Ensiaputaidot

Tämä aihe nousi mieleen kun jouduin viime maanantaina ensimmäisen kerran elämässäni tilanteeseen jossa oikeasti tarvitsin ensiaputaitoja.   Olin vaatekaupassa kun siellä pyörtyi tyttö. Siellä oli toinenkin tyyppi katsomassa perään, mutta menin silti tyrkyttämään apuani vaikka tyttö oli jo esimerkillisessä kylkiasennossa. Alkuperäistä auttajaa se ei kuitenkaan haitannut, että änkesin paikalle kun omat jutut oli paremmin muistissa ja kahdestaan on parempi miettiä mitä tehdään. Jännemmäksi tilanne muuttui kun taju lähti uudestaan ja kouristukset alkoivat.   Tuossakin tilanteessa se mitä tehtiin oli hyvin yksinkertaista. Soitettiin hätäkeskukseen (siellä tiedetään että tarviiko lähettää ambulanssi vai ei). Sen lisäksi lähinnä juteltiin mukavia, silitettiin kättä ja kouristusten aikana estetiin päätä lyömästä lattiaan.   Vaikka se mitä itse teki oli hyvin pientä niin jälkikäteen ajateltuna olisin ollut ihan paniikissa ilman etukäteistietoa ja harjoittelua. Itselläni on vielä vasta EA1-kortti, mutta onneksi työpaikallani on aktiivinen ensiapukerho. Kerhon kanssa käymme teoriaa ja harjoituksia läpi joka kolmas viikko 2-3h, joten on jo pitempään tuntunut siltä, että osaan EA2:sen verran. Nyt kun oma EA1 kortti on vanhentumassa niin toivon mukaan firma sponsoroi keväälle EA2-kurssin.   Sen lisäksi tekisi mieli käydä lisäkurssilla joka valmentaa tapahtumapäivystyksiin. En välttämättä haluaisi mukaan bändikeikoille, mutta mm. kirjameissuilla päivystäminen voisi olla kiva.   Elikkäs, onko täällä muita ensiaputaitoja hallitsevia, ensiaputilanteisiin joutuneita tai ihmisiä jotka haluaisivat oppia lisää?   Ja jos aihe kiinnostaa, niin [url=http://www.facebook.com/ensiapu?ref=ts&fref=ts]täältä saa infopätkiä[/url]

Luulen, etten ole tosielämässä mitenkään kovin kummoisen osaava ensiaputaitojen suhteen, vaikka ammatin puolesta nuo on aika perusteellisesti harjoiteltuna. Työni on sen tyyppistä etten käytännössä tarvitse ensiaputaitoja sen enempää kuin vaikkapa keskiverto toimistotyöntekijä tai kaupan kassa, eikä meillä noita taitoja mitenkään hirveän aktiivisesti päivitellä. Minulla on tuntuma, että teoriassa kyllä suurin piirtein tiedän mitä minkäkinlaisessa tilanteessa tulisi tehdä, mutta käytännössä en varmaan osaisi toimia kovin itsevarmasti. Toisaalta maallikko ilman välineitä nyt ei hirveästi pysty tekemäänkään, lisäapua odotellessa onnettomuuden tai sairaskohtauksen uhrin kylkiasentoon siirtäminen ja tarvittaessa hengitysteiden avaaminen, sekä tietenkin lisävahinkojen estäminen on varmaan olennaisinta. Ja tietysti peruselvytys siinä tapauksessa jos on elottomasta ihmisestä kyse.   Olen kerran työelämässä ollut elvytystilanteessa (huonosti kävi), siviilielämässä en onneksi kertaakaan. Koulussa harjoiteltiin nukkejen kanssa tehoelvytystäkin intubointeineen, nesteytyksineen ja defibrillaattoreineen, tavallaan ihan jo yleissivistävässä mielessä on mielenkiintoista tietää, minkälaisista jutuista siinäkin touhussa on kyse.

