nähdä viittauksia nykymaailmaan. Kirjan vahvin osuus on puolivälissä, ja kaunis ja elävä kuvailu nousee huippuunsa luvussa 10. Muistojen käyttö on taitavaa, ja lukujen näkökulmat ja aikatasot vaihtelevat sulavasti. Lopetus on tarinan heikkous, sillä en erityisemmin perusta ryskeestä ja infodumpeista. Pidän lopusta nyt silti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tarinan tapahtumapaikat ovat kympin arvoisia, ja kuvailu on myös kovaa luokkaa. Lempikohtaukseni oli välinäytös 5. Ensimmäinen scifikirjani oli lupaava kokemus. Odotan lupausten täyttyvän Kausaalienkelissä.

Ostin tämän kirjan Hki-Vantaan lehtipisteestä kun jotain lukemista piti saada parin viikon työreissulle Aasiaan. En tiennyt mitä odottaa ja olihan kirja ensialkuun pieni "kulttuuri shokki" ja komppaan Kirjaneidon arvostelua: - "Alkukirja vilisee dilemmavankiloita, arkontteja, tsaddikeja, zokuja, gevuloteja ja herra ties mitä muita keksintöjä," Minulle erityisesti Gevulot jäi mieleen oikein oivallisena ideana. Kun muistaa että Scifissä ei mielestäni tarvitse perustella jokaisen ns. laitteen olemassaoloa tai teknistä toimintaa. Kyse ei kuitenkin ole tekniikan käyttöoppaasta! Niin lukunautinto vain paranee kun ei anna Rajaniemen keksintöjen paljouden haitata lukukokemusta. Meno oli totisesti vauhdikasta ja hienosti oli toteutettu siirtymät reaalimaailman ja virtuaalimaailman välillä. Vai tapahtuuko mitään "normimaailmassa" vai joko sieltä on jo tultu ulos, pitää aina välillä miettiä. Jospa kaikki onkinvaan yhtä suurta "pelimaailmaa" ken tietää? Jotenkin tuli mielleyhtymiä Linnunradan käsikirja liftareille opukseen. Varmaan siksi, että kirjan hankinta oli niin satunnainen ja toisaalta Liftari tuli luettu paljon nuorempana ja senkin kirjan juonenkulku tuntui aluksi aika käsittämättömältä. Quantum Thief vaan paranee loppua kohti ja odottavan aika oli pitkä ennen kuin pääsi kakkososaan käsiksi. Välillä kvantti-sitä ja kvantti-tätä alkoi lähestyä saturaatiopistettä mutta kokonaisuudessaa älykkäästi kirjoitettu ja erilainen. Pidin kovasti, lopulta kun alkuun pääsin. Siksi ehkä vaan 4/5 staraa. Suosittelen!

Kvanttivaras on kirja, jonka perusjuonesta tuntuu olevan mahdoton laatia järjellistä esittelyä. Koko tarina on niin monilla juonenkäänteillä ja mielikuvituksellisilla scifielementeillä varustettu kokonaisuus, että näin kirjan luettuani tunnen yhä olevani hiukan pihalla. Alkukirja vilisee dilemmavankiloita, arkontteja, tsaddikeja, zokuja, gevuloteja ja herra ties mitä muita keksintöjä, niin ettei perässä tahdo pysyä. Onneksi sitä alkoi pikku hiljaa hahmottaa Rajaniemen maailmaa ja tajutakin jotain asioita. En kyllä vieläkään tunne olevani täysin perillä asioista, mutta toisaalta kysymys kuuluukin, täytyykö minun olla? Ei kirjasta tarvitse aina ymmärtää jokaista seikkaa. Niin kauan kun se tuntuu kuitenkin johdonmukaiselta ja loogiselta, lukijan saa jättää hiukan hämmentyneeksi. Ja Kvanttivaras tosiaankin vaikutti loogiselta ja järkevältä kokonaisuudelta. Rajaniemi on opiskellut paljon matematiikkaa ja fysiikkaa ja sen huomaa. Vaikka keksinnöt tuntuvatkin nykyimaailmassa mahdottomilta ja hurjilta, niissä on kuitenkin järkeä. Ja koska kyseessä on scifi, niiden ei tarvitse olla mahdollisia nykymaailmassa. Aloinkin loppuviimeksi viehättyä Rajaniemen maailmasta toden teolla. Ajatus kaupungeista Marsissa, muistojen jakamisesta, ajan ostamisesta, virtuaalivankiloista ja ties mistä elektroniparvia ampuvista aseista lumosi minut. Odotankin innolla saavani tietää siitä lisää seuraavassa osassa. Olen aina pitänyt kirjoissa paitsi älykkäistä päähenkilöistä, myös varkaista. (Kuka heitä voisi vastustaa, kysyn minä? ) Ehkäpä sen takia viehätyinkin myös Kvanttivarkaan päähenkilöstä, Jean le Flambeurista. Hänellä riittää paitsi hauskoja heittoja ja älykkäitä suunnitelmia, myös sopivaa hulluutta niiden toteuttamiseen. Hän ei ole liian kiltti, muttei myöskään liian ilkeä. Muutenkin Kvanttivarkaassa oli osittain hyvin vakavankin tunnelmansa lisäksi myös hauskat hetkensä ja sitä oli kirjoitettu myös pilke silmäkulmassa. Näin loppuviimeksi tuntuu vaikealta vetää yhteen ajatuksiani Kvanttivarkaasta. Jotenkin olisin odottanut siltä vielä vähän enemmänkin. Jotain sellaista tajunnanräjäyttävää ja oivaltavaa lukukokemusta, joka valitettavasti jäi puuttumaan. Mutta silti minulle jäi tunne, että kirja oli hyvä. Jäin hiukan sekaviin tunnelmiin, johon voi vaikuttaa myös se, että luin kirjaa epätasaisessa vauhdissa muiden kirjojen osalla. Ehkäpä Kvanttivaras olisi vaatinut vielä hiukan enemmän paneutumista ja keskittymistä. Kuitenkin, Kvanttivaras oli aivot solmuun vääntävä, jännittävä ja jopa hauska kirja, jota voi suositella scifin ystäville. Pitääpä kipittää hakemaan Fraktaaliruhtinas kirjastosta.

