Ulkomaille muutto

Ajattelin perustaa tänne aiheen ulkomaille muuttamisesta enemmän tai vähemmän pysyvästi: ainakin sillä ajatuksella, että poissa on tarkoitus viipyä vuosia tai toistaiseksi, ilman selkeää paluupäivää Suomeen (vrt. esim. opiskelemaan tai työkomennukselle lähteminen ulkomaille).   Olen itse tilanteessa, jossa valmistumisen (väitöksen) jälkeen on käytännössä pakko etsiä töitä hyvin kansainvälisiltä markkinoilta. Haluan akateemiselle uralle, ja vaikka Suomessakin toki on useita tutkimusyksiköitä, jotka voisivat tulla kyseeseen, piirit ovat kuitenkin aika pienet ja ehkä mieluummin kokeilisin siipiäni ihan muualla. Eikä nykyinen yliopistojen rahoitustilanne houkuttele jäämään kotimaahan, jossa kilpailua harvoista työpaikoista on jo nyt ihan liikaa, puhumattakaan tulevista leikkauksista.   Eli joskus 2017 mun on aika aloittaa rekryprosessi, jossa katselen paitsi työpaikkaa, myös kohdemaata. Olen sen verran "länkkäri", että mieluiten lähtisin johonkin toiseen länsimaahan, Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan. Australia ja Uusi-Seelantikaan eivät ole poissa laskuista, sen sijaan Aasiaa vähän vierastan kulttuurisesti. Mukavahan siellä on lomailla ja käydä, mutta pidemmän aikaa asuminen... Tuskin viihtyisin.   Mitä itse ajattelet, voisitko kuvitella muuttavasi ulkomaille pysyvästi työn tai jonkin muun asian takia, kuten ulkomaisen puolison? Ja jos et, mitkä seikat pitäisivät sinua erityisesti Suomessa?

En ole suunnitellut muuttavani pois Suomesta, mutta jos olisi pakko, niin varmaan jonnekin Eurooppaan. Kanada voisi myös olla ok, mutta USA:han en haluaisi muuttaa. Enkä mihinkään liian isoon kaupunkiin, ne ovat jotenkin ahdistavia. Mukavia käydä, mutta asuminen ei houkuttele.   Tavallaan en osaisi ajatella muuttamista pois, sillä perhe ja kaverit ovat täällä ja kaipaisin liikaa Suomen luontoa ja järviä. Toisaalta kokemusta ukomailla asumisesta ei ole, joten eihän sitä voi tietää olisiko ilmapiiri loppupeleissä mukavampi kuin Suomessa. Minulla tosin tuskin olisi varaa mihinkään oikeasti mukavaan asuinalueeseen, ja huonot alueet tuntuvat monessa paikassa olevan merkittävästi huonompia kuin Suomessa. :huh:

[quote=kyty]Tavallaan en osaisi ajatella muuttamista pois, sillä perhe ja kaverit ovat täällä ja kaipaisin liikaa Suomen luontoa ja järviä.[/quote]   Nykyiset viestintämahdollisuudet kyllä auttavat ihmeesti vanhojen kavereiden kanssa, vaikka toki mitään illanistujaisia tulisi sitten vietettyä harvemmin. Toisaalta mulla ei olekaan mitään tiukkaa kaveriporukkaa, josta pitäisi jäädä pois - ja olen mielestäni ihan hyvä tekemään uusiakin tuttavuuksia, ainakin mitä olen tähän asti matkustaessa työkuvioiden puolesta huomannut. Puolisoni haluan mukaan, joten maan valinnassa pitää miettiä hänenkin työllistymismahdollisuuksiaan - muuten tulisi ihan liian ikävä. Vanhempani ovat onneksi aika nuoria vielä, joten varsinaista apua tuskin tarvitsee ihan lähiaikoina heille, tai jos tarvitseekin, kaksi veljeäni tuskin haaveilevat mistään pidemmästä muutosta. :)   Mitä luontoon tulee, tämä on asioita joita haluan yleensä muualla maailmassa nähdä erityisen paljon. Kun Suomessakin asuu kaupungissa, luonto kuuluu mulla matkakategoriaan, joten luontokohteissa matkailu varmaan jatkuisi asuinpaikasta riippumatta. Kesämökkeilyä voisi tulla vähän ikävä, mutta ehkä sitä varten voisi sitten tehdä matkoja Suomeen.   Ehkä ajattelen näitä asioita vähän turhan paljon työt edellä: jos sopiva työpaikka löytyy, muut asiat järjestyvät sitten sen ympärille.