Minä olen löytänyt itseni muutamaan otteeseen tilanteesta, jossa olen joutunut antamaan ensiapua läheiselleni.   Aikoinaan, ollessani kolmentoista-neljäntoista, olin isovanhempani kanssa yksin saunassa ja olimme pesulla kun tunsin jonkin pistävän minua. Outo tunne, aivan kuin terävä, kuiva heinä olisi osunut minuun. Käännyin katsomaan ja näytti siltä kuin vanhuksen jalasta olisi törröttänyt jotakin mustaa. Kurotin käteni sitä kohden ottaakseni sen pois, mutta käsi meni läpi, se ei ollutkaan mitään kiinteää vaan kaaressa suihkuavaa verta. Isovanhempani oli raapinut suonikohjujaan ja hänen sitä huomaamattaan yksi niistä oli puhjennut. Veri syöksyi ulos voimalla. Onneksi olin ollut joskus SPR:n kerhoilloissa, osasin auttaa hänet istumaan, improvisoin painesiteen, heitin meille molemmille jotakin päälle ja kävin hakemassa apua. Hyvinhän siinä kuitenkin kävi.   Alasti ja veriroiskeissa, aika graafista. :eek:   Olen myös joskus elänyt jonkin aikaa saman katon alla epileptikon kanssa, joten kokemusta on siitäkin. Ei siinä voi paljoa tehdä: laittaa kylkiasentoon, varmistaa, että henki kulkee eikä potilas telo enempää itseään, tyrehdyttää verenvuoto jos kolhuja on jo ehtinyt tulla, pitää henkilö lämpimänä ja seurata tilannetta. Ambulanssi, jos tilanne sitä vaatii. Pelottavan näköistähän se on.   Tullessaan tajuihinsa epileptikko todennäköisesti on jonkin aikaa sekava eikä välttämättä edes itse tiedä saaneensa kohtausta, joten häntä ei kannata jättää oman onnensa nojaan heti tilanteen lauettua. Aika itsestään selvää, sillä eihän ketään onnettomuuden uhria saa jättää yksin.   Luin jostakin, että jos joutuu tilanteeseen, jossa ympärillä on paljon ihmisiä ja tuntee tarvitsevansa apua esim. sairaskohtauksen iskiessa on kannattavampaa kohdentaa avunpyyntönsä jollekin tietylle henkilölle kuin yleisesti kaikille läsnäoleville. Laumassa ihmiset saattavat jäädä odottamaan, että joku toinen menee avuksi ja ottaa vastuun tilanteesta, kun taas yksilölle suoraan annettu käsky ("Sinä siinä! Soita heti ambulanssi!") on tehokkaampi saamaan liikettä aikaiseksi.   Olen itse ollut kerran ulosajotilanteessa josta ei onneksi seurannut fyysisiä vammoja kenellekään, mutta oli se aika hyytävää istua puoliksi lumeen hautautuneessa autossa syvän ojan pohjalla pienessä shokissa ja katsoa kuinka loputon letka autoja vain ajaa ohi. Kun eräs keski-ikäinen mies sitten pysähtyi auttamaan hän kertoi, että on ollut vastaavissa tilanteissa aiemminkin, ammattinsa puolesta. Eli hänellä oli rutiini siihen. Vaikka hän ei pystynyt tekemään mitään sen ihmeempää olen silti kiitollinen, että hän pysähtyi ja tarjosi apuaan.   [b]Sillä avulla, mitä yksikin ihminen voi antaa, on merkitystä.[/b]

Olikohan toi Fantan linkkaama fb-sivusto tai jokin vastaava, jossa jouduin oikomaan ihan hienosti tehtyä mutta osittain harhaanjohtavaa ohjekuvaa anafylaktisesta shokista. Kuva lähinnä liioitteli ulkoisia oireita, kuten ihon punoitusta ja ihottumaa. Onneksi ihmisillä keskimäärin leikkaa sen verran, että kun tyyppi vieressä ei selkeästi saa kunnolla ilmaa, soitetaan lanssi paikalle, oli naamassa näppylöitä tai ei.   Lanssia odotellessa addrenaliinikynän esille kaivaminen ja käytö vaatiikin sitten vähän aloitekykyä potilaalta tai potilaan läheisiltä - se on laite, joka ei hyödyllisyydestään huolimatta taida olla kovin yleisesti tunnettu, kuten eivät anafylaksian tai vastaavan vakavan allergisen reaktion oireetkaan. Pahimmillaan mun koulussa saama shokki on tulkittu (heh) paniikkihäiriökohtaukseksi.   Kuten tästä saattoi päätellä, olen ollut enemmän ensiavun asiakkaana kuin antamassa sitä. Kiitos ja kumarrus kuitenkin kaikille, joilla avuntarpeen havaitessaan leikkaa tarpeeksi tehdä edes jotain.   Oman ensiapukoulutukseni olen saanut yläasteikäisenä, joten se kaipaisi kyllä päivitystä myös ihan puhtaasti taitojen osalta. Työpaikka järjestää näitä satunnaisesti, mutta viimeisin ei muuten sopinut aikatauluun - seuraavaan olisi hyvä mennä.

