Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 366 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
12
Viihteen kyseenalaisuudesta
04.02.2015
En halua olla mikään huumoriton ilonpilaaja, ahdistava käännyttäjä tai ikävä paasaaja, mutta olen monta kertaa ajatellut ja pohtinut yleensäkin kaiken nykyaikaisen viihteen merkitystä ja kuinka se palvelee ihmistä ja mikä ylipäänsä on viihteen merkitys yksittäisille ihmisille?
Jotenkin vaan tuntuu, että nykyään ihmiset unohtavat toisensa ja käyttävät päivästään erittäin suuren osan aikaansa joko elokuvien, pelien, musiikin tai netin parissa muutaman esimerkin mainitakseni. Ja, tähän sorrun tietenkin myös itsekin, ja teen sen tietoisesti koska kaipaan usein jonkinlaista eskapismia siitä maaailmasta joka on suoraan silmieni edessä. Ja niin tapahtuu koska en aina jaksa enkä kykene kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on. Silti, joku raja minullakin on, en esim erkiksi katso lähes ollenkaan kauhuelokuvia, koska tiedän hyvin, että suhteellisen herkkänä ihmisenä se ei tee hyvää mielikuvitukselleni tai ylipäänsäkään minulle.Se ei niin sanotusti palvele minun sisäistä henkistä rakennetta joten jätän sen suosiolla muille viihteen kuluttajille. Suotakoon se heille.
Ja, lisäksi, kun ajattelen PC ja konsolipelejä ja elokuvia ylipäänsä ja huomaan, että molemmissa kauhu on genrenä ehkä ylivoimaisesti suosituinta, niin ihmettelen, että miksi niin on? Mikä kauhussa taiteena viehättää ja vetää ihmisiä puoleensa? Mikä siinä on "se juttu"? Voitteko te kertoa sen minulle? Itse ainakin koen, että kaikkein kehittävimmät ja kiehtovimmat taidemuodot ovat vaikkapa elokuvissa draama, fantasia sekä scifi. Niissä ymmärrän sen oivalluksen ja sanattoman jutun, mikä niistä tekee hyviä ja ihmistä kasvattavia ja kehittäviä kokemuksia, toisin kuin kauhussa. Mun mielestä elämä itsessään voi olla niin kauheata, että kauhuelokuvien katsominen on yhtä absurdia, kuin jos joku tavallinen rintamasotilas olisi lukenut juoksuhaudassa Sven Hasselia keskellä pahinta taistuelua.
En tiedä miksi, mutta en nyt oikein saanut puettua sanoiksi sitä mitä ajan takaa, mutta toivottavasti voimme siitä huolimatta keskustella viihteestä, sen syvemmästä merkityksestä kullekin ihmisille sekä sen kyseenalaisuudesta.
Jotenkin vaan tuntuu, että nykyään ihmiset unohtavat toisensa ja käyttävät päivästään erittäin suuren osan aikaansa joko elokuvien, pelien, musiikin tai netin parissa muutaman esimerkin mainitakseni. Ja, tähän sorrun tietenkin myös itsekin, ja teen sen tietoisesti koska kaipaan usein jonkinlaista eskapismia siitä maaailmasta joka on suoraan silmieni edessä. Ja niin tapahtuu koska en aina jaksa enkä kykene kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on. Silti, joku raja minullakin on, en esim erkiksi katso lähes ollenkaan kauhuelokuvia, koska tiedän hyvin, että suhteellisen herkkänä ihmisenä se ei tee hyvää mielikuvitukselleni tai ylipäänsäkään minulle.Se ei niin sanotusti palvele minun sisäistä henkistä rakennetta joten jätän sen suosiolla muille viihteen kuluttajille. Suotakoon se heille.
Ja, lisäksi, kun ajattelen PC ja konsolipelejä ja elokuvia ylipäänsä ja huomaan, että molemmissa kauhu on genrenä ehkä ylivoimaisesti suosituinta, niin ihmettelen, että miksi niin on? Mikä kauhussa taiteena viehättää ja vetää ihmisiä puoleensa? Mikä siinä on "se juttu"? Voitteko te kertoa sen minulle? Itse ainakin koen, että kaikkein kehittävimmät ja kiehtovimmat taidemuodot ovat vaikkapa elokuvissa draama, fantasia sekä scifi. Niissä ymmärrän sen oivalluksen ja sanattoman jutun, mikä niistä tekee hyviä ja ihmistä kasvattavia ja kehittäviä kokemuksia, toisin kuin kauhussa. Mun mielestä elämä itsessään voi olla niin kauheata, että kauhuelokuvien katsominen on yhtä absurdia, kuin jos joku tavallinen rintamasotilas olisi lukenut juoksuhaudassa Sven Hasselia keskellä pahinta taistuelua.
En tiedä miksi, mutta en nyt oikein saanut puettua sanoiksi sitä mitä ajan takaa, mutta toivottavasti voimme siitä huolimatta keskustella viihteestä, sen syvemmästä merkityksestä kullekin ihmisille sekä sen kyseenalaisuudesta.
En halua olla mikään huumoriton ilonpilaaja, ahdistava käännyttäjä tai ikävä paasaaja, mutta olen monta kertaa ajatellut ja pohtinut yleensäkin kaiken nykyaikaisen viihteen merkitystä ja kuinka se palvelee ihmistä ja mikä ylipäänsä on viihteen merkitys yksittäisille ihmisille?
Jotenkin vaan tuntuu, että nykyään ihmiset unohtavat toisensa ja käyttävät päivästään erittäin suuren osan aikaansa joko elokuvien, pelien, musiikin tai netin parissa muutaman esimerkin mainitakseni. Ja, tähän sorrun tietenkin myös itsekin, ja teen sen tietoisesti koska kaipaan usein jonkinlaista eskapismia siitä maaailmasta joka on suoraan silmieni edessä. Ja niin tapahtuu koska en aina jaksa enkä kykene kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on. Silti, joku raja minullakin on, en esim erkiksi katso lähes ollenkaan kauhuelokuvia, koska tiedän hyvin, että suhteellisen herkkänä ihmisenä se ei tee hyvää mielikuvitukselleni tai ylipäänsäkään minulle.Se ei niin sanotusti palvele minun sisäistä henkistä rakennetta joten jätän sen suosiolla muille viihteen kuluttajille. Suotakoon se heille.
Ja, lisäksi, kun ajattelen PC ja konsolipelejä ja elokuvia ylipäänsä ja huomaan, että molemmissa kauhu on genrenä ehkä ylivoimaisesti suosituinta, niin ihmettelen, että miksi niin on? Mikä kauhussa taiteena viehättää ja vetää ihmisiä puoleensa? Mikä siinä on "se juttu"? Voitteko te kertoa sen minulle? Itse ainakin koen, että kaikkein kehittävimmät ja kiehtovimmat taidemuodot ovat vaikkapa elokuvissa draama, fantasia sekä scifi. Niissä ymmärrän sen oivalluksen ja sanattoman jutun, mikä niistä tekee hyviä ja ihmistä kasvattavia ja kehittäviä kokemuksia, toisin kuin kauhussa. Mun mielestä elämä itsessään voi olla niin kauheata, että kauhuelokuvien katsominen on yhtä absurdia, kuin jos joku tavallinen rintamasotilas olisi lukenut juoksuhaudassa Sven Hasselia keskellä pahinta taistuelua.
En tiedä miksi, mutta en nyt oikein saanut puettua sanoiksi sitä mitä ajan takaa, mutta toivottavasti voimme siitä huolimatta keskustella viihteestä, sen syvemmästä merkityksestä kullekin ihmisille sekä sen kyseenalaisuudesta.
Muokannut Hiistu (20.04.2015)
04.02.2015
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Kun ei normaalielämässä ole mitään pelättävää, ei petoja eikä henkiinjäämistaistelua, niin pelon elämyksiä pitää etsiä jostain muualta. Itse en kyllä ymmärrä, miten kauhugenre siinä toimii, minusta kun se on pelkästään koomista, tai perustuessaan eksplisiittiseen väkivaltaan, kuvottavaa.
Kun ei normaalielämässä ole mitään pelättävää, ei petoja eikä henkiinjäämistaistelua, niin pelon elämyksiä pitää etsiä jostain muualta. Itse en kyllä ymmärrä, miten kauhugenre siinä toimii, minusta kun se on pelkästään koomista, tai perustuessaan eksplisiittiseen väkivaltaan, kuvottavaa.
04.02.2015
Kabal
1 kirja, 17 viestiä
Itseä ihmetyttää tämä television viihdetarjonta, uppoaako ihmisiin oikeasti niin hyvin tämä kaikki sudoviihde kuten putous, kingi, vinoshow ja muut naurettavat formaatit. Itseä ainakin ahdistaa kyseiset ohjelmat ja se, että niille on niin paljon kysyntää.
Mitä tuohon kauhuun tulee niin en itsekkään oikein ymmärrä. Ymmärrän kyllä psykologisen kauhun ja sellaisen mieltäpiinaavan, mutta toi ylilyövä splätteri vain lähinnä naurattaa. Tosin pelikonsoli puolella
rakastan Mortal kombat sarjaa, jo ihan pienestä pitäen. Se tuo paljon muistoja mieleen ja on ylilyövän väkivaltansa takia viihdyttävä kaverien kanssa :) siinä on vain sitä jotain, vaikka en muuten erityinen väkivallan/kauhun ystävä ole. Mutta ei se minusta huonoa ihmistä mielestäni ole tehnyt.
Mitä tuohon kauhuun tulee niin en itsekkään oikein ymmärrä. Ymmärrän kyllä psykologisen kauhun ja sellaisen mieltäpiinaavan, mutta toi ylilyövä splätteri vain lähinnä naurattaa. Tosin pelikonsoli puolella
rakastan Mortal kombat sarjaa, jo ihan pienestä pitäen. Se tuo paljon muistoja mieleen ja on ylilyövän väkivaltansa takia viihdyttävä kaverien kanssa :) siinä on vain sitä jotain, vaikka en muuten erityinen väkivallan/kauhun ystävä ole. Mutta ei se minusta huonoa ihmistä mielestäni ole tehnyt.
Itseä ihmetyttää tämä television viihdetarjonta, uppoaako ihmisiin oikeasti niin hyvin tämä kaikki sudoviihde kuten putous, kingi, vinoshow ja muut naurettavat formaatit. Itseä ainakin ahdistaa kyseiset ohjelmat ja se, että niille on niin paljon kysyntää.
Mitä tuohon kauhuun tulee niin en itsekkään oikein ymmärrä. Ymmärrän kyllä psykologisen kauhun ja sellaisen mieltäpiinaavan, mutta toi ylilyövä splätteri vain lähinnä naurattaa. Tosin pelikonsoli puolella
rakastan Mortal kombat sarjaa, jo ihan pienestä pitäen. Se tuo paljon muistoja mieleen ja on ylilyövän väkivaltansa takia viihdyttävä kaverien kanssa :) siinä on vain sitä jotain, vaikka en muuten erityinen väkivallan/kauhun ystävä ole. Mutta ei se minusta huonoa ihmistä mielestäni ole tehnyt.