En ole ikinä asunut ulkomailla pitkiä aikoja, joten en voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta ehdottomasti voisin kyllä ajatella asuvani ulkomailla. Toisaalta ainakin tässä vaiheessa kaikki ajatukset ulkomailla asumisesta ovat ajatuksia väliaikaisesta asumisesta: työkomennus Suomesta tai vaihtoehtoisesti ajatus siitä, että lähdenpä työn perässä ulkomaille joksikin aikaa, pääseehän sieltä aina halutessaan pois. Loppuelämän suunnitelmien miettiminen tuntuu sen verran käsittämättömältä ihmisestä, joka tietää elämänsä tapahtumat muutenkin vain noin kuukauden päähän kerrallaan.   Olen aika tykännyt matkustamisesta, ja erinäisiä lyhyitä pätkiä on ulkomailla tullutkin asuttua (kuukauden, kolme kuukautta ja puoli vuotta). Tietysti noilla kerroilla paluu Suomeen on aina ollut tiedossa, yleensä jo lähtiessä paluulippu oli ostettuna, mikä saattoi henkisesti edesauttaa asettumista uuteen maahan. Toisaalta joka kerta paluu Suomeen on ollut aika rankka, kulttuurishokki ei ole iskenyt lähtiessä vaan aina palatessa. Ulkomailla asuessa tosin ihannoin Suomea eri tavalla mitä kotimaassa ollessani, koulutusjärjestelmää, terveydenhuoltoa, lehdistönvapautta... Mutta silti palatessa asettuminen takaisin "entiseen elämään" on ollut vaikeaa.   Viimeisen kuukauden aikana on tullut pohdittua tätä ulkomailla asumista erityisen paljon. Nyt voinen jo pitää oikeina johtopäätöksiä siitä, että pidän asumisesta suurkaupungeissa (tai sitten ihan tuppukylässä, mutta luulen että kotikyläni on ainoa poikkeus tuohon kaupunkiajatukseen). Suomessahan ei oikeastaan isoja kaupunkeja olekaan, joten senkin puolesta ulkomaat houkuttaisivat. Toisin kuin monet tuttuni, en erityisemmin kaipaile ruisleipien tai luonnon perään, ainoastaan ystävävien ja suvun näkeminen harvakseltaan jäisi kaihertamaan. Mutta käytännössä tämä koko ulkomailla asuminen on pelkkää ajatusleikkiä, koska omalla alallani ulkomaankomennuksia/työpaikkoja ei ole erityisemmin tarjolla, tai ainakin niiden perään pitää lähteä tosissaan taistelmaan. Vaihtoehtona on toki vain tehdä hyppy tuntemattomaan ja muuttaa vieraaseen maahan etsimään töitä, mutta aivan vielä en ole siihen valmis.   Maiden suhteen mulla ei ole erityisiä kriteereitä, mutta kaikenlaiset "mañana" -tapaan toimivat paikat tuskin soveltuisivat minulle, jonkinlaisista aikatauluista tykkään pitää kiinni. Sattuneista syistä Kiina on ollut mulle nyt se paikka, jonne oon päätynyt asustelemaan, eikä tulevaisuus täällä täysin käsittämätön ajatus olisi. Tosin kielitaidon puute tekee elämisestä kaksinverroin haastavampaa ja ilmanpuhtaudesta saattaisi muodostua myös kynnyskysymys.   No, asia ei ole tällä hetkellä ajankohtainen, mutta ehdottomasti kyllä haluaisin jossain vaiheessa asustella ulkomailla pidemmän aikaa. Mieluiten useammassa maassakin, mikäli mahdollista.

Minullakin tulee vastaan se jossain vaiheessa, että olisi syytä luoda parempia kontakteja ulkomaisiin kolleegoihin, ja tämä tapahtunee nimenomaan sitä kautta, että viettää pidempiä aikoja heidän parissaan. Minun työpaikassa kannustetaan hyvin vahvasti tekemään post docia ulkomailla. Eli teoriassa minullekin olisi tulossa väitöksen jälkeen ulkomaan komennus, mutta käytäntö on aina ihan eri juttu.   Minua ei oikein inspaa olla pitkää aikaa ulkomailla, en oikein välitä reissaamisesta. Jotta pystyn toimimaan kunnolla töissä, minä tarvitsen paikan, jossa tunnen oloni kotoisaksi. Ja uusien paikkojen sisäistäminen ja hyväksyminen vie minulla aikaa, esim. aina kun muutan, minulla menee lähes tulkoon vuoden verran, ennen kuin pystyn sanomaan asuntoa kodiksi. Hankaloittaa elämää hieman...   Olen pohtinut, että hoidan tämän "ongelman" siten, että teen lyhyempiä vierailuja ulkomaille töiden merkeissä jos mahdollista (about kuukauden mittaisia) ja kartutan sitä kautta kontaktejani ulkomaille. Tällainen mahdollisuus auttaisi myös siihen, että en ole sidottu ulkomaille pitkiksi ajoiksi, koska vanhempani eivät tästä enää nuorru tai tule terveemmäksi.   Jos nyt kuitenkin jostain syystä muuttaisin ulkomaille, ottaisin kyllä miehen mukaan ja sama toki toisin päin. Jos toinen jäisi Suomeen, se alkaisi jossain vaiheessa rassaamaan parisuhdetta, kun toinen joutuu maksamaan suuremman osan asuntolainasta ja muutenkin kuljettamaan arkea Suomessa ym.   Suomi on kuitenkin kaikesta huolimatta hyvä paikka asua. Ei muualla ole yhtään sen hienompaa, ei ainakaan minulle. Ja kotihiiri olen, ei sille voi mitään. :)