Tuo Auta oikein -sivu ja sen kuvat on ongelmallisen hämäävät välillä. Joo, takana on kyllä ammattilaisia, mutta sairaanhoidon ammattilaisia, ei todellakaan kirjoittamisen. Välillä se sitten viittaussuhdeongelmien sun muiden kanssa saa aikaan sen, että ohjeet ovat paitsi sekavia, saattavat myös neuvoa asioita väärässä järjestyksessä tai väärälle henkilölle tehtäväksi. Ovat kyllä muistikuvieni mukaan parantaneet viime aikoina, mutta varsinkin vuoden parin takaiset "ohjeet" olivat enemmänkin kokoelmia sekalaisista ohjeista sekavasti kirjoitettuna.

[quote="Dyn" post=3489]Oman ensiapukoulutukseni olen saanut yläasteikäisenä, joten se kaipaisi kyllä päivitystä myös ihan puhtaasti taitojen osalta.[/quote]   Aikalailla sama tilanne. Minulla on ainakin teoriassa jotain perustaitoja hallinnassa, mutta se ei taida riittää, jos joutuu oikeassa elämässä tilanteeseen, joissa niitä tarvittaisiin. Joten olisi hyvä käydä ensiapukurssilla. Työpaikka järjestää niitä aika säännöllisesti, ja monta kertaa on ollut tarkoitus osallistua. Ehkä sitä saisi aikaiseksi oikeasti osallistua seuraavaan kurssiin.

[quote="Formaldehyde" post=3487] Käännyin katsomaan ja näytti siltä kuin vanhuksen jalasta olisi törröttänyt jotakin mustaa. Kurotin käteni sitä kohden ottaakseni sen pois, mutta käsi meni läpi, se ei ollutkaan mitään kiinteää vaan kaaressa suihkuavaa verta. Isovanhempani oli raapinut suonikohjujaan ja hänen sitä huomaamattaan yksi niistä oli puhjennut. Veri syöksyi ulos voimalla. Onneksi olin ollut joskus SPR:n kerhoilloissa, osasin auttaa hänet istumaan, improvisoin painesiteen, heitin meille molemmille jotakin päälle ja kävin hakemassa apua. Hyvinhän siinä kuitenkin kävi.   Alasti ja veriroiskeissa, aika graafista. :eek: [/quote]   Tuohon tekisi mieli sanoa "Holy shit". Olen lähinnä paikkaillut vain omia verenvuotojani enkä ole varma olisinko itse pystynyt toimimaan tuossa tilanteessa yhtä hyvin kuin sinä. Eniten ensiaputilanteessa karmaisee se jos joutuu kovin veriseen tilanteeseen ja sellaiseen missä ihmisiltä suurin piirtein puuttuu lihan palasia. Ajatuskin karmaisee vaikka ensiapukerhossa yritetään meitä pikkuhiljaa turruttaa vereen ja suoliin. Tajusin tyttö oli siinä mielessä helppo kun se ei edes kunnolla löynyt päätään.