04.02.2015
KabalMutta ei se minusta huonoa ihmistä mielestäni ole tehnyt.Joo, ei mullakaan ollut pointtina ajatella, että se tekisi kenestäkään huonoa ihmistä. Ihmiset vaan on erillaisia ja tykkää erillaissta asioista vaikkakin toisaalta olemme hyvin samanlaisia. Ota tästä sitten selvää :lol:
Mutta, mitä tulee television viihdetarjontaan, niin sielläkin pätee samat lainalaisuuden, on laadukasta ja vähemmän laadukasta ja itse lasken esim. jotkut hyvät dokumentit niihin laadukkaisiin ohjelmiin ja sellaisiin mitä voi jopa jaksaa välillä vaivautua katsomaan. Yleensä mulla on kyllä pääsääntöisesti television kiinni, ollut sellainen linja jo pidemmän aikaa.
[quote="Kabal" post=28424]Mutta ei se minusta huonoa ihmistä mielestäni ole tehnyt.[/quote]
Joo, ei mullakaan ollut pointtina ajatella, että se tekisi kenestäkään huonoa ihmistä. Ihmiset vaan on erillaisia ja tykkää erillaissta asioista vaikkakin toisaalta olemme hyvin samanlaisia. Ota tästä sitten selvää :lol:
Mutta, mitä tulee television viihdetarjontaan, niin sielläkin pätee samat lainalaisuuden, on laadukasta ja vähemmän laadukasta ja itse lasken esim. jotkut hyvät dokumentit niihin laadukkaisiin ohjelmiin ja sellaisiin mitä voi jopa jaksaa välillä vaivautua katsomaan. Yleensä mulla on kyllä pääsääntöisesti television kiinni, ollut sellainen linja jo pidemmän aikaa.
04.02.2015
Kabal
1 kirja, 17 viestiä
Itellä on vähän sama linja, en juurikaan katso ohjelmia mitä tv suoltaa. Uutiset satunnaisesti ja jos bongaan mielenkiintoisen dokkarin tai vastaavan niin voin katsoa. Kuten viimeksi jäin tapittamaan Haapasalon "Kaukasia 30 päivässä". Tv on jotenkin lamauttava, ihmiset menettää oman mielikuvituksen ja niistä tulee melkeimpä laiskoja ja jokseenkin orjia noille "viihde" ohjelmille.
Itellä on vähän sama linja, en juurikaan katso ohjelmia mitä tv suoltaa. Uutiset satunnaisesti ja jos bongaan mielenkiintoisen dokkarin tai vastaavan niin voin katsoa. Kuten viimeksi jäin tapittamaan Haapasalon "Kaukasia 30 päivässä". Tv on jotenkin lamauttava, ihmiset menettää oman mielikuvituksen ja niistä tulee melkeimpä laiskoja ja jokseenkin orjia noille "viihde" ohjelmille.
04.02.2015
kyty
32 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1046 viestiä
Niin, en raakkaisi itse viihdettä suoraan hyväksi tai pahaksi... Se on kyllä totta että TV ja erityisesti netti passivoittavat ihmistä, mutta onkohan kyse enemminkin siitä että hyvästä rengistä on tullut isäntä?
Me katsoimme paljon telkkaria lapsina, eikä meistä tullut passiivisia ja mielikuvituksettomia vaikka Roald Dahl kovasti olisi ollut sitä mieltä... Tosin totuuden nimissä me myös luonnostamme dissasimme niitä kaikkein tyhmimpiä juttuja (lapsillakin on jotain tajua laadusta, vaikkei uskoisi kun katsoo mitä silloin fanitimme). Pelasimme myös Mortal Combatia, se oli silloin kovin peli mitä kaikkien itseään kunnioittavien lasten piti testata. Katsoimme myös paljon dokumentteja jo pienenä. Ja teimme muutakin. Sekä lapsena että aikuisena voi katsoa hölmöäkin viihdettä kunhan se ei ole elämän koko sisältö.
Tyhmää viihdettähän on aina ollut koska sillä valitettavasti on kysyntää, nyt sitä on vain enemmän. Minäkin olen ihmetellyt että pitävätkö ihmiset oikeasti hauskana kaikkia typeriä realityohjelmia ja kilpailuja ja ties mitä joita telkasta nyt tulee. Mutta mihin sitten vetää rajan, aina sitä kuulee ettei aikuisen ihmisen pitäisi esimerkiksi katsoa animaatioita koska se on lapsellista, ja samat tyypit töllöttävät itse jotain Vinoshowta... Pitää myös muistaa että kaikki viihteen muodot on käsitetty jossain vaiheessa haitallisiksi. Kirjojen lukeminen esimerkiksi oli hyvin haitallista, nykyään sitä taas pidetään ihmisen kehitykselle jopa suotavana.
Kauhun suosiosta voin arvailla sen verran että ihmisellä on luontainen tarve käsitellä omia pelkoja. Joka yö on jonkin asteista survival trainingia joten onko ihme että selviytymiskauhu on niin suosittua? Kamalat tarinat ovat viehättäneet ihmisiä niin kauan kun kirjoitettua historiaa on olemassa. Eli siinä mielessä kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä. Se on kai vähän kuin se että pitää katsoa vaikka pelottaa, pitää käsitellä sen kautta jotain.
Kauhunkin kanssa voi mennä överiksi, en esimerkiksi pitäisi pahimpia splattereita ja kidutusjuttuja mitenkään järkevänä viihteenä, ja joskus hermostuin kun kauhu miellettiin VAIN splatteriksi. Psykologinen kauhu on jotenkin paitsi pelottavampaa niin sen kautta myös pystyy käsittelemään asioita paremmin. Jos ihminen haluaa katsoa kun muita kidutetaan, niin siinä tulee mieleen aika ikäviä asioita.
Tässä yhteydessä tulee mieleen elokuva Return to OZ, mitä rakastimme pieninä. En edelleenkään tiedä oliko elokuva suunnattu lapsille vai aikuisille, ainakin sitä markkinoitiin riemastuttavana koko perheen seikkailuna (tai jotain siihen suuntaan). Ainakin se oli unenomainen, outo ja todella, todella pelottava... ja se piti katsoa uudestaan ja uudestaan.
Olen myöhemmin miettinyt että miksi elokuva oli niin ihana ja veti meitä puoleensa kuin kärpäsiä, ja osittain juuri siksi että se oli pelottava. Päädyin siihen että vaikka se on pelottava, Dorothylla on kuitenkin jotenkin langat käsissään. Hän menee ja tekee asioita, enkä muista että elokuva olisi ollut huonolla tavalla ahdistava tai että olisi ollut olo ettei Dorothy selviäisi vaikeuksista. Se oli tavallaan kuin lapselle suunniteltu paha survival-uni, josta kuitenkin selvitään aina kunnossa.
Me katsoimme paljon telkkaria lapsina, eikä meistä tullut passiivisia ja mielikuvituksettomia vaikka Roald Dahl kovasti olisi ollut sitä mieltä... Tosin totuuden nimissä me myös luonnostamme dissasimme niitä kaikkein tyhmimpiä juttuja (lapsillakin on jotain tajua laadusta, vaikkei uskoisi kun katsoo mitä silloin fanitimme). Pelasimme myös Mortal Combatia, se oli silloin kovin peli mitä kaikkien itseään kunnioittavien lasten piti testata. Katsoimme myös paljon dokumentteja jo pienenä. Ja teimme muutakin. Sekä lapsena että aikuisena voi katsoa hölmöäkin viihdettä kunhan se ei ole elämän koko sisältö.
Tyhmää viihdettähän on aina ollut koska sillä valitettavasti on kysyntää, nyt sitä on vain enemmän. Minäkin olen ihmetellyt että pitävätkö ihmiset oikeasti hauskana kaikkia typeriä realityohjelmia ja kilpailuja ja ties mitä joita telkasta nyt tulee. Mutta mihin sitten vetää rajan, aina sitä kuulee ettei aikuisen ihmisen pitäisi esimerkiksi katsoa animaatioita koska se on lapsellista, ja samat tyypit töllöttävät itse jotain Vinoshowta... Pitää myös muistaa että kaikki viihteen muodot on käsitetty jossain vaiheessa haitallisiksi. Kirjojen lukeminen esimerkiksi oli hyvin haitallista, nykyään sitä taas pidetään ihmisen kehitykselle jopa suotavana.
Kauhun suosiosta voin arvailla sen verran että ihmisellä on luontainen tarve käsitellä omia pelkoja. Joka yö on jonkin asteista survival trainingia joten onko ihme että selviytymiskauhu on niin suosittua? Kamalat tarinat ovat viehättäneet ihmisiä niin kauan kun kirjoitettua historiaa on olemassa. Eli siinä mielessä kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä. Se on kai vähän kuin se että pitää katsoa vaikka pelottaa, pitää käsitellä sen kautta jotain.
Kauhunkin kanssa voi mennä överiksi, en esimerkiksi pitäisi pahimpia splattereita ja kidutusjuttuja mitenkään järkevänä viihteenä, ja joskus hermostuin kun kauhu miellettiin VAIN splatteriksi. Psykologinen kauhu on jotenkin paitsi pelottavampaa niin sen kautta myös pystyy käsittelemään asioita paremmin. Jos ihminen haluaa katsoa kun muita kidutetaan, niin siinä tulee mieleen aika ikäviä asioita.
Tässä yhteydessä tulee mieleen elokuva Return to OZ, mitä rakastimme pieninä. En edelleenkään tiedä oliko elokuva suunnattu lapsille vai aikuisille, ainakin sitä markkinoitiin riemastuttavana koko perheen seikkailuna (tai jotain siihen suuntaan). Ainakin se oli unenomainen, outo ja todella, todella pelottava... ja se piti katsoa uudestaan ja uudestaan.
Olen myöhemmin miettinyt että miksi elokuva oli niin ihana ja veti meitä puoleensa kuin kärpäsiä, ja osittain juuri siksi että se oli pelottava. Päädyin siihen että vaikka se on pelottava, Dorothylla on kuitenkin jotenkin langat käsissään. Hän menee ja tekee asioita, enkä muista että elokuva olisi ollut huonolla tavalla ahdistava tai että olisi ollut olo ettei Dorothy selviäisi vaikeuksista. Se oli tavallaan kuin lapselle suunniteltu paha survival-uni, josta kuitenkin selvitään aina kunnossa.
Niin, en raakkaisi itse viihdettä suoraan hyväksi tai pahaksi... Se on kyllä totta että TV ja erityisesti netti passivoittavat ihmistä, mutta onkohan kyse enemminkin siitä että hyvästä rengistä on tullut isäntä?