[quote=Emelie]Olen pohtinut, että hoidan tämän "ongelman" siten, että teen lyhyempiä vierailuja ulkomaille töiden merkeissä jos mahdollista (about kuukauden mittaisia) ja kartutan sitä kautta kontaktejani ulkomaille.[/quote]   Olen kuullut vähän huhua, että jos työsuhde koko ajan pysyy kotiyliopistoon, tätä ei myöhemmin viranhauissa välttämättä katsota kansainvälistymiseksi, vaikka kontakteja olisikin syntynyt... vaan pelkästään työsuhteet muihin yliopistoihin. Mutta enpä tiedä, meillä on vähän tapana, että ei niitä väitelleitä omaan taloon edes palkata postdoceiksi (jollei sitten ihan hetkeksi, kunnes uusi työpaikka löytyy), joten käytännössä tuo olisi ainakin minulle mahdotonta.   Työn puolesta ei tosin haittaisi muutenkaan vaihtaa maisemaa, johan tässä on nämä projektit nähty ja uutta olisi kiva saada aluille jossain muualla. En ole ihan innosta hihkuen tosiaan loikkaamassa toiseen kotimaiseen yliopistoon (HY:n jälkeen se tuntuisi jotenkin "laskulta" urassa) joten vähintään sen postdoc-kauden tai pari pyrin tekemään jossain ihan muualla. Mitä sen jälkeen... ei voi tietää. Jos Suomesta avautuisi oikeaan aikaan oikeanlainen virka, varmasti hakisinkin. Pätkätyöläiseksi loppuiäkseen jääminen ei kuitenkaan sekään houkuttele, vaikka onkin jonkinlainen akateeminen realiteetti.

Asuin 19-vuotiaana 3 kuukautta Lontoossa. Vaikka aika oli suhteellisen lyhyt näin jälkeenpäin ajateltuna, opetti se kuitenkin minulle paljon ulkomailla asumisesta. Toki elämäntilanteeni oli vähintäänkin kaoottinen, kun kotoa lähdin, eikä hankala vuokraemäntä ja sekava työtilanne tehnyt muutostani mitenkään helppoa. Kuitenkaan en tuota aikaa mihinkään vaihtaisi, olen onnellinen, että lähdin. Paikan päällä sain selviteltyä ongelmallisia asioita, työt vaihtuivat kielikouluun ja sain muutamia tuttuja. Aikuistuin reissun päällä paljon, opin pitämään itsestäni huolta ja itsenäistyin. Opin selvittämään hankalat asiat itse sen sijaan, että heti kysyisin apua muilta. Pakkohan siinä oli, kun ei ollut ketään, jota olisi kiinnostanut auttaa. Lontoota kutsun edelleen toiseksi kotikaupungiksi, ja olen vieraillut siellä melkein joka vuosi sen jälkeen.   Tärkein asia, minkä tuo ajanjakso minulle opetti, on se, etten voisi muuttaa ulkomaille. En lähtenyt edellisen koulutukseni aikana vaihtoon, enkä lähde nytkään. Tuon 3 kuukauden aikana tiesin koko ajan, että olen palaamassa kotiin, mutta silti minua ahdisti se, että olen yksin suuressa kaupungissa ja vieraassa maassa. Jos minulle olisi sattunut jotakin, en olisi saanut keneltäkään apua. Suomesta apujoukot ehtisivät aikaisintaan seuraavana päivänä perille. Kaikki piti selvittää itse, eikä ketään kiinnostanut, pärjäänkö. Toki skype-yhteydellä vanhemmat kannustivat, auttoivat ja tukivat, mutta ei ole sama puhua netin välityksellä jonkun kanssa kuin kasvokkain. Olin totaalisen yksin, mikä toisaalta oli kasvattavaa, mutta myös välillä ahdistavaa ja pelottavaa. Opin, että minun kotini on Suomessa, enkä halua täältä pois. Asun nykyään eri kaupungissa kuin vanhempani, mutta jos jotain sattuisi, he olisivat luonani 1,5h päästä. Siskoni olisivat paikalla 15 min sisällä. Lisäksi on toki vielä kaverit, jotka ovat myös valmiita auttamaan. Mitään näistä minulla ei ollut Lontoossa. Toki pidemmän aikajakson aikana olisin varmasti saanut ystäviä, nyt sosiaaliset kontaktit jäivät tuttavuus-tasolle. Niiden ihmisten kanssa oli mukavaa rupatella tyhjänpäiväisiä pubissa koulun jälkeen, mutta he eivät olisi tuleet avukseni.   Ikinä ei pidä sanoa ikinä, voi olla, että joskus vielä kuitenkin lähden ulkomaille. Esimerkiksi joku muutaman kuukauden - puolen vuoden työkomennus voisi olla ihan mukavaa, kunhan saisi ottaa jonkun mukaan. Uskon, että on paljon helpompaa selvitä alun hankaluuksista, kun on joku kotoa mukana, jota oikeasti kiinnostaa, että pärjäänkö. Yhdessä on paljon helpompi selvittää ongelmia, totutella uuteen kulttuuriin ja hankkia ystäviä. En sulje kokonaan pois ajatusta ulkomaille muutosta, mutta yksin tuskin tällaista enää teen. Kerta riitti minulle. Edelleen, en kadu yhtään että lähdin, tuota kokemusta ei voi korvata millään, mutta en tekisi sitä uudelleen.

