Kvanttivaras

---

ja tajutakin jotain asioita. En kyllä vieläkään tunne olevani täysin perillä asioista, mutta toisaalta kysymys kuuluukin, täytyykö minun olla? Ei kirjasta tarvitse aina ymmärtää jokaista seikkaa. Niin kauan kun se tuntuu kuitenkin johdonmukaiselta ja loogiselta, lukijan saa jättää hiukan hämmentyneeksi. Ja Kvanttivaras tosiaankin vaikutti loogiselta ja järkevältä kokonaisuudelta. Rajaniemi on opiskellut paljon matematiikkaa ja fysiikkaa ja sen huomaa. Vaikka keksinnöt tuntuvatkin nykyimaailmassa mahdottomilta ja hurjilta, niissä on kuitenkin järkeä. Ja koska kyseessä on scifi, niiden ei tarvitse olla mahdollisia nykymaailmassa. Aloinkin loppuviimeksi viehättyä Rajaniemen maailmasta toden teolla. Ajatus kaupungeista Marsissa, muistojen jakamisesta, ajan ostamisesta, virtuaalivankiloista ja ties mistä elektroniparvia ampuvista aseista lumosi minut. Odotankin innolla saavani tietää siitä lisää seuraavassa osassa. Olen aina pitänyt kirjoissa paitsi älykkäistä päähenkilöistä, myös varkaista. (Kuka heitä voisi vastustaa, kysyn minä? ) Ehkäpä sen takia viehätyinkin myös Kvanttivarkaan päähenkilöstä, Jean le Flambeurista. Hänellä riittää paitsi hauskoja heittoja ja älykkäitä suunnitelmia, myös sopivaa hulluutta niiden toteuttamiseen. Hän ei ole liian kiltti, muttei myöskään liian ilkeä. Muutenkin Kvanttivarkaassa oli osittain hyvin vakavankin tunnelmansa lisäksi myös hauskat hetkensä ja sitä oli kirjoitettu myös pilke silmäkulmassa. Näin loppuviimeksi tuntuu vaikealta vetää yhteen ajatuksiani Kvanttivarkaasta. Jotenkin olisin odottanut siltä vielä vähän enemmänkin. Jotain sellaista tajunnanräjäyttävää ja oivaltavaa lukukokemusta, joka valitettavasti jäi puuttumaan. Mutta silti minulle jäi tunne, että kirja oli hyvä. Jäin hiukan sekaviin tunnelmiin, johon voi vaikuttaa myös se, että luin kirjaa epätasaisessa vauhdissa muiden kirjojen osalla. Ehkäpä Kvanttivaras olisi vaatinut vielä hiukan enemmän paneutumista ja keskittymistä. Kuitenkin, Kvanttivaras oli aivot solmuun vääntävä, jännittävä ja jopa hauska kirja, jota voi suositella scifin ystäville. Pitääpä kipittää hakemaan Fraktaaliruhtinas kirjastosta.

---

helpoin kirja tämä ei ole, sillä asiat eivät kirjan päätyttyä jäsenny ihan itsestään selvästi vaan kokonaisuus vaatii hieman pohtimista. Tarinassa on hyödynnetty mielikuvituksellisella tavalla nykypäivän ilmiöitä potenssiin ziljoona, kuten tietoturva, tietosuoja, yksityisyys, hakkerointi, piratismi, ”aika on rahaa” käsite, hiljaiselo, pelaaminen, kehon muovaus ja mitä kaikkea vielä. Tarina ei ole varsinaisesti humoristinen, mutta ei myöskään ryppyotsainen vaan meno on sopivasti hulvatonta vinksahtaneine yksityiskohtineen. Suomennosta oli miellyttävää lukea ja tarina oli koukuttava.

---

tieteellinen sanastokaan ei päässyt paljoa hämäämään. Välillä tuli kieltämättä sellainen tunne, että riisuttuna kaikista scifistisistä keksinnöistä ja sanastosta Kvanttivaras olisi loppujen lopuksi jopa melko perinteinen seikkailukertomus. Yllättäviä käänteitä ja paljastuksia - Reynoldsin tavoin - piisasi jopa niin paljon, että kun lukemisen hajautti kahden viikon ajalle, niin välillä meinasi tipahtaa kärryiltä. Kokonaisuus oli joka tapauksessa varsin nautittava ja tarpeeksi ymmärrettävä. Jään odottamaan jatkoa innolla!