Me katsoimme paljon telkkaria lapsina, eikä meistä tullut passiivisia ja mielikuvituksettomia vaikka Roald Dahl kovasti olisi ollut sitä mieltä... Tosin totuuden nimissä me myös luonnostamme dissasimme niitä kaikkein tyhmimpiä juttuja (lapsillakin on jotain tajua laadusta, vaikkei uskoisi kun katsoo mitä silloin fanitimme). Pelasimme myös Mortal Combatia, se oli silloin kovin peli mitä kaikkien itseään kunnioittavien lasten piti testata. Katsoimme myös paljon dokumentteja jo pienenä. Ja teimme muutakin. Sekä lapsena että aikuisena voi katsoa hölmöäkin viihdettä kunhan se ei ole elämän koko sisältö.
Tyhmää viihdettähän on aina ollut koska sillä valitettavasti on kysyntää, nyt sitä on vain enemmän. Minäkin olen ihmetellyt että pitävätkö ihmiset oikeasti hauskana kaikkia typeriä realityohjelmia ja kilpailuja ja ties mitä joita telkasta nyt tulee. Mutta mihin sitten vetää rajan, aina sitä kuulee ettei aikuisen ihmisen pitäisi esimerkiksi katsoa animaatioita koska se on lapsellista, ja samat tyypit töllöttävät itse jotain Vinoshowta... Pitää myös muistaa että kaikki viihteen muodot on käsitetty jossain vaiheessa haitallisiksi. Kirjojen lukeminen esimerkiksi oli hyvin haitallista, nykyään sitä taas pidetään ihmisen kehitykselle jopa suotavana.
Kauhun suosiosta voin arvailla sen verran että ihmisellä on luontainen tarve käsitellä omia pelkoja. Joka yö on jonkin asteista survival trainingia joten onko ihme että selviytymiskauhu on niin suosittua? Kamalat tarinat ovat viehättäneet ihmisiä niin kauan kun kirjoitettua historiaa on olemassa. Eli siinä mielessä kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä. Se on kai vähän kuin se että pitää katsoa vaikka pelottaa, pitää käsitellä sen kautta jotain.
Kauhunkin kanssa voi mennä överiksi, en esimerkiksi pitäisi pahimpia splattereita ja kidutusjuttuja mitenkään järkevänä viihteenä, ja joskus hermostuin kun kauhu miellettiin VAIN splatteriksi. Psykologinen kauhu on jotenkin paitsi pelottavampaa niin sen kautta myös pystyy käsittelemään asioita paremmin. Jos ihminen haluaa katsoa kun muita kidutetaan, niin siinä tulee mieleen aika ikäviä asioita.
Tässä yhteydessä tulee mieleen elokuva [url=http://www.imdb.com/title/tt0089908/]Return to OZ[/url], mitä rakastimme pieninä. En edelleenkään tiedä oliko elokuva suunnattu lapsille vai aikuisille, ainakin sitä markkinoitiin riemastuttavana koko perheen seikkailuna (tai jotain siihen suuntaan). Ainakin se oli unenomainen, outo ja todella, todella pelottava... ja se piti katsoa uudestaan ja uudestaan.
Olen myöhemmin miettinyt että miksi elokuva oli niin ihana ja veti meitä puoleensa kuin kärpäsiä, ja osittain juuri siksi että se [i]oli[/i] pelottava. Päädyin siihen että vaikka se on pelottava, Dorothylla on kuitenkin jotenkin langat käsissään. Hän menee ja tekee asioita, enkä muista että elokuva olisi ollut huonolla tavalla ahdistava tai että olisi ollut olo ettei Dorothy selviäisi vaikeuksista. Se oli tavallaan kuin lapselle suunniteltu paha survival-uni, josta kuitenkin selvitään aina kunnossa.
04.02.2015
StaCa
27 kirjaa, 15 kirja-arviota, 278 viestiä
Ennen kuin aletaan keskustelemaan viihteen haitallisuudesta, pitäisi määritellä mitä oikeastaan on "viihde".
Muuten yleensä käy niin, että yksi puhuu honkametsästä ja toinen omenapuutarhasta.
Muuten yleensä käy niin, että yksi puhuu honkametsästä ja toinen omenapuutarhasta.
Ennen kuin aletaan keskustelemaan viihteen haitallisuudesta, pitäisi määritellä mitä oikeastaan on "viihde".
Muuten yleensä käy niin, että yksi puhuu honkametsästä ja toinen omenapuutarhasta.
04.02.2015
Piru Naiseksi
1064 viestiä
Minä en pidä puoliksi pureskelluista viihdeohjelmista, jotka väkisin osoittavat katsojalle, missä kohdin hänen kuuluu nauraa. (Muinoin esitettiin TV-ohjelmia, joihin oli heitetty tarinasta irrallinen nauru ilmaisemaan huvittavat kohdat.) Väkisin älyllistäminen on yhtä kurjaa katsottavaa kuin väkisin naurattaminen.
Katsojaa huvittavat kohtaukset, joissa roolihenkilöt joutuvat noloon tilanteeseen tai heille käy jopa hullusti. Koomisiksi tarkoitetuissa kohtauksissa näyttelijälle sattuu jotain, joka tosielämässä vahingoittaisi häntä pahasti. Mietin, miksi tällainen toisen vahinko huvittaa - onko vahingonilo iloista aidointa?
Arveluttavaa on myös se runsas tosi-TV -tarjonta, jossa osallistujat saattavat joutua tosi pulaan tai nolaavat itsensä perusteellisesti ja nimenomaan niin, että katsoja tuntee myötähäpeää huvittumisen sijasta.
Onneksi nykyään on valinnanvaraa TV:n ohjemistossakin: toivottavasti mahdollisimman harvan tarvitsee toistuvasti töllöttää ohjelmia, jotka eivät kiinnosta ja jotka tuntuvat katsojaa halventavalta.
Silti joskus on ihan kiva katsella ´aivot narikkaan`-tyyppistä ohjelmaa - silloin, kun vaihtoehtojakin on tarjolla.
Katsojaa huvittavat kohtaukset, joissa roolihenkilöt joutuvat noloon tilanteeseen tai heille käy jopa hullusti. Koomisiksi tarkoitetuissa kohtauksissa näyttelijälle sattuu jotain, joka tosielämässä vahingoittaisi häntä pahasti. Mietin, miksi tällainen toisen vahinko huvittaa - onko vahingonilo iloista aidointa?
Arveluttavaa on myös se runsas tosi-TV -tarjonta, jossa osallistujat saattavat joutua tosi pulaan tai nolaavat itsensä perusteellisesti ja nimenomaan niin, että katsoja tuntee myötähäpeää huvittumisen sijasta.
Onneksi nykyään on valinnanvaraa TV:n ohjemistossakin: toivottavasti mahdollisimman harvan tarvitsee toistuvasti töllöttää ohjelmia, jotka eivät kiinnosta ja jotka tuntuvat katsojaa halventavalta.
Silti joskus on ihan kiva katsella ´aivot narikkaan`-tyyppistä ohjelmaa - silloin, kun vaihtoehtojakin on tarjolla.
Minä en pidä puoliksi pureskelluista viihdeohjelmista, jotka väkisin osoittavat katsojalle, missä kohdin hänen kuuluu nauraa. (Muinoin esitettiin TV-ohjelmia, joihin oli heitetty tarinasta irrallinen nauru ilmaisemaan huvittavat kohdat.) Väkisin älyllistäminen on yhtä kurjaa katsottavaa kuin väkisin naurattaminen.
Katsojaa huvittavat kohtaukset, joissa roolihenkilöt joutuvat noloon tilanteeseen tai heille käy jopa hullusti. Koomisiksi tarkoitetuissa kohtauksissa näyttelijälle sattuu jotain, joka tosielämässä vahingoittaisi häntä pahasti. Mietin, miksi tällainen toisen vahinko huvittaa - onko vahingonilo iloista aidointa?
Arveluttavaa on myös se runsas tosi-TV -tarjonta, jossa osallistujat saattavat joutua tosi pulaan tai nolaavat itsensä perusteellisesti ja nimenomaan niin, että katsoja tuntee myötähäpeää huvittumisen sijasta.
Onneksi nykyään on valinnanvaraa TV:n ohjemistossakin: toivottavasti mahdollisimman harvan tarvitsee toistuvasti töllöttää ohjelmia, jotka eivät kiinnosta ja jotka tuntuvat katsojaa halventavalta.
Silti joskus on ihan kiva katsella ´aivot narikkaan`-tyyppistä ohjelmaa - silloin, kun vaihtoehtojakin on tarjolla.
04.02.2015
StaCaEnnen kuin aletaan keskustelemaan viihteen haitallisuudesta, pitäisi määritellä mitä oikeastaan on "viihde".Mä näen sen niin, että viihde on sitä millä ihminen tappaa aikaa, koska ympäröivä todellisuus ei häntä jaksa kiinnostaa tai koska hän jostain muusta hyvästä syystä haluaa paeta sitä. Ja, tietenkin jokainen valitsee viihteen muotonsa omista henkilökohtaisista mieltymyksistään ja lähtökohdistaan. Yksi fanittaa Saweja, toinen muumeja tms.Eli, mun mielestä on olemassa joko viihdettä, tai sitten itsensä kehittämista, ja ne on tosiaankin kaksi eri asiaa ainakin mulle. Siitä huolimatta, että molempia voi tehdä vaikkapa television avulla. En minä aikaan sitä sen paremmin osaa määritellä, ja jokaisella on varmaan omat näkemyksensä tästä asiasta.
Muuten yleensä käy niin, että yksi puhuu honkametsästä ja toinen omenapuutarhasta.
[quote="StaCa" post=28440]Ennen kuin aletaan keskustelemaan viihteen haitallisuudesta, pitäisi määritellä mitä oikeastaan on "viihde".
Muuten yleensä käy niin, että yksi puhuu honkametsästä ja toinen omenapuutarhasta.[/quote]
Mä näen sen niin, että viihde on sitä millä ihminen tappaa aikaa, koska ympäröivä todellisuus ei häntä jaksa kiinnostaa tai koska hän jostain muusta hyvästä syystä haluaa paeta sitä. Ja, tietenkin jokainen valitsee viihteen muotonsa omista henkilökohtaisista mieltymyksistään ja lähtökohdistaan. Yksi fanittaa Saweja, toinen muumeja tms.Eli, mun mielestä on olemassa joko viihdettä, tai sitten itsensä kehittämista, ja ne on tosiaankin kaksi eri asiaa ainakin mulle. Siitä huolimatta, että molempia voi tehdä vaikkapa television avulla. En minä aikaan sitä sen paremmin osaa määritellä, ja jokaisella on varmaan omat näkemyksensä tästä asiasta.