[quote=Dyn][quote=Emelie]Olen pohtinut, että hoidan tämän "ongelman" siten, että teen lyhyempiä vierailuja ulkomaille töiden merkeissä jos mahdollista (about kuukauden mittaisia) ja kartutan sitä kautta kontaktejani ulkomaille.[/quote]   Olen kuullut vähän huhua, että jos työsuhde koko ajan pysyy kotiyliopistoon, tätä ei myöhemmin viranhauissa välttämättä katsota kansainvälistymiseksi, vaikka kontakteja olisikin syntynyt... vaan pelkästään työsuhteet muihin yliopistoihin. Mutta enpä tiedä, meillä on vähän tapana, että ei niitä väitelleitä omaan taloon edes palkata postdoceiksi (jollei sitten ihan hetkeksi, kunnes uusi työpaikka löytyy), joten käytännössä tuo olisi ainakin minulle mahdotonta.[/quote]   Meillä on optiona se (tiedän ainakin pari tyyppiä jotka ovat tehneet näin), että työsuhde säilyy, mutta rahat lyhyemmän postdoc-kauteen on haettu säätiöstä (toki oletuksena on, että onnistuu samaan fyffee). Eli käytännössä rahoittaa itse ulkomailla kontaktien luomisen. Tällainen kiinnostaa minuakin.   Tällaista järjestelyä helpottaa se, että en ole valmistumassa tohtoriksi ennen kuin täytän 30 vuotta (ei edes kannata yrittää olla nopea tässä, varmempi työpaikka on kun on jatko-opiskelijastatuksella). Ja mitä pidemmällä on 30 vuoden ikärajan takana, sitä vähemmän ulkomailla tehtävää pidempiaikaista postdocia odotetaan tai vaaditaan.     [quote=Diara]Uskon, että on paljon helpompaa selvitä alun hankaluuksista, kun on joku kotoa mukana, jota oikeasti kiinnostaa, että pärjäänkö. [/quote]   Kyllä, tämän allekirjoitan. Tämä tuli minulla jo vastaan siinä, kun muutin Tampereelta Helsinkiin. Koko elämä piti rakentaa nollapisteestä uudestaan ja ilman kenenkään tukea se oli raskasta. Tämä on myös yksi niistä syistä miksi en ole halukas kovin nopeasti muuttamaan ulkomaille. Elämän uudelleen rakentaminen oli kasvattavaa ja ihan hyväksi minulle, mutta ei kiitos enää uudestaan, kerta riitti.

Täytyy sanoa, että itse en kyllä koskaan voisi muuttaa ulkomaille. Pidän kotimaastani aivan liikaa, jotta voisin jättää sen, minkä lisäksi uuteen ympäristöön ja kulttuuriin sopeutuminen olisi minulle luultavasti liian iso haaste. En myöskään pitäisi siitä, että en voisi hoitaa asioitani omalla äidinkielelläni, vaikka esim. riittävän sujuvan englannin oppiminen ei varmaankaan vaatisi kovin paljoa aikaa. Sitten on tietysti tämä rajoittunut seikkailumieleni, jonka takia en ole erityisen kiinnostunut ulkomaanmatkailusta. Olen käynyt elämässäni kerran Tallinnassa ja kerran Tukholmassa, enkä oikeastaan ole kaivannut reissaamista yhtään enempää.

Ite on tullu reissattua välillä vähän liikaakin. Talvella olisi muutto torrevieja auringo alle, mutta vain talveksi. Eipä taida aurinko hirveesti paistaa. Kämppä löyty suht helposti ja viel suomalainen vuokraaja. Vuokran hinnalla en olis voinu olla vain 3 viikkoo leiril.   Laskin et marraskuusta-maaliskuuhun välil käyn 9 päivää suomes. Joten toivon ettei hirveestu pakkasta ja lunta sillo kun oon vanhemmilla käymäs.

[quote="Astorethein" post=40061]En myöskään pitäisi siitä, että en voisi hoitaa asioitani omalla äidinkielelläni, vaikka esim. riittävän sujuvan englannin oppiminen ei varmaankaan vaatisi kovin paljoa aikaa.[/quote]   Tämä se vähän minuakin häiritsi. Toki suomalaisilla nyt yleensäkin on ihan riittävä englannin taito, mutta ei niillä luokissa opetetuilla kieliopeilla ole oikeasti juuri yhtään mitään tekemistä, kun pitäisi asioitaan hoitaa. Sujuvan puhumisen oppii todella nopeasti, kun kieltä on koko ajan pakko käyttää, eikä suomella voi asioitaan hoitaa. Sitten on kuitenkin nämä kaikki äänenpainot, nyanssit ja muut pienet tavat muuttaa puhetyyliä, joita ei niin helposti opitakaan ilman apuja, ja jotka vaikeuttavat paikallisen kanssa kommunikointia. Esimerkiksi pomoni Lontossa piti minua epäkohteliaana, kun en koskaan häntä kiittänyt, kun sain perjantaisin viikon palkan käteisenä työpäivän päätteeksi. Tasan tarkkaan kiitin häntä joka ikinen kerta, tuskin kukaan nyt jättäisi sanomatta kiitos, kun kouraan isketään nippu seteleitä. En vaan osannut painottaa sanaa oikein ja sanoa sanoja "thank you" tarpeeksi lennokkaasti, joten pomoni ei osannut rekisteröidä sanomaani ollenkaan. Tai jos rekisteröi, niin suora töksäytykseni kuulosti enemmän töykeältä kuin kiitolliselta. Oikeita äänenpainoja opinkin vasta töiden loppumisen jälkeen, kun aloitin kielikoulun ja oikeaa puhetapaa alettiin harjoitella.   Kielitaito tuli aina silloin tällöin vastaan, kun näitä pakollisia asioita piti hoitaa. En joko osannut sanoa asiaani riittävän selvästi tai sitten minua pidettiin epäkohteliaana. Nopeasti siihenkin kyllä tottui, että saman asian joutui sanomaan useampaan kertaan eri tavoilla, jotta vastapuoli ymmärsi, mitä oikeasti halusin sanoa. Stressaavaa se oli silti, kun joka kerta sai vähän miettiä, saanko asiani hoidettua, ymmärtääkö toinen osapuoli minua riittävästi. Edelleen, asuin Lontoossa vain 3 kuukautta, joten pidemmällä aikavälillä tämäkin stressinaihe olisi varmasti hävinnyt, kun olisi sen oikean puhetyylin viimein omaksunut.