---

jostakin.

Rajaniemen ovelassa maailmassa kirjailija pääsee kerrassaan loistavan mielikuvituksensa avulla hyvin hyvin vähällä panostuksella. Mitä vain voi tapahtua, ja mitä tahansa sanoja tai sanoja muistuttavia selitteitä, tapahtumia, hahmoja, "juonikäänteitä" jne. voi kirjoittaa ilman mitään pelkoa siitä, että kukaan ymmärtää edes kyseenalaistaa, onko tapahtumilla oikeasti loogisia syy-seuraussuhteita. Itse asiassa millään ei ole mitään väliä, mikä tässä minusta eniten menee pieleen samalla kun se jossain kohdissa kiehtoo. Itse "juoni" on melkoisen kevyt ja suoraviivainen, hahmot pelkkiä ohuita pintaraapaisuja. Sen sijaan kaikenlainen käsittämätön sanasto, sirpaleinen ja hyperkauas tulevaisuuteen sijoittuva sopivasti outo maailma pitävät mielenkiintoa yllä. 

Jatko-osista ei sitten käsitä enää senkään vertaa :)

---

kvanttifyysisiä termejä. Loppujen lopuksi en kuitenkaan ole sitä mieltä, että sanasto on turhan sekavaa. On vain hauskaa ottaa selvää gogoleista ja vasileveista ja nähdä viittauksia nykymaailmaan. Kirjan vahvin osuus on puolivälissä, ja kaunis ja elävä kuvailu nousee huippuunsa luvussa 10. Muistojen käyttö on taitavaa, ja lukujen näkökulmat ja aikatasot vaihtelevat sulavasti. Lopetus on tarinan heikkous, sillä en erityisemmin perusta ryskeestä ja infodumpeista. Pidän lopusta nyt silti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tarinan tapahtumapaikat ovat kympin arvoisia, ja kuvailu on myös kovaa luokkaa. Lempikohtaukseni oli välinäytös 5. Ensimmäinen scifikirjani oli lupaava kokemus. Odotan lupausten täyttyvän Kausaalienkelissä.

---

ns. laitteen olemassaoloa tai teknistä toimintaa. Kyse ei kuitenkin ole tekniikan käyttöoppaasta! Niin lukunautinto vain paranee kun ei anna Rajaniemen keksintöjen paljouden haitata lukukokemusta. Meno oli totisesti vauhdikasta ja hienosti oli toteutettu siirtymät reaalimaailman ja virtuaalimaailman välillä. Vai tapahtuuko mitään "normimaailmassa" vai joko sieltä on jo tultu ulos, pitää aina välillä miettiä. Jospa kaikki onkinvaan yhtä suurta "pelimaailmaa" ken tietää? Jotenkin tuli mielleyhtymiä Linnunradan käsikirja liftareille opukseen. Varmaan siksi, että kirjan hankinta oli niin satunnainen ja toisaalta Liftari tuli luettu paljon nuorempana ja senkin kirjan juonenkulku tuntui aluksi aika käsittämättömältä. Quantum Thief vaan paranee loppua kohti ja odottavan aika oli pitkä ennen kuin pääsi kakkososaan käsiksi. Välillä kvantti-sitä ja kvantti-tätä alkoi lähestyä saturaatiopistettä mutta kokonaisuudessaa älykkäästi kirjoitettu ja erilainen. Pidin kovasti, lopulta kun alkuun pääsin. Siksi ehkä vaan 4/5 staraa. Suosittelen!

---

Aurinkokunta tuntui sisäisesti johdonmukaiselta. Juoni kulki mukavasti ja siitä löytyi yllättäviä käänteitä. Lopetuskin sai odottamaan jatkoa. Kvanttivaras ei kuitenkaan ole mielestäni mikään erityisen hieno teos, enkä harkinnut viiden tähden antamista. Esimerkiksi Richard Morganin Muuntohiili on minusta parempi esikoisromaani tieteiskirjallisuuden puolella.