04.02.2015
Tapsa
155 kirjaa, 7 kirja-arviota, 252 viestiä
Entäs sitten viihteen ja taiteen ero? Onko kyseessä yksi ja sama asia ja kyseessä vain mielipidekysymys? Vain elämää -ohjelma on suosittu ja viihteellisenä pidetty musiikkiohjelma, mutta musiikkihan on taiteenlaji. Mikä tarkkaan ottaen tekee Jare Henrik Tiihosen musiikista viihteellistä ja Jean Sibeliuksen musiikista taidetta, ja jos jälkimmäisen musiikista tehtäisiin kansansuosikki-TV-ohjelma, tulisiko siitäkin viihdettä? Eikö loppuviimein "viihde" ole käsitteenä vain naamio, jota käytämme olkinukkena pilkataksemme alempiarvoisempina pitämiämme tuotantoja?
Entäs sitten viihteen ja taiteen ero? Onko kyseessä yksi ja sama asia ja kyseessä vain mielipidekysymys? [i]Vain elämää[/i] -ohjelma on suosittu ja viihteellisenä pidetty musiikkiohjelma, mutta musiikkihan on taiteenlaji. Mikä tarkkaan ottaen tekee Jare Henrik Tiihosen musiikista viihteellistä ja Jean Sibeliuksen musiikista taidetta, ja jos jälkimmäisen musiikista tehtäisiin kansansuosikki-TV-ohjelma, tulisiko siitäkin viihdettä? Eikö loppuviimein "viihde" ole käsitteenä vain naamio, jota käytämme olkinukkena pilkataksemme alempiarvoisempina pitämiämme tuotantoja?
04.02.2015
TapsaEntäs sitten viihteen ja taiteen ero? Onko kyseessä yksi ja sama asia ja kyseessä vain mielipidekysymys? Vain elämää -ohjelma on suosittu ja viihteellisenä pidetty musiikkiohjelma, mutta musiikkihan on taiteenlaji. Mikä tarkkaan ottaen tekee Jare Henrik Tiihosen musiikista viihteellistä ja Jean Sibeliuksen musiikista taidetta, ja jos jälkimmäisen musiikista tehtäisiin kansansuosikki-TV-ohjelma, tulisiko siitäkin viihdettä? Eikö loppuviimein "viihde" ole käsitteenä vain naamio, jota käytämme olkinukkena pilkataksemme alempiarvoisempina pitämiämme tuotantoja?Vaikka minä en ole mikään asiantuntija tässä aiheessa(muutkin esittävät toivottavasti ajatuksensa siitä, että mitä viihde on ja miten se määritellään), niin silti mä jakaisin taiteen ja viihteen eri lokeroihin. Taiteessa on enemmän kyseessä itsensä kehittäminen ja eteenpäin vieminen ja viihteessä taas on kyseessä itsensä unohtaminen keskittymällä katsomaan vaikkapa vain elämää-ohjelmaa. Viihde on mulle jonkinlaista paikalleen jämähtämistä ja turtumista kun taide taas tosiaan vie eteenpäin ja antaa uusia näkemyksiä. Ja, tämä on tosiaan vaan mun näkemys ja mullakin on oikeus omaan mielipiteeseen, vaikka se tuntuisi huonolta logiikalta ja ajattelulta
[quote="Tapsa" post=28444]Entäs sitten viihteen ja taiteen ero? Onko kyseessä yksi ja sama asia ja kyseessä vain mielipidekysymys? [i]Vain elämää[/i] -ohjelma on suosittu ja viihteellisenä pidetty musiikkiohjelma, mutta musiikkihan on taiteenlaji. Mikä tarkkaan ottaen tekee Jare Henrik Tiihosen musiikista viihteellistä ja Jean Sibeliuksen musiikista taidetta, ja jos jälkimmäisen musiikista tehtäisiin kansansuosikki-TV-ohjelma, tulisiko siitäkin viihdettä? Eikö loppuviimein "viihde" ole käsitteenä vain naamio, jota käytämme olkinukkena pilkataksemme alempiarvoisempina pitämiämme tuotantoja?[/quote]
Vaikka minä en ole mikään asiantuntija tässä aiheessa(muutkin esittävät toivottavasti ajatuksensa siitä, että mitä viihde on ja miten se määritellään), niin silti mä jakaisin taiteen ja viihteen eri lokeroihin. Taiteessa on enemmän kyseessä itsensä kehittäminen ja eteenpäin vieminen ja viihteessä taas on kyseessä itsensä unohtaminen keskittymällä katsomaan vaikkapa vain elämää-ohjelmaa. Viihde on mulle jonkinlaista paikalleen jämähtämistä ja turtumista kun taide taas tosiaan vie eteenpäin ja antaa uusia näkemyksiä. Ja, tämä on tosiaan vaan mun näkemys ja mullakin on oikeus omaan mielipiteeseen, vaikka se tuntuisi huonolta logiikalta ja ajattelulta
04.02.2015
kyty
32 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1046 viestiä
TapsaEntäs sitten viihteen ja taiteen ero? Onko kyseessä yksi ja sama asia ja kyseessä vain mielipidekysymys? Vain elämää -ohjelma on suosittu ja viihteellisenä pidetty musiikkiohjelma, mutta musiikkihan on taiteenlaji. Mikä tarkkaan ottaen tekee Jare Henrik Tiihosen musiikista viihteellistä ja Jean Sibeliuksen musiikista taidetta, ja jos jälkimmäisen musiikista tehtäisiin kansansuosikki-TV-ohjelma, tulisiko siitäkin viihdettä? Eikö loppuviimein "viihde" ole käsitteenä vain naamio, jota käytämme olkinukkena pilkataksemme alempiarvoisempina pitämiämme tuotantoja?Minä en osaisi jakaa viihdettä ja taidetta mitenkään erityisemmin, sillä osa viihteestä on taiteellisempaa ja osa taiteesta taas viihteellistä. Raja on häälyvä, ja riippuu henkilöstä ja aikakaudesta että miten se määritellään. En ole ainakaan itse keksinyt mitään aukotonta määritelmää miten nämä kaksi asiaa voisi erottaa toisistaan, kaikkiin liittyy se "mutta".
Ihminen viihdyttää itseään monin tavoin, joka on juuri tuota Kultasuun mainitsemaa todellisuuden pakenemista. Yhdelle se on Big Brother ja toiselle klassinen musiikki, kolmannelle Muumikirja ja neljännelle dokumentti, jotka nekin voivat olla viihteellisempiä tai vakavampia.
[quote="Tapsa" post=28444]Entäs sitten viihteen ja taiteen ero? Onko kyseessä yksi ja sama asia ja kyseessä vain mielipidekysymys? [i]Vain elämää[/i] -ohjelma on suosittu ja viihteellisenä pidetty musiikkiohjelma, mutta musiikkihan on taiteenlaji. Mikä tarkkaan ottaen tekee Jare Henrik Tiihosen musiikista viihteellistä ja Jean Sibeliuksen musiikista taidetta, ja jos jälkimmäisen musiikista tehtäisiin kansansuosikki-TV-ohjelma, tulisiko siitäkin viihdettä? Eikö loppuviimein "viihde" ole käsitteenä vain naamio, jota käytämme olkinukkena pilkataksemme alempiarvoisempina pitämiämme tuotantoja?[/quote]
Minä en osaisi jakaa viihdettä ja taidetta mitenkään erityisemmin, sillä osa viihteestä on taiteellisempaa ja osa taiteesta taas viihteellistä. Raja on häälyvä, ja riippuu henkilöstä ja aikakaudesta että miten se määritellään. En ole ainakaan itse keksinyt mitään aukotonta määritelmää miten nämä kaksi asiaa voisi erottaa toisistaan, kaikkiin liittyy se "mutta".
Ihminen viihdyttää itseään monin tavoin, joka on juuri tuota Kultasuun mainitsemaa todellisuuden pakenemista. Yhdelle se on Big Brother ja toiselle klassinen musiikki, kolmannelle Muumikirja ja neljännelle dokumentti, jotka nekin voivat olla viihteellisempiä tai vakavampia.
04.02.2015
River
87 viestiä
No niin, olen Kultasuun kanssa jälleen samaa mieltä kaikesta. Itse olen tehnyt sen huomion, että joillakin on vaikea suhtautua ns. oikeassa elämässä ihmisiin, koska nämä eivät noudatakaan jotain tiettyä kaavaa, jota esim. jokin televisiosarjan hahmo noudattaa. Eli siis ihmiset lokeroidaan tällaisiin hahmokategorioihin, koska elämä ja aivopiuhat ovat pitkälti kiinni elokuvissa, peleissä jne. Kun tällaiseen törmää, niin se häkellyttää. On kummallista, jos ja kun joku sanoo suoraan, että "muistutat tätä tai tätä tyyppiä" ja sitten esim. minun ja hänen välisensä dynamiikka ajatellaan näiden hahmojen dynamiikan kautta eikä sen kautta mitä siinä hetkessä tapahtuu. Eli siis selkeästi huomaa, että on ihan sama mitä itse sanoo tai tekee, kun minun toimintani motiivit tai tulevat tapahtumat ovat ns. jo tiedossa. Ja sitten kun asiat eivät mene tämän "ennustuksen" mukaan, niin sitten kilahdetaan tai ei osata suhtautua yhtään asioihin. Se on häiritsevää, koska itse olen juuri sitä tyyppiä, joka tykkää porautua toiseen uniikkina yksilönä.
Ja tämä ei nyt sinänsä liity suoraan tähän aiheeseen, mutta nykyisin kun näkee ihmisiä, niin kaikki istuvat naama kiinni älypuhelimissa. Siis toisin sanoen, jos tullaan kylään, niin ollaan hiljaa koko aika ja naputetaan puhelinta. Sitten lähdetään. Se on käsittämätöntä. Siinä mielessä esim. oman mummun luona on mukava käydä kylässä, kun siellä oikeasti istutaan kasvotusten, rupatellaan ja samalla juodaan ja syödään jotain hyvää.
Ja tämä ei nyt sinänsä liity suoraan tähän aiheeseen, mutta nykyisin kun näkee ihmisiä, niin kaikki istuvat naama kiinni älypuhelimissa. Siis toisin sanoen, jos tullaan kylään, niin ollaan hiljaa koko aika ja naputetaan puhelinta. Sitten lähdetään. Se on käsittämätöntä. Siinä mielessä esim. oman mummun luona on mukava käydä kylässä, kun siellä oikeasti istutaan kasvotusten, rupatellaan ja samalla juodaan ja syödään jotain hyvää.