Diaran kokemus kielestä on kiinnostava, sillä en itse ole kokenut hirveästi mitään vastaavaa, vaikka matkustankin paljon eikä kielitaitoni mitenkään ole täydellinen. Toisaalta työskentelen työyhteisössä, jossa englantia toisena tai kolmantena kielenä puhuvia on yhtä paljon tai jopa enemmän kuin natiiveja: siinä sallitaan sujuvasti kaikenlaiset murteet ja korostukset, ja jos jotain ei ymmärrä, kukaan ei yleensä loukkaannu, kun kysyy tarkennusta.   Toki pyrin itsekin olemaan tarkempi, kun haluan sanoa jotain, millä pyrin välittämään myös tunteita. Vastaanottajan halukkuus ymmärtää saattaa kuitenkin painaa ihan yhtä paljon kuin itse puhujankin, sillä keskustelu on aina vuorovaikutustilanne. Lähinnä aamiasmunien eri valmistustavoista kysyttäessä olen saanut muutamankin asiakaspalvelijan turhautumaan, kun en ole saanut ilmaistua itseäni just sillä oikealla tavalla, mikä tarkottaisi "tavallista paistettua munaa - tai oikeastaan ihan sama, en ole niin nokonuuka". Tämä erityisesti UK:ssa. :roll: (Siis miten monella tavalla munan voi muka valmistaa, ja onko sillä jotain väliä loppupeleissä??)

En minäkään ollut koskaan ennen vastaavaa kokenut, enkä myöskään tuon reissun jälkeen ole vastaavaan törmännyt. Toki useinhan sitä tulee ulkomailla keskusteltua joko turisteihin tottuneiden henkilöiden tai muiden ei-natiivien kanssa, jolloin virheet sallitaan paremmin ja toista pystyy ymmärtämään, vaikkei kaikki painotukset ja verbien taivutukset nyt kohdalleen menisikään. Minun pomoni Lontoossa oli noin 60-vuotias nainen, joka työnsä puolesta oli vain harvoin tekemisissä ulkomaalaisten kanssa. Hän ei jotenkin pystynyt ymmärtämään sitä, että olin 19-vuotias vasta lukiosta päässyt nuori, joka ei todellakaan ollut ennen tuota kokemusta käyttänyt englantia puhekielenä kuin muutaman kerran vuodessa. Pahintahan tässä oli vielä se, että en kuullut palautetta "käytöksestäni" häneltä suoraan, vaan välikäsien kautta vasta sitten, kun olin työni jo lopettanut. Eniten harmittaakin se, etten päässyt kasvotusten hänen kanssaan asiasta keskustelemaan, enkä päässyt selittämään, ettei meille koulussa pahemmin puhumista opeteta ja opettelen vasta heidän tavoilleen. Virheeni olisi ollut helpompi korjata, jos olisin tiennyt asiasta.

Englanti on mainettaan vaikeaampi kieli. Esim. sanan kirjoitusasusta ei pysty luotettavasti päättelemään sen ääntämystä. (Eihän englanti tässä suhteessa ole niin paha kuin japani, mutta silti...) Sivistyttä keskustelua varten hallittavan sanaston määrä on suurehko ja koska sivistyssanat ovat latinaa ja kreikkaa, niitä ei voi johtaa arkikielestä. Ja äänenpainoilla on merkitystä, ei nyt yhtä paljon kuin kiinassa mutta enemmän kuin suomessa.   Englannin helpot puolet jäävät oikeastaan siihen että sanoilla ei ole sukua ja ne eivät taivu hirveästi. Muu näennäinen helppous on sitä, että sitä on opetellut pienestä pitäen ja käyttänyt vähintäänkin passiivisesti jatkuvasti.

Kieliasioista vielä, kävin juuri CEFR-tasotestissä yhtä työhön liittyvää hakemusta varten ja sain kaikista osioista (puhuminen, ymmärtäminen, lukeminen ja kirjoittaminen) tason C2 eli sen korkeimman. Joten ehkä en ihan hirveän huolissani ole siitä pärjäämisestä sitten. :3   Muutenkin tuntuu, että suomalaisilla on keskimäärin jo koulunkin jälkeen ihan hyvä kielitaito, sitä vaan täällä halutaan kaikki hioa täydelliseksi ja natiivin veroiseksi. Mieluummin pitäisi verrata sitä omaa osaamista muihin toisena kielenä puhujiin.

