Terve.
Oon tässä koittanut aktiivista kirjoitusharrastusta käynnistellä uudestaan ja Shimo Suntilan innottamana alotin projektin, jossa tarkotus on kirjoittaa raapale päivässä vuoden ajan. Nyt kun näitä on kiertynyt jo kolmen viikon ajan sen sijaan, että olisin luovuttanut heti alussa, on aika lisätä paineita ja pyytää palautetta. Laitan raapaleet esiin melko kevyellä editoinnilla, joten hiottavaa löytyy paljon. Raapaleitakin ne on vaan perusidealtaan: jos teksti ei uppoa sataan sanaan, kirjotan enemmän. Genre liikkuu spefi-kentän laidasta laitaan ja käy välillä mainstreaminkin puolella.
Tässä muutama esimerkki tyylistä:
Sopeutumiskysymys
Krelli pyyhälsi ohitse rotan perässä niin, että kynnet rapisivat alumiinilattialla. Katselimme sen menoa apaattisina – oli uskomatonta, että mikään jaksoi liikkua sellaista vauhtia viiden avaruudessa vietetyn viikon jälkeen.
"Minun Elmerini taittaisi niskat tuollaiselta yhdellä puraisulla", muistan kehuskelleeni kauan sitten katsellessamme, kuinka laivaston miehet kävelivät rinnat rottingilla halki kotikaupunkimme katujen hyvin koulutetut krellit kintereillään. Hyppypiskeiksi me niitä kutsuimme. Olimme paljon nuorempia silloin. Ja viattomampia.
Krelli kipitti takaisin omistajansa luokse rotta hampaissaan. Mies oli pukeutunut laivaston univormuun, arvomerkit oli revitty irti. Hän katsoi suoraan minuun työntäessään rotanraadon taskuunsa. Virneestä näki, että hän tiesi, mitä ajattelin. Luultavasti hän kuuli vatsani kurinan sinne asti.
Meidän lapsemme muistavat
Soittajat lämmittivät karkeiden rumpujensa vuodasta viritettyjä kalvoja nuotion hehkussa. Moni oli riisunut paitansa, he maalasivat tuhkalla toinen toistensa rintoihin monimutkaisia kuvioita. Se kai sopi tähän palaneeseen maailmaan.
Valtavan rummun ääni kumea ääni kajahti hämärässä; basso. Joku löi kätensä yhteen, ja muut tarttuivat rytmiin; diskantti. Meillä ei ole stroboja tai UV-valoja, on vain kokkomme loimuavat liekit ja tähtitaivas, joka erottui yläpuolellamme kirkkaampana kuin koskaan aiemmin.
Jotkut asiat eivät kuitenkaan muutu; tapailen tahtia liikkeissäni, joku hyräilee. Mietin menneitä aikoja: asioita, joita tiesin silloin. Minut saa hymyilemään ajatus siitä, että kuulo ja tasapaino sijaitsevat samassa kohtaa kehoa. Aivan kuin meidät olisi luotu tanssimaan.
34,38€
Bensan pistävä löyhkä täyttää ilman, nakkaan kanisterin sivuun. Sinä raapaiset kaksi tulitikkua kerralla, leimahdus on viedä meiltä molemmilta kulmakarvat. Vieretyksin me katselemme, kuinka liekit kipuavat pitkin seinää.
Käännän katseeni sinuun. Tiedän, ettet ole värjännyt hiuksiasi kuukausiin ja punainen väri on jo kulahtanut, mutta sillä hetkellä olet liekeissä kauttaaltaan. Kasvosi hehkuvat hymyillessäsi.
Me katselemme, kuinka pätsi vääjäämättä syö kaiken: läppärini, luentomuistiinpanosi, valokuvakansiot, vanhempiesi aaveet, kosteusvauriot, kahvakuulat, osakekirjat, omakotitalohaaveet, tyhjäksi jääneen huoneen, tulevaisuudenpelkoni.
Minä riisun kravatin ja pikkutakin, sinä pikkumustasi. Polyesteri syttyy leimahtaen. Tämä olisi pitänyt tehdä kauan sitten. Otan kädestäsi kiinni, puristat lujempaa kuin koskaan ennen. Jos tämä on onnellisuuden hinta, kanisterillisen bensaa olisi saanut vuosi sitten vitosen halvemmalla.
Loput raapaleet löytää nyt ja toivottavasti myös jatkossa täältä: http://365x100.blogspot.fi/