No niin, olen Kultasuun kanssa jälleen samaa mieltä kaikesta. Itse olen tehnyt sen huomion, että joillakin on vaikea suhtautua ns. oikeassa elämässä ihmisiin, koska nämä eivät noudatakaan jotain tiettyä kaavaa, jota esim. jokin televisiosarjan hahmo noudattaa. Eli siis ihmiset lokeroidaan tällaisiin hahmokategorioihin, koska elämä ja aivopiuhat ovat pitkälti kiinni elokuvissa, peleissä jne. Kun tällaiseen törmää, niin se häkellyttää. On kummallista, jos ja kun joku sanoo suoraan, että "muistutat tätä tai tätä tyyppiä" ja sitten esim. minun ja hänen välisensä dynamiikka ajatellaan näiden hahmojen dynamiikan kautta eikä sen kautta mitä siinä hetkessä tapahtuu. Eli siis selkeästi huomaa, että on ihan sama mitä itse sanoo tai tekee, kun minun toimintani motiivit tai tulevat tapahtumat ovat ns. jo tiedossa. Ja sitten kun asiat eivät mene tämän "ennustuksen" mukaan, niin sitten kilahdetaan tai ei osata suhtautua yhtään asioihin. Se on häiritsevää, koska itse olen juuri sitä tyyppiä, joka tykkää porautua toiseen uniikkina yksilönä.
Ja tämä ei nyt sinänsä liity suoraan tähän aiheeseen, mutta nykyisin kun näkee ihmisiä, niin kaikki istuvat naama kiinni älypuhelimissa. Siis toisin sanoen, jos tullaan kylään, niin ollaan hiljaa koko aika ja naputetaan puhelinta. Sitten lähdetään. Se on käsittämätöntä. Siinä mielessä esim. oman mummun luona on mukava käydä kylässä, kun siellä oikeasti istutaan kasvotusten, rupatellaan ja samalla juodaan ja syödään jotain hyvää.
04.02.2015
kyty
32 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1046 viestiä
RiverItse olen tehnyt sen huomion, että joillakin on vaikea suhtautua ns. oikeassa elämässä ihmisiin, koska nämä eivät noudatakaan jotain tiettyä kaavaa, jota esim. jokin televisiosarjan hahmo noudattaa. Eli siis ihmiset lokeroidaan tällaisiin hahmokategorioihin, koska elämä ja aivopiuhat ovat pitkälti kiinni elokuvissa, peleissä jne.Tosin kategoriointia on ollut aina, se on ihmisille jokin pakonomainen tarve. Nykyään elokuvissa ja kirjoissa on kuitenkin paljon realistisempaa hahmonkuvausta kuin vielä pari sataa vuotta sitten. Olen muistavinani että hahmon kirjoittaminen henkilöksi on fiktiossa oikeastaan aika uusi juttu.
Nyt meillä on tiettyjä stereotyyppejä joiden perusteella ihmiset lokeroivat toisiaan ja joita media vahvistaa, mutta tilanne on silti jotenkin parempi kuin esimerkiksi keskiajalla, jolloin viihteessä oli tiettyjä perushahmoja jotka olivat aina mukana tarinasta toiseen. Ehkä ihmiset eivät edes halunneet että asiat olisivat mitenkään toisin. Kaikki tiesivät mikä oli sankarin rooli, mikä ilkeän äitipuolen ja mikä narrin. Sinänsä ei ole yllättävää että nykyäänkin suositaan monasti tarinoita, joissa ei tapahdu mitään liian yllättävää.
Ja tämä ei nyt sinänsä liity suoraan tähän aiheeseen, mutta nykyisin kun näkee ihmisiä, niin kaikki istuvat naama kiinni älypuhelimissa. Siis toisin sanoen, jos tullaan kylään, niin ollaan hiljaa koko aika ja naputetaan puhelinta.Tämä on tätä ongelmaa minkä mainitsin jo aiemmin, se on ihan tutkittu juttu että netti heikentää keskittymiskykyä, tekee riippuvaiseksi ja aiheuttaa sellaista silmäilykulttuuria että mihinkään ei oikein pysty keskittymään: huomio hyppii asiasta toiseen ja koko ajan pitää tarkistella onko tullut viesti. Vika ei sinänsä ole älylaitteissa itsessään, vaan siinä että niillä pääsee koko ajan nettiin, ja palveluissa jotka koukuttavat ihmisiä.
[quote="River" post=28447]Itse olen tehnyt sen huomion, että joillakin on vaikea suhtautua ns. oikeassa elämässä ihmisiin, koska nämä eivät noudatakaan jotain tiettyä kaavaa, jota esim. jokin televisiosarjan hahmo noudattaa. Eli siis ihmiset lokeroidaan tällaisiin hahmokategorioihin, koska elämä ja aivopiuhat ovat pitkälti kiinni elokuvissa, peleissä jne.[/quote]
Tosin kategoriointia on ollut aina, se on ihmisille jokin pakonomainen tarve. Nykyään elokuvissa ja kirjoissa on kuitenkin paljon realistisempaa hahmonkuvausta kuin vielä pari sataa vuotta sitten. Olen muistavinani että hahmon kirjoittaminen [i]henkilöksi[/i] on fiktiossa oikeastaan aika uusi juttu.
Nyt meillä on tiettyjä stereotyyppejä joiden perusteella ihmiset lokeroivat toisiaan ja joita media vahvistaa, mutta tilanne on silti jotenkin parempi kuin esimerkiksi keskiajalla, jolloin viihteessä oli tiettyjä perushahmoja jotka olivat aina mukana tarinasta toiseen. Ehkä ihmiset eivät edes halunneet että asiat olisivat mitenkään toisin. Kaikki tiesivät mikä oli sankarin rooli, mikä ilkeän äitipuolen ja mikä narrin. Sinänsä ei ole yllättävää että nykyäänkin suositaan monasti tarinoita, joissa ei tapahdu mitään liian yllättävää.
[quote]Ja tämä ei nyt sinänsä liity suoraan tähän aiheeseen, mutta nykyisin kun näkee ihmisiä, niin kaikki istuvat naama kiinni älypuhelimissa. Siis toisin sanoen, jos tullaan kylään, niin ollaan hiljaa koko aika ja naputetaan puhelinta.[/quote]
Tämä on tätä ongelmaa minkä mainitsin jo aiemmin, se on ihan tutkittu juttu että netti heikentää keskittymiskykyä, tekee riippuvaiseksi ja aiheuttaa sellaista silmäilykulttuuria että mihinkään ei oikein pysty keskittymään: huomio hyppii asiasta toiseen ja koko ajan pitää tarkistella onko tullut viesti. Vika ei sinänsä ole älylaitteissa itsessään, vaan siinä että niillä pääsee koko ajan nettiin, ja palveluissa jotka koukuttavat ihmisiä.
04.02.2015
RiverJa tämä ei nyt sinänsä liity suoraan tähän aiheeseen, mutta nykyisin kun näkee ihmisiä, niin kaikki istuvat naama kiinni älypuhelimissa. Siis toisin sanoen, jos tullaan kylään, niin ollaan hiljaa koko aika ja naputetaan puhelinta. Sitten lähdetään. Se on käsittämätöntä. Siinä mielessä esim. oman mummun luona on mukava käydä kylässä, kun siellä oikeasti istutaan kasvotusten, rupatellaan ja samalla juodaan ja syödään jotain hyvää.Joo, tuota juuri tarkoitin ja mustakin se on todella käsittämätöntä. Siinä unohtuu täysin kaikki yhteinen ja inhimillinen vuorovaikutus ja toinen toistensa rehellisesti kohtaaminen ja toisen hyväksyminen sellaisenaan. Ei ihmekään, että nykyään on niin paljon mielenterveysongelmia kuten myös huumeongelmia. ja luulen, että jatkossa niitä tulee olemaan vielä paljon enenmmän mitä enemmän ihmiset eristyvät tosistaan ja pakenevat fantasiamaailmoihinsa. Tämä maailma sortuu vielä omaan mahdottomuuteensa.
[quote="River" post=28447]Ja tämä ei nyt sinänsä liity suoraan tähän aiheeseen, mutta nykyisin kun näkee ihmisiä, niin kaikki istuvat naama kiinni älypuhelimissa. Siis toisin sanoen, jos tullaan kylään, niin ollaan hiljaa koko aika ja naputetaan puhelinta. Sitten lähdetään. Se on käsittämätöntä. Siinä mielessä esim. oman mummun luona on mukava käydä kylässä, kun siellä oikeasti istutaan kasvotusten, rupatellaan ja samalla juodaan ja syödään jotain hyvää.[/quote]
Joo, tuota juuri tarkoitin ja mustakin se on todella käsittämätöntä. Siinä unohtuu täysin kaikki yhteinen ja inhimillinen vuorovaikutus ja toinen toistensa rehellisesti kohtaaminen ja toisen hyväksyminen sellaisenaan. Ei ihmekään, että nykyään on niin paljon mielenterveysongelmia kuten myös huumeongelmia. ja luulen, että jatkossa niitä tulee olemaan vielä paljon enenmmän mitä enemmän ihmiset eristyvät tosistaan ja pakenevat fantasiamaailmoihinsa. Tämä maailma sortuu vielä omaan mahdottomuuteensa.
05.02.2015
Morgan Blood
139 kirjaa, 9 kirja-arviota, 339 viestiä
Keskustelu on hauska, koska koen työskenteleväni molemmin puolin rajaa, eli taiteen ja viihteen parissa. Viihde on minusta suoraviivaisempaa ja selvempää ja niin vaikeiden kuin helppojen asioiden käsittelyyn käytetään kaavoja ja reseptejä eikä lopputulos perustu yhtä lailla intuitioon (kyllä, suurin osa taiteeksi mielletystä materiaalista kuten maisemat ja muotokuvat ovat minusta pääosin viihdettä ja koriste-esineitä, ei taidetta). Taiteessa ajatus on abstraktimpi ja häilyvämpi. Ero on kuitenkin veteen piirretty viiva.
Minusta hyvä taide ei noudata informaation saattelun kaavoja kun taas kaikenlainen viihde tekee niin. Tästä syystä materiaali, mitä pidän puhtaasti taiteena enkä viihteenä, onkin melko vähäistä :D Lähes kaikki musiikki, elokuva, kirjallisuus, sarjakuva, pelit ja muukin perinteisen luova tuotanto on minusta viihdettä. Ehkä tästä syystä sana viihde on kokenut korvissani inflaation. Arkikielessä se on haukkumasana luovalle materiaalille, mitä ei arvosta kuin teoksia, mitkä kokee taiteeksi. Viittaan tässä subjektin kokemukseen mausta.
Näine pohjustuksin, minusta viihde ei ole maailman tuho, mutta kova riippuvuus viihteestä aikansa täytteenä voi olla henkilön tuho ja tie ongelmiin (tai lähimmäisten kova viihteenkulutus yksinäisyydentunteeseen). Ihminen on siitä dorka possu, että kokee hedonistisen lössöilyn ja mässäilyn palkitsevana ja sitähän palkintoa nykyään riittää useamman elämän tarpeisiin.