Perus ensiapu taidot on useaan kertaan opittu partiotoiminnassa. Ensiapukorttikin on ollut useampaankin kertaan suoritettuna niin partiossa kuin lukion jollain terveystieto kurssilla sekä vielä ammattikoulussa viimeisin.   Nyt kyllä voisi olla hyvä päivitellä ensiaputaitoja kaiken varalta. Eli ea kurssille voisi taas osallistua.   Omat ea kokemukset ovat onneksi enimmäkseen olleet pieniä, eli on pärjätty sillä, että on puhdistettu haava ja teipattu ja paketoitu ja vaihdettu sidettä tarvittaessa tuntien jälkeen. Ja nyrjähtäneen nilkan tukemista ja shokin rauhoittelua, tikkujen ja punkkien poistamista.   Kaksi kertaa elämässäni olen joutunut ambulanssin soittamaan, kerran joutunut neuvomaan jonnekin korpeen avun, onneksi oli kartta ja hyvä muistikuva mitä kautta itse oli sinne ajanut. Apu tuli hämmästyttävän pian. Ja toisella kerralla kaverille kouluun soitettii ambulanssi, opettaja oli muualla hetken ja minut valittiin partiolaisena soittamaan.   Kun oikein mietin niin missään tilanteessa en ole joutunut yksin olemaan vaan aina on ollut myös joku toinen apuna.   Itse koen että ehkä tuo ambulanssin soittaminen on niitä helpoimpia ea taitoja, siellä kun osataan kysyä jos ei kaikkea itse tajua kertoa.

Lähäri koulun, kun on käynnyt. On pakko olla EA taidot, mutta kouluni EA kurssi oli sitä luokkaa, etten kehtaa edes sanoa ja myöntää, että hei. Olen käynnyt EA kurssin, eli mieluummin pidän suuni tukossa. Eli aika kriittinen kouluni EA opetusta kohtaann, että luokkakaverini eivät pitäisi siitä.   Myönnän suoraan, että tietyt perusasiat on mielessä. Vain joutunut pari kertaa jäämään toisen ihmisen seuraksi, kun on soitettu ambulanssi ja se on siinä. Tosin siinäkin ollut muitakin, mutta kaikki ovat vain lähteneet lätkimään. Siis, tässä tapauksessa ne jotka auttoivat aluksi, lähtivät menemään ja jättivät autettavan uusille ihmisille. Ja itse sattuin kahdessa tapauksessa olemaan uusi.   Työelämässä ei ole onneksi vielä joutunut mihinkään tilanteeseen, missä on tarvittu EA taitoja.

[quote="Dyn" post=3489]Oman ensiapukoulutukseni olen saanut yläasteikäisenä, joten se kaipaisi kyllä päivitystä myös ihan puhtaasti taitojen osalta. [/quote]   Sama tilanne. Kun isäni sai keväällä sydänkohtauksen, rupesin pohtimaan, ovatko ensiaputaitoni niin hyvät kuin pitäisi. En ollut tuolloin paikalla mutta mietin, mitä olisin voinut tehdä, jos olisin ollut. En ehkä tarpeeksi. Isäni onneksi paikalle sattui sairaanhoitaja, joka oikeasti osasi elvyttää.   Uskon että tietyissä tilanteissa tietäisin mitä tehdä. Eräällä ystävälläni on epilepsia, joten minulle on jo nuorena opetettu, mitä tehdä jos kohtaus tulee. Olen myös hyvä sitomaan ja tukemaan nyrjähtäneitä nilkkoja (olen harjoitellut omallani). Mutta jotkut tilanteet pelottavat, sillä tiedän että ensiaputaitoni ovat vajaat. Esimerkiksi elvyttäminen.

Suoritin EA1:n vuosia sitten, mutta se on jo ajat sitten vanhentunut. Kurssi oli oikein mielenkiintoinen ja minusta on sääli että olen aika lailla unohtanut koko jutun sen jälkeen. Mielelläni suorittaisin sen uudestaan jos olisi tilaisuus.   En ole tosin tässä vuosien varrella oikein joutunut tilanteisiin joissa olisin tarvinnut ensiaputaitoja. Kerran näin jonkun tyypin makaamassa kadulla ja yritin herätellä, mutten saanut häneen mitään eloa. Hän oli jo valmiiksi kylkiasennossa ja kännykästäni oli akku vähissä, joten menin viereiseen kauppaan ja pyysin työntekijää soittamaan ambulanssin, joka tuli nopeasti. Ensihoitaja sai tyypin heräämään yhdellä napakalla huudolla, joten en kai vain osannut herätellä. En tosin yhtään tiedä mitä olisin tehnyt jos olisin saanut hänet hereille, sillä hän vaikutti jokseenkin sekavalta.   Oli kyllä kylmäävää miten monet ihmiset vain kulkivat ohi, ei vähiten siksi että omakin ensireaktioni oli lähinnä: "Makaaks toi oikeesti tossa ja pitäiskö mun tehdä jotain? Voinko mä väittää etten vaan huomannu?" Pani miettimään.