[quote=Dyn]Muutenkin tuntuu, että suomalaisilla on keskimäärin jo koulunkin jälkeen ihan hyvä kielitaito, sitä vaan täällä halutaan kaikki hioa täydelliseksi ja natiivin veroiseksi. Mieluummin pitäisi verrata sitä omaa osaamista muihin toisena kielenä puhujiin. [/quote]   Kielioppi osataan ja luettuna ymmärretään, mutta ei uskalleta sitten välttämättä puhua. Tämä on ollut varsinkin minulle suuri ongelma. Olen kyllä sitä mieltä, että oli kyseessä minkä tason koulutus tahansa, pitäisi laittaa opiskelijat/oppijat puhumaan reilusti enemmän ja mielellään ulkomaalaisten kanssa. Varmuutta omaan kielitaitoon ja rohkeutta käyttää opittua. Eikä tämän tartte (ei saa) rajoittua vain englantiin, sama kaikkien vieraiden kielien kanssa.   Mulle ei ole itseasiassa milloinkaan tullut edes mieleen, että englanti vaatisi noinkin paljon painotusten oikeaa hallintaa. Minulla on sama kuin Dynillä, että ulkomaalaiset kollegat eivät juurikaan puhu englantia äidinkielenään, jolloin englannilla toiminen tuollaisessa ympäristössä on kohtuu helppoa.   Omasta englannin kielen taidostani en osaa sanoa mitään, olen ainakin aikaisemmin kuvittelut että se on välttävä näihin hommiin, mutta huomasin viimeksi työmatkalla ollessani, että kun oikein uppouduin johonkin keskusteluun, en edes huomannut miettiä sanomisiani vaan puhetta englanniksi syntyi ehkä jopa enemmän tunnin aikana kuin mitä normaalioloissa kotona. Joten en minäkään enää ole niin huolissani kielitaidostani että se olisi este ulkomaille muuttamiseen.

[quote="Fiktiivi" post=40452]Englanti on mainettaan vaikeaampi kieli.[/quote]   Tästä tulee mieleen erään englanninopettajan kuvaus siitä, että englannin oppiminen on kuin kärjellään oleva pyramidi. Alkeellista englantia on helppo oppia, mutta kielen kunnollinen osaaminen on jo paljon vaikeampaa. Vastaavasti suomen oppimista on kuvattu toisinpäin olevalla pyramidilla, koska kielessä on kaikkien ihanien sijaluokkiemme takia luonnollisesti vähän vaikea päästä alkuun. Tosin opettaja, joka puhui itse äidinkielenään englantia, sanoi suomen kielen olevan enemmänkin suorakaide.

No, aina voi lohduttautua myös sillä, että jos ja kun ulkomailla muuttaa edes lyhyeksi aikaa, kielen oppimiskäyrä nousee kohisten. Ympäristö pakottaa käyttämään kieltä -- ja suosittelen käyttämään, sen sijaan että turvautuisi aina esim. matkassa kulkevaan puolisoon tai kaveriin. Kun kieltä myös kuulee koko ajan, rytmitys ja lauserakenteet tulevat tutummiksi. Samasta syystä suosittelen lukemaan kaunokirjallisuutta tai vaikka lehtiä kohdekielellä heti, kun sanasto suinkin riittää. Englantia nyt sinällään tulee joka tuutista kotimaassakin, kun meillä ei dupata tv-ohjelmia tai leffoja, joten kielelle altistuu väkisinkin. Mutta aina voi altistua lisää. :wink:   Jo ihan kielenoppimissyistä olisi kiva asua joskus Saksassa ja Ruotsissa tai Norjassa. Minulla on alkeet näistä kielistä, Saksan olen lukenut pitkänä koulussa, mutta aktiivinen kielitaito on erittäin ruosteessa kun ei niitä koskaa tarvitse oikeasti käyttää.

En kyl oo ihan varma tosta oppimisesta. Espanjaan täs kun oon muuttanut ja siellä nyt 2 talvea leireillen viettänyt niin paikalliset usein pahastuvat jos yrittää keskustelle espanjaksi (hispaniaksi jos heiltä kysytään. Sillä on iso ero). Kyl sitä osaa tervehtiä ja como esta kysyä mutta siihen se jääkin.   Mutta oli ihan asiaakin. Tavarani saapuivat espanjaan! :D Kyl oli outoa elää ilman tietokonetta, pyykinpesukonetta ja SÄNKYÄ. Ai että se voittaa nämä paikalliset sohva/sänky rakennelmat. Eli jos jokun risinglainen kuljeskelee torreviejassa 26.12-26.1 välisenä aikana niin kahville saa tulla. Ennen tota en suosittele kun ei noit kuppei ole kuin yksi ja uudistetaa vesijohdot kuntoon. Tällä hetkellä vettä tulee siis 3 paikkaan. Suihkuun, pesukoneeseen ja vessaan eiks siin ne tärkeimmät oo XD