Älypuhelin seurueessa on muuten hassu juttu. Kerron nyt vähän toisenlaisen kokemuksen. Istuimme tyttöystäväni kanssa oluella ja juttelimme ystäväni valokuvanäyttelystä. Selasimme kuvia kännykällä ja nauroimme eräälle otokselle. Viereisessä pöydässä istuvat tyypit päättivät ottaa projektiksi tuhahdella tarpeettoman kovaan ääneen, että on se kumma kun treffeillä ei ole enää muuta yhteistä kuin älypuhelin. Siinäkään pöydässä kännykkä ei ihan laukunpohjalla pysynyt. Esineestä on tullut huomaamaton osa arkea, mitä arvostelee turhan helposti muiden keskenäisen kanssakäymisen pilaajana :) (Silti, on minustakin erilaisia viihteenkulutuslaitteita liikaa).
Minusta hyvä taide ei noudata informaation saattelun kaavoja kun taas kaikenlainen viihde tekee niin. Tästä syystä materiaali, mitä pidän puhtaasti taiteena enkä viihteenä, onkin melko vähäistä :D Lähes kaikki musiikki, elokuva, kirjallisuus, sarjakuva, pelit ja muukin perinteisen luova tuotanto on minusta viihdettä. Ehkä tästä syystä sana viihde on kokenut korvissani inflaation. Arkikielessä se on haukkumasana luovalle materiaalille, mitä ei arvosta kuin teoksia, mitkä kokee taiteeksi. Viittaan tässä subjektin kokemukseen mausta.
Näine pohjustuksin, minusta viihde ei ole maailman tuho, mutta kova riippuvuus viihteestä aikansa täytteenä voi olla henkilön tuho ja tie ongelmiin (tai lähimmäisten kova viihteenkulutus yksinäisyydentunteeseen). Ihminen on siitä dorka possu, että kokee hedonistisen lössöilyn ja mässäilyn palkitsevana ja sitähän palkintoa nykyään riittää useamman elämän tarpeisiin.
Älypuhelin seurueessa on muuten hassu juttu. Kerron nyt vähän toisenlaisen kokemuksen. Istuimme tyttöystäväni kanssa oluella ja juttelimme ystäväni valokuvanäyttelystä. Selasimme kuvia kännykällä ja nauroimme eräälle otokselle. Viereisessä pöydässä istuvat tyypit päättivät ottaa projektiksi tuhahdella tarpeettoman kovaan ääneen, että on se kumma kun treffeillä ei ole enää muuta yhteistä kuin älypuhelin. Siinäkään pöydässä kännykkä ei ihan laukunpohjalla pysynyt. Esineestä on tullut huomaamaton osa arkea, mitä arvostelee turhan helposti muiden keskenäisen kanssakäymisen pilaajana :) (Silti, on minustakin erilaisia viihteenkulutuslaitteita liikaa).
Keskustelu on hauska, koska koen työskenteleväni molemmin puolin rajaa, eli taiteen ja viihteen parissa. Viihde on minusta suoraviivaisempaa ja selvempää ja niin vaikeiden kuin helppojen asioiden käsittelyyn käytetään kaavoja ja reseptejä eikä lopputulos perustu yhtä lailla intuitioon (kyllä, suurin osa taiteeksi mielletystä materiaalista kuten maisemat ja muotokuvat ovat minusta pääosin viihdettä ja koriste-esineitä, ei taidetta). Taiteessa ajatus on abstraktimpi ja häilyvämpi. Ero on kuitenkin veteen piirretty viiva.
Minusta hyvä taide ei noudata informaation saattelun kaavoja kun taas kaikenlainen viihde tekee niin. Tästä syystä materiaali, mitä pidän puhtaasti taiteena enkä viihteenä, onkin melko vähäistä :D Lähes kaikki musiikki, elokuva, kirjallisuus, sarjakuva, pelit ja muukin perinteisen luova tuotanto on minusta viihdettä. Ehkä tästä syystä sana viihde on kokenut korvissani inflaation. Arkikielessä se on haukkumasana luovalle materiaalille, mitä ei arvosta kuin teoksia, mitkä kokee taiteeksi. Viittaan tässä subjektin kokemukseen mausta.
Näine pohjustuksin, minusta viihde ei ole maailman tuho, mutta kova riippuvuus viihteestä aikansa täytteenä voi olla henkilön tuho ja tie ongelmiin (tai lähimmäisten kova viihteenkulutus yksinäisyydentunteeseen). Ihminen on siitä dorka possu, että kokee hedonistisen lössöilyn ja mässäilyn palkitsevana ja sitähän palkintoa nykyään riittää useamman elämän tarpeisiin.
Älypuhelin seurueessa on muuten hassu juttu. Kerron nyt vähän toisenlaisen kokemuksen. Istuimme tyttöystäväni kanssa oluella ja juttelimme ystäväni valokuvanäyttelystä. Selasimme kuvia kännykällä ja nauroimme eräälle otokselle. Viereisessä pöydässä istuvat tyypit päättivät ottaa projektiksi tuhahdella tarpeettoman kovaan ääneen, että on se kumma kun treffeillä ei ole enää muuta yhteistä kuin älypuhelin. Siinäkään pöydässä kännykkä ei ihan laukunpohjalla pysynyt. Esineestä on tullut huomaamaton osa arkea, mitä arvostelee turhan helposti muiden keskenäisen kanssakäymisen pilaajana :) (Silti, on minustakin erilaisia viihteenkulutuslaitteita liikaa).
05.02.2015
StaCa
27 kirjaa, 15 kirja-arviota, 278 viestiä
Lähes kaikki musiikki, elokuva, kirjallisuus, sarjakuva, pelit ja muukin perinteisen luova tuotanto on minusta viihdettä. Ehkä tästä syystä sana viihde on kokenut korvissani inflaation. Arkikielessä se on haukkumasana luovalle materiaalille, mitä ei arvosta kuin teoksia, mitkä kokee taiteeksi. Viittaan tässä subjektin kokemukseen mausta.Tämä onkin ongelmallinen kohta. Mikä on viihdettä itse kullekin, ja pitääkö viihde automaattisesti luokitella taidetta alemmas? Jos pitää, niin miksi? Seuraammeko me vielä jalanjälkiä jostain 1700-luvulta, jossa viihde ja taide piti erottaa toisistaan, jotta niitä kuluttavat ihmiset saatiin erotettua toisistaan? Eihän rahvaan sovi sekoittua tavoiltaan sivistyneistöön. Jonnekin sinne saakka ihmiset eivät yleensä kokeneet tarpeelliseksi erottaa viihdettä ja taidetta toisistaan. Kumpaa esim. teatteriesitys on?
Käytämmekö "viihde"-sanaa yhä jonkinlaisena parempi-ihmisyyden osoituksena? Koska minä osaan nauttia taiteesta, minä olen vähän parempi ihminen kuin ne, jotka nauttivat viihteestä. Etenkin ne, jotka kuluttavat mielellään viihdettä, ovat vähän tyhmempiä ja rajoittuneempia kuin taidetta tuntevat.
[quote]Lähes kaikki musiikki, elokuva, kirjallisuus, sarjakuva, pelit ja muukin perinteisen luova tuotanto on minusta viihdettä. Ehkä tästä syystä sana viihde on kokenut korvissani inflaation. Arkikielessä se on haukkumasana luovalle materiaalille, mitä ei arvosta kuin teoksia, mitkä kokee taiteeksi. Viittaan tässä subjektin kokemukseen mausta.[/quote]
Tämä onkin ongelmallinen kohta. Mikä on viihdettä itse kullekin, ja pitääkö viihde automaattisesti luokitella taidetta alemmas? Jos pitää, niin miksi? Seuraammeko me vielä jalanjälkiä jostain 1700-luvulta, jossa viihde ja taide piti erottaa toisistaan, jotta niitä kuluttavat [i]ihmiset saatiin erotettua[/i] toisistaan? Eihän rahvaan sovi sekoittua tavoiltaan sivistyneistöön. Jonnekin sinne saakka ihmiset eivät yleensä kokeneet tarpeelliseksi erottaa viihdettä ja taidetta toisistaan. Kumpaa esim. teatteriesitys on?
Käytämmekö "viihde"-sanaa yhä jonkinlaisena parempi-ihmisyyden osoituksena? Koska minä osaan nauttia [i]taiteesta[/i], minä olen vähän parempi ihminen kuin ne, jotka nauttivat [i]viihteestä[/i]. Etenkin ne, jotka kuluttavat mielellään viihdettä, ovat vähän tyhmempiä ja rajoittuneempia kuin taidetta tuntevat.
05.02.2015
StaCa
27 kirjaa, 15 kirja-arviota, 278 viestiä
Taiteessa on enemmän kyseessä itsensä kehittäminen ja eteenpäin vieminen ja viihteessä taas on kyseessä itsensä unohtaminen keskittymällä katsomaan vaikkapa vain elämää-ohjelmaa. Viihde on mulle jonkinlaista paikalleen jämähtämistä ja turtumista kun taide taas tosiaan vie eteenpäin ja antaa uusia näkemyksiä. Ja, tämä on tosiaan vaan mun näkemys ja mullakin on oikeus omaan mielipiteeseen, vaikka se tuntuisi huonolta logiikalta ja ajattelultaKyllä se itse asiassa tuntuu vähän huonolta logiikalta. Tuohon verraten on esim. täysin mahdoton luokitella kirjallisuutta viihteeseen ja taiteeseen. Hyvinkin viihteellinen kirja voi parhaimmillaan antaa ajateltavaa. Ns. korkeakirjallisuus taas voi olla omiin käsityksiinsä jumiutunutta, eikä anna mitään uutta.
[quote]Taiteessa on enemmän kyseessä itsensä kehittäminen ja eteenpäin vieminen ja viihteessä taas on kyseessä itsensä unohtaminen keskittymällä katsomaan vaikkapa vain elämää-ohjelmaa. Viihde on mulle jonkinlaista paikalleen jämähtämistä ja turtumista kun taide taas tosiaan vie eteenpäin ja antaa uusia näkemyksiä. Ja, tämä on tosiaan vaan mun näkemys ja mullakin on oikeus omaan mielipiteeseen, vaikka se tuntuisi huonolta logiikalta ja ajattelulta [/quote]
Kyllä se itse asiassa tuntuu vähän huonolta logiikalta. Tuohon verraten on esim. täysin mahdoton luokitella kirjallisuutta viihteeseen ja taiteeseen. Hyvinkin viihteellinen kirja voi parhaimmillaan antaa ajateltavaa. Ns. korkeakirjallisuus taas voi olla omiin käsityksiinsä jumiutunutta, eikä anna mitään uutta.