Aamuyöllä töiden puolesta liikkuvana minulla tulee vuosittain vastaan noita maassa makaavia juoppoja. Useimmiten nukkuvat lämpimässä rappukäytävässä, tai kesällä ulkona, mutta pari kertaa on pitänyt töniä hereille kylmässä maassa makaavia. Jos ovat lämpimässä niin sitten yleensä vain tsekkaan että hengitys kulkee ja annan nukkua.   Kerran kyseessä oli 11-12v poika, oli lämmin kesäaamu, mutta kokeilin silti töniä hereille kun kyseessä oli epätavallisen nuori henkilö. Oli ilmeisesti jonkin sortin huumetokkurassa, silmät aukenivat hetkeksi ja jotain muminaa kuului, mutta oli silti liiaksi muissa maailmoissa herätäkseen. Ennen kuin ehdin tehdä sen enempää, viereisen kerrostalon ikkunasta hommaa seurannut mummo tuli sanomaan että oli jo soittanut poliisille, mielestäni ambulanssi olisi ollut parempi soittokohde, mutta ajattelin että poliisit kyllä hoitavat sitten oikeaan osoitteeseen.   Monesti olen nähnyt myös ojaan ajaneita autoja, mutta toistaiseksi aina niin myöhään että ne ovat olleet jo tyhjiä. Asia minkä tarkistan aina ohikulkiessani.   Palokunnalle olen pari kertaa joutunut soittamaan.   Ensimmäinen kerta sairaskohtauksen näkeminen oli nuorena poikana kun naapurin mummo sai sydänohtauksen talomme ohi kulkevaa mäkeä noustessaan. Soitimme ambulanssin ja veimme pehmustetta pään alle että oli parempi maata. Ja juttelimme rauhallisesti ambulanssia odottaessa.   Armeija-aikana näin epilepsiakohtauksen, mutta siinäkin oli paikalla jo miehen työkavereita jotka olivat tottuneet siihen ja osasivat auttaa.   Varsinaista ensiapukurssia en ole koskaan käynyt, vaikka aina välillä mielessä on ollut mennä. Armeijassa taisi olla hyvin lyhyt ensiapukurssi, ainakin nato-asentoa harjoiteltiin. Siinä mielessä olen huono auttaja ettei minulla ole juuri koskaan kännykkää mukana. Positiivista taas, että en luultavasti menettäisi malttiani oli tilanne mikä hyvänsä.

[quote="Lupus" post=3908]Oli kyllä kylmäävää miten monet ihmiset vain kulkivat ohi, ei vähiten siksi että omakin ensireaktioni oli lähinnä: "Makaaks toi oikeesti tossa ja pitäiskö mun tehdä jotain? Voinko mä väittää etten vaan huomannu?" Pani miettimään.[/quote]   Tuohan on yksi hankalimmista ensiavun asioista. Tarvitaanko apua? Teeskenteleekö se? Olenko itse vaarassa? Meillä on opetettu tunneilla sillä tasolla, että mihin asteentoon pitäisi kyykistyä että osaisi väistää jos "potilas" heiluttaakin yhtäkkiä puukkoa. Toisaalta samaan aikaan siellä on saanut kuulla surullisia tarinoita siihen kun saa halvauksen/sydänkohtauksen, jää tielle makaamaan ja ohikulkijat potkee ja haukkuu juopoksi.   Edellisellä kerralla ensiaputunneilla opetettiin kuinka voidaan tuottaa potilaalle kipua niin ettei siitä jää fyysisiä todisteita :cheesy:

[quote="Fantasyfan" post=4226]   Edellisellä kerralla ensiaputunneilla opetettiin kuinka voidaan tuottaa potilaalle kipua niin ettei siitä jää fyysisiä todisteita :cheesy:[/quote]   Sinä käyt, err, [i]mielenkiintoisilla[/i] tunneilla. :tongue:   Mutta asiaa puhutte tuosta itsensä motivoimisesta avunantoon.   Siskoni löysi kerran miehensä sisaren makaamasta keskeltä tietä ja sen lisäksi, että ihmetteli mitä tämä siellä tekee hän hämmästeli miksei kukaan muu ollut tehnyt mitään. Ihmisiä siitä kuulemma meni.   En muista mikä jutun nimi oli, oliko neiti ehkä lääketokkurassa. Tavallisen näköinen nuori nainen. Lähelle hoitolaitosta tämä oli kuitenkin lyyhistynyt. Erikoinen sattuma, että heidän polkunsa kohtasivat. Tässä tapauksessa se, että apua tarvitseva oli tuttu henkilö saattoi olla hyvinkin se ratkaiseva tekijä. Siskolleni käly, muille ihmisille muukalainen.   Minunkin ensiaputaitoni lienevät aika ruosteessa, kertaus ei tekisi pahaa.

[quote="Fantasyfan" post=4226]Tuohan on yksi hankalimmista ensiavun asioista. Tarvitaanko apua? Teeskenteleekö se? Olenko itse vaarassa? Meillä on opetettu tunneilla sillä tasolla, että mihin asteentoon pitäisi kyykistyä että osaisi väistää jos "potilas" heiluttaakin yhtäkkiä puukkoa.[/quote] Kyllä minullekin jäi ensiapukurssilta erityisesti mieleen ettei maassa makaavaa saa koskaan lähestyä varomattomasti, koska aineissa olevat ihmiset voivat olla sekavia ja alkaa huitoa tms.   Ensin pitää huudella kauempaa että ollaanko ihan kunnossa ja vasta sitten tulla lähemmäs ja potkia jalkapohjiin, koska se ei vahingoita mutta täräyttää silti kätevästi ja saattaa herättää. Tunsin kyllä itseni vähän tyhmäksi kun potkiskelin tuntemattoman lenkkarinpohjia ja huutelin halloota.

Tämä keskustelu sai kyllä taas miettimään sitä, kuinka itse en kyllä osaisi toimia ollenkaan missään ensiapua vaativassa tilanteessa... :huh: Ambulanssin osaisin kyllä soittaa, mutta muuten en osaisi toimia yksinkertaisimmassakaan tilanteessa. Pitäisi vain ottaa selvää asioista, ei se auta jos sitä vain miettii että nii-in, hyödyllistä olisi mutta sitten ei koskaan edes googleta neuvoja että tietäisi miten toimia. :roll: mMtta mielestäni ensiaputaitojen opetusta voitaisiin käydä läpi ihan kouluissakin ainakin joissain määrin (me tosin saatettiin ehkäjoskus tehdä jotain ensiapuun liittyvää peruskoulussa, mutta eipä siitä mitään jäänyt mieleen...)   Ainoa tilanne jossa muistaakseni olen joutunut ensiapua vaatineeseen tilanteeseen auttajaosapuolena oli joskus ihan pienenä, oltiin ehkä kakkosella käymässä luokan kanssa hautausmaalla (taisi olla joku muistopäivä tms) ja saatiin haahuilla siellä vapaasti ja maasta löytyi makaamasta sairaskohtauksen saanut vanha mies. Siinä sitten juostiin joukolla kertomaan opelle joka soitti paikalle ambulanssin.

Mä olen kans joutunut aina näitä opettelemaan. Isä oli SPR:ssä ja ite partiossa, plus sitten lääkintäaukki. On kyllä ollut hyötyäkin. Ylä-asteella yks kaunokainen sai epilepsiakohtauksen, ja sitä pääs sitten auttamaan. Se sitten autto kyllä mua takas, omalla tavallaan. Viimeks pääsin teippaamaan pomon poikaa töissä, kun leikkas kätensä tiskikoneeseen. Ihan luut näky kädestä ja kaikki. Oli hieno ja siisti haava. Ensiapulaukkuun keräilen kaikkea kivaa koko ajan. Nyt on vuorossa ilmalastan metsästys.