Kirja on kaikkinensa loistava ja nerokas. Tarina vei mukaansa heti alkumetreiltä lähtien. Päähenkilöiden lisäksi hahmoryhmiä, yksilöitä ja käsitteitä esiintyy kirjassa paljon kuten hiljaiset, herättäjät, Ääni, tzaddikkit, gogolit, piraattigogolit, foboit, Pellegrini, kryptarkit, arkontit, Perustajat jne. Aluksi ei ollut aivan selvää, mitä kukin ryhmittymä oikein oli tai teki ja miksi, mutta suurimmalle osalle löytyi selitys kirjan edetessä. Mikään kaikkein helpoin kirja tämä ei ole, sillä asiat eivät kirjan päätyttyä jäsenny ihan itsestään selvästi vaan kokonaisuus vaatii hieman pohtimista. Tarinassa on hyödynnetty mielikuvituksellisella tavalla nykypäivän ilmiöitä potenssiin ziljoona, kuten tietoturva, tietosuoja, yksityisyys, hakkerointi, piratismi, ”aika on rahaa” käsite, hiljaiselo, pelaaminen, kehon muovaus ja mitä kaikkea vielä. Tarina ei ole varsinaisesti humoristinen, mutta ei myöskään ryppyotsainen vaan meno on sopivasti hulvatonta vinksahtaneine yksityiskohtineen. Suomennosta oli miellyttävää lukea ja tarina oli koukuttava.

Luin tämän kirjan päivässä, jonkin aikaa sitten. Olin ensin epäileväinen, koska en yleensä pidä sciense fictionista, koska se on välillä liian korkeatajuista minulle, mistä johtuu, että joitain kirjoja kun lukee, ei kirjan jälkeenkään tajua ollenkaan, mitä nyt tuli luettua. Tämä kirja oli kuitenkin sellainen, että siitä sentään tajusi. Odotan innolla seuraavaa osaa.

Hienoa, Hannu! Toivoa sopii, että Kvanttivaras yllättävänkin luettuna kirjana vetäisi ennakkoluuloisia suomalaisia myös muun laadukkaan scifikirjallisuuden äärelle. Nythän on varmaan niin, että juuri tekijän suomalaisuus on saanut monet tarttumaan kirjaan. Itse sain teoksen luettua tänään loppuun. Pidin paljon, ja yhtäläisyydet esim. Alastair Reynoldsin suvereeniin tyyliin olivat ilmeisiä, vailla plagioinnin häivää kuitenkin. Reynoldsin teknojargoniin tottuneena tieteellinen sanastokaan ei päässyt paljoa hämäämään. Välillä tuli kieltämättä sellainen tunne, että riisuttuna kaikista scifistisistä keksinnöistä ja sanastosta Kvanttivaras olisi loppujen lopuksi jopa melko perinteinen seikkailukertomus. Yllättäviä käänteitä ja paljastuksia - Reynoldsin tavoin - piisasi jopa niin paljon, että kun lukemisen hajautti kahden viikon ajalle, niin välillä meinasi tipahtaa kärryiltä. Kokonaisuus oli joka tapauksessa varsin nautittava ja tarpeeksi ymmärrettävä. Jään odottamaan jatkoa innolla!

Minulla meni Kvanttivarkaan lukemiseen vain kaksi päivää. Kirja oli hyvä, itse asiassa ennakoimaani parempi. Alussa käsitteet hämmensivät, mutta kun odotti kärsivällisesti, niin asiat selvenivät. Lyhyet toimintakohtaukset olivat hienosti kirjoitettuja. Rajaniemen luomalle tulevaisuuden maailmalle täytyy antaa erityiskiitos. Ei tullut ollenkaan sellaista tunnetta, että mukaan olisi heitetty erilaisia ihmisryhmiä ja mielikuvituksellisia paikkoja vain jonkin yleisen outouden takia. Aurinkokunta tuntui sisäisesti johdonmukaiselta. Juoni kulki mukavasti ja siitä löytyi yllättäviä käänteitä. Lopetuskin sai odottamaan jatkoa. Kvanttivaras ei kuitenkaan ole mielestäni mikään erityisen hieno teos, enkä harkinnut viiden tähden antamista. Esimerkiksi Richard Morganin Muuntohiili on minusta parempi esikoisromaani tieteiskirjallisuuden puolella.