05.02.2015
StaCaKyllä se itse asiassa tuntuu vähän huonolta logiikalta. Tuohon verraten on esim. täysin mahdoton luokitella kirjallisuutta viihteeseen ja taiteeseen. Hyvinkin viihteellinen kirja voi parhaimmillaan antaa ajateltavaa. Ns. korkeakirjallisuus taas voi olla omiin käsityksiinsä jumiutunutta, eikä anna mitään uutta.Joo, voihan se olla, että olen pahastikin väärässä ja lietson elitismiä ja tykkään liikaa genre-ajattelusta, mutta niin mä silti tykkään tämän asian nähdä. Ja, mitä tulee siihen, että esim. joku kirja on omiin käsityksiinsä juuttunutta, niin sellaisen kirjan luokittelisin yksinkertaisesti huonoksi taiteeksi enkä niinkään viihteeksi. Pahoittut, vaikka olen tällainen jääräpää, en tarkoita mitään pahaa vaikka tykkään ajatella asioista näin.
[quote="StaCa" post=28466]Kyllä se itse asiassa tuntuu vähän huonolta logiikalta. Tuohon verraten on esim. täysin mahdoton luokitella kirjallisuutta viihteeseen ja taiteeseen. Hyvinkin viihteellinen kirja voi parhaimmillaan antaa ajateltavaa. Ns. korkeakirjallisuus taas voi olla omiin käsityksiinsä jumiutunutta, eikä anna mitään uutta.[/quote]
Joo, voihan se olla, että olen pahastikin väärässä ja lietson elitismiä ja tykkään liikaa genre-ajattelusta, mutta niin mä silti tykkään tämän asian nähdä. Ja, mitä tulee siihen, että esim. joku kirja on omiin käsityksiinsä juuttunutta, niin sellaisen kirjan luokittelisin yksinkertaisesti huonoksi taiteeksi enkä niinkään viihteeksi. Pahoittut, vaikka olen tällainen jääräpää, en tarkoita mitään pahaa vaikka tykkään ajatella asioista näin.
05.02.2015
Puolikuu
191 kirjaa, 29 kirja-arviota, 586 viestiä
Käsitteiden määrittely on hirveän vaikeaa, mitä esim. on taide? Onko Kiasmassa oleva tehosekoitin, jossa pyörii verta ja spermaa yhtä lailla taidetta, kuin Da Vincin maalaukset? Ei minusta, sillä ensimmäisestä puuttuu mielestäni taito. Niin ja Kiasmassa on muuten oikeastikin ollut tällainen työ.
Minä erottelee viihteen ja taiteen aika intuitiolla toisistaan. Urheilu on viihdettä, se ei tuota maailmaan mitään pysyvää ihmisiä koskettavaa ja kehittävää vaan on enemmänkin kertakäyttöistä (pahoitteluni, en ole urheilun ylin ystävä). Joku kirja voi olla viihdyttävä, mutta ei sen enempää. Kirjallisuudesta luokittelisin selvästi viihteeksi vaikkapa harlekiini-romaanit. Tämäkään jaottelu ei ole täsmällinen tai ongelmaton ja sellaista on mielestäni aika mahdotonta tehdä. Taide voi viihdyttää, mutta viihde-sanalla on ainakin minusta negatiivinen kaiku. Ehkäpä palaan myöhemmin kirjoittamaan enemmän aiheeseen liittyen muutamasta tosi tv-ohjelmasta...
Ainiin, Wikipedia määrittelee taiteen ja viihteen näin:
"Taide tarkoittaa yleisesti kaikkia niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aistein havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itsessään kokemiaan tunnevaikutuksia. Erityisesti sana taide viittaa kuvataiteisiin.[1]"
"Viihde on yleisnimi kevyelle ajanvietteelle[1], sellaisille tapahtumille, esityksille tai toiminnoille, joiden tarkoitus on tuottaa huvia tai mielihyvää yksittäiselle ihmiselle tai suuremmalle yleisölle. Yleisö voi osallistua viihteeseen passiivisesti (esimerkiksi television katsominen) tai aktiivisesti (esimerkiksi videopelin pelaaminen).
Esimerkkejä perinteisestä viihteestä ovat muun muassa sirkus, tanssi, huumori, taikuus, musiikki, elokuvat, pelit, huvipuistot, urheilu, teatteri, kirjat, televisio, radio ja lehdet. Useilla edellä mainituilla viihteen muodoilla on kuitenkin muitakin tarkoituksia kuin pelkkä viihdyttäminen."
Minä erottelee viihteen ja taiteen aika intuitiolla toisistaan. Urheilu on viihdettä, se ei tuota maailmaan mitään pysyvää ihmisiä koskettavaa ja kehittävää vaan on enemmänkin kertakäyttöistä (pahoitteluni, en ole urheilun ylin ystävä). Joku kirja voi olla viihdyttävä, mutta ei sen enempää. Kirjallisuudesta luokittelisin selvästi viihteeksi vaikkapa harlekiini-romaanit. Tämäkään jaottelu ei ole täsmällinen tai ongelmaton ja sellaista on mielestäni aika mahdotonta tehdä. Taide voi viihdyttää, mutta viihde-sanalla on ainakin minusta negatiivinen kaiku. Ehkäpä palaan myöhemmin kirjoittamaan enemmän aiheeseen liittyen muutamasta tosi tv-ohjelmasta...
Ainiin, Wikipedia määrittelee taiteen ja viihteen näin:
"Taide tarkoittaa yleisesti kaikkia niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aistein havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itsessään kokemiaan tunnevaikutuksia. Erityisesti sana taide viittaa kuvataiteisiin.[1]"
"Viihde on yleisnimi kevyelle ajanvietteelle[1], sellaisille tapahtumille, esityksille tai toiminnoille, joiden tarkoitus on tuottaa huvia tai mielihyvää yksittäiselle ihmiselle tai suuremmalle yleisölle. Yleisö voi osallistua viihteeseen passiivisesti (esimerkiksi television katsominen) tai aktiivisesti (esimerkiksi videopelin pelaaminen).
Esimerkkejä perinteisestä viihteestä ovat muun muassa sirkus, tanssi, huumori, taikuus, musiikki, elokuvat, pelit, huvipuistot, urheilu, teatteri, kirjat, televisio, radio ja lehdet. Useilla edellä mainituilla viihteen muodoilla on kuitenkin muitakin tarkoituksia kuin pelkkä viihdyttäminen."
Käsitteiden määrittely on hirveän vaikeaa, mitä esim. on taide? Onko Kiasmassa oleva tehosekoitin, jossa pyörii verta ja spermaa yhtä lailla taidetta, kuin Da Vincin maalaukset? Ei minusta, sillä ensimmäisestä puuttuu mielestäni taito. Niin ja Kiasmassa on muuten oikeastikin ollut tällainen työ.
Minä erottelee viihteen ja taiteen aika intuitiolla toisistaan. Urheilu on viihdettä, se ei tuota maailmaan mitään pysyvää ihmisiä koskettavaa ja kehittävää vaan on enemmänkin kertakäyttöistä (pahoitteluni, en ole urheilun ylin ystävä). Joku kirja voi olla viihdyttävä, mutta ei sen enempää. Kirjallisuudesta luokittelisin selvästi viihteeksi vaikkapa harlekiini-romaanit. Tämäkään jaottelu ei ole täsmällinen tai ongelmaton ja sellaista on mielestäni aika mahdotonta tehdä. Taide voi viihdyttää, mutta viihde-sanalla on ainakin minusta negatiivinen kaiku. Ehkäpä palaan myöhemmin kirjoittamaan enemmän aiheeseen liittyen muutamasta tosi tv-ohjelmasta...
Ainiin, Wikipedia määrittelee taiteen ja viihteen näin:
"Taide tarkoittaa yleisesti kaikkia niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aistein havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itsessään kokemiaan tunnevaikutuksia. Erityisesti sana taide viittaa kuvataiteisiin.[1]"
"Viihde on yleisnimi kevyelle ajanvietteelle[1], sellaisille tapahtumille, esityksille tai toiminnoille, joiden tarkoitus on tuottaa huvia tai mielihyvää yksittäiselle ihmiselle tai suuremmalle yleisölle. Yleisö voi osallistua viihteeseen passiivisesti (esimerkiksi television katsominen) tai aktiivisesti (esimerkiksi videopelin pelaaminen).
Esimerkkejä perinteisestä viihteestä ovat muun muassa sirkus, tanssi, huumori, taikuus, musiikki, elokuvat, pelit, huvipuistot, urheilu, teatteri, kirjat, televisio, radio ja lehdet. Useilla edellä mainituilla viihteen muodoilla on kuitenkin muitakin tarkoituksia kuin pelkkä viihdyttäminen."
05.02.2015
StaCa
27 kirjaa, 15 kirja-arviota, 278 viestiä
Viihde on vain niin negatiivista kuin siitä itselleen tekee. Jos lähtökohtaisesti asennoituu niin, että kaikki viihde on pahasta, ei varmasti saa irti esim. viihdekirjallisuudesta yhtään mitään. Pelkän Taiteen tai Korkeakirjallisuuden kuluttaminen on sinänsä yhtä kapeakatseista kuin pelkän Viihteen kuluttaminen.
Esim. selkeästi kaavamainen viihdekirjallisuus on laji, jonka lukeminen ja jonka kirjoittamisen opetteleminen tekee todella hyvää kirjoittajalle. Sen ei tarvitse (pidä!) olla ainoa luettu/kirjoitettu laji, mutta se opettaa paljon mm. vetävän juonen rakentamisesta vaikka aiheena olisi kananmuna. Sekä siitä, kuinka tarina rakentuu. Julkaiseissa, pitkänkin linjan kirjailijoissa on yllättävän paljon niitä, jotka ovat aloittaneet Kolmiokirjan lääkäriromansseista.
Esim. selkeästi kaavamainen viihdekirjallisuus on laji, jonka lukeminen ja jonka kirjoittamisen opetteleminen tekee todella hyvää kirjoittajalle. Sen ei tarvitse (pidä!) olla ainoa luettu/kirjoitettu laji, mutta se opettaa paljon mm. vetävän juonen rakentamisesta vaikka aiheena olisi kananmuna. Sekä siitä, kuinka tarina rakentuu. Julkaiseissa, pitkänkin linjan kirjailijoissa on yllättävän paljon niitä, jotka ovat aloittaneet Kolmiokirjan lääkäriromansseista.
Viihde on vain niin negatiivista kuin siitä itselleen tekee. Jos lähtökohtaisesti asennoituu niin, että kaikki viihde on pahasta, ei varmasti saa irti esim. viihdekirjallisuudesta yhtään mitään. Pelkän Taiteen tai Korkeakirjallisuuden kuluttaminen on sinänsä yhtä kapeakatseista kuin pelkän Viihteen kuluttaminen.
Esim. selkeästi kaavamainen viihdekirjallisuus on laji, jonka lukeminen ja jonka kirjoittamisen opetteleminen tekee todella hyvää kirjoittajalle. Sen ei tarvitse (pidä!) olla ainoa luettu/kirjoitettu laji, mutta se opettaa paljon mm. vetävän juonen rakentamisesta vaikka aiheena olisi kananmuna. Sekä siitä, kuinka tarina rakentuu. Julkaiseissa, pitkänkin linjan kirjailijoissa on yllättävän paljon niitä, jotka ovat aloittaneet Kolmiokirjan lääkäriromansseista.