Oma "ulkomaankomennukseni" on lähestymässä loppuaan. Viimeinen työpäivä oli tiistaina, ja lento Suomeen starttaa 1.12. Kolmen kuukauden harjoittelu Pekingissä vetelee siis viimeisiään, ja vähän on ristiriitaiset tunteet lähdön suhteen.   Sanoisin että Kiina on kulttuurillisesti ja kielellisesti aika haastava maa asua ja työskennellä. Töiden puolesta pääsin siinä mielessä helpolla, että työkieli ja -ympäristö oli suomalainen, mitä nyt kiinalaisten ja kansainvälisten kollegojen kanssa käytettiin englantia. Harjoittelu olikin töiden puolesta täysi kymppi, oli mahtavaa että pääsin tänne. Mielelläni olisin jatkanut harjoittelua vielä toiset kolme kuukautta, nyt tuntui että pääsi vasta alkuun.   Kiina itsessään olikin haastavampi. Vähän naivisti kuvittelin, että koska olin ollut vaihdossa Hongkongissa, handlaan Pekinginkin mennen tullen. Vaikka olin käynyt Pekingissä aiemmin ja tiesin kyllä hyvin kaupunkien erot. Tämä kaupunki on maantieteellisesti valtava, kaikkialle menemiseen on varattava valtavasti aikaa. Englannilla ei myöskään tule täällä lähtökohtaisesti toimeen, aivan hyvin olisin monessa tilanteessa voinut lopottaa suomea ja tullut ymmärretyksi yhtä hyvin. Myös ilmanlaatu tuli yllätyksenä (vaikka tiesinkin teoriassa kuinka paha tilanne voi olla), täällä on ollut viikkoja, jolloin ilmanlaatu on ollut joka päivä "hazardous" eli käytännössä on ollut niin sakeaa, ettei ole puolta kilometriä eteenpäin nähnyt.   Toisaalta olen oppinut täällä kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä aivan uudella tavalla. Lisäksi (kuten toinen harjoittelija asian ilmaisi) "Kiina on maa jossa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, Suomi taas maa jossa kaikki toimii, mutta mikään ei järjesty". Joten täällä on saanut viime hetkiin jännittää asioiden varmistumista, mutta aina on hommat suttaantuneet. Suurkaupungin syke on lisäksi sellainen asia, jota ei Suomessa pysty kokemaan ja mistä olen tullut lievästi riippuvaiseksi. Pekingissäkin löytyy kauneutta ja ystävällisyyttä mitä odottamattomimmista paikoista, ja siksi ajatus lähdöstä tekeekin olostani aika haikean.   Moni totesi minulle ennen lähtöä, että olenpa rohkea kun uskallan lähteä. Itse en kokenut tätä missään vaiheessa rohkeutena, mikä tässä nyt oli niin uskaliasta? Kovimmille kauhistelijoille olenkin todennut, että viime aikaisten tapahtumien valossa Peking on paljon turvallisempi paikka kuin Euroopan suurkaupungit... No joo, kaikilla on omat ongelmansa, en edes aloita Kiinan ihmisoikeustilanteesta tai median vapaudesta. Mutta en siis ole kokenut tätä ulkomailla asumista koskaan minään rohkeutena, koska tätähän minä haluan ihan itse.   Vielä sananen tuosta kielitaidosta. Elämää olisi helpottanut valtavasti, jos osaisi kiinaa hiukan enemmän kuin tyypilliset tervehdykset ja turistin kannalta tärkeimmät lauseet. En silti koe sen olevan mikään kynnyskysymys ulkomailla asuessa, kielen oppii jos haluaa ja eipä sitä tulisi minnekään lähdettyä, jos jättäisin reissun tekemättä siksi, etten osaa kommunikoida paikallisella kielellä. Englantinikaan ei niin täydellistä ole, etteikö minulle tulisi päivittäin englantia äidinkielekseen puhuvien kämppisten kanssa blackouteja, jolloin en muista haettua sanaa, mutta aina sitä niistäkin tilanteista selviää. Toki töiden puolella pitää skarpata kielen suhteen vähän enemmän, mutta maassa jossa englanti ei ole pääkieli, suomalaiset ovat yleensä siellä parhaiten enkun handlaavassa osasessa. Tosin omasta kielitaidottomuudestani johtuen huomaan myös hymyileväni täällä koko ajan, jotta saisin anteeksi sen etten tajua puhujan sanomisista hölkäsen pöläystä. :grin:

"Kiina on maa jossa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, Suomi taas maa jossa kaikki toimii, mutta mikään ei järjesty" ^- tuohan on perinteinen Suomen ja Venäjän eroja kuvaava sananlasku, mutta sopinee hyvin myös Kiinaan.   Tuskin koskaan tulen yksin ulkomaille muuttamaan, joten mitä Dyn on aiemmin sanonut, pätee pääasiassa minuunkin. Minulla ei olisi mitään ongelmaa asua väliaikaisesti, ehkä jopa vuosi tai kaksi, maassa ja valtiossa, joka ei sinänsä minua miellytä, mutta käytännössä jos pysyvää asuinpaikkaa miettii, en haluaisi lähteä skandinaavisen, germaanisen tai ainakaan angloamerikkalaisen kulttuuripiirin ulkopuolelle. Ellei sitten jonnekin Kreikan saarelle saisi paratiisiyhteiskuntaa tai vaihtoehtoisesti jostain hassusta kieliyhteisöstä löytäisi kirjastonhoitajalle tehtävää; olisi varmasti ihan hauskaa olla vaikka jorubankielisen kirjaston työntekijä Kuubassa :D

[quote="Iivari" post=40942]"Kiina on maa jossa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, Suomi taas maa jossa kaikki toimii, mutta mikään ei järjesty" ^- tuohan on perinteinen Suomen ja Venäjän eroja kuvaava sananlasku, mutta sopinee hyvin myös Kiinaan. [/quote]   Itse asiassa piti laittaa tuo maininta Venäjästä ja Kiinasta, mutta unohtui. :D Hyvä että tuli esiin!   Ja paratiisiyhteiskunta ei kuulostaisi yhtään hassummalta – mitä se sitten itse kullekin tarkoittasikaan.