05.02.2015
Puolikuu
191 kirjaa, 29 kirja-arviota, 586 viestiä
StaCaJoo, olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että viihteen kirjoittaminen on varmasti kirjoittajalle kehittävää. Korkeakulttuurikin on aina jonkun määrittelemää ja välillä ihmetyttää millä perusteilla joku teos on korkeakulttuuria, kun siinä ei tunnu olevan kerrassaan mitään hyvää. Esimerkkinä nyt vaikka joku Tristram Shandy.
Esim. selkeästi kaavamainen viihdekirjallisuus on laji, jonka lukeminen ja jonka kirjoittamisen opetteleminen tekee todella hyvää kirjoittajalle. Sen ei tarvitse (pidä!) olla ainoa luettu/kirjoitettu laji, mutta se opettaa paljon mm. vetävän juonen rakentamisesta vaikka aiheena olisi kananmuna.
Televisioista tulee mielestäni paljon huonoa viihdettä. Tässä yhtenä päivänä kanavasurffaillessani näin pätkän ohjelmasta Suurin pudottaja. Ohjelmassa oli meneillään joku äänestys, jossa yksi joutuu lähtemään. Ainakin minua on alkanut tympimään se, että aina täytyy kilpailla, oli sitten kyseessä painonpudotus, tanssi tai mikä nyt ikinä. Vain elämää- ohjelmassa on mielestäni paljon mukavampi formaatti, jossa ei haeta yhtä voittajaa muiden ollessa häviäjiä. Tietenkin nämä kilpailut tuovat jännitystä ja draamaa, josta ihmiset varmaankin pitävät.
Nihkeimmältä tuntuvat jotkin sellaiset kilpailut kuin Huippumalli haussa. Jos muissa ohjelmissa keskitytään ihmisten kykyjen kehittymiseen, Huippis on minusta äärimmäisen pinnallinen. Ainiin, unohdin, että hehän treenaavat mallikävelyä ja poseeraamista. Käytännössä kisa koskee sitä, kuka on parhaimman näköinen. Ohjelma ei ainakaan minusta edusta hyviä arvoja.
[quote="StaCa" post=28490]
Esim. selkeästi kaavamainen viihdekirjallisuus on laji, jonka lukeminen ja jonka kirjoittamisen opetteleminen tekee todella hyvää kirjoittajalle. Sen ei tarvitse (pidä!) olla ainoa luettu/kirjoitettu laji, mutta se opettaa paljon mm. vetävän juonen rakentamisesta vaikka aiheena olisi kananmuna.[/quote]
Joo, olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että viihteen kirjoittaminen on varmasti kirjoittajalle kehittävää. Korkeakulttuurikin on aina jonkun määrittelemää ja välillä ihmetyttää millä perusteilla joku teos on korkeakulttuuria, kun siinä ei tunnu olevan kerrassaan mitään hyvää. Esimerkkinä nyt vaikka joku Tristram Shandy.
Televisioista tulee mielestäni paljon huonoa viihdettä. Tässä yhtenä päivänä kanavasurffaillessani näin pätkän ohjelmasta Suurin pudottaja. Ohjelmassa oli meneillään joku äänestys, jossa yksi joutuu lähtemään. Ainakin minua on alkanut tympimään se, että aina täytyy kilpailla, oli sitten kyseessä painonpudotus, tanssi tai mikä nyt ikinä. Vain elämää- ohjelmassa on mielestäni paljon mukavampi formaatti, jossa ei haeta yhtä voittajaa muiden ollessa häviäjiä. Tietenkin nämä kilpailut tuovat jännitystä ja draamaa, josta ihmiset varmaankin pitävät.
Nihkeimmältä tuntuvat jotkin sellaiset kilpailut kuin Huippumalli haussa. Jos muissa ohjelmissa keskitytään ihmisten kykyjen kehittymiseen, [i]Huippis[/i] on minusta äärimmäisen pinnallinen. Ainiin, unohdin, että hehän treenaavat mallikävelyä ja poseeraamista. Käytännössä kisa koskee sitä, kuka on parhaimman näköinen. Ohjelma ei ainakaan minusta edusta hyviä arvoja.
05.02.2015
max
1488 kirjaa, 16 kirja-arviota, 627 viestiä
Vaikka itsekin olen sci-fifani, niin kyllä esim. tällä sivulla käsitellyt Martinin "kaikki naiset raiskataan"-kirjat voisi olla aika paljon 'ahdistavampaa' kuin joku Vino show, jossa aikuiset leikkii ja hauskuuttaa itseään ja muita. Sehän nyt on fantasiaa parhaiten ymmärrettynä. Ja monet Putouksen ja Kingin sketseistä käsittelee elämää paljon syvällisemmin kuin 99% suomennetusta hölynpölyspefistä (menemättä edes siihen kuinka aikuiset taantuvat ja lukevat 13-vuotiaille suunnattuja kirjoja), aika omahyväistä keskimääräisen spefifanin on meuhkata viihteen paheellisuudesta 'me vs. muut' tyyliin.
Vaikka itsekin olen sci-fifani, niin kyllä esim. tällä sivulla käsitellyt Martinin "kaikki naiset raiskataan"-kirjat voisi olla aika paljon 'ahdistavampaa' kuin joku Vino show, jossa aikuiset leikkii ja hauskuuttaa itseään ja muita. Sehän nyt on fantasiaa parhaiten ymmärrettynä. Ja monet Putouksen ja Kingin sketseistä käsittelee elämää paljon syvällisemmin kuin 99% suomennetusta hölynpölyspefistä (menemättä edes siihen kuinka aikuiset taantuvat ja lukevat 13-vuotiaille suunnattuja kirjoja), aika omahyväistä keskimääräisen spefifanin on meuhkata viihteen paheellisuudesta 'me vs. muut' tyyliin.
05.02.2015
maxAika omahyväistä keskimääräisen spefifanin on meuhkata viihteen paheellisuudesta 'me vs. muut' tyyliin.Ei mulla kyllä ollut millään tavalla tarkoitus meuhkata viihteen paellisuudesta millään tavalla, pikemminkin vain herättää aiheesta keskustelua, eli pahoittelen, mutta jos ajattelet niin minusta, niin silloin olet käsittänyt tosiaankin ajatukseni väärin. En esim milloinkaan ole sanonut, että ajan viettäminen viihteen parissa olisi jotenkin huonmpaa kuin ns. syvällisten asioiden parissa vietetty aika. Mä esimerkiksi sain tänään käytetyn pleikkari 3:sen ja kyllä mä aion varmasti pelailla sillä. Toki en varmaankaan mitään pahimpia mättöpelejä, mutta jotain kuitenkin.
[quote="max" post=28496]Aika omahyväistä keskimääräisen spefifanin on meuhkata viihteen paheellisuudesta 'me vs. muut' tyyliin.[/quote]
Ei mulla kyllä ollut millään tavalla tarkoitus meuhkata viihteen paellisuudesta millään tavalla, pikemminkin vain herättää aiheesta keskustelua, eli pahoittelen, mutta jos ajattelet niin minusta, niin silloin olet käsittänyt tosiaankin ajatukseni väärin. En esim milloinkaan ole sanonut, että ajan viettäminen viihteen parissa olisi jotenkin huonmpaa kuin ns. syvällisten asioiden parissa vietetty aika. Mä esimerkiksi sain tänään käytetyn pleikkari 3:sen ja kyllä mä aion varmasti pelailla sillä. Toki en varmaankaan mitään pahimpia mättöpelejä, mutta jotain kuitenkin.
05.02.2015
Puolikuu
191 kirjaa, 29 kirja-arviota, 586 viestiä
maxVaikka itsekin olen sci-fifani, niin kyllä esim. tällä sivulla käsitellyt Martinin "kaikki naiset raiskataan"-kirjat voisi olla aika paljon 'ahdistavampaa' kuin joku Vino show, jossa aikuiset leikkii ja hauskuuttaa itseään ja muita. Sehän nyt on fantasiaa parhaiten ymmärrettynä. Ja monet Putouksen ja Kingin sketseistä käsittelee elämää paljon syvällisemmin kuin 99% suomennetusta hölynpölyspefistä (menemättä edes siihen kuinka aikuiset taantuvat ja lukevat 13-vuotiaille suunnattuja kirjoja), aika omahyväistä keskimääräisen spefifanin on meuhkata viihteen paheellisuudesta 'me vs. muut' tyyliin.No, olen kyllä ainakin itse kritisoinut juurikin seksuaalisella väkivallalla mässäilyä Martinin kirjoissa, ainakin vanhemman foorumin puolella. Muutenkin, se, että kaikki spefi-kirjallisuus ei ole "syvällistä" ja "taiteellista" ei minusta tarkoita, etteikö jotain muita viihdeen muotoja (vaikka Big Brotheria) saisi kritisoida. En ainakaan itse tunnista, että olisin omahyväinen meuhkaaja.
EDIT. Ainakin aloitusviestin kirjoittaja halusi nimenomaan kyseenlaistaa, onko väkivalta ja kauhu hyvää viihdettä ja molempia kyllä esiintyy spefin sisällä. Tässä mielessä en pysty näkemään me vs. muut ajattelua.
[quote="max" post=28496]Vaikka itsekin olen sci-fifani, niin kyllä esim. tällä sivulla käsitellyt Martinin "kaikki naiset raiskataan"-kirjat voisi olla aika paljon 'ahdistavampaa' kuin joku Vino show, jossa aikuiset leikkii ja hauskuuttaa itseään ja muita. Sehän nyt on fantasiaa parhaiten ymmärrettynä. Ja monet Putouksen ja Kingin sketseistä käsittelee elämää paljon syvällisemmin kuin 99% suomennetusta hölynpölyspefistä (menemättä edes siihen kuinka aikuiset taantuvat ja lukevat 13-vuotiaille suunnattuja kirjoja), aika omahyväistä keskimääräisen spefifanin on meuhkata viihteen paheellisuudesta 'me vs. muut' tyyliin.[/quote]
No, olen kyllä ainakin itse kritisoinut juurikin seksuaalisella väkivallalla mässäilyä Martinin kirjoissa, ainakin vanhemman foorumin puolella. Muutenkin, se, että kaikki spefi-kirjallisuus ei ole "syvällistä" ja "taiteellista" ei minusta tarkoita, etteikö jotain muita viihdeen muotoja (vaikka Big Brotheria) saisi kritisoida. En ainakaan itse tunnista, että olisin omahyväinen meuhkaaja.
EDIT. Ainakin aloitusviestin kirjoittaja halusi nimenomaan kyseenlaistaa, onko väkivalta ja kauhu hyvää viihdettä ja molempia kyllä esiintyy spefin sisällä. Tässä mielessä en pysty näkemään me vs. muut ajattelua.
12