Yle [url=http://yle.fi/uutiset/suomi_hukkaa_veroeurosi_maailmalle__tuhansia_korkeakoulutettuja_lahtee_joka_vuosi/8502323]kirjoittaa[/url] tänään itsenäisyyspäivän kunniaksi siitä, miten muuttovirta Suomesta pois vie veroeuroja kotimaasta: lähtijät ovat pääasiassa koulutettuja nuoria ihmisiä, joilla on paremmat työllistymismahdollisuudet ulkomailla. Miten tähän valtion nykypolitiikkakin on vaikuttanut... Itselleni ei tunnu erityisen ongelmalliselta kiittää kotimaata minuun käytetyistä veroeuroista läksimällä muualle maailmaan, jos kotimaassa ei järkeviä työllistymismahdollisuuksia ole. En ainakaan jää siitä huonoa omaatuntoa hautomaan. Valtion tasolla jokin taho voisi toki hiukan miettiä, että jos tällainen ilmiö on nousussa, onko taustalla jotain kotimaassa mahdollisesti korjattavia tekijöitä vai meneekö muuttoliike kokonaan globalisaation piikkiin.

En tiedä, onko ristiriitaista ajatella näin, mutta minusta on aivan sama, mihin maahan suomalaiset työllistyvät. Jos oman alan mahdollisuudet on meillä huonot, niin mielestäni on ok etsiä töitä muualta. Meidän vanhemmat ovat kuitenkin veroja maksaneet koulutuksestamme. Mikä johtaa siihen asiaan, mitä minä en ymmärrä. Eli siis kun ulkomaalaiset tulevat tänne ilmaisen koulutuksen perässä, valmistuvat ja vievät osaamisensa takaisin kotimaahansa. Juuri viime viikolla juttelin saunaillassa erään intialaisen pojan kanssa. Kun kysyin, miksi hän tuli nimenomaan Suomeen, vastaus kuului, että itse asiassa eteläisempi Eurooppa olisi kiinnostanut enemmän jo ilmaston puolesta, mutta koska täällä hän saa opiskella ilmaiseksi, niin ei siinä kauaa tarvinnut miettiä mihin maahan tulee. Valmistumisen jälkeen hän ei ole sentään suoraapäätä palaamassa Intiaan, mutta ei se huono ajatus ole, jos täältä ei saa töitä. Positiivista tässä on nimenomaan se, että hän yrittää saada Suomesta töitä, kun niin moni ulkomailta tuleva opiskelija ei halua jäädä tänne. Opiskelkaa vaan ilmaiseksi meidän verorahoilla ja viekää sen jälkeen osaamisenne pois. Minusta se ei ole oikein. Mutta milläpä senkään estää, kun ei ilmeisesti kovin moni ole niille ulkomaalaisten tutkintomaksuille lämmennyt?

Taustoja: Mulla tuli nyt syyskuussa täyteen kymmenen vuotta Ranskassa. Sissus, melkein kolmannes elämästäni. Olen tehnyt yliopisto-opintoni pääosin täällä, olen asunut ...öö... vissiin kuudessa eri kaupungissa ja neljällä eri seudulla (en koskaan Pariisissa, huomautettakoon).   Lähdin Ranskaan parin yliopistovuoden jälkeen "vaihtariksi", joskin sillä ajatuksella, että saattaisin jäädä. Ja jäin. Jos en olisi napannut miesihmistä mukaani, olisin kyllä jo varmaan vaihtanut johonkin muuhun maahan. Ranska on tavallaan ihan kiva, ja mä olen tottunut elämääni. Mutta ei tämä välttämättä ole aina kovin helppo maa. Henk.koht. en saa ihmisiin samalla tavalla kontaktia kuin Suomessa tai joissain anglo-saksisemmissa maissa. Vieläkään. Osin ja pitkälti vikana myös ihan oma luonne. Ei tämä mikään introvertin taivas ole...   Siinä mielessä olen mukavuuden- ja helppoudenhaluinen, etten varmaankaan muuttaisi pois Euroopasta, tai tarkemmin ottaen EU-alueelta. On niin näpäkkää kun ei tarvitse työlupia tai viisumeja. Jos äänestysoikeuden puuttumista ei lasketa, niin mut rinnastetaan täällä täysin ranskalaiseen kaikissa byrokratiakuvioissa. En ole vielä keksinyt, mihin en olisi oikeutettu EU-kansalaisena (ok, armeijaan en pääsisi töihin, mutta se nyt ei muutenkaan ollut suunnitelmissa :P )   Niin, ja kielen kyllä oppii. Jopa Ranskan. Kuka nopeammin, kuka hitaammin, mutta kun pakko on, niin oppii. Mutta totta on, että usein ymmärtäminen on helpointa, kun puhujaseurueessa on vain ulkkareita. Siinä ei keskitytä virheisiin. Minusta on joskus ihan käsittämätöntä, kuinka ranskalaiset eivät välttämättä edes yritä ymmärtâä asiaa siellä mahdollisesti virheellisen ilmaisun takana. Siitäkin huolimatta, että tätäkin kieltä puhutaan kiljoonalla eri tavalla.   Mitä työllistymiseen tulee, niin just nyt en lähtisi oikeastaan minnekään tänne vanhalle mantereelle ilman lupausta työpaikasta. Ranskassa työllisyystilanne on perceestä. Italiassa ja Espanjassa vielä syvemmältä, ja niissä on vielä matala palkkataso ja olematon yhteiskunnan tukiverkko. Saksassa ja Brittein saarilla menee aavistuksen verran paremmin, mutta elämä on kallista. Mä olen tasaisin väliajoin harkinnut Suomeen palaamista, mutta just nyt siellä arveluttaa valtavasti yleinen asenneilmasto (perheeseen kuuluu lisäkseni kaksi hyvinhyvin ulkomaalaisen näköistä ihmistä...) Sikäli kyllä kaipaan toisinaan Suomeen, ihan elämäntilanteesta riippuen milloin enemmän, milloin vähemmän.